News:

Ihan vaan ystävällisenä vihjeenä väliaikaisia sähköposteja tai muuten keksittyjä osoitteita käyttäville rekisteröityneille, osoitteen pitäisi olla toimiva tai muuten ette saa koskaan tunnustanne auki.

Main Menu

YHDISTETTY: Monikulttuurisia rikosuutisia Suomesta (lue ohje alusta)

Started by reino, 21.12.2008, 00:04:13

Previous topic - Next topic

Marija

Enää ei tiedä, mitä uskoa. Kyllä poliisilla pitäisi olla varma käsitys tapahtumien kulusta, ennenkuin antavat uutisen mediaan. Kuka muuten antoi uutisen mediaan? Halikon kylän kielikellot?

Toisaalta, viimeisimmän uutistiedotteen mukaan kaiken alku olisikin poika itse, joka näin ollen ja mitä ilmeisimmin valehteli asian tarkoituksella. Miksi? Tätä voisi poliisikin pohtia.

Älykkäille hommalaisille, joita ei petetä, tällainen uutisointi avaa paljonkin tulkinnallisia mahdollisuuksia.  >:(

Sunt Lacrimae

Ensi käden lähteestä saamani tiedon mukaan mustalaiset puukottivat kantasuomalaista sekakäyttäjää. Poliittisesti korrektin ajan hengen mukainen kiertoilmaisu "seurue" pitää siis tälläkin kertaa paikkansa.

Alunperin tekijät ottivat kiinni G4S:n ja Palmian järjestyksenvalvojat eikä poliisi. Motiivista ei sen kummemmin käryä, mutta veikkailisin liikeasioista tai jostain vastaavasta johtuvaksi teoksi.
Play stupid games, win stupid prizes.

RP

Quote from: Sunt Lacrimae on 13.10.2014, 18:37:40
Ensi käden lähteestä saamani tiedon mukaan mustalaiset puukottivat kantasuomalaista sekakäyttäjää. Poliittisesti korrektin ajan hengen mukainen kiertoilmaisu "seurue" pitää siis tälläkin kertaa paikkansa.

Ja jos tuo ei vakuuttanut, niin Metron sivuilla on ehkä hieman yllättäen muutamakin valokuva, jossa vartijoiden ja poliisin  keskellä istuu ja  jututetaan naista, joka ei ole pukeutunut minihameeseen:
http://www.metro.fi/uutiset/a1387807551711
"Iloitsen Turkin yrityksestä yhdistää modernisaatio ja islam."
http://www.ulkopolitiikka.fi/article/523/martin_scheinin_periaatteen_mies/

törö

Ernst

...pahoinpitely?????

Mannekerroin alkaa olla rikoslain suhteen jo melkoinen.
Det humana saknas helt hos Sannfinländarna.
Ihmisyys puuttuu kokonaan perussuomalaisilta.
-Anna-Maja Henriksson (r.)

Onkko

Quote from: Marija on 13.10.2014, 12:35:28
Lasten pahoinpitelyä kauhuketjuviestillä:

http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1288750299755.html

....

Kyseessä on sadistinen pahoinpitely ja se on kohdistettu joukkoon ala-asteikäisiä lapsia. Tällaiset pelot voivat jäädä alitajunnassa elinikäisiksi ja omalla tavallaan tuhota ihmisen koko tulevaa elämää. Siksi rikos ei ole vähäinen.

Itse uskon nk. henkimaailman olemassaoloon ja itselläni on ollut nk. paranormaaleja kokemuksia, mutta mihinkään tämänkaltaiseen kummitusten toimintaan täti ei koskaan ole törmännyt. Kummitukset eivät uhkaile ketjukirjeillä haudantakaa.

Viestin alkuunpanija on monin eri tavoin häiriintynyt, sairas ihminen, pelkuri, joka säikyttelee viesteillään pieniä lapsia. Lapsukaisten pitää vain nauraa asialle, ei kuitenkaan lähettää viestejä eteenpäin ja vanhempien tehdä rikosilmoitus ja rikostutkintapyyntö asiassa. Kyseisen viestin eteenpäin lähettäminen on myös rikos.

