News:

Jos haluat tukea Homma ry:n toimintaa, voit liittyä kannatusjäseneksi maksamalla 30 euroa tilille FI4958001320216863

Main Menu

2009-01-02 YHDISTETTY Puolueiden kannatusluvut

Started by Atte Saarela, 21.12.2008, 05:56:15

Previous topic - Next topic

IDA

Quote from: Tuomas3 on 02.06.2022, 17:32:31
Rkp ja Kok iso luku kertoo suuresta määristä nukkuvia. Eiköhän persuista osa taas herää vaalipäivään mennessä ja kannatus on siellä tutussa 17-18% välillä.

Meille tuo ei riitä. Pitäisi olla selkeästi suurin, jotta päästäisiin muodostamaan hallitusta. Itse en lähtisi mukaan Kokoomuksen ja SDP:n hallitukseen, vaikka PS nousisi ohi demareiden, mutta jäisi alle Kokoomuksen. Tai tietysti kaikkiin hallituksiin, jotka kiristävät maahanmuuttopolitiikka kannattaisi lähteä. Tulevaisuuden Suomen kannalta maahanmuuttopolitiikan radikaali kiristäminen on ihan keskeinen juttu.

Itse tässä voi jo olla kiitollinen, että on saanut elää Suomessa ja samalla ruoskia itseään siitä, että kuuluu niihin sukupolviin, jotka ovat antaneet maan kehittyä tällaiseksi sekundajenkkiläksi, jossa edes lehtimiehet eivät enää osaa kirjoittaa suomea.
qui non est mecum adversum me est

viisitoista

Ja niin, "Muut" ovat romahtaneet 2.2 prosentista 1.3 prosenttiin. Ei taida olla Ossi Tiihosen viritelmällä tulevaisuutta.

"Puolue sai tarvittavat 5000 kannatusilmoitusta 19. huhtikuuta 2022[1] ja rekisteröitiin 6. toukokuuta 2022.[2]"

https://fi.wikipedia.org/wiki/Vapauden_liitto

Julleht

Quote from: Tuomas3 on 02.06.2022, 17:32:31
Rkp ja Kok iso luku kertoo suuresta määristä nukkuvia. Eiköhän persuista osa taas herää vaalipäivään mennessä ja kannatus on siellä tutussa 17-18% välillä.

[...]

Tämäkin tosiaan muuten merkillepantavaa, että siinä missä vielä kuukausi sitten kyselyyn vastanneista 74 % vastasi jonkin puolueen, nyt tuon teki vain 70 %. On iso droppi ja oikeassa siis olet, että nukkuvien määrä noussut. Jo verrattuna 2019 äänestysaktiivisuuteenkin on siis reilusti tarjolla, ja varmasti PS vahva kandidaatti noita poimimaan ja kyseisiä äänestäjiä katsomossa varmaankin on
The road to wisdom? Well, it's plain
And simple to express:
Err
and err
and err again,
but less
and less
and less.

Tuomas3

Quote from: IDA on 02.06.2022, 17:45:05
Quote from: Tuomas3 on 02.06.2022, 17:32:31
Rkp ja Kok iso luku kertoo suuresta määristä nukkuvia. Eiköhän persuista osa taas herää vaalipäivään mennessä ja kannatus on siellä tutussa 17-18% välillä.

Meille tuo ei riitä. Pitäisi olla selkeästi suurin, jotta päästäisiin muodostamaan hallitusta. Itse en lähtisi mukaan Kokoomuksen ja SDP:n hallitukseen, vaikka PS nousisi ohi demareiden, mutta jäisi alle Kokoomuksen. Tai tietysti kaikkiin hallituksiin, jotka kiristävät maahanmuuttopolitiikka kannattaisi lähteä. Tulevaisuuden Suomen kannalta maahanmuuttopolitiikan radikaali kiristäminen on ihan keskeinen juttu.

