Mitä on populismi?

[Histon]

Maahanmuuttokriitikoita ja Perussuomalaisia kutsutaan populisteiksi, mutta mitä populismi tarkoittaa?

MOT kielitoimisto sanakirja:

populismi (taivutus: populismi/a, -ssa jne.) kansansuosioon vars. demagogisin keinoin tähtäävä pol. toiminta.

MOT Gummerus Uusi suomen kielen sanakirja:

POPULISMI poliittisista virtauksista ja liikkeistä, joita leimaa laajan kansansuosion tavoittelu poliittista todellisuutta yksinkertaistaen ja kärjistäen ja siihen liittyvä kansankiihotus

Jussi Halla-aho:

"Mitä on populismi? Sana "populismi" tietysti tarkoittaa vain sitä, mitä sen sovitaan tarkoittavan. Sanaa käytetään yleensä negatiivisessa mielessä ja sille voidaan antaa esim. seuraavia merkityksiä: a) yksinkertaisten ja epärealististen ratkaisujen tarjoaminen monimutkaisiin ongelmiin; b) keskenään ristiriitaisia, kaikkea kaikille -ehdotuksia, kuten "verot alas, palvelut ylös"; c) trendien haistelu ja yleisen mielipiteen ja gallupien perässä juokseminen."

Populismi on ehkä joskus tarkoittanut jotakin (tai kaikkia) yllämainituista, mutta tarkoittaako se sitä vieläkin arkipäivän uutisissa ja keskusteluissa? Perussuomalaisia ja joitakin muita eurooppalaisia puolueita kutsutaan täysin häpeilemättä populisteiksi, ja uutisotsikot kuten "Soini tyrmää väitteet pohjoismaisten populistien yhteistyöstä" eivät tunnu herättävän kenessäkään intohimoja. Onko sana "populismi" edes enää negatiivinen?

Minusta tuntuu, että sanan arkipäiväistäminen koskemaan esimerkiksi Suomessa Perussuomalaisia, on nykyisten valtapuolueiden ja vasemmistomedian samantyyppistä tarkoin harkittua retoriikkaa, kuin sanan "maahanmuuttaja" korvaaminen sanalla "siirtolainen" ja vastaavasti "maahanmuuttopolitiikan" korvaaminen "siirtolaispolitiikalla". Tässä tapauksessa negatiiviseksi koettua sanaa tosin ei ole korvattu toisella, mutta alunperin negatiivisen "populismi" sanan arkipäiväistäminen koskemaan tiettyjä poliittisia toimijoita on mielestäni selvästi yritys saada näyttämään nämä yksinkertaisilta ja lapsellisilta. Vaikka sanan käyttäminen julkisessa keskustelussa tietyistä puolueista ja tietyistä poliitikoista ei olisikaan enää varsinainen loukkaus, sisältää se vieläkin negatiivisia konnotaatioita oman edun ja poliittisten pikavoittojen tavoittelusta kansaa nuoleskelemalla.

Omasta mielestäni median ja valtapuolueiden poliitikkojen tapa käyttää (ja siten määritellä) sanaa "populismi" on räikeän ylimielinen ja elitistinen. Populistisia ovat kaikki puolueet ja näkemykset, jotka ovat joko poliittisesti tai moraalisesti epäkorrekteja, mutta nauttivat silti suurta kansansuosiota. Lähtökohta on se, että kansan mielipiteen kysyminen ja noudattaminen on poliittisesti tuomittavaa populismia, jos ei voida etukäteen olla varmoja, että kansan mielipide on "se oikea". Eikö demokratiaan ja kanvanvaltaan kuulu, että ihmiset saavat itse päättää asioistaan, vaikka päätökset sitten sattuisivatkin olemaan huonoja?

