News:

Ihan vaan ystävällisenä vihjeenä väliaikaisia sähköposteja tai muuten keksittyjä osoitteita käyttäville rekisteröityneille, osoitteen pitäisi olla toimiva tai muuten ette saa koskaan tunnustanne auki.

Main Menu

YHDISTETTY: Monikulttuurisia rikosuutisia Suomesta (lue ohje alusta)

Started by reino, 21.12.2008, 00:04:13

Previous topic - Next topic

Nuivinator

^ Eräs sukulaisen kuoli vuosikymmeniä sitten, kun hänen haulikkonsa hajosi oravametsällä ollessa. Ilmeisesti haulikko oli vanha ja paljon käytetty, sen hana upposi ampujan päähän.

Kertoman mukaan myös orava kuoli.
Nimitys paperiton laittomasta maassaolijasta on kuin kutsuisi huumediileriä paperittomaksi farmaseutiksi tai myymälävarasta kuitittomaksi asiakkaaksi.

Outo olio

Reiner Tiirman/Rainer Tiermaa sai 4,5 vuotta vankeutta mutta Yle jätti nimen silti julkaisematta. Molemmat iltapäivälehdet esimerkiksi julkaisivat nimen.

QuoteMiehet muuttivat vanhan terveysaseman kannabiskasvattamoksi – käräjäoikeus tuomitsi vankeusrangaistuksiin

Ville Tiirikainen
18.3. 13:19

--

Toinen miehistä tuomittiin törkeästä huumausainerikoksesta 4 vuoden ja kuuden kuukauden vankeusrangaistukseen. Toiselle miehelle käräjäoikeus langetti yhden vuoden ehdollisen vankeusrangaistuksen avunannosta törkeään huumausainerikokseen.

--

https://yle.fi/uutiset/3-12365497

QuoteTerveyskeskus muuttui valtavaksi kannabiskasvattamoksi – oikeus: Poikkeuksellisen ammattimaista

Joonas Alanne
Tuuli Tahkokorpi

torstai 17.03.2022 klo 21:45(muokattu eilen klo 15:02)

--

Ennakkovastauksessaan syytteisiin tuomittu kertoi, että hänellä on ollut tarkoitus jalostaa kasveista erilaisia siemeniä ja myydä niitä eteenpäin myöhemmin perustettavan verkkokaupan kautta asiakkaille Suomeen ja Viroon.

--

Vastaaja kertoi esitutkinnassa muun muassa, että hänellä oli hankittuna tiloihin kosteuskoneita ja kosteudenkerääjiä kosteuden säätelyyn sekä aktiivihiilisuodattimia kannabiksen hajun poistamiseen.

--

Käräjäoikeus tuomitsi Reiner Tiirmanin törkeästä huumausainerikoksesta ja huumausainerikoksesta yhteensä neljän vuoden ja kuuden kuukauden ehdottomaan vankeuteen.

--

https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/b89d9cba-7ad5-4a96-8a6c-0ccf4a9011d8

QuoteEntisessä terveyskeskuksessa kasvoi satoja kannabiskasveja – käräjäoikeus piti "poikkeuksel­lisen ammattimaisena"

40-vuotias mies kasvatti Kanta-Hämeen käräjäoikeuden mukaan kannabista Lopen entisellä terveysasemalla ammattimaisesti. Mies kiisti kasvattaneensa kannabista huumekäyttöön.

STT, Markku Uhari
18.3. 14:55

--

Oikeus päätyi perjantaina tuomitsemaan Rainer Tiermaan, 40, neljäksi ja puoleksi vuodeksi vankeuteen muun muassa törkeästä huumausainerikoksesta.

--

https://www.is.fi/kotimaa/art-2000008692105.html

Etsin netistä uutisia tuomiosta, nähdäkseni mitkä lehdet julkaisevat nimen, ja jopa Demokraatti on kirjoittanut asiasta, ja julkaissut päätekijän nimen. Siitä Ylelle mallia. :)
Suvaitsevaisen ajattelun yhteenveto: Suomessa Suomen kansalaiset rikkovat Suomen lakeja. Myös muiden maiden kansalaisten on päästävä Suomeen rikkomaan Suomen lakeja. Tämä on ihmisoikeuskysymys.

Joku ostaa ässäarvan, toinen taas uhrivauvan. Kaikki erilaisia, kaikki samanarvoisia.

Can I have a safe space, too?

Taikakaulin

Quote from: Fiftari on 15.03.2022, 11:50:19
Quote
MTV Uutiset

Onko tästä Sörnäisten metroaseman tapauksesta jotain vahvaa näyttöä siitä, että sattumus oli monikulttuurinen?
Lahjoita suomalaisen kulttuurin säilymiseen - https://www.luonnonperintosaatio.fi

"Tarjoamme ainoana valtakunnallisena tahona suoran kanavan luonnonsuojeluun.
Kaikki lahjoitukset käytetään alueiden ostoon, suojeluprosessiin ja syntyneiden luonnonsuojelualueiden vaalimiseen."

Kemolitor

Quote
Lapsen­raiskaajalle yli viisi vuotta vankeutta – yritti suostutella uhrinsa tekoon lupaamalla korvauksen

Törkeä lapsenraiskaus ja seksuaalipalvelujen ostamisen yritys toivat 1995 syntyneelle Saran Pengchindalle viiden vuoden ja kolmen kuukauden vankeustuomion.

Päijät-Hämeen käräjäoikeuden perjantaina antaman tuomion mukaan syyllisen on maksettava uhrilleen 12 000 euron kärsimyskulut.