Tämä on normaali ketjuviesti joita on ollut ainakin 10 ellei 20 vuotta. "Levitä tätä viestiä tai mörökölli tulee kaapista ja syö naaman".
Se ettet sinä ymmärrä sitä ei tarkoita että alkuperäinen tai muut levittäjät olisivat mieleltään sairaita.
Kyseessä ei ole sadistinen pahoinpitely tai mikään muukaan vastaava, sinun keksimät rikoksnimikkeet eivät kuulu rikoslakiin ellet nyt selkeästi kerro minä pykälän alle tämä menee?

Vanhemmilla on vastuu ymmärtää näitä ja kertoa lapsille mistä on kysymys.

Topi Junkkari

Kaulaan puukotuksen nimikkeenä tavallinen pahoinpitely, ei törkeä eikä tapon yritys?

Herra jumala, mihin tämä maa on mennyt, kysyisin, jos jumalaan uskoisin.
Ihmisiä, joilla on vakavia hallusinaatioita, ei pitäisi päästää merkittäviin julkisiin virkoihin. Lievät harhanäyt tai -äänet ei haittaa, ellei satu olemaan lentäjä tai pianonvirittäjä.

– Nimim. Joutilas Hommaforumilla 13.9.2015
http://hommaforum.org/index.php/topic,903.msg1989950.html#msg1989950

Onkko

Quote from: Topi Junkkari on 13.10.2014, 22:05:08
Kaulaan puukotuksen nimikkeenä tavallinen pahoinpitely, ei törkeä eikä tapon yritys?

Herra jumala, mihin tämä maa on mennyt, kysyisin, jos jumalaan uskoisin.

Katos kun tuo meidän vähemmistö on harjoitellut puukon käyttöä 500 vuotta niin....

Passaa sitä kysyä, vaikka ei uskokaan.
Det humana saknas helt hos Sannfinländarna.
Ihmisyys puuttuu kokonaan perussuomalaisilta.
-Anna-Maja Henriksson (r.)

Totuus EPT

Quote from: Onkko on 13.10.2014, 22:11:51
Quote from: Topi Junkkari on 13.10.2014, 22:05:08
Kaulaan puukotuksen nimikkeenä tavallinen pahoinpitely, ei törkeä eikä tapon yritys?

Herra jumala, mihin tämä maa on mennyt, kysyisin, jos jumalaan uskoisin.

Katos kun tuo meidän vähemmistö on harjoitellut puukon käyttöä 500 vuotta niin....

Mannet ei välttämättä töki puukolla, ne osaa "Viiiiltäää".
Missä ******i siellä ongelma.

Ernst

Quote from: Totuus EPT on 13.10.2014, 22:22:53
Quote from: Onkko on 13.10.2014, 22:11:51
Quote from: Topi Junkkari on 13.10.2014, 22:05:08
Kaulaan puukotuksen nimikkeenä tavallinen pahoinpitely, ei törkeä eikä tapon yritys?

Herra jumala, mihin tämä maa on mennyt, kysyisin, jos jumalaan uskoisin.

Katos kun tuo meidän vähemmistö on harjoitellut puukon käyttöä 500 vuotta niin....

Mannet ei välttämättä töki puukolla, ne osaa "Viiiiltäää".

Viiltää, viiltää,
nyt suru sydäntäni viiltää..
.

Mannet ovat kyllä impulsiivista ja lyhytpinnaista väkeä ja kovasti sen "kunniansa" perään loukkaantuvia, mutta ei ne mitään ninjoja ole. Spiidiä niiden nuorempi väki vetää ihan liikaa ja se pölötys ärsyttää kunnon ihmisiä. Konfliktihan siitä seuraa. Manne ei silti ole mikään Suomen Chuck Norris.
Det humana saknas helt hos Sannfinländarna.
Ihmisyys puuttuu kokonaan perussuomalaisilta.
-Anna-Maja Henriksson (r.)

Ink Visitor

Asuntomurtoja Kokkolassa
14.10.2014

Kokkolassa on ilmennyt  neljäs asuntoihin kohdistuva murtoaalto runsaan kuukauden kuluessa.

Maanantaipäivän aikana tapahtui kaksi asuntomurtoa Koivistontiellä asukkaiden poissa ollessa. Varhain tiistaiaamuna todettiin asuntomurto Suomalahdenpolulla.

