News:

Ihan vaan ystävällisenä vihjeenä väliaikaisia sähköposteja tai muuten keksittyjä osoitteita käyttäville rekisteröityneille, osoitteen pitäisi olla toimiva tai muuten ette saa koskaan tunnustanne auki.

Main Menu

2010-11-11 IL: Timo Soini on jyrkkä uskonmies

Started by pallopaa, 11.11.2010, 09:27:47

Previous topic - Next topic

pallopaa

QuoteGallupsuosiossa paistattelevien perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini tunnetaan mukavana sutkauttelijana. Leppoisa ulkokuori kätkee sisälleen jyrkät arvot.

Irlannin-matkallaan 23-vuotiaana roomalaiskatoliseksi kääntynyt Soini vastustaa ensinnäkin aborttia.

- Elämän pyhyydestä ajattelen, että onneksi äitisi valitsi näin päin. Tämä on vastaus, tuli tai meni ääniä, Soini sanoo.

Myös ehkäisy on Soinille herkkä asia. Soini on todennut (IL 13.6.2009), ettei hän lähtisi mitenkään aktiivisesti edistämään kondomien jakamista Afrikkaan.

Kannattaisikohan Timon pitää nuo mölyt mahassaan? Ylläolevan perusteella tulee mieleen parikin asiaa:

1. Soinin arvot muistuttavat liikaa muslimien arvoja

Kuuntelin tänä aamuna Suomen islamilaisen yhdyskunnan uuden imaamin Anas Hajjarin haastattelua. Mies sanoi mm. vastustavansa esiaviollista seksiä (mutta hyväksyvänsä esim. avioliitot muslimien ja kristittyjen välillä).

Jos Soini jatkaa samalla linjalla, on vastustajien liiankin helppo vetää yhtäläisyysviivoja Soinin maailmankatsomuksesta muslimien maailmankatsomukseen

2. Ei kondomien jakoa Afrikkaan

Tällä kannanotollaan Soini lyö suoraan korville niitä, jotka haluaisivat ehkäistä väestöräjähdystä ja siitä seuraavaa muuttopainetta länsimaihin.

Tässäkin kohdassa Soinin pitäisi ehkä osata paremmin pitää yksityiselämä (=uskonto) ja politiikka erillään.

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2010111112677739_uu.shtml

[edit: linkin lisäys, typo]
Kaikkien maiden konservatiivit, liittykää yhteen!

Jussi Halla-aho

Tuleeko tuo nyt jollekulle vieläkin yllätyksenä, että Soini vastustaa aborttia ja kondomien jakamista?

Persut puolueena ei ole ajamassa abortti- tai ehkäisykieltoa, ei myöskään 99,9% ehdokkaista, joten onko sillä väliä, jos Timpalla on näistä asioista omat mielipiteensä?
"Aloitan perinteiseen tapaan haukkumalla edustaja Halla-ahon toimintaa, koska hän ottaa sen aina henkilökohtaisena hyökkäyksenä ja tekee minuun henkilökohtaisesti kohdistetun vastahyökkäyksen, joka hivelee sairasta egoani."

- nimim. sivullinen.

juge

Quote from: Jussi Halla-aho on 11.11.2010, 09:36:09

Onko väliä, jos Kataisella on omia mielipiteitä? Sinnemäellä? Thorsilla? Sinulla? Jollakin muulla?

Minun vastaukseni: kukin ajaa omia tavoitteitaan omassa asemassaan. Ja kyllä puoluejohtaja pystyy vaikuttamaan moneen asiaan - ainakin Kataisen tapauksessa, jos Homma-forumin konsensusnäkemys on totta.
Osmo Soininvaara: "Pakolaistulva Afrikasta on vasta tulossa"

pallopaa

Quote from: Jussi Halla-aho on 11.11.2010, 09:36:09
Tuleeko tuo nyt jollekulle vieläkin yllätyksenä, että Soini vastustaa aborttia ja kondomien jakamista?

Persut puolueena ei ole ajamassa abortti- tai ehkäisykieltoa, ei myöskään 99,9% ehdokkaista, joten onko sillä väliä, jos Timpalla on näistä asioista omat mielipiteensä?

