Ruotsin tilanteen analyysia

[Hiidenlintu]

En tiedä oisko nämä kannanotot pitäny laittaa vaikka johonki uutiseen, mutta laitetaan vaikka tähän nytte.

tiistaina 21. syyskuuta 2010
Etnoflagellantismia

Ruotsin kansallislajiksi muodostunut ruotsidemokraattien - tai tässä tapauksessa ruotsidemokraatteina pidettyjen - pahoipitely näyttää jatkuvan elinvoimaisena. Hyville ihmisille nimittäin on sallittua kaikki sellainen toiminta, jonka takia pahoja ihmisiä yleensä pidetään pahoina, sillä hyvien ihmisten hyvät päämäärät hyvittävät päämääriin tarvittavat pahat keinot. Joku voisi tietysti kysyä, mikä on sellainen hyvä päämäärä, jonka saavuttamiseen tarvitaan kyseenalaisia keinoja ja jos joku on valmis käyttämään vääryyttä valtaa saadakseen, niin kuka uskoo, että hän ei käyttäisi vääryyttä vallassa pysyäkseen?

Ruotsalainen lehdistö ei edes yritä vaikuttaa puolueettomalta, mutta täkäläisten toimittajien ammattitaidottomuudesta kertoo se, että tiedotusvälineissä keskitytään kauhistelemaan sitä, kuinka SD on mukamas äärioikeistolainen (aiheesta mm. Jukka Hankamäki: Äärioikeiston vaa'ankieli näyttää keskelle), kuten kaikki muutkin eurooppalaiset puolueet, joille kansallisuus merkitsee jotain. Sen sijaan hyvin vähän on kiinnitetty huomiota siihen, että Ruotsin demokraattinen systeemi on kuin pahaisestakin banaanivaltiosta (aiheesta mm. Oula Lintula: Ruotsiin lähetettävä vaalitarkkailijoita) ja että yhtä oppositiopuoluetta kohtaan kohdistuva väkivalta on ollut jatkuvaa. Heidän suurin rikoksensa on, että he haluavat Ruotsin säilyvän kulttuuriltaan ja väestöltään ruotsalaisena.

Nimellä kirjoittavana blogistina huolestuttaa tietenkin se, että lähes kaikki ilmiöt ovat tulleet Suomeen Ruotsista vajaan kymmenen vuoden viiveellä. Jotkut muistanevat, että olen jo osani saanut väkivallan uhasta siksi, että olen monista asioista eri mieltä kuin itsejulistautuneet hyvät ihmiset. Tulevaisuus näyttää tuleeko nämä trendit vahvistumaan meilläkin.

Poliittisesti korrektia eurooppalaisessa (pl. entisen Varsovan liiton maat) on se, että kaikkien ei-valkoisten kansojen kansallisen ja etnisen identiteetin ylläpitäminen on paitsi hyväksyttävää, niin myös erittäin kannustettavaa. Sen sijaan valkoiselta väestöltä oikeus ylpeyteen omista kulttuureistaan on kyseenalaistettu ja kiistetty. Poliittisesti korrektia on pitää pahana asiana sitä, että eurooppalaiset siirtolaiset muuttivat asuttamaan uusia alueita heille vieraisiin kulttuureihin. Sen sijaan poliittisesti epäkorrektia on pitää pahana asiana sitä, jos vastaava tapahtuu toisinpäin. Näin tietenkin riippumatta siitä, millaisia vaikutuksia kansainvaelluksilla on ollut ja on nykyäänkin.

Tänä aikana ihmiset tuomitaan mieluummin arvomaailmojensa ja motiiviensa perusteella kuin sen mukaan, mitä he saavat aikaan. Tekojesi tuomio riippuu siitä, kuka olet ja kenelle olet jotain tehnyt ja tätä halpahintaisempaa, kaksinaisempaa ja epärehellisempää moralismia ei olekaan. Yhteiskunnan ja kulttuurin luhistumista edeltää yleensä moraalin ja tapojen rappio, jota seuraa yhteenkuuluvuuden menettäminen, sisäiset vihollisuudet, hajanaisuus ja talouden luhistuminen. Uskaltaisin ennustaa, että meidän ajastamme tulevat historiankirjoittajat tulevat puhumaan suuren murroksen aikana - riippumatta siitä, mikä lopullinen tulevaisuus sitten onkaan.