Tuomittu syyllistyi tekoihin viime marraskuussa Lahdessa.

Käräjäoikeuden antaman julkisen selosteen mukaan tuomittu pakotti lapsen väkivaltaa käyttäen tekoihin.

Lapsi oli pelkotilan tai muun avuttomuuden vuoksi kykenemätön puolustamaan itseään ja ilmaisemaan tahtoaan.
-----
Tuomittu saa oikeusavustajansa kulut valtion maksettavaksi. Summa on lähes 5 000 euroa.
-----
Koko juttu:
IS: Lapsen­raiskaajalle yli viisi vuotta vankeutta – yritti suostutella uhrinsa tekoon lupaamalla korvauksen

Uusi laki lapsenraiskauksesta alkaa näkyä tuomioissa. Mutta toisaalta onhan meillä aina hovioikeudet, joiden linjana on ollut melkoisen järjestelmällisesti laskea käräjäoikeuksen antamia tuomioita perustellen laskemista yleisellä oikeuskäytännöllä, jonka ovat luoneet juuri hovioikeudet laskemalla tuomioita.

Outo olio

^
QuoteTuomittu kiisti syytteen törkeästä lapsenraiskauksesta, mutta myönsi sukupuoliyhteyden ja vetosi osapuolten yhteisymmärrykseen.

Syyte tuli näytettyä asianomistajan kertomuksella ja muilla todisteilla.

Oikeus katsoi tulleen myös näytetyksi, että tuomittu yritti saada lapsen ryhtymään seksuaaliseen tekoon lupaamalla siitä korvauksen.

Tämänkin syytteen vastaaja kiisti, mutta myönsi luvanneensa korvauksen ja piti tekoa korkeintaan rikoksen valmisteluna, kun hän oli myöhemmin perunut korvauksen.

"Siis lupasin mä kyllä rahaa, joo, mutta oikeasti valehtelin, enkä lopulta maksanut mitään. Minua ei siis voi tuomita raiskauksesta, koska suostumus, eikä edes seksin ostamisesta alaikäiseltä, sillä ostotapahtumaa ei tapahtunut."

Saran Pengchinda yritti vedota aika kimurantteihin muotoseikkoihin. Mahtaako edes osata suomea niin hyvin että on lakikirjaa lukemalla itse keksinyt tuollaisen puolustusstrategian? Itse uskon että puolustusasianajaja se on tuon keksinyt. Pakko se on olla sekä äidinkieleltään suomenkielinen, että lakia lukenut, että pystyy keksimään jotakin tuollaista, itse olen vain kielitaitoinen ja en minä ainakaan keksisi tuollaista selitystä.

Quotetuomion mukaan syyllisen on maksettava uhrilleen 12 000 euron kärsimyskulut.

Niin siis kyseessä henkilö joka oman kertomansa mukaan lupasi rahaa seksistä, mutta ei sitten maksanutkaan. Mitä luulette, maksaako tällä kertaa mitään? :roll:
Suvaitsevaisen ajattelun yhteenveto: Suomessa Suomen kansalaiset rikkovat Suomen lakeja. Myös muiden maiden kansalaisten on päästävä Suomeen rikkomaan Suomen lakeja. Tämä on ihmisoikeuskysymys.

Joku ostaa ässäarvan, toinen taas uhrivauvan. Kaikki erilaisia, kaikki samanarvoisia.

Can I have a safe space, too?

Mjane

^^ Kyseinen Saran vaikuttaa hieman epätyypilliseltä lapsenraiskaaja-mamulta, siinä mielessä, että on ilmeisesti täällä varttunut ruotsinkielinen aasialainen ja työpaikkakin vaikuttaisi olevan.

Kemolitor

Quote from: Mjane on 21.03.2022, 21:40:04
^^ Kyseinen Saran vaikuttaa hieman epätyypilliseltä lapsenraiskaaja-mamulta, siinä mielessä, että on ilmeisesti täällä varttunut ruotsinkielinen aasialainen ja työpaikkakin vaikuttaisi olevan.

Mistä sinä päättelit, että hänellä olisi työpaikka? Sillä vain ihmettelen, kun jutussa sanottiin että
Quote
Tuomittu saa oikeusavustajansa kulut valtion maksettavaksi.

En kyllä varmaksi tiedä, mutta kuvittelisin, että jos on työpaikka ja syylliseksi todetaan, niin ei kai sitten (toivottavasti) saa oikeusavustajansa kuluja veronmaksajien maksettavaksi.

Outo olio

(Turkukin tarvitsee oman rikosjenginuoret-keskusteluketjunsa, pääkaupunkiseudun ketjun rinnalle?)

Lähteenä HS:n paikallislehti eli juttu katoaa kohta maksumuurin taakse. Katsokaa kun vielä pystyy, tähän kopioitu jotakin.

Tummennukset lisätty.

QuoteTurun ytimessä rehottaa nöyryyttävä väkivalta – Nuoret uhrit ja heidän äitinsä kertovat, mitä Hansakorttelissa tapahtuu

Poliisin mukaan Hansakorttelin kauppakeskus on nyt häiriöpiste.

Linda Laine HS, Toni Lehtinen HS
17.3. 7:30 | Päivitetty 17.3. 11:31

Matkapuhelimella kuvattu video on karmiva. Untuvatakkiin, collegehousuihin ja tennareihin pukeutunutta poikaa lyödään videon alussa nyrkillä kasvoihin ja ylävartaloon. Poika kaatuu polvilleen iskujen voimasta.

