News:

Mikäli olet unohtanut salasanasi eikä rekisteröinnissä käytetty sähköposti toimi tai haluat vaihtaa sähköpostisi toimivaksi, ota yhteyttä sähköpostilla tai facebookin kautta.

Main Menu

2009-04-01 Vihamielinen nettikeskustelu poiki kunnianloukkaussyytteen & tuomio

Started by hmoilanen, 01.04.2009, 11:19:55

Previous topic - Next topic

Ministeri

Quote from: Oami on 02.10.2009, 23:52:15
Hyvä että Ministeri valittaa. Toivotaan onnea ja tietysti isompaa mediahässäkkää hovioikeuteen mennessä.

Mielivaltaisiin tuomioihin alistuminen on valitettavasti signaali mielivallan jatkamisen puolesta.

Ministeri valittaa kahdesta syystä, täällä ollaan vahvasti sitä mieltä että juttu ei nyt ihan oikein mennyt, itsekin olen samaa mieltä ettei se asia nyt ihan noin ole - mutta olin jo antamassa asian olla ja tyytyä tuomioon.

Asianajajani on myös sitä mieltä että kannattaa katsoa nyt juttu loppuun asti. Sekä se että faktoja ei juuri esille tullut, vain oletuksia ja epämääräisyyksiä.

Mitä mediaan tuleen, niin olen itse ottanut yhteyttä lehdistöön jotta olisivat julkaisseet tuon uutisen mikä oli ainoastaan kymensanomissa - tulos nolla.
http://www.sananvapaudenpuolesta.fi

Blogini profeetan pilakuvaoikeudenkäynnistä:

http://oikeusmurhattu.blogspot.com/

Ministeri

Quote from: Daemonic on 02.10.2009, 11:12:47
Milloin oikeudenkäyntiasiakirjoja olisi mahdollista saada tänne luettavaksi?

Tähän väliin pientä päivitystä tähän juttuun, kuten aikaisemmin sanoin niin kuvat on maanantaina, siis eilen skannattu - nyt niitä ei sitten Paintilla pysty pienentämään mitenkään järkevään kokoon että niistä saisi edes fiksattua julkaistavaa versiota, pitäisi olla 100 tuumainen näyttö. Ja V*tt* tän kanssa, ei riitä resurssit eikä muisti ja kone nyykähtää valittaen, siis kahdeksasta jpg. kuvasta(http://zungumza.files.wordpress.com/2008/12/smiley-angry-128x128.png)
http://www.sananvapaudenpuolesta.fi

Blogini profeetan pilakuvaoikeudenkäynnistä:

http://oikeusmurhattu.blogspot.com/

Ministeri

Nonni, Sikstuksen kappelin maalaaminen siltä yhdeltä tyypiltä oli jotain pientä tämän nettiin saamiseksi :o

Tällä koneella jouduin kasvattamaan tekstiä 150%.

Toisella koneella samainen jpg oli niin valtava, eikä pienennettävissä etten mitenkään pystynyt käsittelemään sitä. Yrittäkää nyt tuosta jotain selvää saada.

Moderaattorit muokatkoot paremmaksi tai ottakoot yhteyttä jos osaavat paremmin, tai antavat neuvoja miten tuota korjailla :P
http://www.sananvapaudenpuolesta.fi

Blogini profeetan pilakuvaoikeudenkäynnistä:

http://oikeusmurhattu.blogspot.com/

P

Kohdassa "Käräjäoikeuden ratkaisu" on hauskaa tavaraa.

Siis ihan totta ei tälläistä paskaa pitäisi käräjäoikeuden kirjailla päätöksiinsä:

"Joitakin vuosia sitten muutamat perussuomalaisen maailmankatsomuksen oaavat henkilöt aktivoituivat
kirjoittamaan lehdissä muslimeja ja islamiavastustavia kirjoituksia. Näissä kirjoituksissa haukuttiin n.n. ja hänen perheensä. N.n vastasi lehdessä näihin kirjoituksiin. Joulukuussa 2007 internetissä julkaistu kuva oli tosi kamala ja sattui todella pahoin, eikä hän voi antaa asiaa x.x koskaa anteeksi. Allah on muslimeille tärkeämpi kuin omat vanhemmat ja muut läheiset. Profetta Muhammed on sanonut, että "jos et rakasta minua enemmän, kuin äitiäsi ja isääsi, et ole muslimi" .