Itse tässä voi jo olla kiitollinen, että on saanut elää Suomessa ja samalla ruoskia itseään siitä, että kuuluu niihin sukupolviin, jotka ovat antaneet maan kehittyä tällaiseksi sekundajenkkiläksi, jossa edes lehtimiehet eivät enää osaa kirjoittaa suomea.
Luulen, että kolmen suurimman puolueen hallitus voisi tehdä varsin tolkullista politiikkaa ilman perinteistä vasemmisto/oikeisto-jakoa ja hihhulipuolueita. Se olisi myös demokraattisesti oikeudenmukaisin hallitus. En sitten tiedä kuinka paljon mikään noista saisi omaa politiikkaansa läpi, muttei Suomi menisi ainakaan heikompaan suuntaan, kuten nykyään.

sancai

Quote from: Julleht on 02.06.2022, 21:32:28
Quote from: Tuomas3 on 02.06.2022, 17:32:31
Rkp ja Kok iso luku kertoo suuresta määristä nukkuvia. Eiköhän persuista osa taas herää vaalipäivään mennessä ja kannatus on siellä tutussa 17-18% välillä.

[...]

Tämäkin tosiaan muuten merkillepantavaa, että siinä missä vielä kuukausi sitten kyselyyn vastanneista 74 % vastasi jonkin puolueen, nyt tuon teki vain 70 %. On iso droppi ja oikeassa siis olet, että nukkuvien määrä noussut. Jo verrattuna 2019 äänestysaktiivisuuteenkin on siis reilusti tarjolla, ja varmasti PS vahva kandidaatti noita poimimaan ja kyseisiä äänestäjiä katsomossa varmaankin on
Mielenkiintoista, että Perussuomalaisten kannatus kuitenkin nytkähti ylöspäin siitä huolimatta, että puoluekannatuksensa ilmaisseiden määrä väheni. Ihan positiivinen tieto ja kertoo, että ehkäpä se vaaleissa äänestävä kannattajapohja on palailemassa perussuomalaisiin. Tieto siitä, että Kokoomus ja demarit lisäsivät kannatustaan eläkeläisten keskuudessa kertonee siitä, että Kepun lasku liittyy siihen, että Kepulaiset boomerit siirtyivät demareihin ja Kokoomukseen. Liekkö syynä Kepun perinteinen maine Venäjä-suhmuroinnissa vai Kokoomuksen ja demareiden lisääntynyt medianäkyvyys? Eläkeläiset ovat kuitenkin valtamediaan eniten luottava ja valtamediaa eniten seuraava ryhmä.

-PPT-

Osaako kukaan selittää sellaista politiikan kuviota että jos Suomessakin olisi kaksi tasapäistä poliittista blokkia ja vaalitulos olisi tasapeli 100-100 niin yrittäisikö kumpikin blokki välttää eduskunnan puhemiehen paikan saamista vaikka kyse onkin valtakunnan toiseksi arvokkaimmasta poliittisesta asemasta?

Nimittäin puhemieshän ei äänestä niin tilanteessa 100-100 se puhemiehen paikan saava blokki jäisi vähemmistöön.

Pallopääkissa

Matala äänestysaktiivisuus haittaa persuja ja hyödyttää Kokoomusta ja Rkp:tä. Näiden äänestäjät äänestävät aina omiaan. Persujen äänestäjät ovat herkkiä jäämään kotiin.

Vastaavasti korkeampi änestysaktivisuus hyödyttää persuja, mitä korkeampi, sen enemmän. Jos eduskuntavaaleissa äänestettäisiin samalla aktiivisuudella kuin 1970-luvuilla, siinä ylitettäisiin 80 prosenttia.

Tanskassa ja Ruotsissa äänestysaktiivisuus on viimeisten 40 vuoden ajan ollut yli 80 prosenttia ja joskus  yli 85. Mikä saa porukan siellä uurnille?
Kansalliskonservatiivi ja arvokonservatiivi.

Siili

Quote from: -PPT- on 04.06.2022, 23:56:18
Osaako kukaan selittää sellaista politiikan kuviota että jos Suomessakin olisi kaksi tasapäistä poliittista blokkia ja vaalitulos olisi tasapeli 100-100 niin yrittäisikö kumpikin blokki välttää eduskunnan puhemiehen paikan saamista vaikka kyse onkin valtakunnan toiseksi arvokkaimmasta poliittisesta asemasta?

Nimittäin puhemieshän ei äänestä niin tilanteessa 100-100 se puhemiehen paikan saava blokki jäisi vähemmistöön.

Ymmärtääkseni hallitukset pyritään rakentamaan niin, että kannatusta on selkeästi yli 50%.  Muuten tekniset seikat, kuten poissaolot ja virheäänestykset voivat sotkea pitkään  valmistellut projektit.

Sitä hieman ihmettelen, miksei kansanedustajien ole mahdollista äänestää etänä.

