News:

Ihan vaan ystävällisenä vihjeenä väliaikaisia sähköposteja tai muuten keksittyjä osoitteita käyttäville rekisteröityneille, osoitteen pitäisi olla toimiva tai muuten ette saa koskaan tunnustanne auki.

Main Menu

2009-03-31 Politiken: Bussimatkasta rasismi-ilmoitus

Started by rähmis, 04.04.2009, 23:52:00

Previous topic - Next topic

rähmis

Århusilainen bussikuski kieltäytyi ajamasta bussia, ellei säkkiin tungettu hahmo poistuisi sen kyydistä. Nainen oli noussut kulkuvälineeseen kolmen lapsen ja aviomiehensä kanssa.

"Olen syvästi järkyttynyt", kertoo Mohamed Belgacen, naisen aviomies, ja jatkaa, "nousimme bussiin takaosasta ja kun menimme leimaamaan lippuja, kuski sanoi ettei hän ajaisi senttiäkään kaapuakka kyydissään. Olen asunut 12 vuotta Tanskassa, enkä koskaan ole kokenut vastaavaa", Mohamed taivastelee.

Myös muut bussissa matkanneet menivät shokkiin.

"Ensin luulin bussin seisomisen johtuneen sen hajoamisesta. Kuski oli tunteeton paskiainen. Hän intti että bussi ei liikahda jos sen kyydissä on naamioituneita ihmisiä", matkustajana ollut Niklas Rehn kertoo. Puolet matkustajista ymmärsi yskän ja vaihtoi menopeliä suosiolla.

Sisukkaimmat eivät kuitenkaan antaneet periksi, vaan soittivat bussiyhtiö Arrivaan, josta kuski sai määräyksen jatkaa matkaa jäljelle jääneitten matkustajien kanssa, mukaanlukien kaapuakka ja tämän perhe.

Bussiyhtiö pahoittelee tapahtunutta ja on pyytänyt perheeltä anteeksi, mutta kieltäytyy antamasta kuskille kenkää. Kuljettaja on vedonnut siihen, ettei ole täysin varma siitä mitä säännöt sanovat naamioitumiesta julkisilla paikoilla.

Politiken

Pari päivää myöhemmin Mohamed marssi poliisin pakeille ja teki rikosilmoituksen bussiyhtiön harjoittamasta rasismista.

Tanskan lain mukaan syrjintä rodun, ihonvärin, kansallisuuden, etnisen alkuperän, uskonnon tai seksuaalisen suuntautuneisuuden perusteella on kielletty ja lain rikkomisesta saatta lohjeta kakkua aina kuuteen kuukauteen saakka.

Politiken

Saaga jatkuu.

Oikeustieteiden professori Claus Haagen Jensen tukee bussikuskia kaapuasiassa. Bussiyhtiöillä on hänen mukaansa oikeus kieltäytyä kuljettamasta kuvallisia näyttölippuja käyttäviä matkustajia, jos heitä ei pystytä tunnistamaan.

Haagen Jensen toimi aikoinaan esimiehenä nyttemin lopetetussa etnisten asioitten valituslautakunnassa sekä sikäläisessä ihmisoikeusinstituutissa.

Sikälikään ihmeitten aika ei ole ohi, että tanskalaisten musliimikerhojen kattojärjestö Den Muslimske Union puolustaa bussikuskien oikeutta matkustajien tunnistamiseen tarvittaessa.

Politiken

Malmössähän oli vastaavanlainen, "Leonoran tapaukseksi" ristimäni välikohtaus pari vuotta sitten. Selkärangattomia kun svenssonit ovat, sikäläinen bussikuski ei ehtinyt sanoa kissaakaan, kun jo löysi itsensä kilometritehtaalta.

The Local

Simo Hankaniemi

Onkohän Malmössä valkoisella heteromiehellä samat oikeudet kuin musliminaisilla? Jos VHM nousee bussiin sukkahousut päässä, onnistuuko? Ehkä tästä sukkahousuasusta pitäisi tehdä virallinen VHM-asu.

requiem

Quote from: Simo Hankaniemi on 05.04.2009, 01:06:01
Onkohän Malmössä valkoisella heteromiehellä samat oikeudet kuin musliminaisilla? Jos VHM nousee bussiin sukkahousut päässä, onnistuuko? Ehkä tästä sukkahousuasusta pitäisi tehdä virallinen VHM-asu.