--

"Joo, mä pyydän anteeksi", uhri sanoo samalla, kun hänen collegehousuilleen alkaa tippua verta.

"Jos sä puhut tästä jollekin, mä lupaan, et mä etsin sut käsiisi", pahoinpitelijä ilmoittaa ja jatkaa hakkaamista. Hänen vieressään seisoo kolmas henkilö, jolla on myös kännykkä kuvausasennossa.

--

Nuorten kuvaamia pahoinpitelyvideoita on jaettu HS:n tietojen mukaan turkulaisten koululaisten keskuudessa. Myös maanantain pahoinpitelystä otettu video oli vahvistamattoman tiedon mukaan levinnyt jo tiistaina.

--

Poikia lyötiin päähän, yläruumiiseen ja jalkoväliin. Tekijät pakottivat pojat polvilleen ja käskivät heitä nuolemaan pahoinpitelijän kenkiä. Tähän vaatimukseen uhrien ei tarvinnut onneksi suostua.

Lopuksi pahoinpitelijät sylkivät uhrien päälle ja totesivat, että "voitte lähteä".

--

Epäiltyjen määrää Sjöblom ei kommentoi. Kaikki tapaukseen liittyvät nuoret ovat hänen mukaansa teinejä, iältään 15 vuoden molemmin puolin.

--

Sjöblomin mukaan vaikuttaa siltä, että Hansakorttelin ympäristössä häiriökäyttäytyminen keskittyy tiettyyn ydinporukkaan ja sen ympärillä pyörivien vaihtuvien nuorten joukkoon.

--

Hansakorttelin kauppakeskusjohtaja Timo Palviaisen mukaan nuorten nykyinen ongelmakäyttäytyminen alkoi viime syksynä, kun illat pimenivät. Hänen käsityksensä on, että pahimpien häiriöiden takana on 6–10 nuoren ryhmä. Joukossa on tyttöjä ja poikia.

--

https://www.hs.fi/kotimaa/turku/art-2000008683738.html
Suvaitsevaisen ajattelun yhteenveto: Suomessa Suomen kansalaiset rikkovat Suomen lakeja. Myös muiden maiden kansalaisten on päästävä Suomeen rikkomaan Suomen lakeja. Tämä on ihmisoikeuskysymys.

Joku ostaa ässäarvan, toinen taas uhrivauvan. Kaikki erilaisia, kaikki samanarvoisia.

Can I have a safe space, too?

Siili

Hesarilla on uusi artikkeli koskien Turun nuorisoperseilyä.  Lehti pyysi edellisen artikkelin yhteydessä lukijoita kertomaan kokemuksistaan, ja niitä tässä nyt puidaan.
Artikkeli vaikuttaa kohtuullisen rehelliseltä, vaikka tietenkin sieltä löytyy normaalit pehmentävät diskleimerit.

QuoteVASTAAJISTA kymmenkunta kertoo todistaneensa viimeisen vuoden aikana väkivaltaa. HS kertoi torstaina, että nuorisojengillä on tapana haastaa riitaa myös tuntemattomien kanssa. Yksi vastaajista kuvailee, että nuorisojengi oli aloittanut riidan kysymällä ohikulkijalta, että haukuitko juuri yhtä heistä n-sanalla.

QuoteNuorisojoukon taustat ovat moninaiset, eikä voida puhua esimerkiksi maahanmuuttajajengistä.

QuoteTURUN ydinkeskustan nuorisojoukko ei ole varsinaisesti jengi, sillä tapahtumissa on ollut mukana paljon eri-ikäisiä nuoria.

QuoteLammi ei halua nostaa yksin Hansakorttelin nuorten tilannetta tikunnokkaan. Ongelmia on hänen mukaansa muuallakin.

https://www.hs.fi/kotimaa/turku/art-2000008690574.html

Niobium

Jälleen yksi hemmetin hyvä syy asua maalla. Täällä asuu muutama tulokas, mutta osaavat käyttäytyä ihan fiksusti, koska tietävät tulevansa tunnetuksi välittömästi. Muutama nisti, pari alkkaria, pitäytyvät omissa porukoissaan eivätkä mesoa.
"Varmaan jokaisen venäläisen äidin suurin unelma on synnyttää lisää lapsia tulevaisuuden juoksuhautoihin laittamaan käsikranaatti leuan alle ja vetämään sokka irti. Korvaukseksi saa säkillisen perunoita. " (Jäsen Hohtis.)

Jorma M.

Quote from: Siili on 22.03.2022, 07:52:45
Hesarilla on uusi artikkeli koskien Turun nuorisoperseilyä.  Lehti pyysi edellisen artikkelin yhteydessä lukijoita kertomaan kokemuksistaan, ja niitä tässä nyt puidaan.

Murhainfon "tietäjien" mukaan kyse on lähinnä mamuista ja mustalaisista. Kaikki tämä on tietysti hyvä opetus Turulle, turkulaisille, Turun poliisille ja turkulaisille yrittäjille. Ei olisi niin helvetisti kannattanut äänestää kokkareita ja punavihreitä. Taitaa olla näillä ryhmillä suurin kannatus juuri Turussa, isompi kuin jopa Helsingissä.

Nauttikaa turkulaiset keitoksestanne.
"On käynyt ilmi, että demokratia ja lehdistön vapaus ovat suurimpia niistä tyhjistä korulauseista, jotka milloinkaan ovat ihmismieltä sumentaneet".