Pallopääkissa

#11918
Ministeri-kansanedustajan kaksoisrooli pitäisi poistaa. Sekä periaatteellisista että käytännöllisistä syistä. Periaatteellinen syy  on se että saman henkilön ei pitäisi olla yhtäaikaa lainsäädäntövallan ja toimeenpanovallan käyttäjä. Jos kansanedustaja valitaan ministeriksi, tulisi kansanedustajan mandaatti keskeyttää ja ottaa tilalle varaedustaja vaalipiiristä. Kun ministerin pesti loppuu, hän palaa palaa edustajaksi ja varaedustaja palaa vaalipiiriin. Näin tehdään Norjassa.

Käytännöllinen syy on siinä että ministeri-kansanedustaja ei osallistu eduskunnan toimielinten työhön joten hänen mandaarti on turha.

Varaedustajajärjestelmä mahdollistaa sen että ministeri voi olla virkatehtävissä kuka missäkin ja milloin vaan, jolloin varaedustaja voi painaa nappia istuntosalissa ja osallistua valiokunnan kokouksiin.

@Nikolas on käsitellyt tätä asiaa ennenkin.
Kansalliskonservatiivi ja arvokonservatiivi.

Julleht

#11919
Tulikin aiemmin kuin oletin:
Quote
Kokoomuksen kannatus nousi lähes ennätys­lukemiin
Pitkään Natoon liittymisen kannalla ollut kokoomus on kiskonut kaulaa muihin puolueisiin sen jälkeen, kun Venäjä hyökkäsi Ukrainaan.

KOKOOMUS jatkaa edelleen Suomen suosituimpana puolueena selvällä erolla seuraaviin, selviää HS:n kesäkuun mielipide­mittauksesta.

Oppositiopuolueen kannatus nousi jo lähes ennätykselliseen 24,4 prosenttiin. Edellisen kerran kannatus on ollut yhtä suurta vuonna 2009, jolloin se oli 24,7 prosenttia.

[...]

Perussuomalaisten kannatus puolestaan laski lähes prosenttiyksiköllä 14,5 prosenttiin. Puolueen kannatus nousi hetkellisesti toukokuussa, mutta tätä ennen perussuomalaisten kannatus oli laskenut yhtäjaksoisesti viime vuoden marraskuusta saakka. Silloin puolueen kannatus oli vielä 18 prosenttia.

[...]

Kyselyn tausta-aineiston perusteella vaikuttaa siltä, että kokoomuksen kannattajiksi siirtyneet keskustalaiset ja perussuomalaiset ovat pysyneet kokoomuksen riveissä. Vaikka perussuomalaiset pystyi aluksi korvaamaan kannatuksen siirtymää houkuttelemalla kannattajikseen esimerkiksi ihmisiä, jotka ovat eivät aiemmin ole välttämättä äänestäneet ollenkaan, on puolueen kannatus yhä laskusuunnassa.

Vasemmistoliitolle kiperä Nato-kysymys ei ainakaan toistaiseksi näy kannatuksen selvänä laskuna saati nousuna. Tämä saattaa johtua osittain siitä, että osa puolueen äänestäjistä seuraa tilannetta vielä sivusta. Vaikuttaa myös siltä, että sekä vasemmistoliiton että vihreiden kannattajia on siirtynyt jossain määrin Sdp:hen, jonka kannatus on vahvistunut hieman kuukauden takaisesta.

QuoteNäin tutkimus tehtiin
Kantar TNS toteutti tutkimuksen Helsingin Sanomien toimeksiannosta.

Tutkimusaineisto kerättiin 16.5.–10.6.2022. Tutkimusta varten haasteltiin 2 442 henkilöä. Aineisto kerättiin puhelinhaastatteluin.

Otos edustaa Suomen 18–79-vuotiasta väestöä pois lukien Ahvenanmaan maakunnassa asuvat. Otos muodostettiin monivaiheisella ositetulla otannalla.

Tutkimuksen virhemarginaali on noin 2,1 prosenttiyksikköä suuntaansa suurimpien puolueiden kohdalla.

Niiden osuus, jotka eivät osanneet tai halunneet sanoa, mitä puoluetta äänestäisivät eduskuntavaaleissa tai sanoivat, etteivät kävisi äänestämässä, oli 34 prosenttia.

