News:

Mikäli foorumi ei jostain syystä vastaa, paras paikka löytää ajantasaista tietoa on Facebookin Hommasivu,
https://www.facebook.com/Hommaforum/
Sivun lukeminen on mahdollista myös ilman FB-tiliä.

Main Menu

2011-08-10 590 000 euroa nuorten ääriliikkeiden tutkimukseen (Vesa Puuronen)

Started by Sarastus, 11.08.2011, 22:11:13

Previous topic - Next topic

Sarastus

Quote
EU:lta 590 000 euroa nuorten ääriliikkeiden tutkimukseen

Itä-Suomen yliopiston yhteiskuntatieteiden laitoksen tutkijoille on myönnetty 590 000 euroa hankkeeseen, jossa tarkastellaan nuorten osallistumista totalitaristiin ja populistisiin liikkeisiin.

Kuopiolaistutkijat osallistuvat 14 Euroopan maan hankkeeseen, jonka saama rahoitus on yhteensä lähes kahdeksan miljoona euroa. Hanke kuuluu EU:n 7. puiteohjelmassa rahoitettuun kokonaisuuteen "Demokratia ja totalitarismin ja populismin varjot: eurooppalaisia kokemuksia."

MYPLACE-hankkeessa (Memory, Youth, Political Legacy and Civic Engagement) tarkastellaan nuorten toimintaa ääriliikkeissä. Lähtökohtana on, että nykyisen nuorisosukupolven elämään vaikuttaa globaali talouskriisi. Nuoret, joilla ei ole omakohtaisia kokemuksia totalitaarisista valtioista tai ideologioista eikä Eurooppaa jakaneesta kylmästä sodasta, ovat rekrytoitavissa ääriliikkeisiin.

Äärioikeistosta on tulossa koko Euroopassa aikaisempaa näkyvämpi poliittinen voima, mistä ovat osoituksena niin Euroopan parlamentin 2009 vaalien kuin viime vuosina pidettyjen kansallisten vaalienkin tulokset Euroopan eri maissa. Hankkeessa lähdetään ajatuksesta, että radikaalit sekä populistiset poliittiset ja filosofiset perinteet ovat luonteeltaan koko Eurooppaa koskevia ja syklisiä, mistä syytä nuorten toimintaa ääriliikkeissä tutkitaan Euroopan laajuisesta, historiallisesta perspektiivistä.

Suomalaista osahanketta johtaa dosentti Vesa Puuronen.

Lisätietoja: 040 354 7424, sähköposti vesa.puuronen(at)uef.fi
http://www.uef.fi/uef/uutiset1;jsessionid=B9EFE3B3ED445FFFC550B84C012E2022?p_p_id=101_INSTANCE_3IgZ&p_p_lifecycle=0&p_p_state=normal&p_p_mode=view&p_p_col_id=column-2&p_p_col_pos=1&p_p_col_count=7&_101_INSTANCE_3IgZ_struts_action=%2Fasset_publisher%2Fview_content&_101_INSTANCE_3IgZ_urlTitle=20110810-rahoitusta-aarioikeiston-tutkimukseen&_101_INSTANCE_3IgZ_type=content&redirect=%2Fuef%2Fhome

On valottavaa, että uutisessa kerrotaan heti, että tarkoitus ei ole tutkia ryhmiä yleensä, vaan pelkästään yhden poliittisen spektrin sellaisia. Objektiivisia tutkimustuloksia odotellessa..

citizen

Nuoret kyllä yleensä ovat äärivasemmistoa (esim. UK mellakat). Vähän kasvettuaan sitten eivät välitä politiikasta tai siirtyvät maltilliseen oikeistoon. Äärioikeisto on marginaali-ilmiö.

