Koulutuspoliittista keskustelua

[Kaptah]

Haulla en löytänyt kunnollista ketjua, joka olisi pyhitetty vain koulutuspolitiikalle, joten ajattelin moisen perustaa. Kimmokkeena tälle Uuden Suomen puheenvuoroihin kirjoitettamani kommentti Elina Lepomäen erinomaiseen kirjoitukseen. Alkuperäinen Elinan kirjoitus alla:

Elina Lepomäki:

Olen viime aikoina ihmetellyt miten joku askare voi muuttua "paskaksi" siinä vaiheessa kun siitä alkaa saada palkkaa. Minä siivoan kotonani päivittäin, tarjoilen ja kokkaan perheelle ruokaa. Taloussanomien marraskuisen selvityksen mukaan eniten avoimia työpaikkoja on kirjavien myyntitöiden lisäksi siivous- ja ravintola-alalla. Työnvälitystilaston avoimien työpaikkojen listalla ei usean kymmenen ammatin joukossa ole monta sellaista työtä, johon olisi pitänyt korkeakoulussa pätevöityä. Tässä valossa valtion tavoite kouluttaa puolet ikäluokasta korkeakoulussa kuulostaa aika turhalta – etenkin jos korkeakoulutuksesta tulee este tehdä töitä.

Olin pari kuukautta sitten tv-väittelyssä jossa vasemmiston eduskuntavaaliehdokas puhui paskaduuneista. Ehdokas itse oli 26-vuotias, 6. vuoden yliopisto-opiskelija ja kameran sammuttua tuskaili kun pian loppuisivat yhteiskunnan maksamat tuet. Kesät oli eletty asumistuella.

Yhteiskunnan pitää tarjota ilmainen koulutus, ilmainen ylöspito ja sellainen työ jota viitsii tehdä. Mieluummin käy fattalla kuin tekee "paskaduunia". 26-vuotias ei nähnyt mitään pahaa siinä että oli koko siihenastisen elämänsä ollut valtion elättinä ja olisi vastakin, ellei hänelle järjestettäisi arvolleen sopivaa työtä.

Kysyin mikä on paskaduuni.

"Duunit joissa on huonot työehdot ja jotka eivät ole tekijälleen mielekkäitä."

Siihen nähden että laillisissa töissä Suomessa noudatetaan suomalaisia työehtoja, ja pelkästään näitä on työvoimatoimiston listauksen mukaan saatavilla vaikka kuinka, tuntuu aika heikolta määritelmältä. Sen sijaan "mielekästä" duunia saa varmaan suurin osa meistä hakea koko ikänsä. Ennen vanhaan töitä tehtiin siksi että sillä hankittiin toimeentulo ja elätettiin perhe.

Samalta naiselta kuultiin myös tämä: "Opiskelulla on aika paljon muitakin arvoja kuin työllistyminen." Totisesti. Niin minunkin opiskelulla oli monta funktiota: juosta bileissä haalari päällä ja painaa vappuna tupsulakki kutreille. En silti koskaan ajatellut etteikö tarkoitukseni olisi mennä töihin. Itse asiassa tein opiskeluaikana niin paljon töitä etten koskaan saanut opintotukea.

Miksi yhteiskunnan pitää maksaa sellaisen opiskelijan opiskelu ja eläminen joka ei valmistuttuaan viitsi ottaa työtä vastaan? Miksi yhteiskunnan pitää ylipäänsä elättää terve ja työkykyinen ihminen joka ei viitsi töitä tehdä? Mielestäni työllisyystöiden palauttaminen olisi oikea tie sekä yhteiskunnan että yksittäisen työttömän kannalta. Toimettomat vanhainkoteihin sanomalehtiä lukemaan ja teiden varsille lumea luomaan.

Jos työttömällä ei ole kykyä tulla paikalle tekemään hänelle osoitettua työtä pari kertaa viikossa, oikea paikka ei ole työttömyyskortisto, vaan kuntoutus tai työkyvyttömyyseläke. Jos taas ei saavu paikalle muista syistä, aika menee harmaan talouden töissä tai ei viitsi, on mielestäni oikeutettu vastaus vähintäänkin pienentää tukea. Samalla estetään syrjäytymistä ja näin keittiöpsykologin näkökulmasta oletettavasti parannetaan myös mielenterveyttä: ihminen kokee elämänsä mielekkääksi ollessaan tarpeellinen. Tarpeellisempia nämä todellisen työn tekijät ovat kuin marisevat maisterit.

