News:

Mikäli olet unohtanut salasanasi eikä rekisteröinnissä käytetty sähköposti toimi tai haluat vaihtaa sähköpostisi toimivaksi, ota yhteyttä sähköpostilla tai facebookin kautta.

Main Menu

2009-01-02 YHDISTETTY Puolueiden kannatusluvut

Started by Atte Saarela, 21.12.2008, 05:56:15

Previous topic - Next topic

Faidros.

Kun yksi ihminen kärsii harhasta, sitä sanotaan hulluudeksi. Kun monta ihmistä kärsii harhasta, sitä sanotaan uskonnoksi. -Robert M Pirsig-
Millainen luonne 2000-luvun mekaanikolla pitäisi olla,jotta hän sietäisi koneiden päälle kasattuja elektronisen hevonpaskan kerrostumia.
-Matthew B.Crawford-

foobar

Quote from: Huppupelikaani on 03.09.2020, 07:11:20
Uusimmat kannatuslukemat Yleltä. Demareiden kannatus romahtaa kahdessa viikossa 2 prosenttiyksikköä, ja Yle uutisoi Sannan lähtevän politiikan syksyyn paalupaikalta. :roll:

Kahden prosentin tipahdus ei ole enää merkittävällä todennäköisyydellä otoshajonnan aiheuttama, mutta voihan sen retorisesti yrittää maton alle lakaista. Ettei vaan olisi niin että Sanna on oikeasti päästänyt sammakoita suustaan?
"Voi sen sanoa, paitsi ettei oikein voi, koska sillä antaa samalla avoimen valtakirjan EU:ssa tapahtuvalle mielivallalle."
- ApuaHommmaan siitä, voiko sanoa Venäjän tekevän Ukrainassa siviilien kidutusmurhia ja voiko ne tuomita.

ämpee

2442 ihmisen otannasta yli 32% ei kertonut puoluekantaansa joten kukaan tiedä mitä voi tapahtua jos vaalit järjestetään nyt.
Jäseneltä Hohtava Mamma: "Logiikka ei ole koskaan ollut suvakkien vahvin laji. Eivät he muuten olisi suvakkeja."

Andy_81

Ja n. 30% äänioikeutetuista ei edes äänestä jos vaalit olisi nyt. Kokoomus kiilaa kohta ohi PS:stä.

Mandula

Quote from: foobar on 03.09.2020, 07:34:04
Quote from: Huppupelikaani on 03.09.2020, 07:11:20
Uusimmat kannatuslukemat Yleltä. Demareiden kannatus romahtaa kahdessa viikossa 2 prosenttiyksikköä, ja Yle uutisoi Sannan lähtevän politiikan syksyyn paalupaikalta. :roll:

Kahden prosentin tipahdus ei ole enää merkittävällä todennäköisyydellä otoshajonnan aiheuttama, mutta voihan sen retorisesti yrittää maton alle lakaista. Ettei vaan olisi niin että Sanna on oikeasti päästänyt sammakoita suustaan?

Näköjään Rinne-syndrooma on tarttunut myös SaMariiniin. Rinnettäkään ei päästetty spontaanisti puhumaan julisesti, koska heti kun se sen teki niin sieltä tuli sellasta juttua eetteriin että kannatus syöksähteli heti pari prossa alaspäin. SaMariini on saatu tähän asti pidettyä ruodussa, eli kaikki on ulkoa opeteltua jargonia ja jos joku haastattelu on ollut niin toimittajalle on annettu selkeät ohjeet mitä ja milloin pitää kysyä ja vastaavasti SaMariini on ollut tietoinen mitä kysytään ja milloin ja mitä siihen pitää vastata.

Peli on avattu ja akilleen kantapää näkyvissä. Nyt vaan iskua iskun perään!
Klamydia - Suomi on sun

Leostoa

SDP:n kannatuksen lasku tulee artikkelin mukaan tällä kertaa lähes yksinomaan eläkeläisten ja yli 65-vuotiaiden ryhmästä. "Varttuneen väen keskuudessa SDP:n kannatus on laskenut melko selvästi, Turja valottaa mittauksen taustatietoja."

Edellisessä gallupnousussa varttuneilla naisilla oli keskeinen rooli, mieli näyttäisi muuttuneen. Marinin hääpukuhuuma unohtui, kun pienituloiset eläkeläiset muistivat kaupassa käydessään ettei kukkarossa ollutkaan sitä luvattua vappusatasta? Kurjistuva taloustilanne syö naista vielä lisää, eivätkä konsernitkaan antautudu demarin mieliksi "yhteiskuntavastuuseen" vaan järkeistävät tuotantonsa markkinatilanteen mukaan.

Lohdutukseksi todettakoon Sannalle, että jopa niissä maissa joissa pääministeri ymmärtää houkutella yrityksiä maahan, tuotantoluvut tippuvat. Koronatalous on hankalaa aikaan, mutta vasemmistolaisilla talouspolitiikalla hommat menee aivan reisille. Sitä verotusta harkitaan korotettavaksi noususuhdanteen aikana, ei nyt.

Vaaleista tulee jännittävät kun erot tasaantuvat kärkikolmikon välillä. Sehän lupaa hyvää äänestysvilkkauden kannalta.
Älä husuta lähimmäistäsi!

Tuomas3

Viime kuussa kokoomus on päästetty toistuvasti eetteriin, kun taas perussuomalaisia ei ole näkynyt pahemmin studiovieraina. Kun Eu-hassauspaketti tulee eduskuntaan ja kok johto äänestää sen puolesta, niin kannatus vajoaa ja PS paranee. Silloin PS pääsee hyvin esiin ainoana kansallismielisenä.