Suosittelen testaamaan myös muiden paikkojen, kuten pankkien, koulujen ja vaikkapa jalokiviliikkeiden suvaitsevaisuusastetta tuollaista pukinetta kohtaan  ;).
"If all men are created equal, that is final. If they are endowed with inalienable rights, that is final. If governments derive their just powers from the consent of the governed, that is final." - Calvin Coolidge

tusujusuu

Oli muuten varsin jäätävää katsoa kaupassa kuinka muuten aivan länsimaisiin kuteisiin pukeutunut neitonen oli kietaissut päänsä ympärille aivan kommandopipon näköisen vaatekappaleen. Ilmeisesti hän kuitenkin sai ostaa meikäläisen rahoilla muutaman purkin puputtia, eikä yksikään vartija ollut kyttäämässä.

No tolerance for intolerance, no apology for being free.

"En yhdy siihen mitä sanotte, mutta taistelen viimeiseen asti sen puolesta, että voitte sen sanoa."

SoulBrother

Quote from: Simo Hankaniemi on 05.04.2009, 01:06:01
Onkohän Malmössä valkoisella heteromiehellä samat oikeudet kuin musliminaisilla? Jos VHM nousee bussiin sukkahousut päässä, onnistuuko? Ehkä tästä sukkahousuasusta pitäisi tehdä virallinen VHM-asu.

Eh.. come on. Onko tuo nyt sama asia? Hah-hah-hauskaa mutta kyseessä on kuitenkin heille ilmeisen hyvin perusteltu tapa pukeutua, näytti se minun tai sinun näkökulmasta miltä tahansa.

MW

Quote from: SoulBrother on 05.04.2009, 01:46:03
Eh.. come on. Onko tuo nyt sama asia? Hah-hah-hauskaa mutta kyseessä on kuitenkin heille ilmeisen hyvin perusteltu tapa pukeutua, näytti se minun tai sinun näkökulmasta miltä tahansa.

Miten se pukeutumistapa on perusteltu? Valaise minua.

Asia on täysin verrannollinen.

Kyse ei ole siitä, onko jokin vaatekappale perusteltu vai ei, koska minkäänlaisia perusteltuja vaatekappaleita ei edes ole olemassakaan. Kyse ei ole myöskään itse vaatekappaleesta, vaan sen ominaisuudesta, joka tekee tunnistaminen hankalaksi ja jopa mahdottomaksi. Näin ollen sukkahousut ja burkha ovat tässä kontekstissa aivan samalla viivalla.

Mutta asia on toki eri silloin, jos yhteiskunnassa vallitsee erilaisia kirjoittamattomia sääntöjä, kuten Ruotsissa. Silloin muslimi voi pukea päälleen vaikka pommiliivin ja nousta bussiin. Kuljettaja on pakotettu ottamaan kyseinen asiakas kyytiin, koska muuten odottaa potku perseelle, roimat sakot ja parhaimmassa tapauksessa vielä linnatuomio.
No tolerance for intolerance, no apology for being free.

"En yhdy siihen mitä sanotte, mutta taistelen viimeiseen asti sen puolesta, että voitte sen sanoa."

SoulBrother

Quote from: MW on 05.04.2009, 01:58:09

Siten että peitetään naisen vartalo jotteivät miehen himot pääsisi valloilleen, tietänet islamista tämän verran.

SoulBrother

Quote from: tusujusuu on 05.04.2009, 01:58:39

No tästä en puhunut ollenkaan. Ei tietenkään pidä olla eri sääntöjä. Uskaltaisin vain veikata että teillä ei ole mitään uskontoon tai mihinkään muuhunkaan liittyviä perusteita vetää sukkahousuja päähän?

Sitä en kommentoinut pitäisikö bussiin saada nousta burkaan verhoutuneena. Mikäli kyseisessä tilassa naamioituminen on kiellettyä, minun mielestäni ei myöskään pitäisi. Nyt kommentoin, joten ei siitä sen enempää.

Virtsanpylväs

Quote from: SoulBrother on 05.04.2009, 10:26:45
No tästä en puhunut ollenkaan. Ei tietenkään pidä olla eri sääntöjä. Uskaltaisin vain veikata että teillä ei ole mitään uskontoon tai mihinkään muuhunkaan liittyviä perusteita vetää sukkahousuja päähän?
Ainahan voi saivarrella, että missään ei sanota, että sukkahousut on laitettava nimenomaan jalkaan. ;D
QuoteSitä en kommentoinut pitäisikö bussiin saada nousta burkaan verhoutuneena. Mikäli kyseisessä tilassa naamioituminen on kiellettyä, minun mielestäni ei myöskään pitäisi. Nyt kommentoin, joten ei siitä sen enempää.

