Oikeustieteilijä Eeva Nykänen: Pakolaisoikeutta edistyneemmille, osa 1

[Roope]

Ihmisiä muuttoliikkeessä: Pakolaisoikeutta edistyneemmille, osa 1

Pakolaisoikeutta tutkiva oikeustieteilijä Eeva Nykänen Turun yliopistosta vastaa kysymyksiin EU:n turvapaikkasäädöksistä ja siitä, mikä on kansallinen liikkumavaramme turvapaikkakysymyksissä.

1. Kuinka vapaasti Suomi voi päättää omasta ulkomaalais- ja turvapaikkalainsäädännöstään? Mikä on käytännössä kansallinen liikkumavara?

Eeva Nykänen: Suomen liikkumavaraa tällä alueella rajoittavat Suomen kansainvälisoikeudelliset velvoitteet kuten ihmisoikeussopimukset ja YK:n pakolaissopimus sekä EU-oikeus.

Pakolaissopimuksessa ja ihmisoikeussopimuksissa asetetaan mm. palautuskielto, joka on ehkä keskeisin periaate pakolaisten ja muiden kansainvälisen suojelun tarpeessa olevien henkilöiden kohtelussa. Palautuskielto kieltää palauttamasta ketään sellaiseen paikkaan, jossa häntä vainottaisiin tai kohdeltaisiin muutoin julmasti tai epäinhimillisesti. Tämän lisäksi ihmisoikeussopimuksista seuraa muun muassa velvoite kunnioittaa ulkomaalaisen perhe-elämää. Lisäksi niistä seuraa eräitä menettelyllisiä takeita.

Nämä velvoitteet yhdessä pakolaissopimuksen kanssa muodostavat sen vähimmäistason, jonka alapuolelle kansallisissa järjestelmissä ei voi mennä. On kuitenkin huomattava, että etenkin pakolaissopimuksen tulkinta on varsin avointa, sillä monet sen keskeisistä käsitteistä - kuten vaikkapa vainon käsite - ovat tulkinnanvaraisia. Pakolaissopimukseen ei myöskään liity valvontamekanismia, jonka kautta saataisiin sitovia tulkintalinjoja. Käytännössä sopimus jättääkin tämän vuoksi valtioille melko paljon liikkumavaraa.

Eurooppaoikeudesta kumpuaa monenlaisia velvoitteita, jotka rajoittavat jäsenvaltioiden liikkumavaraa turvapaikkalainsäädännön alueella. Nk. määritelmädirektiivi pyrkii yhtenäistämään sitä, miten EU:n jäsenvaltioissa tulkitaan pakolaissopimuksen mukaista pakolaismääritelmää. Lisäksi direktiivissä määritellään, kenelle tulee antaa pakolaisten suojelua täydentävää toissijaista suojelua. Tämän ohella direktiivissä säädetään siitä, miten pakolaisia ja toissijaista suojelua saavia tulee kohdella. Direktiivin määräykset ovat kuitenkin pitkälti vähimmäisvaatimuksia. Ne siis asettavat suojelun minimitason, jota vahvemman aseman jäsenvaltiot voivat taata kansallisissa järjestelmissään. Direktiiviä on kuitenkin arvosteltu siitä, että siinä asetettu minimitaso on paikoin varsin alhainen. Lisäksi se ei ole kyennyt riittävässä määrin yhtenäistämään jäsenvaltioiden järjestelmiä.

1.12.2009 voimaan tullut Lissabonin sopimus vahvistaa EU:n toimivaltaa turvapaikkalainsäädännön alalla entisestään. Sopimuksen voimaantulon jälkeen EU:lla on selkeä toimivalta antaa vähimmäisstandardeja pidemmälle menevää kaikkia maita samalla tavalla sitovaa sääntelyä. Yksittäisten jäsenvaltioiden liikkumavara tulee siten supistumaan entisestään. On kiinnostava nähdä, mitä tämän yhteistyön seurauksena syntyy ja mille tasolle suojelun taso tulee asettumaan. Esimerkiksi Suomen nykyinen järjestelmä on eräissä suhteissa direktiivin määräyksiä suotuisampi. Nähtäväksi jää, miten yhteisiin standardeihin siirtyminen tulee vaikuttamaan tähän.

