Swefrica-hypoteesi

[Anti-Utopisti]

Vaikka olen kirjoittanut Hommafoorumille jo yli 300 viestiä, niin vasta nyt mieleeni juolahti sellainen ajatuskuvio, jota kutsuisin jossain määrin nerokkaaksi. Siksi se ansaitsee mielestäni oman viestiketjunsa.

Miten kaikkien pienten ja suurten mokutusjuttujen jäljet johtavat jok'ikinen kerta Ruotsiin?

Hetkinen... Salaliitto?!  

Taisin keksiä yhden mahdollisen selitysmallin.

Palautetaanpa mieleen aluksi Bat Ye'orin Eurabia-hypoteesi, jonka mukaan Ranskan eliittipiirit olisivat halunneet muodostaa Ranskan ja muun EEC:n ympärille itsenäisen valtablokin kilpailijaksi USA-vetoiselle länsiblokille ja Neuvostoliitto-vetoiselle itäblokille. Bat Ye'orin väitteen mukaan muslimimaat olisi sitten ideologisin dhimmitude-myönnytyksin värvätty mukaan tähän Ranska-/EEC-vetoiseen valtablokkiin, jotta tämä valtablokki saisi lisää geopoliittista muskelia.

Tämän Eurabia-hypoteesin uskottavuus taitaa olla hieman kyseenalainen, sillä se perustuu Bat Ye'orin ns. oranssin meemin tulkintatapaan eikä siten onnistu selittämään Euroopan maiden maahanmuuttopolitiikan saamaa ns. vihreän meemin perusluonnetta.

Mutta se on tämän ketjun aihepiirin kannalta epäoleellista. Sen sijaan oleellista on se, että saamme laadittua paljon mielenkiintoisemman hypoteesin, mikäli korvaamme ylläolevassa Bat Ye'orin Eurabia-hypoteesissa ensinnäkin Ranskan Ruotsilla ja toiseksi muslimimaat ns. sitoutumattomilla mailla sekä eräillä muilla kehitysmailla.

SWEFRICA-HYPOTEESI: Ehkäpä Ruotsin eliittipiirit halusivat Olof Palmen valtakaudella muodostaa Ruotsin ympärille itsenäisen valtablokin, joka olisi riippumaton sekä USA-vetoisesta länsiblokista että Neuvostoliitto-vetoisesta itäblokista. Kehitysmaiden sitoutumattomat maat olisi sitten maahanmuutto-porkkanaa sekä kehitysapu-porkkanaa käyttäen värvätty mukaan tähän Ruotsi-vetoiseen valtablokkiin, jotta tämä valtablokki saisi lisää geopoliittista muskelia. Luonnollisesti Ruotsin pääoma- ja teollisuuspiirit innostuivat näin aukeavista uusista markkinoista sekä helposti saatavasta uudesta halpatyövoimasta.

Mielestäni tämä hypoteesi on jopa uskottavampi kuin Bat Ye'orin Eurabia-hypoteesi. Erityisesti seuraavat seikat antavat keksimälleni Swefrica-hypoteesille uskottavuutta:

- Ruotsihan on geopoliittisesti katsottuna Pohjoismaissa kiistaton voimavaltio samalla tavalla kuin Ranska halusi ajatella olevansa kiistaton voimavaltio läntisen Välimeren alueella. Eli mikäli jokin Pohjoismaista rupeaisi rakentamaan itsenäistä valtablokkia Ranskan hengessä, niin se olisi juuri Ruotsi.

- Olof Palme taisi nyrpistellä sekä USA:lle että Neuvostoliitolle hieman samaan tapaan kuin Charles de Gaulle, joten henkilökohtainen ideologinen motivaatio itsenäisen valtablokin muodostamiselle oli olemassa.

- Koska Norja ja Tanska olivat lähellä USA-vetoista länsiblokkia mm. NATO:n kautta ja koska Suomi oli lähellä Neuvostoliitto-vetoista itäblokkia mm. suomettumisen kautta, niin Ruotsi ei voinut ruveta rakentamaan ympärilleen valtablokkia värväämällä mukaan läheisimpiä naapurimaitaan (Norja, Tanska ja Suomi). Niinpä Ruotsi joutui turvautumaan poliittis-taloudelliseen allianssiin meren takaisten kaukomaiden kanssa. Erityisesti pääasiassa kehitysmaiden muodostama ns. sitoutumattomien maiden liike (Non-Aligned Movement) tarjosi ihanteellisen allianssipartnerin Ruotsille, koska se ei ollut sen paremmin USA:n kuin Neuvostoliitonkaan talutusnuorassa:

"The Non-Aligned Movement (NAM) ... was founded in Belgrade in 1961, and was largely the brainchild of Yugoslavia's President, Josip Broz Tito, India's first Prime Minister, Jawaharlal Nehru, Egypt's second President, Gamal Abdel Nasser, Ghana's first president Kwame Nkrumah, and Indonesia's first President, Sukarno. All five leaders were prominent advocates of a middle course for states in the Developing World between the Western and Eastern blocs in the Cold War."

Lähde: http://en.wikipedia.org/wiki/Non-Aligned_Movement

Itse asiassa eräs sosialidemokraatti arvioi Olof Palmen olleen niin lähellä sitoutumattomien maiden liikettä, että hänet olisi ehkä jopa murhattu nimen omaan siksi, koska länsiblokki koki Palmen tukeman kolmannen blokin häiriöksi omalle valta-asemalleen:

"There is something all too convenient about Palme's assassination that makes me sceptical about the new theory that he was just a victim of mistaken identity. Not only was Palme a forthright opponent of apartheid, he was pro-Palestinian and closely associated with 'the leading personalities of the non-aligned countries, for example Indira Gandhi and Rajiv Gandhi.' Isn't it interesting that he was assassinated less than eighteen months after Indira Gandhi? With the deaths of Indira Gandhi and Olof Palme, two of the most important leaders of the non-aligned world were removed from the scene: it's not hard to see that the decapitation of the non-aligned movement fitted in very nicely with the interests of the Reagan White House, then absorbed by Reagan's obsession with cranking up the Cold War."

Lähde: Social Democracy Now -blogin kirjoitus Twenty years ago today: the assassination of Olof Palme

http://www.blogigo.co.uk/socialdemocracynow/Twenty-years-ago-today-the-assassination-Olof-Palme/47

Oli miten oli, niin joka tapauksessa sosialidemokraattien jo aiemmin virinneet ideologiapohjaiset kehitysmaasympatiat muodostuivat Olof Palmelle ja kumppaneille käteväksi välineeksi, joka tarjosi ideologisen viikunanlehden lähentyä erityisesti Afrikassa sijaitsevia kehitysmaita sekä lisäksi ehkäpä myös Salvador Allenden vasemmistolaisen Chilen kaltaisia valtioita:

"In Chile political and economic right-wingers were a formidable and confrontational opposition within the democratic framework, but they did not conceal their intention of overthrowing the constitutional regime by any means. The process was followed with great interest in Sweden and by October 1970 Allende had been invited to the Nordic countries. The social democratic parties in these countries were to act as hosts for his visit. The trip did not proceed because of disturbances in his country. The Swedish government with Olof Palme as Prime Minister decided to give Chile financial aid and, in addition, in 1971 Solidaritetskommittén for folkfrontsregering i Chile [Solidarity Committee for the Popular Front government in Chile] was established. Its object was to show solidarity with the Popular Front government and disseminate information about the situation in Chile. In 1973 this organisation became Chilekommittén [the Chile Committee] and remained active until the early 1990s."