n.n pizzeria avattiin vuoden 2007 aikana ja virallisesti se oli
vaimon nimissä. Alussa ihmiset kehuivat siellä tarjottua ruokaa. ennen kuvan
julkaisemista myynti saattoi olla perjantain ja lauantain
välisenä yönä kello 02-05 jopa 1.000 euroa. Kuvan julkistamisen jälkeen asiakkaat
vähenivät ja yritys meni konkurssiin. n.n oman elämän laatu huononi, sillä hänellä alkoi
ilmetä univaikeuksia eikä harrastuksiin riittänyt enää voimia"

So what a fuck. Suomi 2009 ja käräjäoikeuden ratkaisu asiassa, jota siteeraan... Ei saatana ole totta.

Miten ihmeessä tuo liittyy koko jutuun. Ja ei vieläkään kyllä se, että ehdottaa nettikeskustelussa allahinkuvien piirtelyä lautasliinoihin - voi olla rikos Suomessa! Varsinkin kun kukaan ei moista ole toteuttanut. Ja muutenkin Suomessa saa piirrellä maahisia ja menninkäisiä tai allaheita.

Tuomion saanut ei itse piirtänyt tai julkaissut kuvaa, hän vain linkkasi netistä löytyneen kuvan keskusteluun! Siis linkkaaminenkin on kiellettyä? Pilakuvat ovat siis loukkaavia? Ei saatana . Kuka pässi tuossa on istunut tuomarina? Pitää kaivaa taustatietoa esiin. samoin syyttäjän taustat olisi hyvä tonkia. Luultavasti demlaa löytyy takaa?

Täällähän saa ihan laillisesti vaikkapa suunnitella pankkiryöstöä, eikä poliisi pysty asiaan puuttumaan. Nyt mätkitään tuomioita kuvan linkkaamisesta johonkin suoli24 keskusteluun ja ehdotukseen allaj´hinkuvien piirtelystä servietteihin? Ei tuo kyllä lakiin perustu tuo tuomio. Ei valmiin allah-pilapiirroksen linkkaaminen nettikeskustelussa ole tai voi olla kunnianluokkaus, lukee lakia miten tahansa ko. kohdasta. Tai jos on, niin on pandoranlipas auki.

Kristityt voivat vaatia kunnianloukkauskorvauksia jeesuspilakuvista ja kepulaiset Matti Vanhasta pilkkaavista pilakuvista.

Tuomari on kyllä ollut ihan pihalla.
Kestää parikymmentä vuotta ennen kuin suomalainen lapsi alkaa kuluttamisen sijasta tuottaa yhteiskunnalle jotain. Pakolaisen kohdalla kyse on luultavasti parista vuodesta. Siksi pidän puheita pakolaisten aiheuttamista kansantaloudellisista rasitteista melko kohtuuttomina.
- J. Suurpää, HS 21.4.1991

Ministeri

Quote from: P on 06.10.2009, 20:53:19
Kohdassa "Käräjäoikeuden ratkaisu" on hauskaa tavaraa.

Siis ihan totta ei tälläistä paskaa pitäisi käräjäoikeuden kirjailla päätöksiinsä:

Miten ihmeessä tuo liittyy koko jutuun. Ja ei vieläkään kyllä se, että ehdottaa nettikeskustelussa allahinkuvien piirtelyä lautasliinoihin - voi olla rikos Suomessa! Varsinkin kun kukaan ei moista ole toteuttanut. Ja muutenkin Suomessa saa piirrellä maahisia ja menninkäisiä tai allaheita.

Täällähän saa ihan laillisesti vaikkapa suunnitella pankkiryöstöä, eikä poliisi pysty asiaan puuttumaan.