Asunnoissa on pengottu paikkoja ja anastettu ainakin koruja.

Tekijöiden uskotaan kuuluvan ulkomaalaisiin  liikkuviin rikoksentekijäryhmiin.

Poliisi pyytää ilmoittamaan havainnoista, jotka voisivat liittyä tekijöihin tai heidän käyttämiinsä ajoneuvoihin  numeroon  0295415883. Kiireellisessä tapauksessa voi soittaa hätänumeroon 112.

Ensimmäinen murtoaalto tapahtui  29.-30.8, jolloin tunkeuduttiin Kaustarin alueella kolmeen asuntoon ja edelleen 04.-05.09 Kaustarin alueella kahteen asuntoon. 

Seuraava murtoaalto kohdistui Lappilanmäen alueelle 04.-05.10.2014, jossa tunkeuduttiin neljään omakotitaloon yöaikana.

Nyt 13.-14.10 aikana on havaittu kaksi asuntomurtoa Koivistontiellä ja yksi murto Suomalahdentiellä Kaustarissa.

Asianomistajat ovat olleet poissa asunnoista tapahtumien aikaan.  Kohteesta, jossa asianomistaja oli ollutkin  paikalla, tekijät poistuivat nopeasti.

http://www.poliisi.fi/poliisi/pohjanmaa14/home.nsf/PFBD/A96183EF789C0AA3C2257D710022E576?opendocument
If I am ever killed in a terrorist attack, I want my candlelight vigil to be done with torches and guns. Rename it posse and go have fun in the night...

Ink Visitor

Quote from: Topi Junkkari on 13.10.2014, 22:05:08
Kaulaan puukotuksen nimikkeenä tavallinen pahoinpitely, ei törkeä eikä tapon yritys?

QuotePoliisi: Helsingin rautatieaseman puukotus ei vaikuta tahalliselta

    (...)

Kahta kiinni otettua 1980-luvulla syntynyttä miestä on kuultu, ja heidät on päästetty vapaaksi. Kaulaansa vamman saanut yli kolmekymppinen mies on päässyt sairaalasta.

Poliisi epäilee kuulustelujen ja videotallenteiden perusteella, että uhri olisi ensin uhkaillut veitsellä ja saanut vamman tapaturmaisesti, kun toiset ottivat häntä kiinni.

   (...)

Eli kulmahousut suojelivat metromatkustajia oman nahkansa uhalla ja ottivat sitten puukkojunkkarin kiinni.
No, onhan tämä nähty. Kun Rainer ja Feija paahtavat lisenssivapailla pistooleillaan putket punaisina, niin koskaan ei ole sivulliset olleet vaarassa. Eli syytettä ei tule tapon yrityksestä, törkeästä pahoinpitelystä tai edes pahoinpitelystä...
If I am ever killed in a terrorist attack, I want my candlelight vigil to be done with torches and guns. Rename it posse and go have fun in the night...

Sietäjä

Quote from: Ink Visitor on 14.10.2014, 14:38:49
Quote from: Topi Junkkari on 13.10.2014, 22:05:08
Kaulaan puukotuksen nimikkeenä tavallinen pahoinpitely, ei törkeä eikä tapon yritys?

QuotePoliisi: Helsingin rautatieaseman puukotus ei vaikuta tahalliselta

    (...)

Kahta kiinni otettua 1980-luvulla syntynyttä miestä on kuultu, ja heidät on päästetty vapaaksi. Kaulaansa vamman saanut yli kolmekymppinen mies on päässyt sairaalasta.

Poliisi epäilee kuulustelujen ja videotallenteiden perusteella, että uhri olisi ensin uhkaillut veitsellä ja saanut vamman tapaturmaisesti, kun toiset ottivat häntä kiinni.

   (...)

Eli kulmahousut suojelivat metromatkustajia oman nahkansa uhalla ja ottivat sitten puukkojunkkarin kiinni.

Varmaan itseään suojelivat, mutta kyllähän tuo nimenomaan siltä näytti videossa, että kaveri riisuttiin aseista, eikä yritetty vahingoittaa. Toki videossa oli vain tapahtuman loppuhetket.