Lähde: Lucy Viedma: Chile in the collections

http://www.arbark.se/wib/chile-in-the-collections.pdf

- Sitoutumattomien maiden liikkeen ohella Ruotsi saattoi löytää vastaavia allianssipartnereita monien muidenkin kehitysmaiden halutessa pysytellä itsenäisinä länsi- ja itäblokista:

"Third-worldism is a tendency within left-wing political thought to regard the division between developed countries, i.e. classically liberal nations, and developing countries or "Third World" nations against the background of primary political importance. Third-worldism tends to offer support to Third World nations and national liberation movements against Western nations or their proxies. Key figures in the Third Worldist movement include Frantz Fanon, Ahmed Ben Bella, Gamal Abdel Nasser, Ali Shariati, Andre Gunder Frank, Samir Amin and Simon Malley.

The Bandung Conference, which was held in 1955 in Indonesia, and the resultant formation of the Non-Aligned Movement represented a significant venue for Third World politics during the twentieth century. Third worldism is also closely connected with movements such as Pan-Africanism, Pan-Arabism, Maoism, African socialism, Arab socialism and Communism.

The New Left led to an explosion of support for Third-worldism, especially after the failure of revolutionary movements in the First World, such as Paris 1968."

Lähde: http://en.wikipedia.org/wiki/Third-worldism

- Ruotsalaismallinen monikultturismi ja antirasismi käsikirjoitettiin luullakseni 1970-luvulta alkaen Ruotsin eliittiyliopistoissa ja poliittisissa tutkimusinstituuteissa, jotta saataisiin kehitettyä yllä mainittua Third Worldism -ideologiaa pitkäikäisempi ideologinen viikunanlehti, johon vetoamalla vedätettäisiin ruotsalaiset tavikset hyväksymään Ruotsin ympärille muodostuneen valtablokin tiivistämisen edellyttämät maahanmuutto-porkkanat ja kehitysapu-porkkanat.

- Selvästikin Ruotsin ja sitoutumattomien kehitysmaiden muodostaman valtablokin säilymiselle olisi välttämätöntä, että sekä diplomaattiset suhteet että näiden maiden tavallisten kansalaisten välit toisiinsa säilyisivät erinomaisina. Niinpä tuli välttämättömäksi sabotoida kaikki sellaiset ruotsalaiset pienpuolueet, jotka saattaisivat heikentää Ruotsin välejä allianssipartnereihinsa.

- Eli olivatpa kyseessä joko aidosti rasistiset pienpuolueet tai täysin vilpittömän neutraalisti ulkomaalaisiin suhtautuvat mutta maahanmuuttoa kritisoivat pienpuolueet, niin Ruotsin eliittipiirien oli pakko sabotoida ne kaikki yhtä lailla, etteivät ne vaarantaisi vapaan maahanmuuton luomia sidoksia tai diplomaattisia suhteita Ruotsin ja sen allianssipartnereiden välillä. Myös äskettäin näkemämme Sverigedemokraterna-puolueen äärimmäinen demonisointi olisi tässä valossa kristallinkirkkaan looginen ratkaisu Ruotsin valtaeliitiltä. Toisaalta sabotointi olisi ehkä ovelampaa organisoida verhoamalla se radikaalivasemmistolaisten sirpaleryhmien, AFA:n ja Expon kaapuihin, mutta näiden kaapujen alta saattaakin tosiasiallisesti pilkottaa Ruotsin valtaeliitin käsi! Tai sitten ei. Kukapa tietää.

- Ruotsi olisi kuitenkin edelleenkin oletettavasti halunnut heti tilaisuuden tullen värvätä naapurimaansa Suomen, Norjan ja Tanskan omaan valtablokkiinsa. Neuvostoliiton hajoamiskehityksen alettua Ruotsin eliittipiirit varmaankin havaitsivat, että Suomi saattaisi olla mahdollista irrottaa itäblokista Ruotsin valtablokkiin.

- Ja kuinka ollakaan, Suomen ruotsalaismieliset piirit aloittivat käsittääkseni mokutuksen 1980-luvun lopussa eli täsmälleen silloin, kun Suomen irrottaminen Neuvostoliiton blokista Ruotsin blokkiin alkoi näyttää mahdolliselta:

"Ymmärtämättömät, kielitaidottomat suomalaiset on opetettava kansainvälisyyteen." (Per Stenbäck TV-uutisissa 16.9.87.)

"Suomalaiset eivät ole kulttuurimaan tasolla", kuulutti Elisabeth Rehn Siuntiossa 5.1.91. (Al 6.1.91.)

Lähde: jäsen gentilhommehkin signature-kenttä

- Parissa vuodessa Suomen maahanmuuttopolitiikassa tapahtuikin aivan valtavia muutoksia. Esimerkiksi oikeusministeriössä laadittiin vuonna 1990 vasemmistoradikalismiin linkittyneiden tutkijoiden ja lakimiesten toimesta muistio nimellä Monikulttuuriseen Suomeen. Tätä muistiota lukiessa ainakin minulle syntyy vaikutelma, että siinä haluttiin kopioida Suomeen nimen omaan Ruotsin mallia kaikkine maahanmuutto- ja monikultturismi-instituutioineen. Lisäksi Ruotsin suomalaisvähemmistön tilannetta tutkineen Magdalena Jaakkolan mukanaolo herättää minussa samansuuntaisia epäilyksiä.

- Samoihin aikoihin maahanmuuton ja monikultturismin puhetorveksi Suomessa nousi Risto Laakkonen. Hänet arvatenkin tiedettiin luotettavaksi henkilöksi hoitamaan kyseistä roolia, sillä hän oli jo 1970-luvun alussa kunnostautunut sekä pohjoismaisen yhteistyön että siirtolaisuusasioiden erikoismiehenä:

"Ammattiyhdistystoimikuntaan ovat puoluekokoukseen saakka kuuluneet ... Risto Laakkonen
...
Pohjoismainen jaosto: ... Risto Laakkonen
...
Työsuhdepoliittinen jaosto: ... Risto Laakkonen
...
Siirtolaispoliittinen jaosto: ... Risto Laakkonen
...
Kansainvälisen solidaarisuussäätiön valtuuskunnan puheenjohtajana toimi Kalevi Sorsa (Lars Lindeman) ... sekä jäseninä ... Risto Laakkonen"

Lähde: Sosialidemokraattisen puolueen ja eduskuntaryhmän toimintakertomukset 1972-1974

http://www.tyark.fi/lists/SDP_tk_1975_s1-50.pdf

- Lisäksi Risto Laakkonen oli 1990-luvulle tultaessa ehtinyt toimia jo pitkään Ruotsi-vetoiseen valtablokkiin linkittyneissä instituutioissa kuten Pohjoismaiden neuvoston sihteeristössä sekä jo aiemmin ilmeisesti eräänlaisena SAK:n yhteysmiehenä Ruotsissa:

"Laakkonen oli ensimmäinen suomalainen työattasea Tukholmassa, myöhemmin lähetystöneuvos. Hän toimi Suomen hallituksen ja Ruotsin viranomaisten yhteyshenkilönä. Tuohon aikaan Ruotsiin oli muuttanut jo parisataa tuhatta suomalaista, ja selvitettävää riitti.

Seuraava etappi sijaitsi Oslossa, jossa Laakkonen toimi Pohjoismaiden ministerineuvoston osastopäällikkönä ja vastasi työ-, sosiaali- ja ympäristöasioista."

Lähde: http://eastc.wordpress.com/2011/01/11/tyota-ihmisten-puolesta-ihmisten-kanssa

"Risto Laakkonen toimi useita vuosia työvoima-attasheana ja lähetysneuvoksena Ruotsissa. Sen jälkeen hän työskenteli osastopäällikkönä Pohjoismaiden neuvoston sihteeristössä Norjassa. Hänellä on pitkä kokemus siitä, miten pohjoismaiset naapurimme ovat ottaneet vastaan satojatuhansia maahanmuuttajia, muun muassa Suomesta."

