2009-04-09 YLE: Irakilaispakolaisten piina jatkuu Syyriassa

[Roope]

Ylen Annu Passoja kirjoittaa human interest -tyyliin Syyriassa Suomen matkaa odottavien irakilaisten kiintiöpakolaisten ongelmista. Suomessa tilannetta tarkastellaan kiintiöpakolaisten kuntapaikkoja järjestelevän Varsinais-Suomen TE-keskuksen erikoissuunnittelija Kalle Myllymäen näkökulmasta.

Turhautunut Myllymäki tuntee kuvion.

- Asia on niin, että kunnat eivät käy neuvotteluja tosissaan vaan aina keksitään erilaisia verukkeita, joilla päätöksiä siirretään eteenpäin. Tunnutaan haluavan selvityksiä ja puhutaan erilaisista yhteistyökuvioista, vaikka tosiasiassa minkäänlaista yhteistyötä ei aiota tehdä.

Kuntapaikka tarkoittaa sitä, että kaupunki osoittaa tulijoille asunnon, paikat suomen kielen kurssilta ja tietysti tarjoaa terveyspalvelut niin kuin muillekin kuntalaisille. Valtio korvaa kulut lähes täysimääräisesti.

Myllymäen mukaan kunnan maksettavaksi tulee "parista sadasta korkeintaan pariin tuhanteen euroon " vuodessa.

Pakolaispolitiikan vapaamatkustajiin tympääntynyt Myllymäki, entinen vastaanottokeskuksen johtaja, vaatiikin alueellista, väkilukuun suhteutettua velvoitetta myöntää pakolaisten kuntapaikkoja.

- Silloin tämä tulisi kaikille helpommaksi, Myllymäki huokaa.

Ensi alkuun hän toivoisi, että maahanmuuttoasioista vastaava työministeriö kokoaisi edes suurten kaupunkien edustajat etsimään ratkaisua yhdessä. - Faktapohjalta, kuten Myllymäki toteaa.

Tuo boldattu kohta kertoo missä mennään. Sisäministeriö aikoo poistaa kunnilta oikeuden päättää vastaanotettavien pakolaisten määrästä ja tilalle tulevat väkilukuun suhteutetut pakkokiintiöt. Tämä oli odotettavissa, mutta mielenkiintoisinta onkin ajoitus, perustelut ja tapa, jolla laki tullaan viemään läpi.

Uuden pakkolain valmistelu siirtynee syksyyn, koska tällainen kuntien yli käveleminen olisi liian hyvä vaaliase maahanmuuttokriittisille.

http://yle.fi/uutiset/kotimaa/2009/04/irakilaispakolaisten_piina_jatkuu_syyriassa_675242.html

[rähmis]

Pakolaispolitiikan vapaamatkustajiin tympääntynyt Myllymäki

Huh! Luulin epähuomiossa että Myllymäki tarkoitti pakolaispolitiikan vapaamatkustajilla karva-ankkureita ja asematienoiden somisteita, mutta jutun luettuani ymmärsin hänen puhuvankin parastaan ymmärtämättömistä kunnista, joissa ei tajuta että valde maksaa.

[JM-K]

Taitaa olla adressin paikka taas. Tällä kertaa ollaankin ajoissa. Kiitos hyvästä työstä taas kerran, Roope!

[dothefake]

Myös tämä kohta on ilolla huomioitava:

Valtio korvaa kulut lähes täysimääräisesti.
Myllymäen mukaan kunnan maksettavaksi tulee "parista sadasta
korkeintaan pariin tuhanteen euroon " vuodessa.

Neuvotteluissa on ollut edistystä, Valde ei enää korvaakaan kaikkea.

[Roope]

Kuntapaikkoja on 1 500, eivätkä kunnat suostu niitä enää lisäämään. Aikaa pelatakseen sisäministeriö pinoaa turvapaikanhakijat toistaiseksi vastaanottokeskuksiin. Samalla se ostaa sadoittain turvapaikkapolitiikan ja tulevan pakkokeinolain kannattajia strategisille paikoille eri puolille maata.