Tietenkään silloin niitä sukkahousuja ei saa päähänsä vetää (kuten ei burkhaakaan), jos tilassa on naamioitumiskielto.
"Pieni tyttö antoi rasismin uhreille kasvot"
-Astrid Thors-

SoulBrother

Quote from: Virtsanpylväs on 05.04.2009, 10:34:50
Quote from: SoulBrother on 05.04.2009, 10:26:45
No tästä en puhunut ollenkaan. Ei tietenkään pidä olla eri sääntöjä. Uskaltaisin vain veikata että teillä ei ole mitään uskontoon tai mihinkään muuhunkaan liittyviä perusteita vetää sukkahousuja päähän?
Ainahan voi saivarrella, että missään ei sanota, että sukkahousut on laitettava nimenomaan jalkaan. ;D
QuoteSitä en kommentoinut pitäisikö bussiin saada nousta burkaan verhoutuneena. Mikäli kyseisessä tilassa naamioituminen on kiellettyä, minun mielestäni ei myöskään pitäisi. Nyt kommentoin, joten ei siitä sen enempää.

Tietenkään silloin niitä sukkahousuja ei saa päähänsä vetää (kuten ei burkhaakaan), jos tilassa on naamioitumiskielto.

Juuri näin. Tarkoitin tuossa aiemmin että verhoutuminen on muslimeille ITSELLEEN perusteltua, sukkahousupuheet taas lapsellista "ihan yhtä hyvin mä voisin.." läppää. En millään tavalla puoltanut sitä että muslimeille pitäisi antaa erivapaus naamioitumiseen julkisella paikalla.

Kaarin M

Quote from: MW on 05.04.2009, 01:58:09

Miten se pukeutumistapa on perusteltu? Valaise minua.

Sitäkin olen ihmetellyt, että miten toinen muslimi voi elää ílman säkkiä ja toinen ei. Lisäksi, ellen ihan väärin muista, Koraanissa ei niitä tarkkoja sääntöjä pukeutumiseen olekaan.

Mites suomen tataarit? Burkhathan ilmeistyivät enenevässä määrin katukuvaan 1990-l. Onko kyseinen vaatekappale kiihkoislamistijen tunnusmerkki? Miten annamme kiihkouskovaisten määritellä mitä nainen saa päällään pitää?

Aivan oikeassa bussikuski oli, jos ei saa naamioitua, niin se koskee myös tätä esineellistettyä naispoloa.

Muutenkin tasa-arvoinen yhteiskuntamme voisi ajaa näiden naisten asiaa, he kun eivät itse siihen kykene/ymmärrä ryhtyä, ja kieltää kokonaan moiset kaavut. Tälläistä pakanallista femakkoa ainakin loukkaa nähdä kadulla miehensä perässä tallustavan verhotun hahmon, tulee mieleen että ukko ulkoiluttaa koiraansa.
Tänään ei saa uskoa
tänään täytyy unohtaa
tänään ei saa tuntea tuskaa
tänään täytyy diskossa persettä heiluttaa

Nikopol

Jos kulttuuri ei salli kasvojen näyttämistä (tai lapsen pimpin näyttämistä terkalle) ei pidä muuttaa pohjoismaihin. Helppoa. Varsinkaan jos on tulossa "turvaan" oman kulttuurinsa hedelmiltä.
"[romanianromani]kopla valitsi uhreiksi iäkkäitä naisia välttyäkseen yhteenotoilta miesten kanssa." Keski-Uusimaa
"Kenet Jeesus hakkaisi?" kmruuska 2012

Focalor

Täytyy muistaa että mediaan ei ole näinä päivinä luottamista. Ja kaapujakin on hyvin monenlaisia.

(http://www.theotherdelia.co.uk/food-images/pea-soup.jpg)

Ps. Ei herneitä, vaan huumoria.  :)

Uutisalueen ohjeet lukemalla olisit voinut arvata, kuinka kuvallesi käy.