Eurooppa on historian kuolleiden kulttuurien kuilun reunalla menettäneenä itsekunnioituksensa ja potien kroonista maailmantuskaa. Moraalisen ylemmyyden ja hurskauden se pyrkii saavuttamaan flagellantistisella itseruoskinnalla, mutta toisin kuin keskiajalla, tämän päivän flagellantit ulkoistavat ruoskinnan kohteet niihin, jotka eivät suostu heidän tavallaan rypemään kansallisessa itseinhossa ja häpeässä. Ehkä eurooppalaisen kulttuurien ja kansojen tahto säilyä, jatkua ja kehittyä voittaa nihilistisen ja arvorelativistisen hyväksynnän hyväksikäyttöönsä - tai sitten se historian kulttuurievolutiivisella tuomiolla tulee korvatuksi vahvemmalla, itsevarmemmalla ja jatkumiskykyisemmällä kulttuurilla.

sunnuntaina 26. syyskuuta 2010
Sossar gråter - Defenssiä väistämättömän edessä

Psykologiassa defenssillä tarkoitetaan minän puolustuskeinoa, jotka tiedostamattomasti vääristävät tietoisuutta, jotta vältettäisiin negatiivisia ja epämiellyttäviä tunteita, pelkoa, ahdistusta, hallitsemattoman voimakkailta tuntuvia tunnekokemuksia tai itsetunnon alentumista. Defenssin takia henkilö voi keksiä näkemilleen ja kokemilleen asioille loogisesti epäuskottavia selityksiä, mikäli ne säästävät henkilön mielenmaiseman romahdukselta. Ketosen ja Myllyrinteen eräs sketsi ( http://www.youtube.com/watch?v=OACselQ3s_Q )havainnollistaa tällaista tapahtumaa huumoripätkäksi varsin onnistustuneesti.

Poliittisella defenssillä taas olen aiemmissakin kirjoituksissa tarkoittanut sitä, että vastapuolen argumentteja ei edes haluta punnita, koska pelätään, ettei niille löydetä valideja vasta-argumentteja. Kun ei antauduta rehelliseen argumentaatioon, ei ole myöskään pelkoa argumentaation häviämisestä. Jatkuva pilkka, solvaaminen ja eristäytyminen omien kanssa elitistiseen - mutta alati murenevaan linnakkeeseen - antaa illuusion siitä, että vastapuoli ei ole yhtä hyvä ihminen eikä hänen kanssaan tarvitse keskustella kuten ihmisten kanssa normaalisti tehdään.

Ruotsin vaalien jälkeen vasemmistolaisten itkuisen reaktion ohella huomio kiinnittyi siihen ihmettelyyn, että kuinka ihmeessä niin monet ruotsalaiset ovat muka muuttuneet ksenofobisiksi rasisteiksi. Samoin he kieltäytyvät näkemästä sitä, että nimenomaan suurten maahanmuuttajamassojen siirtyminen kolmansista maista länsimaihin - tuoden mukanaan kolmansien maiden arvot ja tavat - olisi primus motor luomaan kannatusta SD:n kaltaisille puolueille. Tällaista selitystä ei hyväksytä, vaan eräskin vasemmistolainen totesi Facebookin A Couple Beers Against Fascism -tapahtuman keskustelussa, että juuri kaltaisesi salonki-rasistit luovat tilaa äärioikeistolle ja muukalaisvihalle. Vai niin, en nimittäin tiennytkään että vaatimattomat mielipiteeni ovat niin totaalisen merkittävä voima tässä maailmassa. Harvinaisen epäselväksi jäi kuitenkin se, miten tämä käytännössä toteutuu. Lähteekö joku keskikaljaskini tekstieni innoittamana polttelemaan pitserioita? Tuskin.