Lähde: Selkeä kanta maahanmuuttajiin

http://www.palkkatyolainen.fi/pt2001/pt0102/p010306-t6.html

- Yllä olevien seikkojen valossa ketään lukijaa ei varmaan yllätä, että Risto Laakkonen palasi takaisin Suomeen juuri Neuvostoliiton hajoamiskehityksen alettua ja käynnisti ruotsalaishenkisen maahanmuuton lobbauksen Suomessa täsmälleen sellaisella sanavalinnalla, jonka yllä esitetty kehitys ennustaakin:

"Laakkosen mielestä Suomessa on toimittava Ruotsin tapaan."

Lähde: Helsingin Sanomat: Siirtolaisten tulolle ei ole enää vaihtoehtoa 16.12.1990

http://mediaseuranta.blogspot.com/1990/12/hs-siirtolaisten-tulolle-ei-ole-enaa.html

- Mutta Risto Laakkosella oli tässä vaiheessa selvästikin ongelma, kuinka ilmaista kansankielellä se äärimmäisen monimutkainen mokutus-siteiden vyyhti, joka tarvittaisiin Suomen sitomiseksi Ruotsin ja sen kehitysmaakumppanien valtablokkiin. Kannattaisiko hänen esimerkiksi vedota taloudellisiin syihin, jotka olivat aivan aidosti yksi osa kyseisen valtablokin sisäistä toimintalogiikkaa? Vai pitäisikö hänen vedota siihen ideologiseen viikunanlehteen (monikultturismi), joka oli Ruotsissa käsikirjoitettu tavisten vedättämiseksi myötämielisiksi? Laakkonen ilmeisesti päätyi käyttämään vuorotellen näitä kaikkia vaihtoehtoja riippuen puheensa kohdeyleisöstä:

"Olen viipynyt maahan- ja maastamuuton kansantaloudellisissa vaikutuksissa siksi, että niitä voitaisiin käyttää perusteluissa ja vakuuttaa niitä tahoja, jotka eivät ainakaan vielä ole mukana aktiivisessa työssä hyvien etnisten suhteiden kehittämisessä ja etnisen syrjinnän estämisessä. Kuitenkin ihmisten kohtaamista ja kohtaamisen rikastuttavaa ja uudistavaa vaikutusta ei voi mitata taloudellisilla suureilla."

Lähde: http://www.eurocult.fi/julkaisut/Maahanmuuttaja-kahden-kulttuurin-valissa-2000.pdf

- Koska monet suomenruotsalaiset tietenkin arvostavat ja haluavat edistää Suomen ja Ruotsin läheisiä välejä, niin heille oli toki loogista hypätä empimättä tukemaan ideaa siitä, että Suomi liitettäisiin mukaan Ruotsin ja sen kehitysmaakumppanien valtablokkiin. Merkittävä vaara Ruotsin eliittipiireille oli kuitenkin se, että mikäli suomenruotsalaiset sattuisivatkin huomaamaan, kuinka sairas tämän valtablokin idealisoimiseksi käsikirjoitettu monikultturismi-ideologia sattui olemaan, niin jopa suomenruotsalaiset olisivat saattaneet tyrmätä idean, sillä monikultturismin ruotsalaiset käsikirjoittajat olivat 1960-lukulaisen radikaalihurmoksensa villitseminä epäonnistuneet tehtävässään pahasti maalaisjärjen näkökulmasta. Niinpä suomenruotsalaisia poliitikkoja lienee kehotettu vetoamaan muihinkin sekalaisiin ideologisiin perusteluihin (kuten kansainvälinen suojelu ja ihmisoikeudet, Närpiön työvoimapula, haavekuva maahanmuuttajien lasten kasvattamisesta ruotsinkielisiksi, RKP:n muka tarvitsema uusi äänestäjäkunta), kun vetoaminen pelkästään monikultturismiin on vaikuttanut jopa suomenruotsalaisista poliitikoista itsestään surkuhupaisan epäuskottavalta verukkeelta.

- Edelleen yllä olevien seikkojen valossa ei varmaan ole yllätys, että Suomessakin nimen omaan eräs ruotsalaisten eliittipiirien omistama TV-kanava on ruvennut hyökkäilemään Ruotsi-vetoisen valtablokin vaarantavia puolueita kuten Perussuomalaisia vastaan. Verukkeina on luonnollisesti käytetty pitkälti samoja mokutusargumentteja, joilla Ruotsissa on kohtalaisella menestyksellä sabotoitu sikäläiset niskoittelevat pienpuolueet.

- Olen jo pitkään ihmetellyt, mikseivät Suomen puolustusvoimien kenraalit ja suojelupoliisi puuttuneet voimakkaasti mokutukseen heti 1990-luvun alussa. Itse en olisi heidän asemassaan odottanut hetkeäkään, sillä mokutusprojekti oli niin ilmiselvästi tragikoominen torso mutta toisaalta äärimmäisen vaarallinen Suomen tulevaisuudelle. Jo pelkästään tämänkaltainen tavisten älykkyyden halventaminen saattaa riittää yhteiskunnan vakauden järkyttämiseen kollektiivisen suuttumuksen seurauksena tai vaihtoehtoisesti saattaa johtaa Suomen itsepuolustuskykyä nakertavaan kollektiiviseen tyhmistymiseen. Niinpä olisin itse heidän sijassaan käyttänyt ammatin mukanaan tuomia resurssiverkostoja koko mokutusprojektin sabotoimiseksi heti alkuunsa. Mutta tarkemmin ajatellen eiväthän puolustusvoimat ja suojelupoliisi voineet asettua mokutusprojektia vastaan, koska he varmaankin pelkäsivät, että silloin myös Suomen ja Ruotsin puolustusyhteistyö vaikeutuisi, mikä taas jättäisi Suomen liiaksi Venäjän armoille.

Tässä vaiheessa herää luonnollisesti kysymys, onko yllä esittämäni Swefrica-hypoteesi uskottava. Voinko esimerkiksi antaa minkäänlaisia yksityiskohtaisempia todisteita hypoteesin tueksi?

No, yksi kaikkein vakuuttavin todiste olisi tutkia vanhoista lehtiartikkeleista, missä määrin nimen omaan ruotsimieliset kokoomuslaiset, demarit ja keskustalaiset ovat linkittyneet monikultturistiseen retoriikkaan. Swefrica-hypoteesi ennustaisi, että täsmälleen ruotsimieliset poliitikot Suomen suurista puolueista (kuten Paavo Lipponen, yms.) olisivat turvautuneet mokutusliturgiaan, kun taas esimerkiksi itäsuuntaan kallellaan olleet poliitikot ovat saattaneet suhtautua hyväksyvästi maahanmuuttoon mutta käyttämättä ikinä Ruotsissa käsikirjoitettua propagandasanastoa. Tällaisen korrelaation olemassaolo täytyisi selvittää, ennen kuin Swefrica-hypoteesia voitaisiin pitää edes tarkemman tutkimuksen arvoisena (so. monikultturismi-retoriikan korreloiminen ruotsimielisyyden kanssa saattaisi viitata siihen, että tämä retoriikka on kehitetty nimen omaan palvelemaan Ruotsi-vetoisen valtablokin sisäistä koheesiota).

Latent Semantic Analysis on tutkimusmenetelmä, jonka avulla voitaisiin esimerkiksi Helsingin Sanomien uutisarkistosta kartoittaa ne poliitikot, jotka ovat käyttäneet monikultturistista retoriikkaa ja käsitemaailmaa. Tällä tutkimuksella voitaneen epäsuorasti osoittaa, riittääkö yllä esitetty Swefrica-hypoteesi jo yksinään selittämään mokutuksen saapumisen Suomeen 1980- ja 1990-lukujen vaihteessa (so. Suomen integroimiseksi Ruotsin valtablokkiin) vai onko eräillä muilla Ruotsista riippumattomilla ideologisilla virtauksilla ollut yhtäläinen tai jopa suurempi rooli Suomen maahanmuuttopolitiikan muutoksessa.

