News:

Mikäli olet unohtanut salasanasi eikä rekisteröinnissä käytetty sähköposti toimi tai haluat vaihtaa sähköpostisi toimivaksi, ota yhteyttä sähköpostilla tai facebookin kautta.

Main Menu

2011-10-05 Tutkimus: Ranskan lähiöissä vallitsee islam

Started by kohmelo, 05.10.2011, 22:36:24

Previous topic - Next topic

kohmelo

Ranskalaiset tuntevat itsensä vieraiksi Pariisin lähiöissä

Pariisin lähiöissä vain muutamankymmenen kilometrin päässä keskustasta odottaa maailma, joka voisi olla vaikka tuhannen kilometrin päässä. Laiminlyötyjen rakennusten keskellä hallitsee tasvallankin lakien yläpuolella islam. Ketkä siellä asuukin ovat kuin pakolaisina ja valtion unohtamina. Clichy-sous-Boissa ja Montefermeilssä käsite "Republique" on hyvin kaukainen, ennen kaikkea islam on läsnä.

Näin lohduttoman kuvan Ranskan lähiöistä esittää viisi ranskalaista tutkijaa uusimmassa tutkimuksessaan.

Yllä kuvatut alueet olivat kuusi vuotta sitten mellakoiden keskuksia. Viime vuosina halal-myynti on puolestaan räjähtänyt eikä vain ruokasektorilla. "Halal" taas määrittelee sen mikä on sallittua niin yksityisessä kuin yhteiskunnallisessa elämssä.

Islam on pako sille häpeälle jota hylätyksi tuleminen sosiaalisessa, poliittisessa ja taloudellisessa elämässä on aiheuttanut.

Tutkijoiden mukaan mikään ei tule muuttumaan mikäli ihmisille ei saada töitä ja mikäli kouluttautumisessa onnistuneuden määrä pysyy hyvin alhaisena.

http://www.ansamed.info/en/francia/news/ME.XEF40738.html
QuoteFrench feel strangers in Paris suburbs, Islam dominates

(ANSAmed) - PARIS, OCTOBER 4 - In the suburbs just a few dozen kilometres from Paris which seem as though they were a thousand miles away from the French capital, amid traffic, high-rise buildings and neglect, the rules of Islam dominate over the laws of the Republique, and whoever continues to live there feels as if they were in exile, forgotten by the state. This is the desolate picture painted by a study carried out by five French researchers in several small towns in the Parisian suburbs. In Clichy-sous-Bois and Montefermeil, the Republique is "a concept that is far away. Islam is present, first and foremost," Le Monde wrote today, reporting the results of the study, headed by political affairs expert Gilles Kepel. For precision, these are the towns that exactly six years ago burned for weeks following the death of two youngsters of North African descent who were killed in a police chase. According to Kepel, a Political Science professor, in recent years these towns have seen an exponential increase in "halal", and not just in the food sector: "Halal indicates what is permissible in private and social life, from behind closed doors for a husband and wife to the refusal to sign children up for school lunches," the scholar told Le Monde. Islam is a refuge from a sense of abandonment, of "social, political and economic disgrace". There are a dozen mosques which can accommodate 12,000 worshippers between Clichy and Montfermeil. Marriages between Muslims are the standard here. The traditions of Ramadan are practiced by the majority of men. All fast food establishments offer, and sometimes even exclusively sell halal meals and sandwiches. "These identity-based demands are a way to obtain integration into society," Kepel explained. The researchers explained that in order to change the situation, it would not be sufficient to destroy the seedy buildings populated by immigrant families, whose children at this point are French, for all intents and purposes. Nor would it be enough to give them residential homes surrounded by nature, if in those places drug trafficking were still to continue, and, if in order to travel the 23km that separate Chene Pointu from Paris, it continues to take one hour and fifteen minutes, changing modes of transportation four times. Things will remain the same without work (in some suburbs, unemployment rates are among the highest in all of France) and if there are few young people who manage to complete their studies. (ANSAmed).

Le Mondessa lisää aiheesta lähiöt ja islamin kasvava rooli lähiöissä. (ranskaksi)

La place croissante de l'islam en banlieue
http://www.lemonde.fr/societe/article/2011/10/04/banlieues-de-la-republique_1581976_3224.html
Pourquoi "Banlieue de la République" ?
http://www.lemonde.fr/idees/article/2011/10/04/pourquoi-banlieue-de-la-republique_1581850_3232.html

Lisää aiheesta:
No-go zones - zones urbaines sensibles
http://hommaforum.org/index.php/topic,15054.0.html

MoonShine

Mitään tämänkaltaista ei tosin voine tapahtua Pariisin ja varsinkaan Ranskan ulkopuolella?
Onko oikein, että minulla verotuksen kautta on elatusvelvollisuus aikuiseen ihmiseen, joka ei ole minulle edes sukua ja lähtöisin jostain Afrikasta?

