Vs: Demographic Winter - dokumenttielokuva

[Kerpo]

Demographic Winter - dokumenttielokuva

Traileri:
http://www.youtube.com/watch?v=IG2IZEzUmA0

Kotisivu:
http://demographicwinter.com/index.html

Kumpi tässä nyt sitten on tavoiteltavampaa? Väestön kasvu ja liikakansoitus vai väestön väheneminen ja talousromahdus?


Ketjun avausviesti on nyt Multimedia-arkisto-ketjussa.

[Nationalisti]

Kumpi tässä nyt sitten on tavoiteltavampaa? Väestön kasvu ja liikakansoitus vai väestön väheneminen ja talousromahdus?

Noh, minä lähtisin vaikka siitä, että yritetään taata suomalaisille ja Suomelle tulevaisuus. Se ei onnistu jos meidät näännytetään sukupuuttoon yhä kasvavilla vaatimuksilla talouskasvun säilyttämiseksi. Korvikkeeksi tarjotaan kolmannen maailman liikaväestö.

[Kerpo]

Kumpi tässä nyt sitten on tavoiteltavampaa? Väestön kasvu ja liikakansoitus vai väestön väheneminen ja talousromahdus?

Noh, minä lähtisin vaikka siitä, että yritetään taata suomalaisille ja Suomelle tulevaisuus. Se ei onnistu jos meidät näännytetään sukupuuttoon yhä kasvavilla vaatimuksilla talouskasvun säilyttämiseksi. Korvikkeeksi tarjotaan kolmannen maailman liikaväestö.

Kyllä oma kasvu aina tuontitavaran päihittää. Suomalaisten syntyvyys pitäisi kyllä saada edes siihen hitaan vähentymisen lukuun 2,0 nykyisestä 1,8. Toisaalta Suomessa on muuhun Eurooppaan verrattuna asiat paljon paremmin: kärkipäässä ollaan, kun natiiviruotsalaistenkin lapsiluku on jotain 1,5. Pitäisi saada jonkinlaista islantilaista lapsibuumia tännekin (tosin ei liikaa, ettei uutta suurta ikäluokkaa synny). Tietenkään nyt aloitettava lapsiluvun kasvatus ei enää ehdi korjata eläkepommia, kun työn uusi työvoima aloittaa vasta yli kahdenkymmenen vuoden kuluttua. Vaikka se ikävästi onkin sanottu, niin kun suuret ikäluokat 20 vuoden päästä alkavat siirtyä manan majoille, ei Suomen huoltosuhde ole enää Euroopan heikoimpia. 

[Liero]

Tuon dokumentin nähtyäni voin sanoa, että enää en ihmettele, miksi mamupolitiikasta on vähän hankala puhua.

[Anti-Utopisti]

Mikä on demografian merkitys länsimaiden heikkenemiselle? Veikkaan, että koko demografiakeskustelu saattaa olla valtaeliitin think tank -strategien sepitystä, jonka ainoana tarkoituksena on vedättää pahaa-aavistamattomia taviksia ja normibyrokraatteja esittämällä heille muutamia ensi silmäyksellä uskottavalta vaikuttavia lukuarvoja, jotta he jatkaisivat itsepetostaan ja hyväksyisivät mukisematta täsmälleen ne taloudelliset ja valtapoliittiset projektit, jotka valtaeliitti haluaa toteuttaa.

Kuinka havaita helpoiten demografiakeskustelu vedätykseksi? Miettikääpä asiaa vaikkapa 80/20-säännöllä. Luultavasti niinkin pieni osuus kuin pari prosenttia populaatiosta vastaa tyypillisesti ehkäpä jopa puolesta tuloksista kullakin osa-alueella. Miettikää esimerkiksi Nokiaa. Mitä olisi Suomen talous ollut viime vuodet ilman sitä? Mutta jos vain hyvin pieni osa populaatiosta vastaa suurimmasta osasta tuloksia, niin silloinhan populaation koon vaihteluilla ei ole kriittistä merkitystä, kunhan tuotteliain osa populaatiosta onnistutaan pitämään ennallaan.

Kritisoin alla muutamia kyseisen lähteen väittämiä:

http://demographicwinter.com, Q&A

If present low birthrates persist, the European Union estimates there will be a continent-wide shortfall of 20 million workers by 2030. Who will operate the factories and farms in the Europe of the future? Who will develop the natural resources?

Vastaväitteeni: Maatalouden ja teollisuuden työvoimaa tuskin tarvitaan enää kovin paljoa Euroopan nykyisessä elinkeinorakenteessa.

---

Jos lukee aatehistoriaa, niin havaitsee nopeasti, että yksi johtavia politiikan teemoja on ollut valistuksen aikakaudesta lähtien ns. oranssin meemin mittari- ja koneistoajattelu sekä sitä vastustamaan nousseet modernismin kriitikot. Oranssiin meemiin kuuluu tyypillisesti pörssisijoittajien ajattelutapa, että talousalue on ikään kuin valtava koneisto, ja kun tälle talousalueelle saadaan lisää väestömassaa, niin lukuarvot ovat sijoittajille houkuttelevia ja taloudellista edistystä on odotettavissa riippumatta siitä, koostuuko tämä väestömassa neroista vai äärimmilleen passivoituneesta deadwood-aineksesta. Mutta onko tämä väestömassan kokoon perustuva ajattelutapa uskottava vielä nyt 2000-luvulla?