Marija

Quote from: Onkko on 13.10.2014, 22:01:46
Tämä on normaali ketjuviesti joita on ollut ainakin 10 ellei 20 vuotta. "Levitä tätä viestiä tai mörökölli tulee kaapista ja syö naaman".

Se ettet sinä ymmärrä sitä ei tarkoita että alkuperäinen tai muut levittäjät olisivat mieleltään sairaita.

Kyseessä ei ole sadistinen pahoinpitely tai mikään muukaan vastaava, sinun keksimät rikoksnimikkeet eivät kuulu rikoslakiin ellet nyt selkeästi kerro minä pykälän alle tämä menee?

Vanhemmilla on vastuu ymmärtää näitä ja kertoa lapsille mistä on kysymys.

Minä en keksi rikosnimikkeitä. Kyllähän tuosta voisi väsätä vaikkapa rikosnimikkeen "lapseen kohdistunut laiton uhkaus". Se myöskin täyttää "kiristyksen" tunnusmerkit, jonka julmuuden kohdalla kunnon juristi saisi itketettyä kokonaista lautamieskaartia. Tietenkin asian eteenpäinvieminen vaatisi esim. lastenpsykiatrin lausunnon, ihan hatusta ei rikosilmoituksia voi tehdä. Ensin juristin puheille.

Muuttohaukka

Boldaukset minun.

Näitäon todellakin ollut aina ja niin kauan kuin ikinä muistan. Joskus muinoin ne olivat kortteja ja niissä oli kaamea ultimatum- läheteä eteenpäin...tai isä tai äiti...

Sadistinen pahoinpitely ei tullut silloinkaan mieleen. Spiritismin pelaaminen syksyisellä eräkämpällä oli paljon kovempi juttu. Siinä pahat henget liikkuivat ja pitelivät sadistisesti pahoin aamun valkenemiseen saakka. Jännää oli.

Voikohan näin jälkikäteen alkaa vaatia rangaistusta laittomasta uhkauksesta.

Onkko

Quote from: Marija on 14.10.2014, 18:55:22
Quote from: Onkko on 13.10.2014, 22:01:46
Tämä on normaali ketjuviesti joita on ollut ainakin 10 ellei 20 vuotta. "Levitä tätä viestiä tai mörökölli tulee kaapista ja syö naaman".

Se ettet sinä ymmärrä sitä ei tarkoita että alkuperäinen tai muut levittäjät olisivat mieleltään sairaita.

Kyseessä ei ole sadistinen pahoinpitely tai mikään muukaan vastaava, sinun keksimät rikoksnimikkeet eivät kuulu rikoslakiin ellet nyt selkeästi kerro minä pykälän alle tämä menee?

Vanhemmilla on vastuu ymmärtää näitä ja kertoa lapsille mistä on kysymys.

Minä en keksi rikosnimikkeitä. Kyllähän tuosta voisi väsätä vaikkapa rikosnimikkeen "lapseen kohdistunut laiton uhkaus". Se myöskin täyttää "kiristyksen" tunnusmerkit, jonka julmuuden kohdalla kunnon juristi saisi itketettyä kokonaista lautamieskaartia. Tietenkin asian eteenpäinvieminen vaatisi esim. lastenpsykiatrin lausunnon, ihan hatusta ei rikosilmoituksia voi tehdä. Ensin juristin puheille.

"lapseen kohdistunut laiton uhkaus" ei ole rikosnimike. Ja täyspäistä lautamieskaartia ei tällä itketetä.
Laittomassa uhkauksessa pitää olla todellinen uhka eli jos joku sanoo että mörkö tulee ja syö naaman ei kynnys ylity, samoten kiristys ei tule kyseeseen koska viestin lähettäjä ei hae itselleen tai muille hyötyä eikä pakota kohdetta luopumaan mistään.

Riukulehto

QuoteTulkki kertoi autokoulun teoriakokeessa oikeat vastaukset - käry kävi, tuomio tuli

Ulkomaalaistaustainen mies oli hankkimassa Rovaniemellä ajokorttia autokoulun teoriakokeessa, mutta vilpillisin keinoin.

