Persu sentään!

[onni4me]

Törmäsin tällaiseen kannanottoon lukiessani Usarin blogosfääriä. Mielestäni huomionarvoista on kirjoittajan tasapuolinen näkemys ja pointit mahdollisista kipupisteistä Perussuomalaisissa.

Hyvä, että on tasapuolisiakin näkemyksiä ainaisen kritisoinnin asemasta.

http://juhanimerikallio.puheenvuoro.uusisuomi.fi/43284-persu-sentaan

Populismi ja kansa. Populismia on monenlaista. On kansaan
vetoavaa ja sitä sorttia, joka saa tarkoituksella saman joukon hermostumaan. Voi
kutsua jälkimmäistä manipulaatioksi, jolla on monenlaisia käyttötarkoituksia ja
edellistä niiden tuntemusten hyväksikäytöksi, joita kullakin kansalla aina on. On
niin kutsuttuja pyhiä ja luovuttamattomia arvoja kuten vaikkapa sauna, sisu ja
Sibelius, on koti uskonto ja isänmaa, on sellaisia arvoja kuten perhe ja siihen
kulloinkin kohdistuvat uhat – reaaliset tai kuvitellut – saavat meissä sen sisäisen
primitiiviolennon heräämään. Kyllä kansa tietää! Ja rötösherrat kuriin!



Nämä 'populistiset' arvot ja abstraktit sisäämme rakennetut
arvostukset – puhumattakaan nyt sitten konkreettisista kuten työpaikka, perhe
ja se oma rakas – saavat aina tunnelatauksen riippumatta siitä, kuinka hyvin
pystymme niitä yleisemmin tarkastelemaan ja ottamaan etäisyyttä.



Mikäs sen populistisempaa kuin politiikka. Populismin
kantasana (lat. populus) tarkoittaa kansaa ja tuohon joukkoon ovat vedonneet
kaikki poliitikot kaikkina aikoina – ja eivät suinkaan aina ilman ketunhäntää
kainalossa tai oman edun tavoittelua. Usein populismi rinnastetaan
kansankiihotukseen. Jonkin verran suomalaisia tulisikin kenties kiihoittaa, kun
katsoo äänestysprosentin lehmänhäntää vuodesta toiseen.



Suomalaisessa konsensuspolitiikassa populistiset liikkeet
eivät ole aiemmin Veikko Vennamon SMP:tä lukuunottamatta menestyneet. Puolueen
pilkkanimeksi tuli "Sirkka,
Minä ja Pekka" johtuen Vennamoiden perheen vahvasta esilläolosta.
Nyt vennamolaista manttelia sovitetaan
Timo Soinin harteille vanhojen aikojen muistoksi. Hajoita ja hallitse! Jossain vaiheessa
puolueelle junailtiin työministerin salkku. Vaaleissahan SMP oli luvannut
poistaa työttömyyden. Mahdoton lupaus – niitä muuten sanalla sanoen
harrastetaan yleisesti ennen vaaleja puolueesta riippumatta – kaatui sittemmin omaan
mahdottomuuteensa. Politiikka ei toimi pikaratkaisuna, koska eduskunnassa
muutamaa poikkeusta kuten Pohjois-Koreaa lukuunottamatta, on useampi puolue
kampittamassa toista. Mitä tuolloin kulisseissa tapahtui, sitä tuskin koskaan
saadaan tietää. Politiikka on ryhmätyötä, näin ainakin jos jokin puolue ei saa
enemmistömandaattia kansalaisilta.



Superpersu. Lukuunottamatta katolista uskoaan ja Millwallin
kannatustaan, Soinin Timo varmasti käy ikäisensä suomalaisen perikuvasta.
Kroppakin on muotoutunut meille suomalaisille tutulla tavalla. Näin myös
itselläni. Me suomalaiset syömme liikaa, mutta en silti ole kannattamassa
syrjintää painoindeksin perusteella. Soinia on ilo kuunnella. Kaikkien
poliitikkojen joukossa hän on vaivautunut löytämään jotain sanottavaa. Ja hän
sanoo suoraan, mikä on suomalaisessa viime aikojen politiikassa raikas
tuulahdus. Riippumatta siitä, mitä mieltä hänen puheistaan on, on ne perusteltu
tavalla, joka vaatii vastakritiikkiä esitettäessä aivonystyröiden hieromista. Ihan
tyhjästä hän ei puheitaan ole rakentanut. Toinen asia sitten on, kuinka
vakavissaan hän tosiasiassa on. Jos hänelle kansa antaisi ehdottoman mandaattinsa,
uskoisiko hän todella olevan viisasta vetää maamme Euroopan Unionista ja uskoisiko
hän Suomen markkavaluutan kantavuuteen globaalissa markkinataloudessa. Uskon,
että hän realistina ei näihin haavekuviin takerru kovin kiihkeästi. Politiikassa
tarvitaan todellinen enemmistö noin raskaiden ratkaisujen tekemiseen. Voittivat
perussuomalaiset sitten vaikka kuinka merkittävällä prosentilla, ei se tule
kaikesta hehkutuksesta huolimatta riittämään noihin mainittuihin asioihin. Jossain
määrin tuleva persujen eduskuntapaikkojen määrä tulee olemaan eräänlainen
Pyrrhoksen voitto.