Question: Can't the problem be fixed by increased immigration? Answer: In a demographic sense, this is robbing Peter to pay Paul. The host country gains people, but the home country loses.

Vastaväitteeni: Tässä kohdassa ohitetaan taitavalla silmänkääntötempulla kokonaan sen perusteleminen, että useimmat maahanmuuttajat kuuluisivat talouden kannalta merkittävimpään 2% huippuosaajien tai edes parhaiten koulutettuun 20% osuuteen lähtömaan väestöstä, joista sekä lähtömaa että kohdemaa kilpailevat kiivaimmin.

---

Samaa oranssin meemin ajattelua löytyy myös armeijoista. Tämä lienee perua aikakaudelta, jolloin voitiin ennustaa taistelun lopputulos pitkälti jo sen perusteella, oliko toisella armeijoista riittävä miesylivoima. Olen nähnyt tätä ajattelua esiintyvän nykyäänkin esimerkiksi amerikkalaisilla neokonservatiiveilla, jotka luulevat, että länsimaat voittaisivat sivilisaatioiden (tai tosiasiassa pikemminkin modernismin ja anti-modernismin) välisen vastakkainasettelun Lähi-Idässä helposti, jos perhekoot länsimaissa olisivat suurempia ja länsimaalaiset perheet uskaltaisivat näin lähettää osan lapsistaan sotimaan.

Where will Russia find the soldiers to guard the frontiers of the largest nation on Earth?

Vastaväitteeni: Tässä on taitavasti valittu kaikista maista esimerkiksi juuri Venäjä, joka on tunnetusti geopoliittisesti vaikeassa asemassa eli mm. luontaisten luonnonesteiden suojaamattomassa asemassa ja sijaitsee vieläpä kilpailevien sivilisaatioiden saumakohdassa. Miksi ei valittu esimerkiksi vaikkapa jotain merten tai luonnonesteiden kohtalaisen hyvin suojaamaa valtiota?

---

Economist [!] Robert J. Samuelson wrote in a June 15, 2005 column in The Washington Post: "It's hard to be a great power if your population is shriveling."

Vastaväitteeni: Jos lukee vaikkapa fourthturning.com-sivuston keskustelupalstalta tietoa historian eri aikakausista, huomaa nopeasti, että puolustustahto, sotimisvimma ja yleisempi aikakauden mentaliteetti ovat erittäin merkittäviä muuttujia sille, haluaako perhe lähettää vaikkapa juuri ainoan lapsensa rintamalle.

Esimerkiksi ensimmäiseen maailmansotaan lähdettiin vielä rumpujen päristessä, mutta 1950-luvulla länsimaissa ei ollut enää suurempaa hinkua päästä sotimaan. Ehkäpä mm. Sommen ja Stalingradin kaltaiset näännyttävät suurtaistelut olivat vieneet sotimisinnon.

---

Veikkaan näin ollen, että koko demografiakeskustelu selityksenä länsimaiden heikkenemiseen on vain silmänlumetta, jolla yritetään peittää ne kaksi karmeaa tosiasiaa, että suuri osa nykyisistä länsimaalaisista ei joko yksinkertaisesti osaa tai on liian passivoitunutta viitsiäkseen pinnistää itsestään parhaat kykynsä ulos. Ehkäpä hyvä niin, koska liiallinen särmäys polttaa nopeasti loppuun. Mutta missä ovat todisteet, etteikö pieni äärimmäisen motivoitunut ihmisjoukko onnistuisi saamaan suuremman ihmisjoukon veroisia tuloksia? Jos tästä on olemassa yhteiskuntatieteellisiä, taloustieteellisiä tai sotatieteellisiä todisteita, niin miksei niitä ole esitetty?

Ehkäpä think tank -strategien päätehtävä onkin keksiä riittävän tiheästi uusia selitysmalleja, ja kun valtaeliitin kriitikot ovat ensiällistykseltään ehtineet löytää edellisen selitysmallin epäuskottavuudet ja sisäiset ristiriidat, niin seuraava selitysmalli onkin jo valmis, joten valtaeliitin kriitikot eivät ikinä pääse keskittymään omaan organisoitumiseensa. Ehkäpä politiikka onkin näin puhdasta informaatiosotaa, jossa niskan päälle pääsee se osapuoli, joka onnistuu lamauttamaan vastustajiensa tehokkaan toiminnan keksimällä heille riittävästi pähkäiltävää.


