News:

Jos haluat tukea Homma ry:n toimintaa, voit liittyä kannatusjäseneksi maksamalla 30 euroa tilille FI4958001320216863

Main Menu

2011-3-28 HS:Viisi nuorta päivässa eläkkeelle mielenterveyshäiriöiden takia

Started by kolki, 31.03.2011, 00:52:27

Previous topic - Next topic

kolki

Kela: Viisi nuorta jää eläkkeelle joka päivä mielenterveyshäiriöiden takia
QuoteHelsingin Sanomat

Nuorten mielenterveyden häiriöistä johtuva työkyvyttömyys lisääntyy Kelan mukaan jatkuvasti.

Vuonna 2009 nuoria siirtyi eläkkeelle mielenterveyden järkkymisen takia enemmän kuin koskaan aiemmin.

Nuorten ja nuorten aikuisten sairauspoissaolot ja työkyvyttömyys masennuksen vuoksi ovat lisääntyneet 2000-luvulla toisin kuin iäkkäämpien henkiöiden.

Vuonna 2009 siirtyi työkyvyttömyyseläkkeelle yhteensä 2 612 alle 30-vuotiasta nuorta tai nuorta aikuista. Heistä 1 954 eli 75 prosenttia koko määrästä sai työkyvyttömyyseläkkeen mielenterveyden häiriöiden perusteella. Määrä on toistasataa suurempi kuin vuonna 2008.

Tutkijat Raimo Raitasalo ja Kaarlo Maaniemi ovat selvittäneet nuorten mielenterveyden häiriöiden aiheuttamaa työkyvyttömyyttä Kelan sairauspäivärahatilastoista ja Kelan sekä Eläketurvakeskuksen eläketilastoista 2004–2009.

Raitasalon ja Maaniemen tutkimuksen tulokset on julkaistu uudessa Sosiaalivakuutus-lehdessä ja Kelan tutkimusosaston nettityöpaperissa.

Nuorten ja nuorten aikuisten työkyvyttömyyttä aiheuttavat mielenterveyden häiriöt ovat tutkijoiden mukaan osittain synnynnäisiä ja varhaisessa lapsuudessa ilmeneviä vakavia sairauksia.

Ne edellyttävät usein koko loppuelämän jatkuvaa hoitoa ja sitä tukevaa kuntoutusta ilman työelämään siirtymistä.

"Toisaalta 20 vuotta täyttäneistä nuorista yhä suurempi osa joutuu työkyvyttömäksi masennustilan tai toistuvan masennuksen vuoksi. Tulos on yllättävä, sillä nuorten masennuksen hoidosta on saatu hyviä tuloksia", Raitasalo ja Maaniemi toteavat.

Vuonna 2009 siirtyi masennuksen vuoksi työkyvyttömyyseläkkeelle lähes 500 alle 30-vuotiasta henkilöä.
Nuorten ja lasten mielenterveystyöhön ei löydy rahoja, mutta mokutukseen taikaseinä on ehtymätön.  :facepalm:

aea

Hyvänen aika  :o

Mikähän Hesariin nyt on iskenyt? Siis ihan oikeasti annetaan ymmärtää, että muukin väestö kuin vain maahanmuuttajat saattaisi tarvita hieman huomiota ja apua? Ja ilman minkäänlaista mokutuslisäystä, ilman muistutusta siitä, kuinka aivan erityisesti & ennenkaikkea maahanmuuttajien mielenterveyspalvelut tarvitsevat kiireesti lisää rahaa ja - härregud! - uutinen on onnistuttu kirjoittamaan ilman kantaväestön haukkumista ja syyllistämistä!

Mihin tämä maailma oikein on menossa?

Ei vaan, oikeasti surullista ja järkyttävää, että tälläisen uutisen lukeminen voi herättää (mutkan kautta, mutta silti) positiivisia fiiliksiä  :( :( :(. Tähän on tultu.


Tässä on toinen Hesarin julkaisemana todella hämmästyttävä uutinen:

http://hommaforum.org/index.php/topic,46441.msg62539
/topicseen.html#msg625399

Siis hei hei hei, mites se työvoimapula? Ai maassa työttymyyttä vai...ei ole, hys hys. Tai jos työttymyyttä onkin, niin se johtuu vaan siitä, että kantisväestö on niin laiskaa, työhalutonta ja moniongelmaista ettei niistä mihinkään ole...näinhän se piti olla, eiks jeh?