News:

Mikäli foorumi ei jostain syystä vastaa, paras paikka löytää ajantasaista tietoa on Facebookin Hommasivu,
https://www.facebook.com/Hommaforum/
Sivun lukeminen on mahdollista myös ilman FB-tiliä.

Main Menu

2011-01-03 Kymen Sanomat. Moni opettaja on lopen uupunut

Started by Lentomestari, 03.01.2011, 09:39:47

Previous topic - Next topic

Lentomestari

Voisi otsikon perusteella luulla opettajien alkaneen urheilemaan ja perustajaseurana  "lopen uupuneet" Ihan näin ei kuitenkaan ole.
http://www.kymensanomat.fi/Online/2011/01/03/Moni+opettaja+on+lopen+uupunut/20101476/4
Opettajat on lopen uupuneita, Etelä-Saimaa paperilehdessä oli myös pitkä juttu. Lehtijutun mukaan on paljon opettajia, jotka aamuisin mittaavat kuumeen, jospa ei tarvitsisikaan lähteä töihin ym.... Kenties skannattu versio löytyy jonkun osaavan foorumilaisen avulla. Mielestäni tilanne on huolestuttava, opetuksen kannalta. Tällaisissa uutisissa monesti syntyy tunne, ettei aivan kaikkea sanottu uutisessa. Ainakin kotikuntani koulukeskuksessa tiedän olleen rikastuttavan yksittäistapauksen,joka työllistää poliiseja myöten henkilökuntaa, ei käy siinä tilanteessa opettajia kateeksi ja uskoisin itsekin hamuavan kuumemittaria aamuisin. Pitkään olen mietinyt, mitä tapahtuu silloin, kun opettajia ei enään löydy töihin, kuinka pitkään luokkakokojen kasvatus toimii?

Pistetään toinenkin linkki, asiaa hiukan sivuten.
http://www.esaimaa.fi/Online/2010/10/22/Opettajat+alkavat+hylki%C3%A4+k%C3%B6yhien+kouluja/201019897556/4

Hämärä muistikuva, että tämäntapaisesta aiheesta on jo ketju, en vaan löytänyt hamuilevasta yrityksestä huolimatta. Modet varmaan tämän siirron huolehtii. Kiitos.

thinkingmind

Helsingissä osa suomalaistenkin lapsista on aika sekaisin siihen päälle sitten vielä monesti sekaisin olevat humanitaaristen maahanmuuttajien lapset niin kenelläkään ei ole toivoa.
Ei suomalaisten lapsilla, ei haasteellisten maahanmuuttajien lapsilla eikä opettajilla.

Jos asuu helsingissä ja haluaa varmistaa lastensa onnistuneen koulunkäynnin niin vaihtoehtoja on kaksi:

1. Muuta pois helsingistä (ja skippaa myös vantaa ja espoo koska niissäkin on alettu menemään metsään)
2. Laita lapsesi eliittikouluun (joissa käyvät myös ei-haasteellisten maahanmuuttajien lapset)
"Ongelma on se että suomen viranomaiset jakelevat turvapaikanhakijoille oleskelulupia kuin abit karkkia vaikka perusteita turvapaikan saamiseen ei ole.Kaikkiin näihin oleskelulupiin sisältyy lisäksi automaattisesti oikeus tuoda oleskeluluvan saaneen perhe suomeen suoraan sossun asiakkaaksi" -mä

juge

Quote from: thinkingmind on 03.01.2011, 10:32:28
1. Muuta pois helsingistä (ja skippaa myös vantaa ja espoo koska niissäkin on alettu menemään metsään)
2. Laita lapsesi eliittikouluun (joissa käyvät myös ei-haasteellisten maahanmuuttajien lapset)

Ei tarvitse olla varsinainen eliittikoulu. Esim. Munkkiniemen ala-aste ja Munkkiniemen yhteiskoulu (yläaste+lukio) ovat ihan tavallisia (lähiö)kouluja. Eliittikoulujen tunnusmerkkejä eli poikkeavia opetussuunnitelmia tai korkeita keskiarvorajoja ei ole. Paikalliset mamut ajelevat sinikilpisillä Mersuilla, joten laitan lapseni ko. kouluihin hyvillä mielin.