Se, että entinen kommunisti laitettiin hankkeen johtoon, kertoo jotain sekin... Tiitisen listan julkistamista (vieläkin) odotellessa  :facepalm:
"In the emerging world of ethnic conflict and civilizational clash, Western belief in the universality of Western culture suffers three problems: it is false; it is immoral; and it is dangerous." – Samuel P. Huntington
Multiculturalism--A Cult of Ignorance http://www.youtube.com/watch?v=H-eNXWtXRQI

Brandöt

QuoteLähtökohtana on, että nykyisen nuorisosukupolven elämään vaikuttaa globaali talouskriisi. Nuoret, joilla ei ole omakohtaisia kokemuksia totalitaarisista valtioista tai ideologioista eikä Eurooppaa jakaneesta kylmästä sodasta, ovat rekrytoitavissa ääriliikkeisiin

Do diin, ei siinä sitten. Iloisesti irrallaan todellisuudesta; nykyajan nuoret ovat tässä globaalissa maailmantilanteessa nähneet enemmän monikulttuurista todellisuutta (matkustelleet paljon, omanneet ehkä monikulttuurisen kotitaustan, nähneet läheltä esim. ystävien kautta erilaisten etnisten ryhmien toimintatapoja jne.) ja sitä kautta ymmärtävät paremmin.

Onkohan tätä osattu ottaa huomioon tutkimuksen lähtöasetelmissa?

Kokoliha

Quote
EU:lta 590 000 euroa nuorten ääriliikkeiden tutkimukseen

...

Itä-Suomen yliopiston yhteiskuntatieteiden laitoksen tutkijoille on myönnetty 590 000 euroa hankkeeseen, jossa tarkastellaan nuorten osallistumista totalitaristiin ja populistisiin liikkeisiin.
Suomalaista osahanketta johtaa dosentti Vesa Puuronen.

Lisätietoja: 040 354 7424, sähköposti vesa.puuronen(at)uef.fi

Mokuttaminen on ammatti, joka ainakin toistaiseksi tuo vesapuurosille paitsi leivän, myös kalkkunafilettä sen päälle. 

Tasapainorealisti

Quote from: Kokoliha on 11.08.2011, 22:37:42

Ja tuo sitä leipää koko ajan enemmän ja enemmän, ainakin, jos katsotaan mitä Homman kaltaisten kansalaisliikkeiden suosion kasvu antaa ymmärtää. Luomalla sisältöä päästään itsekin vaikuttamaan Puurosten määrärahojen suuruuteen, ja pidetään heidät yhä tiukemmin leivän syrjässä kiinni.

citizen

Quote from: Tasapainorealisti on 11.08.2011, 22:43:48Ja tuo sitä leipää koko ajan enemmän ja enemmän, ainakin, jos katsotaan mitä Homman kaltaisten kansalaisliikkeiden suosion kasvu antaa ymmärtää. Luomalla sisältöä päästään itsekin vaikuttamaan Puurosten määrärahojen suuruuteen, ja pidetään heidät yhä tiukemmin leivän syrjässä kiinni.

Höpö höpö. Homma on vain (hyvin moderoitu) keskustelufoorumi. Täältä saa ääriliikkeitä hakea suurennuslasin kanssa.
"In the emerging world of ethnic conflict and civilizational clash, Western belief in the universality of Western culture suffers three problems: it is false; it is immoral; and it is dangerous." – Samuel P. Huntington
Multiculturalism--A Cult of Ignorance http://www.youtube.com/watch?v=H-eNXWtXRQI

Tasapainorealisti

Quote from: citizen on 11.08.2011, 22:47:52
Quote from: Tasapainorealisti on 11.08.2011, 22:43:48Ja tuo sitä leipää koko ajan enemmän ja enemmän, ainakin, jos katsotaan mitä Homman kaltaisten kansalaisliikkeiden suosion kasvu antaa ymmärtää. Luomalla sisältöä päästään itsekin vaikuttamaan Puurosten määrärahojen suuruuteen, ja pidetään heidät yhä tiukemmin leivän syrjässä kiinni.