Sdp:n puolueohjelma ei miellyttänyt monia potentiaalisia demariäänestäjiä. Keskusta piristyi hieman, kun vastusti kansantalouteen tullutta uhkaa turkistarhojen kielloista.

Mandula

Quote from: Andy_81 on 03.09.2020, 07:55:10
Ja n. 30% äänioikeutetuista ei edes äänestä jos vaalit olisi nyt. Kokoomus kiilaa kohta ohi PS:stä.

Kok on vakiinnuttanut paikkansa, se ei nouse eikä laske tuosta.
PS on vakiinnuttanut pohjakannatuksensa, se ei laske mutta nousee tuosta heittämällä yli 20 % sitten kun sen aika on.

Toki kuntavaalit, joissa PS ei yleensä ole loistanut (vai olisiko sittenkin tällä kertaa hytky tulossa niissä?), saattaa kannatuslukemia suuntaan ja toiseen hetkellisesti keikauttaa, mutta kohti ek-vaaleja mentäessä tilanne taas normalisoituu kuten viimeksikin.
Klamydia - Suomi on sun

Aimo Räkä

Quote from: Tuomas3 on 03.09.2020, 09:10:23Viime kuussa kokoomus on päästetty toistuvasti eetteriin, kun taas perussuomalaisia ei ole näkynyt pahemmin studiovieraina.
Suomessa on oppositio ja valeoppositio. Kutsutuista studiovieraista se nähdään.
sopimaton ja väärä

Jaska Pankkaaja

Quote from: Sir on 21.08.2020, 19:06:43
Quote from: Jaska Pankkaaja on 19.08.2020, 16:20:27
Periaatteessa juuri näin! Olen vain varma ettei muiden puolueiden kannattajat, siis äänestäjät, oikein ymmärrä mitä he "kannattavat". Esimerkiksi talouden tuhoaminen EU-takuutuksilla, "viher"idiotismilla ja haittamaanmutaamisella sattuu pahasti leukaan ylivoimaisesti suurinta osaa suomalaisista. Yli 90% sanon minä.

Mutta ymmärrätkö sinä, mitä sinun kannattamasi puolueen kannattaminen oikeasti "kannattaa"? Pidätkö mitenkään mahdollisena, että se oletkin sinä, joka on erehtynyt sanotaan vaikkapa viheridiotismin suhteen? Onko mahdollista, edes 1%:n todennäköisyyttä, että jos katsotaan 50:n vuoden päästä taaksepäin, tultaisiin siihen tulokseen, että tässä vaiheessa historiaa olisi sittenkin ollut järkevää tehdä niitä poliittisia päätöksiä, jotka sinä olet ristinyt viheridiotismiksi?

Samaa luokkaa kuin että jos sinä hakkaat vasemman kätesi irti kirveellä niin saattaisihan siitä jotain hyötyä olla 50 vuoden kuluttua sinulle mutta tuskin. "Viher" höröilyn ainoa vaikutus politiikassa on moraalisen mädätyksen, tarkoitan tällä julkissektorin pöhötystä ja korruptiota enkä mitään håmåilua, lisäksi talouden arvoketjujen tuhoaminen joten rinnastus amputaation on kohdallaan. Ei yksinkertaisesti mitään kuviteltavissa olevaa hyötyä.

Kokoomuksen kannatus on ja tulee olemaan vakaata; 16-19% välissä. Kannattajien ikäjakauma on 18-100 vuoteen ja kulkee vahvasti suvussa, siis samat emmeet kuin kesKustalla aiemmin. Uskomattoman kauan ne muuten kepuleita kantoivatkin..  :o
Those who make peaceful revolution impossible, make violent revolution inevitable. J.F Kennedy

Siili

Quote from: Sir on 21.08.2020, 19:06:43
Pidätkö mitenkään mahdollisena, että se oletkin sinä, joka on erehtynyt sanotaan vaikkapa viheridiotismin suhteen? Onko mahdollista, edes 1%:n todennäköisyyttä, että jos katsotaan 50:n vuoden päästä taaksepäin, tultaisiin siihen tulokseen, että tässä vaiheessa historiaa olisi sittenkin ollut järkevää tehdä niitä poliittisia päätöksiä, jotka sinä olet ristinyt viheridiotismiksi?

Totta kai tiukan poliittisen kannan muodostaneet ihmiset ajattelevat, että oma näkemys voittaa pitkän päälle ja vastustajat ovat lyhytnäköisiä hölmöjä.  Eivät vihreät ole mikään poikkeus tähän sääntöön.

Vihreät on lähtenyt hallituksesta kaksi kertaa ydinvoiman lisärakentamisen tähden:

https://yle.fi/aihe/artikkeli/2014/09/15/vihreat-jatti-hallituksen-ydinvoiman-tahden-vuonna-2002
https://yle.fi/uutiset/3-7478372

Minä pidän varsin todennäköisenä, että ainakin noita päätöksiä pidetään 50 vuoden kuluttua todellisina viheridiotismin kukkasina.

viisitoista

Näyttää siltä että se Ylen viime kuussa mittaama kannatuksen kasvu SDP:lle oli pelkkä virhelaskelma, mitä olinkin jo vähän ounastellut - Hesarin mittauksessahan sitä ei näkynyt laisinkaan - ja nyt se on peruutettu. Eli luonnottoman suuri demarikannatus nypistettiin pois.

Emo

Quote from: Aimo Räkä on 03.09.2020, 09:43:00
Quote from: Tuomas3 on 03.09.2020, 09:10:23Viime kuussa kokoomus on päästetty toistuvasti eetteriin, kun taas perussuomalaisia ei ole näkynyt pahemmin studiovieraina.
Suomessa on oppositio ja valeoppositio. Kutsutuista studiovieraista se nähdään.