Veli Karimies

Mietin tässä jos tekis pienen kokeilumielisen attentaatin. Menisin no vaikka ny tuonne Myyrmannin ostoskeskuksen eteen hengailemaan ja odottelisin bussia. Menisin siihen bussiin kyytiin johon näitä kaapuja vaeltaa ja vetäisin itse kommandopipon päähäni.

Mitenhän kävis. Poistettaisiko minut bussista? Poistettaisiko myös muut naamioituneet henkilöt samasta bussista. Jo vain minut poistettaisiin niin millä perusteella vain minut. Sukupuoleen kohdistuvan syrjinnän vai? Vai olisiko muilla naamioituneilla vähemmistön edustajilla etuoikeus uskonnolliseen syyhyn vedoten naamioitua, mutta minulla ei.

Mitäpä jos menisin tämä kommandopipo päässä Myyrmannin ostoskeskukseen :D

EDIT: Köh köh. Ja tietenkin keskitalvella. Kommandopipo on oiva tapa pitää naama lämpimänä.

HDRisto

Afganistanissa asia lienee toisinpäin, nainen kävelee edellä. Ne miinat näetsen.. ::)

PetethePerkele

Kesähelteellä kun näkee näitä mustia säkkejä laahustamassa niin oikein mieli syyhyää päästä kurkkaamaan sinne alle. Onko siellä paljonkin vaatetusta? Kuumahan se on tallustella kokovartalo-blackjacki päällä kun aurinko helottaa. Mites jos kunnon tuulenvire yllättää ja hame nousee korviin? Onko ne jotenkin kiinnitetty nilkkoihin? On se kyllä säälittävää nähdä noita tapauksia. Varsinkin tässä maassa jossa pitäisi olla se yksilönvapaus... noh, tavallaan se on yksilön"vapaus" päättää olevansa kävelevä roskapussi lakana... mutta tavallaan ei kuitenkaan koska se on ainoa asuste mitä voi/saa pitää yleensäkään missään eikä päätäntävaltaa muuhun ole. Pienehkö dilemma...

Tosin halvaksi tulee kun "one trashbag fits them all", ei tarvi miettiä mitä laittaa päälle mihinkin tilaisuuteen jos nyt jossain muualla kuin itiksen kaupoilla pääsee edes käymään. ;D

Jani Karhapää

#17
Valaiskaa PK seudun ihmiset maalaisserkkua. Onko teillä jo bussien kyydeissä näitä mykkiä säkkejä? Tarkoitan nimenomaan sellaisia säkkejä joista ei näy kuin silmät. Laki näyttäisi suhtautuvan näin:

13 a § (26.11.2004/1006)
Laiton «naamioituminen»

Joka yleisellä paikalla järjestettävän yleisen kokouksen tai yleisötilaisuuden yhteydessä taikka muussa yleisön kokoontumisessa yleisellä paikalla esiintyy tunnistamattomaksi naamioituneena ilmeisenä tarkoituksenaan ryhtyä käyttämään henkilöön kohdistuvaa väkivaltaa tai vahingoittamaan omaisuutta, on tuomittava laittomasta naamioitumisesta sakkoon tai vankeuteen enintään kolmeksi kuukaudeksi.

SoulBrother

Tässä ketjussa haisee pilkka toisten uskontoa kohtaan.

Koskela Suomesta

Mitä omituista tai uskonnon tai rodun pilkkaa tässä on?

Jos bussikuski ei voi tarkistaa näyttökortissa olevaan valokuvaan kasvoja verraten kuuluuko ao. kortti sitä näyttävälle henkilölle, koska kuvallisen kortin näyttäjän kasvot ovat peitetyt, ei mitään matkustusoikeutta synny. Piste.

Eikä sillä ole mitään tekemistä naamioituneen henkilön uskonnon, rodun tai minkään muunkaan kanssa. Tällaisessa tapauksessa se syy, miksi tai millä kasvot on peitetty, on täysin irrelevantti.

Sellaisen henkilön joka peittää kasvonsa bussilla kulkiessaan on parempi käyttää sellaista maksuvälinettä, ettei tuota tunnistustarvetta synny. Eikös tämä ole aika yksinkertaista?

Tässä on maahanmuuttaja luonut omalla toiminnallaan mahdottoman tilanteen. Hankkinut kuvallisen näyttökortin ja peittänyt sitten sitä käyttäessään kasvonsa.

Eli asian kärjistäjä on maahanmuuttaja, ei bussikuski.