Käykö siis lopulta niin, että EU pakottaa Suomen käytäntöjen yhtenäistämisen nimissä tiukentamaan turvapaikkapolitiikkaansa, kun suomalaisilta poliitikoilta ei siihen löydy tahtoa?

5. Monissa EU-maissa toisen jäsenmaan kansalaiset on suljettu pois turvapaikkamenettelystä eli heidän hakemuksiaan ei edes käsitellä. Heidät on suljettu myös EU:n määritelmädirektiivin piiristä. Eikö tämä ole ristiriidassa Geneven pakolaissopimuksen kanssa?

Ristiriita on olemassa. Alkuvuosina pakolaissopimukseen sisältyi mahdollisuus tehdä maantieteellinen rajaus. Taustalla vaikutti se, että pakolaissopimus solmittiin II maailmansodan jälkimainingeissa ratkaisemaan sen aikaista eurooppalaista pakolaisongelmaa. Euroopan tapahtumien vuoksi pakenemaan joutuneet tulivat pakolaissopimuksen piiriin, mutta allekirjoittajamaat saattoivat rajata Euroopan ulkopuolisten tapahtumien johdosta pakenemaan joutuneet sopimuksen ulkopuolelle.

Kaikki EU-maat ovat sittemmin poistaneet maantieteelliset ja ajalliset rajaukset. Siinä mielessä EU-maat ovat sitoutuneet pakolaissopimukseen universaalisti. Riippumatta siitä mistä maasta henkilö tulee, on hänet tunnustettava pakolaiseksi, jos sen edellytykset täyttyvät. Tosiasiallisesti EU:ssa on nyt luotu uusi maantieteellinen rajaus EU:n sisällä. Sen voidaan nähdä olevan vastoin pakolaissopimuksen 3.artiklaa, joka kieltää syrjinnän kansalaisuuden perusteella.
[...] 

Pakolaissopimus luotiin sodanjälkeisessä erikoistilanteessa ja rajattiin vain Eurooppaa koskevaksi. Sittemmin se on rajattu käytännössä Euroopan ulkopuolelle.

10. Jotkut pitävät Suomen meidän turvapaikkapolitiikka ja suojelun tasoa on liian korkeana ja vaativat harmonisoimaan sitä alaspäin, esimerkiksi heikentämään humanitaarista suojelua saavien asemaa ja asettamaan toimeentuloedellytyksiä perheenyhdistämiselle. On jopa vaadittu humanitaarisen suojelun poistamista laista kokonaan, koska nykyinen direktiivi ei sitä vaadi.

Perustuslakivaliokunta totesi määritelmädirektiivin kansallisen voimaan saattamisen yhteydessä vuonna 2008, että Suomen kansainvälisten velvoitteiden ja perustuslain - lähinnä siis non refoulement -periaatteen ja perustuslaissa tunnustetun palautuskiellon – vuoksi on tarpeellista, että ulkomaalaislaissa on humanitaarinen suojelu. Katsottiin siis, että direktiivin mukainen toissijainen suojelu ei kata kaikkia niitä henkilöitä, joille kansainväliset velvoitteet ja perustuslaki edellyttävät annettavan suojelua, ja että tämän vuoksi ulkomaalaislakiin tuli sisällyttää täydentävä suojelumuoto. Humanitaarisen suojelun sisältyminen lakiin ei siis ole poliittinen valinta vaan oikeudellinen velvoite.

Vaikka direktiivissä asetetaan tietty raja, emme voi elää pelkästään sen mukaan, vaan viimekätisen rajan asettavat kansainväliset ja perustuslailliset velvoitteet. Tämän lisäksi lainsäätäjän liikkumavaraa kaventaa muun muassa syrjintäkielto, yhdenvertaisen kohtelun velvoite, ja velvoite turvata yksilön oikeus perhe-elämän suojaan. Nämä velvoitteet vaikuttavat siihen, missä määrin humanitaarista suojelua saavien henkilöiden asemaa voidaan heikentää ja esimerkiksi perheenyhdistämisen edellytyksiä tiukentaa.