Mainittakoon vielä lopuksi, että itselläni on ollut suomenruotsalaisia kavereita ja arvostan varsin korkealle suomenruotsalaisuutta, enkä siksi keksinyt ylläolevaa hypoteesia minkäänlaisen ruotsalaisuusantipatian seurauksena vaan yksinkertaisesti siitä syystä, että minulla vain sattuu olemaan sellaiset aivot, jotka luonnostaan rupeavat kelaamaan näppäriä selitysmalleja asioille.

Mokutus on kuitenkin aivan eri asia kuin suomenruotsalaisuuden arvostaminen, eikä se ole mitenkään välttämätöntä samassa yhteydessä. Samoin Suomen sitominen massamaahanmuutolla ja monikultturismilla Ruotsi-vetoiseen valtablokkiin olisi aivan tarpeeton harha-askel. Ruotsin intressien varmistamiseksihan riittää, että se muodostaa kahdenväliset maahanmuuttositeet kuhunkin allianssipartneriinsa erikseen, mutta vastaavien maahanmuuttositeiden luominen näiden allianssipartnerien välille ei ole edellytys kyseisen valtablokin säilymiselle.

Ehkäpä paras vastalääke Ruotsista Suomeen mahdollisesti kulkeutuneelle Swefrica-visiolle olisi se, että maahanmuuttokriitikot vaatisivat Suomeen suuntautuvalle maahanmuutolle vuotuisen kattolukumäärän, minkä jälkeen ei olisi enää vaaraa siitä, että Ruotsista käsin masinoitavalla mokutuksella aiheutettaisiin Suomeen tarpeettomia siirtolaisvyöryjä.

Wikistä:
"..on naimisissa ruotsalaisen juristin Nane Maria Annanin kanssa (joka on sukua Raoul Wallenbergille)".

Yllä mainittu Non-Aligned Movement linkittyi enemmän tai vähemmän YK-piireihin ehkäpä siksi, koska näille kummallekin oli yhteistä pyrkimys riippumattomuuteen USA-vetoisesta länsiblokista ja Neuvostoliitto-vetoisesta itäblokista. Ehkäpä silloin syntyi jonkinlainen yhtenäinen sitoutumattomien maiden ja YK-piirien jetset-eliitti, joka mielellään pariutuu keskenään kuten eliittipiirit ovat ikiaikaisesti tavanneet tehdä.

Näin syntyneet YK-yhteydet ovat olleet käteviä Ruotsin eliittipiireille, varsinkin kun nämä ovat YK-yhteyksien sivutuotteena saaneet luotua suhteita myös YK-piireissä pyöriviin sosialisteihin. Eli Ruotsi-vetoinen valtablokki ja ruotsalaisten eliittipiirien yhteydet kansainvälisyyttä ihannoiviin eri maiden sosialisteihin ovat kaksi toisistaan riippumatonta mutta osittain toisensa leikkaavaa verkostoa, jotka molemmat palvelevat Ruotsin valta-aseman lisäämistä.

YK-piireissä pyörivät sosialistit sekä näiden yhteydet ruotsalaismalliseen mokutukseen saattaisivat selittää senkin, miksi Tarja Halonen on niin innoissaan YK:sta ja miksi hän ehdottomasti halusi nimittää mokutuspäällikön sisäministeriön johtoon. Ehkäpä Halosen tavoitteena oli yksinkertaisesti parantaa kyseisen verkoston sisäistä koheesiota Suomen osalta. Myös Suomen jäsenyys YK:n turvallisuusneuvostossa sitoisi Suomea entistä tiiviimmin Ruotsi-vetoisen valtablokin ja YK:n sosialistien muodostamaan verkostoon, joten turvallisuusneuvostojäsenyyden tavoittelu lienee sikäli looginen tavoite Haloselle ja hänen hengenheimolaisilleen.

Ja aivan vastaavasti on loogista, että entinen YK:n pääsihteeri Kofi Annan levittää propagandaa, jonka mukaan siirtolaisuutta ei muka voi pysäyttää. Näin Kofi Annan saa eri maiden herkkäuskoiset tavikset suostumaan maahanmuuton lisäämiseen, mikä puolestaan edistää näiden maiden integroimista YK:n verkostoihin, joihin ilmeisesti myös Ruotsin eliittipiirit linkittyvät.


793497539@hotmail.com

[PaulR]

ns. sitoutumattomien maiden liike (Non-Aligned Movement)

Ikinä kuullutkaan. Risto Laakkosen olet maininnut aiemmin. Vieläkö lienee kuvioissa / haastateltavissa?

[Rafael K.]

Kuulostaa ihan tutkimisen arvoiselta kysymykseltä. Ruotsilla taisi olla toisen maailmansodan jälkeen jonkinlainen suurvaltakompleksi, Dag Hammarsköldin pääsihteeriys YK:ssa taitaa olla tämän huipentuma. Ja nimenomaan tarkoituksena oli löytää jotakin Yhdysvalloista ja Neuvostoliitosta riippumatonta, jossa ruotsalaiset saisivat ihan itse kukkoilla (tunkiolla?). Itseeni ainakin teki vaikutuksen tieto, että Ruotsin ilmavoimat olivat 1950-luvulla maailman neljänneksi suurimmat (edellä vain USA, NL ja Iso-Britannia).

Olof Palmesta vielä että hänen samanniminen Porvoossa syntynyt setänsä osallistui Suomen vapaussotaan ruotsalaisten vapaaehtoisten kanssa, motiivina ilmeisesti Suomen palauttaminen Ruotsin etupiiriin:
http://sv.wikipedia.org/wiki/Olof_Palme_%28historiker%29

Röster finnas, som ordat för ett oafhängigt Finland. Det är goda svenska röster kanske, men dock svenskars, som om Finlands villkor äga ringa eller ingen kunskap. De veta icke, att i ett oafhängigt Finland ginge den svenska odlingen till säker undergång.

[LW]

Suurvaltakompleksilla lienee monenlaisia seurauksia. Ruotsalaiset ovat varmasti aikanaan tajunneet itsekin, ettei heillä ole resursseja rakentaa samanlaista valtablokkia kuin edes Ranskalla, USA:sta puhumattakaan. Heidän ns. ylivoimaisen upean yhteiskuntamallinsa kuitenkin olisi pitänyt mahdollistaa se, että he olisivat kyenneet integroimaan suuriakin määriä ulkomaalaisia aivan eri tavalla kitkatta kuin rotumellakoista etenkin 60-luvulla kärsinyt USA. Tässä onnistuminen olisi todistanut ruotsalaisen sosiaalidemokraattisen, korporatistisen mallin ylivoimaisuuden koko maailman silmissä, ja hyvinkin mahdollisesti avustanut niin kyseisen meemipleksin levittämistä, kuin konkreettisen valtablokinkin rakentamista.

[Tommi Korhonen]

Ihan hauska foliohattuteoria. Ja täsmäisikin monelta osalta, esimerkiksi sinun esittämiltä aikatauluilta mokutuksen alkutaipaleista. Vielä kun keksit miten itäblokin suorittama vihreän desanttiaallon tuottaminen sopii tuohon.

Mutta tietysti kaikki oikea uskottavuus tältä rehdiltä konspiraatiolta häviää jos miettii että MITÄ tuollaisella non-allied blokilla olisi merkitystä. Ei mitään. Hajanainen porukka huuhaavaltioita joilla ei olisi kaupallista eikä voiman projisiointikykyä. Nauruahan tuollainen porukka aiheuttaisi suurvaltapolitiikan markkinoilla. Toki mokuttamisella voidaan yksittäisiin maihin vaikuttaa, mutta ei varmaankaan suurvaltoihin tai maailmanpolitiikkaan. Chileläisiin en niin panostaisi, mutta Intia ehkä voisi olla merkittävä peluri. Mutta mitä ne Ruotsin kanssa tekisivät?

[LW]

Mutta tietysti kaikki oikea uskottavuus tältä rehdiltä konspiraatiolta häviää jos miettii että MITÄ tuollaisella non-allied blokilla olisi merkitystä. Ei mitään. Hajanainen porukka huuhaavaltioita joilla ei olisi kaupallista eikä voiman projisiointikykyä. Nauruahan tuollainen porukka aiheuttaisi suurvaltapolitiikan markkinoilla.

