News:

Jos haluat tukea Homma ry:n toimintaa, voit liittyä kannatusjäseneksi maksamalla 30 euroa tilille FI4958001320216863

Main Menu

2009-04-05 Libero 2009/1: Maineensa moukaroima Varissuo

Started by Roope, 05.04.2009, 13:02:54

Previous topic - Next topic

Kari Kinnunen

Quote from: jahve on 29.07.2018, 11:35:40
Amirkhanin mukaan Varissuolle leimallinen piirre on kuitenkin yhteisöllisyys, joka myös saa ihmiset auttamaan toisiaan.

- Ei millään pahalla, mutta suomalaiset ovat vähän sisäänpäin kääntyneitä. Täällä kaikki ovat omaksuneet kulttuurin, jossa esimerkiksi tervehditään toisia, ja ihmiset ovat vähän lämminverisempiä, Amirkhani sanoo.

Niinpä niin. Juuri siksi nuo äbälöivät ja metelöivät karvaranteet ottvatkin päähän. Onko juolahtanut mieleen, että Suomi on/oli Suomi juutikin koska ei äbälöidä yhteisöllisesti.
Paskastania taas on paskastania koska paskastanialaiset. Nyt pikkuhiljaa varissuot muuttuvat vääjäämättä paskastanioiksi, joiden suurin anti maailmalle on naanleipä. Joka muuten on aika pahaa.

anatall

QuoteTurun pahamaineiseksi leimattu maahanmuuttajalähiö ei olekaan niin hurja kuin on luultu - IL tutustui kulmiin päivän ajan

Turun Varissuo tunnettiin 90-luvulla kuolemaan johtaneista väkivaltateoista ja nyt suuresta ulkomaalaistaustaisten osuudesta. 8 600 asukkaan lähiössä kaikki tuntevat kaikki.


  • Varissuo on kaupunginosa Turun itäosassa.
  • Kaupunginosan asukkaista 47 prosenttia puhui äidinkielenään jotakin muuta kieltä kuin suomea tai ruotsia. Yhtä suurta osuutta ei tiettävästi löydy muiden kaupunkien asuinalueista.
  • Iltalehti vietti päivän Varissuolla ja selvitti, kuinka pahamaineinen alue lopulta on.

- Hei! Tule tänne kertomaan, että olet Kosovosta ja että menet aamulla töihin, hihkuu nuorimies Annikanpolulla edempänä kulkevalle ystävälleen.

Turun Varissuolla eli Vakkella nuoret ovat ilmeisen tietoisia kotikulmiensa maineesta - ja ulkomaalaistaustaisiin kohdistuvista ennakkoluuloista.

Ulkoisesti alue on perisuomalaisen tavanomainen, ostoskeskuksen, korkeahkojen elementtitalojen ja viheralueiden muodostama pyhä kolminaisuus. 1970-80-lukujen taitteessa rakennettu lähiö sai kuitenkin kyseenalaista julkisuutta 1990-luvun puolivälissä, kun Pihkalankatu 7:ssä ja 9:ssä tapahtui toistuvasti henkirikoksia.

Nykyisin Varissuo tunnetaan ennen muuta siitä, että sen väestöstä suuri osa on ulkomaalaistaustaisia. Viime vuoden tilastojen mukaan 47 prosenttia Varissuon asukkaista puhuu äidinkielenään jotakin muuta kuin suomea tai ruotsia. Luku on tiettävästi Suomen asuinalueiden korkein.


"Tällä on chillimpää"

- Riippuu passista. Irakin passissa lukee 20, mutta Suomen passissa 19, poika vastaa iäkseen silmäänsä räpäyttämättä.

Toverit Turun normaalikoulun nurkilla pidättelevät nauruaan, ja kertovat vastaajan olevan 15-vuotias. Tämä vielä muistuttaa, että Varissuon alue on myös hyvin vaarallinen. Syyksi hän esittää oman ruokavalionsa.

- Syön ihmisiä aamupalaksi.

Norssin tuntumassa 13-16-vuotiaat ohikulkijat kättelevät ja vaihtavat nyrkkitervehdyksiä toistensa kanssa.

- Katso, täällä kaikki tuntevat toisensa, huomauttaa 15-vuotias poika.

- Tämä on hyvä paikka asua. Täällä on chillimpää kuin muualla.

Varissuon sydämenä tunnetaan alueen liikekeskus eli Itäkeskus, mutta ainakin nuorten mukaan alueen todellinen keskusta on Pelttarin kenttä. Heinäkuisena iltana kello yhdeksän aikaan päällä onkin täysi tohina: käynnissä on yksi koripallo- ja kolme jalkapallo-ottelua. Ensi vuonna paikalle on tarkoitus saada tekonurmikenttä, jota odotetaan jo.


"Ihmiset ovat tottuneet"

Iäkkäämmät asukkaat löytyvät toisaalta. Kameran lähestyessä Itäkeskuksen penkeiltä pölähtää joukko eläkeläisiä, mutta 76-vuotias Sisko Augustin ja 73-vuotias Seppo Hurme jäävät istumaan. Siinä he kertovat istuvansa päivittäin. Talvella vastakkaisesta ovesta puhaltaa kylmä tuuli, mutta nyt on lämmin.

Augustin kuuluu ensimmäisten "vakkelaisten" aaltoon. Hän muistaa alueen jo rippikouluajoiltaan, jolloin paikalla oli synkkä metsä, santatie - ja pienen pieni järvi, jonka Augustin arvelee kuivuneen itsestään. 39 vuotta sitten hän päätyi samalle paikalle asukkaaksi lähiöön, jonka ensimmäiset rakennukset valmistuivat vuonna 1976. Asuinpaikkaan vaikutti sattuma: entinen omakotitalo Mynämäellä kävi kaupaksi niin nopeasti, että Augustin oli jäädä miehensä kanssa ilman kotia. Sellainen löytyi Varissuolta, eikä hän ole kaivannut toisaalle.