Miehellä oli puutteellisen suomen kielen taidon vuoksi käytössään tulkki, joka kysymyksiä kääntäessään kertoi samalla oikeat vastaukset kysymyksiin.

Koe meni hyvin, mutta jatko ei, sillä miehillä kävi asiasta käry. Juttu päättyi käräjille, jossa molemmat saivat tuomion rekisterimerkintärikoksesta.

Jo käräjillä syytteen myöntänyt tulkki ei valittanut tuomiosta, mutta vastaajan roolissa kokeessa ollut mies valitti hovioikeuteen. Mies kuitenkin veti valituksensa pois. Näin tuomio jäi voimaan.

Tulkin rikos katsottiin vakavammaksi ja hänen maksettavakseen tuli 60 päiväsakkoa, yhteensä 360 euroa.

Vastaajana kokeessa olleelle tuomittiin 40 päiväsakkoa, yhteensä 240 euroa.

http://www.kaleva.fi/uutiset/kotimaa/tulkki-kertoi-autokoulun-teoriakokeessa-oikeat-vastaukset-kary-kavi-tuomio-tuli/678498/
"Sanomattakin on selvää, että Itä-Ukrainassa on vahva venäjänkielinen vähemmistö, kun taas läntisellä puolella on enemmän ukrainalaisia. Yksi osasyy varmasti siihenkin, että tämä kriisi eskaloitui, oli se lainsäädäntö, joka rakennettiin venäjänkielisyyttä vastaan Ukrainassa": Alexander Stubb 11.9.2014

Onkko

Quote from: Riukulehto on 15.10.2014, 11:43:16
QuoteTulkki kertoi autokoulun teoriakokeessa oikeat vastaukset - käry kävi, tuomio tuli

Ulkomaalaistaustainen mies oli hankkimassa Rovaniemellä ajokorttia autokoulun teoriakokeessa, mutta vilpillisin keinoin.

Miehellä oli puutteellisen suomen kielen taidon vuoksi käytössään tulkki, joka kysymyksiä kääntäessään kertoi samalla oikeat vastaukset kysymyksiin.

Koe meni hyvin, mutta jatko ei, sillä miehillä kävi asiasta käry. Juttu päättyi käräjille, jossa molemmat saivat tuomion rekisterimerkintärikoksesta.

Jo käräjillä syytteen myöntänyt tulkki ei valittanut tuomiosta, mutta vastaajan roolissa kokeessa ollut mies valitti hovioikeuteen. Mies kuitenkin veti valituksensa pois. Näin tuomio jäi voimaan.

Tulkin rikos katsottiin vakavammaksi ja hänen maksettavakseen tuli 60 päiväsakkoa, yhteensä 360 euroa.

Vastaajana kokeessa olleelle tuomittiin 40 päiväsakkoa, yhteensä 240 euroa.

http://www.kaleva.fi/uutiset/kotimaa/tulkki-kertoi-autokoulun-teoriakokeessa-oikeat-vastaukset-kary-kavi-tuomio-tuli/678498/

Hmm... Tulkki on aika huono tulkki jos tulot on minimi, oiskaan ollut joku muu kun oikea tulkki. 6e on minimisumma mitä päiväsakoissa voi saada.

Topi Junkkari

Quote from: Onkko on 15.10.2014, 12:21:47
Hmm... Tulkki on aika huono tulkki jos tulot on minimi, oiskaan ollut joku muu kun oikea tulkki. 6e on minimisumma mitä päiväsakoissa voi saada.

Sehän se on ongelma, että "tulkkeina" toimii jos jonkinlaisia serkunkumminkaimoja. Yksikään ammattitulkki ei tuollaista kepposta tekisi – loppuisi nimittäin ammattitulkkaus siihen, kun tieto kepposesta leviäisi alalla.
Ihmisiä, joilla on vakavia hallusinaatioita, ei pitäisi päästää merkittäviin julkisiin virkoihin. Lievät harhanäyt tai -äänet ei haittaa, ellei satu olemaan lentäjä tai pianonvirittäjä.

– Nimim. Joutilas Hommaforumilla 13.9.2015
http://hommaforum.org/index.php/topic,903.msg1989950.html#msg1989950

Koekaniini

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2014101418744732_uu.shtml
"Ulkomaalaisista koostuvan murtokoplan uskotaan syyllistyneen lukuisiin eri asuntomurtoihin Kokkolassa Keski-Pohjanmaalla.