Tältähän se tosiaan näyttää vuoden 2011 perspektiivistä. Sinänsä tosin älyttömämpiäkin asioita ovat paremmatkin kansat lähteneet ajamaan täysin tosissaan - Natsi-Saksa on varmaan se paras, joskaan ei ainoa esimerkki.

1960- ja 70-luvulla tilanne on kuitenkin voinut näyttää aivan kokonaan toiselta. Se oli aikaa, jolloin yksi mitätön lantavaltio, Pohjois-Vietnam, iski supervalta USA:lta nenän verille. Aikaa, jolloin Afrikan valtioiden kuviteltiin yleisesti nousevan hyvinkin vahvoiksi ja varakkaiksi. Aikaa, ennen kuin arabisosialismin ja -nationalismin epäonnistuminen selvisi kaikille. Yritys muodostaa liittoutumattomista kolmannen maailman valtioista valtablokki, jossa tärkeää, esikuvallista roolia näyttelisi kehittynyt pohjoinen teollisuusvaltio Ruotsi, olisi hyvinkin saattanut näyttää siinä vaiheessa hyvältä siirrolta.

Teoria on uskottava, mutta vaatii tietysti paljonkin tutkimusta, ennen kuin sitä kannattaa alkaa kauppaamaan laajemmalti.

[Rafael K.]

Mutta tietysti kaikki oikea uskottavuus tältä rehdiltä konspiraatiolta häviää jos miettii että MITÄ tuollaisella non-allied blokilla olisi merkitystä. Ei mitään. Hajanainen porukka huuhaavaltioita joilla ei olisi kaupallista eikä voiman projisiointikykyä. Nauruahan tuollainen porukka aiheuttaisi suurvaltapolitiikan markkinoilla.

Tältähän se tosiaan näyttää vuoden 2011 perspektiivistä. Sinänsä tosin älyttömämpiäkin asioita ovat paremmatkin kansat lähteneet ajamaan täysin tosissaan

1960- ja 70-luvulla tilanne on kuitenkin voinut näyttää aivan kokonaan toiselta. Se oli aikaa, jolloin yksi mitätön lantavaltio, Pohjois-Vietnam, iski supervalta USA:lta nenän verille. Aikaa, jolloin Afrikan valtioiden kuviteltiin yleisesti nousevan hyvinkin vahvoiksi ja varakkaiksi. Aikaa, ennen kuin arabisosialismin ja -nationalismin epäonnistuminen selvisi kaikille. Yritys muodostaa liittoutumattomista kolmannen maailman valtioista valtablokki, jossa tärkeää, esikuvallista roolia näyttelisi kehittynyt pohjoinen teollisuusvaltio Ruotsi, olisi hyvinkin saattanut näyttää siinä vaiheessa hyvältä siirrolta.

Olen samaa mieltä kuin LW, ei kannata yrittää ymmärtää menneitä tapahtumia nykyisestä perspektiivistä. Kehitysmaainnostus voi nykyään näyttää yhtä typerältä kuin joku IT-kupla vuosituhannen vaihteessa, mutta 60-luvulla se otettiin ihan tosissaan ja kaikki kuitenkin jossain määrin haluavat olla voittajien puolella. Massahysteriaa vai miksikä sitä sanoisi.

Eikä ihmisten motiiveja kannata liian rationaalisesti ruveta luokittelemaan. Jonkun on täytynyt haluta Ruotsina kansoittamista kehitysmaalaisilla, ei sitä "sattumalta" ole tapahtunut. Ja koko idea on niin typerä, ettei kannata olettaa sitä halunneilta liikaa kykyä laskelmoida kaupallisia etuja ja voiman projisointia.

Kyllähän se maailmankirjallisuudesta on opittu että suurmiehet ja diktaattorit haluavat kuitenkin rakkautta, rakkaus maailmaa pyörittää jne. Sosialidemokraattijohtajilla oli jo koko Ruotsin kansan vankkumaton rakkaus kansankodin hyvinvointivaltiossa. He tarvitsivat lisää, ja tuo kehitysmaasuuntaus tarjosi mahdollisuuden esittää ruotsalainen "kolmas tie" kaiken yhteiskunnallisen vastakkainasettelun USA:n ja Neuvostoliiton vastakkainasettelun ylittäväksi ratkaisuksi, valoksi kaikille kansoille. Poliitikot tavoittelivat JFK-rocktähtistatusta. (Aiheeseen ehkä liittyen: JFK tunnetusti nusautti jokaista hameväkeen kuuluvaa Valkoisessa talossa ja ruotsalaisilla poliitikoilla oli oma seksiskandaalinsa http://sv.wikipedia.org/wiki/Geijeraff%C3%A4ren)

[Marius]

Hieno kirjoitus Anti-Utopistilta, kuten aina, mutta todellinen, massojen liikehdinnän halun ja sitä kautta liikehdinnän toteutumisen ainoa mahdollistava tekijä on silti: blondit.
Kehitysmaalaiset eivät vaella vaurauden vaan p....n, rahan ja sipsien perässä.

[l'uomo normale]

Sitoutumattomien maiden liitto. (non-allied countries) oli toiminnassa vielä 90-luvun alussa. Euroopassa sen päsmäreinä olivat Ruotsi ja Titon Jugooslavia. Molemmat hakivat kolmatta tietä suurvaltablokkien välllä, liittolaisinaan kehitysmaalaisia. Suomikin ehti päästä mukaan tarkkailijajäsenenä, ulkoministeri Pertti Paasio edustajanaan, ennenkuin Neuvostoliiton ja Jugoslavian hajoaminen, silloisen EU:n laajeneminen ja muut jäsenmaiden ongelmat, kuten Irakin putoaminen kansainvälisen yhteisön ulkopuolelle, tekivät puljun vanhentuneeksi ja se menetti vaikutusvaltaansa. Ruotsin ulkomaalaispolitiikka on yhteydessä yleiseen maailmanhalaamispolitiikkaan. Ruotsi tuki Angolan ja Mosambikin vapautusliikkeitä miljardeilla kruunuilla ym. Ruotsalaiselle maailmanparannusinnolle naureskeltiin Suomessa ja muuallakin vuosikymmenet.

[Simo Hankaniemi]

Swefrica-hypoteesi kuulostaa varsin uskottavalta, varsinkin sen ikäisen korvissa, joka muistaa 1960-luvun lopun ja 1970-luvun "kehitysmaalaisuuden" harrastuksen, joka oli tosiaan hyvin Ruotsi-vetoista. Joku selityshän on joka tapauksessa annettava Ruotsin omituiselle touhuilulle näissä asioissa. Sattumaa tämä kolmasmaalaisuus ja mokutus ei ainakaan ole. Sitä on ajettu varsinkin juuri Ruotsissa erittäin sinnikkäästi ja ajetaan yhä.

[Anti-Utopisti]

Vielä kun keksit miten itäblokin suorittama vihreän desanttiaallon tuottaminen sopii tuohon.

Se onkin vaikea kysymys. Itse asiassa 1960-luvulla läpi lyöneen ns. vihreän meemin eettisyys ja uususkonnollisuus pikemminkin viittaavat siihen, ettei Eurabia- ja Swefrica-hypoteesien kaltainen sydämetön geopoliittinen laskelmointi ollut enää 1970-luvulla poliitikkojen suosiossa vaan sen oli korvannut poliitikkojen halu leikkiä korkeamoraalista ja edistyksellistä ihmistä.

vihreän desanttiaallon tuottaminen

Olen itsekin joutunut pänttäämään marxilaista teoriaa laidasta laitaan useamman sadan tunnin edestä, mutta en vieläkään käsitä, miten marxilainen luokkataisteluteoria historian punaisena lankana tai marxilainen teoria kapitalismin aiheuttamista vääristyneistä ajatusmalleista (esim. alienaatio ja reifikaatio) voisivat liittyä monikultturismin kannattamiseen. Niinpä päättelen, että puhtaasti marxilaiselle teorialle omistautuneilla radikaalivasemmistolaisilla ei pitäisi olla minkäänlaista kantaa monikultturismiin, joka on sitä paitsi katukuvaihanteineen pikemminkin lähellä natsismin ja fasismin arkkityyppistä Introverted Intuition -hahmottamistapaa kuin puhtaan marxilaisuuden ihanteista vapaata Introverted Thinking -hahmottamistapaa.