Kyse on tietenkin siitä, että kaupunginosa on kallis asua, eikä kaupungin vuokra-asuntoja käytännössä ole.
Osmo Soininvaara: "Pakolaistulva Afrikasta on vasta tulossa"

Lauri Karppi

Olen saanut nähdä omin silmin, mitä holtiton maahanmuutto tekee peruskoululle. Pahimmat häiriköt ja ne joilla on eniten vaikeuksia pysyä oppimisen tahdissa ovat mamuja tai mamujen jälkeläisiä. (eivät he kaikki tietenkään ole häiriköitä) He kuormittavat koulua ja opettajaa ihan eri tavalla kuin alkuasukkaat. Enää ei alkuasukkaita näy tukiopetuksessa tai muissa vastaavissa, sillä ne paikat on varattu vielä heikommille. Suomeksi sanottuna koulutuksen taso laskee, koska pitää aina mennä siihen tahtiin että heikoinkin pysyy mukana, ja ne heikoimmat ovat nyt paljon heikompia.

Kun mamutaustainen lapsi menee tälle tielle, on siinä opettajalla vitsit vähissä. Vanhemmat eivät tyypillisesti edes osaa suomea, ja kaikki ikävät asiat kuten jälki-istunnot tai neloset ovat opettajan ja koulun syytä. Tosin, ei nelosia enää Suomen kouluissa oikeasti anneta, koska sitten pitäisi katsoa niitä rasittavimpia tyyppejä vielä vuosi lisää. Ja sitten seuraavalla opintoasteella ihmetellään, että miten tämäkin on voinut päästä läpi kun ei nelilaskimen toiminnotkaan ( +-*/ ) onnistu vielä. Ja näin koulutuksen taso jatkaa laskua, koska taas mennään heikoimman tahdissa.

Kaikenkaikkiaan murheellinen rakennelma, kuin katsoisi hidastettua valtavaa liikenneonnettomuutta. Yhteiskuntamme tukipilarit murenevat yksi toisensa jälkeen.

valkobandiitti

Quote from: juge on 03.01.2011, 10:36:29
Quote from: thinkingmind on 03.01.2011, 10:32:28
1. Muuta pois helsingistä (ja skippaa myös vantaa ja espoo koska niissäkin on alettu menemään metsään)
2. Laita lapsesi eliittikouluun (joissa käyvät myös ei-haasteellisten maahanmuuttajien lapset)

Ei tarvitse olla varsinainen eliittikoulu. Esim. Munkkiniemen ala-aste ja Munkkiniemen yhteiskoulu (yläaste+lukio) ovat ihan tavallisia (lähiö)kouluja. Eliittikoulujen tunnusmerkkejä eli poikkeavia opetussuunnitelmia tai korkeita keskiarvorajoja ei ole. Paikalliset mamut ajelevat sinikilpisillä Mersuilla, joten laitan lapseni ko. kouluihin hyvillä mielin.

Kyse on tietenkin siitä, että kaupunginosa on kallis asua, eikä kaupungin vuokra-asuntoja käytännössä ole.

Vartiokylässäkin ovat ala- sekä yläaste yksikulttuurisia ja kunnollisia. Täytyy toivoa että lapset ehtii alta pois ennenkuin oppilaita aletaan sekoittaa lähialueiden koulujen kanssa.
Lukioiden kanssa onkin ilmeisesti jo nyt ongelmia, ovat kuulemma aika paskoja ja monikulttuurisia kaikki.
Ekologia on valjastettu poliittisten tavoitteiden ajamiseen, ja vihreyden ytimessä on vasemmistolainen, kapitalismin vastainen politiikka, jolla halutaan lopulta rajoittaa yksilön vapautta.