Pohjanmaan poliisin mukaan Kokkolassa on ollut pienellä alueella runsaan kuukauden sisällä jopa neljä eri asuntomurtojen aaltoa. Varkaat iskevät koteihin usein keskellä päivää, asukkaiden ollessa muualla. Muutaman kerran asukkaan ovat olleet paikalla murtomiesten saapuessa. Tällöin varkaat ovat poistuneet asunnoista nopeasti."
#I wont ride with you

"muistakaa orjalaivojen terva ja inkojen kulta, vitun rasssitistit"  :'(

Marija

Poliisi ihmettelee Laajasalon murhan "pyjamahousu"-arvoitusta ja tuumii, että kaitpa tällekin asialle löytyy selitys.

http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1288750612262.html

Autetaan viranomaisia.

Jospa pyjamahousut ovat toimineet uhrilla ikäänkuin kylmien ilmojen "kalsareina". Itse housut on riistetty jalasta ja uhri juossut karkuun vain "kalsareissaan" ja saanut sitten surmansa.

Tai:

Mahdollisen rikoksen uhriksi jouduttuaan on tekijä (raiskaaja?) pukenut hänen päälleen pyjamahousut, mutta jättänyt pukematta nk. pitkäthousut. Kantanut hänet näissä vaatteissaan veteen. Ehkä itse päällyshousuissa oli myös esim. tekijän verta.

Tai:

Uhri joutunut väkivallan kohteeksi joko kotonaan, (tai vieraissa). Pyjamahousut viittaisivat omaan kotiin. Hän on pakoa yrittäessään ehtinyt heittää päällensä takin, sekä kengät.

Missä itse surma tapahtui?

Malla

Quote from: Golimar on 15.10.2014, 17:24:01
^ Uhrin kasvot muistuttavat Tuksun kasvoja ja löytöpaikka on sellainen jossa kukaan ei huvikseen oleskele, luulen että uhri on nk "kassi-alma" joka on pyörinyt laitapuolen kulkijoiden porukoissa.

Mulle tuli ekaksi mieleen dementikko. (Kaikki dementikot eiväy ole satavuotiaita). Dementikot hyörivät joskus ulkosalla aika heppoisissa vaatteissa.

jmk

QuoteUlkomaalaistaustainen mies oli hankkimassa Rovaniemellä ajokorttia autokoulun teoriakokeessa, mutta vilpillisin keinoin.

Miehellä oli puutteellisen suomen kielen taidon vuoksi käytössään tulkki ...

Bzzt! Tässä kohtaa on jo tehty virhe.

Jos miehen on tarkoitus suorittaa suomalainen ajokortti, on vain oikein ja kohtuullista vaatia myös suomen tai ruotsin kielen taito. Millä hän muuten lukee esim. tekstilliset lisäkilvet?

Kyllä ajo-oikeuden edellytyksenä tulee olla riittävä kielitaito. Siispä ei mitään tulkkeja.

Marija

Quote from: Golimar on 15.10.2014, 17:24:01
^ Uhrin kasvot muistuttavat Tuksun kasvoja ja löytöpaikka on sellainen jossa kukaan ei huvikseen oleskele, luulen että uhri on nk "kassi-alma" joka on pyörinyt laitapuolen kulkijoiden porukoissa.

Quote from: Malla on 15.10.2014, 17:29:20
Mulle tuli ekaksi mieleen dementikko. (Kaikki dementikot eiväy ole satavuotiaita). Dementikot hyörivät joskus ulkosalla aika heppoisissa vaatteissa.

Uhrin löytöpaikka on kieltämättä erittäin syrjäinen, eikä murhaaja / murhaajat varmaankaan uskoneet, että vainaja löytyisi näin pian.

Mikäänhän ei kai osoita, että uhri olisi tapettu juuri siellä, tai että hän kuuluisi johonkin paikallisessa metsässä mahd. pyörivään pulijengiin?

Miksi dementikko kävelisi pitkät matkat kohti taatusti autiota aluetta ja tulisi "sattumalta" murhatuksi juuri siellä?