Haastateltavilta kysyttiin: "Jos eduskuntavaalit järjestettäisiin nyt, niin minkä puolueen tai muun ryhmittymän ehdokasta äänestäisitte?" ja "Minkä puolueen tai muun ryhmittymän ehdokasta Te äänestitte kesäkuussa järjestetyissä kuntavaaleissa?"

https://www.hs.fi/politiikka/art-2000008884391.html
The road to wisdom? Well, it's plain
And simple to express:
Err
and err
and err again,
but less
and less
and less.

Julleht

Quote from: Siili on 06.06.2022, 12:58:04
Quote from: -PPT- on 04.06.2022, 23:56:18
Osaako kukaan selittää sellaista politiikan kuviota että jos Suomessakin olisi kaksi tasapäistä poliittista blokkia ja vaalitulos olisi tasapeli 100-100 niin yrittäisikö kumpikin blokki välttää eduskunnan puhemiehen paikan saamista vaikka kyse onkin valtakunnan toiseksi arvokkaimmasta poliittisesta asemasta?

Nimittäin puhemieshän ei äänestä niin tilanteessa 100-100 se puhemiehen paikan saava blokki jäisi vähemmistöön.

Ymmärtääkseni hallitukset pyritään rakentamaan niin, että kannatusta on selkeästi yli 50%.  Muuten tekniset seikat, kuten poissaolot ja virheäänestykset voivat sotkea pitkään  valmistellut projektit.

Sitä hieman ihmettelen, miksei kansanedustajien ole mahdollista äänestää etänä.

Hallitukset tosiaan Suomessa pyritään kasaamaan suht reilusti enemmistöisiksi, edellinen vähemmistöhallitus oli joskus seitkytluvulla. Lisäksi taitaa olla sellainen herrasmiessopimus käytössä, ettei hetkellisiä aikatauluista tai vessassakäymisestä johtuvia enemmistöjä eduskunnassa käytetä hyväksi, Mutta omatunnonkysmysten ja rehellisten erimielisyyksien takia reilu enemmistö juu, varmasti pienemmilläkin enemmistöillä tosin edettäisiin jos poliittinen tilanne sitä katsotaan vaativan.
The road to wisdom? Well, it's plain
And simple to express:
Err
and err
and err again,
but less
and less
and less.

viisitoista

"Muut" plus 0,6 % - olisiko tuo pahuksen "Vapauden Liitto," joka on nyt päässyt puoluerekisteriin, nakertanut persujen kannatusta? Jotkut Natoa vastustavat persuäänestäjät ovat saattaneet olla huonolla tuulella.

Huppupelikaani

Quote from: Julleht on 15.06.2022, 11:19:24
Tulikin aiemmin kuin oletin:
Quote
Kokoomuksen kannatus nousi lähes ennätys­lukemiin

Tähän sellainen tarkennus, että nämä ennätysrevittelyt koskee vain HS:n galluppia. Kokkareiden kannatushan oli Ylen edellisessäkin mittauksessa näitäkin lukemia korkeampi (25,9 %)

E: Ylen lukeman korj.

Dangr

#11923
Quote from: Julleht on 20.05.2022, 14:27:48
Mikäli joku lukija on osaa ottanut Taloustutkimuksen tai Kantarin mittaukseen, niin mielelläni kuulen varmistusta tähänkin menettelystä.
Joskus vastasin jonkun tutkimuslaitoksen tutkimukseen ja siinä kysyttiin että mitä puoluetta äänestäisin nyt ja mitä äänestin viimeksi.

Persut eivät tule saamaan ikinä vaalivoittoa koska aina löytyy hyvä syy olla äänestämättä. Joko aikaa kuluu turhuuteen, tai sitten löytyy joku joka lausuu jotain ja sitten ei voi äänestää tuollaisia "cuckservatiiveja", suvakkia. Tai natseja jne jne.

Vihreät saavuttivat sen että kaikki puolueet ovat heidän linjoillaan sinnikkäällä äänestämisellä, miehittämällä median ja monin muin tavoin. Persut eivät tähän pysty, "pitää rankaista puoluetta äänestämättä jättämisellä koska syy x".