Perusargumentti kansan mielipiteen kysymistä vastaan, ja erilaisien lakiin kirjattujen "suojamekanismien" puolesta on: "Jos kansa saisi päättää, niin kuolemanrangaistuskin otettaisiin käyttöön." Itse vastustan kuolemanrangaistusta jyrkästi, mutta jos sen käyttöönotto todellakin olisi suomalaisten enemmistön tahto, niin silloin se olisi otettava käyttöön. Kansalla pitäisi mielestäni olla oikeus päättää asioistaan silloinkin, kun näyttää ilmeiseltä, että päätökset ovat erittäin huonoja. Mikään laki, säädös tai sopimus (mukaanlukien ihmisoikeussopimukset) ei kai voi olla demokratian ja kansanvallan ulottumattomissa? Eikö kaikista populistisin puolue ole loppujen lopuksi kaikista demokraattisin puolue?

[do.ut.des]

Minä olen taas sitä mieltä, että eliitti kykenee toimimaan vain kahdessa poliittisessa järjestelmässä: kapitalismissa ja sosialismissa. Se kolmas poliittinen järjestelmä on populismi, jota esmes monarkia oli. Kuningas pyrki kansan suosioon, että kuninkaalla on kansan tuki.

Kun tavallinen ihminen haluaa elää rauhassa ja tyytyy elämän peruskauraan sekä haluaa säilyttää mahdollisemman vakaat olot yhteiskunnassa, niin eräille veljesjärjestöille tämänkaltainen yhteiskunta malli ei kelpaa. Siksi kansakuntien tahtoa pyritään ohjaamaan ylhäältä alaspäin kapitalismin tai sosialismin kautta ja pakottamaan ihmiset tekemään sellaisia asioita, joita he eivät suostuisi vakaissa oloisa tekemään.

Tässä on oiva esimerkkivideo: The Populist Moment

[tonikhamalainen]

Kansan suosioon pyrkimisellä ei liene enää vastaavanlaista merkitystä 2000-luvun lännessä, jossa propagandatekniikat ovat niin kehittyneitä, ettei sitä moni ymmärrä, milloin taistelee olkinukkeja vastaan ja milloin oikeasti tekee jotakin hyödyllistä. Kansaa ei tarvitse miellyttää, kunhan pystyy pitämään sen pään pyörällä ja miekat huitomassa haamuja (homokeskustelu, abortti, jopa islam?).

[Niko Saarinen]

Mikäli Timo Soini tai Jussi Halla-aho ilmoittaa, että 1+1=2 se populismia. Näin niinkuin yksinkertaistettuna =). Populismi riippuu lauseen tuottajasta, ei sen sisällöstä, ainakin hyvin usein nykyään..

[Professori]

Ote blogikirjoituksestani (http://professorinajatuksia.blogspot.com/2010/10/populismi-ja-demokratia-identtiset.html)

Suomessa populismi on hyvin selkeästi termi, jolla leimataan poliittisia vastustajia (esimerkki, esimerkki, esimerkki ja esimerkki). Sanan negatiivinen käyttö heijastuu myös suomalaisessa Wikipediassa, jossa termille on annettu joukko varsin ikäviä määritelmiä. Kaikkiaan Suomessa populismi on siis jotain negatiivista ja arvotonta. Sellaista, johon syyllistynyt pyrkii nuoleskelemaan jotenkin epäreilusti äänestäjiä.

Toisin on muualla maailmassa. Esimerkiksi Cambridge Advanced Learner´s Dictionaryn mukaan populismi tarkoittaa poliittisia ideoita, joiden on tarkoitus edustaa tavallisten ihmisten tarpeita ja toiveita.

Tätä määritelmää on mielenkiintoista verrata sanan "demokratia" merkitykseen. Sehän tulee kreikan kielestä ja tarkoittaa kansanvaltaa. Toisin sanoen demokratia tarkoittaa sellaista poliittista järjestelmää, joka pyrkii toteuttamaan kansan enemmistön tarpeita ja toiveita. Tämän mukaisesti demokratia mitä ilmeisimmin on populismia parhaillaan. Tai toisin päin: populismi toteuttaa kansanvallan aatetta. Eli kansan enemmistön tahtoa.