- Tämä on hyvä paikka. Ihmiset ovat ihania ja ystävällisiä. Täällä on paljon tuttuja, ja palvelut ovat lähellä. Apteekkiin tosin joutuu kävelemään sata metriä. Ei muualla ole tällaista, mihin eläkeläiset voisivat kokoontua, Augustin sanoo.

- Kai täällä aikaisemmin oli niitä, jotka olivat jotenkin muukalaisvihamielisiä, mutta ihmiset ovat tottuneet, ja huomaavat, että olemme ihan samanlaisia. Kaikki eivät puhu suomea, mutta ihan niin kuin muutenkin ihmiset oppivat kieliä, toiset oppivat nopeasti, toiset eivät, kertoo puolestaan Hurme.


Vahvasti eriytynyt

Kaikki eivät suhtaudu naapureihinsa yhtä varauksetta. Sisäänkäynnin tuntumassa rollaattorin kanssa liikkuva Antero puhuu "rättipäistä" ja siitä, kuinka nämä "ovat kuin omistaisivat koko paikan".

19-vuotiaat Noora Nurmesto ja tämän poikaystävä Aleksi Kokko puolestaan kertovat haluavansa pois Varissuon "getosta". Nuoripari viettää aikaa liikekeskuksen eteläpuolella olevan metsikön "laitureilla", puisella metsäpolulla, jonka yhden nurkkauksen penkeillä he istuvat. Siellä he tapaavat usein, kun Kokko tulee käymään mielittynsä luokse.

- Tykkäämme olla vähän rauhallisemmin kuin jotkut muut, sanoo Nurmesto.

- Täällä on 15-20-vuotiaita, jotka räyhäävät. Sitä vanhemmatkin kyllä räyhäävät, mutta yleensä vain keskenään.

Turkua erottaa Helsingistä ja Tampereesta se, että sen asuinalueet ovat poikkeuksellisen vahvasti eriytyneet paitsi etnisen taustan, myös tulotason mukaan.


Meteli ja maine

Ulkomaalaistaustaisten suuri osuus ei ole ainoa asia, joka erottaa Varissuota muista Turun asuinalueista. Vuonna 2015 sen työttömyyslukemat - 16,0 prosenttia - oli kaupungin asuinalueista kolmanneksi suurin.

Monet paikalliset nostavat esiin alkoholinkäytön aiheuttamat ongelmat alueella - ja nenään tuntuvan kannabiksen katkun.

Lounais-Suomen poliisin silmissä Varissuo ei kuitenkaan erotu muista Turun asuinalueista millään erityisellä tavalla, kertoo ylikonstaapeli, viestintäpäällikkö Teemu Äikäs.

Hänen mukaansa esimerkiksi pahoinpitelyrikoksille on tyypillistä niin Turussa kuin muissakin kaupungeissa se, että ne keskittyvät sinne, missä on elämää. Turussa tämä tarkoittaa Kauppatorin ympäristöä ja kesäisin jokirantaa.

Varissuo ei ole ylikonstaapelin mukaan Turun ainoa asuinalue, joka on saanut levottoman lähiön maineen.

- Aikaisemmin Pansiosta puhuttiin, että siellä on kaiken maailman häiriöitä. Joskus Jyrkkälästä taas sanottiin, että se on ihan kamala paikka. Mielestäni se on aika tavallista, kun tulee joku uusi lähiö, jonne muuttaa uutta porukkaa, Äikäs sanoo.

- Monet useimmiten vanhemmat ihmiset kokevat häiriötä ja levottomuutta aiheuttavaksi asiaksi, jos nuoret kokoontuvat johonkin paikkaan, vaikka siellä ei olisi mitään ihmeellistä. Monelle meteli riittää jo siihen, että se tekee alueesta levottoman ja epämiellyttävän.


"Maleksin täällä"

Rauli Laakso muutti Varissuolle saatuaan vuonna 2009 aivoverenvuodon. Se vei hänet sähköpyörätuoliin. 57-vuotias Laakso katsoo kuitenkin olleensa onnekas. Jos verenvuoto olisi sattunut toiselle puolen aivoja, hän ei kykenisi lainkaan puhumaan. Infarkti toki halvaannutti hänen vasemman puolensa, mutta jutustelu onnistuu.

Koska aikaisemmassa talossa ei ollut hissiä, Laakso muutti Varissuon Liikekeskuksen yhteydessä sijaitsevaan tornitaloon. Sieltä hän kykenee lähtemään omin neuvoin liikenteeseen. Tarvittaessa pieni ruoan laittaminenkin onnistuu.

- Olen todella tyytyväinen. Täällä on hyvä pössis, Laakso sanoo.

- Tänään on vapaapäivä, minulla ei ole fysioterapiaa. Kävin kahvilla, ja nyt oikeastaan vain maleksin täällä.

Arabian aakkoset jo parikymppisenä opetellut Laakso on päässyt kartuttamaan sanavarastoaan Varissuolla. Hän iloitsee siitä, että sotaa pakenevat ihmiset ovat päässeet rauhan keskelle Suomeen.

- Olen kyllä tietoinen, että elän melkoisten huijarien kanssa, hän sanoo kuitenkin.

Asia, mikä häntä risoo, on se, että asuntoon on murtauduttu kahdesti puolen vuoden sisään: ensin joulun tienoilla ja viimeksi kesä-heinäkuun vaihteessa sillä aikaa, kun hän oli sairaalassa epilepsiakohtauksen vuoksi. Siinä rytäkässä vietiin tietokone.

- Oma koti on niin pyhä asia, ja nyt se on kuin raiskattu.

Entiselle tietokoneasentajalle vekotin on ollut tärkeä, sillä sen avulla hän oli pystynyt tekemään sähkökitarasooloja. Nykyisillä käsillään kitaran kaulan kannattelu kun ei death metal -musiikin ystävältä luonnistu, pikkutarkasta sormityöskentelystä puhumattakaan.

Toinen asia, mikä harmittaa, on se, että Varissuolla hän ei pääse eroon tupakasta. Sen hän sanoo johtuvan siitä, että röyhyttelijöitä alueella riittää. Velkojen vuoksi edunvalvoja antaa hänelle käyttöön 80 euroa viikossa, eikä nykyhinnoilla sillä saa tyydytettyä askin päivävauhtia, jota keho huutaisi.