Micke

Huomasin kyllä kesällä että meno on pahentunut Turussa. Ei niin että näkisin väkivaltaa mutta yleinen käyttäytyminen oli tavallista aggressiivisempaa, ja oli vieläkin enemmän maahanmuuttajajengejä liikkeellä kuin mihin olen tottunut, joten ajattelin että kyllä helpommin saattaisi "sattua" jotain kuin aikaisemmin.

Onko joku tässä nähnyt noi videot tai tietäisi missä ne olisivat saatavilla?
Kauheasti puhetta siitä että nuoret jakavat niitä toisilleen, mutta minun on vaikea uskoa että ei olisi ilmestynyt muualle kuin heidän omien chat-appien ryhmissä.
Jossain lukee että olisi romanit jotka syyllistyvät näihin, mutta uskon kyllä näkemäni perusteella että on enemmän kyse meidän afrikkalaisista tai lähi-itäläisistä eläkepelastajista.

Se mitä kyllä pilaa Turun melko perusteellisesti on se että se on opiskelija-kaupunki. Se oli aikanaan mukavaa kuin oli itse opiskelija ja oli vähemmän rikollisia maahanmuuttajia kaikkialla, mutta tällä tosiasialla on ollut pahat pitkänaikaiset vaikutukset.
Tähän muuttaa kaikenlaiset vihreät tai vasemmistolaiset idealistiset nuoret naiset tai yhtä business-maahanmuutoideaaliset kokoomuslaiset nuoret miehet jotka sitten äänestävät tätä meitä johtavaa porukkaa vuodesta vuoteen.
Nyt meillä on sitten tarpeeksi maahanmuuttajia jotka tulevat äänestämään omiaan noiden puolueiden väreissä kunnes me, niin kuin ruotsalaiset, saamme aivan omat vaikutusvaltaiset islamistipuolueet. Joten niin hidasta heräämistä kuten on ollut tähän saakka niin uskon että siinä vaiheessa kuin tarpeeksi suomalaisia ovat heränneet niin äänestäminen ei enää auta.
Tämä eteenkin nyt jos toimittajat, viranomaiset ja poliitikot jatkavat sitä samaa mantraa että "onhan siinä myöskin joku suomalaistaustainen mukana" tai jauhavat sosioekonomisista taustoista, niin kuin meillä ei olisi ollut paljon köyhiä suomalaisia tässä kaupungissa pitkään ilman että nuoria olisi pistetty nuolemaan toisten kenkiä.

AJIH

Quote from: Micke on 22.03.2022, 23:35:33
...

Se, että kotikunnan voi muuttaa opiskelun perusteella, on rakenteellinen virhe Suomen lainsäädännössä. Tässä pitäisi palata entiseen käytäntöön.
Apud judicem imperatoremque historiae.
Kaikessa: määrä ja laatu

Vapaa liikkuvuus koskee myös rikollisia.

Kaivopuiston henkirikos 5.7.2020: https://hommaforum.org/index.php/topic,131004.0.html
Ks. myös Uusi Lahti 8.3.2017.

Outo olio

Quote from: Taikakaulin on 20.03.2022, 14:56:16
Onko tästä Sörnäisten metroaseman tapauksesta jotain vahvaa näyttöä siitä, että sattumus oli monikulttuurinen?

Turvakameran video on aika huonolaatuinen, mutta kumpikin hahmoista vaikuttaa aika tummalta, sekä aseen käyttäjä että hänen joku kaverinsa joka yritti napata aseen itselleen kun se oli pudonnut maahan. Mutta ihan täyttä varmuutta ei kai ole.
Suvaitsevaisen ajattelun yhteenveto: Suomessa Suomen kansalaiset rikkovat Suomen lakeja. Myös muiden maiden kansalaisten on päästävä Suomeen rikkomaan Suomen lakeja. Tämä on ihmisoikeuskysymys.

Joku ostaa ässäarvan, toinen taas uhrivauvan. Kaikki erilaisia, kaikki samanarvoisia.

Can I have a safe space, too?

Roope

QuoteNaisen raiskauksesta syytetty mies vetosi oikeudessa homouteen – näin Oulun käräjäoikeus ratkaisi asian

OULUN käräjäoikeus tuomitsi 31-vuotiaan Zikri Adel Saleh Gulin naisen raiskauksesta 2 vuoden ja 3 kuukauden ehdottomaan vankeuteen.

Raiskaus tapahtui naisen asunnolla Oulussa maaliskuussa 2019. Suomalaisnainen oli tapahtuma-aikaan 20-vuotias. Asunnolla ei ollut teon aikaan muita, ulkopuolisia henkilöitä.

Osapuolet olivat tutustuneet toisiinsa kuvapalvelu Instagramissa.

OIKEUDEN mukaan Guli pakotti naisen väkivalloin sormin tapahtuneeseen sukupuoliyhteyteen.

Mies kiisti syytteen kokonaisuudessaan. Hän myönsi ainoastaan tavanneen naisen tapahtumapäivänä. Mies vetosi kiistossaan siihen, että hän on seksuaaliselta suuntautumiseltaan homoseksuaali.