Joku ehdotti piirtelyä - en minä. Kukaan ei piirrellyt. Siinäpä tuo käräjäoikeuden virallisena näkemyksenä.
http://www.sananvapaudenpuolesta.fi

Blogini profeetan pilakuvaoikeudenkäynnistä:

http://oikeusmurhattu.blogspot.com/

P

Quote from: Ministeri on 06.10.2009, 21:13:19

Vetää hiljaiseksi. Ei tuo voi olla kunnianloukkaus. Ja muutenkin. Ei syyttäjän olisi kuulunut ajaa koko asiaa eteenpäin tuollaisella naurettavalla-"näytöllä".

Kestää parikymmentä vuotta ennen kuin suomalainen lapsi alkaa kuluttamisen sijasta tuottaa yhteiskunnalle jotain. Pakolaisen kohdalla kyse on luultavasti parista vuodesta. Siksi pidän puheita pakolaisten aiheuttamista kansantaloudellisista rasitteista melko kohtuuttomina.
- J. Suurpää, HS 21.4.1991

Ministeri

Näyttö olikin lähinnä siinä että minun oli pitänyt tietää että ko. henkilö oli muslimi. Toinen asia että joku nyt piti saada tuomittua joka tapauksessa.

Esitutkinnassa kävi jo ilmi ettei keskusteluun osallistuneita oltu kaikkia saatu selville, anonyymiproxy.

Niitä piirreltyjä lautasliinoja ei ikinä ollutkaan, eikä kukaan niin väittänytkään.

Printtailtuja kuviakin oli sitten enemmän kuin esitutkinnan yksi kappale, muslimin mukaan.

Mitään näyttöä kärsimyksistä ei ollut, ei lääkärin, psykiatrin, kirjanpitäjän tai kenenkään muunkaan.
http://www.sananvapaudenpuolesta.fi

Blogini profeetan pilakuvaoikeudenkäynnistä:

http://oikeusmurhattu.blogspot.com/

blackbird

Onpas naurettava tapaus. Siellä nyt lypsetään rahaa ja sääliä ihan muilla kuin asiallisilla syytöksillä ilman mitään todisteita tai asianosaisuutta väitettyyn rikolliseen tapahtumaan, jota ei ole tapahtunut?

Tämähän menee kumoon kaikella maalaisjärjellä, ehdottomasti katso loppuun homma ja pidä käsittely julkisena tulevaisuudessakin. Kiitos ministeri, että jaksoit säätää paperit meidänkin nähtäville. Kolehtiapua täältäkin päin jos vain tarvitsee - vaikka tästä jutusta nyt ei millään voi tulla mitään sakkotuomiota sinulle valituksen jälkeen.

Ministeri

Quote from: blackbird on 06.10.2009, 21:54:16

Yleisön, ja yleisen edun (sekä muiden) takia tämä nyt katsotaan loppuun. Noiden papereiden näkymisen kanssa on nyt vähän ongelmia. Operalla ainakin voi säätää isommaksi tekstiä. Koko roina datamuodossa on liian iso näköjään postattavaksi edes sähköpostilla, yritetty on - mutta katsotaan jos saadaan paremmin luettavaa tavaraa tässä jossain kohtaa.

Tietty pidän teidät ajantasalla heti kun uutta tulee :)
http://www.sananvapaudenpuolesta.fi

Blogini profeetan pilakuvaoikeudenkäynnistä:

http://oikeusmurhattu.blogspot.com/

rankka

Perskeles...
;D ;D ;D ;D ;D

Ehdottaisin pikaista lakia kynien keräämiseksi poliisin hallintaan ettei kukaan vain ajattelisi piirtämistä.

Tää ei voi olla totta ... :P
Siis mikä helvetti nuita rätt.. pyyhepäässäkulkevia oikein vaivaa?
Taalankuvat silmissä pyörii kuin hedelmäpelissä. Vaatimus 3000€ kärsimyksistä? Mistä kärsimyksistä? Siitä että joku ajatteli ehkä piirtää? Nyt vittu haloo!
Saa tuomari olla kyllä tyytyväinen antamaansa tuomioon. Varmasti oikeusministeri  Tuija Brax (vihr.) on myös enemmän kuin tyytyväinen. Hävettääköhän niitä ollenkaan?

Verottajan kannattaisi ehkä kiinnittää huomiota myyntiin, erityisesti siihen joka on tapahtunut pe-la yönä klo 02 ja 05 välillä.
Ei paikka voi mennä konkkaan sen takia että joku on ajatellut piirtävänsä tuolla myynnillä.