Oma vastineeni hiukan muokattuna:

Tämäkin ongelma on osa laajempaa kokonaisuutta. Suomen koulutusjärjestelmä on tällä hetkellä pahasti vääristynyt jokseenkin kaikilla tasoilla. Itselläni on omakohtaista kokemusta peruskoulusta, lukiosta ja yliopistosta. Olen tehnyt opettajien sijaisuuksia myös ns. täysiaikaisesti, joten tiedän hiukan mistä puhutaan. Teilaan seuraavaksi tasot yksi kerrallaan

1. Peruskoulu
Peruskoulun tehtävä on taata kaikille tasavertainen peruskoulutus. Tällä hetkellä tämä on melkoisen haastavaa, sillä ryhmäkoko on suuri ja opettajien oikeuksia ja keinoja ongelmaoppilaiden kanssa toimimiseen on yltiöhumanismin ja sinisilmäisyyden vallitessa rajoitettu. Ongelmaoppilaiden käyttäytymiseen ei voida puuttua, jos oppilas on riittävän hankala. Koulusta erottamiset, vanhempien kanssa juttelemiset tai jälki-istunnot eivät auta, jos oppilasta ja hänen vanhempiaan ei pätkääkään kiinnosta. Käytännössä ongelmaoppilaat häiritsevät opetusta valtavasti ja vievät kohtuuttomasti opettajan ja kanssaopiskelijoiden voimavaroja. Lopulta ongelmatapaukset runtataan säälistä läpi ja päästötodistus kouraan tai vaihtoehtoisesti eivät saa sitä ikinä.

2. Ammattikoulu
Ammattikoululla on nykyisin kaksi tehtävää. Se kouluttaa suorittavan portaan ammattilaisia ja on ongelmatapausten päivähoito. Molempia ei oikein voi tehdä. Opiskelija-aineksesta merkittävää osaa ei ala ja sen oppiminen kiinnosta, jolloin sama asenne tarttuu myös opiskelijoihin ja opettajiin. Lisäksi sellaisiinkin töihin, joissa tarvittavat taidot voisi opetella kahdessa kuukaudessa, käytetään väkisin kolme vuotta, koska näin on joku päättänyt. Näistä töistä suurin osa on sellaisia, jotka oppii kun niitä alkaa vanhemman ammattimiehen kanssa tekemään.

3. Lukiot
Lukioista minulla ei ole kovin paljon valittamista. Ainut ongelma on, että lukiosta yritetään tehdä jonkinlainen yliopiston esiaste, jossa jokainen voi lukea aivan sitä mitä haluaa. Lukio pitää pitää yleissivistävänä oppilaitoksena, jolloin se takaa hyvät lähtökohdat eri opintoihin rajaamatta liiaksi pois mitään.

4.Ammattikorkeakoulut
Ammattikorkeakoulut ovat ehkä kaikista pahimmissa ongelmissa. Osa AMK:ssa opiskelevista on sellaisia, joilla ei käytännössä ole juuri minkäänlaista mahdollisuutta työskennellä esimerkiksi insinööreinä. Oppilastaso on osittain täysin ala-arvoista, rakennustekniikan insinööriksi pääsee opiskelemaan huonosti käydyllä lähihoitajan tutkinnolla jne. Oppilaita haalitaan pimeimmästä Afrikasta, jotta saadaan linjat täyteen eikä oppilaitosta lakkauteta. Koska rahaa tulee valmistueista, runnotaan kaikki väkisin läpi, oppi jotain tai ei. Tämä on jo huomattu työmarkkinoilla, ja monet AMK:sta valmistuneet ovatkin todenneet, että tutkinnolla ei välttämättä ole juuri minkäänlaista arvoa työmarkkinoilla.

