News:

Mikäli olet unohtanut salasanasi eikä rekisteröinnissä käytetty sähköposti toimi tai haluat vaihtaa sähköpostisi toimivaksi, ota yhteyttä sähköpostilla tai facebookin kautta.

Main Menu

2011-03-17 Umayya Abu-Hanna muutti Amsterdamiin (yhdistetty)

Started by Oinomaos, 17.03.2011, 11:05:44

Previous topic - Next topic

MW

Quote from: Aallokko on 24.10.2014, 20:47:40
UAH oli tänään puhumassa Helsingin kirjamessuilla. Aiheena tietysti se, että Suomessa hänellä on vaikeaa. Kertoi, että opiskellessaan yliopistossa liittyi hämäläiseen osakuntaan ja kun meni johonkin osakunnan pippaloihin, hänelle ei tultu puhumaan. Hämäläinen rasismi jylläsi jo 1980-luvulla. Siitä lähin kaikki on ollut alamäkeä.

Muistan 80-luvun alkupuolella, kun 7000 asukkaan kunnan kirkonkylässä näimme oikean neekerin! Kyllä mentiin jututtamaan, heti. Kaljaakin tarjottiin, vaan ei kelvannut. Ostin sitten jotain softia, ja juteltiin. Serkkupoika ei osannut englantia, mutta minä tulkkasin.

Muistan vieläkin tuon jätkän illmoittaman nimen ja osoitteen kotimaassaan. Ulkoa. Oli se niin kumma. *)

Silloin ei vielä ollut monikulttuuria eikä suvaitsevaisuutta, joten en tajunnut rasismoida laudanrakoon tuota häiskää.

Hyvät hälle, ei ole sittemmin näkynyt kylillä.

EDIT: *) Nuorisolle: Pre-internet maailmassa, ihmisiltä piti kysyä nimi ja osoite, jos oli aikeita olla yhteyksissä vielä joskus.

70-luvulla minun ihka ensimmäisen 'pen-pal' in osoite oli 67 Frew Terr, Irvine, Ayrshire. Terkkuja Leslielle kanssa.

Maastamuuttaja

Umayyan saapuminen Suomeen on erinomainen tilaisuus parantaa haavat molemmin puolin, Suomen ja Abu-Hannan. Abu saapui ilman suuria eleitä ja on toistaiseksi keskittynyt oman teoksensa ja itsensä kehityskaarien kuvailuun. Hyvä niin.

Suomen kulttuuriväki voisi nyt tarttua ojennettuun käteen, ja valita Abu tämän vuoden Finlandia-palkinnon saajaksi. Kilpailuttaminen vaikuttaisi turhalta, jopa provokaatiolta, kun tarjolla on Suomen syrjäytynein ja monikulttuurisin ehdokas.

MW

Quote from: Maastamuuttaja on 24.10.2014, 22:19:16
Umayyan saapuminen Suomeen on erinomainen tilaisuus parantaa haavat molemmin puolin, Suomen ja Abu-Hannan. Abu saapui ilman suuria eleitä ja on toistaiseksi keskittynyt oman teoksensa ja itsensä kehityskaarien kuvailuun. Hyvä niin.

Suomen kulttuuriväki voisi nyt tarttua ojennettuun käteen, ja valita Abu tämän vuoden Finlandia-palkinnon saajaksi. Kilpailuttaminen vaikuttaisi turhalta, jopa provokaatiolta, kun tarjolla on Suomen syrjäytynein ja monikulttuurisin ehdokas.

Sillä ehdolla, että palkinnon saajaksi merkitään myös hannan moniuhrillinen adoptiolapsi.

IRL: lapsi parka. Toivottavasti elämä on hänelle oikeudenmukainen, kaikesta huolimatta.

Rändöm

Quote from: foobar on 24.10.2014, 21:08:36
Quote from: Rändöm on 24.10.2014, 21:03:15
Quote from: MW on 24.10.2014, 20:21:31
Umayya - kahdeksas matkustaja.

Keep On Truckin' Hanna.

"Avaruudessa kukaan ei voi kuulla moku-ulinaasi".

Hmm, ehkä avaruus on myös ainoa paikka, missä Abu-Hanna ei kokisi rasismia. Olisikohan jollain maalla lainata rakettia?