[email protected]

[Liero]

Veikkaan näin ollen, että koko demografiakeskustelu selityksenä länsimaiden heikkenemiseen on vain silmänlumetta, jolla yritetään peittää ne kaksi karmeaa tosiasiaa, että suurin osa ihmisistä ei joko yksinkertaisesti osaa tai on liian passivoitunutta viitsiäkseen pinnistää itsestään parhaat kykynsä ulos. Ehkäpä hyvä niin, koska liiallinen särmäys polttaa nopeasti loppuun. Mutta missä ovat todisteet, etteikö pieni äärimmäisen motivoitunut ihmisjoukko onnistuisi kääntämään hommaa nousuun? Jos tästä on olemassa yhteiskuntatieteellisiä tai taloustieteellisiä tai sotatieteellisiä todisteita, niin miksei niitä ole esitetty?

Jos maailman suurimman talousmahdin riippuvuus sen kansalaisten kulutuksesta on 70 prosentin luokkaa(kapitalistismin ominaisuus) ja tilastot näyttävät suoraan, että koko ajan pitää entistäkin pienemmän määrän ihmisiä kuluttaa entistä enemmän, niin mikä on se, mitä tuo äärimmäisen motivoitunut ihmisjoukko keksii siihen lääkkeeksi? Entä ehtiikö se lääke lopputuotevaiheeseen ennen sen pienen ihmisjoukon 70-vuotisjuhlia? Siis kuka ostaa, tekee ne Nokian kännykät ja pyyhkii eläkeläisten pyllyt? Kirjoita lisää, jos asiasta tiedät.

Dokumentissa näytti, että länsimainen yhteiskunta vaatii ihmismateriaaliltaan määrää(jota on muslimimaissa tarjolla) JA laatua (jota ei ole muslimimaissa tarjolla). Katainen kavereineen tuskin tulee ihan heti komentamaan suomalaista naista kotiin tekemään valkoisia lapsia. Susiparit kyllä kuluttavat nyt ihan ok, jatkuvuus on vain huono.

[Anti-Utopisti]

Perinteinen taloustiede ei ole vahvinta osaamisaluettani, joten kirjoittelen tässä vain yleisen järkeilyn pohjalta. Niinpä lienee viisainta rajata jo heti aluksi tarkastelustani pois mainitsemasi "maailman suurimman talousmahdin" eli Yhdysvaltojen talous ja siihen toimivat reseptit, jotka ovat minulle taloustieteen amatöörinä liian vaikeita ongelmia. Sitä paitsi Yhdysvallat joutunee historiansa ja poliittisten erityispiirteidensä takia ratkaisemaan demografiset haasteensa monimutkaisempien reunaehtojen sisällä kuin Suomen kaltainen huomaamaton periferia, josta monikaan ulkopuolinen ei ole kiinnostunut. Sama pätee toki muihinkin suuriin talousmahteihin.

Mitä tulee Suomen talouteen, niin vastaan aluksi siihen osaan kysymyksestäsi, joka on mielestäni vaikein ja jonka kohdalla maahanmuuttoa lienee helpompi perustella:

Siis kuka ostaa ... ne Nokian kännykät

Kulutuskysyntä on sikäli tuotantoa ongelmallisempaa, että siinä 80/20-sääntö ei taida toimia yhtä hyvin. Eli ei taida riittää, että parikymmentä prosenttia väestöstä saadaan jatkamaan kuluttamistaan vanhaan malliin, vaan talouskoneisto tarvinnee pyöriäkseen suurempaa asiakaskuntaa.

Kuitenkin on vaikea uskoa, että kulutuskaan jakautuisi suhteessa lähellekään tasan väestön eri segmenttien kesken, kun omaisuuden jakautumisessakin on niin suuria eroja. Eli jotkut kuluttavat monin verroin enemmän kuin toiset. Lisäksi jotkut ostokset ovat rahallisesti moninkertaisia verrattuna keskiverto-ostoksiin. Jos tarkoituksena on nimen omaan varmistaa, ettei kulutus vähene liikaa Suomen alkuperäisväestön vähetessä, niin täytyy tietenkin suojella ensisijaisesti sitä osaa kulutuksesta, joka on rahallisesti merkittävintä. Pelkällä myytyjen tuotteiden lukumäärällä (pikkurihkama, yms.) ei sen sijaan liene juurikaan itseisarvoa (vastakkainen näkemys on esitetty kirjassa Chris Anderson: The Long Tail: Why the Future of Business is Selling Less of More).

Veikkaan, että valtiokoneisto ei kuitenkaan ajattele asiaa siltä kannalta, että he yrittäisivät varmistaa kulutuksen kokonaisarvon maksimoinnin puhtaan matemaattisesti, vaan ainakin osa valtiokoneistosta halunnee, että heidän kaverinsa ja äänestäjänsä yrityspuolella saisivat myytyä samojen perinteisten tuoteryhmien uusimmat versiot niiden perinteiselle asiakaskunnalle. Jos tämä perinteinen asiakaskunta vähenee lukumäärällisesti, niin tässä logiikassa tarvitaan näiden tuoteryhmien asiakaskuntaan tuotavan uusia kuluttajia korvaamaan poistuma, jolloin myös idea asiakaskunnan poistuman kompensoimisesta maahanmuuttajilla tulee kuvaan mukaan, vaikkei se liittyisikään kulutuksen kokonaisarvon maksimointiin.