- Ei siinä muuten mitään, mutta minua inhottaa joutua pummimaan tupakkaa. Olisi helpompi lopettaa, jos kukaan muu ei polttaisi, Laakso sanoo.


"Sisäänpäin kääntyneitä"

28-vuotias Immu Amirkhani muutti tammikuun alussa kaksikerroksisen ravintolakiinteistön alakerrasta yläkertaan, ja pyörittää nyt King's Bar -nimistä anniskeluravintolaa alakerran ravintolan sijaan. Amirkhani itse ei asu Varissuolla, mutta kahdeksan yrittäjävuoden aikana hän on oppinut tuntemaan alueen ja sen asukkaat. Hänen mukaansa alue on vuosien aikana rauhoittunut.

- Tämä on niin kuin kaikki asuinalueet. Täällä on sekä hyviä että huonoja ihmisiä, Amirkhani sanoo, ja kertoo viittaavansa jälkimmäisellä päihteiden käyttöön.

Amirkhanin mukaan Varissuolle leimallinen piirre on kuitenkin yhteisöllisyys, joka myös saa ihmiset auttamaan toisiaan.

- Ei millään pahalla, mutta suomalaiset ovat vähän sisäänpäin kääntyneitä. Täällä kaikki ovat omaksuneet kulttuurin, jossa esimerkiksi tervehditään toisia, ja ihmiset ovat vähän lämminverisempiä, Amirkhani sanoo.

Ulkomailta kantautuu tarinoita ulkomaalaistaustaisten muodostamista asukaskeskittymistä, jonne kasautuvat sosiaaliset ongelmat ja jotka muodostavat pohjan esimerkiksi radikalisoitumiselle. Juuri yhteisöllisyyden vuoksi Amirkhanin olisi vaikea nähdä vastaava kehitystä Varissuolla.

- En missään nimessä näkisi, että se olisi mahdollista täällä. Jos jollakulla on tyhmä idea, porukka puuttuu siihen nopeasti.


LIISA KAUPPINEN
[email protected]
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/201807272201099636_u0.shtml




Tämä on taas kerran näitä juttuja sarjassa "Täähän on aivan ihana ja idyllinen, monikulttuurinen asuinalue"

Menisivätpä nämä Liisat edes joskus sinne lähiöön havannoimaan viikonloppuiltana, kamera piilotettuna. Olisiko vielä ihanaa?
"Punk in Finland on nykyään yhtä punk kuin varhaiseläkkeellä oleva Marja-Liisa." -Jäsen Katmandu-

Vaniljaihminen

"Aivan normaalia" tässä "maailman vähiten korruptoituneimmassa maassa" että jollain pummilla on kolme eri ikää, yhdellä pääsee maahan, toisella raflaan ja kolmannella saa lisää rahaa.

Kyllä Suomi on vaan hieno maa!  :facepalm:
"Meillä on niin ihana hallitus mutta miehet vihaa.."

Tavan

Oli siellä sentään joku hommalanen kuitenkin haukkumassa kritisoimassa rättipäitä, notkujia ja Euroopan omistajia ja tasapainottamassa diskurssia.
This was my father's belief and this is also mine:
  Let the corn be all one sheaf--
And the grapes be all one vine,
  Ere our children's teeth are set on edge
By bitter bread and wine.

anatall

Kauankohan toimittelijalta kesti, ennenkuin löysi kaksi vanhaa, seniiliä kantiseläkeläistä kehumaan paikkaa?



Muiden kommentit olivatkin sitten:

-Antero puhuu "rättipäistä" ja siitä, kuinka nämä "ovat kuin omistaisivat koko paikan".

- Noora Nurmesto ja tämän poikaystävä Aleksi Kokko puolestaan kertovat haluavansa pois Varissuon "getosta"

- Olen kyllä tietoinen, että elän melkoisten huijarien kanssa, hän(Rauli Laakso) sanoo kuitenkin. Asia, mikä häntä risoo, on se, että asuntoon on murtauduttu kahdesti puolen vuoden sisään

"Punk in Finland on nykyään yhtä punk kuin varhaiseläkkeellä oleva Marja-Liisa." -Jäsen Katmandu-

Mika

Quote from: anatall on 30.07.2018, 14:40:31
Kauankohan toimittelijalta kesti, ennenkuin löysi kaksi vanhaa, seniiliä kantiseläkeläistä kehumaan paikkaa?

Ei välttämättä tarvitse ole kysymys seniiliydestäkään  Monet vanhemmat ihmiset uskovat viralliseen propagandaan ja myötäilevät sen linjaa. Kuten "kunnon kansalaisen" pitääkin. 
"Nigerian poliisi on pidättänyt vuohen epäiltynä autovarkaudesta"

guest12632

QuoteAsia, mikä häntä risoo, on se, että asuntoon on murtauduttu kahdesti puolen vuoden sisään: ensin joulun tienoilla ja viimeksi kesä-heinäkuun vaihteessa sillä aikaa, kun hän oli sairaalassa epilepsiakohtauksen vuoksi. Siinä rytäkässä vietiin tietokone.

- Oma kotimaa on niin pyhä asia, ja nyt se on kuin raiskattu.

Korjattu.

guest12632

QuoteTurun pahamaineiseksi leimattu maahanmuuttajalähiö ei olekaan niin hurja kuin on luultu - IL tutustui kulmiin päivän ajan

Päivän ajan jaksetaan tutustua. Ok, mutta miten olisi pysyvä muutto alueelle? Aika harvoin mokuttajat asuvat näissä unelmalähiöissään.. jostain kumman syystä.

Dangr

Quote from: jahve on 29.07.2018, 11:35:40
Turun pahamaineiseksi leimattu maahanmuuttajalähiö ei olekaan niin hurja kuin on luultu - IL tutustui kulmiin päivän ajan'
Aika laimea testi. Toimittaja voisi laittaa 12-vuotiaan tyttönsä kävelemään yöllä alueelle ja tehdä uuden jutun(en tosin tiedä onko hänellä tyttöä, enkä kannusta hänen päästämistä yölliseen Varissuohon).
"We now live in a nation where doctors destroy health, lawyers destroy justice, universities destroy knowledge, governments destroy freedom, the press destroys information, religion destroys morals, and our banks destroy the economy." Chris Hedges
"Shouting "Freedom" and other anti-government slogans" NYT

JP73

#309
On se vaan niin ihana nukkumalähiö, että ansaitsee jopa musikaalin.