Kyrsimys

Opettajien auktoriteetti on Suomessa murentunut lähes olemattomiin, niin maahanmuuttajien kuin kantasuomalaistenkin silmissä. Kuinka moni huomasi, että Pisa-tutkimuksissa Suomi oli työrauha-kyselyssä neljässä kohdassa viidestä huonoimpien joukossa? Ei varmaan kovin moni, koska tätä ei lehdistössä toitotettu, vaan tieto piti itse kaivaa datasta:

"Oppilaat eivät kuuntele opettajaa", Suomi toiseksi huonoin Kreikan jälkeen, 60,4% oppilaista vastasi tähän "ei koskaan" tai "joillakin tunneilla", OECD-maiden keskiarvo 72,3%. (Esim. Ruotsi 75%, Saksa 84,6%). Suomen muutos vuodesta 2000 -9,6%.

"Luokassa on hälyä ja epäjärjestystä", Suomi kaikista mitatuista maista huonoin, 52,1%, OECD-maiden keskiarvo 68,3%. Suomen muutos vuodesta 2000 -4,8%.

"Opettajan täytyy odottaa kauan oppilaiden hiljenemistä", Suomi toiseksi huonoin Argentiinan jälkeen, 63,1%. OECD-maiden keskiarvo 72,3%. Suomen muutos vuodesta 2000 +2,7%.

"Oppilaat alkavat työskennellä vasta pitkän ajan jälkeen tunnin alkamisesta", Suomi 7. huonoin 67,9%. OECD-maiden keskiarvo 75,5%. Suomen muutos vuodesta 2000 -10,3%.

Tapahtunut muutos on kaikissa kategorioissa huonoimpien joukossa, viimeisessä kategoriassa ylivoimaisesti huonoin.
Kriittisyys merkitsee toisinajattelua, protestia vallitsevia ennakkoluuloja ja vääristymiä vastaan. Kriittisyys edellyttää oman arvonsa tuntevaa ja itseensä uskovaa ihmistä, aggressiivisuutta, uskallusta, mielikuvitusta ja asennetta, jossa ei luonnostaan hyväksytä asioita sellaisina kuin ne ovat.

Kalkkuna

Ei tämä opettajien uupuminen johdu pelkästään näistä uushäiriköistä, vaan taustalla on ihan suomalaisetkin häiriköt. Voin todistaa tämän, koska edustan itse juuri tätä ''nykynuorisoa''. Esimerkiksi vanhan yläasteeni, jonka rikkaus perustui vain pariin-kolmeen hyväkäytöksiseen balkkanin taustaiseen, meininki oli välillä raastavaa opettajille. Fyysistä väkivaltaa koulussa ei kuitenkaan tapahtunut käytännössä yhtään. Ja mitä nyt olen tämän mopoauto-sukupolven perseilystä kuullut niin tilanne on ilmeisesti vaan mennyt pahemmaksi.

Toisaalta koulu on myös kokenut uudenlaista rikkautta Afrikan sarven asukeista ja Lähi-idän ihmeiden muodossa ja kuulemani mukaan koulussa on ollut isompia kahakoita sen jälkeen.

Lentomestari

#7
Löytyi lisää opettajilta settiä tähän aiheeseen.
QuoteSeuraavat tarinat liittyvät juttuun, joka julkaistiin 3.1.2011 lehdessä.

Kahden opettajan tarinat



OPPILAIDEN KÄYTÖS alkaa olla äärimmäisen epäkunnioittavaa opettajia kohtaan. Kyse ei ole minun auktoriteetistani, koska samat ongelmat koskettavat koko työyhteisöä. Opettajat ovat aivan valtavan uupuneita ja elävät odottaen lomia. Sinä päivänä, kun lomaetuja leikataan, minä vaihdan ihan taatusti alaa. On opettajia, jotka mittaavat aamulla kuumetta, jotta ei tarvitsisi lähteä töihin. Minä kiikuttelen siinä ja siinä, marssinko työterveyteen ja yritän saada sairauslomaa, koska olen aivan puhki.