On kuitenkin kiistämätön historiallinen fakta, että esimerkiksi Saksassa eräisiin Vihreiden edeltäjäorganisaatioihin soluttautui ns. K-Gruppe-kommunisteja ajamaan omia tavoitteitaan:

"This mushrooming of countercultural organizations, as well as the formation of the numerous small political organizations in an initial attempt to gather support to spearhead a violent revolution, were responses to the demise of the SDS. With the sudden collapse of this student organization, thousands of committed individuals lost their political homeland. Many found it again in one of the K-groups during what Gerd Koenen labeled the "Red Decade" of the 1970s. These K-groups too represented a reaction to the failure of the New Left of the 1960s, as epitomized by the dissolution of the SDS. Thus, the K-groups were a return to orthodox Marxism-Leninism. Marxism-Leninism emphasized the role of a small vanguard party. This highly-organized, central organization would play the leading role in beginning the violent revolution that would bring about a socialist society.

Two of these K-groups, the KPD-Rote Fahne and the KBW, played an especially important role in West Berlin. Because members of the former group actively participated in the founding of the AL [so. Alternative Liste, yksi Saksan Vihreiden esiasteista], this chapter concentrates on the history and ideology of the KPD-Rote Fahne.
...
Moreover, much evidence indicates that the KPD-Rote Fahne viewed the AL as a kind of Trojan horse with which it could infiltrate and exploit parliament (See below, Chapter Four). While it is clear that certain elements of the structure and ideology of the K-groups persisted and found their way into the AL, however, it is important to emphasize that the K-groups were by no means identical to the AL. The point is not that the AL was the continuation of the KPD-Rote Fahne in another guise, as many politicians and journalists claimed at the time: to claim this would be to oversimplify. As will be seen in the next chapter, the AL was both a reaction against the K-groups and a continuation of certain of their elements."

Lähde: Keith Alexander: From Red to Green in the Island City: The Alternative Liste West Berlin

http://www.lib.umd.edu/drum/bitstream/1903/320/1/dissertation.pdf

Tämäntyyppisten kommunistien motiivi edistää monikultturismia on minulle täysi arvoitus, sillä luullakseni marxilainen teoria ei voi riittää yksinään selitykseksi, varsinkin kun monikultturismissa tarvitaan ainakin tietynasteista heimoonkuulumisviettiä ja omien rotumyyttien keksimistä, jotka eivät liity puhtaaseen marxilaisuuteen. Joka tapauksessa veikkaan monikultturisteiksi ryhtyneiden suomalaisten kommunistien tehneen ideologianvaihdoksensa samasta motiivista kuin Saksassakin, vaikka en tätä motiivia tiedäkään. Arvatenkin myös Ruotsissa jotkut sikäläisestä AFA:sta ja Exposta kulkeutuivat kommunisteista antirasisteiksi aivan samalla motiivilla, joten tämä olisi mielenkiintoista saada selville.

Vaikuttaisi siltä, että monet tunnetut Vihreät keskushahmot olivat mukana kapinaliikkeissä pikemminkin autenttisen elämäntavan etsinnän takia eivätkä kylmän teoreettisen marxilaisen ajattelutavan takia. Esimerkiksi Daniel Cohn-Bendit tuhlasi pari vuotta elämästään työskennellessään lastentarhassa:

"Ich hatte schon lange Lust gehabt, in einem Kindergarten zu arbeiten. Die deutsche Studentenbewegung hat ihre eigenen antiautoritären Kindergärten hervorgebracht, die von den Stadtverwaltungen mehr oder weniger unterstützt wurden. Ich habe mich dann 1972 beim Kindergarten der Frankfurter Universität beworben, der in Selbstverwaltung der Eltern ist und vom Studentenwerk und der Stadt unterstützt wird. ... Die Eltern haben mich als Bezugsperson akzeptiert. Ich habe in diesem Kindergarten zwei Jahrelang gearbeitet."

Lähde: Daniel Cohn-Bendit: Ich hatte Lust

http://www.emma.de/index.php?id=2860

Aito marxilainen teoreetikko ei olisi ikinä tehnyt Daniel Cohn-Benditin kaltaista ratkaisua, koska hän tajuaisi, että joka ainoa viikko, kuukausi ja vuosi omasta elämästä on käytettävä laajakantoisten tavoitteiden edistämiseksi politiikassa. Vaikka työ lastentarhassa on eettisesti erittäin arvostettavaa ja antoisaa, niin tämä vihloisi kohtuuttomasti teoreettisen ihmisen sydänalaa, kun haaskattu aika kummittelisi jatkuvasti ajatuksissa. Niinpä voitaneen päätellä, että Daniel Cohn-Benditin kaltaiset Vihreät ovat mukana politiikassa ainakin osittain elämäntavallisista syistä. Myös heidän kannatuksensa monikultturismille saattaa liittyä tai olla liittymättä näihin elämäntavallisiin syihin.

Hieno kirjoitus Anti-Utopistilta, kuten aina, mutta todellinen, massojen liikehdinnän halun ja sitä kautta liikehdinnän toteutumisen ainoa mahdollistava tekijä on silti: blondit.

Olen ehdottomasti päätynyt nimen omaan samaan johtopäätökseen

Ja sitä paitsi mikäli Amotz Zahavin statuskilpailuhypoteesia on uskominen, niin saattaa olla jopa niin, että Ruotsin valtaeliitin kenraalit, talousjohtajat ja poliitikot pyrkivät edistyneitä geopoliittisia teorioitaan pyörittäessään tosiasiallisesti keräämään itselleen tiedostamattomasti lisää statusarvoa, jotta saisivat valtaeliitin sisällä paremman aseman - mikä sitten edelleen tiedostamattomasti tekee vaikutuksen eliittipiirien ympärillä pyöriviin blondeihin.

Eli lienee toteutunut seuraava henkilökohtainen kehityskaari: ruotsalaispoika kiinnostuu teini-iässä matematiikasta -> menee parikymppisenä tämän kiinnostuksen pohjalta kauppakorkeakouluun, maanpuolustuskorkeakouluun tai valtiotieteelliseen tiedekuntaan opiskelemaan ja pänttää siellä hömppäteorioita -> pyrkii tiedostamattaan hankkimaan itselleen lisää statusarvoa keksimällä edistyneitä teorioita Ruotsi-vetoisen valtablokin ja monikultturismin kuvitteellisista eduista ruotsalaisille -> pääsee Ruotsin korkeimpiin eliittipiireihin -> tapaa monia viehättäviä blondeja -> ei uskalla edes kyseenalaistaa keksimiään hömppäteorioita, vaikka ehkä vaistoaa ajaneensa Ruotsin tuhon tielle monikultturismia edistämällä.

Tästä syöksykierteestä lienee siis odotettavissa parannusta vasta, kun Ruotsissa valtaan pääsevät sellaiset poliitikot, talousmiehet ja kenraalit, jotka pystyvät näkemään oman evolutiivisen ohjelmointinsa läpi ja katsomaan reaalimaailmaa sellaisena kuin se on. Eivätkä siinä reaalimaailmassa massamaahanmuuton seuraukset Ruotsille näytä hyviltä.


263519251@hotmail.com

[matkamasentaja]

Ruotsalaiset blondit ovat katoava luonnonvara (värinsä, ei älynsä puolesta). Medelsvenssoni taitaa kohtapuoleen olla sellainen beige.