Käräjäoikeus on katsonut, ettei vastaajan ilmoittama seksuaalinen suuntautuminen ole esteenä sille, etteikö voisi syyllistyä nyt kysymyksessä olevaan tekoon, käräjäoikeus kirjoitti.
...
Ilta-Sanomat 26.3.2022
Mediaseuranta - Maahanmuuttoaiheiset uutiset, tiedotteet ja tutkimukset

Outo olio

^Mitenkään uhria syyllistämättä, tutustui netissä kivaan mieheen ja kutsui kotiinsa. Ei arvannut että 28-vuotias kehitysmaalainen ei välttämättä ole kuin keskimääräinen länsimaalainen. :(

Lisäys: nainen kutsui miehen kahdestaan kotiinsa, eli on fifty-sixty että olisiko seksiä tullut jos mies olisi vain pysynyt rauhallisena. Mutta kun on ne luonteenpiirteet ja kulttuuri, niin se on mitä on. :o
Suvaitsevaisen ajattelun yhteenveto: Suomessa Suomen kansalaiset rikkovat Suomen lakeja. Myös muiden maiden kansalaisten on päästävä Suomeen rikkomaan Suomen lakeja. Tämä on ihmisoikeuskysymys.

Joku ostaa ässäarvan, toinen taas uhrivauvan. Kaikki erilaisia, kaikki samanarvoisia.

Can I have a safe space, too?

Niobium

2 vuotta ja 3 kuukautta ehdotonta. Vaikka istuisi ensikertalaisena puolet, niin ihmeen tukeva tuomio.

Ihan tissien kopeloinnilla ei lohkea tuollaista kakkua.

Miten tuntuu, että täällä ollaan vihdoin vetämässä hihnaa kireämmälle?
"Varmaan jokaisen venäläisen äidin suurin unelma on synnyttää lisää lapsia tulevaisuuden juoksuhautoihin laittamaan käsikranaatti leuan alle ja vetämään sokka irti. Korvaukseksi saa säkillisen perunoita. " (Jäsen Hohtis.)

simppali

Quote from: Niobium on 27.03.2022, 00:55:52
2 vuotta ja 3 kuukautta ehdotonta. Vaikka istuisi ensikertalaisena puolet, niin ihmeen tukeva tuomio.

Ihan tissien kopeloinnilla ei lohkea tuollaista kakkua.

Miten tuntuu, että täällä ollaan vihdoin vetämässä hihnaa kireämmälle?
Tuntemukseni on sama, nyt ..ehkäpä pienenä "haista..jne" sisäministeri.... jutut ,joissa on mahdollisesti epäiltynä Suomessa henkseliään paukutteleva ostiksen seinään nojaileva kolutaan todella tarkkaan, tietty samoja sydemejä käytetään kaikkiin seksuaalirikoksiin, myös kantasuomalaisten tekemiin,,mutta ja ,,mutta.

Yleensä Suomalainen seksuaaliseen väkivaltaan syyllistyvä on joku uhrin lähipiiriin kuuluva, melko harvoin täysin ulkopuolinen,,ulkomailta tulleet ovat nähneet kyntämätöntä sarkaa (ammattislangia) ja toteuttavat sitä, mitä heidän kotimaissaan pidetään normaalina.
Kun painuvi päät muun kansan, maan,
Me jääkärit uskoimme yhä.

duc

Quote from: Outo olio on 23.03.2022, 20:25:03
Quote from: Taikakaulin on 20.03.2022, 14:56:16
Onko tästä Sörnäisten metroaseman tapauksesta jotain vahvaa näyttöä siitä, että sattumus oli monikulttuurinen?

Turvakameran video on aika huonolaatuinen, mutta kumpikin hahmoista vaikuttaa aika tummalta, sekä aseen käyttäjä että hänen joku kaverinsa joka yritti napata aseen itselleen kun se oli pudonnut maahan. Mutta ihan täyttä varmuutta ei kai ole.

Hesari (!) uutisoi:

Quote
HELSINGIN käräjäoikeus tuomitsi 27-vuotiaan miehen tiistaina viiden vuoden vankeusrangaistukseen muun muassa tapon yrityksestä, järjestystä ylläpitävän henkilön vastustamisesta ja ampuma-aserikoksesta. Lisäksi hänet määrättiin maksamaan kahdelle uhrille yhteensä yli 5 000 euroa korvauksia.

Asiassa oli kyse tapahtumista Sörnäisten metroasemalla uudenvuodenpäivänä, kun järjestyksenvalvojat pyrkivät rauhoittamaan metroasemalla puhjennutta riitaa.

- -

"Ase on ollut varmistamaton ja aseen toimimattomuus on johtunut siitä, että patruuna oli laitettu lippaaseen väärinpäin eikä patruuna ollut mennyt lataamisesta huolimatta lippaasta patruunapesään", kirjoittaa oikeus tuomiossaan.

- -

Oikeuden mukaan Matieb Matiebin toiminta osoitti hänessä piittaamattomuutta lain kielloista ja käskyistä, minkä lisäksi hänet on aiemmin tuomittu lukuisia kertoja erilaisista väkivaltarikoksista. Tämän perusteella oikeus katsoi oikeutetuksi soveltaa tuomion koventamisperustetta niin, että Matieb tuomittiin neljän vuoden sijasta viiden vuoden vankeusrangaistukseen.
https://www.hs.fi/kaupunki/art-2000008716024.html

Lihavointi minun.
ὕβρις, νέμεσις, και κριτική 'häpäisy, kosto ja tuomio'

Memento mori 'Muista kuolevaisuutesi'

Titus

^samasta jampasta riittä juttua googlettamalla, esim:

Miksi rikollisella on satunnaista uhria suuremmat ihmisoikeudet?
QuoteKesäkuussa 2016 Vantaan Korsossa nähtiin murhenäytelmä, jonka aikana 22-vuotias pitkä, laiha ja tummaihoinen mies puukotti kolmea uhria. Nyt 23-vuotias luultavasti sudanilaistaustainen Matieb Matieb tuomittiin neljän vuoden ja seitsemän kuukauden ehdottomaan vankeuteen muun muassa kolmesta törkeästä pahoinpitelystä.