Miksi vihapuhe Jussi Halla-ahosta on vitsi, mutta vitsi Jani Toivolasta on vihapuhetta?

Forumin yksityisviestit ovat edelleen moderoimattomia.

Lauri Karppi

Suomessa vältetään Ruotsin/Brittien/Ranskan/jne/jne/jne virheet ottamalla niistä oppia! ..ja tekemällä kaikki täsmälleen samalla tavalla. Kyllä me osaamme hypätä kaivoon oikealla tavalla.

Mursu

Quote from: kohmelo on 05.10.2011, 22:36:24

Islam on pako sille häpeälle jota hylätyksi tuleminen sosiaalisessa, poliittisessa ja taloudellisessa elämässä on aiheuttanut.

Tutkijoiden mukaan mikään ei tule muuttumaan mikäli ihmisille ei saada töitä ja mikäli kouluttautumisessa onnistuneuden määrä pysyy hyvin alhaisena.

Taas saatiin asia käännettyä kantisten syiksi. Muslimit itse eivät mitenkään voi olla mistään vastuussa. Ratkaisu on aina enemmän hyysäystä, ei koskaan voi kokeilla mitä vähemmällä saisi aikaan.

Embo

Quote from: leit on 06.10.2011, 09:46:46
Suomessa vältetään Ruotsin/Brittien/Ranskan/jne/jne/jne virheet ottamalla niistä oppia! ..ja tekemällä kaikki täsmälleen samalla tavalla. Kyllä me osaamme hypätä kaivoon oikealla tavalla.

Niin, ja ainahan voidaan väittää, ettei Ruotsissa/Briteissä/Ranskassa/jne ole tehty virheitä ollenkaan, vaan että kyseessä on luonnollinen kehitys, ja täten Suomi ei voi muuta kuin antaa asioiden tapahtua ja opetella uimaan.

K.K.

Quote
Islam on pako sille häpeälle jota hylätyksi tuleminen sosiaalisessa, poliittisessa ja taloudellisessa elämässä on aiheuttanut.

Ei tietenkään ole mahdollista,että hylätyksi tuleminen sosiaalisessa, poliittisessa ja taloudellisessa elämässä johtuisi islamista?


QuoteTutkijoiden mukaan mikään ei tule muuttumaan mikäli ihmisille ei saada töitä ja mikäli kouluttautumisessa onnistuneuden määrä pysyy hyvin alhaisena.
Entäpä jos,kouluttautumisessa onnistuneuden määrä pysyy hyvin alhaisena ja ihmisille ei saada töitä,esimerkiksi koska:


[..tutkimuksen merkittävä havainto oli islamilaistaustaisten alisuoriutuminen. Asia ei ole perusteltavissa sosioekonoomisella taustalla tai koulujärjestelmällä tai syrjinnällä tai maahanmuutto taustalla. Ainoaksi selittäväksi tekijäksi jää uskonto..]

http://hommaforum.org/index.php/topic,30247.0.html



Mikko T

Ei noilla kyllä oikein mitään logiikkaa tuossa touhussa ole, ensin haetaan turvapaikkaa ja suojeua koska.

QuoteLaiminlyötyjen rakennusten keskellä hallitsee tasvallankin lakien yläpuolella islam.

Sittenkun on myönteinen turvapaikka päätös taskussa, niin samaan jengiin taas mukaan ja taas ihan huomaamatta ollaan tilanteessa jossa.

QuoteLaiminlyötyjen rakennusten keskellä hallitsee tasvallankin lakien yläpuolella islam.


Punaniska

Quote from: Mursu on 06.10.2011, 09:47:30
Taas saatiin asia käännettyä kantisten syiksi. Muslimit itse eivät mitenkään voi olla mistään vastuussa. Ratkaisu on aina enemmän hyysäystä, ei koskaan voi kokeilla mitä vähemmällä saisi aikaan.

Koulunkäynti ei kiinnosta ja kouluttamattomien työpaikkoja ei Pariisissakaan ole loputtomiin, eikä matalapalkka-duuni välttämättä käy ylpeän muslimimiehen luonteelle. Pitää olla jotain hienoa duunia, vaikka on vain peruskoulun paperit taskussa.