5.Yliopistot
Yliopistojen oppilasmäärä on levinnyt joillain aloilla täysin käsiin. Muutama kymmenen vuotta sitten kovin moni ei vielä halunnut tulla etnomusikologiksi tai taidehistorian tutkijaksi, mutta nyt tilanne on toinen ja opiskelijoita riittää. Erilaisia leijanlennätyksen maisteriohjelmia riittää, ja kun alat kuulostavat siltä että voi tehdä harrastuksesta tai mielenkiinnon kohteesta ammatin, myös opiskelijoita riittää. Monellekohan etnomusikologille tässä maassa riittää töitä? Montakohan heitä vuosittain valmistuu? Montakohan heistä työllistyy sellaisiin töihin, jotka on olemassa vain siksi, että saataisiin edes joku heistä omalle alalleen töihin? Sama pätee myös kirjallisuuden, biologian, historian yms opiskelijoihin. Välillä tuntuu, että joka toinen nuori opiskelee yliopistossa. Kuinka moni yhteiskunnan tehtävistä todella on sellainen, että siihen tarvitaan yliopistotutkinto?

Tämä on seurausta siitä, että jostain syystä yhteiskunnassa on sellainen vääristynyt kuva, että työn pitäisi olla jotenkin hienoa, aina mielenkiintoista, haasteellista, vastuullista, jännittävää, tyylikästä ja mukavaa. Paskan marjat. Työn tehtävä on tuoda rahaa tilille ja tuottaa jotain sellaista, jota oikeasti tarvitaan. Tämä voi olla esim. kuorma-auton ajaminen, hampurilaisten paistaminen, elektroniikkapiirien suunnittelu, kirjankansien graafinen suunnittelu tai mitä tahansa, mutta jollain pitää olla tarve teettää se työ. Muuten työ ja kaikki sen opetteluun nähty vaiva on täysin tarpeetonta.

Totta kai jokaisella on oikeus ja on jopa kannatettavaa pyrkiä työllistymään sellaiseen ammattiin, josta on kiinnostunut, jossa on hyvä ja josta saa jopa kohtalaista palkkaa, mutta alan ja ammatin valinta on lähes aina jonkinlainen kompromissi ja kaikkea nyt ei vain voi saada.

Epäilen, että jossain tällainen ketju olisi, mutta kun ei löydy niin ei löydy. Modet siirtäköön, jos kokevat tarpeelliseksi  

edit: Ennen kuin ketju menee sen valittmiseksi miten opiskelijoilla joko on rahaa ryypätä liikaa tai ei ole ollenkaan rahaa, niin kerrottakoon, että opintotukea saa seuraavasti:
Maksimissaan 298€ kuussa + 80% vuokrasta asumislisää, kuitenkin asumislisä maksimissaan 201,60€ kuussa. Maksimitulot siis hyvin tarkkaan 500€ kuussa. Opintotuen maksu on sidottu opintojen edistymiseen siten, että käytettyä tukikuukautta kohti on opiskeltava vähintään 4,8 opintopistettä. Jos nostaa 12kk vuodessa tukia, on siis opiskeltava vuodessa 57,6 op jolloin yliopistosta valmistuu melko tarkkaan viidessä vuodessa. Mikäli taas nostaa tukia vaikkapa 9kk eli ei kesältä, joutuu vuodessa opiskelemaan 43,2 op jolloin yliopistosta valmistuu noin seitsemässä vuodessa.

Opintotuella ei käytännössä ainakaan pääkaupunkiseudulla oikein pärjää, joten vaihtoehdot ovat ottaa lainaa tai käydä töissä, ellei isukilla ole ylimääräistä. Työskentely taas ei ainakaan edesauta opiskelua.

Lisäksi mielenkiintoinen yksityiskohta on opintopisteen määrittely, jossa 60 op eli vuoden opintojen tavoitemäärä vastaa siis 1600 tuntia työtä. Koska akateemisilla aloilla tapaa olla pitkät lomat, on vuodessa luento- ja tenttikaudet mukaanlukien vain noin 30 varsinaista työviikkoa. Tällöin viikkotyömääräksi tulee maltilliset 53 tuntia.

Lomilla tosin ehtii käydä töissä, jolloin ei välttämättä tarvitse käydä töissä kesken lukukauden.

Mutta tulipahan jonkinlaista pohjustusta myös tähän talouskysymykseen.