Meidän pitäisi olla armeliaampia edustajillemme. He eivät tule saamaan mitään aikaan ensimmäisiin vuosikymmeniin, mutta se on sitä perustan rakentamista.
"We now live in a nation where doctors destroy health, lawyers destroy justice, universities destroy knowledge, governments destroy freedom, the press destroys information, religion destroys morals, and our banks destroy the economy." Chris Hedges
"Shouting "Freedom" and other anti-government slogans" NYT

viisitoista

Ajan kuluessa persut tulevat saamaan yhä enemmän uskollisia tapaäänestäjiä, jollainen minä itse esimerkiksi olen, niitä joita ei pieni puhuri hetkauta. Muilla puolueilla on vain niin pitkä etumatka tämän edun kehittämisessä, jopa vihreät ovat nyt ehtineet muuttua "vanhaksi puolueeksi."

Pallopääkissa

#11925
Persujen ja ylipäätään kansallismielisten pitäisi muistaa metapolitiikka ja kulttuurisota, ja ylipäätään toiminta politiikan ulkopuolella. Esim. se miten saadaan "omia" solutettua mediaan, akateemisiin instituutioihin, julkishallintoon, kulttuurielämään, viihde-elämään, elinkeinoelämään, ay-liikkeseen, järjestöihin jne.

Vertailua kannattaa tehdä muihin puolueisiin ja katsoa missä eri paikoissa niillä on "omia". Ne ovat saaneet istutettua "omia" miehiä ja naisia useiden vuosikymmenten mittaan.

Pelkkään politiikkaan keskittyminen saa aikaan vain vajavaisia vaikutuksia. Sen sijaan onnistunut metapolitiikka tuo hyvän vipuvarren politiikan puolelle. Vaaleja tulee ja menee, eduskuntia, hallituksia ja presidenttejä tulee ja menee. Mutta jos on "omia" miehiä ja naisia julkishallinnon virkamieskunnassa, kuten sisäministeriössä ja oikeusministeriössä ja niiden alaisissa virastoissa, silloin ei ole liiaksi riippuvainen vaalituloksista. Kuvitelkaa jos olisi enemmän esim. nuivia syyttäjiä ja tuomareita sekä nuivia toimittajia medioissa.

@Julleht Niin mitä mieltä olet tuosta toisesta viestistäni koskien äänestäjien siirtymää puolueiden kesken?
Kansalliskonservatiivi ja arvokonservatiivi.

Pallopääkissa

Mikä mahtaisi olla uusimman puoluekannatuksen tulos jos Antti Rinne olisi edelleen pääministeri ja demareiden puheenjohtaja?
Kansalliskonservatiivi ja arvokonservatiivi.

Huppupelikaani

#11927
Ylen uusimmassa Kokoomus putosi, demarit nousi ja PS jatkaa lievässä nousussa.

Quote
Kokoomus on menettänyt kesällä suosiotaan, mutta pitää edelleen Ylen kannatuskyselyn ykköspaikkaa selvällä erolla perässätulijoihin.

———

Tutkimuspäällikkö Jussi Westinen Taloustutkimuksesta sanoo, että viime kuukauteen verrattuna kokoomus on menettänyt etenkin mieskannattajia. Eniten lähtijöitä oli yli 50-vuotiaiden joukossa.

Westinen korostaa, että kokoomus on edelleen selkeästi miesten suosituin puolue, kun taas kakkospaikalla oleva SDP on suosituin naisten keskuudessa.

———

SDP:n kannalta on Westisen mukaan mielenkiintoista, että edelliseen mittaukseen verrattuna puolue on saanut kannattajikseen lisää työntekijöitä.

Suurin työväenpuolue on silti edelleen Ylen kyselyn kolmossijaa pitävä perussuomalaiset, jonka kannatus on noussut pikkuhiljaa keväisestä kuopasta. Puolueen suosio on kuitenkin pysytellyt viimevuotisia lukemia alempana.

———
yle.fi 7.7.2022

Kok. 23,7 % -2,2
SDP 19.8 % +1,1
PS 15,3 % +0,4
Kesk. 11,8 % -0,3
Virh. 9,7 % +0,3
Vas. 7,8 % -0,2
RKP 4,6 % -0,2
KD 3,3 % +0,3
Liik. 2,1 % +0,2
Muut 1,9 % +0,6

viisitoista

#11928
Vaikuttaa siltä että kokoomuksen Nato-bonus alkaa kulua pois, ja Rydman-mekkalakin varmasti satutti heitä - mutta ikävä kyllä useampi tyhmä tavis, nyt kriisiajan ollessa päällä, rupeaakin persujen kannattamisen sijaan "kerääntymään lipun ympärille" ja tukemaan pääministeripuolue demareita.