QuoteKakolan ja Seilin kautta Varissuolle – Turun kaupunginteatterin lähiömusikaalissa soi Palefacen teksti
Turku-trilogian kolmas osa tuo hiphopin ja yhteiskunnan kahtiajakautuneisuuden teatterin lavalle.

https://yle.fi/uutiset/3-10125055

Histon

Ruotsin vaaleista alkanut Varissuon rummutus jatkuu. Itselleni heräsi tästä jutusta muun muassa sellainen kysymys, että jos Varissuo on niin helvetin hieno paikka, niin miksi sinne tarvitaan oma lähiöpoliisi ja lisää tulossa? Tuo jutussa mainittu edellisöinen murto saattaa vinkata jotain asiasta. Hienoa on myös tämä YLE:n uuskieli "suuriin lähiöihin" (mamulähiöihin). Ei hermot anna vielä myöten lukea tuota lopussa linkattua juttua siitä kuinka lähiöpoliisi saa yhteyden somaleihin "islamin opettajan" (imaamin) kautta.

https://yle.fi/uutiset/3-10423885

QuoteLisää poliiseja suuriin lähiöihin? – Seurasimme aluepoliisin työpäivää Turun Varissuolla: "Tämä on yhteisö, jota voisi verrata entisaikojen kylään"

Sisäministeriö esittää ensi vuoden budjettiin lisää rahaa lähiöpoliisitoimintaan. Yle kulki yhden työpäivän turkulaisen aluepoliisin Vesa Jauhiaisen matkassa. Miksi ministeri haluaa viedä Varissuon mallin muihinkin suuriin lähiöihin?

– Onko sulla koira tuolla autossa? Oletko kova juoksemaan?

Kun aluepoliisi, vanhempi konstaapeli Vesa Jauhiainen astuu ulos autostaan Turun Varissuolla, lähistöllä olevat lapset rientävät heti tenttaamaan poliisia.

Melko karskista ulkonäöstään huolimatta Jauhiaista on helppo lähestyä.

– Viehättäviä nämä pienet lapset, kun he tulevat ihan kylkeen kiinni ja kysyvät kaikenlaista, kertoo Jauhiainen.

Turun Varissuolla asuu noin 9 000 asukasta. Tilastokeskuksen tuoreimman tilaston mukaan alueen väestöstä muunkielisten osuus on liki puolet, runsas 48 prosenttia.

Elokuussa Varissuolla vieraillut sisäministeri Kai Mykkänen (kok.) sanoi, että Varissuon mallia pitää tuoda muuallekin Suomeen. Sisäministeriön ensi vuoden talousarvioesityksessä (siirryt toiseen palveluun) nostetaan esille ennaltaehkäisevä työ ja esitetään määrärahaa lähiöpoliisitoimintaan.

(...)

Vesa Jauhiainen korostaa juuri yhteistyön merkitystä lähiötyössä.

– Yhteistyö on se, minkä takia edelleen olen täällä. Pystyn näiden muiden avulla saamaan paljon aikaan.

Vesa Jauhiainen tekee yhteistyötä koulujen, nuorisotoimen, sosiaalityöntekijöiden, Varissuon liikekeskuksen vartijoiden, alueen yhdistysten ja yritysten kanssa.

– Tämä on yhteisö, jota voisi verrata entisaikojen kylään.

Kun alueen toimijat tietävät, minkälaisia ongelmia jossakin perheessä on, osataan lapsienkin oireiluun suhtautua.

– Jaamme tietoa, joka voi olennaisesti edesauttaa nuoren tapausta.

(...)

Aluepoliisi Vesa Jauhiainen peruuttaa autonsa Varissuon liikekeskuksen eteen. Ulos päästyään maahanmuuttaja kyselee poliisin mielipidettä passistaan. Se oli päätynyt vahingossa vaatteiden mukana pesukoneeseen.

– Kyllä se on uusittava. Ei mene rajalla läpi, arvioi Jauhiainen.

Lähiön maineesta huolimatta varissuolaiset kokevat olevansa onnellisia. Tämän todistaa myös muutaman vuoden takainen tutkimus.

Vaikka rikostilastoissa Varissuo ei erotu ja päällisin puolin alue on rauhallinen, on lähiössä omat haasteensa, jotka pitää tiedostaa.

Ei ole kenenkään etu, jos maahanmuuttajayhteisöt pysyttelevät vain omissa porukoissaan eivätkä ole kiinnostuneet suomalaisesta yhteiskunnasta.

Vesa Jauhiaisen mielestä suurin huolenaihe on kielellinen syrjäytyminen ja tätä kautta tapahtuva sosiaalinen syrjäytyminen.

– Täältä löytyy paljon esimerkkejä siitä, että henkilö on ollut 20 vuotta alueella, mutta ei pysty edelleenkään asioimaan suomen kielellä.

Jauhiainen toivoo, että maahanmuuttajat osallistuvat itse aktiivisesti erilaiseen toimintaan.

– Ei ole kenenkään etu, jos maahanmuuttajayhteisöt pysyttelevät vain omissa porukoissaan eivätkä ole kiinnostuneet suomalaisesta yhteiskunnasta. Oma kulttuuri pitää säilyttää, mutta ei sen kustannuksella, ettei kotouduta ollenkaan.

(...)

Lounais-Suomen poliisi toivoo, että Turun Varissuolla tehtävää aluepoliisitoimintaa voidaan tulevaisuudessa laajentaa.

Suunnitelmien mukaan kaksi lähiöpoliisia partioisi Varissuon lisäksi muissakin lähiöissä.

(...)

Jauhiaisen mukaan Suomessa on paljon lähiöitä, jotka kaipaavat aluepoliisitoimintaa. Oikeiden ihmisten löytäminen tehtävään on haaste.