Vastaanottokeskusten vuodepaikkaluku nostetaan tänä vuonna kahdesta tuhannesta kymmeneen tuhanteen. Mutta se on vain viivytystaistelua, kun humanitaarisen maahanmuuton kokonaisvolyymi on parin vuoden päästä jo 20 000-25 000 maahanmuuttajaa vuodessa.

Siispä odotettavissa on nuo väkilukuun suhteutetut pakolaiskiintiöt. (Laskukaava voi hämäyksen vuoksi olla jotain hieman monimutkaisempaa.) Vaikka laki periaatteessa tasaisi taakkaa kuntien kesken, niin maahanmuuton nopeasti lisääntyessä tasaavaa vaikutusta ei pahemmin huomaa.

Tampere otti vuonna 2007 vastaan 84 pakolaista. Parin vuoden kuluttua väkilukuun suhteutettu Tampereen vuotuinen pakolaiskiintiö olisi noin 900 pakolaista. Jokainen 10 000 asukkaan kunta pakotettaisiin sijoittamaan noin 40 pakolaista vuodessa. Se on jo reilu kolmasosa syntyvyydestä eli väestönvaihdosta puhuminenkaan ei ole ihan pelkkää hörhöilyä.

[Tommi Korhonen]

Lainaan tähän vielä koko artikkelin, koska tuo oli kyllä aika uskomatonta moku-tekstiä. Alkupostauksessa on vain pieniä katkelmia itse kirjoituksesta. Yle kyllä on aika luotettava pitämään tekstit myös "arkistoituina", mutta ei tänä maailman aikana aina oikein tiedä. Teksti on pitkä, ja uskomaton, ja se kandee lukea kokonaisena että näkee mitä siinä sanottiin.

Itse törmäsin tekstiin sattumalta noissa lisätiedoissa, ja olin kyllä pöllämystynyt että onpas teksti. Ja olihan täällä siihen linkki. :-)

Olin muuten rähmiksen kanssa aivan samassa tilanteessa, että ajattelin ensin "vapaamatkustajien" tarkoittavan oikeasti vapaamatkustajia, eikä nihkeitä kunnanisiä ja -äitejä...

BTW: jos noita valmiiksi koulutettuja ja suoraan työkykyisiä (joista artikkeli ainakin maalaa kuvan) pakolaisia otettaisiin Suomeen, niin ei kai ongelmaa olisikaan? Ymmärrykseni kuitenin on että myös varsinaisista kiintiöpakolaisista tausta-artikkelista huolimatta ei kovin suuri osa työllisty?

Voi kunpa täällä Pohjantähden alla oikeasti päästäisiin puhumaan työperäisistä pakolaisista, niin että paino olisi sanalla työ.

TAUSTA: Irakilaispakolaisten piina jatkuu Syyriassa

julkaistu 09.04. klo 19:42, päivitetty 09.04. klo 20:43

Olisiko Suomessa töitä vaatteiden korjaajalle? Irakilainen kahden lapsen äiti esittää kysymyksen vaivihkaa puiston hälyssä, Syyrian Damaskoksessa. Penkillä istuu myös kuvankaunis tytär, hän voisi tehdä kampaajan töitä.

- Me tulisimme mielellämme Suomeen, äiti ja tytär vakuuttavat pinnistäen kasvoilleen hymyn, joka ei täysin onnistu peittämään epätoivoa.

Ei niin että Suomi olisi jotain erityisen tavoiteltavaa ihmisten ja ilmanalan lämpöön tottuneille. Mutta Syyriassa ei voi elää. Yli miljoona irakilaista pakeni tuhoa ja kuolemaa rajan yli Syyriaan. 20-miljoonaiseen maahan tuli yhtäkkiä miljoona uutta asukasta. Aluksi keskiluokkaisilla irakilaisilla riitti rahaa, mutta vuosien toimettomuus on vienyt säästöt. Työntekoon Syyrian hallitus ei anna lupaa.

Jaramanan irakilaiskorttelissa näyttää päällisin puolin samalta kuin missä tahansa laitakaupungilla: falafelpallot sihisevät öljyssä, pikkubussit pujottelevat keltaisten taksien seassa, ilma on pölystä ja pakokaasusta sakeaa. Kerrostalon hiljaisissa asunnoissa paljastuu se, mikä erottaa irakilaiset syyrialaisista: he vain odottavat. Kun Irakissa on räjäytetty ja tuhottu, Jaramanassa on tapettu aikaa.