Tavan

#11929
Järjestelmällä on hyvin pullat uunissa, kun sekä Kokoomuksella että SDP:llä piisaa valovoimaa ja poliittista momentumia.

Kumpi tahansa vaalit voittaakaan, pysyy Suomi jämptisti valitulla, "vastuullisen politiikan" tiellä.

SDP tulee saamaan historiallisen hyvän vaalituloksen, ottaen huomioon kuinka vaikea tämä nelivuotiskausi on ollut. Aniharvoin saa pääministeri kansalta yhtä kiittävää päättöarvosanaa, edes nousukauden jälkeen.
This was my father's belief and this is also mine:
  Let the corn be all one sheaf--
And the grapes be all one vine,
  Ere our children's teeth are set on edge
By bitter bread and wine.

viisitoista

Quote from: Tavan on 07.07.2022, 11:08:45
SDP tulee saamaan historiallisen hyvän vaalituloksen, ottaen huomioon kuinka vaikea tämä nelivuotiskausi on ollut.

No nimenomaan sen vaikeuden vuoksi on Marinilla ollut helppoa, kun ihmiset eivät ole häntä sen enempää koronasta kuin Ukrainan sodasta voineet syyttää.

Faidros.

#11931
"Venäjä ei ole tohtinut hyökätä edelleenkään yhteenkään NATO-maahan, mutta lähees kaikki länteen liittoutumisesta kiinnostuneet rajanaapurit on joutuneet hyökkäyksen kohteeksi, paitsi siis Suomi toistaiseksi.
Kannattaisi siis miettiä mikä on todennäköisyys siitä ettei NATOon kuulumaton Suomi olisi hyökkäyksen kohteena lähitulevaisuudessa, painostuksen kohteenahan olemme jo! >:(
Toivon ettei seuraavat ek-vaalit tule liian myöhaan ollakseen NATO-vaalit. Sori vaan persut, mutta tulen äänestämään sitä puoluetta joka liputtaa avoimesti NATOn puolesta, sillä joku maahanmuutto, EU, rokotevastaisuus...ym on pikkujuttuja, jos/kun Kremlissä päätetään mitä mieltä me niistä ollaan!"


Näin kirjoitin jo ennen Venäjän suurhyökkäystä Ukrainaan. Tämäkin jo osoittaa sen, että kokoomuksen kannatuspiikki perustui avoimeen NATOon liittymisen kannattajana. Kokoomuksen kannatuslasku tulee jatkumaan ja kolmen suurimman puolueen erot ovat ennen ek-vaaleja aika tasoissa.
Pahoin pelkään, että demarit ovat vaalien ykkönen,  vain koska Sanna on niin ihqu! :-*
Kokkarit ja persut taistelee vain kakkospaikasta.
Sama hallituspohja tulee jatkumaan.  :'(
Kun yksi ihminen kärsii harhasta, sitä sanotaan hulluudeksi. Kun monta ihmistä kärsii harhasta, sitä sanotaan uskonnoksi. -Robert M Pirsig-
Millainen luonne 2000-luvun mekaanikolla pitäisi olla,jotta hän sietäisi koneiden päälle kasattuja elektronisen hevonpaskan kerrostumia.
-Matthew B.Crawford-

Tavan

Quote from: viisitoista on 07.07.2022, 11:12:53

No nimenomaan sen vaikeuden vuoksi on Marinilla ollut helppoa, kun ihmiset eivät ole häntä sen enempää koronasta kuin Ukrainan sodasta voineet syyttää.

Mutta Marinia kiitetään siitä kuinka taitavasti hän on ohjannut Suomea näissä hirvittävän vaativissa tilanteissa. Koronatoimien hoidosta jos nyt valitat olet vain katkera naisvihaaja joka kaivelee vanhoja ja ei ymmärrä realiteetteja.

Marin reivasi myös demareiden vanhan natolinjan 180 astetta hyvin nopeasti (jopa taannehtivasti!), ja ainoa joka vinkui oli joku setämies tuomioja. Marinin johtajuus on betoninlujaa ja kyseenalaistamatonta.