ISO OSA oppilaista on toki ihan tavallisia nuoria, mutta todella huonosti käyttäytyvien määrä on kasvanut ainakin meidän koulussamme hälyttävästi.Röyhkeys puhutteluissa ja muu vastaava on levinnyt niin sanottuihin tavallisiinkin nuoriin, ja pohdinkin usein, miten he puhuvat kotona vanhemmilleen. Oppilaat ovat äärettömän tietoisia oikeuksistaan ja ovat jatkuvasti hokemassa tekevänsä valituksia ja poliisi-ilmoituksia. Mistä? Siitä, että heidän pitäisi tulla tunnille ajoissa, ei 15—20 minuuttia myöhässä, siitä, että heidän oikeasti pitäisi tehdä jotain tunnilla, siitä, että he eivät saa puhua puhelimeen tunnilla, siitä, etteivät he saa käydä toiseen oppilaaseen käsiksi, siitä, että opettaja komentaa. Opettajat ovat pellejä välituntivalvonnoissa; oppilaat kerääntyvät laumoiksi, jotka tekevät, mitä huvittaa. Yksi sanoo röyhkeästi opettajalla ja kymmenen nauraa vieressä.
Maahanmuuttajat mainittu.
QuotePERUSKOULUSSA näkyy yhteiskunnan koko kirjo. On paljon mukavia, ihania nuoria ja sitten on tosi ongelmallisia tapauksia, joista ei ikinä tule mitään. Elämä lähtee menemään pieleen jo alakoulusta. Meillä on myös paljon maahanmuuttajia. Näissä perheissä ongelma on se, että lasten vanhemmat eivät osaa suomea. Yhteydenotto kotiin ei onnistu ja kouluneuvottelut käydään tulkkien välityksellä.

Loput luettavissa linkistä http://www.esaimaa.fi/opettajakokemukset

dothefake

Lainaus: "Oppilaat ovat äärettömän tietoisia oikeuksistaan"

Tuo oli selkein yhteinen nimittäjä niillä, jotka 70/80-luvun vaihteessa aiheuttivat häiriötä
ollessani työssä nuorisotalolla. Tarkkailuluokan sijaisena saikin sitten tutustua melkein
valmiisiin tuomareihin, mitä heidän oikeuksiinsa tuli.

korjasin aikaa
"Oma kansa ensin" -ajattelu on vahingollista.
-Tytti Tuppurainen

Simo Hankaniemi

Vika on rakenteellisten seikkojen ohella siinäkin, että opettajakunta on nähtävästi jatkuvasti naisistunut. Ja ne harvat miehetkin ovat entistä naismaisempia.

Olen pitänyt silloin tällöin tunteja koululaisille, eikä käytöshäiriöitä ole ollut koskaan, vaikka järjestyksen pitäisi kuulemma olla huonoimmillaan satunnaisen opettajan tunnilla. Perusasenteeni on kuitenkin aina se, että tunneillani ei häiriköidä, eikä siitä voi olla mitään poikkeuksia. Puutun pienimpäänkin epäkohtaan heti ja käytän ääntä reppaasti niin, että kenellekään ei jää epäselväksi, kuka tuntia hallitsee. En myöskään ajattele, että minun pitäisi olla koululaisten kaveri ja yksi jätkä muiden joukossa.

Samat periaatteet ovat toimineet ei-kuuntelevien yritysjohtajienkin kohdalla, kun heitä on pitänyt opastaa.

Veli Karimies

Taustalla on kukkahattuilu. Opettajalla ei ole mitään keinoja puuttua mihinkään, koska kaikki on kielletty ankarien toimenpiteiden uhalla(potkut, sakkoja), mutta samaan aikaan lapsien "oikeukset" on ylimitoitettu ja laajennettu lähes aikuisten tasolle. Tämä johtuu ihan silkastaan siitä, että on olemassa näitä "ei meidän Homo-Petteri"-kukkahattuja joidenka lapset ovat täydellisiä ja kaikki vika on kaikissa muissa.