Mikä on siis lopputulos?

"Tämä lähiöiden kansa, jonka itsesäälin määrää,
ei mittaa järki, eikä kärki määrää"


Tuhansien murheellisten laulujen ghetto.

(Sori, Eput!)

Well the sun don't shine where it used to
And the angels are hidin' their heads
People don't listen to their hearts anymore
Seems the good men all are dead
There ain't no right, wrong, no in between
That ain't the constitution that they wrote for me

Outo olio

Quote from: kohmelo on 05.10.2011, 22:36:24
Quote"Halal indicates what is permissible in private and social life, from behind closed doors for a husband and wife to the refusal to sign children up for school lunches,"

Muslimit kieltäytyvät lastensa kouluruokailusta koska se ei ole Halal. Itseäni alkoi kyllä kovin kiinnostamaan että millä logiikalla koulujen ruokailu on uskonnollisten tekstien mukaan kiellettyä.
Suvaitsevaisen ajattelun yhteenveto: Suomessa Suomen kansalaiset rikkovat Suomen lakeja. Myös muiden maiden kansalaisten on päästävä Suomeen rikkomaan Suomen lakeja. Tämä on ihmisoikeuskysymys.

Joku ostaa ässäarvan, toinen taas uhrivauvan. Kaikki erilaisia, kaikki samanarvoisia.

Can I have a safe space, too?

Emo

Mistäpä ihmisille saadaan töitä, Ranskassakaan, kun työt on halvempi teettää muualla kuin Euroopassa. Ja voittohan se vain ratkaisee, ja rajaton, loputon talouskasvu! Sehän tätä paskaa pyörittää, sen ajan kun vielä pyörittää.

elukka

Juuri noin toimi myös Neuvostoliitto, kansat on sotkettava ja saatava joka nurkkaan "neukkuja", jotka eivät ole vain kristittyjä, ateisteja eikä muslimeja. Yhtenäisyyskulttuuri ja 1 uskonto voi olla paha piikki neuvostoliiton lihassa. Vrt. esim. Puolan solidaarisuus ja katolinen kirkko.

Mitä Neuvostoliitto edellä, sitä EU perässä.
Kulttuurimarxismi
http://rauta-aika.blogspot.fi/2012/04/frankfurtin-koulukunnan.html

Homoliittolain vaikutukset Massachusettsin osavaltiossa
https://www.youtube.com/watch?v=bSXFb6ULsCg

kohmelo

Sama uutinen uutisoijana Al Arabiya:

"Tasavallan lähiöt" tutkimuksessa on vuoden verran tutkittu kahta Pariisin lähiö, jotka vuonna 2005 räjähtivät mellakoihin.

Tutkimuksen mukaan uskonnoliset instituutiot ja tavat korvaavat kasvavassa määrin Ranskan valtion ja tasavallan. Tutkimuksen tekijä Gilles Kepel on tehnyt jo samaisen tutkimuksen 25 vuotta sitten ja tämän perusteella hänen mukaansa islam on monipuolistununt ja tiivistynyt ihmisten jokapäiväisessä elämässä.

Ei-halal kouluruoka ei kelpaa kaikille ja Monfermeilin pormestarin mukaan kaikki eivät laisinkaan osallistu kouluruokailuihin.

Ranskassa seka-aviolittoja ei juurikaan vastusteta, mutta tutkimuksen mukaan lähiöissä suuriosa vastustaa avioliittoa ei-muslimin kanssa.

Islamilaiset arvot korvaavat tasallan joka puolestaan on epäonnistunut tuomaan tasa-arvoisutta ja lähiöiden asukkaat näkevät itsensä kavassamäärin ei-ranskalaisiksi.

Clinchyn sosialistisen pormestarin mukaan "Yksi suuri syy islamin suurelle roolille on se, että tasavalta on vetäytynyt lähiöistä," ja lisää "Hylätyt hakevat itselleen toisen identitettin ja islam on vastaus tätän."

Kepelin tutkimus on tehty Institut Montaigneille ja tutkimuksen suositukset toimenpiteille julkaistaan tammikuussa. "Ranskan tulevaisuus riippuu sen kyvystä uudelleen integroida lähiöt mukaan kansalliseenprojektiin.

http://english.alarabiya.net/articles/2011/10/06/170484.html
QuoteFrench suburbs turn away from state and towards Islam: scientist

Local communities in France's immigrant suburbs increasingly organize themselves on Islamic lines rather than following the values of the secular republic, according to a major new sociological study.