[Niko Saarinen]

Opintotukea voisi korottaa roimasti, mutta sen pitäisi olla sidottu vahvasti opiskelumenestykseen. Lukihäiriöiset sekä ne, joilla on oppimisvaikeuksia ovat tietysti asia erikseen. Tosin tämäkin vaihtoehto syrjinee vaikka ketä...

[Marius]

Opiskelijoilla on aina ollut ja on aina oleva niukkaa, tai jos halutaan sanoa, vaikeaa. Ei se tule muuttumaan. En tiedä onko se väärin tai oikein, (yksityiskohdat rahamäärineen ovat aina okei, vaikka ovatkin monista muuttujista riippuvaisia, eivät milloinkaan yleispäteviä) mutta kaikkinainen opiskelijoihin kohdistuva vallankäyttö on nähtävissä myös siitä kulmasta , että se on eräällätapaa karsivaa ja siten suurta kokonaisuutta lopulta hyödyttävää. Vai onko, en ole mikään sitä sanomaan.
Mutta ajatellaan vaikka yksittäistä lääketieteen opiskelijaa.
Eikö ole eräänlainen meriitti että osoittaa pystyvänsä pärjäämään jo opiskeluissa, kaikkine vaikeuksineen, jotta sitten pärjäisi oikeassa "pelissä".
Ehkä yhteiskunta haluaa opiskelijoidensa menevän "läpi mankelin", jotta heihin tai kykyihinsä voisi luottaa, kyseessä on siis jonkinlainen karsinta.
Voin olla väärässä, ja varmaan olenkin, mutta kunhan puhun, saa ampua alas.

[Kyrsimys]

On ollut todella surullista seurata peruskoulun alasajoa. Kuten Kaptah sanoi, suuret ryhmäkoot ja häirikköoppilaat ovat kouluissa todellinen ongelma. Esimerkiksi uusissa PISA-tutkimuksissa Suomi oli kaikista maista huonoin osioissa "oppilaat eivät kuuntele opettajaa" ja "luokassa on melua ja epäjärjestystä", vaikka tällaisista tuloksista ei paljon mediasta kuule. Esimerkiksi Ruotsi oli näissä kategorioissa reilusti Suomen edellä. Koulutuksen pitäisi mielestäni olla terveydenhuollon ohella hallituksen ykkösprioriteetti.

Yliopistojen suhteen minulla on hieman ristiriitaisia tuntemuksia. Toisaalta opiskelua voisi tehostaa valtavasti: Esimerkiksi oman tutkintoni (englantilainen filologia + pedagogiset opinnot) sisällön voisi helposti tiivistää viidestä vuodesta kolmeen muuttamalla kurssien rakenteita intensiivisemmiksi. Tällä hetkellä kursseja aloitetaan vain kaksi kertaa vuodessa (syksyllä ja keväällä), ja sitten niillä käydään koko lukukausi 2 tuntia viikossa. Kuitenkin on raskasta ottaa yli viittä kurssia kerralla, koska lopputyöt ja tentit kaatuvat niskaan samaan aikaan lukukauden lopussa.

Toisaalta taas arvostan akateemista vapautta sen suhteen miten haluaa opiskella, enkä kannata tutkinnon "ammattimaistamista". Sama koskee opetuksen sisältöjä: opinnoissa on paljon "turhaa" eli sellaista, joka ei liity itse työhön. Kuitenkin laaja tuntemus alasta on mielestäni nimenomaan se, joka tekee suomalaisista opettajista maailman huippuja. Opettajien pitkän koulutuksenhan on arvioitu olevan Suomen koulujen menestyksen salaisuus.

[Emperor]

Koulutuspoliittiset kysymykset ovat pääsääntöisesti hyvin kiinnostavia, mutta myös haastavia.

Ensinnäkin EU:n ulkopuolelta tuleville tutkinto-opiskelijoille täytyy asettaa lukukausimaksut. Tämä on sekä koulutus- että maahanmuuttopoliittinen kysymys, ja erityisesti toivoisin, että persut ottaisivat asiaan kantaa ja mahdollisesti lähtisivät vetämään sitä eteenpäin. Suomalaista korkeakoulujärjestelmää ei tule nähdä hyväntekeväisyytenä. Tosin suomalaisille opiskelijoille opiskelun pitää olla maksutonta, tämä on nähdäkseni suomalainen arvo.