Kasvatus.. se kasvatus!

Iloveallpeople

Eräs ongelma on se, että nykyään ei enää jätetä ketään luokalle. Vaikka joku opettaja haluaisikin menetellä näin, niin aikeen torppaa viimeistään rehtori.
"Kun poliitikko pakotetaan lähtemään paikaltaan tai suljetaan puolueesta tiedotusvälineiden painostuksen vuoksi, ei kyse ole mistään punavihreästä salaliitosta, vaan juuri siitä, miten demokratian pitääkin toimia."  (käännös) - Lasse Garoff

hyperbeli

Lisaksi ainakin meidan kaupungissa on lakkautettu kohta melkein kaikki erityiskoulut liian kalliina, joten aivan pahimpia latvakakkosia lukuunottamatta viiripaatkin vaeltavat kouluissa vapaana. Muutama kymmenen vuotta takaperin pahimmin tarahtaneet siivottiin pois kansakunnan selkarangan opiskelujen tielta.

Vielä työläinen

Quote from: Simo Hankaniemi on 03.01.2011, 13:56:53
Vika on rakenteellisten seikkojen ohella siinäkin, että opettajakunta on nähtävästi jatkuvasti naisistunut. Ja ne harvat miehetkin ovat entistä naismaisempia.

Anna naisille liikaa valtaa koulutusasioissa; saat nykyisen suomalaisen rauhattoman peruskoulun.

Anna naisille liikaa valtaa yhteiskunnassa; saat Ruotsin.

Naiset ( kympin tytöt ) eivät millään ymmärrä sitä seikkaa, että vaikka he itse ovat kiltteyden perikuvia kaikki ihmiset eivät ole sellaisia. Tämän lisäksi jokaiselle pitäisi vielä olla oikeudet aivan naurettaviin pelleilyihin ( peruskoulussa ).

Rangaistusmenetelmät pitää suhteuttaa pahimpien kusipäiden mukaan ei kiltin kympintytön.

Sitäkään naiset eivät millään meinaa uskoa, että ei ( nuoret ) miehet ( pojat ) naisia usko ikinä. Minkäänlaista auktoriteettia ei yksinkertaisesti ole.

Aurelius

Quote from: Veli on 03.01.2011, 14:21:27
Taustalla on kukkahattuilu. Opettajalla ei ole mitään keinoja puuttua mihinkään, koska kaikki on kielletty ankarien toimenpiteiden uhalla(potkut, sakkoja), mutta samaan aikaan lapsien "oikeukset" on ylimitoitettu ja laajennettu lähes aikuisten tasolle. Tämä johtuu ihan silkastaan siitä, että on olemassa näitä "ei meidän Homo-Petteri"-kukkahattuja joidenka lapset ovat täydellisiä ja kaikki vika on kaikissa muissa.

Tämähän se. Kun on haluttu parantaa heikompien oikeuksia, onkin lopputulokseksi tullut, ettei 'vahvemilla' ole enää oikeusturvaa eikä keinoja järjestyksen ylläpitoon. Sama pätee muillakin yhteiskunnan tasoilla. Uhristatus tarjoaa  immuniteetin ja virkaansa hoitava on jatkuvasti epäilyksen alainen.