En ole koko Homman olemassaolon aikana sigua asettanut, mutta nyt oli pakko. :)

Olen otettu. ;D *kumartaa*

Kemolitor

Umayya on taas päräyttänyt julki uuden kirjoituksen Maailman Kuvalehdessä. Hollantilaisten rasismi ja suvaitsemattomuus alkaa paljastua hänelle:

Quote
Jouluäidin kaksoisrooli
-----
Niinpä Sinterklaas saapuu Hollantiin Espanjasta, veneellä. Sinterklaaspukki on kompleksinen henkilö – kuten me kaikki. Ei hänellä luurankoa kaapissa ole, mutta hänen mustat apulaisensa ovat vähän naurettavaa porukkaa. Valkoiset miehet maalavat kasvonsa mustaksi, laittavat afroperuukin päähänsä, huulipunaa suurentamaan huuliaan. He käyttäytyvät typerästi ja jakavat lahjoja ja pipareita samalla, kun arvokas ja komea valkoinen Sinterklaas vilkuttaa kansalle upeassa piispankaavussaan ja kultaisissa koruissaan.

Me ei-valkoiset kysymme: miksi olemme aina pellejä vailla valtaa?

Viime heinäkuussa, vuosien taistelujen jälkeen, paikallinen tuomioistuin ilmoitti, että Zwarte Piet, Sinterklaaspukin apulainen, on rasistinen perintö, josta pitää päästä eroon. Tyttäreni koulu päätti olla edistyksellinen ja ilmoitti, että tänä vuonna Sinterklaaspukin apulaiset ovat kaiken värisiä, mutta pääosin mustia eikä ruskeita, jotteivät värilliset ihmiset loukkaannu.

Joo, raavi sinäkin lukija päätäsi. En minäkään ymmärrä. Lopulta päätettiin, että apulaiset olisivatkin oransseja. Kohta olemme kaikki sekaisin. Koulumutsineuvosto on varsin sinnikäs ja ovela instanssi. Valkoiset amsterdamilaismutsit selittivät minulle, kuinka lapsena heidän suurin unelmansa oli olla Zwarte piet (Musta Pete). Siksi sen poistaminen loukkaisi heidän lapsuutensa perinteitä.

Yksi koulun opettajista puolestaan totesi: "En ala. Meni maku koko juhlasta ja perinteestä. Ei ole mitään järkeä leikkiä puolikkaita ontuvia tarinoita."
-----
Sihisin lopulta: Kyse ei ole nyt teistä ja teidän fiiliksistänne. Kyse on heistä, joita tämä loukkaa. Voi, te pyhyyden puolustajat!

Juuri nyt Zwarte Piet -keskustelussa alkaa olla lähes väkivaltainen sävy. Hollantilaiset ovat satoja vuosia sanelleet muille kulttuureille ja niiden edustajille, miten on oltava. Maan monikulttuuristumisen johdosta hollantilaisenemmistö kokee nyt, että se joutuu sopeutumaan "joka asiassa". Zwarte Piet voi siis katkaista kamelin selän.

Nyt lapset odottavat joululahjoja, joulun taikaa ja porkkanoita. Aikuiset sihisevät kolonialismista ja orjakaupasta. Oma roolini on nimeltään "äidit ilman rajoja". Äitinä tungen porkkana kenkään ja odotan Sinterklaasia. Yksilönä ja yöaikaan toimin alistavia perinteitä vastaan.
-----
Koko juttu:
Umayya Abu-Hanna (Maailman kuvalehti): Jouluäidin kaksoisrooli

Zwarte Pietistä lisää tässä ketjussa:
2013-10-20 Yle: Hollannissa ilmiriita joulupukin mustasta apulaisesta

Kni

Quote from: Kemolitor on 18.11.2014, 10:27:53
Umayya on taas päräyttänyt julki uuden kirjoituksen Maailman Kuvalehdessä. Hollantilaisten rasismi ja suvaitsemattomuus alkaa paljastua hänelle:

Quote
Yksilönä ja yöaikaan toimin alistavia perinteitä vastaan.

Siellä Umayya öisin piirtelee muhammedeja ja pommeja sen turbaaniin. Eikä siltikään ole hyvä olla. Hollannissa, tai missään.
Osa järjestäytynyttä koulutettua koneistoa.

P

Quote
Me ei-valkoiset kysymme: miksi olemme aina pellejä vailla valtaa?