Tämä ei valitettavasti selitä yhtään näiden samojen velvoitteiden tulkintojen eroja eri maiden välillä. Lisäksi on aivan selvää, että monet turvapaikkapolitiikan ratkaisut ovat nimenomaan poliittisia valintoja, vaikka niitä myydään "harmonisointina" tai "oikeudellisina velvoitteina". Tutkijat eivät ole pitäneet tärkeänä selvittää näitä rajoja, mutta jotain niistä voi päätellä vertaamalla turvapaikkakäytäntöjen valtavia eroja (myönnetyt oleskeluluvat, etuudet, perheenyhdistäminen jne.) eri EU-maiden välillä.

[ibn ghul]

Pakolaissopimuksessa ja ihmisoikeussopimuksissa asetetaan mm. palautuskielto, joka on ehkä keskeisin periaate pakolaisten ja muiden kansainvälisen suojelun tarpeessa olevien henkilöiden kohtelussa. Palautuskielto kieltää palauttamasta ketään sellaiseen paikkaan, jossa häntä vainottaisiin tai kohdeltaisiin muutoin julmasti tai epäinhimillisesti.

Miksi tästä jätetään aina kakkoskohta pois. Eli se, missä kerrotaan että tämä oikeus EI koske henkilöitä joiden voidaan olevan vaaraksi maan turvallisuudelle tai jotka on tuomittu vaarallisesta rikoksesta...

http://www2.ohchr.org/english/law/refugees.htm#wp1037145

[KphS]

Suomen kansainvälisoikeudelliset velvoitteet kuten ihmisoikeussopimukset ja YK:n pakolaissopimus sekä EU-oikeus.

Voisiko joku nyt ihan aikuisten oikeasti ottaa selvää ja listata tähän, mihin tuo surullisen kuuluisa sanahelinä Suomea (muka) velvoittaa??? 

[Maastamuuttaja]

Suomi voi niin tahtoessaan irtisanoa minkä tahansa kansainvälisen sopimuksen. Tämän tahtotilan määrittelyyn vaikuttaa mm. tulevat eduskuntavaalit.

[gloaming]

Perustuslakivaliokunta totesi määritelmädirektiivin kansallisen voimaan saattamisen yhteydessä vuonna 2008, että Suomen kansainvälisten velvoitteiden ja perustuslain - lähinnä siis non refoulement -periaatteen ja perustuslaissa tunnustetun palautuskiellon – vuoksi on tarpeellista, että ulkomaalaislaissa on humanitaarinen suojelu. Katsottiin siis, että direktiivin mukainen toissijainen suojelu ei kata kaikkia niitä henkilöitä, joille kansainväliset velvoitteet ja perustuslaki edellyttävät annettavan suojelua, ja että tämän vuoksi ulkomaalaislakiin tuli sisällyttää täydentävä suojelumuoto. Humanitaarisen suojelun sisältyminen lakiin ei siis ole poliittinen valinta vaan oikeudellinen velvoite.

Kaikki on poliittista valintaa, ei oikeudellista velvoitetta tai jotain eteeristä "oikeudenmukaisuutta". Kaikki on tulkintaa, ei "totuutta". Näin ollen: "katsottiin". Kyseessä on silloisten katsojien mielipide.

Vaikka direktiivissä asetetaan tietty raja, emme voi elää pelkästään sen mukaan, vaan viimekätisen rajan asettavat kansainväliset ja perustuslailliset velvoitteet. Tämän lisäksi lainsäätäjän liikkumavaraa kaventaa muun muassa syrjintäkielto, yhdenvertaisen kohtelun velvoite, ja velvoite turvata yksilön oikeus perhe-elämän suojaan. Nämä velvoitteet vaikuttavat siihen, missä määrin humanitaarista suojelua saavien henkilöiden asemaa voidaan heikentää ja esimerkiksi perheenyhdistämisen edellytyksiä tiukentaa.

Yllä olevan luettuaan lukija ei ole juurikaan viisaampi asiasta kuin kliseisen "kansainväliset sopimukset velvoittavat" jälkeen. Mitä nämä rajoitteet konkreettisesti ovat vaikka Eeva Nykäsen mielestä?