News:

Jos haluat tukea Homma ry:n toimintaa, voit liittyä kannatusjäseneksi maksamalla 30 euroa tilille FI4958001320216863

Main Menu

2010-12-14 USA: Pukki sai kenkää

Started by rähmis, 20.12.2010, 17:03:13

Previous topic - Next topic

rähmis

Viimeisen neljän vuoden aikana Dennis Jackson on joulun alla pukeutunut joulupukiksi ja jakanut omilla rahoillaan ostamiaan karamelleja Minnesotassa sijaitsevan St. Peterin pikkukaupungin vähävaraisille lapsille tarkoitetussa koulussa.

Kun Dennis taas tänä vuonna sonnustautui pukiksi, hän sai kuulla että "joidenkin ihmisten pyynnöstä" hän ei saa tehdä vierailua kahteen koululuokkaan, joissa oli yhteensä tuollaiset 36 oppilasta. Mitään yksilöidympää syytä henkilökunta ei pukille kuitenkaan paljastanut.

Tarkemmin tivattaessa selvisi, että luokilla on "muutamia somalilapsukaisia" ja heidän perheittensä "toiveita tulee kunnioittaa". Valittajien määrä ei paljastnut, mutta useampi kuin yksi valitus saa jo hälytyskellot kilkattamaan.

"Etelä-Minnesota on nykyään kulttuurisesti niin paljon monimuotoisempi kuin vaikkapa pari vuosikymmentä sitten. On varmistettava, että kaikki kultturiltaan eri taustaiset lapset viihtyvät täällä hyvin", sanoo kouluprojektin kanssa puuhasteleva Chris Marben.  

Mankato Free Press

Embo

Quote from: rähmis on 20.12.2010, 17:03:13
Tarkemmin tivattaessa selvisi, että luokilla on "muutamia somalilapsukaisia" ja heidän perheittensä "toiveita tulee kunnioittaa". Valittajien määrä ei paljastnut, mutta useampi kuin yksi valitus saa jo hälytyskellot kilkattamaan.

Olisikohan tämä somalien joulupukkiviha ihan netissä masinoitua toimintaa? Somaleillakin kun omat saittinsa, joilla on taatusti käyttäjiä ihan globaalisti.

Veli Karimies

Quote from: rähmis on 20.12.2010, 17:03:13"Etelä-Minnesota on nykyään kulttuurisesti niin paljon monimuotoisempi kuin vaikkapa pari vuosikymmentä sitten. On varmistettava, että kaikki kultturiltaan eri taustaiset lapset viihtyvät täällä hyvin", sanoo kouluprojektin kanssa puuhasteleva Chris Marben.

Tämähän on mahdoton tehtävä, esimerkiksi nyt ne kristityt penskat pettyvät.

Turkulaine

Artikkelin on näköjään kirjoittanut amerikansuomalainen sälli. Ojanpa ja Ojampa ovat Ojanpään kirjoitusasuja Amerikassa.
"Ei ole hyvä, jos talossa asuu pelkkiä maahanmuuttajia. Siitä tulee kaaos." -Nasir Abdullahi, Helsinki.

"Puheet Hämeen-Anttilan epärehellisyydestä ovat perusteettomia, sillä Hämeen-Anttilan rehellisyyden voi olettaa nousevan samalle tasolle valtaväestön kanssa vuosien saatossa." - Miniluv, Homma

Aldaron

Quote from: Turkulaine on 20.12.2010, 17:21:56
Artikkelin on näköjään kirjoittanut amerikansuomalainen sälli. Ojanpa ja Ojampa ovat Ojanpään kirjoitusasuja Amerikassa.
Ei mitenkään yllätä. Minnesotahan on täynnä suomalaisten jälkeläisiä.
"Barbaren väljer vapen, du välja må som han,
när vilddjur öppnar gapen, ingen tanke tala kan"
- Pär Lagerkvist

"Men ändå kunde jag inte avstå från att söka mig till det omtöcknade förståndets gemenskap."
- Henrik Tikkanen

Turkulaine

"Ei ole hyvä, jos talossa asuu pelkkiä maahanmuuttajia. Siitä tulee kaaos." -Nasir Abdullahi, Helsinki.