Ministeri

Quote from: rankka on 06.10.2009, 23:41:30

Alkuperäisen kärsimyksen hinta oli muuten 20 000€ (kaksikymmentätuhatta euroa). Se ei mennyt läpi joten piti vähän tinkiä.
http://www.sananvapaudenpuolesta.fi

Blogini profeetan pilakuvaoikeudenkäynnistä:

http://oikeusmurhattu.blogspot.com/

ämpee

Ihmetyttää olivatko kaikki perjantain ja lauantain yölliset asiakkaat nettiriippuvaisia linkki-kammoisia ihmisiä, kun tuon linkin esittämisen jälkeen alkoi asiakaskato ?
Vai oliko omistajan puoliso tapetoinut koko paikan uuteen uskoon linkistä saamillaan kuvilla, jolloin kyse ei ollut nettiriippuvaisista ?
Jäseneltä Hohtava Mamma: "Logiikka ei ole koskaan ollut suvakkien vahvin laji. Eivät he muuten olisi suvakkeja."

Ministeri

Ei kai nettiriippuvaiset nyt viikonloppuisinkaan missään liiku, vaan koneella istuvat ;)

Nyt about viikko sitten kuulin missä kyseinen ravintola on ollut, Kotkankadulla jossain sportti-pubin lähistöllä. Joku pizzeria tms ravintola siellä näkyy nytkin olevan.
Karhuvuorta tuntevatkin tietävät S-Marketin pankkiautomaatin vieressä olevat pizzerian tarinan...

Kaivelin esitutkintapöytäkirjaa esille ja sieltä löytyi tuo yllämainittu summa:

"[Alkoi kello 16.52
KUULUSTELUKERTOMUS
Vaadin kaikkien Muslimien puolesta korvausta 20 000 euroa uskontoamme syvästi louk­kaavan pilapiirroksen takia ja haluan vielä saattaa tiedoksi sen, että näitä loukkauksia on esiintynyt ennenkin ja syyteharkinnassa asiaan tulisi suhtautua viimeistään nyt vakavasti.
"
http://www.sananvapaudenpuolesta.fi

Blogini profeetan pilakuvaoikeudenkäynnistä:

http://oikeusmurhattu.blogspot.com/

rankka

"Alkuperäisen kärsimyksen hinta oli muuten 20 000€ (kaksikymmentätuhatta euroa). Se ei mennyt läpi joten piti vähän tinkiä."

Paranee vain.
Kyllä parikymppiä täytyy olla piirtämisen ajattelun hinta nykypäivän Suomessa.

Olisko kellää mahdollisesti osoitetta mihin valveutuneet kansalaiset voisivat itse postittaa kynänsä?

Oami

Quote from: Ministeri on 07.10.2009, 17:10:06
Vaadin kaikkien Muslimien puolesta korvausta 20 000 euroa uskontoamme syvästi louk­kaavan pilapiirroksen takia ja haluan vielä saattaa tiedoksi sen, että näitä loukkauksia on esiintynyt ennenkin ja syyteharkinnassa asiaan tulisi suhtautua viimeistään nyt vakavasti.[/i]"

Kaikkien muslimien puolesta? Meinasiko tyyppi sitten (jos nyt tuon summan olisi sattunut saamaan) kanssa jakaa nuo rahat kaikkien muslimien kesken?

Vai meneekö se sillä tavalla, että kun jotain ryhmää loukataan, niin ensimmäinen ryhmään kuuluva saa vaatia siitä korvausta koko ryhmän puolesta itselleen?
Oula "Oami" Lintula — www.oulalintula.fi

Ernst

Tuollaista kutsutaan ammattiloukkaantujaksi, joka on jo lähes ammattinimike.
Det humana saknas helt hos Sannfinländarna.
Ihmisyys puuttuu kokonaan perussuomalaisilta.
-Anna-Maja Henriksson (r.)