Höpö höpö. Homma on vain (hyvin moderoitu) keskustelufoorumi. Täältä saa ääriliikkeitä hakea suurennuslasin kanssa.
Ääriliikkeiden innoittajana tarkoitin Hommaa. Nyt uskalletaan enemmän, kun on konkreettinen esimerkki jota ihannoida. Potentiaalista joukkoa kyllä löytyy, kun on selkeä aate toimia. 1990-luvulla oli skinit, 2000-luvulla sitten osa heistä heräilee uudelleen, kenties maahanmuuttokriittisyyden ollessa jälleen agendalla. Nykyään on vielä lisäksi tarjolla salonkikelpoinen Soinin siunaama vaihtoehto Perussuomalaisten kautta toimimiseen nyt ainakin paikallispolitiikassa.

nitkunatku

Onhan se nyt selvä, että tuollainen tutkimus tarvitaan. Tälläkin hetkellä skinit rekrytoivat koko ajan syrjäytyneitä, päämäärättömiä nuoria riveihinsä. Onneksi johdossa on objektiivinen ja puolueeton tutkija, jottei neljäs valtakunta toteudu. Oletteko muuten huomanneet, että lasiensa kanssa Puuronen näyttää Pertti Jarlalta? Jospa onkin käynyt niin, että jälkimmäiseksi mainittu on antanut humoristina lausuntoja Puurosen nimissä, on meinaan sen verran naurettava professori. ;D
Nyt tai joskus toiste.

Kokoliha

Quote from: Tasapainorealisti on 11.08.2011, 22:43:48
Ja tuo sitä leipää koko ajan enemmän ja enemmän, ainakin, jos katsotaan mitä Homman kaltaisten kansalaisliikkeiden suosion kasvu antaa ymmärtää. Luomalla sisältöä päästään itsekin vaikuttamaan Puurosten määrärahojen suuruuteen, ja pidetään heidät yhä tiukemmin leivän syrjässä kiinni.

Heh, eli kunhan intensen haaveilemalla tavalla murskataan monikutturismi- ja maahanmuuttokritiikki, niin sitten vesapuurosetkin jäävät työttömiksi automatic tai ainakin duunit vähenee oleellisesti?

Valitettavasti noin se ei mene. Vesapuuroset keksivät aina jotakin tarvittaessa jopa ihan uutta, millä kusta kansan niskaan ja rahastaa. Ja eihän Kirkko Moskeija ja Kaupunki - lehti hovimokuttajaansa ja -kolumnistiaan hylkää. Tarvittaessa Irja Askola ja/tai Ville Riekkinen järjestävät duunia.

Tasapainorealisti

Quote from: Kokoliha on 11.08.2011, 22:55:34Valitettavasti noin se ei mene. Vesapuuroset keksivät aina jotakin tarvittaessa jopa ihan uutta, millä kusta kansan niskaan ja rahastaa. Ja eihän Kirkko Moskeija ja Kaupunki - lehti hovimokuttajaansa ja -kolumnistiaan hylkää. Tarvittaessa Irja Askola ja/tai Ville Riekkinen järjestävät duunia.
Eivät joutuisi Puuroset ehkä työttömiksi, mutta helpompaa on varmasti hänelle tutkia itsekseen tätä nykyistä aihettaan, kuin jotain muuta, varsinkin kun on nyt valtakunnan johtavia auktoriteetteja alallaan, ainakin valtamedian suuntaan, hänen saamastaan mediahuomiosta päätellen.

Ernst

Quote from: nitkunatku on 11.08.2011, 22:55:23
Onhan se nyt selvä, että tuollainen tutkimus tarvitaan. Tälläkin hetkellä skinit rekrytoivat koko ajan syrjäytyneitä, päämäärättömiä nuoria riveihinsä.

Millä lailla se nyt on selvä, että tuollainen tutkimus tarvitaan? Minä en ole ainakaan sellaista kaivannut. Jo tämä riittää tekemään tarpeen kyseenalaiseksi.