Mikäli näillä maahanmuuttajilla ei olisikaan sitten varaa kuluttaa riittävästi esimerkiksi työttömyytensä takia, niin tarkoituksena on ilmeisesti, että valtiokoneisto ottaa ulkomailta velkaa veronmaksajien piikkiin ja antaa nämä rahat maahanmuuttajien kulutettaviksi "globaalin oikeudenmukaisuuden" verukkeella, jolloin tavoiteltu vuotuinen kulutus perinteisissä tuoteryhmissä saadaan aikaan maahanmuuttajien työllisyystilanteesta riippumatta ja poliitikoiden kaverit yrittäjäpuolella saavat näin yritystensä voitot säilytettyä entisellä tasolla - kahmien siten pikku hiljaa rahaa veronmaksajien ja tulevien sukupolvien taskuista. Kyseessä lienee eräänlainen ikiliikkuja-kokeilu, jonka ei uskota hidastuvan niin nopeasti, että tavallinen kansa huomaisi vedätyksen.

Mutta tämä ratkaisumalli ei ole tarpeen kulutuksen kokonaisarvon ylläpitämiseksi, vaikkakin se ehkä on sitä nimen omaan perinteisten tuoteryhmien kulutuksen ylläpitämiseksi. Eli miksi valtiokoneisto tyytyisi pelkkään perinteisten tuoteryhmien asiakaskunnan lukumäärää ylläpitävään rooliin, kun se voi toisaalta ohjata koulutuksella ja innovaatioiden tukemisella sitä, minkä tyyppisiä tuotteita kuluttajille ylipäänsä myydään. Näin ei tarvitsisi miettiä taloutta niin naaivin staattiselta kannalta, kuin kuka ostaa väestön vähetessä ne totutut päivittäiset X kappaletta maitotölkkejä, vaippoja yms. perustavaraa.

Vallitsevassa kapitalistisessa talousajattelussa muutenkin nähdään "luovassa tuhossa" (kts. Foster & Kaplan: Creative Destruction) etuja talouden kannalta, joten en ymmärrä, miksi Suomen valtiokoneiston täytyisi pyrkiä ikään kuin takaamaan perinteisten tuoteryhmien kartellin säilyminen, jossa myydään päivittäin vakiofirmojen vakiotuotteet vakiomäärälle asiakkaita. Tämähän lienee ainoa perustelu maahanmuutolle kulutuksen ylläpitäjänä, eikä se mielestäni ole ensinnäkään mielikuvituksettomuudessaan järkevää Suomen talouden kehittämisen suunnittelua eikä toiseksi kompensoi melko marginaalisilla rahamäärällisillä vaikutuksillaan maahanmuutosta koituvia laadullisia systeemisiä ongelmia ja riskejä.

Toisaalta tässä herää kysymys myös valtiokoneiston tehtävästä. Ainakaan valtiokoneiston tehtävän ei ikinä pitäisi olla velkaannuttaa oman maansa väestöä kansainvälisten kapitalistien orjiksi ylläpitämällä tietynmuotoista kulutusta keinotekoisesti vaan päin vastoin varmistaa oman maansa väestön edut kansainvälisessä kilpailussa. Kumpaa tavoitetta Suomen valtiokoneisto ajaa tällä hetkellä? Jos heidän tavoitteenaan on ensisijaisesti tai jopa pelkästään kansainvälisten kapitalistien etujen ajaminen, niin silloin valtiokoneisto koostuu pettureista, joille legitiimimpiä aloja olisivat kansainvälisiä yrityksiä tukeva mainosala ja lobbaus eikä politiikka, jossa tarkoituksena on pelkästään edustaa omaa kansaa ja ajaa sen etua.

Joskus harvoin talouseliitin muotivirtaukset ehkä todellakin pyrkivät edistämään kulutuskysyntää puhtaan matemaattisesti, mutta useimmiten muotivirtauksia harrastetaan kai politiikassa itseisarvoisesti muodin vuoksi, eikä kulutuskysyntä ole silloin prioriteetti.

Lisäksi jos ongelmaa tarkastellaan siltä kannalta, että pyrkimyksenä olisi maksimoida kulutuksen kokonaisarvo usean vuosikymmenen pituisen ajanjakson aikana, niin täytyy muistaa kysyä, onko väestön väheneminen ainoa tai edes suurin vaara kulutuksen kokonaisarvon maksimoinnille. Useinhan talousalan ihmiset ennustavat oman maansakin tulevaisuutta liiaksi analogioilla Yhdysvaltojen tilanteeseen, vaikka tämä on tosiasiassa poikkeuksellisen vakaa maa, jolla ensinnäkin sen maantieteellisesti suojattujen erityispiirteiden sekä toiseksi Yhdysvaltojen Amerikan mantereella saavuttaman hegemonisen valta-aseman ansiosta ei ole oikeastaan geopoliittisia tai kilpailullisia uhkia, jotka voisivat aiheuttaa Yhdysvalloille kulutuskysyntää laskevia jättimäisiä kriisejä.