Ministeri

Quote from: Oami on 07.10.2009, 18:36:48
Quote from: Ministeri on 07.10.2009, 17:10:06
Vaadin kaikkien Muslimien puolesta korvausta 20 000 euroa uskontoamme syvästi louk­kaavan pilapiirroksen takia ja haluan vielä saattaa tiedoksi sen, että näitä loukkauksia on esiintynyt ennenkin ja syyteharkinnassa asiaan tulisi suhtautua viimeistään nyt vakavasti.[/i]"

Kaikkien muslimien puolesta? Meinasiko tyyppi sitten (jos nyt tuon summan olisi sattunut saamaan) kanssa jakaa nuo rahat kaikkien muslimien kesken?

Vai meneekö se sillä tavalla, että kun jotain ryhmää loukataan, niin ensimmäinen ryhmään kuuluva saa vaatia siitä korvausta koko ryhmän puolesta itselleen?

Tuota kyseltiin oikeudessakin. Jostakin islamilaisesta yhteisöstä oli siis kysymys joka toimii sekä kotkassa ja helsingissä, kuulemma. Tämän yhteisön muita edustajia, tai rahan pyytäjiä ei näkynyt. Eikä muita loukkaantuneita, kuten asianomistajaa - joka on siis ko. muslimin avovaimo, ei siis avomies jolla ei ole asianomistajan statusta sikäli kun ymmärsin noin niinkuin juridisesti.

http://www.sananvapaudenpuolesta.fi

Blogini profeetan pilakuvaoikeudenkäynnistä:

http://oikeusmurhattu.blogspot.com/

P

Quote from: Ministeri on 07.10.2009, 19:39:13

Mikä helvetin tivoli on Kotkan käräjäoikeus ja syyttäjänvirasto???

Siis vaatimus 20 000 € islamin luokkaamisesta, postaamalla linkki keskusteluun jonkun muun piirtämään ja netissä julkaisemaan piirrokseen? Edunsaajaksi pitserian omistanut ei-muslimi avovaimo?

Mitä helvettiä tuolla oikein tapahtuu? Kyllä tuosta kannattaa kannella oikeuskanslerille/ eduskunnan oikeusasiamiehelle. Ei suomen laki moista tivolimeininkiä sisällä tai tue.
Kestää parikymmentä vuotta ennen kuin suomalainen lapsi alkaa kuluttamisen sijasta tuottaa yhteiskunnalle jotain. Pakolaisen kohdalla kyse on luultavasti parista vuodesta. Siksi pidän puheita pakolaisten aiheuttamista kansantaloudellisista rasitteista melko kohtuuttomina.
- J. Suurpää, HS 21.4.1991

salieri

"n.n pizzeria avattiin vuoden 2007 aikana ja virallisesti se oli
vaimon nimissä. Alussa ihmiset kehuivat siellä tarjottua ruokaa. ennen kuvan
julkaisemista myynti saattoi olla perjantain ja lauantain
välisenä yönä kello 02-05 jopa 1.000 euroa. Kuvan julkistamisen jälkeen asiakkaat
vähenivät ja yritys meni konkurssiin. n.n oman elämän laatu huononi, sillä hänellä alkoi
ilmetä univaikeuksia eikä harrastuksiin riittänyt enää voimia"

Kolmessa tunnissa 1000 eurolla pizzaa ja virvokkeita? myytiinkö tuolla alkoholia?
Tuotosta löytyy varmaan tietoa verottajalta, rehellinen yrittäjähän ilmoittaa tulonsa veroviranomaiselle.

Ministeri

Siis esitutkinnassa tämä halusi 20k€, se kun ei mennyt läpi niin vaatimus tippui sitten 3k€ joka sopi syyttäjälle hyvin. Tuomari (tai kuka noita sitten päättääkään kansliapäätöksissä) katsoi summaksi 800€.

Verottajan näkemystä ko. yrityksen tuloista en sitten tiedä kun sitä ei kukaan kyseenalaistanut, tai edes kysynyt saati esittänyt. Mutta onhan tuo muutamassa tunnissa viikonloppuisin hyvin tienattu!