Tätäkään en aivan ymmärrä: jos joku satunnainen imaami puhuu jyrkästä (uskonnollisesta) arvomaailmastaan, ollaan valmiita (tällä foorumilla, Jussin kirjoituksissa jne) yleistämään tämä koko islamilaisen maailman mielipiteeksi.

Jos Timo taas sanoo jotain, ovat kyseessä vain hänen "omat mielipiteensä".

En toki väitä ettei muissa piireissä toimittaisi enemmän tai vähemmän samoin, mutta jonkinlainen melko suuren harhan vaara tässä tulkinnassa on.
Kaikkien maiden konservatiivit, liittykää yhteen!

Jussi Halla-aho

"Aloitan perinteiseen tapaan haukkumalla edustaja Halla-ahon toimintaa, koska hän ottaa sen aina henkilökohtaisena hyökkäyksenä ja tekee minuun henkilökohtaisesti kohdistetun vastahyökkäyksen, joka hivelee sairasta egoani."

- nimim. sivullinen.

pallopaa

Quote from: Jussi Halla-aho on 11.11.2010, 09:52:03
Ihan kuinka vain.

"Arvostan" Jussin ylläolevaa, perusteltua ja läpikotaisen loogisen päättelyn perusteella muodostettua mielipidettä.  :facepalm:
Kaikkien maiden konservatiivit, liittykää yhteen!

Jaku

Quote from: pallopaa on 11.11.2010, 09:27:47
Tällä kannanotollaan Soini lyö suoraan korville niitä, jotka haluaisivat ehkäistä väestöräjähdystä ja siitä seuraavaa muuttopainetta länsimaihin.

Ratkeaako väestöräjähdys kondoomeja jakamalla (ja tarvitaanko vielä VHM näyttämään miten kyseinen värkki toimii?)

IDA

Kouluihin pitäisi saada lisää uskonnonopetusta, jotta ymmärrettäisiin roomalaiskatolilaisuuden ( tai yleensä kristinuskon ) ja islamin ero, joka on fundamentaalinen.

Tai sitten voisi yksinkertaisesti suhtautua väitteisiin niiden samanlaisuudesta puhtaasti provoina tai tietämättömyytenä, joista jälkimmäisessä ei tietenkään ole mitään pahaa.

Kuinka moni muuten olettaa, että aborttilaki tulee seuraavan neljän vuoden aikana eduskunnan käsittelyyn perussuomalaisten voimakkaasti vaatiessa niin? Freddy ainakin edelleen aikoo pyrkiä maltillisesti edistämään eutanasian hyväksymistä ihan puoluejohdon luvalla. Ehkä siitä tuleekin suuri kiistakysymys?

juge

Quote from: Jaku on 11.11.2010, 09:56:56

Väestöräjähdys ratkeaa kun naisille taotaan oppia päähän mm. ehkäisystä.
Osmo Soininvaara: "Pakolaistulva Afrikasta on vasta tulossa"

pallopaa

Quote from: IDA on 11.11.2010, 09:57:56
Kouluihin pitäisi saada lisää uskonnonopetusta, jotta ymmärrettäisiin roomalaiskatolilaisuuden ( tai yleensä kristinuskon ) ja islamin ero, joka on fundamentaalinen.

Tai sitten voisi yksinkertaisesti suhtautua väitteisiin niiden samanlaisuudesta puhtaasti provoina tai tietämättömyytenä, joista jälkimmäisessä ei tietenkään ole mitään pahaa.

Kuinka moni muuten olettaa, että aborttilaki tulee seuraavan neljän vuoden aikana eduskunnan käsittelyyn perussuomalaisten voimakkaasti vaatiessa niin? Freddy ainakin edelleen aikoo pyrkiä maltillisesti edistämään eutanasian hyväksymistä ihan puoluejohdon luvalla. Ehkä siitä tuleekin suuri kiistakysymys?

Omasta mielestäni kouluissa ei pitäisi olla minkäänlaista tunnustuksellista uskonnonopetusta (lukuunottamatta ehkä uskontojen historiaa vaikkapa yleisen historian yhtenä osa-alueena).
Kaikkien maiden konservatiivit, liittykää yhteen!

Jaku

Quote from: juge on 11.11.2010, 09:59:51
Väestöräjähdys ratkeaa kun naisille taotaan oppia päähän mm. ehkäisystä.