Ainoastaan sen tuo todistaa, että joko tekijä / tekijät

a) heittivät hänet esim. veneestä lähelle kyseistä rantaa, johon se oli ajautunut,

b) tai tekijä / tekijät tunsivat alueen hyvin / pintapuolisesti ja toivat ruumiin sinne nimenomaisesti siinä toivossa, että kyseinen alue on asumaton ja hiljainen. Tähän teoriaan itse uskon.

Alueen nykyisen olemuksen tuntevat varsinkin laajasalolaiset, hevossalmelaiset, kaitalahtelaiset, Santahaminan väki, sekä tietenkin alueen rakennus- ja tietyömaamiehet. Myös Herttoniemen asukkaat, sekä alueella veneilevät.

Shemeikka

Erään alueella asuvan kertoman mukaan kuollut on etninen suomalainen, haavoittunut irakilaistaustainen kurdi ja puukotuksesta epäilty myös kotoisin Irakista. Kaikki kolme Suomen kansalaisia.

Quoteuirantiellä sijainneessa asunnossa kuoli puukotukseen vuonna 1996 syntynyt oululaismies. Tekijäksi epäilty kolmas oululaismies loukkaantui välikohtauksessa. Savelan mukaan miehet olivat hyviä kavereita keskenään.

http://www.kaleva.fi/uutiset/kotimaa/poliisi-tuiran-puukotustapaus-oli-vaatia-toisenkin-kuolonuhrin/678419/
Vain kuolleet kalat kulkevat virran mukana.

https://esapaloniemi.webnode.fi/
Nude but not naked

"Ajattele itse, tai muut päättävät puolestasi." Aku-Kimmo Ripatti

Shemeikka- mamukurssin käynyt suomalainen

Iloveallpeople

Yli kahden vuoden vankeustuomio, mutta nimi jätetty mainitsematta? Aikaisempaakin rikostaustaa on.

QuotePoliisia kaupassa saksineelle miehelle vankeutta

Poliisia saksinut kolmekymppinen mies on tuomittu vankeuteen.
Helsingin käräjäoikeus tuomitsi miehen törkeästä pahoinpitelystä ja virkamiehen väkivaltaisesta vastustamisesta.
...

Oikeus tuomitsi miehen kahden vuoden ja kahdeksan kuukauden ehdottomaan vankeuteen. Mies kertoi halunneensa kapinoida kiinniottoa vastaan ja vahingoittaa poliisia. Hän oli päässyt noin kuukautta aiemmin ehdonalaiseen vapauteen kerrostalopalosta saamastaan tuomiosta.

Ilta-Sanomat

Edit. Turun Sanomat on kaivanut nimen tuohon STT:n uutiseen:

QuoteOikeus tuomitsi Jani Töllin, 31, kahden vuoden ja kahdeksan kuukauden ehdottomaan vankeuteen.

STT:n uutisissa on viime kuukausina tahtonut aika usein jäädä nimi mainitsematta, vaikka tuomio on kahden vuoden rajan ylittävä. Onkohan toimittaja nykyinen tai entinen rikollinen vai symppaako hän rikollisia muusta syystä?
"Kun poliitikko pakotetaan lähtemään paikaltaan tai suljetaan puolueesta tiedotusvälineiden painostuksen vuoksi, ei kyse ole mistään punavihreästä salaliitosta, vaan juuri siitä, miten demokratian pitääkin toimia."  (käännös) - Lasse Garoff

Kemolitor

Quote
Rantautuuko Ruotsia kiusaava rikosongelma Suomeen? - "Poliisi on varautunut"

Poliisin mukaan hit and run -rikollisuus on levinnyt Suomessa entistä laajemmalle erilaisiin rikosmuotoihin. Rajat ylittävässä rikollisuudessa tekijät tulevat Suomeen ulkomailta, tehtailevat rikoksia muutaman päivän ja poistuvat maasta saaliin kanssa.

Rikoskomisario Kari Pasanen poliisin, tullin ja rajavartiolaitoksen rikostiedustelukeskuksesta sanoo, että viime vuosien aikana hit and run -rikolliset ovat tyypillisesti anastaneet tavaroita kaupasta tai kaupitelleet rihkamakoruja. Sitten kuvioihin ovat tulleet lisäksi erilaiset metallivarkaudet, autovarkaudet ja asuntomurrot.