[Uuno Nuivanen]

Ruotsalaiset blondit ovat katoava luonnonvara (värinsä, ei älynsä puolesta). Medelsvenssoni taitaa kohtapuoleen olla sellainen beige.

Ryydmanin värinen? 

[M.K.Korpela]

Olen itsekin joutunut pänttäämään marxilaista teoriaa laidasta laitaan useamman sadan tunnin edestä, mutta en vieläkään käsitä, miten marxilainen luokkataisteluteoria historian punaisena lankana tai marxilainen teoria kapitalismin aiheuttamista vääristyneistä ajatusmalleista (esim. alienaatio ja reifikaatio) voisivat liittyä monikultturismin kannattamiseen.

Syy-yhteys ei ole mitenkään vaikeatajuinen. Monikulttuuri ja yhteiskunnan -uhri sosiologia ovat nimittäin veljeksiä, ja tämän ymmärtäminen auttaa ymmärtämään miksi osa akatemisia piirejä ovat niin kauhuissaan, kun aletaan puhua esim. kulttuuriperäisestä rikollisuudesta.

Esimerkiksi muslimien seksuaalirikollisuudesta kulttuurisena, ei sosiaalisista syistä johtuvana ilmiönä on puhuttu ja kirjoitettu paljon. Ei tosin kovin paljon valtamediassa, mutta selvää on että blogosfäärissä seksuaalirikollisuuden ja muslimimaahanmuuttajien kytkös on osoitettu monta monituista kertaa. Aina silloin tällöin asia nousee jopa valtamedian tasolle, ja tuolloin ulkopuoliselle tarkkailijalle saattaa käydä mielessä, että miksi sosiologit suorastaan vauhkoontuvat - reaktio menee tavallaan väitteen yli. Jos henkilö A toteaa muslimien seksuaalirikollisuuden johtuvan kulttuurista eikä sosiaalisista syistä, niin onhan jotenkin outoa vauhkoontua välittömästi tyyppiä "keskustelu kuin 30-luvun Saksassa" ja muita räikeitä ylilyöntejä ?

Nyt kuitenkin on niin, että Karl Marx on sosiologian klassikko, ja on hieman hankalaa kuvitella kuinka koko tieteenhaara ollenkaan voisi pitää markkinatalouteen perustuvaa järjestelmää legitiiminä: oikeastaan Marxin vaikutuksen ansiosta sosiologiaa voidaan pitää jopa esikonseptillisena tieteenä, jossa johtopäätös on annettu ensin, ja jossa todisteet tulevat myöhemmin. Johtopäätös on, että rikollisuus, syrjäytyneisyys ym. ilmöt johtuvat epäoikeudenmukaisen markkinatalousyhteiskunnan aiheuttamista sosiaalisista tekijöistä. Rikolliset, syrjätyneet, sairaat ja niin edelleen ovat yhteiskunnan uhreja maailman tappiin saakka.

Mutta asetelma voi muuttua, mikäli voidaan osoittaa että ryhmän x rikollisuus johtuu kulttuurisista, ei sosiaalisista tekijöistä. Jos rikollisuus johtuu kulttuurista, niin kaiketi voidaan myös kysyä, että eikö myös joidenkin kehitysmaiden köyhyys sekin johdu kulttuurista ? Tällöin lievenisi olennaisesti myös se 68-dogma, jonka mukaan länsimaat ovat vastuussa kehitysmaiden hädästä, sillä tuolloin voitaisiin todeta, että oman kulttuurin osuus tuohon köyhyyteen on sekin osoitettavissa.

Niinpä marxistien ja monikulttuuristien liitto onkin looginen. Monikulttuuri, ja sen hyväksi laadittava sanavapauden rajoittaminen suojelee yhteiskunnan uhri-teknologiaa, jolloin tulee saattaa lainvastaiseksi jonkin kulttuurin väittäminen rikolliseksi tahi muulla tavalla köyhyyttä aiheuttavaksi - ja tällöin iänikuiset sosiaaliset tekijät jäisivät ainoaksi selitysmalliksi. Teoriassa marxistit voisivat menettää kaiken siinä mielessä, että sosiaalisin syin selittämisen mallin monopolin murtuminen johtaisi ketjureaktioon jossa marxistit monopolin murtumisen jälkeen eivät voi enää vaatia nykyiseen tapaan tulkintaetuoikeutta. Itse asiassa, monopolin murtumisen jälkeen tilaa tulisi marxisteille varsin kammottaville ajatuksille: kehitysmaat ovat osin itse syyllisiä tilaansa, eikä eurooppalaisia voidakaan vaatia vaikkapa pakolaisaalloista, jotka tähän saakka on selitetty kasvottoman imperialismin syyksi.

[Nationalisti]

Olen itsekin joutunut pänttäämään marxilaista teoriaa laidasta laitaan useamman sadan tunnin edestä, mutta en vieläkään käsitä, miten marxilainen luokkataisteluteoria historian punaisena lankana tai marxilainen teoria kapitalismin aiheuttamista vääristyneistä ajatusmalleista (esim. alienaatio ja reifikaatio) voisivat liittyä monikultturismin kannattamiseen.

Puuttuva tekijä: http://en.wikipedia.org/wiki/Frankfurt_School

Frankfurtin koulukunnasta ja kriittisestä teoriasta johdettu, pääasiassa jenkeissä kehitetty kulttuurimarxismi on mokutuksen itämismiljöö.

[törö]

Anti-Utopistilla on valmiina hieno ja tarpeellinen teoria. Moni näyttää luulevan, että jos jossain Ranskassa alkaa olla paljon keskenään toimeen tulevia muslileita niin se tarkoittaa, että Eurooppa on muuttumassa Eurabiaksi, vaikka todellisuudessa Ranska on vain muuttumassa Ranskarabiaksi. Vaikkapa Itävallan tilanteeseen sillä ei ole suoranaista vaikutusta ollenkaan.

Jokaisella Euroopan maalla on omat pakolais- ja maahanmuuttopolitiikkansa ja niillä on omat seurauksensa. Jos maahanmuuttajat ottavat lopulta valan kaikissa Euroopan maissa, pahin mahdollinen seuraus ei ole yksi yhtenäinen kalifaatti, kuten jotkut pelkäävät, vaan täysin kaoottinen sisällissota, kun erilaiset kehitysmaatason hallitukset alkavat ottaa mittaa toisistaan. Mikäli se toteutuu niin Eurabia alkaa vaikuttaa utopialta.

[Anti-Utopisti]

Vielä kun keksit miten itäblokin suorittama vihreän desanttiaallon tuottaminen sopii tuohon.

Äsken keksin sattumalta ainakin jossain määrin uskottavan kuuloisen vastauksen tähän kysymykseen.

Muistellaanpa ensin maailman blokkijakoa 1960-luvun tilanteesta Neuvostoliiton hajoamiseen asti:

ENNEN NEUVOSTOLIITON HAJOAMISTA: 1. USA-vetoinen länsiblokki, 2. Neuvostoliitto-vetoinen itäblokki, 3. Ruotsin, sitoutumattomien maiden ja YK-piirien kolmas blokki.

Ilmauksesi "desanttiaalto" viitannee niihin länsimaiden kommunisteihin, jotka olivat tinkimättömän uskollisesti Neuvostoliitto-vetoisen itäblokin kannattajia. Suomalaisista kommunisteista taistolaiset kuuluivat kai selvimmin tähän ryhmään. He vastustivat tietenkin kaikkein kiivaimmin USA-vetoista länsiblokkia, mutta toisaalta he eivät varmaan olleet kovin ihastuneita myöskään Ruotsi-vetoisesta sitoutumattomien maiden blokista, sillä tässä oli ilmeisesti samankaltainen vastakkainasettelu kuin Neuvostoliiton ja Jugoslavian välillä.