Tommi Korhonen

Kyllä se vain on se oma vastuu joka saa kissan nostamaan oman häntänsä. Samaa mieltä siis ylläolevien kanssa. Ei se pieni kuri meitäkään tappanut, vaan piti hieman kaidalla tiellä. Jossain määrin jopa antoi moraalista kehystä missä toimia vaikka sitä ei olisi silloin uskonut.
(Ja juu, annan naisille ja jopa naisten asenteelle yhteiskunnassa ison arvon, jopa tasa-arvon, mutta vastineeksi pitäisi myös sitten kuunnella syyn ja seurauksen lakeja.)
Quote from: Ant. on 25.06.2015, 06:17:22Kerrassaan toivoton tilanne. Kaikki muut eduskuntapuolueet kannattavat suomalaisvastaista politiikkaa. Perussuomalaiset ovat ohjelmatasolla hyvä, mutta sillä on lampaan rohkeus.

Tykkimies Pönni

Jos lakikysymykset ym. jätetään sivuun ja tarkastellaan systeemiä missä on opettaja ja luokallinen oppilaita niin kyllähän siihen tilanteeseen pätee  normaalit eläinlauman säännöt. Jos opettajasta ei ole laumanjohtajaksi niin oppilaat rupee siihen hommaan. Tätä ei voi kuitenkaan ajatella opettajayksilön kannalta täysin koska muiden opettajien heikot taidot tuhoaa koko koulun systeemiä.

Lentomestari


Haima

Quote from: Tommi Korhonen on 04.01.2011, 00:44:50
Kyllä se vain on se oma vastuu joka saa kissan nostamaan oman häntänsä. Samaa mieltä siis ylläolevien kanssa. Ei se pieni kuri meitäkään tappanut, vaan piti hieman kaidalla tiellä. Jossain määrin jopa antoi moraalista kehystä missä toimia vaikka sitä ei olisi silloin uskonut.
(Ja juu, annan naisille ja jopa naisten asenteelle yhteiskunnassa ison arvon, jopa tasa-arvon, mutta vastineeksi pitäisi myös sitten kuunnella syyn ja seurauksen lakeja.)

Mikä tämä nyt on? Seitsekymmentäluvun tienoilla, kun nykyistä peruskoulupohjaa luotiin, kyllä suurin osa erilaisista kouluneuvoksista ja vastaavista oli kyllä miehiä. Naisopettajathan huonosta kurista valittavat eniten, koska naisia on alallakin eniten. Miten naiset ovat siis vastuussa asiasta, kuten siitä, että lähes infantiilit laiskimukset, valehtelijat ja tyhjänhöpöttäjät on pakko laittaa pämisemään muiden kanssa samaan luokkaan, koska kouluilla ei varaa kunnolliseen erityisopetukseen. Näiden sankarien kanssa ei auta karjuminen, uhkailu, itku, nauru, mikään kuin korkeintaan kaksi minuuttia. Järkeen on turha vedota, koska sitä ei näillä ole.

Joka paikan asiantuntijoita tuntuu muuten riittävän helposti näissä kysymyksissä, mutta harva erinomaisista taidoistaan huolimatta on kuitenkaan alalla töissä. Mistähän johtuu.
Ajaan Ali: "Vittu mikä huora, ämmä se oikeen on ufff..!"
-Kommentti raiskatusta suomalaistytöstä-

Malla

Quote from: Vielä työläinen on 03.01.2011, 23:41:34
Sitäkään naiset eivät millään meinaa uskoa, että ei ( nuoret ) miehet ( pojat ) naisia usko ikinä. Minkäänlaista auktoriteettia ei yksinkertaisesti ole.

Juu, ei meinaa millään uskoa, ei. Koska näyttöä päinvastaisesta on, sekä lapseni peruskoulusta että lukiosta. Auktoriteetti ei mennyt sukupuolen mukaan. Lukiolaisia paimensi viisaan tyrannin ottein mainio, huumorintajuinen, kokenut ja pedagogisesti taitava äikänope (nainen), ja pennut uskoivat häntä (ei mm. "antanut lupaa" kirjoittaa äikkää kolmosen syksyllä, vaikka pakolliset kurssit olisi käyty, jos oli pienikin epäily, että niillä taidoilla reputetaan. Kukaan ei pulissut vastaan. Kaikki tiesivät, että kyseisen open ohjeita kannattaa noudattaa -- erehtyy yo-kirjoituksia arvostellessaan korkeintaan pari pistettä alakanttiin. Kukaan ei reputtanut.)