– Pitää olla kokenut ja motivoitunut. Ei saa olla leipiintynyt. Pitää olla sydämellä mukana.


Vähän jotain järkeä niiden lainausten pituuksiin, kiitos. Lyhennetty. Myöskään mitään kuvatekstejä ja muuta ylimääräistä ei tarvitse ottaa lainauksiin mukaan eli hiukan pitäisi jaksaa panostaa.
Dear @realDonaldTrump, Sweden is immigration friendly, international & liberal. One of the most prosperous, richest, safest places on earth.

— Alexander Stubb (@alexstubb) 19. helmikuuta 2017

Boon Choo

Oma mielipiteeni on se, että Varissuo on huomion keskipisteenä aivan turhaan. Se on pieni 9000 asukkaan tiivis kerrostalo keskittymä, jota ympäröi Varissuohon kuuluva rivitaloalue. On vaikea nähdä ongelmien paisumista Malmö tyylisiksi. Vieressä on Lauste, jolla on tilaa kasvaa ja vierasperäisen väestön lukumäärä sama. Pääkaupunkiseudulla on monin verroin isompia ja nopeammin kasvavia lähiöitä, jotka ovat potentiaalisia ruutitynnyreitä.

En silti Varissuolle muuttaisi.
Katarina R Hommaforumilla: "Islamismin ja islamistinen terrorismin nousu on tietysti huolestuttavaa ja ikävä ilmiö. Mutta tuossahan ei ole uskonto taustalla vaan muut asiat."

Roope

Quote from: Histon on 27.09.2018, 09:45:34
Ruotsin vaaleista alkanut Varissuon rummutus jatkuu.

https://yle.fi/uutiset/3-10423885

Samoja fraaseja (mm. "puukko kädestä"), joita sisäministeri Mykkänen on Varissuosta hokenut.

Quote from: Petra Ristola, YleLähiön maineesta huolimatta varissuolaiset kokevat olevansa onnellisia. Tämän todistaa myös muutaman vuoden takainen tutkimus.

Vaikka rikostilastoissa Varissuo ei erotu
ja päällisin puolin alue on rauhallinen, on lähiössä omat haasteensa, jotka pitää tiedostaa.

Tätäkin hoetaan, vaikka se ei pidä paikkaansa. En tiedä kyseisen onnellisuustutkimuksen toteutusta, mutta rikostilastoissa ja turvattomuuskyselyissä Varissuo on erottunut kaikista muista Turun kaupunginosista huonompaan suuntaan.
Mediaseuranta - Maahanmuuttoaiheiset uutiset, tiedotteet ja tutkimukset

Uuno Nuivanen

Miksi ihmeessä se oma kulttuuri pitää säilyttää? ??? Kyllä sitä siellä lähtömaassa piisaa, ei se ole mitenkään katoamassa olevaa kansanperinnettä.

guest14935

Quote from: Boon Choo on 27.09.2018, 09:58:41
On vaikea nähdä ongelmien paisumista
Perhe jossa nyt on seitsemän söpöstä kiharahiuksista neekeriä tai ihanaa vaaleasuklaista geelitukkaa tarvitsee vain yhden asunnon. Tai voi olla että kaksi. Kun nämä seitsemän söpöstä muuttavat, tarvivat hekin asunnot. Perheen muodostettuaan heidänkin perheissä on lapsosia...

guest14935

Quote from: jahve on 27.09.2018, 10:48:42
Lisää poliiseja suuriin lähiöihin? – Seurasimme aluepoliisin työpäivää Turun Varissuolla: "Tämä on yhteisö, jota voisi verrata entisaikojen kylään"
https://yle.fi/uutiset/3-10423885
Aika turhaa taitaa olla. Eihän lähiöissä yleensä väki ulkosalla viihdy vaan ongelmat tapahtuvat talojen sisällä.
En neuvo ryhtymään esim. lehdenjakajaksi.
Vai onko Varissuo jo niin rikas että väki viihtyy ulkonakin?

Kim Evil-666

Quote from: jahve on 27.09.2018, 10:48:42
Elokuussa Varissuolla vieraillut sisäministeri Kai Mykkänen (kok.) sanoi, että Varissuon mallia pitää tuoda muuallekin Suomeen....

Oma kulttuuri pitää säilyttää, mutta ei sen kustannuksella, ettei kotouduta ollenkaan...

Ei pidä tuoda, vaan pitäisi poistaa koko Suomesta. Mykkänen voisi puolestani ulkoistaa itsensä somaliaan, kun tuntuu olevan niin moni/somalikulttuurisesti latautunut.

Suomalainen kulttuuri pitää säilyttää. Nämä kotoutumisrajoitteiset ovat suomalaisen kulttuurin pahin painajainen. Heillä ei ole aikomustakaan omaksua suomalaisen kulttuurin tapoja missään määrin. Kuinka vaikeaa se on ymmärtää Mykkänen. Heidän tarkoitus on muokata maa mieleiseksensä ja se on hyvin kaukana suomalaisen kulttuurin olemuksesta. Sä oot Mykkänen nolo ämmäksi.

Pohjoinen Perkele! Arktisen alueen Eko-Mörökölli!
Oma polku- kiveen hakattu!

"Tässä on viisaus. Jolla ymmärrys on, se laskekoon pedon luvun; sillä se on ihmisen luku. Ja sen luku on kuusisataa kuusikymmentä kuusi."

Kemolitor

Jos toimittajalla olisi ollut edes hitunen journalistista kunnianhimoa, olisi hän tarttunut tähän kohtaan:

Quote
Vesa Jauhiaisen mielestä suurin huolenaihe on kielellinen syrjäytyminen ja tätä kautta tapahtuva sosiaalinen syrjäytyminen.

– Täältä löytyy paljon esimerkkejä siitä, että henkilö on ollut 20 vuotta alueella, mutta ei pysty edelleenkään asioimaan suomen kielellä.