Miten se voi olla bussikuskin vika, jos hän ei voi jo saamiensa pummilla matkustamista estämään tarkoitettujen ohjeiden pohjalta hyväksyä moista yritystä?

On maailma mennyt omituiseksi..... mutta kyllähän me nämä kaksoistandardit jo tiedämme. Han-suomalaista, joka moista yrittäisi, pidettäisiin vain yksinkertaisesti typeränä, eikä hän keräisi mitään sympatiapisteitä.
'That's not an argument. THAT's an argument.' Daily Mail 15.12.2011

Eksternaalinen kausaali atribuutio.

tusujusuu

Quote from: SoulBrother on 05.04.2009, 13:29:22
Tässä ketjussa haisee pilkka toisten uskontoa kohtaan.

Ikävää.

Oletko sinä huomannut, että muslimien pyhät tekstit pitävät esim. minua koirana ja käskee muslimeitaan alistamaan ja/tai tappamaan vääräuskoiset? Niin kauan kun nämä tekstit ovat olemassa, vittuilu ja pilkka jatkuu.

Mutta ainiin, eihän se ollutkaan sitä Oikeaa Islamia, vai mitä?
No tolerance for intolerance, no apology for being free.

"En yhdy siihen mitä sanotte, mutta taistelen viimeiseen asti sen puolesta, että voitte sen sanoa."

SoulBrother

Onpas totista porukkaa. Kamala hyökkäys heti jos vihjaseeki siihen suuntaan että on soitettu suuta. :) Ainii, mut ne alotti.

Yhteenveto seuraa:

Minun mielestäni samojen sääntöjen tulisi päteä kaikille, mikäli naamioituminen julkisella paikalla on kielletty, sen tulisi päteä niin burkhaan kuin sukkahousuihin päässä.

Sukkahousut päässä vaikkapa perusteella "no se kuuluu mun VHM uskontoon" on alakoulutyylistä argumentointia.

Musliminaiset verhoavat vartalonsa siveellisyyssyistä, siltikin vaikka se minun tai sinun mielestä olisi hölmöä.

lymilijä

Quote from: SoulBrother on 05.04.2009, 10:21:32
Quote from: MW on 05.04.2009, 01:58:09
Quote from: SoulBrother on 05.04.2009, 01:46:03
Eh.. come on. Onko tuo nyt sama asia? Hah-hah-hauskaa mutta kyseessä on kuitenkin heille ilmeisen hyvin perusteltu tapa pukeutua, näytti se minun tai sinun näkökulmasta miltä tahansa.

Miten se pukeutumistapa on perusteltu? Valaise minua.

Siten että peitetään naisen vartalo jotteivät miehen himot pääsisi valloilleen, tietänet islamista tämän verran.

Voi jeesusperkele kun yksinkertaiset asiat saadaan näyttämään niin helvetin akateemisilta ja monimutkaisilta. Minun pääni ei ole vielä kertaakaan (täysin) seonnut siitä, että olen nähnyt naisen kasvot. Jos nuo perkeleen musulmaanit saivartavat tuollasella asialla, että minun pitää raiskata jos parempipuolisko ei kulje säkissä niin suksikkoot vittuun... Ei tätä saatanan lillukanvarsien punontaa enää helvetti jaksa...
Älä ajattele, mutta.
Jos ajattelet, älä sano.
Jos sanot, älä kirjoita.
Jos kirjoitat, älä allekirjoita.
Jos allekirjoitat, älä ihmettele.

Koskela Suomesta

Quote from: SoulBrother on 05.04.2009, 15:38:42
Onpas totista porukkaa. Kamala hyökkäys heti jos vihjaseeki siihen suuntaan että on soitettu suuta. :) Ainii, mut ne alotti.

Yhteenveto seuraa:

Minun mielestäni samojen sääntöjen tulisi päteä kaikille, mikäli naamioituminen julkisella paikalla on kielletty, sen tulisi päteä niin burkhaan kuin sukkahousuihin päässä.

Sukkahousut päässä vaikkapa perusteella "no se kuuluu mun VHM uskontoon" on alakoulutyylistä argumentointia.

Musliminaiset verhoavat vartalonsa siveellisyyssyistä, siltikin vaikka se minun tai sinun mielestä olisi hölmöä.