Naisten koulutus on yksi harvoista kehitysavun kohteista jota voin ymmärtää.

pallopaa

Quote from: Jaku on 11.11.2010, 10:07:43
Quote from: juge on 11.11.2010, 09:59:51
Väestöräjähdys ratkeaa kun naisille taotaan oppia päähän mm. ehkäisystä.

Naisten koulutus on yksi harvoista kehitysavun kohteista jota voin ymmärtää.

Lisätään tuohon omasta puolestani vielä lasten koulunkäynti.
Kaikkien maiden konservatiivit, liittykää yhteen!

IDA

Quote from: pallopaa on 11.11.2010, 10:02:36
Omasta mielestäni kouluissa ei pitäisi olla minkäänlaista tunnustuksellista uskonnonopetusta (lukuunottamatta ehkä uskontojen historiaa vaikkapa yleisen historian yhtenä osa-alueena).

En sanonutkaan, että sen pitäisi olla tunnustuksellista. Se voisi olla vaikka sellaista, että sinullekin tulisi selväksi kuinka perusteellisesti kristinusko poikkeaa islamista. Silloin et ehkä sotkisi Soinia mielipidevaikuttajana johonkin imaamiin.

Erik Herrmann

Quote from: Jaku on 11.11.2010, 09:56:56
Quote from: pallopaa on 11.11.2010, 09:27:47
Tällä kannanotollaan Soini lyö suoraan korville niitä, jotka haluaisivat ehkäistä väestöräjähdystä ja siitä seuraavaa muuttopainetta länsimaihin.

Ratkeaako väestöräjähdys kondoomeja jakamalla (ja tarvitaanko vielä VHM näyttämään miten kyseinen värkki toimii?)

no ei se ainakaan ratkea ehkäisyä vastustamalla.

tämä ei tietenkään tarkoita että pitäisi äänestää vihreitä tai vihreiden pukuosastoa (ent. kokoomus). on silti hyvä muistaa että persuillakin on sokeat pisteensä.
"The truth is that the liberal (multicultural) position on Islam is racist. If a predominantly white community behaved this way — the Left would effortlessly perceive the depth of the problem." -Sam Harris

pallopaa

Quote from: IDA on 11.11.2010, 10:10:59
Quote from: pallopaa on 11.11.2010, 10:02:36
Omasta mielestäni kouluissa ei pitäisi olla minkäänlaista tunnustuksellista uskonnonopetusta (lukuunottamatta ehkä uskontojen historiaa vaikkapa yleisen historian yhtenä osa-alueena).

En sanonutkaan, että sen pitäisi olla tunnustuksellista. Se voisi olla vaikka sellaista, että sinullekin tulisi selväksi kuinka perusteellisesti kristinusko poikkeaa islamista. Silloin et ehkä sotkisi Soinia mielipidevaikuttajana johonkin imaamiin.

Kirjoitin kenties epäselvästi.

En kuvittele itse sotkevani Timon ja imaami X:n arvomaailmaa, vaan tarkoitin sitä, että tuollaisten lausuntojen ja uutisten perusteella tietämätön kansa saattaa vetää ei-toivottuja yhteyksiä asioiden välille.
Kaikkien maiden konservatiivit, liittykää yhteen!

pw

Quote from: pallopaa on 11.11.2010, 09:49:00

Tätäkään en aivan ymmärrä: jos joku satunnainen imaami puhuu jyrkästä (uskonnollisesta) arvomaailmastaan, ollaan valmiita (tällä foorumilla, Jussin kirjoituksissa jne) yleistämään tämä koko islamilaisen maailman mielipiteeksi.

Jos Timo taas sanoo jotain, ovat kyseessä vain hänen "omat mielipiteensä".

Timpe on nimenomaan korostanut että se vain hänen oma mielipiteensä eikä PS puolueen kanta. Viimeksi pressiklubissa Timpe tätä korosti muutamallakin esimerkillä.

Millä tavoin hänen sinun mielestään pitäisi asia tuoda esille jotta uskoisit?