Nähdäkseni esimerkiksi Pariisin tilanteella on paljon enemmän vaikutusta siihen, miten ihmiset ajattelevat ja mitä puolueita he äänestävät, kuin sillä, mitä yksittäiset ihmiset kirjoittavat. Tämä johtuu siitä, että toisin kuin konstruktivistivismissa ja postmodernismissa monesti tavataan ajatella(1.), sanat ja puheet eivät luo tai muuta maailmaa. Tästä johtuen henkilö, joka puhuu sellaisia asioita, joilla ei ole mitään mielekästä yhteyttä tosimaailman tapahtumiin, sivuutetaan joutavia puhuvana hörhönä, mutta niitä taas jäädään kuuntelemaan, joiden puheista ovat arkisen elämän tapahtumat tunnistettavissa.

Tavallaan sosialististen utopioiden kaatumisessa ja taistelussa tällaisten rakentamista vastaan on nähtävissä vastaava moraalisiin näkemyksiin ja toisaalta empiirisiin kokemuksiin perustuvien, poikkeavien maailmankuvien kamppailu, kuin mikä tapahtui aikaisemmin kirkon menettäessä otteensa ihmisten maailmankuvan määrittäjänä. Valistusajan näkemysten mukaan papistolla oli yliote kansasta asettaen sille moraalin kansan yläpuolelta, mutta papisto itse nähtiin kuitenkin rappiollisena, nepotistisena ja enemmän poliittisesta vallasta kuin uskonnollisesta hartaudesta motivoituneena oligarkiana, eikä Jeesuksen ohje antakaa Jumalalle se, mikä Jumalalle kuuluu ja keisarille se mikä keisarille kuuluu ( Matt. 22) käytännössä toteutunut. Kirkko vastusti tiedettä, loogista empirismiä ja tekniikan kehitystä väittäen niillä olevan haitallisia vaikutuksia rahvaalle, mutta todellinen syy oli se, että niin kauan kun ihmiset eivät ajatelleet itse, eivät osanneet lukea, eivätkä siten voineet muuttaa maailmankuvaansa, oli papistolla intellektuellinen yliote ihmisten ajattelusta. Tiedettä ja esimerkiksi kirjapainoa vastustettiin, jotta ihmiset eivät voisi omaksua haitallisia ajatuksia, vaan pitäytyisivät papiston sanelemassa maailmankuvassa. Koska tuon maailman sisällä papit olivat parhaita asiantuntijoita alallaan, eikä kansalla ollut mahdollisuutta ottaa itse selvää asioista, vallitsi tiedollinen niukkuus, joka pönkitti papiston asemaa. Kaikkein alistetuimpia ihmisiä ovat he, jotka eivät tiedä joutuneensa alistetuksi. Ihmisten parasta puheissaan edistävät, mutta todellisuudessa vallassaan korruptoituneet hallitsijat eivät halua ihmisten ajattelevan itse, nähdä vaihtoehtoisia mahdollisuuksia ja siten kyseenalaistavan vallitsevaa tilannetta.

Internetin yleistyminen merkitsee samanlaista murrosta ihmisten mahdollisuuksissa hankkia tietoa ja vaihtaa ajatuksia kuin kirjapainon keksiminen ja yleisen lukutaidon kehittyminen aikanaan. Se on myös johtanut siihen, että poliitikkojen ja median yliote ihmisten ajattelusta horjuu samalla tavalla kuin kirkon suhteen tapahtui satoja vuosia aikaisemmin. Siksi olemme voineet todistaa, kuinka hallitseva eliitti on aloittanut taistelun vapaata internettiä vastaan. He perustelevat toimintaansa samoilla argumenteilla kuin papisto aikoinaan, mutta heillä on myös samat syyt tälle: He eivät halua luopua saavuttamastaan hegemoniasta, joka on perustana heidän reaaliselle poliittiselle vallalleen.

Mitä enemmän nykyisessä konsensuksessa harjoitetun politiikan vahingollisia seurauksia nousee esiin, sitä raivokkaammin niistä kiinni pitävät hyökkäävät kyseenalaistajia vastaan sensuurin, uhkailun, oikeustuomioiden ja sosiaalisen mustamaalaamisen keinoin. Toisaalta, mitä enemmän ihmiset pystyvät avaamaan silmiään ja näkemään vallan rappeutuneisuuden, sitä ohuemmaksi käy lattia valtaapitävien alla ihmisten kyseenalaistaessa valtion toiminnan oikeutuksen. Lopulta saavutetaan se piste, jolloin hallitsijoiden on muutettava toimintaansa tai he joutuvat kohtaamaan kansan, joka ei enää pidä heitä auktoriteettinaan. Tämä on tapahtunut historiassa lukemattomia kertoja aiemmin ja tulee tapahtumaan uudestaan aina niin kauan, kun hallitsijat eivät pohjaa valtiota luonnonoikeudelle ja sille, että valtion tehtävä pohjimmiltaan on taata ihmisten vapaus luomalla riittävät, mutta ei liian pitkälle menevät rajoitukset. En tässä mielessä ole kiinnostunut siitä, onko valtio demokraattinen vai diktatuurinen, sillä hallitsijoiden valintamenettely on toissijaista suhteessa siihen, mitä hallitsija käytännössä tekee.