Missä muuten skinit rekrytoivat "koko ajan"?

Tunnen itseni nuivaksi kmruuskaksi nuo kysymykset kirjoitettuani.

Det humana saknas helt hos Sannfinländarna.
Ihmisyys puuttuu kokonaan perussuomalaisilta.
-Anna-Maja Henriksson (r.)

Ernst

Quote from: Tasapainorealisti on 11.08.2011, 23:01:46
Eivät joutuisi Puuroset ehkä työttömiksi, mutta helpompaa on varmasti hänelle tutkia itsekseen tätä nykyistä aihettaan, kuin jotain muuta, varsinkin kun on nyt valtakunnan johtavia auktoriteetteja alallaan, ainakin valtamedian suuntaan, hänen saamastaan mediahuomiosta päätellen.

Neuvoisin päättelemään muillakin perusteilla kuin valtamedian huomion. Jos nyt neuvoja tarvitset, haluat tai ymmärrät ottaa vastaan. Puuronen on kansainvälisessä tiedeyhteisössä mitättömyys. Taitava tyrkky hän on, mikä voi diletantteja hetken hämätä.
Det humana saknas helt hos Sannfinländarna.
Ihmisyys puuttuu kokonaan perussuomalaisilta.
-Anna-Maja Henriksson (r.)

Tasapainorealisti

Quote from: M on 11.08.2011, 23:10:52Neuvoisin päättelemään muillakin perusteilla kuin valtamedian huomion. Jos nyt neuvoja tarvitset, haluat tai ymmärrät ottaa vastaan. Puuronen on kansainvälisessä tiedeyhteisössä mitättömyys. Taitava tyrkky hän on, mikä voi diletantteja hetken hämätä.
Todellisuudessa toki noin kuten sanoit. Tietyllä huumorilla ja pilke silmäkulmassa käsittelen mielellään asioita, jotka saavat keskiverron Hommalaisen silmät ja korvat pystyyn. Johonkin varmaan olisi hyvä saada esille, että turhaa lainaa mun posteja täällä, jos ei ennalta tiedä mistä on kysymys.

nitkunatku

Millä lailla se nyt on selvä, että tuollainen tutkimus tarvitaan? Minä en ole ainakaan sellaista kaivannut. Jo tämä riittää tekemään tarpeen kyseenalaiseksi.

Missä muuten skinit rekrytoivat "koko ajan"?

Tuo rekrytointijuttu oli sarkasmia, ei näköjään auennut. Tarkoitan sillä sitä, että vaikka koko ajan puhutaan äärioikeiston valtavasta noususta en ole missään huomannut ko. ryhmään luokiteltavia hlöitä. Ts. nämä ammattikoulun mekaanikko-/datanomilinjalla opiskelevat 17 - 18 sällit, joilla on pilotti ja metrot ovat niitä, joita äärioikeistolaisiksi luokitellaan. Heidän kaltaistensa äärioikeistolaisten invaasiosta ei liene pelkoa, sanoivat Puuroset & kumpp. mitä tahansa.
Nyt tai joskus toiste.

Ernst

Quote from: Tasapainorealisti on 11.08.2011, 23:31:39
Tietyllä huumorilla ja pilke silmäkulmassa käsittelen mielellään asioita, jotka saavat keskiverron Hommalaisen silmät ja korvat pystyyn.

Tuolla motiivilla kirjoittelua kutsutaan provoksi. Huumorin (=hyvän huumorin) keskeinen tunnusmerkki on se, että se herättää hyvää mieltä myös meissä keskivertohommalaisissa. Jos nyt ymmärrät, mitä tarkoitan.

Edellinen lause oli huumoria.  
Det humana saknas helt hos Sannfinländarna.
Ihmisyys puuttuu kokonaan perussuomalaisilta.
-Anna-Maja Henriksson (r.)