Henry

Kirjoitin aiheesta aikaisemmin otsikolla Ovatko Persut ja KD antifeministisiä puolueita?

http://henrylaasanen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/50948-ovatko-persut-ja-kd-antifeministisia-puolueita

Tulin puheenjohtajien lausunnoista siihen päätelmään, että puolueet ovat selkeän antifeministisiä.

Soinin mielipiteiden merkitys

On melko erikoista, että puolueen puheenjohtajalla voi olla noin äärimmäisiä antifeministisiä kantoja, koska kyse aborttien vastaisuudessa ja naispappeuden vastustamisessa on koko feminismin ytimen vastaisuudesta. Ne eivät ole mitään marginaalisia omantunnon kysymyksiä, vaan suuria periaatteellisia poliittisia kysymyksiä.

Media on toistaiseksi päästänyt Soinin vähällä näistä kysymyksistä, mutta jos aiheesta aletaan myllyttää toden teolla, lopputuloksena voi olla melkoinen skandaali.

On vaikea kuvitella, että joku suurien puolueiden puheenjohtaja voisi vastustaa abortteja ja naispappeutta. Erovaatimukset seuraisivat hyvin pian. Entä voidaanko ministeriksi tosiaan valita henkilö, joka vastustaa edellä mainittuja asioita?

Soini asettuu Räsäsen kanssa koko tasa-arvopolitiikan ydintä vastaan. Räsäsen kannat ovat ymmärrettävämpiä, koska puolue seisoo niiden takana. Perussuomalaisissa ristiriita puolueen kannattajien mielipiteen kanssa on sen sijaan suuri.

Lentomestari

Lehtiuutiset, sekä tämän foorumini tekstejä lukiessa, olen huomaavinani persujen (ainakin) kahdella pääehdokkaalla ylimielisyyttä äänestäjiä kohtaan, olenkin jo odottanut, koska suosio alkaa noista päähän.

Soinin avautuminen asioissa jotka sivuaa Paavin mielipiteitä, eivät käy ainakaan minun mieleen, Soinin mielestä sukupuolitaudit saa jyllätä maailmalla vapaasti, ihmisen viettejä ei kahlita mielipiteillä, kun suvunjatkamisesta on kyse. Esim. Katolinen kirkko, viimeaikaisten paljastusten valossa, ei ole parhaasta päästä foorumi neuvomaan ihmisten sukupuolista käyttäytymistä.

saint

Quote from: pallopaa on 11.11.2010, 09:27:47
...
Kuuntelin tänä aamuna Suomen islamilaisen yhdyskunnan uuden imaamin Anas Hajjarin haastattelua. Mies sanoi mm. vastustavansa esiaviollista seksiä (mutta hyväksyvänsä esim. avioliitot muslimien ja kristittyjen välillä).
...

Näihin asti monilla on ollut sellainen käsitys, että muslimimiesten avioliitot "vääräuskoisten" naisten kanssa ovat olleet aina hyväksyttyjä  (oletuksena se, että vaimo "palaa" islamiin).

Nyt maltillisen linjan imaami ilmeisesti hyväksyy myöskin sen, että peräkammarin poika voi käydä kosaisemassa muslimityttöä, ja  tyttö voi halutessaan siirtyä kristittyjen (tai juutalaisten) "leiriin"?

Onko tuo haastattelu kuunneltavissa jossain jälkikäteen?

"Annapas kun autan; tässä lisää köyttä"  -Leso

CaptainNuiva

Quote from: Lentomestari on 11.11.2010, 10:21:14
Lehtiuutiset, sekä tämän foorumini tekstejä lukiessa, olen huomaavinani persujen (ainakin) kahdella pääehdokkaalla ylimielisyyttä äänestäjiä kohtaan, olenkin jo odottanut, koska suosio alkaa noista päähän.

Soinin avautuminen asioissa jotka sivuaa Paavin mielipiteitä, eivät käy ainakaan minun mieleen, Soinin mielestä sukupuolitaudit saa jyllätä maailmalla vapaasti, ihmisen viettejä ei kahlita mielipiteillä, kun suvunjatkamisesta on kyse. Esim. Katolinen kirkko, viimeaikaisten paljastusten valossa, ei ole parhaasta päästä foorumi neuvomaan ihmisten sukupuolista käyttäytymistä.