Valtio menettää luonnonoikeudellisen legitimiteettinsä silloin, kun se toimii vastoin yksilön oikeutta vapauteen, elämään ja omaisuuteen. Tuolloin ihmisillä on oikeus ja jälkipolvien kannalta suoranainen velvollisuus kumota laiton valta ja perustaa tilalle uusi. Sosialistit ja muut hobbesilaista kaikkien sotaa kaikkia vastaan pelkäävät ihmiset näkevät tämän Leviathanin sätkimisenä(2.), jolloin valtio ei toimi kunnolla johtuen siitä aineksesta, joka ei sopeudu heidän toiveidensa mukaiseen hegemoniaan, eikä valtion yhteistahto näin toteudu. On kuitenkin huomattavaa, että muun muassa Rousseaun viljelemä paikoin sekavakin käsitys yhteiskunnasta ikään kuin persoonana sinänsä on mieletön, eikä miljoonien yksilöiden muodostamalla valtiolla, toisin kuin suppealla heimolla, voi olla mitään sellaista, mitä voisi kutsua yhteistahdoksi. Tämän takia myös sosialismi, jossa poliittinen ideologia nousee yksilöiden henkilökohtaisten pyrkimysten edelle, on epäonnistuva kaikissa toteuttamisyrityksissään päätyen joko totalitarismiin tai sisällissotaan. Ihmistä kunnioittava sosialismi voi toimia ainoastaan pienyhteisön tasolla, ei koskaan laajemmissa kokonaisuuksissa.

Millaisia johtopäätöksiä voimme siis tehdä yhtäältä kansallismielisten puoleiden noususta ja toisaalta sosialististen perinteenjatkajien taantumasta? Yksinkertaistetusti näyttää siltä, että ihmiset ovat kyllästyneet ostamaan sitä, mikä ei täytä tuottajan lupauksia siitä, mitä ihmiset saavat vastineeksi. Kun sosialistit lupaavat reilumpaa, suvaitsevaisempaa ja vastuullisempaa yhteiskuntaa ja äänestäjät saavat sosialistien toiminnan jälkeen kannustamattoman, turvattomamman ja yksilöitä yhä enemmän rajoittavan arkielämän, kyllästyvät he äänestämään niitä, jotka eivät toteuta lupauksiaan ja etsivät vaihtoehtoja tilanteeseen. Kun virallinen totuus ja koettu totuus eivät vastaa lainkaan toisiaan, ihmiset haluavat muutosta. Koska demokraattisessa yhteiskunnassa sosialistit eivät DDR:n ja Neuvostoliiton tavoin voi vain kieltää väärin äänestämistä, menettävät sosialistit asemansa raivokkaasta vastapuolen demonisoimisesta huolimatta, sillä propagandalla voidaan saavutta ainoastaan väliaikaisia voittoja. Voit valehdella jollekin kaiken aikaa ja kaikille jonkin aikaa, mutta et voi valehdella kaikille kaiken aikaa.


_________________________

(1.)Tietyissä tapauksissa on oikeasti olemassa sosiaalisia konstruktioita ja termi on tietyissä tapauksissa ihan käyttökelpoinen kun tarkastellaan esimerkiksi ryhmäpsykologista toimintaa, mutta viittaan tässä radikaaliin konstruktivismiin, jossa todellisuus sinänsä kyseenalaistetaan käsitteiden ulkopuolella.