Mutta ovatko kaikki maailman maat yhtä edullisessa tilanteessa jättimäisten kriisien välttämisen suhteen kuin Yhdysvallat? Voisin kuvitella, että osalle muista maista geopolitiikka ja erilaiset muut ikävät yllätykset aiheuttavat aina säännöllisin väliajoin tällaisia kriisejä kulutuskysyntää laskien. Näiden maiden kohdalla pitkän tähtäimen kulutuksen kokonaisarvon turvaaminen saattaa onnistua paremmin varautumalla sitä kertarysäyksellä valtavasti pudottaviin kriiseihin kuin tuijottamalla pelkästään normaalitilanteessa päivittäin myytävien maitotölkkien lukumäärää. Esimerkiksi Itä-Euroopassa ja sinne sijoittaneissa EU-maissa lienee tuhlattu jättikuplaan niin valtavasti omaisuutta, että tämä kriisi oletettavasti vähentää vielä monen vuoden ajan kulutuksen kokonaisarvoa näissä maissa paljon enemmän kuin väestön vähenemisestä johtuva laskeva kulutuskysyntä.

Joillekinhan maille nämä jättimäiset kriisit kasautuvat muita maita useammin, mikäli 80/20-sääntö pitää paikkansa. Eli tällaisissa epäonnekkaissa maissa epäonnekkaimpien vuosikymmenten aikana jättimäiset kriisit romahduttavat kulutuksen pohjalukemiin pitkäksi aikaa tai vaihtoehtoisesti toipuminen ei ole siellä globaalien kriisien jälkeen yhtä nopeaa kuin mitä se on yleensä esimerkiksi Yhdysvalloissa ollut.

Tarvittaisiinkin pitkän aikavälin tilastoja kulutuskysyntää romahduttavien kriisien tyypeistä ja frekvensseistä eri maissa, jotta voisimme laskea suuntaa-antavan todennäköisyyden sille, onko kulutuksen kokonaisarvon kannalta Suomessa kuluttajien lukumäärä ainoa merkittävä tekijä vai pitäisikö meidän pikemminkin pyrkiä ensisijaisesti välttämään tai ainakin pehmentämään Suomeen kohdistuvia kriisejä kulutuskysynnän pitkäaikaisten notkahtamisten välttämiseksi. Liiallinen satsaaminen maahanmuuttoon saattaa jopa viedä kallisarvoista aikaa ja resursseja Suomen kannalta merkittävimpiin kriiseihin varautumiselta.

Lisäksi täytyy ottaa huomioon sellainenkin näkökohta, että käsitys valtiokoneistosta kulutuskysynnän maksimoijana saattaa olla pikemminkin myytti eikä kuvaa valtiokoneiston todellista roolia. Maksimointi kun edellyttäisi realistiseen tilanneanalyysiin ja organisointikykyyn optimoitua kuvitteellista ihanneorganisaatiota, kun taas valtiokoneiston useimmat instituutiot ja menetelmät lienevät kehittyneet nykyiseen epäoptimaaliseen muotoonsa historiallisista syistä eikä niitä kai olla ikinä pyritty toden teolla uudelleenorganisoimaan palvelemaan vain ja ainoastaan lukuarvojen maksimointia.

Ja ehkäpä valtiokoneistossa ei edes ole todellista tahtoa talouden lukuarvojen maksimointiin. Sen sijaan siellä saattaa esiintyä vahvaa aatteellista vakaumusta, joka pyrkii päin vastoin tuhoamaan parhaat talouden lukuarvojen maksimointiin tähtäävät toimintatavat (esim. tietyt valikoivat verohelpotukset ja yksityistämiset). Länsimaisessa sivilisaatiossahan politiikka on ollut jatkuvaa junnaamista edes takaisin modernismin ja anti-modernismin välisellä janalla, ja anti-modernismin - kuten esimerkiksi vihervasemmistolaisuuden ja uskonnollisen fundamentalismin - pyrkimyksenä on pitkälti ollut purkaa koneistoajatteluun, kylmiin mittareihin ja äärimaterialismiin perustuva oranssin meemin yhteiskuntajärjestelmä.

Yhdysvallat on tässä suhteessa erittäin hämäävä esimerkki, koska se on ehkä puhtaimmin ollut kulutuksen ympärille rakentunutta oranssin meemin maailmankuvaa varauksetta tukeva modernistinen maa. 1960-luvulta alkaen kuitenkin oranssia meemiä vastaan syntynyt vihreä meemi on saanut länsimaissa ja oletettavasti varsinkin ns. Vanhassa Euroopassa valtavan aatehistoriallisen voimamomentin, ja kulutusyhteiskunnan suitsemista tai tuhoamista kannattavat anti-modernistit saattavat saavuttaa jo pian enemmistön EU:n virkamiehistössä. Näin yritysjohtajien pyrkimys kulutuskysynnän ylläpitämiseen maahanmuutolla on absurdia, jos samaan aikaan virkamiehistö tekee kaikkensa kulutuksen vähentämiseksi.