Matieb Matiebilla oli hovioikeuden tuomiosta kertoneen Helsingin Sanomien uutisen mukaan rikostaustaa. Lisäksi lehti kertoi Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) näkemyksestä, jonka mukaan nyt tuomittua miestä on pidettävä erittäin vaarallisena toisen hengelle ja terveydelle, koska hänellä on antisosiaalinen persoonallisuus, epävakaan persoonallisuuden impulsiivinen häiriötyyppi sekä vaikea-asteinen alkoholi- ja monipäihderiippuvuus.

Lehti kertoi edelleen, että Matieb oli ennen puukolla riehumistaan päästetty THL:n lausunnosta huolimatta ehdonalaiseen, josta oli jäljellä noin kaksi kuukautta. Tästä kaikesta seuraava kysymys tietenkin kuuluu, että kuka ottaa vastuun tapahtuneesta?

Entä mitä tapahtuu Matiebille neljän vuoden ja seitsemän kuukauden jälkeen?

https://www.oikeamedia.com/o1-54500

kuvottava ihmissaasta joka olisi pitänyt karkoittaa jo aikoja sitten.
that's a bingo!

Sakari

Tulee mieleen näistä kengän nuolemisesta se miten suomalaisia vihaavat vihervasurit nauttivat tilanteesta. Nurinkurista on vain se ettei mamu tee eroa sillä mitä kannatat ja vaikka kuinka paljon vihaisi suomalaisia on lopulta vihervasurikin nuolemassa mamun kenkiä. Siinä ei auta ruikutus "me ollaan teidän puolella". Kuten ne Saksassa aikanaan musuilta turpaan saaneet vasurit itkivät ja anelivat. Mahtoi olla noille vasureille silmiä avaava hetki.
Ooh lalaa...

Outo olio

Quote from: Titus on 29.03.2022, 17:32:06
QuoteLisäksi lehti kertoi Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) näkemyksestä, jonka mukaan nyt tuomittua miestä on pidettävä erittäin vaarallisena toisen hengelle ja terveydelle, koska hänellä on antisosiaalinen persoonallisuus, epävakaan persoonallisuuden impulsiivinen häiriötyyppi sekä vaikea-asteinen alkoholi- ja monipäihderiippuvuus.

Alkaa jo olemaan ihmeellistä että moniongelmainen sekoilija ei ole vieläkään saanut ketään hengiltä, ensin puukotti kolmea mutta kukaan ei kuollut, sitten yritti ampua naamaan mutta kuti oli väärinpäin, kuinkakohan monta kertaa vielä hyvä onni jatkuu? :(

Oliko muuten mainitun riitatilanteen toinen osapuoli se sama tummaoletettu henkilö joka turvakameran kuvassa riensi nappaamaan asetta itselleen? Jos oli, niin oliko tarkoituksena napata ase, jotta kaveri selviää tuomiotta, vai ottaa ase ja käyttää sitä vartijoihin ja/tai kaveriin, jonka kanssa oli riita kesken kun vartijat keskeyttivät? Mietin vain.
Suvaitsevaisen ajattelun yhteenveto: Suomessa Suomen kansalaiset rikkovat Suomen lakeja. Myös muiden maiden kansalaisten on päästävä Suomeen rikkomaan Suomen lakeja. Tämä on ihmisoikeuskysymys.

Joku ostaa ässäarvan, toinen taas uhrivauvan. Kaikki erilaisia, kaikki samanarvoisia.

Can I have a safe space, too?

Titus

^ ymmärtääkseni yritti ampua lipuntarkastajaa/vartijaa päähän

that's a bingo!

Micke

Menenkö nyt sekaisin näistä tai onko hän tosiaan ollut näin usein esillä ja vieläkin vapaana:

-Eli on se puukotus 2016
-Tapon yritys tänä vuonna uudenvuodenpäivänä
-Mutta onko se vielä sama herra joka oli mukana viime vuonna siinä ryöstöporukassa?

https://pt-media.org/2021/04/01/oikeus-vangitsi-10-ulkomaalaista-helsingin-vakivaltajutussa/

QuoteHelsingin käräjäoikeus joka tapauksessa on vanginnut teosta 1996 syntyneen ABDULLAHI Ismail Abdi Fatahin, 1994 syntyneen MATIEB Matiebin, 1999 syntyneen MOHAMED Mustafa Abdirahmanin, 1998 syntyneen ABUKAR Abubakar Hassanin, 1999 syntyneen AMON Filandson de Valquirion, 1998 syntyneen SAINI Sukhraj Sighnin, 1998 syntyneen ARES Abdinasir Ahmed Ibrahimin, 1995 syntyneen MOHAMED Mohamed Avveisin, 1997 syntyneen YUSSUF Mahamed Husseinin ja 1999 syntyneen HASSAN Mohamed Abdirisaqin.

Titus

Vangit eivät mahdu enää vankilaan Etelä-Suomessa – Vantaan vankilan paikkamäärä liki 2-kertaistuu 345:een

QuoteTutkintavankien määrän arvioidaan jatkavan yhä kasvua eteläisessä Suomessa väestömuutosten takia sekä lainsäädäntömuutosten vuoksi.

https://www.lansivayla.fi/paikalliset/4531149

vankien suuri määrä johtuu väestönmuutoksesta.... mmmokey

:facepalm:
that's a bingo!