Tuosta olisi riittänyt monta jatkokysymystä tyyliin, että miten ihminen elättää itsensä, jos ei 20 vuotta Suomessa asuttuaan pysty asioimaan Suomen kielellä ja ennen kaikkea, voiko nähdä mitään hyvää siinä, että 20 vuotta maassa asuttuaan ei edelleenkään pysy asioimaan sen maan kielellä.

Augustus

#318
Quote from: Oppipoika on 30.07.2018, 18:24:56
QuoteTurun pahamaineiseksi leimattu maahanmuuttajalähiö ei olekaan niin hurja kuin on luultu - IL tutustui kulmiin päivän ajan

Päivän ajan jaksetaan tutustua. Ok, mutta miten olisi pysyvä muutto alueelle? Aika harvoin mokuttajat asuvat näissä unelmalähiöissään.. jostain kumman syystä.
Tämä on todellakin ihmeellistä, koska ennenvanhaan paremmat ihmiset välttivät näitä ongelma-alueita, sanoen että siellä asuu sitä heikompaa ainesta. Nykyään sitten niiden parempien ihmisten aikuiset lapset välttelevät näitä ongelma-alueita ihan samalla tavalla, tosin kyllä paasaten, että siellä lähiössä asuu rikkaus ja voimavara ja tekevät sitten näitä eläintarhavierailuun verrattavia päivävierailuita jännittävän yhteisöllisten kultuurien ja kielien keskelle. .. Jos ei itse matkaa tee, voi jännittävästä matkasta lukea lehdestä  ja tuntea ihan kuin itse olisi käynyt jännittävässä ja ihanassa multietnisessä lähiössä, jossa monikielisyys ja mausteiden tuoksu tuntuu niin vapauttavalta. Ihan niinkuin siellä Afrikassa viime reissulla, jossa hotellin läheisten basaarienkin tunnelma oli niin huumaava, voi olisipa meillä siellä Suomessa samanlaista...

--> Helsingin Puhoksen ostarille rukoushuoneen rukousaikaan.

edit. viimeistä lausetta korjattu.

Golimar

QuotePelastuslaitos sai hälytyksen Turun Uittamolle maanantai-iltana kello 19.22.

Kannuskadulla sijaitsevan kerrostalon kellarikerrokseen oli sytytetty nuotio.

Pelastuslaitoksen yksiköt kävivät paikalla sammuttamassa nuotion ja tuulettamassa tilat.

https://www.ts.fi/uutiset/paikalliset/4129009/Kerrostalon+kellariin+sytytettiin+nuotio+Uittamolla

Mika

Quote from: Kemolitor on 27.09.2018, 13:23:52
Jos toimittajalla olisi ollut edes hitunen journalistista kunnianhimoa, olisi hän tarttunut tähän kohtaan:

Quote
Vesa Jauhiaisen mielestä suurin huolenaihe on kielellinen syrjäytyminen ja tätä kautta tapahtuva sosiaalinen syrjäytyminen.

– Täältä löytyy paljon esimerkkejä siitä, että henkilö on ollut 20 vuotta alueella, mutta ei pysty edelleenkään asioimaan suomen kielellä.

Tuosta olisi riittänyt monta jatkokysymystä tyyliin, että miten ihminen elättää itsensä, jos ei 20 vuotta Suomessa asuttuaan pysty asioimaan Suomen kielellä ja ennen kaikkea, voiko nähdä mitään hyvää siinä, että 20 vuotta maassa asuttuaan ei edelleenkään pysy asioimaan sen maan kielellä.

Tuohon tarttuminen olisi varmaan herättänyt kiusallisia jatkokysymyksiä: 
"Jos muutat vieraaseen maahan, kenen vastuulla kielen oppiminen on?"
"Miksi Suomi antaa tällaisten parasiittien jäädä maahan, ja antaa näille kansalaisuuden lisäksi elinikäisen täysihoidon ja tulkkipalvelut?"

Tällaisiahan kysymyksiähän ei kannata Suomen mediassa esittää, jos aikoo elättää itsensä toimittajana.
 
"Nigerian poliisi on pidättänyt vuohen epäiltynä autovarkaudesta"

l'uomo normale

https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/64f842eb-af97-432a-b358-c96c357668e1

Quote[...]Yksi Lounais-Suomen aluehallintoviraston päätöksessä esiin nostettu päiväkoti on Touhula Varissuo -päiväkoti Turussa. Aluehallintovirasto kertoo muun muassa epäkohtailmoituksen liitteestä, jossa oli lastentarhanopettajan selvitys.

Selvityksessä lastentarhanopettaja kertoi jääneensä yksin 20 lapsen kanssa Seikkailupuistoon, kun päiväkodin johtaja lähti muiden työntekijöiden kanssa tupakalle. Selvityksen mukaan päiväkodin johtaja oli ehdottanut tupakalle menoa.

Ryhmässä oli ollut 3–5-vuotiaita sekä yksi 2-vuotias. Tupakkaepisodi tapahtui keväällä 2016. Sama lastentarhanopettaja kertoi valvoneensa 35 lapsen nukkumista yksin nukkumatiloissa.

Touhula Varissuolta oli tullut myös nimettömän huoltajan valvontailmoitus aluehallintovirastoon. Se saapui huhtikuussa 2017. Ilmoituksen mukaan 2-vuotiaalle lapselle oli tullut verta vuotava, suuri haava päähän päiväkodissa. Ilmoituksen mukaan tapahtuneesta ei kerrottu huoltajalle eikä haavaa ollut hoidettu.

– Lapsen otsalla oli iso reikä, jota pipo oli peittänyt lasta päiväkodista noudettaessa. Haavasta jäi otsaan iso arpi, ilmoituksessa sanottiin.

Kukaan päiväkodissa ei sanonut tietävänsä asiasta mitään.[...]

Ongelmaketjun ongelmaisin yksikkö on tietysti haastavammalta asuinalueella. Jollain keskiluokkaisella alueella kohu olisi ehkä tullut nopeammin ja voimakkaammin. Mutta kannattaako yksityisfirman mennä ottamaan maineriskejä haastavilla alueilla sen sijaan että keskittyisi helpoimpaan asiakaskuntaan paikoissa, jonne saa rekrytoitua tunnollisempaa porukkaa töihin?
And madness and despair are a force.
Socially distancing.
Riittävällä moraalilla.