Oma äitini (varreltaan uhkaavat 150 senttiä) sai aikoinaan luotsattavakseen poikanorssin häirikköluokan, ei ongelmia. Olikohan kyse siitä, että niille pojille ei ollut kotona korostettu, ettei naisia tarvitse totella? Vaan jopa käsketty uskoa opea?

Kyllä ne "ikinä" uskovat. Ainakin useimmat suomalaiset, jopa pojat. Auktoriteettia yksinkertaisesti on. Joillakuilla. Etenkin jos kotona ei tehdä myyräntyötä.

 

IDA

Täytyy myös todeta, että meillä oli koulussa niin tiukka täti matematiikan opettajana, että jokainen oli hiljaa, teki tehtäviä ja kuunteli.

Haima

Quote from: IDA on 04.01.2011, 10:33:04
Täytyy myös todeta, että meillä oli koulussa niin tiukka täti matematiikan opettajana, että jokainen oli hiljaa, teki tehtäviä ja kuunteli.

Sama muuten täällä; mutta se oli silloin 80-luvulla. Edellisellä vuosiluokalla mesunneet tyhjäpäät oli siirretty siihen mennessä erilaisille tarkkailuluokille, joten sekin vaikutti asiaan.
Ajaan Ali: "Vittu mikä huora, ämmä se oikeen on ufff..!"
-Kommentti raiskatusta suomalaistytöstä-

Juha Päivärinta

Pojalla on tiukka opettajatäti ala-asteella. Hänellä ei ole ollut koskaan
ongelmia poikien kanssa, vaikka luokalla on pari pahemman luokan sankaria.
Rinnakkaisluokalla on sitten nuorempi opettaja, joka on aina helisemässä pari
kertaluokkaa "kiltiempien" lasten kanssa. Poju marmattaa joskus tiukasta kurista, mutta siinä on hyvä kertoa välillä, että opettaa sinuakin tulevaisuuteen (avioliittoon).
Ex-Jekku

Malla

Quote from: Haima on 04.01.2011, 10:35:55
Quote from: IDA on 04.01.2011, 10:33:04
Täytyy myös todeta, että meillä oli koulussa niin tiukka täti matematiikan opettajana, että jokainen oli hiljaa, teki tehtäviä ja kuunteli.

Sama muuten täällä; mutta se oli silloin 80-luvulla. Edellisellä vuosiluokalla mesunneet tyhjäpäät oli siirretty siihen mennessä erilaisille tarkkailuluokille, joten sekin vaikutti asiaan.

Joo. Aiemmilla vuosikymmenillä ei ollut erityisen harvinaista antaa ehtoja tai jopa jättää luokalle. Etenkin oppikoulun vitosella ja seiskalla oli paljon tuplaajia. Monet heistä ovat pärjänneet ihan hyvin, osa loistavasti.
Muksun luokallakin (90-luvulla) oli vielä muutama tuplaaja (ei erityisluokka), mutta se taitaa olla katoavaa kansanperinnettä. Nykyopet on käskytetty antamaan armovitosia (= tuuppaamaan kakarat ulos koulusta keinolla millä hyvänsä), jos oppilas on edes huhujen mukaan nähty jossakin koulurakennuksen liepeillä. Minusta se on järkyttävän vastuutonta ja tulee kalliimmaksi kuin luokalle jättäminen.

Malla

Quote from: Jekku on 04.01.2011, 10:40:03
Poju marmattaa joskus tiukasta kurista, mutta siinä on hyvä kertoa välillä, että opettaa sinuakin tulevaisuuteen (avioliittoon).