Outo olio

Quote from: Micke on 29.03.2022, 22:22:30

Nimi, ikä ja kaupunki täsmäävät. Tuo se on. Onnea Helsinki. :(
Suvaitsevaisen ajattelun yhteenveto: Suomessa Suomen kansalaiset rikkovat Suomen lakeja. Myös muiden maiden kansalaisten on päästävä Suomeen rikkomaan Suomen lakeja. Tämä on ihmisoikeuskysymys.

Joku ostaa ässäarvan, toinen taas uhrivauvan. Kaikki erilaisia, kaikki samanarvoisia.

Can I have a safe space, too?

Outo olio

Paikallisuutinen, katoaa kohta maksumuurin taakse.

Munaton poliisi, ja pihalla, äidin mukaan "Hansanuoret" ovat lapsen perässä mutta poliisin mukaan ei. Poliisilla "saattaa olla tarve käydä valistusmielessä puhumassa", kun on "rankka tapa hankkia lenkkareita". ??? Täysin ihmeellinen lepsu asenne poliisilla kun lapsia hakataan (!) koulussa (!!). "Onneksi" suomalaislapset sentään oppivat elämään uudessa yhteiskunnassa, kaikki videoidaan todisteeksi ja on myös viitteitä että siirryttäisiin kimppapuolustukseen kun poliisi ei auta, "muut koululaiset alkoivat liittoutua kiusaajaa vastaan". Kohta kai "Miten meni tänään koulussa?" "Hakattiin se kiusaaja ylivoimalla.". :(

QuoteKoulutovereita hakkaava ja Nike-lenkkareiden varasteluun erikoistunut joukko piinaa koulua Kaarinassa

Koulun rehtorin mukaan alkuvuoden tilanne on ollut poikkeuksellinen ja väkivaltaa on ollut enemmän kuin oikeastaan koskaan aiemmin.

Kotimäen koulu on Kaarinassa sijaitseva yhtenäiskoulu. Oppilaita on noin 650. Kuva: Ville-Veikko Kaakinen / HS

Linda Laine HS
11:44 | Päivitetty 14:08

Kaarinalaisessa Kotimäen koulussa on tullut ilmi vakavaa väkivaltaa ja arvokenkien varkauksia. Tilanteesta uutisoi ensin Kaarina-lehti.

Poliisin käsityksen mukaan tekijät ja uhrit ovat koulun oppilaita, ja tilanteet ovat tapahtuneet tämän vuoden aikana, kertoo Lounais-Suomen poliisin ennalta estävän toiminnan yksikön ryhmänjohtaja, ylikonstaapeli Matti Pippola.

--

Tapauksiin liittyy sekä ala- että yläkoululaisia. Epäillyt ovat alaikäisiä, alle 17-vuotiaita nuoria.

--

Lisäksi poliisille on kerrottu kuudesta varastetusta kenkäparista, ja ainakin kahdesta on tehty rikosilmoitus. Kyseiset kaksi kenkäparia ovat ilmoituksen mukaan Nike Jordan -merkkisiä.

"Oppilasta on käsketty varastamaan koulusta tietyn tyyppisiä Niken lenkkareita koulupäivän aikana", Pippola sanoo.

--

Ainakin yksi väkivallanteko tallentui videolle. Ei kuitenkaan nöyryytystarkoituksessa. Äidin mukaan hänen poikansa ystävät olivat kuvanneet tilanteen ja näyttäneet sen myöhemmin rehtorille todisteena tapahtuneesta.

--

"Poikani ohimolla on myös pidetty ilotulitetta ja uhattu räjäyttää se hänen kasvoilleen. Myöhemmin raketti ammuttiin käsittääkseni poikani perään, mutta se ei osunut", äiti kertoo.

Äidin mukaan pojalta on myös yritetty saada rahaa.

"Poikani olisi kuulemma pitänyt maksaa 200 euroa siitä, ettei tämä toinen poika hakkaa häntä päivittäin", äiti kertoo.

Väkivallasta on tehty rikosilmoitus. Äidin mukaan tekijä on alle 15-vuotias, eikä ole suostunut sovitteluun.

Äidin käsityksen mukaan tekijällä on yhteyksiä Turun Hansakorttelissa liikkuviin nuoriin.

"Näitä hansanuoria tuli etsimään poikaani, ja poikani sai sosiaalisessa median kautta aika vakaviakin uhkauksia", äiti kertoo.

--

"Käsittääkseni siinä alkoivat muut koululaiset vähän liittoutua tätä tekijää vastaan", äiti kertoo.

--

Ylikonstaapeli Pippolan mukaan Kotimäen koulun tilanne heijastelee laajempaa valtakunnallista ilmiötä, missä nuoret käyttävät väkivaltaa ja varastavat merkkivaatteita.

Pippolan tietoon ei ole tullut, että Kotimäen koulun tapauksilla olisi yhteyttä Hansakorttelissa aikaa viettäviin nuoriin.

--

"Ongelmat keskittyvät käsittääkseni muutamaan nuoreen, joilla on ongelmia kulkea yhteiskunnan sääntöjen mukaisesti. Ei ole mitään isoa vyyhtiä, mutta tämä on aika rankka tapa hankkia lenkkareita."