Samoilla linjoilla meikä,periaatteessa olen jo päättänyt äänestää Persuja mutta jos käy
ilmi että Soinin mielipide näissä on myös puolueen linja heijasteleva niin silloin on harkittava uusiksi ääneni saava puolue.
Toki Soinilla saa olla mielipiteensä kuten muillakin mutta esim.sukupuoliviettiä aiheuttamia ongelmia vastaan taisteleminen uskonnon kautta on tuhon tie.

Aborttia en minäkään kannata köykäisin perustein mutta joskus on tapauksia että on valittava pienempi paha ja turha silloin on kenenkään mennä toiselle sanomaan että väärin teit....Eli mielestäni aborttia ei voi puolustaa/vastustaa on/off tyylillä, siinä tulee muutoin eteen ylitsepääsemättömiä moraalisia ongelmia.

Naispappeutta kannatan, ymmärrykseeni ei mahdu että mikäs kakkosluokan ihminen se nainen yhtäkkiä olisi kun pappeudesta puhutaan.
"Lehto toteaa, että esim. hän itse sekä sosiaalijohtaja Syrjäläinen ovat syntyneet muualla, eivätkä siksi ole kantaväestöä."

pallopaa

Quote from: saint on 11.11.2010, 10:54:04
Quote from: pallopaa on 11.11.2010, 09:27:47
...
Kuuntelin tänä aamuna Suomen islamilaisen yhdyskunnan uuden imaamin Anas Hajjarin haastattelua. Mies sanoi mm. vastustavansa esiaviollista seksiä (mutta hyväksyvänsä esim. avioliitot muslimien ja kristittyjen välillä).
...

Näihin asti monilla on ollut sellainen käsitys, että muslimimiesten avioliitot "vääräuskoisten" naisten kanssa ovat olleet aina hyväksyttyjä  (oletuksena se, että vaimo "palaa" islamiin).

Nyt maltillisen linjan imaami ilmeisesti hyväksyy myöskin sen, että peräkammarin poika voi käydä kosaisemassa muslimityttöä, ja  tyttö voi halutessaan siirtyä kristittyjen (tai juutalaisten) "leiriin"?

Onko tuo haastattelu kuunneltavissa jossain jälkikäteen?

Se tuli YLE:n radiokanavalta tänään aamulla, löytyisiköhän Areenasta? Taisi olla uutislähetyksessä, mutten mene vannomaan
Kaikkien maiden konservatiivit, liittykää yhteen!

saint

"Annapas kun autan; tässä lisää köyttä"  -Leso

Sanglier

Quote from: pallopaa on 11.11.2010, 10:14:58
Quote from: IDA on 11.11.2010, 10:10:59
Quote from: pallopaa on 11.11.2010, 10:02:36
Omasta mielestäni kouluissa ei pitäisi olla minkäänlaista tunnustuksellista uskonnonopetusta (lukuunottamatta ehkä uskontojen historiaa vaikkapa yleisen historian yhtenä osa-alueena).

En sanonutkaan, että sen pitäisi olla tunnustuksellista. Se voisi olla vaikka sellaista, että sinullekin tulisi selväksi kuinka perusteellisesti kristinusko poikkeaa islamista. Silloin et ehkä sotkisi Soinia mielipidevaikuttajana johonkin imaamiin.

Kirjoitin kenties epäselvästi.

En kuvittele itse sotkevani Timon ja imaami X:n arvomaailmaa, vaan tarkoitin sitä, että tuollaisten lausuntojen ja uutisten perusteella tietämätön kansa saattaa vetää ei-toivottuja yhteyksiä asioiden välille.

Minusta on ihan perusteltua vetää yhtäläisyysmerkit Soinin ja katolilaisten enemmistön mielipiteiden välille abortti- ja spärdäriasiassa.

PS nyt ei kuitenkaan ole katolilainen puolue. Montako katolilaista ehdokasta PS:llä on?

Jos Soini alkaa ajaa aborttikieltoa ja kondominjakelun lopettamista (jaetaanko niitö edes nyt?) Suomessa, henkilökohtaisesti tai puolueensa kautta, hän tekee poliittisen itsemurhan. Eli ei tule tapahtumaan.

Jos kysytään poliitikolta mielipidettä suoraan, on parempi kertoa se kiertelemättä, vaikkei vastaus kaikkia miellytäkään.