Oldschoolguy

Quote from: l'uomo normale on 28.02.2019, 11:49:35
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/64f842eb-af97-432a-b358-c96c357668e1

Quote[...]Yksi Lounais-Suomen aluehallintoviraston päätöksessä esiin nostettu päiväkoti on Touhula Varissuo -päiväkoti Turussa. Aluehallintovirasto kertoo muun muassa epäkohtailmoituksen liitteestä, jossa oli lastentarhanopettajan selvitys.

Selvityksessä lastentarhanopettaja kertoi jääneensä yksin 20 lapsen kanssa Seikkailupuistoon, kun päiväkodin johtaja lähti muiden työntekijöiden kanssa tupakalle. Selvityksen mukaan päiväkodin johtaja oli ehdottanut tupakalle menoa.

Ryhmässä oli ollut 3–5-vuotiaita sekä yksi 2-vuotias. Tupakkaepisodi tapahtui keväällä 2016. Sama lastentarhanopettaja kertoi valvoneensa 35 lapsen nukkumista yksin nukkumatiloissa.

Touhula Varissuolta oli tullut myös nimettömän huoltajan valvontailmoitus aluehallintovirastoon. Se saapui huhtikuussa 2017. Ilmoituksen mukaan 2-vuotiaalle lapselle oli tullut verta vuotava, suuri haava päähän päiväkodissa. Ilmoituksen mukaan tapahtuneesta ei kerrottu huoltajalle eikä haavaa ollut hoidettu.

– Lapsen otsalla oli iso reikä, jota pipo oli peittänyt lasta päiväkodista noudettaessa. Haavasta jäi otsaan iso arpi, ilmoituksessa sanottiin.

Kukaan päiväkodissa ei sanonut tietävänsä asiasta mitään.[...]

Ongelmaketjun ongelmaisin yksikkö on tietysti haastavammalta asuinalueella. Jollain keskiluokkaisella alueella kohu olisi ehkä tullut nopeammin ja voimakkaammin. Mutta kannattaako yksityisfirman mennä ottamaan maineriskejä haastavilla alueilla sen sijaan että keskittyisi helpoimpaan asiakaskuntaan paikoissa, jonne saa rekrytoitua tunnollisempaa porukkaa töihin?

Samasta linkistä myös Varissuota koskien:

QuoteHuoltaja kertoi myös, ettei osa henkilökunnasta puhunut lainkaan suomea. Suomenkielisen lapsen puhe oli huonontunut päiväkodissa. Lapsi alkoi pelätä päiväkotia. Lopulta hän lopetti siellä 4-vuotiaana.

Touhulalta pyydettiin selvityksiä asioista. Aluehallintoviraston mukaan sille esitettiin ristiriitaisia väitteitä siitä, osaako koko henkilökunta suomea. Myös lasten päivän kulusta esitettiin ristiriitaisia väitteitä, samoin huoltajille tiedottamisesta ja tapaturmien hoidosta.

Aluehallintovirasto toteaa, että lopulta varhaiskasvatukseen sijoitettujen lasten määrä laski Touhula Varissuon päiväkodissa ja kelpoisen henkilöstön määrä lisääntyi. Tarkasteltu ajanjakso oli 6. maaliskuuta 2017 – 15. lokakuuta 2018.

White child flight?

Roope

QuoteOpetusministeri Li Andersson vieraili monikulttuurisessa Varissuon koulussa – oppilaat toivoivat suomenkielisiä kavereita ja lisää aikuisia

Opetusministeri Li Andersson (vas.) aloitti tänään koulukiertueen, jossa kerätään kokemuksia koulutuksen tilanteesta ja kehittämistarpeista. Yhdessä tiede- ja kulttuuriministeri Hanna Kososen (kesk.) kanssa tehtävällä kiertueella vieraillaan peruskouluissa, lukioissa, ammatillisissa oppilaitoksissa ja korkeakouluissa.

Ensimmäinen kohde oli Varissuon peruskoulu Li Anderssonin kotikaupungissa Turussa. Varissuon koulun erityispiirre on, että se on hyvin monikulttuurinen. Koulun oppilaista lähes 90 prosenttia puhuu äidinkielenään jotain muuta kuin suomea.

Tämän asian myös opettajat nostivat erittäin voimakkaasti esille, kun he pääsivät kertomaan ministerille ajatuksiaan.

Opettajat olivat huolissaan, miten asia vaikuttaa oppimisen tasoon ja erityisesti suomen kielen oppimiseen. Vertaisoppiminen jää pois, kun lapset eivät puhu keskenään suomea. Opettajat ovat havainneet, että myös suomea äidinkielenään puhuvat ovat alkaneet puhua huonoa suomea, sillä se tarttuu. Tänä syksynä koulussa on alkanut näkyä myös uusi ilmiö: oppilaat puhuvat keskenään englantia, koska osaavat sitä paremmin.

Li Andersson jakoi opettajien huolen. Ministeri astui hetkeksi kunnallispoliitikon rooliin ja sanoi hänellä olevan asiassa peiliinkatsomisen paikka. Tarvitaan asumispoliittisia ratkaisuja.
...
Yle 4.11.2019
Mediaseuranta - Maahanmuuttoaiheiset uutiset, tiedotteet ja tutkimukset

Golimar

 :facepalm: x 10000000000000000

Quote

X

Li Andersson nosti esille myös oppilaaksiottoalueiden muodostumisen.

X

Keskusteluun yhtyi myös Turun sivistystoimialan johtaja Timo Jalonen, joka väläytti mahdollisuutta uudesta koulusta.

– Varissuon koulu ja Pääskyvuoren koulu tarvitsevat ison remontin 2020-luvun aikana. Mitä jos silloin rakennettaisiin uusi koulu Varissuon ja Pääskyvuoren rajalle? Silloin noin 60 prosenttia oppilaista olisi kantasuomalaisia, Jalonen heitti.