Mitä jää käteen? Timo Soini on vetänyt perussuomalaisten
vankkuria pitkään. Niin pitkään, että se minusta näkyy jo hänen habituksessaan.
Työ vaatii veronsa, oli se sitten poliittista tai ei. Iso kysymys onkin, löytyykö
puolueesta yhtä valovoimaisia tähtiä vai hajoaako se johtajan mahdollisesti poistuttua näyttämöltä sisäisiin riitoihin ja linjattomuuteen. Tällainen ei ole
kovin tavatonta kansansuosiota nauttivissa liikkeissä. Johtohahmoon kohdistuu
aina paineita niin sisältä kuin ulkoakin. Persujen linja vaatisi muutenkin
jonkinlaista konkretiaa. Ei riitä olla vastaan asioita ja haukkua tehtyjä
ratkaisuja tietäen vallan hyvin, että itse ollessa mukana päätöksenteossa,
löytyy kyllä omaakin puoluetta haukkuvia. Karavaani kulkee ja koirat räksyttää.
Kyllä, mutta mihin on Soinin karavaani matkalla? Toivottavasti ei 1970 –luvun menneeseen
vaan uusia haasteita kohti, joita yhdentyneessä ja yhdentyvässä Euroopassa
riittää.



"Politiikassa ei pidä
hermostua. Voitat naurun, voitat asian. Menetät malttisi, häviät asian." totesi
Timo Soini plokissaan. Tuo kuulostaa hieman samalta kuin Oscar Wilden tokaisu: "Jos
kerrot ihmisille totuuden, saa heidät nauramaan ensin, sillä muutoin he
murhaavat sinut." No, mielikuvat sikseen, Soini on järjen ihminen ja merkittävä
vaihtoehtopoliitikko. Eivät järjettömät ihmiset saa taakseen moisia
kannatusmääriä. Muutokselle on tilaus. Samalla kun Soini höyryää ja löytää
vikaa joka asiasta Brysseliä myöten, saa hän isot puolueet terävöittämään omaa
linjaansa. Hän kutsuu isoja puolueita Tupuksi, Hupuksi ja Lupuksi ja
kieltämättä ainakin Vanhasen kaudella asioista ei paljoa keskusteltu ja
pääministeri vastusti demokratiaan oleellisesti kuuluvaa avointa keskustelua ja
valmistelua. Nyt, kiitos Soinin, ollaan havahtumassa oikeasti kertomaan mitä
halutaan ja millä ehdoilla.



Mikäli Timo Soinia ja
perussuomalaisia ei olisi, olisi heidät täytynyt keksiä herättämään suomalainen
poliittinen keskustelu pitkään vallinneesta itsekeskeisestä horroksesta ja
päämäärättömästä muminastaan.

[Hessu]

Kohtuullisen asiallista pohdiskelua. Sellainen maku jäi kertalukemisen jälkeen.

Yhden asian kuitenkin korjaisin. Tai oikeastaan tarkennan.

Merikallio kirjoittaa seuraavasti:

Jossain vaiheessa puolueelle junailtiin työministerin salkku. Vaaleissahan SMP oli luvannut poistaa työttömyyden. Mahdoton lupaus – niitä muuten sanalla sanoen harrastetaan yleisesti ennen vaaleja puolueesta riippumatta – kaatui sittemmin omaan mahdottomuuteensa.

Itse asiassa kyse oli pitkäaikaistyöttömyyden poistamisesta.

Pitkäaikaistyöttömyyden poistossa Leppänen onnistuikin aika hyvin ns. Rinteen mallin avulla, vaikka kommunistit (skdl, nyk. vas), sosialidemokraatit ja kepulaiset puukottivat jatkuvasti selkään. Sosialidemokraateille ei edes riittänyt, että Heikki Rinne oli omista joukoista. Leppästä piti tölviä ja vastustaa kaikin keinoin, jotta Smp saataisiin pudotettua.

Rinteen malli oli liian hyvä ja sen aktiivinen suosiminen olisi nostanut Leppäsen kovaan kurssiin. Sdp ja Keskusta sekä Skdl halusivat yhteistuumin estää Smp:n nousun, vaikka estivätkin taustatoimillaan samalla monien ihmisten työllistymisen. Sellaista oli politiikka tuolloin ja pahemmaksi vain on mennyt.
Ay-liike ei pitänyt Rinteen mallista, koska sen työllistävä vaikutus kohdistui  pieniin ja keskisuuriin yrityksiin. Ay-liike pelkäsi jo tuolloin, että ihmiset saattaisivat ryhtyä ajattelemaan omilla aivoillaan, kun saisivat työskennellä enenevässä määrin ilman ammattiyhdistysaktiivien painostusta.

Olin jonkin aikaa työministeriön palveluksessa kyseisen Rinteen mallin työryhmässä (en ollut minkään puolueen jäsen). Tuttavapiiriini kuului tuohon aikaan useita politiikassa aktiivisesti vaikuttaneita ja edelleen vaikuttavia sosialidemokraatteja, jonkin verran Skdl:n väkeä sekä muutamia kepulaisia ja kokoomuslaisia. Siihen aikaan poliittisen värin tunnustaminen oli hyvin yleistä toisin kuin nykyisin.

Leppäsen toimien piilovastustaminen ja moittiminen mediassa (erityisesti Yle) oli järjestelmällistä ja tarkoitushakuista. Myös ministeriön sisällä kapulaa lyötiin rattaisiin aina kun tilaisuus tuli. Pääosa ministeriön työntekijöistä oli Skdl:n tai Sdp:n jäsenistöä. Myös monien tietämä Risto Laakkonen (sdp) http://www.etmu.fi/fin/laakkonen.html majaili tuolloin työministeriössä viisastelemassa. Hän oli jo tuolloin Hyvä Ihminen.

[lihansyöjähetero]

Erittäin hyvin kirjoitettu Merikalliolta tämä persuista ja populuksesta oleva ja käsittelevä kolumni. Vaikka Merikallio on SDP:läinen. Silti harvinaisen asiallinen teksti.