Eli vaikka tälläkin yritetään Soinia ja persuja upottaa, yritykseksi jää.

IDA

Quote from: Julmuri on 11.11.2010, 10:19:28
Sanotaan, että jos kävelee kuin ankka ja ääntelee kuin ankka, kyseessä luultavasti on ankka. Sama koskee islamin ja tiukan kristillisyyden yhteyttä. Niin samankaltaisia ovat mielipiteet tietyistä asioista, että on ihan turha väittää, ettei niissä olisi mitään yhteistä.

Yksi oleellinen ero islamiin on se, että politiikka ja uskonto osataan pitää erillään. Tai on ollut, ei toki ole Euroopassa kauaa enää.

Esimerkiksi abortin vastustaminen ei ole mikään uskovaisten yksinoikeus, vaan sitä vastustavat monet muutkin. Kuinka moni nykypuoluejohtajista, jos nyt otetaan vielä Henryn feminismi tähän mukaan, uskaltaisi avoimesti jossain katsotussa television keskusteluohjelmassa puolustaa nykyisenkaltaista aborttikäytäntöä ilman pitkää vetistelyä siitä, kuinka kyseessä on kauhea asia, kuinka ei saisi käyttää ehkäisykeinona jne...Asiasta ei kuitenkaan sinänsä keskustella, vaan se vain lakaistaan maton alle ja sitä mahdollisesti käytetään leimaavana iskulauseena tarvittaessa. Siksi kukaan puoluejohtaja isoissa puolueissa ei uskallakaan ottaa siihen kantaa.

PS on joka tapauksessa selkeästi ilmoittanut, että tällaisissa moraaliasioissa ei ole mitään puoluekuria ja näyttänyt sen myös käytännössä.

IDA

Quote from: Sanglier on 11.11.2010, 11:11:38
PS nyt ei kuitenkaan ole katolilainen puolue. Montako katolilaista ehdokasta PS:llä on?

Parhaan tietoni mukaan yksi. Ja sen vastapainona yksi katolilaisuudesta täysin maalliseen luterilaisuuteen kääntynyt ;)

Ystävä

Quote
Nyt maltillisen linjan imaami ilmeisesti hyväksyy myöskin sen, että peräkammarin poika voi käydä kosaisemassa muslimityttöä, ja  tyttö voi halutessaan siirtyä kristittyjen (tai juutalaisten) "leiriin"?

Veikkaan että jos imaami tämän hyväksyisi niin se olisi aika nopeasti entinen imaami..

Media saisi grillata muslimeja siitä, miten ne diskriminoivat "vääräuskoisia" miehiä kieltämällä näiden suhteet musliminaisten kanssa. Olisi vaihtelua.
Joku teistä sinkkumiehistähän voisi laittaa itsensä likoon, iskeä muslimimimmin, ja kun suku alkaisi käyttäytyä kuten muslimisuvut tuossa tilanteessa käyttäytyvät, niin sitten vaan Hymyyn ja Seiskaan kertomaan millaista on olla nykyajan Romeo ja Julia. ;)

Sanglier

Quote from: Henry on 11.11.2010, 10:20:20
Kirjoitin aiheesta aikaisemmin otsikolla Ovatko Persut ja KD antifeministisiä puolueita?

http://henrylaasanen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/50948-ovatko-persut-ja-kd-antifeministisia-puolueita

Tulin puheenjohtajien lausunnoista siihen päätelmään, että puolueet ovat selkeän antifeministisiä.

Soinin mielipiteiden merkitys

On melko erikoista, että puolueen puheenjohtajalla voi olla noin äärimmäisiä antifeministisiä kantoja, koska kyse aborttien vastaisuudessa ja naispappeuden vastustamisessa on koko feminismin ytimen vastaisuudesta. Ne eivät ole mitään marginaalisia omantunnon kysymyksiä, vaan suuria periaatteellisia poliittisia kysymyksiä.

Media on toistaiseksi päästänyt Soinin vähällä näistä kysymyksistä, mutta jos aiheesta aletaan myllyttää toden teolla, lopputuloksena voi olla melkoinen skandaali.