Ernst

Quote from: nitkunatku on 11.08.2011, 23:37:32

Millä lailla se nyt on selvä, että tuollainen tutkimus tarvitaan? Minä en ole ainakaan sellaista kaivannut. Jo tämä riittää tekemään tarpeen kyseenalaiseksi.

Missä muuten skinit rekrytoivat "koko ajan"?

Tuo rekrytointijuttu oli sarkasmia, ei näköjään auennut.

Ai jaa, se olikin sarkasmia. Sehän se selittää.

Det humana saknas helt hos Sannfinländarna.
Ihmisyys puuttuu kokonaan perussuomalaisilta.
-Anna-Maja Henriksson (r.)

Miniluv

Quote from: Tasapainorealisti on 11.08.2011, 23:31:39
Todellisuudessa toki noin kuten sanoit. Tietyllä huumorilla ja pilke silmäkulmassa käsittelen mielellään asioita, jotka saavat keskiverron Hommalaisen silmät ja korvat pystyyn. Johonkin varmaan olisi hyvä saada esille, että turhaa lainaa mun posteja täällä, jos ei ennalta tiedä mistä on kysymys.

Ja minä poistan provot tai bannaan provoilijat yhtäläisen kokoinen pilke silmäkulmassa.

Tämänhän kaikki jo toki tiesivätkin :)
"If you're running in fear of your own voters, there is nothing America can do for you".  JD Vance

Eikö ryssä kuole netissä länkyttämällä? Vielä ehtii värväytyä!  https://ildu.com.ua/

Vouti

Itse olen taas sitä mieltä, että Vesa Puuronen saattaa olla hyväkin valinta tähän tutkimukseen. Vesallahan on omakohtaista kokemusta pimeyden sydämestä. Toimihan hän SKP:n ja DEVA:n riveissä^1. Vesa voisi liittää tutkimukseen case-analyysiksi miten hän itse imeytyi radikaalien demokratian vastaisten liikkeiden vieteltäväksi.

      - Vouti

^1 http://vesapuuronen.net/politiikka.htm

Jälkimaailma, seiso täällä omalla pohjallasi äläkä luota vieraaseen apuun. -Augustin Ehrensvärd

tietotyöläinen

Quote from: Tasapainorealisti on 11.08.2011, 23:31:39
Tietyllä huumorilla ja pilke silmäkulmassa käsittelen mielellään asioita, jotka saavat keskiverron Hommalaisen silmät ja korvat pystyyn. Johonkin varmaan olisi hyvä saada esille, että turhaa lainaa mun posteja täällä, jos ei ennalta tiedä mistä on kysymys.

Kiitos. Nyt kun tiedän, niin on entistä turhempaa vastailla. Muutaman jo ehdin kun kuvittelin, että olet kutakuinkin tosissasi liikkeellä.

Ja jottei tämä nyt olisi pelkkää offtoikkarointia, niin: onkos se nyt laitaa että näinkin poliittisten aiheiden parissa häärii näinkin poliittisesti motivoituneet henkilöt?

Jaakko Sivonen

Puuronen on 1980-luvulla toiminut SKP:ssä eli puolueessa, jonka perustivat sisällissodan aloittaneet, Moskovaan paenneet sosialistit ja joka oli aikoinaan totalitaristisen Neuvostoliiton uskollisin käsikassara Suomen politiikassa.

Mitäköhän mieltä Puuronen on siitä, että Tallinnan ministeriöammuskelun tekijä on paljastunut Puurosen "aatetoveriksi"?