Suomalaisten opiskelijoiden tyypillinen valittamisen aihe on se, että opintotuki on liian pieni eikä sillä elä. Voin hyvin sanoa, että sillä elää mainiosti. Opintotuella ei ole tarkoitus elää herroiksi (esim. oma auto tai muut ei-välttämättömät tuhlailut). Mikäli kokee tarvitsevansa näitä asioita elämäänsä voi ottaa lainaa (mikä on hyvin suositeltavaa), mennä töihin tai pitää välivuoden opiskeluista. Jos vertaa suomalaisten opiskelijoiden tilannetta vaikka Keski-Eurooppaan, niin ei pitäisi olla paljon valittamista. Sikäli kyllä sympatiani ovat opiskelijoiden puolella, että arvostan akateemista vapautta, vaihto-opiskelua ja opiskelijaelämää yleensä. On hyvä, että opiskelijat pitävät ääntä näistä asioista. Tuo opintotuen sitominen esim. opintojen etenemisvauhtiin kuulostaa kohtuu hyvältä vaikka vastustankin sellaista "suoritus-mallia", missä on koko ajan kiire ja stressi päällä. Tiedemaailmassa varsinkin vapaus on hyvin tärkeää.

Tuossa aloitusviestissä tuotiin esille hieman tuota opintojen hyödyllisyyttä. Nythän tämän uuden yliopistorahoitusmallin myötä on tullut ilmi, että esim. humanistisia aloja luultavasti joudutaan karsimaan ja yhdistelemään jonkin verran tulevaisuudessa. Anja Snellman kirjoitti mielestäni hyvän kolumnin tästä. Maahanmuutto- ja monikulttuurisuuskriittisissä piireissä tulee hyvin usein esille tämä länsimaisten arvojen puolustaminen (barbaarit tulevat muualta), ja on jotenkin kummallista että usein samat tyypit viis veisaavat klassisesta sivistyksestä ja valistuksen ideoista.

[kelloseppä]

1. Peruskoulu

Suomalainen peruskoulu on epäonnistunut tärkeimmässä velvollisuudessaan: taata turvallinen ja rauhallinen oppimisympäristö. Syynä tähän on ensisijassa koulun rehtorien ja häntä ylempien kunnallisten kouluviranomaisten haluttomuus puuttua järjestyshäiriöihin tarvittaessa riittävän kovilla keinoilla, joihin lainsäädäntö antaa kyllä mahdollisuuden. On totta, että esim. koulusta erottamiset siirtävät häirikön ongelmat koulun ulkopuolelle, mutta kumpi on tärkeämpää: taata oppilaiden enemmistölle rauhallinen oppimisympäristö vai pitää koululaitosta häiriköivän vähemmistön hoitolaitoksena? Rauhallisen oppimisympäristön avulla vasta voidaan tarttua keskimääräisen osaamistason systemaattiseen kohottamiseen, mikä on suomalaisen peruskoulun toiseksi tärkein tehtävä.

2. Ammattikoulu

Ammattikoulutuksen kaksi suurinta puutetta on suhtautuminen "päivähoitolaisten" pitäminen koulun kirjoissa ja käytännössä ammattitaitoisten opettajien puute. Ongelmatapauksia pidetään koulun kirjoissa suhteettomien pitkään heistä saatavan yksikköhinnan vuoksi. Oppimisympäristön häiriköinti on peruskoulua harvinaisempaa, mutta opetuksessa läsnäolo on periaatteellinen ongelma. Ammattikoulun opettajan tehtävänkuva on ehkä koko koululaitoksemme vaativin: toisaalta heiltä vaaditaan rautaista oman ammattialansa teoreettista ja käytännön ammattitaitoa ja samalla vaativaa pedagogista osaamista sellaisen oppilasaineksen kanssa, jotka keskimääräisesti eivät ole peruskoulun oppimistulosten valossa terävintä kärkeä. Lisäpaineena on opettajille sysätty oppilaitoskohtaisten opetussuunnitelmien teko, ts. opetuksen sisällöstä päättäminen, mikä on sellainen tehtävä, että harvat ammattikoulujen opettajat omaavat tähän vaadittavia henkisiä resursseja. Kovin harvoin nämä ominaisuudet yhdistyvät samaan henkilöön, varsinkaan kouluympäristössä, sillä nämä vaatimukset täyttävistä työnjohtaja -tason henkilöistä on huutava pula yritysmaailmassa. Lopputuloksena on se, että tällä hetkellä ammattikouluista valmistuneiden taso on keskimääräisesti liian alhainen.