- Nukumme myöhään, katselemme televisiota, kyläilemme naapurissa. Meistä on tullut oikeastaan aika laiskoja, Sargon Afram Isho naurahtaa.

Mitään hauskaa asiassa ei tietenkään ole. Perhe vietti hyvää keskiluokkaista elämää Irakin Anbarissa: isä Sargon oppi englannin vastaanottovirkailijana Habbaniyan turistikylässä, äiti Morin opetti teknillisessä instituutissa, tytär Luiza ja poika Zaya kävivät koulua. Sitten Yhdysvaltain johtajat päättivät hyökätä heidän kotimaahansa.

[näytä kuva: Morin ja Sargon Afram ovat uusia rovaniemeläisiä. ]
Tappouhkaus ovella

Päivä päivältä sekasortoisemmaksi käyneessä tilanteessa radikaali-islamistit alkoivat uhkailla myös kristittyjä. Aluksi uhkaukset olivat yleisiä, mutta eräänä vuoden 2004 päivänä islamistiryhmällä oli aivan erityinen viesti Sargonille, Morinille, Luizalle ja Zayalle. Seinään jätetty lappu totesi ykskantaan, että perheen on lähdettävä tai heidät tapetaan. Niin he pakkasivat vaatteensa ja viralliset asiakirjansa, hyvästelivät naapurinsa ja kotinsa - ja lähtivät.

Sen jälkeen viisi kertaa kolmesataakuusikymmentäviisi päivää on alkanut samalla tavoin: miettimällä miten päivän saisi kulumaan kuluttamatta rahaa. Riisiä, linssejä, sokeria ja teetä kansainvälisiltä järjestöiltä, reilut sata dollaria YK:lta ja pieniä rahalähetyksiä sukulaisilta Euroopasta – näillä oli pärjättävä.

- Aina kun joku koputtaa oveen tai tuuli paukuttaa ikkunoita, kavahdamme, Morin kertoo. Anbarin räjähdykset ja tappouhkaukset eivät jätä rauhaan.

Sitten tuli viime vuoden syyskuun 23. päivä, päivämäärän Morin muistaa hetkeäkään miettimättä. Suomalaisdelegaatio haastatteli perheen, joka oli jo monesti käynyt YK:n pakolaisjärjestön toimistossa. Nelikolle kerrottiin että he pääsevät Suomeen – joskus vuoden sisällä. Odotus jatkui, mutta toisenlaisena.

[näytä kuva: Luiza on käynyt Damaskoksessa lukiota, täysi-ikäinen Zaya on kuluttanut aikaa pelaamalla jalkapalloa. (YLE / ) ]
Kunnat kammoksuvat pakolaisia

Samaan aikaan toisaalla, Varsinais-Suomen työvoima- ja elinkeinokeskuksen ilmastoiduissa työhuoneissa harottiin hiuksia. Erikoissuunnittelija Kalle Myllymäki on etsinyt pitkin talvea kuntapaikkoja niille kiintiöpakolaisille, jotka kansainvälisten sopimusten velvoittamat suomalaisviranomaiset ovat käyneet valitsemassa vaikkapa juuri Syyriasta. Tai niille, jotka ovat saapuneet rajalle omin neuvoin.

Suomessa kunnat saavat täysin vapaasti päättää, haluavatko ne pakolaisia asukkaikseen vai eivät. Useimmat eivät halua. Esimerkiksi Pohjois-Pohjanmaalla vain Oulu ja Raahe myöntävät kuntapaikkoja. Varsinais-Suomessa TE-keskus on neuvotellut jo kolmisen vuotta Kaarinan, Liedon ja Naantalin kanssa siitä, että ne ottaisivat edes muutaman pakolaisen.

- Virkamiesvalmistelussa on ollut esitys, että Naantali tekisi sopimuksen pakolaisten vastaanottamisesta. Mutta päätöksenteossa asiasta on haluttu vielä lisäselvityksiä ja seudullista yhteistyötä, ja siltä osin asia on vielä kesken, lausuu Naantalin kaupunginjohtaja Timo Kvist.

Hän tarkoittaa sitä, että olisi itse ollut valmis kuntapaikkoja myöntämään, mutta kaupunginhallitus ei.