Keitä kuuluu valeoppositioon?
En usko, ettei persujen ulostuloja uutisoitaisi, jos persut keskusteluun jotain omia näkemyksiään toisivat. Kovin ovat hiljaa.

Murkula

Quote from: Emo on 03.09.2020, 12:15:18
Keitä kuuluu valeoppositioon?
En usko, ettei persujen ulostuloja uutisoitaisi, jos persut keskusteluun jotain omia näkemyksiään toisivat. Kovin ovat hiljaa.
Jos viimepäivien toimeentulokeskustelu ei ylitä uutiskynnystä, niin mitenkähän rajuksi pitäisi vetää? Ehdottaa vihreiden metsästämisen laillistamista?  ;)

Nykyihmisiltä puuttuu totaalisesti kärsivällisyys, pitäisi jauhaa puolet paskaa ennen kuin edes tiedetään mitään, että uutisholismi tulisi täyteen. Ei tätä korjata kommentoimalla hädissään itseään pussiin, se korjaantuu vain myöntämällä ongelma ja luopumalla uutisholimista.
Me suomalaiset olemme niin poliittisesti tyhmä kansa, että oikein ansaitsemme kuolla sukupuuttoon.

Ignore: Don Nachos, Ajatolloh, Puuha-Pepe, Sir, Justustr, Joutselkä, Vastarannan Kiiski, Hämeenlinnan Oraakkeli, Caucasian, Viisitoista, Totti, MinäVuan.

Huppupelikaani

Quote from: viisitoista on 03.09.2020, 11:55:10
Näyttää siltä että se Ylen viime kuussa mittaama kannatuksen kasvu SDP:lle oli pelkkä virhelaskelma, mitä olinkin jo vähän ounastellut - Hesarin mittauksessahan sitä ei näkynyt laisinkaan - ja nyt se on peruutettu. Eli luonnottoman suuri demarikannatus nypistettiin pois.

Toisaalta uutisesta käy ilmi, että kannatus putosi reilusti viimeisen kahden viikon aikana. Ja sopivasti niihin aikoihin Marin houraili 4-päiväisestä työviikosta ja antoi raippaa UPM:lle Kaipolan sulkemisesta.

Toivon, että kyse on tästä, eli edes muutama demariäänestäjä siirtynyt pois Sannan kelkasta. Mutta suo siellä, vetelä täällä: vihreiden ja Kokoomuksen kannatus on noussut suunnilleen demareiden pudotuksen verran. No, demareiden alamäki ainakin jatkunee, koska nämä lukemat ovat yläkanttiin tämänhetkiseen todelliseen kannatukseen verrattuna.

Julleht

Demareiden mitatussa kannatuksessa on tosiaan ollut vaihtelua muita puolueita enemmän viime gallupeissa, kuten kakkosliitteestä näkyy. Keskiarvo tarkentuisi selvästi mikäli seuraava Kantarin mittaus on heidän suhteensa siinä 21 prosentin pinnassa, kuten parissa viimeisessä. Näin jälkikäteen haarukoiden se yli 23 prosentin tulos varmasti ainakin osaksi menee otannasta johtuvan satunnaisvaihtelun piikkiin, mutta kaikkea se ei ehkä selitä.

Nostaisin esiin myös kristillisdemokraattien kannatuksen suhteellisen selvän notkahduksen kolmeen prosenttiin. Voipi olla kohinaa, mutta ehkä pitkällä aikajänteellä KD on tullut hienoisesti alas. PS ja kokoomus tappelevat kakkospaikasta, kepu ja vihreät neljännestä. Voi aika isolla varmuudella sanoa, ettei keskusta enää missään kannatuksen syöksykierteessä ole, vaan on vakiintunut reiluun kymmeneen prosenttiin. Saa nähdä mitä kuntavaalit tuovat tullessaan, kriittinen paikka puolueelle.

Hallituspuolueiden ja oppositiopuolueiden yhteenlasketut kannatukset sen sjiaan ovat olleet todella vakaita koko kesän (liite 3). Koko kesä on oikeastaan puolueissakin ollut kovin stabiili. Mittauksen pohjalta lasketuissa paikoissa siirtymää demareilta kokoomukselle verrattuna edelliseen Taloustutkimuksen mittaukseen, käytännössä ei muuta.

Paikkamediaanit:
SDP: 50 (-3)
PS: 42
Kok: 39 (+3)
Kesk: 22
Vihr: 20 (+1)
Vas: 13
RKP: 9+1
KD: 3 (-1)
Liik: 1
The road to wisdom? Well, it's plain
And simple to express:
Err
and err
and err again,
but less
and less
and less.

Velmu


Olisipa taas mielenkiintoista nähdä raakadata viimeisestä YLEn gallupista. Korjauskertoimella hinataan annettuja vastauksia lähemmäs edellisen vaalin tulosta. Perussuomalaisten kannatus kuntavaaleissa 2017 oli vain 8,8 %. On erittäin todennäköistä, että jos gallupin vastaukset julkaistaisiin ilman korjauskertoimia, niin Perussuomalaiset olisivat olleet tässä kyselyssä suurin puolue.
Onneksi vaaleissa ei käytetä korjauskertoimia, vaan raakadata ratkaisee.

Mandula

Tällaista postia tuli eilen sähköpostiin, jossa kurkataan ilmoitettujen lukujen taakse (pari huomionarvoista juttua alleviivattu):

QuoteKenttäkirje 3.9.2020



Bensan hinta ylös - SDP:n kannatus alas

Arvoista kentänpuurtajat, kansanedustajat sekä Brysselin etuvartio

Syyskuun alun Ylen gallupissa säilytimme kakkospaikan 18,8% (-0,1) kannatuksella. SDP romahti, vakkaYle otsikoi kannatuksen ainoastaan taittuneen - kyllä 2% on iso muutos. Nyt SDP:n kannatus on 21,4%. Kokoomus kasvatti merkittävästi kannatustaan, nyt 18,3% (+ 1%). Kepun kannatus kasvoi, mutta on edelleen vain 11,3% (+0,8 %).