--

Hän arvelee, että poliisilla saattaa olla tarve kevään aikana käydä valistusmielessä puhumassa koko Kotimäen kouluyhteisölle, kunhan tapausten tutkinta saadaan päätökseen. Tällä hetkellä tutkinta on vielä osittain kesken.
https://www.hs.fi/kotimaa/turku/art-2000008712262.html
Suvaitsevaisen ajattelun yhteenveto: Suomessa Suomen kansalaiset rikkovat Suomen lakeja. Myös muiden maiden kansalaisten on päästävä Suomeen rikkomaan Suomen lakeja. Tämä on ihmisoikeuskysymys.

Joku ostaa ässäarvan, toinen taas uhrivauvan. Kaikki erilaisia, kaikki samanarvoisia.

Can I have a safe space, too?

Micke

Quote from: Outo olio on 30.03.2022, 21:24:32
Paikallisuutinen, katoaa kohta maksumuurin taakse.

Munaton poliisi, ja pihalla, äidin mukaan "Hansanuoret" ovat lapsen perässä mutta poliisin mukaan ei. Poliisilla "saattaa olla tarve käydä valistusmielessä puhumassa", kun on "rankka tapa hankkia lenkkareita". ??? Täysin ihmeellinen lepsu asenne poliisilla kun lapsia hakataan (!) koulussa (!!). "Onneksi" suomalaislapset sentään oppivat elämään uudessa yhteiskunnassa, kaikki videoidaan todisteeksi ja on myös viitteitä että siirryttäisiin kimppapuolustukseen kun poliisi ei auta, "muut koululaiset alkoivat liittoutua kiusaajaa vastaan". Kohta kai "Miten meni tänään koulussa?" "Hakattiin se kiusaaja ylivoimalla.". :(

QuoteKoulutovereita hakkaava ja Nike-lenkkareiden varasteluun erikoistunut joukko piinaa koulua Kaarinassa

Koulun rehtorin mukaan alkuvuoden tilanne on ollut poikkeuksellinen ja väkivaltaa on ollut enemmän kuin oikeastaan koskaan aiemmin.

Kotimäen koulu on Kaarinassa sijaitseva yhtenäiskoulu. Oppilaita on noin 650. Kuva: Ville-Veikko Kaakinen / HS

Linda Laine HS
11:44 | Päivitetty 14:08

Kaarinalaisessa Kotimäen koulussa on tullut ilmi vakavaa väkivaltaa ja arvokenkien varkauksia. Tilanteesta uutisoi ensin Kaarina-lehti.

https://www.hs.fi/kotimaa/turku/art-2000008712262.html

Tälläiset poliisit muistuttavat minut brittien poliiseista liittyen noihin kymmeniintuhansiin pakistanilaisiin pedofiileihin, missä kokonaisten kaupunkien köyhimpien valkoisten perheet ovat olleet näiden pedofiilien uhreina.
Ydinongelma oli tietenkin taas meidän rakas monikulttuuri, mutta tilanteen pahensi juuri tälläiset poliisit jotka eivät lainkaan välittäneet, syystä tai toisesta.

Olen aivan varma että lapsilla ja perheillä on kiire tässä ja näyttääkin siltä että opettajat eivät tässä tapauksessa ole niitä täysin hulluja vihervasemmistolaisia, vaan näkevät ongelman, mutta poliisin kiinnostus yltyy ilmeisesti tasolle "ehkä, joskus" ja ratkaisuna koetaan jonkinlaista yleistä esitystä kaikille, eikä sitä että nyt voimalla varmistetaan että tilanetta vihelletään poikki.
Ilmeisesti liian hapokasta että jaksaisi hoitaa tämän kunnolla. Niin kuin aina annetaan sen pahentua kunnes ei kukaan voi olla huomaamatta, ja silloin on liian myöhäistä.

Ludicrous

Quote from: Titus on 30.03.2022, 06:41:49
Vangit eivät mahdu enää vankilaan Etelä-Suomessa – Vantaan vankilan paikkamäärä liki 2-kertaistuu 345:een

QuoteTutkintavankien määrän arvioidaan jatkavan yhä kasvua eteläisessä Suomessa väestömuutosten takia sekä lainsäädäntömuutosten vuoksi.

https://www.lansivayla.fi/paikalliset/4531149

vankien suuri määrä johtuu väestönmuutoksesta.... mmmokey

:facepalm:

Aika häveliäästihän tuo on sanottu, mutta taitavat olla oikeassa. Ainakaan minulla ei ole mitään vaikeuksia uskoa, että perimmäinen syy vankimäärien kasvulle on nimenomaan väestönmuutos.
On äärimmäisen epäkohteliasta olla oikeassa liian aikaisin.

Siili

Quote from: Ludicrous on 02.04.2022, 08:53:48

Aika häveliäästihän tuo on sanottu, mutta taitavat olla oikeassa. Ainakaan minulla ei ole mitään vaikeuksia uskoa, että perimmäinen syy vankimäärien kasvulle on nimenomaan väestönmuutos.

"Väestönmuutos" on ilmeisesti valtavirtamediassakin hyväksytty termi.  Milloinkohan hyväksytään termi "väestönvaihto"?  Kyllähän se on ihan passeli, kun kuvataan esimerkiksi monien Ruotsin lähiöiden demografista muutosta 90-luvun alusta lähtien.  Tai ehkäpä "väestönvaihtuma" olisi parempi, ilmentäen sitä, ettei kysymyksessä ollut ensisijaisesti suunniteltu juttu, mutta harjoitetun maahanmuuttopolitiikan luonnollinen seuraus.