[M.K.Korpela]

Suomessa populismi on hyvin selkeästi termi, jolla leimataan poliittisia vastustajia (esimerkki, esimerkki, esimerkki ja esimerkki). Sanan negatiivinen käyttö heijastuu myös suomalaisessa Wikipediassa, jossa termille on annettu joukko varsin ikäviä määritelmiä. Kaikkiaan Suomessa populismi on siis jotain negatiivista ja arvotonta. Sellaista, johon syyllistynyt pyrkii nuoleskelemaan jotenkin epäreilusti äänestäjiä.

Populismilla käsitän kansansuosion kalastelua hyvin halvoin keinoin: populistilla on tieto siitä, että asioiden todellinen laita on oleellisesti raskaampi kuin mitä populisti esittää. Populisti on myös tietoinen, että hän tai edustamansa poliittinen puolue ei joudu henkilökohtaisesti tahi organisaationa mihinkään vastuuseen puheistaan, vaan käyttää hyödykseen vallitsevan tilan oman uransa tahi edustamansa poliittisen puolueen / maailmankatsomuksen eduksi.

Populismi ei ole rajoitettu mitenkään oikeistoon tahi vasemmistoon. Niinikään on huomattava, että populismi ei rajoitu pelkkään kansanenemmistöön, riittää että populismia harjoitetaan niissä piireissä joissa päätetään. Seuraavat esimerkit valaissevat käsitystäni:

• Walter Mondale, Demokraattinen puolue, USA: käytti 60-luvulla hyväkseen Apollo-ohjelman vastoinkäymisiä. Sanoma: kuinka voidaan panna rahaa tällaiseen kun köyhät perheet kärsivät
• Äiti Teresa, Katolinen kirkko: tyhjänpäiväinen puoskari ja patsastelija, ja eräs Intian väestönkasvun ja maksimaalisen kurjuuden arkkitehtejä
• Maria Wetterstrand, Ruotsin Miljöpartiet: pakolaispolitiikan patsastelija, joka menestyy juuri niissä piireissä joissa asioista päätetään
• Newt Gingrich, Republikaaninen puolue, USA: käytti hyväkseen Bill Clintonin veronkorotuksia, joilla maksettiin republikaanien tekemää budjettivajetta

[Turjalainen]

Nimimerkki Professori on mielestäni eniten oikeilla jäljillä.

Populistinen politiikka on kansan, tai ainakin populistisen puolueen, enemmistön tahdon mukaista politiikkaa. Populistipoliitikon pitää (tai pitäisi) äänestää vastoin omaa mielipidettään, mikäli se on ristiriidassa kansan enemmistön tai omien äänestäjiensä enemmistön tahdon kanssa. Populismi toimii alhaalta ylöspäin. Populisti pyrkii ilmaisemaan asiansa selkeästi ja yksinkertaisesti, jotta jokainen tajuaisi, mikä on hänen kantansa, ja miksi, ja missä mennään, ja jotta normivirtaset voisivat tarvittaessa kyseenalaistaa asiat ja vaatia hänet sekä muut toimijat vastuuseen sanomisista ja tekemisistä. Näin ollen populismi sekä palvelee demokratian toteutumista että on olennainen osa toimivaa demokratiaa.

Elitistinen politiikka taas on jonkin erityisryhmän; oman puolueen johdon, sisäpiirin, "asiantuntijoiden" tai jonkin vastaavan pienen piirin näkemysten mukaista politiikan hoitoa, joka usein on kansan ja jopa elitistisen puolueen kannattajien enemmistön tahdon vastaista. Elitistimissä valta toimii ylhäältä alaspäin. Elitisti pukee puheensa usein vaikeaselkoiseen jargoniin ja puppulausevirtaan, jotta normivirtaset eivät tajuaisi missä mennään ja mitä tehdään, etteivät he voisi kyseenalaistaa esitettyjä kantoja, eivätkä näin asettaa elitistiä tai muita toimijoita vastuuseen sanomisista, sekä ennen kaikkea suostuisivat paremman puutteessa siihen, mitä heille tarjotaan. Elitistinen politiikka on siis oligarkiaa, lobbareiden ja sisäpiiriläisten valtaa. Se ei palvele demokratian toteuttamista, eikä todellisuudessa edes halua oikea demokratiaa.