Lukujen valossa meillä on historiamme parhaimmat asetelmat huhtikuun kuntavaaleihin. Ylen ja HS:n taustalukujen ristiin analysointi kertoo, että meillä on mahdollisuus selättää kunnissa Kepu; taistelemme tasapäisesti SDP:n ja Kokoomuksen kanssa ykköspaikasta niin kannatusprosenteilla kuin valtuutettujen määrällä. Kunkin puolueen ehdokasmäärä ratkaisee vaalipäivänä kultamitalin.


Maaseutumaiset kunnat perussuomalaistumassa - taajaan asutut kunnat ovat jo

Lukujen valossa maaseutumaisten kuntien valtikasta kisaisivat lähinnä kepulaiset ja perussuomalaiset. Muiden tilanne on haasteellisempi. Kannatuksemme maaseutumaisissa kunnissa noin 25%.

Taajaan asutuissa kunnissa olemme selvällä paalupaikalla 23% kannatuksella, Kepu on pudonnut kolmanneksi SDP:n taakse.

Meillä on mahdollisuus kuitata vuosikymmenten lukuisat simputukset ja nöyryytykset, joita rakenteellisesti korruptoitunut kepulainen ylivalta on toteuttanut. Lukujen valossa on realisesti mahdollistasaada valtaosaan maaseutu- ja taajamakunnista suurin valtuustoryhmä, mikäli vain saamme riittävästiehdokkaita. Silloin voimme kitkeä Kepumafian rakenteelliset korruptiopesäkkeet ja pystymme häätämään200-300 metrin korkuiset tuulimyllyt pois asumusten räystäslautojen tuntumasta kilometrien päähän sekä keskeyttämään loputkin tuulivoimalahankkeet. Samaten pystymme laittamaan lopun paskalailla rahastamiselle ja projekteille, joilla pyritään taajama-alueiden tienhoidon siirtämiseen asukkaiden kustannettavaksi. Vallanvaihdon myötä pystymme turvaamaan mahdollisimman monen kyläkoulun ja lähiterveyskeskuksen jatkon - puhumattakaan lasten ja nuorten harrastuspaikojen maksuttomien käyttöoikeuksien turvaamisesta.

HUOM.! Näillä kannatusluvuilla Sinustakin voi tulla valtuutettu. Älä enää epäröi, vaan lähde rohkeasti ehdokkaaksi. Sinä voit olla se ratkaiseva lenkki, joka varmistaa perussuomalaisten vaalivoiton kotikunnassasi.


Tasaväkinen kisa suurissa kaupungeissa

Perusuomalaisilla on realistinen mahdollisuus nousta kuntavaaleissa lähes kaikissa kaupungeissa palkintopallille. Yhdeksässä yli sadantuhannen asukkaan kaupungissa olemme gallupsijoilla 4 - 5. Etumatkaa edellä oleviin; SDP, Kokoomus, Vihreät sekä parissa kaupungissa Vasemmistoliitto; ei ole mahdotonta kuroa. Edellytyksenä ovat profiililtaan monipuoliset ehdokkaat ja edustavat täydet ehdokaslistat,sekä yhtenäinen toinen toisiaan tukeva ja innostava vaalityö vaalipäivään saakka. Erityisesti suurissa kaupungeissa on paljon äänestäjiä, jotka eivät ole päättäneet äänestävätkö ylipäätään ja jos niin mitä puoluetta.

Yli 50 000 mutta alle 100 000 asukaan kaupungeissa olemme gallupkärjessä

Perussuomalaisten kannatus näissä kaupungeissa on noin 23%, toisena olevaan SDP:n on meillä 2% yksikön etumatka. Muut puolueet ovat selvällä takamatkalla.

Otetaan tarjolla oleva suurimman valtuustoryhmän asema meille mahdollisimman monessa kaupungissa. Laitetaan itsemme peliin ja täytetään ehdokaslista viimeistä paikkaa myöten.

Alle 50 000 asukaan kaupungeissa meillä on myös iskun paikka

Näissä kaupungeissa SDP johtaa vielä parilla prosenttiyksiköllä.
Kannatuksemme on vaihdellut 21% -23% välillä.

Täydet ehdokaslistat mahdollistavat meille SDP:n etumatkan kiinni ottamisen vaalipäivänä.

HUOM.! Helsingin, Vantaan ja Espoon sekä muun Uudenmaan vaalituloksien vaikutus on 1/3-osa maan kokonaisvaalitulokseen

Koko maassa kannattajajakaumamme on terve. Ikäryhmissä 18 -49 vuotiaat kannatuksemme on 21 % -25% välillä. Työssä käyvien 50 - 64 vuotiaiden ryhmässä kannatuksemme on noin 19%. Eläkeläiskannatuksessaolemme kakkosena. Työntekijäkannatuksessa olemme selvää ykkönen ja yrittäjäkannatuksessa nyt toinen.


Annetaan kuntavaaleissa todellinen epäluottamuslause Marinin hallitukselle

Hallitus on ajamassa kunnat talousahdinkoon, kun kuntien kipeästi tarvitsemat valtion osuudet ollaanohjaamassa EU-tukipaketilla Välimeren maiden talouden kohentamiseen ja ennen kaikkea pelastamaan saksalaiset sekä ranskalaiset pankit.