Tuo nyt vaan ei ole pointtina tässä jutussa, jos ymmärrät. Vaan se että ei pidä hommata kuvallista matkakorttia jos aikoo pysyä säkin sisässä julkisilla paikoilla. Tai ostaa jotain pankkikortilla tai luottokortilla tai muuten vaan joutua tilanteeseen, jossa henkilöllisyys pitää voida tarkistaa......
'That's not an argument. THAT's an argument.' Daily Mail 15.12.2011

Eksternaalinen kausaali atribuutio.

P

Quote from: Koskela Suomesta on 05.04.2009, 17:02:00
Quote from: SoulBrother on 05.04.2009, 15:38:42
Onpas totista porukkaa. Kamala hyökkäys heti jos vihjaseeki siihen suuntaan että on soitettu suuta. :) Ainii, mut ne alotti.

Yhteenveto seuraa:

Minun mielestäni samojen sääntöjen tulisi päteä kaikille, mikäli naamioituminen julkisella paikalla on kielletty, sen tulisi päteä niin burkhaan kuin sukkahousuihin päässä.

Sukkahousut päässä vaikkapa perusteella "no se kuuluu mun VHM uskontoon" on alakoulutyylistä argumentointia.

Musliminaiset verhoavat vartalonsa siveellisyyssyistä, siltikin vaikka se minun tai sinun mielestä olisi hölmöä.

Tuo nyt vaan ei ole pointtina tässä jutussa, jos ymmärrät. Vaan se että ei pidä hommata kuvallista matkakorttia jos aikoo pysyä säkin sisässä julkisilla paikoilla. Tai ostaa jotain pankkikortilla tai luottokortilla tai muuten vaan joutua tilanteeseen, jossa henkilöllisyys pitää voida tarkistaa......

Jep kasvojen peittäminen on oma valinta. Jos tosiaan ei voi näyttää naamaansa kuvallisen matkakortin kanssa, niin ei pidä ostaa moista, vaan ajaa kertalipuilla.

Samoin jos pankista ei saa palveluja näyttämättä kasvojaan - asia pitää vaan hyväksyä osana tekemäänsä elämänvalintaa.

Matkustaminen ulkomaille, jos ei ole valmis näyttämään naamaansa passintarkastajalle kannattaa jättää tekemättä.

Ei yhdelle ryhmälle voida omaehtoisita syistä antaa oikeutta kiertää tilanteita, joissa muut joutuvat tarkastuksissa näyttämään naamansa.
Kestää parikymmentä vuotta ennen kuin suomalainen lapsi alkaa kuluttamisen sijasta tuottaa yhteiskunnalle jotain. Pakolaisen kohdalla kyse on luultavasti parista vuodesta. Siksi pidän puheita pakolaisten aiheuttamista kansantaloudellisista rasitteista melko kohtuuttomina.
- J. Suurpää, HS 21.4.1991

SoulBrother

#25
Quote from: lymilijä on 05.04.2009, 16:35:22
Quote from: SoulBrother on 05.04.2009, 10:21:32
Quote from: MW on 05.04.2009, 01:58:09
Quote from: SoulBrother on 05.04.2009, 01:46:03
Eh.. come on. Onko tuo nyt sama asia? Hah-hah-hauskaa mutta kyseessä on kuitenkin heille ilmeisen hyvin perusteltu tapa pukeutua, näytti se minun tai sinun näkökulmasta miltä tahansa.

Miten se pukeutumistapa on perusteltu? Valaise minua.

Siten että peitetään naisen vartalo jotteivät miehen himot pääsisi valloilleen, tietänet islamista tämän verran.

Voi jeesusperkele kun yksinkertaiset asiat saadaan näyttämään niin helvetin akateemisilta ja monimutkaisilta. Minun pääni ei ole vielä kertaakaan (täysin) seonnut siitä, että olen nähnyt naisen kasvot. Jos nuo perkeleen musulmaanit saivartavat tuollasella asialla, että minun pitää raiskata jos parempipuolisko ei kulje säkissä niin suksikkoot vittuun... Ei tätä saatanan lillukanvarsien punontaa enää helvetti jaksa...

Olit sinä tätä mieltä tai et, asia kuitenkin on yllä mainitsemallani tavalla. Eihän siitä ole pakko pitää. On se minunkin mielestäni pöyristyttävää.

Olisin voinut jatkaa yhteenvetoani vielä lopputuloksella: seuraa kulttuurien yhteentörmäys. Eikse tässä vähä niinku ole jujuna?