X


https://yle.fi/uutiset/3-11050964

kivimies

Jos tuo on Anderssonille ongelma, niin "asumispoliittiset ratkaisut", joilla ilmeisesti viitataan sosiaaliseen sekoittamiseen, eivät auta asiaan, koska nykyisellä maahanmuuttopolitiikalla vieraskielisten määrä ja siten myös osuus nousee jatkuvasti.

Vaikka osuus hetkellisesti laskisikin Varissuolla, niin se on hetken kuluttua entisellään.

Eino P. Keravalta

Quote from: kivimies on 04.11.2019, 18:02:30
Jos tuo on Anderssonille ongelma, niin "asumispoliittiset ratkaisut", joilla ilmeisesti viitataan sosiaaliseen sekoittamiseen, eivät auta asiaan, koska nykyisellä maahanmuuttopolitiikalla vieraskielisten määrä ja siten myös osuus nousee jatkuvasti.

Vaikka osuus hetkellisesti laskisikin Varissuolla, niin se on hetken kuluttua entisellään.

Tätä olen aina ihmetellyt multikulttiuskovaisissa: he jotenkin kuvittelevat, että Suomessa kehitysmaalaisten ihmisten määrä pysähtyisi ja pysyisi jossain noin 20-30 prosentissa huolimatta siitä, että maahan vyöryy joka päivä lisää kehitysmaalaisia.

Kaikki tulevaisuuden skenaariot tuntuvat noilla hourupäillä lähtevän siitä, että vaikka raja on käytännössä avoin, suomalainen ja pohjoismainen hyvinvointivaltio voi vain olla ja elää ja että kaikki, lopulta miljoonat tulijat oppivat kiltisti suomen kielen ja alkavat saunoviksi ja busseissa mököttäviksi suomalaisiksi, jotka vaivatta uusintavat suomalaiskulttuurillista yhteiskuntaa, sen voimavaroja, arvomaailmaa, rauhanomaisuutta, innovatiivisuutta ja kaikkinaisia, vaurautta tuovia ominaisuuksia.

Ei millään tunnuta ymmärrettävän tai hyväksyttävän sitä, että kansojen välillä tosiaan on monia, merkittäviä eroja ja että eri ihmisryhmillä saadaan aikaan täysin erilainen yhteiskunta.
HUOMIO. Ylläolevaa tekstiä ei voi ymmärtää ilman seuraavaa, siihen kuuluvaa lisäystä: Olen todellisuudessa päinvastaista mieltä ja koko kirjoitus on vain parodiaa, jonka tarkoituksena on tuoda esiin maahanmuuttokriittisen ajattelun onttous; monikulttuuri on rikkaus ja kaikki ihmiset samanarvoisia.

Roope

Quote from: kivimies on 04.11.2019, 18:02:30
Jos tuo on Anderssonille ongelma, niin "asumispoliittiset ratkaisut", joilla ilmeisesti viitataan sosiaaliseen sekoittamiseen, eivät auta asiaan, koska nykyisellä maahanmuuttopolitiikalla vieraskielisten määrä ja siten myös osuus nousee jatkuvasti.

Vaikka osuus hetkellisesti laskisikin Varissuolla, niin se on hetken kuluttua entisellään.

Anderssonille ongelma ei olekaan siinä, että tilanne Varissuon koulussa on hälyttävä (ollut kaunistelevasta monikulttuuripuheesta huolimatta jo pitkään) vaan se, että se ei ole yhtä huono muualla.

Anderssonia eivät kiinnosta maahanmuuttopolitiikan vääristä valinnoista johtuvat kouluympäristön(kin) lisääntyvät ongelmat vaan "eriarvoisuuden" mörkö. Sitten on hyvin, kun kaikilla on yhtä huonosti. Siihen asti sosiaalista sekoittamista, erityistukia, oppilaaksiottoalueiden uudelleenmäärittelyä ja muuta puuhastelua, jolla ei ole pitkässä juoksussa vaikutusta lopputulokseen, ellei maahanmuuttopolitiikassa tehdä täyskäännöstä.
Mediaseuranta - Maahanmuuttoaiheiset uutiset, tiedotteet ja tutkimukset

Khalifatta

Quoteoppilaat toivoivat suomenkielisiä kavereita

...päästäkseen kiusaamaan suomalaislapsia? Kuten Vuosaaren Merilahden koulussa?
"Toisista kulttuureista tulevat tutustuvat prinsessoihimme. Tähän myös heillä on oikeus." - Rikoskomisario J. Kiiskinen

Outo olio

Quote from: Golimar on 04.11.2019, 17:58:39
Quote
– Varissuon koulu ja Pääskyvuoren koulu tarvitsevat ison remontin 2020-luvun aikana. Mitä jos silloin rakennettaisiin uusi koulu Varissuon ja Pääskyvuoren rajalle? Silloin noin 60 prosenttia oppilaista olisi kantasuomalaisia, Jalonen heitti.

Ilmakuvan perusteella Varissuo ja Pääskyvuori ovat kerrostaloalueita ja niiden välissä on lähimetsää ja omakotitaloalue, eli kummasta näistä nyt otettaisiin se maa-alue johon uusi koulu rakennettaisiin? Lähimetsästä varmaan niin. :'( Kuvassa näkyy vasemmassa alareunassa Pääskyvuoren nykyinen koulu, eli siitä näkee vähän miten isosta tontista on kysymys.

Omakotitaloalueen ja Pääskyvuoren asuntojen hinnat varmaan nyt kärsivät, kun julkistettiin ajatus, että lähimetsää kaadettaisiin jotta saadaan Pääskyvuorenkin lapset etnokouluun. Kaksinkertainen elämänlaadun aleneminen. Jos olit myymässä kotiasi tuolla, mahtaa harmittaa.
Suvaitsevaisen ajattelun yhteenveto: Suomessa Suomen kansalaiset rikkovat Suomen lakeja. Myös muiden maiden kansalaisten on päästävä Suomeen rikkomaan Suomen lakeja. Tämä on ihmisoikeuskysymys.

Joku ostaa ässäarvan, toinen taas uhrivauvan. Kaikki erilaisia, kaikki samanarvoisia.

Can I have a safe space, too?