3. Lukiot

Lukion suurin ongelma on vapaa opiskelupaletti ja vapaa opiskelun aikataulutus, josta kieltämättä oppilaiden terävin kärki hyötyy, mutta keskimäärin perinteisen yliopisto-opiskelun kaltainen vapaamuotoinen opiskelu on opiskeluympäristönä keskimäärin oppilaille turhan vaativaa. Täten osittainen paluu tiukkaan lukujärjestyspohjaiseen lukio-opetukseen olisi toivottavaa. Lukion roolin tulee olla yliopisto-opiskeluihin kelpoisuuden antava yleissivistävä oppilaitoksen rooli, ei korkeakouluopintojen esiaste tai huippuyksilöiden seulontalaitos.

4. Ammattikorkeakoulut

Ammattikoulujen jälkeen ammattikorkeakoulut ovat pahimmissa ongelmissa. Koko ammattikorkeakoulun rooli on hämärä ja epäselvä, mikä on pahin ongelma koko ammattikorkeakoulujärjestelmässä. Oppilasaineksen kyvyiltään alhaisin joukko valmistuttuaan ei ole edes hyvää ammattikoulutasoa, mutta oppilasaineksen kyvyiltään parhain joukko on valmistuttuaan täysin jo integroitunut yritysmaailman tehtäviin. Mikäli ammattikorkeakoulujen opiskelupaikkojen määrää alennettaisiin tuntuvasti ja samalla ammattikoulujen keskimääräistä tasoa nostettaisiin, ammattikorkeakoulujen rooli ja tehtävä selkiintyisi.

5. Korkeakoulut ja yliopistot

Opiskelijoiden sisäänottomäärät ovat joillakin aloilla täysin ylimitoitettuja ja toisilla aloilla täysin alimitoitettuja Suomen tarpeisiin. Kokonaisuutena korkeakoulujen opiskelijapaikkoja tulisi laskea huomattavasti nykyisestä, mutta se olisi suomalaisille koulutuksellinen itsemurha, ellei samalla nostettaisi ammattikoulujen ja ammattikorkeakoulujen keskimääristä vaatimustasoa. Tämä on korkeakoulujen ensimmäinen perusongelma. Toinen perusongelma on usko koulutusasteen ja oppiarvon itseisarvoon, mikä on johtanut korkeakouluissa siihen, että vasta ns. cumu- tai jopa laudaturvaiheessa voidaan tarjota sellaista sisältöä, mitä voisi luonnehtia korkeakouluopetukseksi. Liian monesti esim. appro tason perusopinnot ovat korkeintaan lukiotason kursseja.

6. Opintotuesta

Opintotuki tulisi olla opintoviikko/opintopiste perusteinen; suoritetusta opiskelutyöstä saa tietyn palkkion. Toki vain siten, että suoraan tiettyyn tutkintoon johtavista saisi opintotukipalkkion. Tällöin ne, jotka haluavat keskittyä valmistumiseen, saavat mahdollisuuden valmistua nopeasti, ja ne, jotka haluavat käydä opiskeluiden ohella säännöllisesti töissä tai opiskella muista syistä hitaammin, saisivat siihen mahdollisuuden. Tämä, jos mikä, olisi akateemista vapautta.