Edunsaajaksi pizzerian ei-omistaja jonka avovaimo joten etäisesti liittyy asiaan firman omistajana.
http://www.sananvapaudenpuolesta.fi

Blogini profeetan pilakuvaoikeudenkäynnistä:

http://oikeusmurhattu.blogspot.com/

Veli Karimies

Quote from: salieri on 07.10.2009, 19:58:26

"n.n pizzeria avattiin vuoden 2007 aikana ja virallisesti se oli
vaimon nimissä. Alussa ihmiset kehuivat siellä tarjottua ruokaa. ennen kuvan
julkaisemista myynti saattoi olla perjantain ja lauantain
välisenä yönä kello 02-05 jopa 1.000 euroa. Kuvan julkistamisen jälkeen asiakkaat
vähenivät ja yritys meni konkurssiin. n.n oman elämän laatu huononi, sillä hänellä alkoi
ilmetä univaikeuksia eikä harrastuksiin riittänyt enää voimia"

Kolmessa tunnissa 1000 eurolla pizzaa ja virvokkeita? myytiinkö tuolla alkoholia?
Tuotosta löytyy varmaan tietoa verottajalta, rehellinen yrittäjähän ilmoittaa tulonsa veroviranomaiselle.

Saa parisataa pitsaa myydä.

Kattottaas.. saa vääntää vähintään yhden pitsan minuutissa kokoajan kolmen tunnin ajan jos myy niitä vaikka kuudella eurolla kappale.

Ministeri

Tänään lähti paperit hovioikeuteen. Nyt sitten odotellaan...
http://www.sananvapaudenpuolesta.fi

Blogini profeetan pilakuvaoikeudenkäynnistä:

http://oikeusmurhattu.blogspot.com/

Ari-Lee

Tervetuloa vääryysvaltioon. Vääryys ei ole itsellenikään vierasta. Mutta siitä en sen enempää. Oikeusmurha on oikeusmurha. Valittaa kannattaa ja pitää ääntä sitä seikkaa silmäillen että onkohan tuo syyttäjä joko mielenvikainen tai muuten kykenemätön hoitamaan tehtäväänsä.
"Meidän on kaikki, jos meidän on työ:
Nälkälän rahvas, äl' aarteitas' myö!" - Ilmari Kianto 🇫🇮

"Miksi kaikessa keskusteluissa on etsitty kaikki mahdolliset ongelmat heti kättelyssä? "- J.Sipilä
"Kimppuuni käytiin nyrkein – "Kyllä lyötiin ihan kunnolla" - J.Sipilä

Ministeri

Quote from: Ari-Lee on 23.10.2009, 19:54:06
Tervetuloa vääryysvaltioon. Vääryys ei ole itsellenikään vierasta. Mutta siitä en sen enempää. Oikeusmurha on oikeusmurha. Valittaa kannattaa ja pitää ääntä sitä seikkaa silmäillen että onkohan tuo syyttäjä joko mielenvikainen tai muuten kykenemätön hoitamaan tehtäväänsä.

Tuossa ylempäähän se käräjäoikeuden tuomio on mustaa valkoisella. Jokainen voi siitä vetää omat johtopäätöksensä. Ensimmäistä kertaa oikeudessa istuneena voin vain hämmästellä miten, no joo...
http://www.sananvapaudenpuolesta.fi

Blogini profeetan pilakuvaoikeudenkäynnistä:

http://oikeusmurhattu.blogspot.com/

Mikko pa

ei voi olla todellista ???  näistä kun tehdään vielä ennakkotapauksia,ja saadaan nämä netti-ilmiannot rullaamaan niin hyvä tulee...Mitähän seuraavaksi?

voisko joku laittaa tän pitsamestan nimen mulle, niin voisin vähän tutkailla taustoja...kuulostaa niin perus setiltä nuo omistajasuhde kikkailut. Veikkaan, että vaikka tämä "konkurssi" tuli tästä nettilinkistä, niin suurella todennäköisyydellä henkilökunta ei ole vaihtunut   ;)

Tässä muuten palautetta yhden pitserian palautteesta sieltä kotkan sportti pubin suunnalta...

"paikassa en ole sen jälkeen käynyt, kun kebabistani löytyi herra xxxxx isomustapaksu karva =)

Lisätty: 2008-10-18

Iskender kebab maksoi 7e ja oli samaa tasoa kun festari kojusta saisi samalla rahalla eli liha kuivaa, kastike aiheutti närästystä salaatti oli vanhaa ja koko oli tosiaan aivan naurettava.