Respected political scientist Gilles Kepel, a specialist in the Muslim world, led a team of researchers in a year-long project in Clichy-sous-Bois and Montfermeil, two Paris suburbs that exploded in riots in 2005.

The resulting study ? "Suburbs of the Republic" ? found that religious institutions and practices are increasingly displacing those of the state and the French Republic, which has a strong secular tradition.

Families from the districts, which are mainly populated by immigrants from north and west Africa and their descendants, regularly attend mosque, fast during Ramadan and boycott school meals that are not "halal."

With between five and six million Muslim residents and citizens, France has the largest Islamic population in the European Union, and central government often struggles to address the challenges to integration that this poses.
...
While the resentment in the poor suburbs has social roots, essentially the residents' virtual exclusion from a tight jobs market, the rioters expressed frustration in a vocabulary "borrowed from Islam's semantic register."

Islamic values are replacing those of a republic which failed to deliver on its promise of "equality", and the residents of the suburbs increasingly do not see themselves as French, the researchers said.

"One of the reasons for the strong role of Islam is that the Republic has withdrawn," warned Claude Dilain, the Socialist mayor of Clichy. "Those who fell abandoned seek another identity, and Islam satisfies that well."
...
Kepel's study was commissioned by the Institut Montaigne, which will make recommendations in January. The author warns: "France's future depends on its ability to re-integrate the suburbs into the national project."

Sama AFP:n uutinen myös TheLocalissa:
French suburbs turn away from state and towards Islam
http://www.thelocal.fr/1407/20111006/

Institut Montaigne sivut (ranskaksi)
http://www.institutmontaigne.org/accueil-1.html

Projektin sivut (ranskaksi)
http://www.banlieue-de-la-republique.fr/

Les propositions tulee sitten tammikuussa tänne:
http://www.banlieue-de-la-republique.fr/#!/propositions

Tutkimuksen yhteenveto: Banlieue de la République (ranskaksi)
http://www.banlieue-de-la-republique.fr/sites/default/files/resume_integral_banlieue_republique.pdf

kohmelo

Ranskalaiset eivät luota lähiönuorisoon:

Uusimman kyselytutkimuksen mukaan 75% ranskalaisista on positiivinen kuva ranskannuorisosta, mutta 57% on negatiivinen kuva lähiöiden (banlieues) nuorisosta. Vastaajien mukaan lähiönuoret nähdään sääntöjen rikkojina, pikkurikollisina ja väkivaltaisina sekä agressiivisina. Tutkimuksessa selviää myös se, että 76% mielestä nykynuorilla ei ole samoja mahdollisuuksia kuin aikaisemmilla sukupolvilla.

Tulokset ovat erittäin huolestuttavia tutkimuksen teettäneen järjestön mukaan. Lähiönuoret ovat väärin ymmärrettyjä ja Ranskan tulisikin ottaa mallia Skandinavista jossa "lähiönuorille" annetaan toinen mahdollisuus.

http://www.thelocal.fr/2962/20120328/
QuoteFrench reveal loathing for 'violent' suburban youth

Nearly 60 percent of the French say they distrust youth from the 'banlieues', France's impoverished, immigrant-dominated suburbs, according to a new survey that has laid bare the country's divisions.

"The results are extremely worrying," Thibault Renaudin, national secretary of Afev, the youth organisation which published the poll, told The Local.

"Youths from the banlieues already suffer from discrimination, unemployment, and this suspicion just adds their difficulties."

A poll conducted by Afev shows that while 75 percent of the French have a positive opinion of young people, 57 percent have a negative opinion of youths from improverished suburbs.
...

Kyselytutkimus täällä (ranskaksi):
http://www.jeunessesolidaire.org/

IDA

Quote from: MoonShine on 06.10.2011, 09:23:52
Mitään tämänkaltaista ei tosin voine tapahtua Pariisin ja varsinkaan Ranskan ulkopuolella?

No ei. Vanhana, kansainvälisenä sivistysvaltiona esimerkiksi Suomi on keksinyt tehokkaan kotouttamisen ja kotikansainvälistymisen. Ranskalaiset eivät koskaan ole ymmärtäneet ajatella tätä eivätkä kokeilla niitä keinoja joita Suomi nyt tehokkaasti ja menestyksekkäästi käyttää.
qui non est mecum adversum me est

kohmelo

Tässä tarinaa Qatarin rikkauksista ja Ranskan köyhyydestä:

Qatarin valtio tulee sijoittamaan Ranskan köyhiin lähiöiden talouteen, myöskin Ranskan valtio on ilmoittanut sijoittavansa kyseiseen projektiin. Tarina alkaa vuonna 2011, kun Ranskan lähiöiden edustajia pyysi Quatarin sheikkiä luomaan rahaston tukemaan Ranskan lähiöiden taloutta.