Turhautunut Myllymäki tuntee kuvion.

- Asia on niin, että kunnat eivät käy neuvotteluja tosissaan vaan aina keksitään erilaisia verukkeita, joilla päätöksiä siirretään eteenpäin. Tunnutaan haluavan selvityksiä ja puhutaan erilaisista yhteistyökuvioista, vaikka tosiasiassa minkäänlaista yhteistyötä ei aiota tehdä.
Kiintiöpakolaiset odottavat jopa vuoden

Maahanmuuttoviraston mukaan pakolaisilta puuttuu useita satoja kuntapaikkoja, esimerkiksi Syyriassa viruvilta irakilaisilta kuntapaikkoja puuttuu nelisenkymmentä. Kuntapaikka tarkoittaa sitä, että kaupunki osoittaa tulijoille asunnon, paikat suomen kielen kurssilta ja tietysti tarjoaa terveyspalvelut niin kuin muillekin kuntalaisille. Valtio korvaa kulut lähes täysimääräisesti.

Myllymäen mukaan kunnan maksettavaksi tulee "parista sadasta korkeintaan pariin tuhanteen euroon " vuodessa.

Pakolaispolitiikan vapaamatkustajiin tympääntynyt Myllymäki, entinen vastaanottokeskuksen johtaja, vaatiikin alueellista, väkilukuun suhteutettua velvoitetta myöntää pakolaisten kuntapaikkoja.

- Silloin tämä tulisi kaikille helpommaksi, Myllymäki huokaa.

Ensi alkuun hän toivoisi, että maahanmuuttoasioista vastaava työministeriö kokoaisi edes suurten kaupunkien edustajat etsimään ratkaisua yhdessä. - Faktapohjalta, kuten Myllymäki toteaa.
Uusi alku

Huhtikuun kuudentena päivänä näytti siltä, että jossain Suomen kaupungintalojen kokoushuoneista oli hellytty. Nuhjuinen ja tunkkainen odotussali Damaskoksen lentokentällä on täpötäynnä. On aamuyö, pikkulapset itkevät väsymystään. Vanhemmat kantavat toisella käsivarrellaan pienokaista, toisella IOM: n (Kansainvälinen siirtolaisuusjärjestö) muovikassia. Kolmellakymmenellä irakilaisilla on paljon kysyttävää: minkälainen kaupunki on Koup...Kuop...Kuopio ? Kuinka monta kuukautta kestää talvi? Kuinka pitkä matka on Helsinkiin?

Ja tuolta linkuttaa Sargon, hymyillen. Hän kävelee kepin avulla ajoittain erittäin kivuliaaksi yltyvän reumansa vuoksi. Morinkin hymyilee ja hikoilee neuleliivissä ja saapikkaissa. Tämä asu ei olekaan Damaskosta varten, vaan Rovaniemeä. Rovaniemi on perheen uusi kotikaupunki, sen he kuulivat muutama päivä sitten. Taas on hyvästelty naapurit, jo Anbarin ajoilta tutut, ne joiden odotus vielä jatkuu.

Lento Damaskoksesta Budapestin kautta Helsinkiin lähtee myöhässä, kone on viimeistä paikkaa myöten täynnä. On kulunut yli kuusi vuotta siitä, kun keski-ikäiset miehet Valkoisessa talossa päättivät hyökätä yhteen maailman diktatuureista, öljyvaltioon nimeltä Irak.

Nämä miehet ovat tehneet sen jälkeen monta muutakin päätöstä, vastaanottaneet kunniamerkkejä, torjuneet arvostelua, eläköityneet ja muuttaneet maatilalle. Kaiken sen ajan Sargonin perhe ja heidän naapurinsa Anbarista ovat odottaneet Jaramanassa.

Valvomisen ja itkemisen uuvuttamat pikkulapset vaipuvat pikkuhiljaa uneen. Malevin lentoemännät sammuttavat matkustamon valot jossain Kyproksen yllä. Irakin miehet ja naiset, isät ja äidit, yrittävät hekin hetkeksi torkahtaa, levätä ennen uutta koettelemusta: uuden elämän rakentamista.

YLE Uutiset / Annu Passoja, Helsinki ja Damaskos