2011-05-17 HS: Kansallinen hanke päättyy Afrikkaan (taidetta Teatteri Takomossa)

[skrabb]

Kansallinen hanke päättyy Afrikkaan
Aune Kallinen ja Laura Murtomaa eivät anna yleisölle suoria vastauksia.
Maria Säkö

Laura Murtomaa tanssii Suomi-neitona letkein lantein.

"Suomi ei ole koskaan ollut mikään monokulttuuri eikä voi sellaiseksi tullakaan", sanoo teatteriohjaaja Aune Kallinen.

Se näkyy ja tuntuu Kallisen, muusikko Laura Murtomaan sekä kuvataiteilija Jaana Kokon Kansallinen hanke -esityksessä, jonka toinen esityskierros pyörähti sunnuntaina käyntiin Teatteri Takomossa.

Kansallispuvun alta paljastuu keltainen silkkihame, ja Suomi-neito (Murtomaa) tanssii letkein lantein jotain ihan muuta kuin tanhua. Pieneen salkoon on nostettu valkoinen, tyhjä lippu vailla kansallistunnuksia. Lattialle piirretään sekopäinen kartta.

"Ei meillä ole vastauksia siihen, mitä kansallisuus on. Tärkeintä on, että yleisö alkaa kysyä kysymyksiä siitä, mitä kansallisuus on. Mistä se koostuu? Mitä sukupuolta se on?" sanoo Murtomaa.

Kansallisuus on esityksessä jotain, joka koostuu lukemattomista valinnoista, tai valinnanvapauden puutteesta.

Teatteri Takomon lavalla Kallinen, 35, Murtomaa, 35, sekä Jaana Kokon valokuvat muodostavat tapahtuman, jossa kansalliset symbolit sekoitetaan. Halonhakkuu, afrikkalaiset rytmit, valkoisen ihmisen taakka, pahanolonpurkaukset ja suoraan yleisölle puhuminen – niihin katsojan on otettava kantaa.

"Meidän aikamme suuri yhteiskunnallinen kysymys on, miten me pystymme sallimaan moniäänisyyden. Näyttämö on rajatumpi maailma, jossa sitä voi kokeilla", sanoo Kallinen, joka on työstänyt Yhteiskunnallista liikettä -trilogiaa viimeisen viiden vuoden aikana.

"Yhteiskunnallisen esityksen ei pitäisi juuttua eturyhmäpolitiikaksi, vaan horjuttaa käsitystä todellisuudesta, näyttää, että jokainen meistä luo maailman uudelleen joka hetki."

Murtomaan ja Kallisen yhteistyö sai alkunsa lukiossa. Silloinen tyyli on kääntynyt päälaelleen.

"Halusit päättää kaiken, myös lavastaa. Kerroit, mikä oli oikein ja mikä väärin ja sinulle oli aivan sama mitä yleisö siitä ajatteli", sanoo Murtomaa.
...

Suhde yleisöön pysyi Kalliselle kauan yhdentekevänä. Yhdessä Tuomas Timosen kanssa tehty Tyttöjen ilta -esityssarja Ateneumiin vuonna 2005 kuitenkin muutti suunnan.

"Yleisö ahdistui liikaa, ihmiset lähtivät kesken pois. Ajattelin, että on pakko alkaa välittää yleisöstä."

Kalliselle ja Murtomaalle onkin nykyään erityisen tärkeää, että yleisölle luodaan turvallinen, vastaanottavainen olo: toivotetaan tervetulleeksi, tarjotaan kahvia ja lämpimiä karjalanpiirakoita, kerrotaan, mitä näyttämöllä tapahtuu."

Kansallinen hanke vie kysymyksen ihmisten eroavaisuuksista paljon ihonväriä pidemmälle. Esityksessä haetaan humaania suvaitsevaisuutta. Suvaitsevaisuus ei ole vain liberaalien yksinoikeus.

Kansallinen hanke on myös ehtaa, perussuomalaisten parjaamaa postmodernia taidetta. Sen tulevaisuudesta vastikään Teatterikorkeakoulun nykyteatterin lehtoriksi valittu Kallinen ei lopulta jaksa olla kovasti peloissaan.

"Me muutamat ollaan niin hurupäitä, että me tehdään sitä anyway."

http://www.hs.fi/verkkolehti/kulttuuri/artikkeli/Kansallinen+hanke+p%C3%A4%C3%A4ttyy+Afrikkaan/1135266207517

Miksei se kansallinen hanke/kokeminen voisi päättyä välillä esimerkiksi johonkin Kauko-idän maahan?
Miksi aina vaan Afrikkaan?
Ja suuri taiteilija alkoi sitten välittää yleisöstä? Ei kai ollut rahasta kysymys?
Jospa se yleisö ei ahdistunut, vaan totesi esityksen surkeatakin surkeammaksi?
Niinhän se toimii muissakin teatteri-, musiikki- ym. esityksissä, mutta kaipa sekin on erilaista hurupäiden kuvioissa l. yleisö AHDISTUU ja poistuu kesken kaiken.

[nuiseva]

Kansallisten symbolien sekoittamisella todistetaan, ettei kansallisuutta ole.

No, onneksi Kallinen on sentään vähän oppinut viime kerrasta:

"Yleisö ahdistui liikaa, ihmiset lähtivät kesken pois. Ajattelin, että on pakko alkaa välittää yleisöstä."

No shit, Sherlock.

[EwithAllinPoe]

Lämmin karjalanpiirakka pelastaa paljon