Onhan varsin tehotonta haalia Suomeen esimerkiksi maahanmuuttajia päivittäistuotteiden ostajiksi, jos samaan aikaan päivittäiset ideologisista syistä aiheutuvat menetykset kulutuskysynnälle ylittävät saavutetut kuluttajien määrän hienosäätämisen vaikutukset. Eli samaan aikaan, kun yritysjohtajat lobbaavat maahanmuuttoa talousperusteluilla, niin heidän vaimonsa ja tyttärensä lobbaavat Greenpeacen ja Vihreiden jäseninä 1960-lukulaisen New Age -uskontonsa (ilmastonmuutos, yms.) perusteella talouden supistamista, jolloin eliitin kokonaissaldo kulutuskysynnän ylläpitämisessä jää nollaan tai menee peräti miinukselle. Tämä on todellinen vaara, sillä jo 1960-luvun anti-modernistisen sukupolvikapinan guru Allen Ginsberg huudahti aikanaan osuvasti modernisti Norman Podhoretzille: "We will get you through your children", ja aatehistorialliset voimasuhteet länsimaissa ovat pitkälti kääntyneet hänen ennustamaansa suuntaan eli Boomer-sukupolven myötä pois oranssin meemin hegemoniasta. Veikkaan, että tämä on niin nolo ja kipeä asia, että osa yritysjohtajista pettää sen suhteen itseään tarkoituksella ja pelastautuu maahanmuuton tukemiseen pitääkseen yllä illuusiotaan, että nykymuotoisen länsimaisen talousjärjestelmän jatkuminen olisi varmistettavissa niin yksinkertaisella tempulla.

Yhteenvetona voisi todeta, että vaikka kulutuskysyntää voidaankin lisätä maahanmuutolla, niin tämän lisäyksen kertaluokka ei ole välttämättä merkittävä talouden suuren kuvion kannalta. Yllä esitetyt perustelut ovat sitä paitsi kaikki puhtaasti taloudellisia, koska valitsin ne erityisesti muistuttamaan taloususkovaisen ja äärimodernistisen Kokoomuslaisen (tai muun oranssin meemin ääritapauksen) järkeilyä. Kuitenkin suurin osa suomalaisista sijoittuu modernismi/anti-modernismi-janalla lähemmäs keskipistettä ja haluaa myös arvojen ohjaavan politiikkaa pelkän talousajattelun sijasta. Erityisesti suuri osa suomalaisista näkee Suomen kansan säilymisellä olevan itseisarvon, jota ei saa tuhota pelkän kulutuskysynnän ylläpitämisen perusteella, varsinkin kun massamaahanmuutto ei ehkä edes olisi kulutuskysynnän ylläpitämisen kannalta kovin oleellinen tekijä.


[email protected]

[Anti-Utopisti]

Siis kuka ... tekee ne Nokian kännykät ja pyyhkii eläkeläisten pyllyt? Kirjoita lisää, jos asiasta tiedät.

Tähän kysymykseesi suorittavan työn tekijöiden lukumäärän ylläpitämisestä on mielestäni paljon helpompaa vastata kuin kulutuskysynnän ylläpitämiseen. Lähtökohta tälle uskomukselleni on se, että osa työstä voidaan luokitella yhteiskunnalle kriittiseksi työksi ja loput ei-kriittiseksi työksi (määritelmä voisi olla vaikkapa se, että kriittistä työtä on se, josta ei voida luopua edes kriisiaikana).

Sijoittajapuolella ei arvatenkaan kiinnitetä kriittisen ja ei-kriittisen työn eroon juurikaan huomiota, vaan ajatellaan siten, että pitämällä nuoren väestönosan lukumäärä Suomessa vakiona saadaan automaattisesti osa nuorisosta ohjautumaan ikään kuin Adam Smithin myyttisen näkymättömän käden avustuksella niin kriittisille kuin ei-kriittisillekin aloille täyttäen kuin taikaiskusta kunkin alan erityistarpeet sekä yhteiskunnan kokonaistarpeet.

Mutta kriittisten alojen työvoimatarpeen täyttämisen voi ratkaista myös toisella ja ehkä jopa varmemmalla tavalla, jossa ohjataan valtiovallan toimenpiteillä aiempaa suurempi prosenttiosuus työvoimasta kriittiseen työhön - eli työvoimapulan ennakkoarvioiden perusteella esimerkiksi hoitoalalle - ei-kriittisten alojen kuten ns. luovien alojen sijasta. Tällöin kasvattamalla kriittiseen työhön osallistuvan väestönosan prosenttiosuutta perusjoukosta eli koko väestöstä saadaan kompensoitua perusjoukon pieneneminen.

Itse keksimäni kolmijaon mukaan 1) osa työstä on kriittisen arvokasta tai muuten vain erityisen tuotteliasta yhteiskunnalle, 2) osa työstä on melko tuotteliasta mutta ei kriittisen arvokasta ja 3) loppuosa työstä on ainoastaan marginaalisen tuottavaa työtä, joka ei palvele juuri lainkaan yhteiskunnan kriittisiä toimintoja sen paremmin kuin tuloksellista liiketoimintaakaan.