Hyvä kysymys, varsinkin kysymyksen esittäjältä!
Kestää parikymmentä vuotta ennen kuin suomalainen lapsi alkaa kuluttamisen sijasta tuottaa yhteiskunnalle jotain. Pakolaisen kohdalla kyse on luultavasti parista vuodesta. Siksi pidän puheita pakolaisten aiheuttamista kansantaloudellisista rasitteista melko kohtuuttomina.
- J. Suurpää, HS 21.4.1991

pottis

Quote

Sihisin lopulta: Kyse ei ole nyt teistä ja teidän fiiliksistänne. Kyse on heistä, joita tämä loukkaa. Voi, te pyhyyden puolustajat!

Uumaya sihisee: ''Kyse ei ole teidän fiiliksistä. Kyse on meidän fiiliksistä!''

Ernst

Quote from: pottis on 18.11.2014, 10:49:49

Tunnekypsä ihminen antaisi koko asian olla ja hollantilaisten typerehtää omalla tavallaan - heidän juttunsahan tuo on. Jokainen voi päätellä, mitä ajattelen UA-H:n tunnekypsyydestä tai -kypsymättömyydestä.
Det humana saknas helt hos Sannfinländarna.
Ihmisyys puuttuu kokonaan perussuomalaisilta.
-Anna-Maja Henriksson (r.)

dothefake

Kuinka Abu ymmärtää, mitä joku koulussa sanoi. Hänhän ilmoitti, ettei aio opetella hollantia.

Nyt selvisi rasismin olemus. Jos apulaiset ovat mustia, niin rasismi. Jos apulaiset ovat valkoisa, niin rasismi. Kyllä tässä pitää ajaa ihan kaikki alas, koska rasismi. Mutta sehän on rasistista, hmmmmmmm......
"Oma kansa ensin" -ajattelu on vahingollista.
-Tytti Tuppurainen

junakohtaus

Olen tässä odotellut, koska joku nostaa metelin mustapäiden killan kilvestä. Kyllä se sieltä tulee.
Now you can jump, Pallero. Ota kääretorttua.

Ernst

Quote from: P on 18.11.2014, 10:44:34
Quote
Me ei-valkoiset kysymme: miksi olemme aina pellejä vailla valtaa?

Hyvä kysymys, varsinkin kysymyksen esittäjältä!

UA-H:n suomen taitaminen ei ole edennyt sille tasolle, jossa ymmärretään esimerkiksi ilmaus "tehdä itsestään pelle" oikein. Surullista. Tosikkomaista. Kykenemättömyyttä sietää sitä hollantilaisten leikkimielisyyttä, joka saa heidät  tekemään itsestään pellejä hyvässä merkityksessä.
Det humana saknas helt hos Sannfinländarna.
Ihmisyys puuttuu kokonaan perussuomalaisilta.
-Anna-Maja Henriksson (r.)

P

Quote from: pottis on 18.11.2014, 10:49:49
Quote

Sihisin lopulta: Kyse ei ole nyt teistä ja teidän fiiliksistänne. Kyse on heistä, joita tämä loukkaa. Voi, te pyhyyden puolustajat!

Uumaya sihisee: ''Kyse ei ole teidän fiiliksistä. Kyse on meidän fiiliksistä!''

Jep. Mamujen fiilikset vetävät 10-0 ohi kantaväestön perinteistä ja fiiliksistä. Kohta joulunvietto ja kinkku alkaa haitata mamujen fiiliksiä. Kai nekin pitää lopettaa. Muslimien omat perinteet - niitä taas ei saa arvostella - tai tuntea fiilistensä menemistä. tai on impiwaaralainen sisäsiittoinen rasisti. Helvetin näppärää hivuttamista.
Olisikohan maahanmuutettaessa kannattanut pohtia loukkaavatko uuden asuinmaan perinteet ja tavat? Itse asuin Alankomaissa 90-luvulla ja Svarte Piet ei siihen aikaan vielä julkisesti haitannut. Nyt mamumäärä on saatu kasvamaan entisestä ja alkaa paikallisen kulttuurin kuristaminen. Menee ihan kuin käsikirjoituksen mukaan?
Kestää parikymmentä vuotta ennen kuin suomalainen lapsi alkaa kuluttamisen sijasta tuottaa yhteiskunnalle jotain. Pakolaisen kohdalla kyse on luultavasti parista vuodesta. Siksi pidän puheita pakolaisten aiheuttamista kansantaloudellisista rasitteista melko kohtuuttomina.
- J. Suurpää, HS 21.4.1991

Koekaniini

Quote from: P on 18.11.2014, 10:44:34
Quote
Me ei-valkoiset kysymme: miksi olemme aina pellejä vailla valtaa?