Tästä syystä populismi on niin vihattu eurooppalaisen eliitin keskuudessa. Uusi poliittinen aateli pelkää asemiensa puolesta.

[Roope]

Suomessa seuraavat eduskuntavaalit käydään vahvasti populistisessa hengessä, eivätkä perussuomalaiset todellakaan ole ainoita populisteja, pohtii Ykkösaamun kolumnisti Jertta Blomstedt.
[...]
Olenko siis kypsä äänestämään perussuomalaisia, kun se hetki tulee, pikaisesti tai vähemmän pikaisesti. No en tietenkään! Olen raivoissani siitäkin, että politiikkaa tehdään niin, että monen mielestä on näppärää kostaa kaikelle ja kaikille perussuomalaisia äänestämällä.
[...]
Mutta en ihmettele, että populismi on pitkään ollut nousussa Euroopassa, jossa sen kotiseutu on ollut Keski-Euroopassa, siis siinä Euroopassa, jota ennen pidettiin itäisenä Eurooppana. On puhuttu jopa populismin vuosisadasta. Eivät ainoastaan populistiset poliitikot ja puolueet ole suosittuja vaan hallitsevien puolueiden agendat ovat yhä populistisempia, ja vanhat puolueet yrittävät saavuttaa suosiota populistisin keinoin.
[...]
Bulgarialainen yhteiskuntatieteilijä Ivan Krastev, joka on hyvin aktiivinen openDemocracyn sivustoilla, kirjoitti vuosia sitten populismista, jota silloin vielä pidettiin lähinnä itäeurooppalaisena tautina.

Krastevin mukaan populismin ainesosat ovat mm. seuraavat: aito suuttumus, pidäkkeetön eliitteihin kohdistuva viha, politiikan epämääräisyys, kulttuurikonservatiivisuus, kohtuullinen määrä EU:n epäilyä ja kapitalismin vastaisuutta, julkinen kansallisuushenkisyys, salainen muukalaisviha ynnä korruption vastainen retoriikka.
[...]
Media on menettänyt kykynsä suuttua, populistisille poliitikoille, erityisesti Timo Soinille, joka päästetään aina kuin koira veräjästä. Demokratiaa ja populismia on vaikea erottaa toisistaan. Nykyisessä mediailmastossa populismia vastaan on vaikea taistella
[...]
Honneth totesi, että kaikki poliittiset kuviot ovat nykyisin niin monimutkaisia, että joka päivä on yhä vaikeampaa vastata ajankohtaisiin asioihin yksinkertaisesti kyllä tai ei. Tämä koskee kaikkia, joilta vaaditaan vastauksia, sosiaaliturvan uudistuksiin, pätkätyöläisyyden ongelmiin, ulkopolitiikkaan ja puuttumiseen muiden maiden asioihin sekä vanhusten hoitoon – hekään eivät enää pysty vastaamaan kuin ambivalenteilla, ristiriitaisilla mielipiteillä.

Mitä tulee poliittisiin päätöksiin, tietty varmuus on menetetty. Puolueet ovat nähneet äänestäjäkuntiensa hajoavan; äänestyspäätöksen tekeminen ei ole ainoastaan yhä suuremmassa määrin yksilöllistä, se on yhä suuremmassa määrin järjenvastaista, sanoo Axel Honneth. Se on ongelma demokraattiselle kulttuurille, joka perustuu rationaaliseen keskusteluun.

YLE: Jertta Blomstedt: Kaikki tiet vievät populismiin

[Jouko]

Populismilla ja pölhöpopulismilla on vissi ero. Jälkimmäistä harrastavat melkein kaikki puolueet ja yhdistykset. Edellistä erittäin harvat, varsinkin hallitusvaltaan päässeet.