Ja miten esimerkillisesti hän onkaan sivuuttanut kaikki setämiehet! Nainen joka uskaltaa sanoa miehille vastaan ja ottaa ohjat. Suomea eivät johda Amerikan tavoin vanhat fossiloituneet miehet ja akankaarakkeet, vaan dynaamiset nuoret naiset. Lopputulosta kansa ihailee.

Ehkä pysyvimpänä kruununaan Sanna on uudistanut suomalaisen käsityksen johtajuudesta ja rohkaissut tyttöjä ja sateenkaariperheiden lapsia sankaruuteen. Tämän demarihallituksen nelivuotiskausi tulee todella jättämään jälkensä kasvavaan sukupolveen.
This was my father's belief and this is also mine:
  Let the corn be all one sheaf--
And the grapes be all one vine,
  Ere our children's teeth are set on edge
By bitter bread and wine.

Faidros.

^Harvoin olen jäsen @Tavan kanssa samaa mieltä, mutta pahoin pelkään, että nyt hän osui naulan kantaan. Valitettavasti! >:(
Kun yksi ihminen kärsii harhasta, sitä sanotaan hulluudeksi. Kun monta ihmistä kärsii harhasta, sitä sanotaan uskonnoksi. -Robert M Pirsig-
Millainen luonne 2000-luvun mekaanikolla pitäisi olla,jotta hän sietäisi koneiden päälle kasattuja elektronisen hevonpaskan kerrostumia.
-Matthew B.Crawford-

Pentecost

QuoteKumpi tahansa vaalit voittaakaan, pysyy Suomi jämptisti valitulla, "vastuullisen politiikan" tiellä.

Tässä saattaa käydä niinkin, että talous kaatuu ensin ja sen myötä EU. Mutta Suomi toki riippuu kynsin hampain kiinni menneisyydessä, kuten se aina tuntuu tekevän.

Harva varmaan huomasi, että Saksan vaihtotase kääntyi negatiiviseksi ensimmäistä kertaa sitten vuoden 1991. Kaasun hinta on noussut 25 eurosta kuutio suunnilleen 148 euroon. USAsta on turha odottaa apua, sillä 15% tuotannosta vastaava laitos kärähti ja korjaukset kestävät vähintään lokakuulle. Lisäkapasiteettia ei ole odotettavissa siltä suunnalta varsinkaan Bidenin maailmanpelastusinnon johdosta.

Omia veikkauksiani lähikuukausille:

1. Venäjä pistää kaasuhanan Eurooppaan kiinni juuri siinä vaiheessa, kun talvivarastoja pitäisi täydentää.

2. Energian hinta pomppaa järkyttävän korkealle. Kohta saamme palella.

3. Ennen vaaleja tapahtuu niin paljon, että nykyiset gallupit eivät pidä paikkaansa lähimainkaan.

BONUS:

Kok. 23,7 %
PS 15,3 %
Kesk. 11,8 %
RKP 4,6 %
KD 3,3 %
Liik. 2,1 %

Näilläkin luvuilla Suomeen voisi saada aikaan 60,8% kannatuksella porvarihallituksen. Mutta Hyvien Veljien pisnekset kärsisivät, joten jotain sosialistista lypsyjakkaraa pukkaa toki suomalaisten kuppaamiseksi kuiviin.
KKO:n tuomio
A:n käyttämissä ilmaisuissa on kysymys niin sanotuista arvoarvostelmista, joiden osalta ei lähtökohtaisesti ole mielekästä puhua lausuman totuudellisuudesta.

viisitoista

Quote from: Tavan on 07.07.2022, 11:19:12
Marin reivasi myös demareiden vanhan natolinjan 180 astetta hyvin nopeasti (jopa taannehtivasti!), ja ainoa joka vinkui oli joku setämies tuomioja. Marinin johtajuus on betoninlujaa ja kyseenalaistamatonta.

No, tässä asiassa Marinilla oli valtamedian täysi tulituki. Tuomiojan piipitykset survottiin suohon vailla vaikeuksia.

Andy_81

#11936
On kyllä nappisuoritus, kuka Marinin ja muiden takana naruja veteleekään.

Sanna ei ole ollut juurikaan missään väittelyssä, keskustelussa, tms. koko aikana, ei missään sellaisessa jossa julkisesti olisi pitänyt omia ajatuksiaan tai kantojaan tuoda esille, saatikka perustella niitä.
Sanna on elementissään siinä että on valokeilassa ja lukee/puhuu ennalta opetellun litanian.
Näkee hyvin nykyisen kansakunnan tilan ja somen/median voiman. Suurin osa on tyytyväisiä, kun olematon rintavako ja luinen peppu vilahtaa näytöllä. Siinä unohtuu se että yrittää elättää puolta maailmaa ja pelastaa kokonaista, tinkien omasta elintasostaan, yms...