;D
Hassua kyllä, pennut tuntuvat tykkäävän tiukasta kurista, kunhan se on oikeudenmukaista. Marmattavat toki, se on niiden hommaa (tai "kehitystehtävä" ja "oppijuuteen oppimista", kuten muuan ehta kukkis totesi.)


timouti

Quote from: Haima on 04.01.2011, 10:15:41


Mikä tämä nyt on? Seitsekymmentäluvun tienoilla, kun nykyistä peruskoulupohjaa luotiin, kyllä suurin osa erilaisista kouluneuvoksista ja vastaavista oli kyllä miehiä. Naisopettajathan huonosta kurista valittavat eniten, koska naisia on alallakin eniten. Miten naiset ovat siis vastuussa asiasta, kuten siitä, että lähes infantiilit laiskimukset, valehtelijat ja tyhjänhöpöttäjät on pakko laittaa pämisemään muiden kanssa samaan luokkaan

Kyseessä on oppimiskäsityksen muutos, joka tapahtui 90-luvulla. Opettaja ei ole enää tiedon jakaja vaan oppimisen ohjaaja. Käytännössä "opetus" tapahtuu niin, että oppilaat etsivät itse tietoa ja tekevät pari- ja ryhmätöitä. Kukaan ei jaksa kuunnella opettajaa, kaikki asiat pitää käydä läpi kivan puuhastelun avulla.

Lopputulos on nykyinen kaaos. Aikaisemmin osa opettajan auktoritettia taisi olla se asian osaaminen ja tiedon jakaminen.

BeerBelly

Quote from: Lentomestari on 03.01.2011, 13:31:03
Loput luettavissa linkistä http://www.esaimaa.fi/opettajakokemukset

Asia on vakava, mutta silti minua alkoi hieman hymyilyttämään tuota lukiessa. Miksikö?

Häiriköivää oppilasta ei laiteta tarkkailuluokalle tai eroteta koulusta = rikollisten ulkomaalaisten karkottamisen vaikeus

Armovitoset = kansalaistaminen merkittävästä rikostaustasta huolimatta

Vanhemmat, jotka eivät millään usko että heidän lapsensa voisivat tehdä mitään pahaa = suvikset, joiden mukaan kaikki on suomalaisten (piilo)rasismin syytä
Unkari FTW

PaulR

Parhaan ystävän oli tarkoitus opiskella kasvatustsykologiaa.

Vittuuntuneena varastomiehenä tämä lähtikin takaisin kouluun. Nyt hän on kolmannen vuoden Itämerentutkija.  ;D

Malla

Tällainenkin kokemus:
Muksun yläakoulun hyvä ruotsinope vaihtui kasilla huonoon. Niin huonoon, että muksut alkoivat valittaa kotonaan: tunneilla ei avattu kirjaa, katsottiin vain tekstitettyjä Lindgren-leffoja. Pienen palaverin jälkeen me muutamat vanhemmat kehotimme lapsosia puhumaan itse asiasta luokanvalvojalle (vai mikä hänen tittelinsä nykyään on?). Luokanvalvoja puhui rehtorille, joka pyysi muksut keskustelemaan, kuunteli ja tarttui toimeen eli puhutteli opea. Ope närkästyi, raivosi kersoille, että he ovat kiittämättömiä ("ei meillä ennen X-paikassa vaan tuollaista, tyytyväisiä olivat") ja antoi mielenosoituksellisesti kaikille ruotsista kiitettävän (kokeita ei valvonut).

Itseopiskelua ja kotiopetusta tilanne kyllä vaati, muuten olisi tullut tenkkapoo lukiossa. Joillekuille kokemus oli ihan hyvä, mutta sääliksi kävi niitä "ysin oppilaita", jotka osasivat yläkoulun jäljiltä ruotsiksi vain: "Eeee-millll!"

Ilmeisesti ko. ruotsinope oli palanut loppuun X-paikassa eikä voinut tajuta, että jotkut (tavallisen, ei tosin erityisen rikkaan lähiökoulun) oppilaat ihan oikeasti haluavat opetusta. Jopa ruotsissa. Jopa nykyään.