Ranskassa qatarilainen rahoitus on otettu vastaan ristiriitaisissa tunnelmissa. Varsinkin kun Qatar rooli arabikevään islamistiryhmille kuten Muslimiveljeskunnalle ja Libyan islamisteille ovat herättäneet huolestumista kansainvälisessä yhteisössä. Lähi-Itä ekspertti karin Saderin mukaan "Jotain on nyt tapahtumassa - sillä mikään ei ole ilmaista."

Maanataina Marine Le Pen hyökkäsi rahoitusta vastaan ja pitää sitä suurena poliittisena virheenä. Le Penin mukaan Ranska on nyt myynnissä öljyrikkaille monarkeille, jotka tukevat radikaalia islamia ja maailman laajuista jihadia. Le Penin lisäksi Ranskan vasemmistossa koetaan Quatarin rahoituspyrkimykset epämiellyttävinä.

http://www.france24.com/en/20120925-france-qatar-fund-invest-suburbs-business-economy-controversy-fears-muslim-unemployment
QuoteQatar pours cash into France's troubled suburbs

Months after it was announced Qatar was financing a fund to economically reinvigorate France's disadvantaged suburbs, the French government has said it also plans to pour cash into the project, which has already sparked much controversy.

It's a tale of Qatari riches, disadvantaged French communities, politics and public image. The French government announced earlier this week that it would contribute to a fund to economically reinvigorate the country's disadvantaged suburbs, or "banlieues" as they're known in France. While on the surface the decision may seem unremarkable, the fund, which was initially to be financed entirely by Qatar, has been dogged by controversy.

The story began in November 2011, when ANELD - a French minority advocacy group comprised of elected officials from the country's suburbs - approached Qatar's ruler, Sheik Hamad bin Khalifa al-Thani, with the idea to create a fund for business projects and proposals submitted by banlieue residents.
...
'Trojan Horse of Islamism'

At the heart of the controversy surrounding the fund lies widespread French suspicions over Qatar's soft-power intentions in France's disadvantaged banlieues, home to a significant number of France's estimated 4-6 million Muslims.

"There's something going on. Nothing is free, that's for certain," French Middle East expert Karim Sader told FRANCE 24. "We're tempted to link the funding for the suburbs to Qatar's Islamist leanings, given the country's role in financing the Arab Spring revolutions and the Muslim Brotherhood."
...
Members of the country's political left also expressed discomfort with Qatar's role in the project. Nicolas Demorand, director of the left-leaning French daily Libération, questioned the country's motives for investing so much money into the suburbs in an editorial article published on Monday.
...

Ranskan lähiöistä Hommassa:

2012-05-01: BI: Nobody Ever Talks About One Of The Biggest Problems In France
http://hommaforum.org/index.php/topic,70306.msg
2012-02-20 Ranska: 'Suburbs becoming Muslim land', says journalist
http://hommaforum.org/index.php/topic,67867.msg
2011-10-15 The Economist: Ranskan lähiöt eristyvät lisämiljardeista huolimatta
http://hommaforum.org/index.php/topic,60078.msg
2011-01-01 Ranska: Autojen polttamisen traditio
http://hommaforum.org/index.php/topic,40923.msg
2010-05-06 Ranska: Posti ei enään toimita kaikkiin lähiöihin
http://hommaforum.org/index.php/topic,28237.msg
2006-10-07 Poliisin ay-pomo: Ranskan pahimmissa lähiöissä sisällissota
http://hommaforum.org/index.php/topic,766.msg

chacha2

Tämmöistä kivaa tapahtuu poliiseille nykyRanskassa
QuoteGang of 15 ambushes Alsace policeman
An off-duty police officer in southern Alsace was seriously injured after being attacked by a gang of around 15 masked men early Sunday morning.

The 37-year-old policeman was returning to his car after spending the evening with friends in Kingersheim, north of Mulhouse, according to press reports.

The Dernières Nouvelles d'Alsace said on its website that the man was beaten up and placed in his car, which the group then attempted set on fire.

The officer received head injuries and burns to his hands, the newspaper said, adding that the attack had all the appearances of a planned ambush.

The police union Alliance issued a statement saying the victim was clearly singled out for his role as an officer, even though he was off duty.