Nyt ei kannata ainoastaan puristaa nyrkkiä taskussa hallituksen kurjistamispolitiikalle ja polttoaineiden hinnankorotuksille, vaan lähteä perussuomalaisten kuntavaaliehdokkaana kaatamaan hallitusta. EU-tukipaketti vie miljardit taloutensa luokattomasti hoitaneiden Välimeren alueen maiden ja saksalaisten sekä ranskalaisten pankkien pelastamiseen. Näitä miljardeja tarvittaisiin kipeästi suomalaiskunnissa. Nyt italialaiset ja espanjalaiset saavat nauttia veronalennuksista meidän suomalaisten piikkiin, rahoitamme niitä kunta- ja kiinteistöverojen korotuksilla. Tehdään loppu suomalaisten veronmaksajien rahojen kylvämisestä Eurooppaan perussuomalaisten historiallisella kuntavaalivoitolla.

Puheenjohtajamme totesi eduskuntaryhmämme kokouksessa 26.8.2020, että tavoitteemme on olla kuntavaalien ykkönen. Hän jatkoi, että jotkut voivat tavoitteelle nauraa. Galluplukujen valossa tavoite on realistinen. Se on nyt meistä kiinni, Sinusta ja minusta. Kun lähdemme kaikki kuntavaaliehdokkaaksi, niin hymy hyytyy.

Tehdään se yhdessä.

Helsingissä 3.9.2020

Taisteluterveisin,
tohtori Kai ja työmies Matti

Klamydia - Suomi on sun

Jaska Pankkaaja

Samariinin kannattaisi vaatia työviikon pidentämistä ja "taitetun indeksin" poistamista jos ajattelee SDPeen kannattajakuntaa. Tästähän voisi löytää uusia yhteisiä arwoja kokoomusten kanssa, ideksi toki taitettaisiin Antin Aprillipankilla, kuten aina tähänkin asti.
Those who make peaceful revolution impossible, make violent revolution inevitable. J.F Kennedy

ämpee

Seuraavat gallupit tulevat olemaan mielenkiintoisia.

Kuinka paljon Puna-Kepua kannatetaan ja kuinka Orpo olo on Kokoomuksen kannattajilla.
Myykö muoti Marinia ja nostaako vauvakuume Vasemmistoliittoa.
Taisi virheilläkin olla joku paksuna joten kylläpä nuoria naisia taas kysellään kaikilla suunnilla yhtä aikaa.

Kunhan ne kaikki muut äänestäjät muistavat äänestää PS:ää niin tässä kovin suuria murheita ole.
Jäseneltä Hohtava Mamma: "Logiikka ei ole koskaan ollut suvakkien vahvin laji. Eivät he muuten olisi suvakkeja."

Alaric

#9950
Tuore HS-gallup julkaistu. Ei merkittäviä muutoksia suuntaan tai toiseen.

Kepun puoluejohtajavaihdos näkyy tässä gallupissa vain osittain, sillä Saarikko valittiin 5. syyskuuta ja aineistoa kerättiin 12. syyskuuta saakka.

SDP 21,0 % (muutos 0,0 %-yks.)
PS 19,5 % (+0,5)
KOK 17,0 % (+0,1)
VIHR 11,8 % (-0,3)
KESK 10,8 % (-0,5)
VAS 7,6 % (+0,1)
RKP 4,3 % (-0,1)
KD 3,7 % (-0,2)
LIIK 2,0 % (+0,3)
Muut 2,3 % (+0,1)

https://www.hs.fi/politiikka/art-2000006636965.html (16.9.2020)

QuoteSdp:n ja kokoomuksen talouskiistat eivät näy kummankaan kannatuksessa – Samana pysyvät gallupluvut voi olla "tyyntä myrskyn edellä"

PÄÄMINISTERIPUOLUE Sdp on edelleen Suomen suosituin puolue, kertoo HS:n uusin puoluekannatus­mittaus. Sen mukaan puolueiden voimasuhteet ovat hyvin samantyyppiset kuin edellisessä, elokuun kannatusmittauksessa.

Jos eduskuntavaalit järjestettäisiin nyt, Sdp:tä äänestäisi 21 prosenttia vastaajista eli sama osuus kuin kuukausi sitten. Perussuomalaisia äänestäisi 19,5 prosenttia ja kokoomusta 17 prosenttia. Neljäntenä tulevat vihreät (11,8 prosenttia) ja viidentenä keskusta (10,8 prosenttia).

Perussuomalaisten kannatus on edellisen gallupin jälkeen lisääntynyt puoli prosenttiyksikköä ja keskustan kannatus vähentynyt saman verran. Muutokset mahtuvat virhemarginaaliin.

"Normaalia pientä väreilyä", kuvailee kyselyn toteuttaneen Kantar TNS -yhtiön tutkimusjohtaja Sakari Nurmela.

Ensi kuussa tilanne saattaa jo olla toinen, sillä budjettiriihestä odotetaan isoja päätöksiä muun muassa työllisyystoimista.

"Tämä on ehkä vähän tyyntä myrskyn edellä."

(...)

NOIN kolme neljästä viime eduskuntavaaleissa Sdp:tä äänestäneestä (74 prosenttia) äänestäisi puoluetta uudestaan, jos vaalit pidettäisiin nyt. Perussuomalaisista näin tekisi 73 prosenttia ja kokoomuslaisista, vasemmistoliittolaisista ja vihreistä 71 prosenttia.

Heikoin puolueuskollisuus oli viime vaaleissa keskustaa kannattaneilla. Heistä vain 61 prosenttia antaisi uudestaan äänensä puolueelle.

(...)

■ HS teetti puoluekannatusmittauksen Kantar TNS:llä.

■ Aineisto kerättiin puhelinhaastatteluilla 17.8.–12.9.2020.

■ Haastatteluihin osallistui 2 486 henkilöä. Otos edustaa Manner-Suomen 18–79-vuotiasta väestöä.