"Puheet Hämeen-Anttilan epärehellisyydestä ovat perusteettomia, sillä Hämeen-Anttilan rehellisyyden voi olettaa nousevan samalle tasolle valtaväestön kanssa vuosien saatossa." - Miniluv, Homma

Professori

Tätähän meilläkin tehdään: tuhotaan omat perinteet yritettäessä miellyttää muita. Uskonnottomana ihmisenä olen tämän ymmärrettyäni ryhtynyt kannattamaan kovasti niin tiernanpoikien esittämistä joulujuhlissa kuin suvivirren veisaamista keväällä. En niiden sisältämän sanoman takia, vaan siksi että ne ovat osa suomalaista kulttuuriperintöä.
Niin kauan kuin yhteiskunnassa on todellinen sananvapaus se ei voi olla läpeensä mätä. Sen sijaan jokaisesta läpeensä mädästä yhteiskunnasta puuttuu todellinen sananvapaus.
Lisää ajatuksia: http://professorinajatuksia.blogspot.com/

Miniluv

Quote from: Aldaron on 20.12.2010, 17:26:08
Artikkelin on näköjään kirjoittanut amerikansuomalainen sälli. Ojanpa ja Ojampa ovat Ojanpään kirjoitusasuja Amerikassa.

Miksei Oyanpa tai Oyampa?
"If you're running in fear of your own voters, there is nothing America can do for you".  JD Vance

Eikö ryssä kuole netissä länkyttämällä? Vielä ehtii värväytyä!  https://ildu.com.ua/

Turkulaine

Quote from: Miniluv on 20.12.2010, 18:12:20
Miksei Oyanpa tai Oyampa?

Pääsääntöisesti saksalaisen ja pohjoismaisen siirtolaisuuden aikana ei korvattu jiitä yyllä. Johanssoneistakaan ei tullut Yohanssoneita. Omasta kokemuksestani tänäkin päivänä monet amerikkalaiset ovat tietoisia siitä, että nimistössä j voi ääntyä myös kuten y. Myös pään lyhentaminen paksi on epätavallinen. Sellaiseen olen törmännyt, että Syrjästä on tehty Syria.

Sen sijaan hyvin tavallista niin Amerikoissa, Norjassa (kveenit), kuin Venäjälläkin (inkeriläiset) on korvata peet, teet ja koot beellä, deellä ja geellä erityisesti nimen alussa alussa, mutta toisinaan myös keskellä. Useiden eurooppalaisten kielten puhujien korvassa kyseiset suomalaisten soinnittomat äänteet kuulostavat soinnilliselta, sillä niistä puuttuu tunnusmerkillinen henkonen. Siispä Byykkosiin ja Lahdisiin törmää etnisesti suomalaisissa yhteisöissä maamme ulkopuolella.
"Ei ole hyvä, jos talossa asuu pelkkiä maahanmuuttajia. Siitä tulee kaaos." -Nasir Abdullahi, Helsinki.

"Puheet Hämeen-Anttilan epärehellisyydestä ovat perusteettomia, sillä Hämeen-Anttilan rehellisyyden voi olettaa nousevan samalle tasolle valtaväestön kanssa vuosien saatossa." - Miniluv, Homma

hammerzeit

Quote from: Aldaron on 20.12.2010, 17:26:08
Ei mitenkään yllätä. Minnesotahan on täynnä suomalaisten jälkeläisiä.

Myös somaleita siellä riittää, joten ehkä vielä jonain päivänä Suomesta tapahtuu uusi uussuomalaisten kansanvaellus järvien maahan!