7. Opetuksen määrä

Yksilötasoltaan keskimääräiset kyvyt omaava oppilas/opiskelija saa liian vähän henkilökohtaista opetusta kaikilla koulutustasoilla. Peruskoulussa ja lukiossa henkilökohtaisen opetuksen määrää leikkaa hyvin rajusti liian suuret ryhmäkoot (30-36 oppilasta luokkaa ja yhtä opettajaa kohti on aivan liian suuri ryhmä). Ammattikouluissa suurin ongelma on ns. kontaktiopetustuntien oppilaitoskohtainen määrittely; esim. jos opetussuunnitelmassa todetaan tietyn kurssin pituudeksi 40 oppituntia, oppilaitoskohtaisesti voidaan päättää, että siitä on esim. 30 tuntia kontaktiopetusta (lue: opetusta) ja 10 tuntia oppilaiden ns. itseopiskelua. Korkeakouluissa on ongelmana perustutkintoa suorittavien opiskelijoiden pienryhmäopetuksen ja luento-opetuksen yhä vähäisempi osuus tutkintoon vaadittavien opintoviikkojen/pisteiden määrästä. Ammattikorkeakouluja vaivaa mainittujen opetuksen määrään liittyvien puutteiden yhteisvaikutus.

8. Osaamistaso

Tutkinnon saavuttamiseen vaadittava osaamistaso on yleisesti ottaen liian alhainen koulutusportaasta riippumatta. Tämä on jo luonut mielikuvamaailmassa selkeän inflaation eri tutkintonimikkeille, mikä liian monesti on myös todellisuutta yksilötasolla. Paperiin kirjattujen tutkintonimikkeiden mukaan suomalaisten keskimääräinen osaamistaso on korkeampi kuin koskaan, erittäin korkea myös kansainvälisessä vertailussa, mutta todellisen keskimääräisen osaamistason laita on valitettavasti toisin. Tätä ristiriitaa ei todellakaan yksin selitä se, että suomalaiset ovat lähtökohtaisesti altavastaajan asemassa äidinkielensä (suomi tai ruotsi) vuoksi verrattuna jonkin suuren kielialueen jäseneen.

PS. Tämä aivo-oksennus oli sellaisen hyypiön tuotetta, jonka pääaine yliopistossa oli taidehistoria, ja jolla on kokemusta opiskelusta kaikilla koulutusportaan eri asteilla, ja opettajakokemustakin kahdelta koulutusportaan asteelta. Toivon, ettei ketään edes Hommassa leimata sen mukaan, mitä hän on opiskellut, vaan sen mukaan mitä hän puhuu tai tekee.

[Kaptah]

Jaan kellosepän näkemykset kutakuinkin täysin. Hyvä kirjoitus.

Ammattikorkeiden alennustila on valitettavaa. Teknillisten opistojen alasajon seurauksena ammattikoulusta ns. seuraava taso käytännössä katosi. Ammattikorkeat taas yrittävät kaikin mahdollisin keinoin leikkiä yliopistoa ja käyttävät itsestään esimerkiksi nimitystä University of Applied Sciences.

Tuo että opintotuki sidottaisiin paremmin opiskelutahtiin ja tuki tulisi tyylillä "n€/op" voisi olla hyväkin. Ripeästi opiskelemalla pärjäisi taloudellisesti ja rauhallisemminkin voisi halutessaan ottaa.

[Kyrsimys]

Opintopisteistä maksaminen olisi ongelmallista ainakin siksi, että sama määrä opintopisteitä ei eri aloilla käytännössä tarkoita samaa työmäärää, vaikka sen periaatteessa pitäisikin. Omien kokemuksieni mukaan nimenomaan humanistisilla aloilla opintopisteitä on naurettavan helppo kerryttää verrattuna vaikkapa luonnontieteellisiin aloihin.

[Kaptah]

Opintopisteistä maksaminen olisi ongelmallista ainakin siksi, että sama määrä opintopisteitä ei eri aloilla käytännössä tarkoita samaa työmäärää, vaikka sen periaatteessa pitäisikin. Omien kokemuksieni mukaan nimenomaan humanistisilla aloilla opintopisteitä on naurettavan helppo kerryttää verrattuna vaikkapa luonnontieteellisiin aloihin.

Tämä on hyvä pointti. Etenkin joillain aloilla AMK:ssa pääsee kuulemma melko lailla lukiotiedoilla iloisesti läpi pari ekaa vuotta.

Itsellänikin on välillä vaatinut neljän opintopisteen kurssi kolminkertaisesti töitä kuuden opintopisteen kurssiin verrattuna. Pidemmällä aikavälillä tilanne ehkä hiukan korjaantuu, kun kummatkin ääripäät tasaavat toisiaan.