■ Haastatelluilta kysyttiin, minkä puolueen tai ryhmittymän ehdokasta he äänestäisivät, jos eduskuntavaalit järjestettäisiin nyt. 30 prosenttia ei kertonut kantaansa tai sanoi, ettei äänestäisi.

■ Virhemarginaali on noin 2,1 prosenttiyksikköä suuntaansa isoimpien puolueiden kohdalla.
Ei ota vieraat milloinkaan
kallista perintöänne.
Tulkoot hurttina aroiltaan!
Mahtuvat multaan tänne.

ikuturso

Olin juuri menossa ottamaan valokuvaa televisioruudulta, kun YLE aamulähetyksessä on koko aamun pyörinyt banneri: HS-kysely: SPD on edelleen suurin puolue

Olivat peijoonit ehtineet korjata. Aika kauan se siinä ehti pyöriä tuollaisena.

-i-
Kun joku lausuu sanat, "tässä ei ole mitään laitonta", on asia ilmeisesti moraalitonta. - J.Sakari Hankamäki -
Maailmassa on tällä hetkellä virhe, joka toivottavasti joskus korjaantuu. - Jussi Halla-aho -
Mihin maailma menisi, jos kaikki ne asiat olisivat kiellettyjä, joista joku pahoittaa mielensä? -Elina Bonelius-

l'uomo normale

Quote from: ikuturso on 16.09.2020, 08:13:02
Olin juuri menossa ottamaan valokuvaa televisioruudulta, kun YLE aamulähetyksessä on koko aamun pyörinyt banneri: HS-kysely: SPD on edelleen suurin puolue

Olivat peijoonit ehtineet korjata. Aika kauan se siinä ehti pyöriä tuollaisena.

-i-

"Sozialdemokratische Partei Deutschlands"? Sieltä kai ne ohjeensa saavatkin.
And madness and despair are a force.
Socially distancing.
Riittävällä moraalilla.

Kintermuna

Quote from: l'uomo normale on 16.09.2020, 10:46:31
Quote from: ikuturso on 16.09.2020, 08:13:02
Olin juuri menossa ottamaan valokuvaa televisioruudulta, kun YLE aamulähetyksessä on koko aamun pyörinyt banneri: HS-kysely: SPD on edelleen suurin puolue

Olivat peijoonit ehtineet korjata. Aika kauan se siinä ehti pyöriä tuollaisena.

-i-

"Sozialdemokratische Partei Deutschlands"? Sieltä kai ne ohjeensa saavatkin.

Näin saman itsekin. Jotenkin tuntui jopa ihan luonnoliselta nähdä tuo, kun meininki on mitä on ja Merkeliä olen jo useamman vuoden pitänyt Suomen pääministerinä.

Uuno Nuivanen

^ Mutta eikös Merkel ole olevinaan CDU:n jäsen eli kristillisdemokraatti - tosin yhtä kaukana siitä aatemaailmasta kuin Kokoomus on kokoomuslaisuudesta.

Huppupelikaani

@ikuturso Siitä Ylen aamusta: Ks. liite. :)

Ettei jää ihan yksiriviseksi, niin muistaakseni tätä edellisessä HS:n gallupissa PS nousi 1,5 %-yksikköä, joten suunta on edelleen oikea.

Pullervo

Suomen kansallisen vaalitutkimuskonsortion Eduskuntavaalitutkimus 2019 on julkaistu tänään.

Politiikan ilmastonmuutos – Eduskuntavaalitutkimus 2019 – Sami Borg, Elina Kestilä-Kekkonen ja Hanna Wass (toim.), pdf, 532 sivua (17.9.2020)

Quote from: Oikeusministeriön julkaisuja 2020:5; Politiikan ilmastonmuutos – Eduskuntavaalitutkimus 2019
Politiikan ilmastonmuutos

Eduskuntavaalitutkimus 2019

Tiivistelmä

Tämän teoksen otsikko, "Politiikan ilmastonmuutos", kuvaa suomalaisessa politiikassa ja vaalikampanjoinnissa kuluvalla vuosituhannella tapahtuneita merkittäviä muutoksia. Internet ja sosiaalinen media ovat monipuolistaneet vaaliviestintää ja toisaalta aiheuttaneet sen, että eri medioilla tavoitetaan kasvavassa määrin eri äänes-täjäryhmiä. Nykyisen perustuslain myötä pääministerikysymys on noussut paitsi kannatusmittausten vakioaiheeksi myös yhä tärkeämmäksi puoluevalinnan perusteeksi. Keskeisin muutos koskee kuitenkin Suomen aikoinaan jäätyneeksi luonnehditun puoluejärjestelmän sulamista.

Puoluejärjestelmä on pirstaloitunut ja sitä halkovat uudet jakolinjat, jotka kulkevat osin myös limittäin muodostaen yllättäviäkin yhdistelmiä. Uusista jakolinjoista merkittävin on niin kutsuttu sosiokulttuurinen jakolinja, joka vaatii puolueita ottamaan kantaa talouden ja palvelujen järjestämisen ohella muun muassa ympäristönsuojeluun, muuttoliikkeeseen ja vähemmistöjen oikeuksiin. Vuoden 2019 vaaleissa tämä jakolinja realisoitui ilmastonmuutoksen noustua vaalikamppailun keskiöön ja jättäen varjoonsa jopa talouspoliittisen keskustelun. Sekä tiukempia ilmastonmuutoksen vastaisia toimia puoltavat että niitä vastustavat puolueet menestyivät.