Muistan itse miten nuoruudessani -- silloin kuin muiden tavoin halusin Amerikkaan asumaan -- juuri Minnesota ja Boston olivat niitä kaupunkeja, jotka kiinnostivat. Ne kun tuntuivat ilmastoltaan ja tavoiltaan mukavan suomalaisilta. En ajatellut silloin ihan tätä...
A war is easily won if your enemy does not know he is fighting.

LVirus

Quote from: hammerzeit on 20.12.2010, 23:17:55
Myös somaleita siellä riittää, joten ehkä vielä jonain päivänä Suomesta tapahtuu uusi uussuomalaisten kansanvaellus järvien maahan!

Muistan itse miten nuoruudessani -- silloin kuin muiden tavoin halusin Amerikkaan asumaan -- juuri Minnesota ja Boston olivat niitä kaupunkeja, jotka kiinnostivat. Ne kun tuntuivat ilmastoltaan ja tavoiltaan mukavan suomalaisilta. En ajatellut silloin ihan tätä...

Hetkonen, onko tässä nyt joku illuminatin globaali konspirasy olemassa, jossa korvataan Suomalaiset Somaleilla joka paikassa, siis sielläkin missä olemme viihtyneet koska ilmasto on samanlainen? Ruksaanpa pois Minnesodan paikoista, joissa pitää käydä ehdottomasti elämän aikana.
"Kun Lontoo tai Varisuo alkaa pikkuhiljaa uusien asukkaiden myötä muuttumaan Afrikaksi tai Lähi-idäksi, sitä kutsutaan kansainvälistymiseksi, mutta kun valkoihoinen länsimaalainen menee Afrikkaan tai Lähi-itään ja alkaa muuttamaan sitä eurooppalaiseksi, sitä kutsutaan kolonialismiksi." - KalleK

P

Quote from: LVirus on 21.12.2010, 10:17:48
Quote from: hammerzeit on 20.12.2010, 23:17:55
Myös somaleita siellä riittää, joten ehkä vielä jonain päivänä Suomesta tapahtuu uusi uussuomalaisten kansanvaellus järvien maahan!

Muistan itse miten nuoruudessani -- silloin kuin muiden tavoin halusin Amerikkaan asumaan -- juuri Minnesota ja Boston olivat niitä kaupunkeja, jotka kiinnostivat. Ne kun tuntuivat ilmastoltaan ja tavoiltaan mukavan suomalaisilta. En ajatellut silloin ihan tätä...

Hetkonen, onko tässä nyt joku illuminatin globaali konspirasy olemassa, jossa korvataan Suomalaiset Somaleilla joka paikassa, siis sielläkin missä olemme viihtyneet koska ilmasto on samanlainen? Ruksaanpa pois Minnesodan paikoista, joissa pitää käydä ehdottomasti elämän aikana.

Onneksi tuli käytyä 80-luvulla, jolloin vielä jopa pikkukaupungin postissa sai palvelua "Fineglskaksi", eli vanhan 1800/1900-luvun taitteen suomen ja englanninkielisten lainasanojen yhdistelmällä. Kovasti on kuulemma muuttunut etniseltä rakenteeltaan 20:ssä vuodessa?

Kestää parikymmentä vuotta ennen kuin suomalainen lapsi alkaa kuluttamisen sijasta tuottaa yhteiskunnalle jotain. Pakolaisen kohdalla kyse on luultavasti parista vuodesta. Siksi pidän puheita pakolaisten aiheuttamista kansantaloudellisista rasitteista melko kohtuuttomina.
- J. Suurpää, HS 21.4.1991

Astbury

Quote from: P on 21.12.2010, 10:55:35
Onneksi tuli käytyä 80-luvulla, jolloin vielä jopa pikkukaupungin postissa sai palvelua "Fineglskaksi", eli vanhan 1800/1900-luvun taitteen suomen ja englanninkielisten lainasanojen yhdistelmällä. Kovasti on kuulemma muuttunut etniseltä rakenteeltaan 20:ssä vuodessa?


Aika nuivasävytteistä kommenttia oli uutinen saanut, noin mailin verran.