[Tuomas Tähti]

Perussuomalaisten Nuorten Rahvas-lehden uusin numero (4/2018) ilmestyi viime viikolla. Siinä julkaistiin kirjoitukseni "Populismi sopii mausteeksi, ei pääruoaksi", jossa käsittelen sitä, mitä populismi on ja mitä siihen sisältyy. Liitän koko kirjoitukseni tähän:

Populismi sopii mausteeksi, ei pääruoaksi

Populismista on olemassa monenlaisia käsityksiä, koska on olemassa monenlaisia populisteja. Populismin määritelmästä ei vallitse yksimielisyyttä. Olen lukenut populismia kutsuttavan ainakin ideologiaksi, politiikan logiikaksi, viestintätaktiikaksi, mentaliteetiksi ja esiintymistyyliksi. Oxfordin tietosanakirjan mukaan populismi on "politiikkalaji, joka väittää edustavansa tavallisten ihmisten mielipiteitä ja toiveita". Havaintojeni perusteella pidän tuota tietosanakirjamääritelmää hyvänä. Tässä kirjoituksessa kerron, mitä populismiin tyypillisesti kuuluu, miten sitä voidaan käyttää ja mikä on populismikoneen polttoainetta.

Populisteja on politiikassa laidasta laitaan, eri maissa. Esimerkiksi taloudellisesti vasemmistolaiset populistit sanovat pääomaeliitin jättäneen kansan enemmistön markkinavoimien armoille. Euroopan unionin jäsenmaissa kansallismieliset populistit puolestaan sanovat EU-mielisen eliitin tukevan EU-liittovaltiota ja väheksyvän kansojen itsemääräämisoikeutta.

Yhteistä eri populistiryhmille on vastakkainasettelun kuvaileminen. "Kansa vastaan eliitti" on populismin keskeistä sisältöä, samoin kuin kritiikki vakiintuneita valtarakenteita kohtaan.

Populisti voi olla arvoliberaali tai arvokonservatiivi. Arvoliberaali populisti vaatii tyypillisesti muutosta nykymenoon, jota hän kuvailee menneisyyteen jämähtäneeksi. Arvokonservatiivinen populisti vaatii muutosta nykymenoon, jota hän kuvailee ikäväksi poikkeustilaksi, josta pitäisi palata historialliseen normaalitilaan.

Yhteistä populisteille on kirjoitus- ja esiintymistyyli sekä muutama yleinen aihe. Kokonaisvaltaista ja yhteistä ideologiaa heillä ei ole, koska populismi on pikemminkin tyyli kuin ideologia. Populismin historia yltää politiikassa 1870-luvulle asti. Tuon vuosikymmenen jälkeen on ollut olemassa hyvin erilaisia populistisia puolueita ja muita liikkeitä.

Aiheesta kirjoittanut ja Suomessakin siteerattu Peter Wiles korostaa, että populismi on enemmän moraalista kuin ohjelmallista. Wilesin mukaan populismia ilmentää jokainen sellainen liike, joka perustuu tälle johtoajatukselle: "Hyveen juuret ovat tavallisissa kansalaisissa, jotka muodostavat suuren enemmistön, sekä heidän kollektiivisissa traditioissaan."

Pessimistisempiäkin sanavalintoja on tehty. Esimerkiksi Johanna Korhonen kuvailee populismia tällä tavalla pamflettiteoksessaan Kymmenen polkua populismiin: "Populismilla tarkoitan tässä sellaista politiikan teon tapaa, jossa asiat pelkistetään yksinkertaisiksi vastakkainasetteluiksi ja jossa puhuja vetoaa kuulijan itsekkyyteen mieluummin kuin tämän yhteisvastuuseen."

Niin tai näin, populismiin kuuluu vähäväkisen eliitin ja runsaslukuisen kansan intressi- ja elintasoerojen alleviivaaminen. Populistinen liikehdintä on siis protestitoimintaa. Kolmantena ryhmänä populistisissa puheissa voidaan mainita "muut", jotka eivät kuulu eliittiin mutta eivät myöskään ole kansan oletetun enemmistön kanssa samaa porukkaa.

Populistipoliitikot pyrkivät innostamaan kuulijoita kansanläheisellä ja tunteisiin vetoavalla esiintymisellä. He sanovat äänestäjille, ettei politiikan isokenkäisille ole syytä kumarrella, koska äänestäjä on poliitikon pomo.