Hyvä kysymys, varsinkin kysymyksen esittäjältä!
Siksi koska te(ei-valkoiset[mystinen yhteinen massa]) keskitytte enemmän muiden kulttuureihin ja tekemisiin kuin omaanne?
#I wont ride with you

"muistakaa orjalaivojen terva ja inkojen kulta, vitun rasssitistit"  :'(

P

Quote from: junakohtaus on 18.11.2014, 10:54:34
Olen tässä odotellut, koska joku nostaa metelin mustapäiden killan kilvestä. Kyllä se sieltä tulee.

Ja Tiernapojat ovat tässä seuraavan viiden vuoden haarukan sisällä Suomessa maalina. Meidän perinteet roskikseen. Se on idea. Monikulttuurisuudessa meidän tulee perehtyä islamiin. Mamu ei voi perehtyä uuden itse valitsemansa asuinmaansa kristilliseen perinteeseen, koska kyse on vääräuskoisten tavoista, joka on haram. Tätä sitten kehutaan "monikulttuurina". Eipä täällä asuvat islamilaiset mamut tunnu tietävän edes yleissivistyksellisesti juuri mitään kristinuskosta tai paikallisista perinteitä, kun niihin ei voi edes vääräoppisina -haram -perehtyä.

Monikulturismi eurooppalaisvasemmistolaistoteutuksena - tuo aikamme mielipuolinen aatesuunta.
Kestää parikymmentä vuotta ennen kuin suomalainen lapsi alkaa kuluttamisen sijasta tuottaa yhteiskunnalle jotain. Pakolaisen kohdalla kyse on luultavasti parista vuodesta. Siksi pidän puheita pakolaisten aiheuttamista kansantaloudellisista rasitteista melko kohtuuttomina.
- J. Suurpää, HS 21.4.1991

RP

Mikähän mahtaa olla  Umayya Abu-Hannan Racisim - World Tourin seuraava etappi (Israelin, Suomen ja Alankomaiden jälkeen)? Optimistina toivon, että hän ei joutuisi palaamaan Suomeen.
"Iloitsen Turkin yrityksestä yhdistää modernisaatio ja islam."
http://www.ulkopolitiikka.fi/article/523/martin_scheinin_periaatteen_mies/

P

Quote from: RP on 18.11.2014, 12:40:38
Mikähän mahtaa olla  Umayya Abu-Hannan Racisim - World Tourin seuraava etappi (Israelin, Suomen ja Alankomaiden jälkeen)? Optimistina toivon, että hän ei joutuisi palaamaan Suomeen.

Luultavasti USA, jos erehtyvät sinne ottamaan. Jos sinne ei onnistu UK. Mutta huoli pois, Abu-Hannamme kyllä löytää molemmista syvälle pesiytynyttä rasismia.
Kestää parikymmentä vuotta ennen kuin suomalainen lapsi alkaa kuluttamisen sijasta tuottaa yhteiskunnalle jotain. Pakolaisen kohdalla kyse on luultavasti parista vuodesta. Siksi pidän puheita pakolaisten aiheuttamista kansantaloudellisista rasitteista melko kohtuuttomina.
- J. Suurpää, HS 21.4.1991

Faidros.

U A-H:lle suosittelen jotain väkimäärältään pienempää ja vähemmän rikastunutta maata kuin Hollanti, koska siellä ko. mamu-itkijänaiset voisivat jopa päästä otsikoihin, eikä tarvitsisi raportoida aina Suomeen. :facepalm:
Fär-saaret, Grönlanti, Falklannin saaret? Voisi olla "iso stara" noissa paikoissa! ;D
Kun yksi ihminen kärsii harhasta, sitä sanotaan hulluudeksi. Kun monta ihmistä kärsii harhasta, sitä sanotaan uskonnoksi. -Robert M Pirsig-
Millainen luonne 2000-luvun mekaanikolla pitäisi olla,jotta hän sietäisi koneiden päälle kasattuja elektronisen hevonpaskan kerrostumia.
-Matthew B.Crawford-

P

Quote from: Faidros. on 18.11.2014, 12:57:01

Totta! Islanti taitaa olla jo liian rikastunut? Joku pikkusaari, jossa voisi olla paikkakunnan ainut Daffyd. http://www.youtube.com/watch?v=KrlzaBNgz-M

Kauhea Ihmismäinen Otus

Voi ei, onko Hollantikin täynnä ahdasmielisiä valkoihoisia rasistijuntteja?  :o
Pienetureiällinen lesbotransnainen

siviilitarkkailija

Olenko ainoa jonka mielestä ne suomalaiset sosialistiviranomaiset jotka hyväksyvät A HuuHaan yksinadoptiopaperit, pitäisi potkaista hittoon.