Toivon että hamaan loppuun asti jatkuu tällä meiningillä, tai oikeastaan vauhti kiihtyisi kaiken tämän paskan osalta. Esim. vihreä siirtymä ja sen vaikutukset kansalle, globalisaatio, mokutus ja muut...
Itse en ole se joka putoaa ensin tai rahat loppuu, tai joutuu esim. lopettaan/vähentämään lihan syöntiä, autoilua, tms. tinkimään elintasosta. Oikeestaan menee ihan hyvin, töitä ja rahaa riittää, sekä pystyy syömään, harrastamaan, yms., mitä haluaa.
Sen toivoisin, että eläisin vielä sen ajan kun pääsee kysymään/kirjoittamaan sen, että oliko viime vuodet/vuosikymmenet tehty sittenkään sitä politiikkaa joka olisi ollut kansan etu pitkällä tähtäimellä. Hieman säälittää lapset, mutta luulen että sopeutuvat kyseiseen aikaan ja historian kirjoista kauhistelevat/ihmettelevät millaista meno oli vapaassa maassa/elämässä.
Tuulimyllyjä vastaan taistelu on hävitty, itse lopetin reilu vuosi sitten asioista stressaamisen ja äänestäminenkään ei vaikuta millään vailla. Koneisto rullaa ja nautitaan esityksestä...


Faidros.

Quote from: Pentecost on 07.07.2022, 11:30:43

BONUS:

Kok. 23,7 %
PS 15,3 %
Kesk. 11,8 %
RKP 4,6 %
KD 3,3 %
Liik. 2,1 %

Näilläkin luvuilla Suomeen voisi saada aikaan 60,8% kannatuksella porvarihallituksen. Mutta Hyvien Veljien pisnekset kärsisivät, joten jotain sosialistista lypsyjakkaraa pukkaa toki suomalaisten kuppaamiseksi kuiviin.

Uskon kutenkin Sannan:n(ei siis SDP:n) voittavan vaalit ja noista pyydettäessä ainakin KD, RKP ja Kesk lähtee mielellään mukaan, puhumattakaan Vihr ja Vas.
Jopa Kok voi lähteä mukaan sateenkaarihallitukseen vol 2! >:(
Kun yksi ihminen kärsii harhasta, sitä sanotaan hulluudeksi. Kun monta ihmistä kärsii harhasta, sitä sanotaan uskonnoksi. -Robert M Pirsig-
Millainen luonne 2000-luvun mekaanikolla pitäisi olla,jotta hän sietäisi koneiden päälle kasattuja elektronisen hevonpaskan kerrostumia.
-Matthew B.Crawford-

sutki

Ehkä vähän väärä ketju, mutta salaa toivon Sannan voittavan seuraavat vaalit niin pääsee korjaamaan satoa mitä oli kylvämässä.

On ollut koronaa ja Venäjän naZifikaatiota ja samaan aikaan valde vaan velkaantuu, verkkosukkana rahoitetaan Afrikkaa jossa Kiinakin häärää.

Mikäli PS pääsee / joutuu seuraavaan hallitukseen niin mitä kannatuksella käy kun talouspolitiikan realiteetit tulevat eteen?

Meidän on aika olla itsenäisiä ja itsepäisiä. Suomen omaa etua tulee ajaa eikä toimia koko maailman sosiaalitoimistona!
Jos mamuja tarvitaan töihin, otetaan. Mutta heille ei tule antaa samoja oikeuksia kuin kantasuomalaisille.

Li Andersson 2.4.2023:  "Vituttaa kuin pientä eläintä"
Kotus kesäkuu 2024: "Kuukauden sana kesäkuussa 2024 on jytkyli"

viisitoista

Minä en itse asiassa ole aivan samaa mieltä tästä analyysistä (persujen nousu ei ollut läheskään niin suuri kuin kokkarien pudotus), mutta tämä twiitti ainakin näyttää millaiset on nyt tunnelmat Rydmanin kaverien keskuudessa:

[tweet]1545034038527885313[/tweet]