Muurahaisia myyntipöydällä. Kinkku maistu lenkkimakkaralle. En mene toista kertaa."

Tää paikka ei ainakaan ole tilinpäätöstietoja toimitellut, eikä vastuuhenkilöitäkään löytynyt inoasta  :roll:

OT: mä sain yhdestä facebook viestistä 1v. lähestymiskieltoa.siis viesti oli tyyliin että mitä sekoilet humalassa,jos on asiaa niin soita ja puh numero.

En mennyt käräjille(krapula) ja en tietenkään uskonut että tuommoinen voi mennä missään läpi, asia on nyt sitten hovissa...ainoa vaan että kohta tämä vuosi on mennyt jo umpeen :o
Suomen sotilaallinen puolustaminen
Sotilaalliseen puolustukseen kuuluvat:
maa-alueen, vesialueen ja ilmatilan valvominen sekä alueellisen koskemattomuuden turvaaminen
kansan elinmahdollisuuksien, perusoikeuksien ja valtiojohdon toimintavapauden turvaaminen ja laillisen yhteiskuntajärjestyksen puolustaminen

Runner

Minunkin kunniaani on nyt sitten loukattu, vain oikeista jumalista saa piirtää kuvia  :roll:

etnis

Uskomaton juttu. Miten olenkin missannut koko jutun?

Mukana kolehdissa, tsemppiä ministerismiehelle.

Onko jossain muuten joku lista johon voi etukäteen ilmoittautua loukkaantuneeksi jos joku joskus Muhmet Mohmed jossain jollain lailla? Kannattavaa pisnestä tämä loukkaantuminen nykyään...ai niin en olekaan muslimi...unohda.
Chaos rampant in age of distrust
Confrontations impulsive habitat

Ministeri

Niin, no kun tässä ei ole oikeastaan ollut mitään uutta kerrottavaa, hovioikeutta odotellessa - niin tämä on painunut tuonne unholaan. Mukava että joku huomaa nostaa aiheen välillä esille :)

Äsken sain viestin missä pyydettiin kirjoittamaan juttu myös

http://oikeusjakohtuus.blogspot.com/

sivustolle. Suurin osa papereista on nyt asianajalla, osa vähän niin ja noin skannattuina. Pitää tuohon sivustoon perehtyä ajan kanssa.

Ennakkotapaustahan tässä nyt kuitenkin haetaan.

Edit offtopic, tällä viikolla on oikeuteen menossa toinenkin kunnianloukkausjuttu mikä on netissä tapahtunut, itsellä ei ole siihen asiaan osaa eikä arpaa mutta uskoisen että lehdistö on kyllä siitä kiinnostunut ja tulee uutisoimaan ;)
http://www.sananvapaudenpuolesta.fi

Blogini profeetan pilakuvaoikeudenkäynnistä:

http://oikeusmurhattu.blogspot.com/

Jari-Petri Heino

Kyllä on maailmankirjat sekaisin, ei voi muuta sanoa. Siis miten helvetissä tuollaista juttua otetaan edes tutkintaan.
Minä aion opetella ihan piruuttani piirtämään ja en muuta sen jälkeen tee, kuin piirrä pilakuvia islamista.
Olen jo suunnitellut ensimmäisen teokseni, jossa Darth Vader maskiset sotilaat pitelevät ketjuissa rimpuilevia villi-sikoja ja kuvan toisessa reunassa on Asterix tyyliin ilmassa pelkkiä beduiinin sandaaleja, huiveja ja tietysti kuunsirppejä jne, kun muslimit juoksevat saastaisia sikoja karkuun. Kuvan alapuolelle tulee teksti WAR PIGS.
Voi vaan mennä tovi ennen kuin oppii piirtämään, mutta ihminen oppii kaikenlaista jos halua riittää ja nyt sitä alkaa pikkuhiljaa riittämään.
Perustan myös bändin nimeltä Metallah ja sanoitukset tulevat antamaan minulle kuolemantuomion, mutta sitä pahempaa niillä ei ole tarjota ja sen kanssa kyllä pärjää  ;)
"Vallan, rahan ja tilan uudelleen jakaminen on seuraava vaiheemme"