QuoteMiehen tausta on Arpon mukaan Armeniassa ja hän kuului laitavasemmistolaisena pidettyyn Viron vasemmistopuolueeseen. Puolue on neuvostoaikaisen kommunistipuolueen seuraaja.
http://www.hs.fi/ulkomaat/artikkeli/Tallinnan+ampuja+kuoli+tulitaistelussa+poliisin+kanssa/1135268466944
Malo periculosam libertatem quam quietum servitium

Jaska Pankkaaja

Leikattavaa siis löytyy, nytkin löytyi 0,6M. Valtion budjetti olisi saatavissa helposti tasapainoon, puurosten puurokupeista ei ole niin väliä olekaan. Ei todellakaan.
Those who make peaceful revolution impossible, make violent revolution inevitable. J.F Kennedy

Jouko

Minä toivoisin näiltä tutkijoilta tuottavaa otetta, tulosvastuuta ja puolueettomuutta, neutraaliutta sekä käsitteiden selkeyttä tai selkeyttämistä. Esimerkiksi mikä on mitäkin ääri-X:ää. Ei siis pidä suoltaa asioita itsestäänselvyyksinä. Oma puoluekanta pitäisi unohtaa vaikka vaikeaa se onkin.
"Raja railona aukeaa.Edessä Aasia, Itä.Takana Länttä ja Eurooppaa;varjelen, vartija, sitä."

Uuno Kailas

Suomessako jokin mamujen aiheuttama huumeongelma? Ja khatin kontit!

Komediaa, parodiaa, sarkasmia ja ivaa; lakonisuutta ja kyynisyyttä unohtamatta

Nyökkäily; Tuo aikamme valtiomiestaito

Sunt Lacrimae

Quote from: citizen on 11.08.2011, 22:18:22
Nuoret kyllä yleensä ovat äärivasemmistoa (esim. UK mellakat). Vähän kasvettuaan sitten eivät välitä politiikasta tai siirtyvät maltilliseen oikeistoon. Äärioikeisto on marginaali-ilmiö.

Se, että entinen kommunisti laitettiin hankkeen johtoon, kertoo jotain sekin... Tiitisen listan julkistamista (vieläkin) odotellessa  :facepalm:

Jos tarkoitus on tutkia laajemmassa kontekstissa, niin esimerkiksi Venäjältä löytyisi sitä ihan oikeaa äärioikeistoa tutkittavaksi vaikka hurumykke. Skinihommailu täällä koto-Suomessa menee mielestäni enemmän jonkun alakulttuurin ja jengirikollisuuden tutkimuksen saralle paljon istuvammin.

Koska Helsingissäkin vaikuttaa järjestäytynyt ja aktiivinen ääriliike (Vapaa Katto Ry ja muut vasemmistoanarkistiset ryhmittymät) ja muualla Euroopassa esimerkiksi Antifa-henkinen radikalismi on voimissaan, kannattaisi Puurosen keskittyä niiden tutkimiseen.
Play stupid games, win stupid prizes.

Melbac

Quote from: Jaska Pankkaaja on 12.08.2011, 06:21:06
Leikattavaa siis löytyy, nytkin löytyi 0,6M. Valtion budjetti olisi saatavissa helposti tasapainoon, puurosten puurokupeista ei ole niin väliä olekaan. Ei todellakaan.
Toi raha tulee Eu:lta ei suomen valtion budjetista.Käsittääkseni Valtion maksama raha EU:lle on kuitenkin se sovittu vakio.Idiottimainen tutkimus tosin jos keskitytään vain yhteen ääriliikeeseen eikä edes ilmeisesti aiota tutkia antifaa tai jotain äärivasemmistoa(jota kannattavat tutkijat tietenkin vielä tekevät sen "tutkimuksen").

Maastamuuttaja

Kyllä tuolla summalla jo oikeat syylliset löytyvät. Perheen etelänmatka tulee maksettua, asuntovelat hoidettua. Ei muuta kuin koeajamaan uusi mersu! 