Suuret tuloerot, työllisyyteen liittyvä epävarmuus ja turvallisuudentunteen heikentyminen ovat polttoainetta populismille. Ihminen voi tuskaisena pelätä työttömäksi joutumista, vaikka työsuhteen säilyminen olisi hyvinkin todennäköistä. Tuloerot herkistävät korvia populistisille puheille, vaikka tuloerot eivät kerro läheskään koko totuutta varallisuuseroista. Turvallisuudentunne voi heikentyä pelottelun seurauksena, vaikka varsinainen turvallisuustilanne ei muuttuisi. Mielikuvien vaikutus on suuri.

Populismi on enemmistöhakuista. Koska populismi pyrkii vetoamaan suureen ihmisjoukkoon, sen instanssit ovat erilaisia ajasta ja paikasta riippuen. Vallitseva kulttuuri, yhteiskuntarakenne ja elinolot vaikuttavat siihen, millaista populismia missäkin voidaan menestyksekkäästi harjoittaa. Eliittinä pidetyt ihmiset vaikuttavat – tahtomattaan – siihen, millaista eliitinvastaista protestointia maassa esiintyy.

Populismiin yhdistetään usein helppotajuinen suorapuheisuus. On tietenkin hyvä, että esimerkiksi monimutkaisista taloustieteellisistä asioista puhutaan julkisuudessa yleisesti ymmärrettävillä termeillä, mutta tieteellisen aineiston kansantajuistaminen ei ole populismia vaan popularisointia.

Populisti keskittyy väitteisiin ja saattaa jättää perustelut kuulijan oman selvittämisen varaan. Esimerkiksi taloudesta puhuttaessa populistiryhmä voi vaatia verohuojennuksia ja sosiaalitukien nostoa uhraamatta aikaa sen selittämiselle, miten nuo kaksi tavoitetta sovitetaan yhteen.

Populismiin kuuluu oman ajattelutavan väittäminen valtavirtaiseksi. Esimerkiksi Tony Halme hyödynsi tätä keinoa lahjakkaasti ja menestyi eduskuntavaaleissa. Tavoitteena on luoda mielikuva, että populisti on yksi "meistä" ja että "meitä" on paljon.

Populismiin liittyy eräitä ongelmia, joista mainitsen tässä kaksi. Ensinnäkin kansan tahdon mittaaminen on vaikeaa (tämä on myös demokratian ongelma). On tieteellinen tosiasia, että mielipidekyselyn tai äänestyksen tulos riippuu äänestystavasta sekä kysymysten sanamuodoista ja kehystämisestä.

Toinen merkittävä ongelma on, että populismi ei yleensä kannusta äänestäjiä heidän itsensä ja elämäntapojensa kehittämiseen. Ei-populistiset poliitikot uskaltavat pyytää tai jopa vaatia äänestäjiltä esimerkiksi lentomatkustamisen vähentämistä ympäristön hyväksi, vaikka tuollaisten toiveiden lausuminen veisi ääniä vaaleissa. Populismiin kuuluu tavallisuuden ylistäminen tai ainakin korostaminen.

Populistipoliitikon puheen asiasisältö voi olla yhtä hyvin totuudellista kuin valheellistakin. Populismissa on kyse muodosta eikä sisällöstä. Tästä johtuen populismi ei yksinään riitä minkään vakavasti otettavan poliittisen puolueen linjaksi. Populismi sopii mausteeksi, ei pääruoaksi.

---

Lehtikirjoitus löytyy myös blogistani:
http://tuomastahti.wordpress.com/2018/11/12/populismi-sopii-mausteeksi-ei-paaruoaksi/

[Jorma M.]

Eikö populismi ole kansankosiskelua? Siis että tietoisesti kerrotaan asioita joita oletetaan kansan haluavan kuulla eikä sitä mitä kertojan mielestä olisi tärkeää tietää?

Sipilä ja Orpo esimerkiksi ovat aivan sairaita populisteja. Huijaavat ja harhauttavat kansaa pyrkimyksenään saada rahaa ja valtaa. Ja media on tässä apuna.