– Pystymme varautumaan Suomessa uusiin rikostrendeihin, kun yleensä erilaisia rikoksia alkaa esiintyä jossain päin Eurooppaa ja sitten huomataan, että niitä onkin jo Ruotsin kohdalla ja kohta Suomessa.

Pasasen mukaan rajat ylittävässä rikollisuudessa Ruotsia on kiusannut viime aikoina erityisesti autovarkaudet. Varkaudet ovat kohdistuneet etenkin arvoautoihin.

– Puhutaan lähemmäs 100 000 euron autoista. Joku vie auton ajamalla pois maasta, joku vie autoja rekka-autolla. Rajoilta mennään aika nätisti läpi. Kun ammattilaiset ovat asialla, niin asiakirjatkin näyttävät olevan kunnossa. Suomi on tähän mennessä näyttäytynyt lähinnä autovarkaiden läpikulkumaana Ruotsista idän suuntaan.

Pasanen sanoo, että hit and run -autovarkaissa on ollut tekijöitä ainakin Baltian maista. Poliisilla ei ole tarkkaa tietoa, mihin maihin autot lopulta päätyvät.
-----
Suomessakin on kokemusta pienestä autovarkausbuumista, kun muutama vuosi sitten pääkaupunkiseudulta vietiin useita arvokkaita katumaastureita lyhyen ajan sisällä. Anastukset kohdistuivat samoihin merkkeihin. Tuolloin Baltian suunnalta tulleet tekijät saatiin nopeasti kiinni.

Koko juttu:
Kaleva: Rantautuuko Ruotsia kiusaava rikosongelma Suomeen? - "Poliisi on varautunut"

Muuttohaukka

Onko nyt linjaus tänne se, että voi läimäillä  kaikki murhat tänne? Eikö tämän pitäisi olla jollain tavalla maahanmuuttoon liiittyvien rikosten ketju.
Miten joku lauttasaarelainen pyjamassa tapettu tai joskus vuonna kivi ja kuokka Pasilassa kellariin tapettu lentoemo liittyy maahanmuuttoon. Lentoemon voi löyhästi liittääkin, koska lenteli maasta toiseen. Miten tämä pyjamatyyppi?

Murha.info http://www.murha.info/phpbb2/index.php on rikosten seuraamisfoorumi. Mitä hel***ä niitä tänne litellaan. Onko syynä vain oman viestimäärän väkinäinen lisääminen.
Nuo voisi heti modejen poistaa. Kylmästi kuin kalma.
Murha.infossa pohditaan noita joka suunnalta- useimmiten väärin.

Kemolitor

Quote
Rikolliskoplan jäsenille ehdollista iskusta raumalaismyymälään

Erittäin suunnitelmallisesta liikemurrosta raumalaiseen elektroniikkamyymälään tuomittiin neljän romanialaismiehen ja yhden unkarilaismiehen joukolle ehdolliset vankeusrangaistukset Satakunnan käräjäoikeudessa perjantaina.

Miehet yrittivät heinäkuussa murtautua etukäteen tekemänsä huolellisen suunnitelman mukaisesti Rauman Kairakadulla sijaitsevaan myymälään. Miehet tulivat paikalle pakettiautolla, osan heistä ryhtyessä tekemään reikää liikkeen seinään ja osan pitäessä vahtia. He olivat varustautuneet muun muassa radiopuhelimin, erilaisin työkaluin ja kiipeilyvälinein.

Miehet kuitenkin pelästyivät paikalle sattumalta tullutta sivullista, jättivät tekonsa sikseen ja pakenivat.

Oikeus piti tekoa törkeän varkauden yrityksenä. Miehiä syytettiin myös yhdeksästä varkaudesta tai varkauden yrityksestä Salossa, Uudessakaupungissa, Lohjalla, Inkoossa ja Raaseporissa.

Miehille langetettiin 6-11 kuukauden vankeusrangaistukset, jotka oikeus määräsi ehdollisiksi.

SK: Rikolliskoplan jäsenille ehdollista iskusta raumalaismyymälään