News:

Ihan vaan ystävällisenä vihjeenä väliaikaisia sähköposteja tai muuten keksittyjä osoitteita käyttäville rekisteröityneille, osoitteen pitäisi olla toimiva tai muuten ette saa koskaan tunnustanne auki.

Main Menu

2011-02-13 IL: Suomenlinnassa (avovankilassa) useita murhamiehiä

Started by skrabb, 13.02.2011, 18:42:42

Previous topic - Next topic

skrabb

Quote
Suomenlinnassa useita murhamiehiä
Sunnuntai 13.2.2011 klo 17.04
Lapsiperheiden suosikkikohteessa on useita murhatuomiota suorittavia vankeja.

Turistien suosimassa Suomenlinnassa on tällä hetkellä yli sata vankia.
TAUSTA
IL 7.2: Raaka kolmoismurhaaja töihin suosikkisaarelle

Suomenlinnan työsiirtola perustettiin 1970-luvun alkupuolella. Siirtolan vangit olivat pitkään ns. sakkovankeja sekä rattijuoppous- ja talousrikostuomion saaneita rikollisia.

Suomenlinnaan ja vastaaviin avolaitoksiin on viime vuosina sijoitettu yhä enemmän kovan luokan huume- ja väkivaltarikollisia. Ainoastaan ns. jengiläisiä ei saarelle haluta sijoittaa.

Työsiirtola toimii eräänlaisena sopeuttajana ennen vangin pääsyä siviiliin. Avolaitospäätöksen tekee ns. sijoittajayksikkö tarkan selvityksen ja harkinnan perusteella.
Suomenlinnan avovangeista peräti kuusi on IL:n tietojen mukaan murhasta tai murhista tuomittuja elinkautisvankeja.

Iltalehti uutisoi maanantaina, miten kolmesta murhasta elinkautiseen tuomittu mies laskettiin suljetusta laitoksesta avovankilaan vain seitsemän vuoden istumisen jälkeen. Mies pääsi vankien suosikkilaitokseen tammikuun puolivälissä.

Ampuja opiskelee

Helsingin vankilan alaisuudessa toimivassa Suomenlinnan työsiirtolassa on parhaillaan 105 vankia (tilanne 1.2.). He työskentelevät siviilityönjohdon alaisina korjaten muun muassa saaren linnoitusvalleja ja rakennuksia. Osa vangeista käy vapaasti mantereen puolella opiskelemassa.

Yksi heistä on IL:n tietojen mukaan ns. Lahden taksimurhaaja, joka runsaat yhdeksän vuotta sitten surmasi taksikuskin ampumalla tätä 13 kertaa takaraivoon. Mies käy tiettävästi opiskelemassa mantereen puolella.

Vähän vartijoita

Vangit asuvat hyvin vapaissa olosuhteissa, eikä heitä lukita yöksi sisään. Vankeja vartioimassa on IL:n tietojen mukaan 3-4 vartijaa per vuoro.

Kun Helsingin vankilassa yhdellä vartijalla on valvottavanaan keskimäärin vähän yli kaksi vankia, Suomenlinnan vartijalla heitä on liki kolmekymmentä.

Helsingin vankilan turvallisuusasioista vastaava apulaisjohtaja Aimo Koivisto ei vahvista Suomenlinnan tarkkaa vartijamäärää, mutta myöntää sen olevan suhteellisen pieni vankimäärään nähden.

Yhä vapaampaa

Apulaisjohtaja Koivisto myöntää, että avolaitoksissa on yhä enemmän kovan luokan rikollisia, jotka ovat saaneet aiempaa varhaisemmin siirron vapaampiin oloihin.

- Kyseessä on linjamuutos. Kohti avoimempaa täytäntöönpanoa ollaan menossa.

IL

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2011021313180478_uu.shtml
Ken vaivojansa vaikertaa, on vaivojensa vanki. Ei oikeutta maassa saa, ken itse sit' ei hanki.

Jaakko Sivonen

QuoteYksi heistä on IL:n tietojen mukaan ns. Lahden taksimurhaaja, joka runsaat yhdeksän vuotta sitten surmasi taksikuskin ampumalla tätä 13 kertaa takaraivoon. Mies käy tiettävästi opiskelemassa mantereen puolella.

Miksi tällaisia otuksia päästetään minkäänlaiseen vapauteen?
Malo periculosam libertatem quam quietum servitium

Marjapussi

Vankilat alkavat tuolla tahdilla muistuttaa lepolomakohteita.
Marokon kauhu oli sanansa mittainen eikä velipoikakaan jäänyt Aarnea pahemmaksi epätoivotun maahanmuuton estämisessä. Mutta kuka tulee torjumaan aiheettoman turvapaikkaturismin?