"The circumstances of this aggression do not leave any doubt about the fact he was targeted in his capacity as a policeman," the union said.   

"Our colleague was adamant, they cried "dirty cop" while they were attacking him," a spokesman for the union, Michel Corriaux, is quoted as saying.

The policeman suffered "multiple bloody wounds to the face as well as a facial fracture, Alliance said.

The culprits have yet to be tracked down.

The union noted that the incident marked the latest in a series of attacks on officers in the Upper Rhine region of France.

It called for the "setting in motion of all the means to identify, arrest and bring to justice the authors of this criminal act".
http://www.thelocal.fr/page/view/gang-of-15-ambushes-alsace-policeman-burns-car-- boldaukset omat

Iso porukka ensin pahoinpiteli ja sitten yritti polttaa poliisia elävänä autossaan.





¨It is dangerous to be right in matters about which the established authorities are wrong.¨
Voltaire

"Condemnation without investigation is the height of ignorance"
Albert Einstein

Jouko

Matalan intesiteetin sotaa kunnes se räjähtää todelliseksi siällissodaksi. Tarvitaan vain johtajat, kenraalit.
"Raja railona aukeaa.Edessä Aasia, Itä.Takana Länttä ja Eurooppaa;varjelen, vartija, sitä."

Uuno Kailas

Suomessako jokin mamujen aiheuttama huumeongelma? Ja khatin kontit!

Komediaa, parodiaa, sarkasmia ja ivaa; lakonisuutta ja kyynisyyttä unohtamatta

Nyökkäily; Tuo aikamme valtiomiestaito

Suomitalon renki

Quote from: Markku Stenholm on 30.03.2012, 12:07:33
Quote from: MoonShine on 06.10.2011, 09:23:52
Mitään tämänkaltaista ei tosin voine tapahtua Pariisin ja varsinkaan Ranskan ulkopuolella?

No ei. Vanhana, kansainvälisenä sivistysvaltiona esimerkiksi Suomi on keksinyt tehokkaan kotouttamisen ja kotikansainvälistymisen. Ranskalaiset eivät koskaan ole ymmärtäneet ajatella tätä eivätkä kokeilla niitä keinoja joita Suomi nyt tehokkaasti ja menestyksekkäästi käyttää.

Suomi voisi alkaa kauppaamaan tätä osaamista ulkomaille.  :flowerhat: Ruotsi, Ranska, Saksa ja Englanti ostaisivat varmasti ISOlla rahalla suomalaista kotouttamisosaamista.  :flowerhat: Suomella on haluja kotouttamisen suurvallaksi ja ex-presidentit voisivatkin lähteä rundaamaan ympäri YK:ta ja tarjata suomalaista hyysäys osamiista.   :flowerhat:

acc

Quote
Ongelman ydin on kulttuurien erot. Sitä ei haluta myöntää, sillä sen myöntäminen tarkottaisi että kulttuureissa olisi eroja. Syvemmälle mennessä kyse on mm. islamista.

Voisiko ydin olla syvemmällä. Tarkoitan geneenejä. Väestön perimä vaikuttaa siihen, millaisen kulttuurin he luovat.

Jos toivomme vierasperäisten väestöryhmien mukautuvan elämään meidän kulttuurissamme yrittämällä muuttaa heidän kulttuurejaan, epäonnistumme, koska heidän perimänsä, joka tuottaa heidän kulttuurinsa, pysyy samana. Monikultturistien suuri oivallus lienee, ettei yritetä sopeuttaa vieraan kulttuurin edustajia omaamme vaan päinvastoin rohkaistaan heitä pitämään omansa. Tästä seuraa kulttuurien välisiä konflikteja, joita alkuvaiheessa yritetään välttää ostamalla rauhaa tulonsiirroilla aggressiivisempien ryhmien hyväksi ja kun sekään ei onnistu, seuraava aste on ryhmien itsensä vapaaehtoinen segregaatio toisistaan. Jokainen kulttuuri on silloin omalla alueellaan ja olemme lähtötilanteessa, kunnes joku niistä on niin degeneroitunut, että käynnistää itsetuhon ja lanseeraa uutena hienona asiana monikulttuurin ja suvaitsevaisuuden.

2017 Personality 13: Existentialism via Solzhenitsyn and the Gulag
(Huomaa: käsittämätön feministin raivokohtaus, kohta 42:00 eteenpäin)
https://www.youtube.com/watch?v=w84uRYq0Uc8

ekto

Onko kenelläkään tietoa siitä, miten tämä "nuoriso" on käyttäytynyt kotimaassaan? Ovatko he siellä pikkurikollisia, virkavaltaa vastustavia, jne?

kohmelo

Quote from: ekto on 01.10.2012, 08:58:54
Onko kenelläkään tietoa siitä, miten tämä "nuoriso" on käyttäytynyt kotimaassaan? Ovatko he siellä pikkurikollisia, virkavaltaa vastustavia, jne?