80/20-säännön perusteella tämän jakauman voisi kuvitella olevan tarkemmin sanoen sellainen, että 1) enintään 20-40 prosenttia kaikesta työstä on joko yhteiskunnan kannalta kriittistä tai rahallisesti hyvin tuotteliasta työtä, 2) noin puolet kaikesta työstä on OK-tasoista perustyötä, joka ei kuitenkaan ole erityisen kriittistä eikä tuottavaa sekä 3) 10-20% kaikesta työstä on perusteltua korkeintaan työnteon itseisarvolla. Itse asiassa muutama prosentti työstä saattaa olla puhdasta hömppää tai jopa yhteisölle vahingollista toimintaa, jota ei ole syytä tukea.

Näin voimme olettaa, että osa yritysten työvoimapulasta on kieltämättä aito ongelma, johon valtiovallan tulee puuttua, mutta toisaalta luultavasti juuri hömppäyrityksille voisi olettaa olevan suhteessa vaikeinta löytää itselleen työvoimaa. Valtiovallan rooliksi ei todellakaan pidä muodostua, että se toimii ensisijaisesti työvoiman järjestäjänä näille hömppäyrityksille, jos kerran näillä ei ole mitään legitiimiä yhteiskunnallista funktiota eli jos ne kuuluvat yrityskentän tuottamattomimpaan osaan.

Työvoimareservin kasvattaminen pelkästään hömppäyritysten tukemiseksi ei ole perusteltavissa sen paremmin taloustieteellisillä kuin poliittisillakaan näkökohdilla vaan se lienee pikemminkin uskonnon aseman ottanutta käsittämätöntä porvarimystiikkaa ("piikayhteiskunta"), jossa jokaista yrittäjää ja hänen omituistakin tuotevalikoimaansa halutaan tukea yhteiskunnan toimilla itseisarvoisesti. Tällaisia hömppäyrityksiä edustavilla työnantajajärjestöillä ei ole kuitenkaan tosiasiassa minkäänlaista legitimiteettiä yrittää vaikuttaa Suomen maahanmuuttopolitiikkaan tuottavien työnantajien veroisesti. Jos joku poliitikko tai lobbari esimerkiksi kokee todelliseksi ongelmaksi sen, ettei kaikkia marjoja saada poimittua talteen riittävän alhaisilla palkoilla, niin tämä kertoo äärimmäisestä arvostelukyvyn puutteesta: Suomen kansa on kyllä tullut vuosituhansien ajan toimeen, vaikka marjat olisivat jääneet metsiin poimimatta, joten miksi muka tämä olisi ongelma juuri nyt?

Tämän kriittinen/ei-kriittinen-kahtiajaon tekemisen ja sitä jatkokehittämällä aikaansaadun työn prioriteettiluokkien määrittämisen jälkeen jäljellä on enää lähinnä teknisiä kysymyksiä siitä, millä yhteiskunnan tukitoimilla työntekijöitä saadaan houkuteltua nimen omaan legitiimeille työvoimapula-aloille.

Miten esímerkiksi kriittisille aloille saataisiin ohjattua aiempaa suurempi prosenttiosuus työvoimasta? No, tietenkin vetoamalla sellaisiin motivaatiotekijöihin, jotka potentiaalisia työntekijöitä kiinnostavat. Perinteinen ehdotus on ollut kriittisten alojen palkkatason nostaminen, mutta parempikin ratkaisu on olemassa, mikäli unohdetaan ideologia ja keskitytään pelkästään ongelman ratkaisemiseen.

Suuri osa parikymppisestä nuorisostahan haluaa kai ensisijaisesti päästä opiskelemaan unelma-alaansa, joten tekemällä esimerkiksi puolet näiden unelma-alojen aloituspaikoista riippuvaisiksi hakijoiden aiemmasta työskentelystä kriittisillä työvoimapula-aloilla saataisiin varmistettua, että näille kriittisille aloille on joka vuosi tunkemassa riittävän suuri joukko lukionsa juuri päättäneitä innokkaita nuoria. Tämä vastaa yksiselitteisesti kysymykseesi siitä, "kuka tekee ne Nokian kännykät ja pyyhkii eläkeläisten pyllyt":

http://hommaforum.org/index.php/topic,278.msg10474.html#msg10474

Tämä ratkaisu ei aiheuttaisi valtiovallalle mitään ylimääräisiä kustannuksia eikä juurikaan vääristäisi työmarkkinoita (koska kriittisimpiä aloja on niin pieni osuus kaikista aloista), ei aiheuttaisi palkkatason kohoamista kriittisillä aloilla eikä estäisi kriittisten alojen työntekijöitä saavuttamasta työllään täsmälleen sitä (alhaisesta palkastaan huolimatta), mitä he eniten haluavat, eli unelmansa toteuttamista pidemmällä aikavälillä.