Pienen ( nyt isoksi kasvaneen ) afrikkalaistytön ristiksi on laitettu sellainen rastitaakka että hirvittää. Mitä pahaa tämä tyttö on tehnyt suom sosialistiviranomaisille että häntä piti moisella adoptiolla rangaista?  Oliko niin että A HuuHaa kävi itkemässä vuodesta toiseen suom sosialistitoverien kuten Halosen kanssa ihmiskohtaloaan adoption saadakseen. Minkä jälkeen alkoi se lyyti vasta kirjoittaa.

Ja miksi porkkana kengässä? Käykö kukaan katsomassa mitä pikkutytön äiti polttaa ja kuinka paljon?
Maailmassa ei ole mitään muuta vakavaa asiaa kuin huumori...

Faidros.

Quote from: P on 18.11.2014, 13:05:09
Quote from: Faidros. on 18.11.2014, 12:57:01
U A-H:lle suosittelen jotain väkimäärältään pienempää ja vähemmän rikastunutta maata kuin Hollanti, koska siellä ko. mamu-itkijänaiset voisivat jopa päästä otsikoihin, eikä tarvitsisi raportoida aina Suomeen. :facepalm:
Fär-saaret, Grönlanti, Falklannin saaret? Voisi olla "iso stara" noissa paikoissa! ;D

Totta! Islanti taitaa olla jo liian rikastunut? Joku pikkusaari, jossa voisi olla paikkakunnan ainut Daffyd. http://www.youtube.com/watch?v=KrlzaBNgz-M

Anteeksi ot, mutta sain viikon parhaat naurut P:n linkistä! ;D ;D ;D
Ylivoimaisesti paras henkilöhahmo tuossa sarjassa.
Kun yksi ihminen kärsii harhasta, sitä sanotaan hulluudeksi. Kun monta ihmistä kärsii harhasta, sitä sanotaan uskonnoksi. -Robert M Pirsig-
Millainen luonne 2000-luvun mekaanikolla pitäisi olla,jotta hän sietäisi koneiden päälle kasattuja elektronisen hevonpaskan kerrostumia.
-Matthew B.Crawford-

Malla

Quote from: siviilitarkkailija on 18.11.2014, 13:11:10
Ja miksi porkkana kengässä? Käykö kukaan katsomassa mitä pikkutytön äiti polttaa ja kuinka paljon?

Jos luet koko jutun, arvoitus selviää: porkkana laitetaan kenkään, Yön aikana Sinterklaas käy nappaamassa porkkanan ja laittaa tilalle lahjan. (vrt. hammaskeiju). Se on sellanen perinneleikki.

Jaakko Sivonen

#2063
Tässä on muuten Suomen Kuvalehden juttu Stubbista ja Umayyasta vuodelta 2005; Stubb oli tuore meppi ja Umayya oli mennyt Strasbourgiin tekemään haastattelua: http://suomenkuvalehti.fi/wp-content/uploads/sk/files/vanhat/library/attachments/SK_Mies0105_Stubb.pdf

Haastattelu menee välillä hieman omituisille vesille; oli lähellä, ettei Stubbista tullut Umayyan lapsen isää:

Quote"Umayya, ei sinun tarvitse adoptoida! Minä haluan kolmannen lapsen ja vaimoni ei. Voimme tehdä yhteisen lapsen", Stubb keksii.

"Ajattele miten hyvät geenit sillä olisi! Se ei ainakaan olisi ujo, se puhuisi monia kieliä, tuntisi olevansa kotonaan kaikkialla..."