Neuvostoliiton hajoaminen kuitenkin riisti itäblokille uskollisilta kommunisteilta pois koko heidän kansainvälisen valta-asemansa. Tällöin maailmaan jäi jäljelle ainoastaan kaksi blokkia:

JÄLKEEN NEUVOSTOLIITON HAJOAMISEN: 1. USA-vetoinen länsiblokki, 2. Ruotsin, sitoutumattomien maiden ja YK-piirien blokki.

Koska kapitalismin ja sitä puolustavan USA-vetoisen länsiblokin vastustaminen oli vielä 1990-luvullakin Neuvostoliiton entisille kannattajille hengentärkeä asia, niin heidän oli selvästikin pakko pyrkiä allianssipartnereiksi Ruotsin, sitoutumattomien maiden ja YK-piirien blokille, joka tarjosi edes jonkinasteisen vastapainon USA-vetoiselle länsiblokille. Ehkäpä jopa Tarja Halosen kaltaiset poliitikot siirtyivät nimen omaan tällaisen logiikan pohjalta DDR:n symppaajista entistäkin enemmän YK:n symppaajiksi.

Samalla Neuvostoliitto-vetoisen itäblokin entisten kannattajien oli tavallaan pakko hyväksyä uuden allianssipartnerinsa eli Ruotsi-vetoisen kolmannen blokin ideologiset dogmit kuten juuri ruotsalaismallinen monikultturismi.

Ennen Neuvostoliiton hajoamista monikultturismin kannattaminen olisi kai ollut taistolaisten näkökulmasta varsin arveluttavaa, sillä monikultturismin lietsoma vähemmistöjen radikalismi olisi saattanut levitä itäblokkiin ja aiheuttaa Prahan kevään kaltaisen kapina-aallon, mitä taistolaiset eivät selvästikään halunneet tapahtuvan. Myöskään pakolaisuuden mytologisointi positiivisessa valossa ei ollut taistolaisten näkökulmasta hyvä idea itäloikkareiden aikakaudella. Neuvostoliiton hajottua taistolaisten ei kuitenkaan tarvinnut enää piitata näistä vaaroista, joten monikultturismin omaksumisessa ei ollut heille jäljellä haittapuolia.

Lisäksi monikultturismi tarjosi Neuvostoliitto-vetoisen itäblokin entisille kannattajille toisenkin hyödyn, sillä tämänkaltainen ideologia esti tehokkaasti kommunistisen liikkeen pirstoutumisen pieniksi sirpaleryhmiksi, mikä olisi varmaankin ollut väistämätöntä ilman uutta yhdistävää ideologiaa. Eli mikä tahansa hiukankin kommunismin suuntainen kansainvälisyysideologia tarvittiin täyttämään kommunismin romahtamisen jättämää ideologiatyhjiötä, ja monikultturismi sattui olemaan ensimmäisten joukossa ehdolla tähän rooliin.

Ainoa avoin kysymys on se, rupesivatko Neuvostoliiton kannattajat spontaanisti Ruotsin, sitoutumattomien maiden ja YK-piirien kolmannen blokin kannattajiksi vai ohjattiinko heitä siihen kansainvälisen kommunistisen liikkeen huipulta käsin. Ainoastaan jälkimmäisessä tapauksessa voitaisiin puhua sananmukaisesti "itäblokin suorittamasta vihreän desanttiaallon tuottamisesta". Tähän en osaa antaa faktapohjaista vastausta, mutta kieltämättä on olemassa jonkin verran todisteita siitä, että esimerkiksi Mihail Gorbatšov olisi Neuvostoliiton hajotessa ruvennut kannustamaan suhteita YK-blokkiin:

Berit Kjos: The State of the World according to Gorbachev, 1996

http://www.crossroad.to/text/articles/tstotw1196.html

Koska ex-taistolaiset taisivat olla (ja ovat ehkä edelleenkin) varsin sisäryhmähenkinen lahko, niin heiltä ei välttämättä liikene politiikassa erityisen helposti sympatiaa kenellekään ulkoryhmäläiselle. Tästä seuraa kai valitettavasti myös sellainen ajatusmalli, että koska monikultturismin tukeminen edistää ehkäpä 0,00001% verran Neuvostoliiton entisten kannattajien tavoitteita 2000-luvun maailmanpolitiikan tilanteessa, niin tämä painaa heille enemmän vaakakupissa kuin se, että monikultturismi aiheuttaa äärimmäistä tuhoa kaikissa sen uhreiksi joutuneissa maissa. Sitä paitsi juuri kukaan ulkoryhmäläinen ei tarjonnut sympatiaa kommunisteille Neuvostoliiton romahtaessa, joten miksi nämä katkeroituneet kommunistitkaan piittaisivat sen enempää monikultturismista ahdistuneiden tavisten ahdingosta - ja sitäkin vähemmällä syyllä, mikäli nämä monikultturismista ahdistuneet tavikset sattuvat olemaan jonkin sortin oikeistolaisia.

Kuitenkin tällä hetkellä minusta vaikuttaa siltä, että 1960-luvun henkeä tekohengittävät potlatch-radikaalit (joita löytyy mm. Vihreistä ja Vasemmistoliitosta) ovat monikultturismin keskeisimpiä edistäjiä länsimaissa: monikultturismi laittaa lähiöt palamaan paremmin kuin mikään muu sytyke, joten sitä tukemalla saavutetaan maksimaalinen radikaalivärinä ja potlatch. 1960-luvun hengessähän oli keskeistä vältellä pitkästymistä ja tuntea itsensä mahtavaksi. Heidän lisäkseen Ruotsi-vetoisen valtablokin kannattajat tukevat yhtä raivokkaasti monikultturismia, mutta heidän motiivinsa ei ole potlatch vaan sen sijaan ehkäpä Swefrica-maiden asteittainen integrointi mahdollisimman yhtenäiseksi valtablokiksi. Nämä kaksi monikultturismin pääasiallista edistäjäryhmittymää saavat taustatukea monilta Neuvostoliiton entisiltä kannattajilta samalla tinkimättömyydellä, jolla nämä aiemmin kannattivat kaikkia Neuvostoliiton ideoita. Marxilaisen teorian kanssa asialla ei kuitenkaan välttämättä ole mitään tekemistä, vaikka jotkut marxilaisen teorian suuntaukset ehkä suhtautuvatkin neutraalin suopeasti monikultturismin moniin piirteisiin.


83214794@hotmail.com

[Rafael K.]

Heidän lisäkseen Ruotsi-vetoisen valtablokin kannattajat tukevat yhtä raivokkaasti monikultturismia, mutta heidän motiivinsa ei ole potlatch vaan sen sijaan ehkäpä Swefrica-maiden asteittainen integrointi mahdollisimman yhtenäiseksi valtablokiksi. Nämä kaksi monikultturismin pääasiallista edistäjäryhmittymää saavat taustatukea monilta Neuvostoliiton entisiltä kannattajilta samalla tinkimättömyydellä, jolla nämä aiemmin kannattivat kaikkia Neuvostoliiton ideoita. Marxilaisen teorian kanssa asialla ei kuitenkaan välttämättä ole mitään tekemistä, vaikka jotkut marxilaisen teorian suuntaukset ehkä suhtautuvatkin neutraalin suopeasti monikultturismin moniin piirteisiin.

Ruotsi-vetoisesta valtablokista nyt ei ehkä kannata puhua preesensissä, se projekti oli ja meni, kuoli viimeistään Olof Palmen mukana. Ruotsi Reinfeldtin johdolla on nykyään joku amerikkalainen tukikohta Euroopassa ja täysin integroitunut transatlanttiseen valtablokkiin, jonka ylimpiä arvoja on suvaitsevaisuus ja ihmisoikeudet, joiden nimissä ollaan valmiita pommittamaan vieraita maita. Ruotsalaiset sosialistit ovat jääneet selvästi alakynteen, amerikkalaistyylinen neokonservatismi on valtavirtaa.