Suurin osa "nuorisosta" taitaa olla toisen ja kolmannen sukupolven maahanmuuttajia joten lähiöt ovat heidän kotimaansa.

Mielensäpahoittaja

Mielenkiintoisesti, ainakin täällä Vuosaaressa eriväriset lapset leikkivät ja pelaavat futista keskenään ilman mitään huomiota kulttuuritaustasta. Mielestäni erittäin ilahduttava ilmiö. Toivottavasti vanhemmatkin ovat jo Suomalaistuneet siten, etteivät rupea lapsiaan painostamaan. Monivärinen Suomi olisi hieno asia. Mutta Nimenomaan SUOMI. Ihan sama onko musta, kunhan sydän sykkii Suomelle. Joissain paikoissa tämä integraatio näyttää toimivan kohtuullisen hyvin, maakunnissa kertomusten mukaan ei niinkään hyvin.

- M
en osta vokaalia, enkä "yhtä totuutta"

siviilitarkkailija

#22
Mielensäpahoittaja ei ymmärrä että Ranskan lähiöissä kaikenlaiset lapset leikkivät yhtä suloisesti 1970-luvulla ja pelasivat jalkapalloa ja sosialistihuijarit esittelivät postikortti-idylliä suurena osoituksena että uusiin lähiöihin voidaan integroida ihmisiä eri kulttuureista. Ensimmäiselle maahantulleelle Ranska oli arvo, hänen lapselleen se ei ole.  oli itsestäänselvyys ja lopulta halveksunnan kohde ja vihan.

Kun islamilaisen maahanmuuttajan lapsi kasvaa aikuiseksi, sitten se helvetti vasta alkaa. Tytöt integroituvat, saavat työtä ja menestyvät jos saavat tilaisuuden. Pojat eivät, siksi tyttöjä tullaan estämään ja riistämään. Riisto on kulttuurisidonnainen arvo. Se ei lähde maata vaihtamalla. Vihavasemmistolaosen sekopään ihmiskokeilu kiehuu ja kantaväestön oikeudet poljetaan ja naiset ovat 2 maahanmuuttajasukupolven miehille huoria. Raiskauksesta tulee keino ajaa kantaväestö helvettiin. Eivät ole kuitenkaan tyhmiä.ä jokaista rikollista teon seurausta vastustetaan menestyksekkäästi rasisimina. Tyhmä vihervasemmistolainen ääliö etsii lisää syitä itsestään koska ei kehtaa myöntää islamin kulttuurillista voimaa ja otetta.


2012 Vuosaaressa eri kulttuurit pelaavat palloa poikina keskenään.

2032 Vuosaaressa samat pojat yrittävät tappaa toisensa, diilata huumeita ja kostaa todelliset ja kuvitellut väärinteot rajusti ja väkivaltaisesti. Vääräuskoisen kanssa rakastumine johtaa veritekoon. Vain muslimi mies voi panna valkohuoraa kunhan ei mene mokoman kanssa naimisiin. Jotain rotia pitää olla perheen kunniassa joka korvaa perintötyöttömyyden.

Tämä skenaario on ikävänpuoleinen mutta nykyisen menon mukaan väistämätön kehityskulku. Helsinkiläisenä en ihastu ajatusta mutta mikään vihervasemmistolaisen paskasakin ihmiskuljetushölinässä ei suojele tai estä työttömyyden, sosiaalisen vähäosaisuuden ja väkivallan kasvua. Tämän päivän aurinkoinen monikulttuurilähiö Helsingissä on ihan yhtä optimistinen ja kiva kuin Pariisilaislähio sosialistien valtakaudella 1970-luvulla.
Maailmassa ei ole mitään muuta vakavaa asiaa kuin huumori...

törö

Lapsien on helppo tulla toimeen keskenään, koska heidän ei tarvitse elättää itseään.