Jos vaikkapa joku lukiotyttö haluaisi tässä ratkaisumallissa ehdottomasti kehitysmaa-asiantuntijaksi, niin hän voisi varmistaa tämän tavoitteensa tekemällä ensin viitisen vuotta käytännön hoiva- ja empatiatyötä vaikkapa vanhainkodeissa ja samalla hankkimalla siinä sivussa kypsyyttä ja perustietoja tuleviin korkeakouluopintoihinsa sen sijaan, että ensin reputtaisi muutaman kerran valtiotieteellisen tiedekunnan pääsykokeet ja sitten sisään päästyään tankkaisi alan kurssit läpi palkitsemattomana putkitutkintona - puhumattakaan mahdollisesta opiskelu-alan vaihtamisesta, jos ja kun tämä on valittu heti ylioppilasvuonna liian harkitsemattomasti.

Ainoa ongelmallinen seuraus esittämäni ratkaisun käyttöönotosta olisi luullakseni työvoiman osittainen siirtyminen ei-kriittisiltä aloilta kriittisille aloille. Mutta onko tämä sitten muka huono kehityssuunta, kun vieläpä muistamme ratkaisun kerrannaisvaikutusten muuttavan yhteiskunnan asenteita kriittisiä aloja kohtaan positiivisemmiksi verrattuna nykyiseen tilanteeseen, jossa monia kriittisiä aloja kutsutaan yleisesti "roskaduuneiksi".

Niinpä en voi ymmärtää, miksi tätä ehdotustani ei olla vieläkään otettu Suomessa käyttöön toisen asteen jälkeisessä opiskelijavalinnassa eivätkä edes maahanmuuttokriittiset tahot ole asiaa edistäneet, vaan koko ehdotus on tähän asti vaiettu kuoliaaksi poliittisen kentän kaikilla suunnilla. Joko ehdotuksessani on jokin sellainen karmea perustavanlaatuinen heikkous, jota kukaan ei ole vielä sanonut ääneen pelätessään nolaavansa minut (saa nolata aivan vapaasti), tai sitten tämä ratkaisumalli on yksinkertaisesti poliittisesti sopimaton, koska Suomen poliitiikasta vastaava yläluokka ei oletettavasti halua "roskaduuneissa" kunnostautuneita duunareita pilaamaan yläluokan lasten idyllimäistä korkeakouluympäristöä. Mutta jälkimmäisessä tapauksessa työvoimapulasta vaahtoaminen olisikin silloin pelkkää silmänlumetta, jolla peitettäisiin yläluokan omavaltaisesti tekemä yhteiskunnallinen arvovalinta. Eli kumpi on tärkeämpää: Suomen kansan olemassaolon ja turvallisuuden varmistaminen vai sekö, että yläluokan herraspenskat saavat leikkiä ja verkostoitua muutaman vuoden ajan keskenään yläluokan opiskelupaikoissa tarvitsematta nähdä ympärillään alempaa kansanosaa, samalla kun maahanmuuttajat tekevät käytännön työt ja suomalainen alaluokka syrjäytyy pitkäaikaistyöttömiksi?

Muuta estettä kuin luokkaintressien säilyttäminen ei pitäisi olla tälle työpanokseen perustuvan opiskelijavalinnan käyttöönotolle. Toki ikäluokan lahjakkain osa pääsisi myös esittämässäni ratkaisussa sisään vanhanmallisten sisäänpääsykriteerien kiintiössä (opiskelualasta riippuen keskimäärin noin 50%) tarvitsematta hukata erityislahjakkuuttaan vuosien työskentelyyn muilla aloilla, joten tämäkään ei voi olla peruste olla ottamatta ratkaisuani käyttöön.

Kaiken kaikkiaan ylläolevan tarkastelun pohjalta vaikuttaa siltä, että työvoimapulaa käytetään lähinnä yläluokan yhteiskuntavisioiden perusteluna. Aihepiirin ennakkoluuloton tarkastelu puhtaalta pöydältä taloustieteen ja työvoimasuunnittelun dogmien sijasta paljastaa meille erityisesti, että kysymys on pitkälti Suomen valtaeliitin saamattomuudesta ja haluttomuudesta puuttua kulutuskysynnän sekä kriittisten alojen työvoimatarpeiden todellisiin ongelmiin. Niinpä Suomen tavallisen kansan ei pidä missään nimessä uskoa propagandistisia väitteitä maahanmuutosta näiden ongelmien parhaana ratkaisukeinona.

Demographic Winter -elokuvassa ja aihepiiristä kiinnostuneiden yhdysvaltalaisten neokonservatiivien lehdissä ei välttämättä ole edes harkittu tässä ehdottamiani Suomen olosuhteisiin sopivia ratkaisukeinoja, koska heidän maassaan tilanne voi olla luonteeltaan erilainen. Jälleen kerran huomaamme, että Suomen tilanteen yhtenäistäminen muiden länsimaiden kanssa tekisi mahdottomaksi meille parhaiten sopivien ratkaisuvaihtoehtojen käyttöönottamisen.


[email protected]