[kelloseppä]

Maksetaanhan nykyäänkin opintopisteiden mukaan, koska tuen maksamista tarkastellaan opintopisteiden lukumäärän, eikä niihin käytetyn todellisen työajan mukaan.

Luonnontieteellisillä aloilla on yleensä humanistisia aloja huomattavasti teknisesti helpompaa ja pienemmillä resursseilla tehokkaasti kontrolloida onko opiskelija todellakin YMMÄRTÄNYT asian. Ehkäpä havaitsemasi ilmiön syy on tässä lisättynä sillä piirteellä, että ilman tehokasta pienryhmätyöskentelyä ja jatkuvaa ja runsasta esseiden kirjoitusrumbaa humanistisilla aloilla asian ymmärtämisen kontrolli jää usein kevyehköksi.

[Tommi Korhonen]

Kannatan ahkeruudesta palkitsemista. Se onkin paras idea mitä olen opintotukiin pitkiin aikoihin kuullut.

Toisaalta täytyy sanoa sekin että myös oikealla korkeakoulutasolla, siis sellaisella mistä on suojatyöpaikat ja liian sisäänoton vääristymät poistettu, on tasoeroja ihan hyvien ihmisten välillä. Gaussin käyrä vain käyttäytyy sillä tavalla että se alkaa kaveta ja venyä kun rajaa nostetaan. Minäkään en ollut oman alani keihäänkärki, mutta väitän että sovin kuitenkin valmistuneeksi alaltani, ja olen erittäin ylpeä että valmistuin fyysikoksi. Uskallan väittää että professorikin oli tyytyväinen kun sai minut valmistuneitten kirjoon, vaikka hänen tutkija-tohtorioppilaansa olivatkin tietysti se unelma-aines. Eli kyllä jopa kaksinkertainen valmistumisaikojen ero on ihan mahdollinen ilman että eletään rupuskoiden kanssa. Ennätykset teknillisestä korkeakoulusta ovat kahden vuoden tienoilla (kai vähän allekin?), mutta ne ihmiset ovat sitten sitä kansakunnan terävintä kärkeä. Toisaalta neljäkin vuotta on joiltain aloilta jopa hieman kireä valmistumisaika, eikä 5-7 välttämättä tarkoita rupuska-ainesta todellakaan.

Sama ilmiö näkyy myös sitten kaupallisella puolella työelämässä: niitä todella kovia tykkejä on harvassa, ja vaikka kuinka oltaisiin hyvä työnantaja ja hyvä rekrytoija ja hyvä työntekijöiden toiminta varmistaisiin, niin silti ihmiset ovat erilaisia. Eikä tarvtse ajatella sosiaalista työllistämistä tämän osalta!

Tosin tuo ahkeruudesta kannustaminen ei ottaisikaan siihen kai kantaa: se antaisi tosiaan mahdollisuuden myös ottaa rauhallisemmin tai käyttää oikeasti aikaa opintoihin. Ja antaisi mahdollisuuden opiskella ylimääräistäkin ilman että siitä rangaistaan selkeästi.


Mitä noihin muihin oppiasteisiin tulee, niin ehdottomasti pitäisi turvata työrauhaa. Minusta opettajien suorittama kuri ei olisi keneltkään pois, ei edes niiltä kurinpidon kohteilta. Naisistuneessa opettajakunnassa sitä auktoriteettia ei välttämättä kaikkein rasavilleimpien osalta ole, mutta sitä varten koko koululaitoksen pitäisi silti tukea sitä kouluyhteisiöä. Pienellä panostuksella saataisiin iso osa peruskoulujen ja ehkä osan keskiasteen opintojen perusongelmia hoidettua.

Tietysti taas voi nähdä sen toisen puolen: että pitämällä vaikka valheellisesti osa heikkommin menestyvistä mukana heidät pidetään poissa syrjäytymisestä... mutta kun ei se tarkoita sitä että heitä voidaan loputtomiin kuljettaa koulutusputkessa mukana, niitä suojatyöpaikkoja on vain rajallinen määrä olemassa. Parempi olisi jos kukin pääsisi omaan rooliinsa yhteiskunnassa.