News:

Mikäli foorumi ei jostain syystä vastaa, paras paikka löytää ajantasaista tietoa on Facebookin Hommasivu,
https://www.facebook.com/Hommaforum/
Sivun lukeminen on mahdollista myös ilman FB-tiliä.

Main Menu

Suomen tulevat kohtalot

Started by Jouko Piho, 18.06.2011, 21:50:07

Previous topic - Next topic

Jouko Piho

Uskon, toivon ja toimin sen mukaisesti, että seuraavia muutoksia tapahtuu Suomessa tulevien vuosien aikana. Osa esille tuomistani asioista ei ole kuitenkaan minun tai kenenkään muunkaan ihmisen vallassa, vaan kyseessä on meitä ihmisiä suurempien voimien päätökset.

1. Suomi saa Eurooppa-kriittisen ja kansallismielisen hallituksen. Sellainen muutos edellyttää sellaisten puolueiden voittoa, jotka laittavat Suomen edun pankkiirien, ylikansallisten yhtiöiden ja EU:n edelle.

2. Suomi irtaantuu rahaliitto eurosta ja ottaa tilalle oman valuutan, markan.

3. Suomen valtio siirtyy talousdemokratiaan eli alkaa laskea liikkeelle itse tarvittavan rahan ilman pakkoa ottaa korollista velkarahaa yksityisomisteisilta liikepankeilta.

4. Suomi eroaa Euroopan unionista.

5. Suomi ei liity NATOon vaan vahvistaa omaa puolustustaan.

6. Suomen tärkein puolustus ei ole kuitenkaan aseissa vaan rukouksessa ja Jumalan avussa.

7. Suomi tulee kokemaan suuren hengellisen herätyksen.

8. Herätyksen syntymiseen vaikuttaa suuresti Suomen kokema suuri hätä, kun Venäjä miehittää yhtäkkiä Itä- ja Pohjois-Suomen. Asia on sovittu hallitustasolla, mutta kansalle kaikki tulee yllätyksenä, koska kuten kesällä 1939, suomalaiset luulevat olevansa turvassa ja muiden maiden selkkausten ulkopuolella.
Venäjä pyytää armeijalleen kauttakulkuoikeutta aina Tornionjoen rannalle asti lähivuosina tapahtuvan kansainvälisen kriisin kiristymisen takia, jotta Venäjä saisi itselleen suojaavaa puskurialuetta pelkäämänsä NATOn mahdollisten operaatioiden takia Pietaria ja Murmanskin sotilastukikohtaa vastaan.

9. Venäjä tulee kuitenkin häviämään alkamansa Kolmannen maailmansodan, jota käydään kaikkialla maailmassa, mutta ennen kaikkea Euroopassa, USAssa ja Lähi-idässä.

Lähi-idässä Venäjä tulee kärsimään kaikkein suurimman tappionsa, kun suuri Venäjän armeijaosasto tuhoutuu yllättäen ja merkillisesti kokonaan Israelin vuorille. Koko maailma ihmettelee sitä. Silloin jotkut muistavat, että koko asia oli ennustettu jo yli 2600 vuotta sitten Hesekielin kirjan luvuissa 38 ja 39.

Sitä ennen Suomessa olevat venäläiset sotilaat tulevat hekin Suomessa vaikuttavan hengellisen herätyksen piiriin. Kun Venäjä kokee suurtappion Israelissa, niin siinä vaiheessa myös Suomessa olevat venäläiset joukot aloittavat perääntymisen takaisin Venäjälle.

10. Kolmannen maailmansodan jälkeen Venäjä on aivan pirstaleina ja pienentynyt alueeltaan huomattavasti. Kaiken lisäksi Venäjällä alkaa raivokas syyttely siitä, miksi sotaan lähdettiin ja miksi ollaan nyt tässä kurjuudessa.

Tässä Venäjän sekasorron tilanteessa Suomi saa takaisin menetetyt alueet eli Petsamon, Salla-Kuusamon, Karjalan ja Suomenlahden neljä saarta. Sen lisäksi Suomi laajenee itään eli vihdoinkin suur-Suomen aate toteutuu: Suomeen liitetään Itä-Karjala eli Aunus ja Viena sekä Kuolan niemimaan alue. Suomeen liittyy mahdollisesti myös Viro, jos virolaiset niin päättävät.

Jouko Piho

Uuno Nuivanen

Voisko ton Pihon jo bännätä pois foorumia leimaamasta..?

Tämähän on poliittinen foorumi, ja Piho taas edustaa lääketieteen pulmakysymyksiä.

Kozyrev

Voihan se olla että 2600 vuotta sitten on asiat näyttäneet tuolta.

Ei onneksi enää :)
Due to circumstances beyond my control, I am master of my fate and captain of my soul. - John Enright

citizen

Nyt on Piho kyllä täysin hakoteillä  :-[
"In the emerging world of ethnic conflict and civilizational clash, Western belief in the universality of Western culture suffers three problems: it is false; it is immoral; and it is dangerous." – Samuel P. Huntington
Multiculturalism--A Cult of Ignorance http://www.youtube.com/watch?v=H-eNXWtXRQI

jmm

#4
Quote from: Piho on 18.06.2011, 21:50:07Lähi-idässä Venäjä tulee kärsimään kaikkein suurimman tappionsa, kun suuri Venäjän armeijaosasto tuhoutuu yllättäen ja merkillisesti kokonaan Israelin vuorille. Koko maailma ihmettelee sitä. Silloin jotkut muistavat, että koko asia oli ennustettu jo yli 2600 vuotta sitten Hesekielin kirjan luvuissa 38 ja 39.

Ei voi pitää paikkaansa koska Bush tuhosi jo Magogin ja Gogin Irakissa.

Todisteet: http://www.guardian.co.uk/commentisfree/andrewbrown/2009/aug/10/religion-george-bush
"The difference between a cult and religion? A cult is led by a guy who knows it's bullshit. In a religion, that guy is dead." - Joe Rogan

Phantasticum

Onko Suomen kohtalolle päätetty jo päivämäärä?

Veli Karimies

Oletko Piho harkinnut lääkitystä tai terapiaa?

Ant.

Tämän ketjun kohtalona on mennä lukkoon.
Homma is the new black.