On vaikea kuvitella, että joku suurien puolueiden puheenjohtaja voisi vastustaa abortteja ja naispappeutta. Erovaatimukset seuraisivat hyvin pian. Entä voidaanko ministeriksi tosiaan valita henkilö, joka vastustaa edellä mainittuja asioita?

Soini asettuu Räsäsen kanssa koko tasa-arvopolitiikan ydintä vastaan. Räsäsen kannat ovat ymmärrettävämpiä, koska puolue seisoo niiden takana. Perussuomalaisissa ristiriita puolueen kannattajien mielipiteen kanssa on sen sijaan suuri.

Tämähän on tiukkaa kamaa.

Lähdettäisiinkö politiikassa siitä että ehdokkaan tai puheenjohtajan henkilökohtaiset, uskonnolliset näkemykset estäisivät politiikassa toimimisen?

Aika hurja visio. Se nimittäin sulkisi ainakin yhden uskonnon kannattajat kaikista julkisista viroista. Tai ainakin tulisi kova kiusaus juksata kun kysytään.

Katolilaisuuden/tiukkanutturaluterilaisuuden ei tarvitse muuttaa asenteitaan eikä poliitikkojen näkemyksiään. Riittää kun opettelee vähän taqiyyaa ja kitmania!

Aika älytön visio muutenkin että joku ei olisi sovelias puolueen puheenjohtajaksi ajamansa politiikan vuoksi.  :roll:

normi

No soinihan ei kylläkään TUPUTA vaan on vastannut rehellisesti kun on kysytty. Minua ei abortin vastustaminen haittaa yhtään (kyllähän se abortti ehkäisykeinona on erittäin kyseenalaista ja se pitääkin kyseenalaistaa eikä pitää auomaattisena kuten maahanmuutto), mutta tuosta kondomeista afrikkaan, se nyt on vähän turhaa puhetta.
Impossible situations can become possible miracles

räsänen

#28
Quote from: normi on 11.11.2010, 11:38:14
No soinihan ei kylläkään TUPUTA vaan on vastannut rehellisesti kun on kysytty. Minua ei abortin vastustaminen haittaa yhtään (kyllähän se abortti ehkäisykeinona on erittäin kyseenalaista ja se pitääkin kyseenalaistaa eikä pitää auomaattisena kuten maahanmuutto), mutta tuosta kondomeista afrikkaan, se nyt on vähän turhaa puhetta.

En oikein ymmärrä mitä merkitystä Soinin mielipiteellä tuossa asiassa on? Se ei afrikan väkilukua tai ongelmia vähennä tai lisää sanoi Soini kortsuista sitä taikka tätä. Aivan tyhjää jauhamista.

Jiri Keronen

Quote from: Jussi Halla-aho on 11.11.2010, 09:36:09
Persut puolueena ei ole ajamassa abortti- tai ehkäisykieltoa, ei myöskään 99,9% ehdokkaista, joten onko sillä väliä, jos Timpalla on näistä asioista omat mielipiteensä?

Tietysti sillä on väliä. Olisiko sillä väliä, onko esimerkiksi oikeusministerinä harras muslimi vai geneerinen ateistihumanisti? Ihmisten toimintaan vaikuttaa se, mitä he ajattelevat asioista ja maailmasta.

Jos olisi Soinista kiinni, saako Suomessa tehdä aborttia vai ei, Soini todennäköisesti päättäisi, että ei saa tehdä. On järkevää olettaa, että jos Timo Soinista tulee sisäministeri, hänen uskonnolliset kantansa tulevat vaikuttamaan siihen, millaista lainsäädäntöä hän tulee ajamaan. Vastaavasti monikultturismi-ideologiaan hurahtaneilla monikultturismi-ideologiaan hurahtaminen saa heidät toimimaan tietyllä tavalla jopa silloin, kun tämä toiminta on vastoin heidän omaa järkeään tai oikeusvaltion periaatteita.

Väitän, että Johannes Nieminen ja Timo Soini olisivat sisäministereinä erilaisia, ja osaltaan tähän vaikuttaa varmasti se, että Johannes Nieminen ei harrasta katolismia, mutta Soini harrastaa. Nieminen sisäministeriksi!
Suoraa demokratiaa ja vapautta kaikille.

Vae Victis -blogini