Heti kun tilanne muuttuu alkaa muodostua jännitteitä eri eturyhmien välille ja varsinkin ahkerien ja laiskojen on pian vaikea tulla toimeen keskenään.

siviilitarkkailija

Muslimi on hyvä tekemään kauppaa pikkuliikkeessä. Tosille elinehto on tuotannollinen ja teollinen työ. Islam erittäin vanhakantaisena ja monitulkintaisena uskontona ei tue mitään modernin teollisuusyhteiskunnan kehityskaarta. Kun tähän yhdistetään teollisuuden ulosliputus, muslimien haluttomuus kohdella naistyöntekijöitä vertaisena, saati esimiehenä, mitään työn ja teollisuuden tarvitsemaan sosiaalista joustoa ei ole eikä tule. Tulee vain monikulttuuripaskan kunniakäsityksiä ja kääntäjäpalveluja kielille joilla ei ole yhtään taloudellista ja tieteellistä annettavaa yhteiskunnalle.

Sori vaan. Työttömyys tulee olemaan valinnainen ammatti myös Helsingin lähiöhelveteissä. Ja se periytyy.
Maailmassa ei ole mitään muuta vakavaa asiaa kuin huumori...

normi

Quote from: siviilitarkkailija on 01.10.2012, 14:04:14
Islam erittäin vanhakantaisena ja monitulkintaisena uskontona...

Monitulkintaisena? Aika simppeliä tuo tulkinta on. On opus joka on 100% faktaa ja loppu on sitten parranpäristystä ja vääntöä siitä, että "pitääkö hyökätä heti vai kohta", "miekalla vai lisääntymällä", "kokovartalohuivi vai vain hiukset peittoon". Läntiset parhain päin tulkitsijat ja hämääjät kuten Hämeen-Anttila eivät oikeastaan ole relevantteja suuressa mittakaavassa.
Impossible situations can become possible miracles

siviilitarkkailija

Ei se ihan noin ole. On suuntia ja tulkintoja. Kun vihervasemmistolainen pelle keskustelee älykkään ja maltillista suuntaa edustavan kanssa, pelle esittää myöhemmin että islam sitä ja islam tätä kun hän keskusteli 0.0000000000001 tms edustavan henkilön kanssa.

Väkivaltaista vanhakantaista tulkintaa ei siis käsitetä eikä käsitellä.
Maailmassa ei ole mitään muuta vakavaa asiaa kuin huumori...

Nikolas

#27
Quote from: Mielensäpahoittaja on 01.10.2012, 13:10:44

Monivärinen Suomi olisi hieno asia.


Miksi? Olisiko se jotenkin hienompi kuin valkoinen Suomi?

törö

Quote from: siviilitarkkailija on 01.10.2012, 14:55:00
Ei se ihan noin ole. On suuntia ja tulkintoja. Kun vihervasemmistolainen pelle keskustelee älykkään ja maltillista suuntaa edustavan kanssa, pelle esittää myöhemmin että islam sitä ja islam tätä kun hän keskusteli 0.0000000000001 tms edustavan henkilön kanssa.

Väkivaltaista vanhakantaista tulkintaa ei siis käsitetä eikä käsitellä.

Suufilainen mystiikka edustaa koko Pakistanin islamia ja Lahoren ulkopuolella väijyvä fundamentalismi on vain islamofoobikkojen vainoharhaa. Suufilaisuutta vastaan terrori-iskuja tekevät fundikset ovat vain yksittäistapauksia.

Voitinko jotain kun osasin formuloida näinkin poliittisesti korrektin mielipiteen?

siviilitarkkailija

Uskonto itsessään on vain yksi näkemys ja tulkinta. Islamiin liittyy kokonainen juridinen sekä yhteiskunta- ja perhepoliittinen tulkinta sekä tietysti eri suunnat. Eihän kristittyjäkään yhdistä kuin muutama ideologinen tai uskonnollinen tulkinta ja nekin ovat käyneet rajuja sotia ja riitoja kunnes laaja ymmärrys uskonnon asemasta yhteiskunnassa saavutettiin vallankumousten sekä uskonsotien jälkeisessä euroopassa.

On hyvin tyypillista että itsensä uskonnollisesti suvaitsevaksi kokeva vasemmisto- tai konservatiivitaustainen ajattelija ajattelee vilpittömästi että esimerkiksi äärimmäistä islamilaista tulkitaan ei pitäisi suvaita. Näillä linjauksissa on suuri suosio juuri lähiöissä koska niiden ehdottomuus luo lohtua elämän ja ympäriöivän maailman ristiriitoihin. Se mistä nämä linjaukset lähtevät ei ole tärkeää, se että ne luovat mm huumekaupan raunioittamaan kaupunkilähiöön elämälle välttämättömät kontrollimekanismit on tärkeää.
Maailmassa ei ole mitään muuta vakavaa asiaa kuin huumori...