"Politiikan ilmastonmuutos" on pääraportti akateemisesta tutkimushankkeesta, jossa oikeusministeriö toimii aineistonkeruun rahoittajana. Tutkimus perustuu pääosin kyselyaineistoon (1 598 äänioikeutettua suomalaista), jonka Taloustutkimus Oy keräsi vuoden eduskuntavaalien 2019 jälkeen. Kirja on Suomen kansallisen vaalitutkimusohjelman viides peräkkäinen eduskuntavaalitutkimus. Ohjelma on organisoitu Suomen vaalitutkimuskonsortioksi (the Finnish National Election Study Consortium, FNES).

Tämä on akateeminen tutkimus. Julkaisun sisällöstä vastaavat tiedon tuottajat, eikä tekstisisältö välttämättä edusta oikeusministeriön näkemystä.

QuoteTOIMITTAJIEN ESIPUHE

Tämä teos on viides peräkkäinen kansallinen eduskuntavaalitutkimus. Vaalitutkimuskonsortio käynnistyi 2000-luvun alkupuolella, jolloin Suomi sai kutsun liittyä kansainväliseen CSES-yhteistyöhön (the Comparative Study of Electoral Systems). Varsinainen tutkimussarja alkoi vuoden 2003 eduskuntavaaleista (Paloheimo toim. 2005) ja sitä seuranneet tutkimukset ovat olleet rakenteiltaan ja toteutustavoiltaan samankaltaisia. Myös nyt käsillä oleva tutkimus on toimitettu artikkelikokoelma ja vaalitutkimushankkeen pääjulkaisu. Lisäksi mukana on jälleen kerran Unto Hämäläisen journalistinen katsaus eduskuntavaaleja edeltäneeseen hallituskauteen. Vaalitutkimusohjelma on organisoitu Suomen vaalitutkimuskonsortioksi (the Finnish National Election Study Consortium, FNES). Sen tieteellistä työtä johtaa johtoryhmä, jonka puheenjohtajana toimii professori Kimmo Grönlund Åbo Akademista ja jäseninä dosentti Sami Borg Tampereen yliopistosta, professori Elina Kestilä-Kekkonen Turun yliopistosta, professori Åsa von Schoultz Helsingin yliopistosta, professori Kim Strandberg Åbo Akademista ja dosentti Hanna Wass Helsingin yliopistosta.

Tutkimuksen perusaineistona toimii vuoden 2019 eduskuntavaalien jälkeen toteutettu kysely. Siinä valtakunnallisesti edustava otos vaalien äänioikeutetuista on osallistunut henkilökohtaisessa tapaamisessa täytettävään lomakehaastatteluun. Tämän jälkeen suurin osa vastaajista on vastannut itsenäisesti joko verkossa tai postitse palautettavalla paperilomakkeella niin kutsuttuun perävaunukyselyyn.

Lomakkeiden kysymykset ovat tutkijaryhmän suunnittelemia. Vuoden 2019 lomakkeiden suunnittelua koordinoi lomaketyöryhmä, jossa toimivat Sami Borg, Aino Tiihonen, Peter Söderlund ja Kim Strandberg. Aineistonkeruusta vastasi kilpailutuksen jälkeen Talous-tutkimus Oy. Osa tutkimuksen kysymyksistä on kansainvälisesti vertailukelpoisia ja osa kansallisen seurannan vuoksi samanlaisia kuin aiemmissa tutkimuksissa. Mukana on aina myös uusiin tutkimusongelmiin suunniteltuja tuoreita kysymyksiä. Vuoden 2019 eduskuntavaalien jälkeen toteutetun kyselyn ja aineistonkeruun perustiedot löytyvät liitteestä 1. Kerättyä aineistoa käytetään tämän tutkimuksen lisäksi useissa muissa tieteellisissä julkaisuissa ja Suomen demokratiaindikaattoreiden päivittämisessä. Tämän teoksen luvuissa hyödynnetään myös esimerkiksi aiempia eduskuntavaalitutkimuksia, kansainvälisiä vertailuaineistoja ja virallisia vaalitilastoja.

Suomen kansallisia eduskuntavaalitutkimuksia ryhdyttiin tekemään kreivin aikaan. Niiden avulla voidaan nyt pyrkiä ymmärtämään yhteiskunnallisia muutoksia, jotka ovat koskeneet Suomea ja liberaaleja demokratioita laajemminkin. Useissa maissa aiemmin jäätyneiksi eli hyvin jäykiksi luonnehditut puoluejärjestelmät ovat myllerryksessä. Teollisten yhteiskuntien aikaan muotoutuneet ja vakiintuneet puoluejärjestelmät perustuivat pitkälti yhteiskuntien ammatti- ja elinkeinorakenteeseen ja vasemmisto–oikeisto-jakolinjaan. Lisäksi useissa länsimaissa perinteistä puoluejärjestelmää ylläpitäviä tekijöitä ovat tyypillisesti olleet erilaiset alueellisiin tai kielellisiin jakoihin perustuvat ristiriitaulottuvuudet ja eri uskontokuntiin kuuluminen. Politiikan asialista on kuluvalla vuosituhannella myös laajentunut yhä vaikeammilla kysymyksillä, joihin vastaamissa poliittinen järjestelmä joutuu pinnistelemään. Kuvaamme tässä teoksessa näiden uusien ja vanhojen jakolinjojen limittymistä, puoluekentän käymistilaa ja poliittisten identiteettien moninaistumista käsitteellä politiikan ilmastonmuutos.

Teos julkaistaan oikeusministeriön sarjassa ja se on ladattavissa sähköisenä sekä valtioneuvoston julkaisuarkistosta (VALTO) että vaalitutkimusportaalin (www.vaalitutkimus.fi) kautta. Vaalitutkimusportaalin kautta löytyy myös lisätietoa vaalitutkimusohjelmasta ja aiemmista eduskuntavaalitutkimuksista.