Jaska Pankkaaja

Quote from: Melbac on 12.08.2011, 10:14:24
Quote from: Jaska Pankkaaja on 12.08.2011, 06:21:06
Leikattavaa siis löytyy, nytkin löytyi 0,6M. Valtion budjetti olisi saatavissa helposti tasapainoon, puurosten puurokupeista ei ole niin väliä olekaan. Ei todellakaan.
Toi raha tulee Eu:lta ei suomen valtion budjetista.Käsittääkseni Valtion maksama raha EU:lle on kuitenkin se sovittu vakio.Idiottimainen tutkimus tosin jos keskitytään vain yhteen ääriliikeeseen eikä edes ilmeisesti aiota tutkia antifaa tai jotain äärivasemmistoa(jota kannattavat tutkijat tietenkin vielä tekevät sen "tutkimuksen").

Siis hyvä peruste myös EUsta eroamiselle  :)

EU = miljoonan nollatutkimuksen rahoittaja.
Those who make peaceful revolution impossible, make violent revolution inevitable. J.F Kennedy

Roope

QuoteStudia Generalia

Marraskuun 2011 Studia EPO
keskiviikkona 16.11.2011 klo 9.30 - 15.00 Etelä-Pohjanmaan Opistossa

Aiheena:
"Nuoret ääriliikkeissä"
Rasismin eri muodot, internet-yhteisöt ja vihapuhe. Vihapuheiden ja hirmutekojen taustat? Miten vihapuheeseen tulisi suhtautua? Ääriliikkeet Euroopassa; mikä ääriliikkeissä kiehtoo nuorisoa?

9.30    Aamukahvi (Pohjanmaan Ely:n nuorisotoimi tarjoaa)
10.00    Nuoret ääriliikkeissä
Vesa Puuronen, sosiologi, tutkimusjohtaja
12.00    Lounas (Pohjanmaan Ely:n nuorisotoimi tarjoaa)
13.00    Puurosen luento jatkuu.
15.00    Tilaisuus päättyy

Seminaaripäivä alkaa klo 9.30 Pohjanmaan Ely-keskuksen tarjoamalla aamukahvilla.
LIsäksi Ely-keskus tarjoaa myös lounaan.

Ilmoittautumiset 14.11. mennessä [email protected] tai (06) 4256 000
Mediaseuranta - Maahanmuuttoaiheiset uutiset, tiedotteet ja tutkimukset

Ari-Lee

Samaan aikaan kun näitä hössönpössön tutkimuksia tehtaillaan suurilla rahoilla on veteraanien kuntoutusvarat loppuneet kesken yli 250 kunnassa.

Kuinka minusta näyttää tämä yhteiskunta niin epäreilulta.
"Meidän on kaikki, jos meidän on työ:
Nälkälän rahvas, äl' aarteitas' myö!" - Ilmari Kianto 🇫🇮

"Miksi kaikessa keskusteluissa on etsitty kaikki mahdolliset ongelmat heti kättelyssä? "- J.Sipilä
"Kimppuuni käytiin nyrkein – "Kyllä lyötiin ihan kunnolla" - J.Sipilä

Faidros.

Ilmainen aamukahvi ja lounas! Onko Etelä-Pohjanmaan opistossa hyvät safkat? 1/3 paikoista oli jo varattu, kun kysäisin. Eikun veteraanit joukolla syömään ja vittuilemaan! ;D
Kun yksi ihminen kärsii harhasta, sitä sanotaan hulluudeksi. Kun monta ihmistä kärsii harhasta, sitä sanotaan uskonnoksi. -Robert M Pirsig-
Millainen luonne 2000-luvun mekaanikolla pitäisi olla,jotta hän sietäisi koneiden päälle kasattuja elektronisen hevonpaskan kerrostumia.
-Matthew B.Crawford-

Luotsi

QuoteLähtökohtana on, että nykyisen nuorisosukupolven elämään vaikuttaa globaali talouskriisi. Nuoret, joilla ei ole omakohtaisia kokemuksia totalitaarisista valtioista tai ideologioista eikä Eurooppaa jakaneesta kylmästä sodasta, ovat rekrytoitavissa ääriliikkeisiin

Lähtökohtana on Hitler ja että ne on ihan nazeja.
*** Kommunismi toimii mainiosti - muurahaisilla ***