(2.)Teoksessaan Leviathan Hobbes antaa vertauskuvan kaksipäisestä valtiosta kärsien epileptisestä kohtauksesta, joka muinaisissa kuvauksissa käsitettiin sielun kamppailuksi henkeä vastaan. Tuolloin kumpikin osapuoli vuorollaan liikuttaa valtioruumiin jäseniä, joka lopulta tipahtaa sätkien maahan ja pahimmassa tapauksessa tästä seuraa koko valtion kuolema. Hobbesin näkemyksen mukaan ihmiset ovat ilman mitään instituutioita jatkuvassa sodassa toisiaan vastaan ja Hobbesin ratkaisu tähän ongelmaan on vahva suvereeni valta. Ihmiset perustavat valtion suojautuakseen toisiltaan ja näin luonnonoikeus perustelee ihmisten velvollisuuden olla kuuliaisia esivallalle ja sen edustajille. Kuten 1900-luvun liberalistiajattelija ja taloustieteilijä Friedrich Hayek kirjassaan Kohtalokas ylimieli toteaa, todellisuudessa ei tietenkään ole koskaan ollut hobbesilaista kaikkien sotaa kaikkia vastaan, sillä ilman yhteisöä ihminen kuolee nopeasti luonnontilassa ja täten ihmiset ovat aina toimineet yhteistyössä toistensa kanssa, ennen laajojen yhteiskuntien muodostumista. Yhteiskunta Gesellschaftin merkityksessä on syntynyt vasta silloin, kun yhteistahdon mukaan toimineet heimot ovat kasvaneet siinä määrin, että yhteistahdon sijaan ihmisten toimintaa ovat alkaneet ohjata henkilökohtaiset pyrkimykset, joita rajoittamaan on syntynyt esimerkiksi non-agressioperiaate. Tämä ei vaadi mitään varsinaista sopimusta, vaan tradition, jossa kasvetaan kulttuuriin omaksuen alusta alkaen hyvän ja huonon toiminnan erot, eli moraali.

Tekstit on blogista: http://jarkkopesonen.blogspot.com/ En jaksanut alkaa tekstiin upotettuja linkkejä tagittamaan tähän mukaan.

Miten on? Onko ounasteltu muutos väistämätöntä kun ihmiset kyllästyvät sosialistien kansalliseen itseinhopolitiikkaan? Jos on niin tapahtuuko tämä tarpeeksi ajoissa?

[Kareliana-55]

Vähän off topic'ia,
mutta eikö yllä olevassa blogitekstissä ja alla linkatussa,
Ruotsin Piraattipuolueen Rick Falkvingen Aftonbladet-lehdessä julkaistussa kirjoituksessa, ole kuin olekin hämmästyttävän paljon yhteneväisyyksiä?
Sukulaissieluisuutta kahden karviaisen verran vai silkkaa piratismia?

Rick Falkvinge:
"Det är det som striden handlar om. Makten över vad vi får veta. Den makten har funnits hos ett fåtal aktörer i västvärlden. Idag har nätet ändrat på det, och informationen går inte längre att styra. WikiLeaks är ett bra exempel. De tidigare makthavarna försöker med våld tvinga tillbaka tandkrämen i tuben, genom att försöka skaffa sig rätten att avlyssna, censurera och blockera."

Koko artikkeli:
http://www.aftonbladet.se/debatt/debattamnen/internet/article7859565.ab

[Hiidenlintu]

Rick Falkvinge:
"Det är det som striden handlar om. Makten över vad vi får veta. Den makten har funnits hos ett fåtal aktörer i västvärlden. Idag har nätet ändrat på det, och informationen går inte längre att styra. WikiLeaks är ett bra exempel. De tidigare makthavarna försöker med våld tvinga tillbaka tandkrämen i tuben, genom att försöka skaffa sig rätten att avlyssna, censurera och blockera."

Koko artikkeli:
http://www.aftonbladet.se/debatt/debattamnen/internet/article7859565.ab

Meinaatko, että Aftonbladet plagioisi suomalaisia blogisteja? Saanen epäillä.

[Kareliana-55]

Ei, en meinaa sen kummempaa puoleen enkä toiseen. Iski vain se "haute couture"-ilmiö, koska olin lukenut tuon Falkvingen debattiartikkelin vain vähän aiemmin ja tunnistin monia yhtymäkohtia noissa teksteissä.