Kirjan toimittajina haluamme lämpimästi kiittää kaikkia 33 kirjoittajaa, vaalitutkimuskonsortion johtoryhmää sekä oikeusministeriötä ja varsinkin sen demokratia- ja julkisoikeusosaston yhteyshenkilöitä miellyttävästä yhteistyöstä. Erityisesti kiitämme VTM Hilma Sormusta mittavasta ja omistautuneesta panoksesta kirjan toimitustyöhön sekä kotiyliopistojamme tuesta toimitustyön tekemiseen. Kirja on omistettu ympäri maailmaa käynnissä olevalle kamppailulle demokraattisesti, eettisesti, sosiaalisesti sekä ekologisesti kestävän yhteiskunnan puolesta.

12.6.2020

Sami Borg                          Elina Kestilä-Kekkonen                          Hanna Wass                       

Roope

Quote from: Pullervo on 17.09.2020, 10:58:27
Suomen kansallisen vaalitutkimuskonsortion Eduskuntavaalitutkimus 2019 on julkaistu tänään.

Yle: Halla-ahon perussuomalaiset kallistui oikealle (väliotsikko) 17.9.2020

Kansan Uutiset: Oikeistolaistuneet perussuomalaiset puhuttelivat vaaleissa pessimistejä 17.9.2020

Joillain toimittajilla kuten tutkija Wassillakin on kova tarve esittää PS leimallisesti oikeistolaisena puolueena. Noista otsikoista huolimatta tutkimus ei kuitenkaan käsitellyt puolueiden poliittisia linjauksia vaan puolueiden äänestäjien omaa käsitystä itsestään vasemmisto-oikeisto-akselilla. Tutkimuksessa mainitaan PS:n oikeistolaistumisesta vain kerran johdannossa viittaamalla ohimennen kuntaministeri Sirpa Paateron (sdp) erityisavustaja Lauri Finérin (sdp) blogikirjoitukseen ja siihen, että puheenjohtaja Jussi Halla-aho ei Soinista poiketen käytä ilmaisua "työväenpuolue ilman sosialismia". Helppo arvata, että tutkimuksen tuo kohta on Hanna Wassilta.

Tutkimuksen mukaan PS:n äänestäjätkään eivät ole muuttuneet Halla-ahon aikana oikeistolaisemmiksi vaan päinvastoin hiukan vasemmistolaisemmiksi vuodesta 2016 vuoteen 2018. Muihin puolueisiin verrattuna PS:n äänestäjät ovat kahden muun ryhmän (vas, sdp, vihr ja rkp, kesk, kd, kok) välissä yksin keskustassa, eivät laidassa.

Quote from: Eduskuntavaalitutkimus 2019
Toinen havainto on, että Perussuomalaisten kannattajakunta sijoittaa itsensä vasemmisto–
oikeisto-ulottuvuudella
muiden eurooppalaisten radikaalioikeistopuolueiden kannattajiin
verrattuna useammin poliittiseen keskustaan. Perussuomalaisten kannattajat eivät sijoita
itseään puolueen hajoamisen jälkeen sen enempää oikealle kuin ennen hajoamista
.

Eivät niin, vaan piirun vasemmalle.
Mediaseuranta - Maahanmuuttoaiheiset uutiset, tiedotteet ja tutkimukset

foobar

#9958
^ Onhan PS oikeistolainen siinä mielessä ettei se tavoittele esim. yksityisomistuksen lakkauttamista tai tuotantovälineiden valtion haltuun ottamista. SDP, Vihreät ja Vasemmistoliitto ajavat näitä tavoitteita eri tasoisten sumuverhojen takana pääasiassa pyrkimällä tekemään vaihtoehdoista "kannattamattomia," puhumattakaan nyt historiallisesta aatepohjasta.

Mutta mitä sitten jos PS on ei-sosialistinen tai jopa oikeistomielinen puolue? Onko se jokin synti? Suomessa on perinteisesti ollut hieman enemmän kannatusta ei-sosialistisille kuin sosialistisille puolueille, ja se on ollut oleellinen edellytys sille että Suomi ylipäänsä voi (edes) niin hyvin kuin nyt voi. Vielä ei ole äänestäjiä onnistuttu opettamaan kokemaan inhoa tätä kohtaan, mutta yrittämisen puutteesta toki näiden puolueiden byrokraattikoneistoja ja journalistikavereita ei voi syyttää.

On ylipäänsä hiukan omituinen dikotomia jakaa puolueet kahteen leiriin sen perusteella ovatko heille Marxin opit lähellä sydäntä vai eivät. Eikö muita tapoja määritellä maailmaa mahdu päähän? No, vasemmalla kai ei.
"Voi sen sanoa, paitsi ettei oikein voi, koska sillä antaa samalla avoimen valtakirjan EU:ssa tapahtuvalle mielivallalle."
- ApuaHommmaan siitä, voiko sanoa Venäjän tekevän Ukrainassa siviilien kidutusmurhia ja voiko ne tuomita.

Roope

Quote from: foobar on 17.09.2020, 11:54:11
^ Onhan PS oikeistolainen siinä mielessä ettei se tavoittele esim. yksityisomistuksen lakkauttamista tai tuotantovälineiden valtion omistukseen ottamista. SDP, Vihreät ja Vasemmistoliitto ajavat näitä tavoitteita eri tasoisten sumuverhojen takana pääasiassa pyrkimällä tekemään vaihtoehdoista "kannattamattomia."

Se taas on ihan toinen keskustelu. Pointti oli siinä, että tässä tutkimuksessa oli kyse äänestäjien omakuvasta, ei puolueiden linjauksista, kuten nuo toimittajat vääristelivät.
Mediaseuranta - Maahanmuuttoaiheiset uutiset, tiedotteet ja tutkimukset