Katson auringonsäteitä pilven reunassa ja huudan:

"Voi Jeesus!"
http://suomenkuvalehti.fi/wp-content/uploads/sk/files/vanhat/library/attachments/SK_Mies0105_Stubb.pdf
Malo periculosam libertatem quam quietum servitium

RP

Quote from: Jaakko Sivonen on 18.11.2014, 16:40:23
Haastattelu menee välillä hieman omituisille vesille; oli lähellä, ettei Stubbista tullut Umayyan lapsen isää:
Arvaa kenen vika, jos nukun ensi yönä levottomasti.
"Iloitsen Turkin yrityksestä yhdistää modernisaatio ja islam."
http://www.ulkopolitiikka.fi/article/523/martin_scheinin_periaatteen_mies/

Rusinapulla

Toivottavasti Stubb ei ole tehnyt talletuksia yleiseen spermapankkiin ja lopettanut myös luonnollisen lisääntymisen.
"Teidän on pakko hyväksyä meidän ikivanhat perinteemme: lihakarjan teurastaminen islamilaiseen tapaan tai vaikka se, että naiset pitävät huivia. Tästä ei voi keskustella."
- H. Bahmanpour 16.9.2014 Helsingin Sanomat

Kyklooppi

Umayya,tulisit takaisin suomeen.
Ei ne sinua siellä vierailla mailla juuri noteeraa niinkuin täällä.
Ihmisjäte.

Kni

Quote from: Jaakko Sivonen on 18.11.2014, 16:40:23
Tässä on muuten Suomen Kuvalehden juttu Stubbista ja Umayyasta vuodelta 2005; Stubb oli tuore meppi ja Umayya oli mennyt Strasbourgiin tekemään haastattelua: http://suomenkuvalehti.fi/wp-content/uploads/sk/files/vanhat/library/attachments/SK_Mies0105_Stubb.pdf

Haastattelu menee välillä hieman omituisille vesille; oli lähellä, ettei Stubbista tullut Umayyan lapsen isää:

Minusta tuo juttu oli ison osan aikaa oudoilla vesillä. Sekä toimittajan että haastateltavan osalta. Mutta en minä ennenkään UA-H:n ja Stubbin aallonpituudella ole ollut.
Osa järjestäytynyttä koulutettua koneistoa.

Ernst

Quote from: siviilitarkkailija on 18.11.2014, 13:11:10
Olenko ainoa jonka mielestä ne suomalaiset sosialistiviranomaiset jotka hyväksyvät A HuuHaan yksinadoptiopaperit, pitäisi potkaista hittoon.

Et ole. Vain ja ainoastaan se, että tunnen mieskohtaisesti rehtiä sosiaalityötä tekeviä ihmisiä, esti jo aikoja sitten avaamasta tätä UA-H -pointtiasi. Sosiaalityöntekijöitä näet lyödään mielestäni liikaa monilla asioilla päähän. Sellaisilla asioilla, joissa asiat ovat kipeitä, ratkaisut epätyydyttäviä ja syyllinen pitää etsiä.

Social Workers, I Love You! Siitä huolimatta, että annoitte paljon tukea tarvitsevan piltin epävakaalle yksineläjälle, joka sosiopaattisesti oli opiskellut ja harjoitellut kaiken oikein. Lastensuojelunäkökulmasta UA-H on henkilö, jonka vaikutukselta lasta pitäisi suojella.

Siihen poispotkimispointtiisi vielä: ei pidä potkia pois, pitää tukea, tukea ja tukea, ettei moinen UAH-vedätys menisi asemastaan epävarmojen työntekijöiden pelon vuoksi läpi koneistosta. Amerikoissa taisi Michaen Jacksonkin askaroida lastensuojelun alueella...
Det humana saknas helt hos Sannfinländarna.
Ihmisyys puuttuu kokonaan perussuomalaisilta.
-Anna-Maja Henriksson (r.)

ike60

Quote from: Umayya Abu-Hanna
Me ei-valkoiset kysymme: miksi olemme aina pellejä vailla valtaa?

Ettehän te olekaan. Amerikkalaisissa TV-sarjoissa on ollut esimerkiksi mustia tuomareita jo varmaan enemmän kuin heitä todellisuudessa on amerikkalaisissa tuomioistuimissa. Mustia presidenttejäkin on ollut elokuvissa huomattavan paljon. Vähemmistöjen kohtelu eroaa valkoisen väestön kohtelusta sikälikin, että vähemmistöjen edustajia esitetään TV-sarjoissa aniharvoin kielteisessä valossa. Silloin kun näin kuitenkin tapahtuu, isomman konnan rooli on melko varmasti jollakulla valkoisella.

Mutta sinä, Abu-Hanna, kiinnität huomiosi johonkin perinnehahmoon joka ei ole edes paha tai ihmisenä vastenmielinen.