News:

Jos haluat tukea Homma ry:n toimintaa, voit liittyä kannatusjäseneksi maksamalla 30 euroa tilille FI4958001320216863

Main Menu

2010-09-01 Ruotsi: Näin vaalit alkoivat.

Started by M.K.Korpela, 02.09.2010, 02:12:46

Previous topic - Next topic

JT

Ruotsissa fasismi marssii reilun kaupan tennareissa.
Kun hollitupalaiset päästää salin puolelle, ne eivät siitä hienostu, vaan muuttavat salin hollituvaksi.
-Kari Suomalainen

Ei ehkä ole liioiteltua sanoa, että turvapaikanhakijat ovat parasta, mitä Suomelle on tapahtunut sataan vuoteen.
- Mirja Niemitalo ("Hyvyyden aalto pyyhkäisi yli Suomen", Kaleva, 2.10.2015)

rähmis

Pia Kjærsgaard käväisi tänään kohottamassa henkeä ruotsidemokraattien vaalitilaisuudessa Höganäsissä, missä paikalla oli myös Jimmy Åkesson ja 200 kuulijaa.

Tanskan kansanpuolueen johtaja tarjosi oikeaa koukkua Mona Sahlinille, joka aiemmin on varoittanut äänestämästä Väärin, koska se johtaisi maan Tanskan tielle. Kjærsgaard kuittasi sanomalla Sahlinin olevan onneton poliitikko, joka ei osaa muuta kuin arvostella muita.

Päivän helmi:

"Jos teidän poliitikkonne haluavat tehdä Malmöstä, Göteborgista ja Tukholmasta pikku-beirutteja klaanisotineen ja joukkoraiskauksineen, niin tuosta hieman etelämpää kulkee Öresundbro salmen yli", Kjærsgaard vinkkasi tulevaisuudesta huolestuneille ruotsalaisille.

Expressen


KJ

QuoteEdit. IS pääsi yllättämään.
http://www.iltasanomat.fi...at/uutinen.asp?id=2249598

Siis mitä ihmettä:
Maahanmuuttokriittinen ruotsalaispoliitikko pahoinpideltiin: Otsaan kaiverrettiin hakaristi.

Miksi nyt ei kirjoitettu kuten normaalisti Erkko-mediassa: maahanmuuttajavastainen, äärioikeistolainen, natsi, rasisti, fasisti tjms. viherstallari-tavaraa?

Taitaa joku nettitoimittaja olla maanantaina töitä vailla.

What would Gösta Sundqvist do?

Lentomestari

Näitä uutisia Ruotsista lukiessa mietin, että jonkun maan on uhrauduttava, olkoon se Ruotsi. Ruotsi kaatukoon omaan mahdottomuuteen mahdollisimman nopeasti, jotta muu eurooppa pelastuisi, sitten kun  menemme nostamaan rakkaan vihollisemme jaloilleen, on muistettava kirjoittaa velkakirja koko summalle, silloin vuoltu hakaristi otsassa lasketaan mukaan, sotaoikeudessa tavataan. Kts. liite WW2 oikeudenkäynnit.

rähmis

Quote from: rähmis on 11.09.2010, 15:42:21
Quote from: rähmis on 11.09.2010, 08:17:37
Viikko aikaa vaaleihin ja peli kovenee.

Ruotsidemokraattien ehdokkaan kotiin tunkeuduttiin Malmössä

Kaksi miestä tunkeutui eilen illalla vaaleissa ehdokkaana olevan ruotsidemokraatin kotiin. Poliisi tutkii asiaa vapaudenriistona ja pahoinpitelynä. Tunkeutujilla oli mukanaan puukko ja uhrin sanotaan olevan lievästi loukkaantunut.

Puolueen lehdistösihteeri Erik Almqvist vahvistaa, että hyökkäyksen uhri on ehdokkaana vaaleissa, muttei kerro enempää kunnes on keskustellut tarkemmin asiasta miehen kanssa. Almqvistin mukaan ei ole pienintäkään epäilystä siitä, etteikö hyökkäys olisi ollut poliittisesti motivoitunut.

Bo Paulsson Malmön poliisista kertoo, että miehen naamaa oli viillelty puukolla. Puukkosankareiden matkaan lähtivät rahat ja tietokone.

Sydsvenskan

Tämä on suloista. Tuorein päivitys tapahtumaan.

Puukolla pahoinpidelty ja ryöstetty ruotsidemokraatti on osoittautunut 24-vuotiaaksi David von Arnold Antoniksi, joka on ehdolla sekä Malmön kaupunginvaltuustoon että maakäräjille. Hän oli eilen illalla viemässä roskia ulos, kun kelmit iskivät. Naamiomiehet pakottivat poliitikon asuntoonsa, missä hänen otsaansa viillettiin puukolla hakaristi. Koko tapaus oli vartissa ohi, minkä jälkeen uhri soitti poliisille.

Kohtalo on kolhinut Davidia ennenkin, sillä aiemmin tänä vuonna yksi puukkomies on jo ehtinyt hyökätä hänen kimppuunsa, kun hän oli palaamassa erään koulun vaalitilaisuudesta, missä häntä oli heitetty kananmunilla.

Aiemmin eilen oli von Arnold Antonin kotitalon seinään ilmestynyt vihakirjoitus ja väkivaltavasemmiston tarroja.

Ruotsidemokraattien edustaja päätti boikotoida Sydsvenskanin järjestämää vaalipaneelia tänään Stortorgetilla vaatien vasemmistoa tuomitsemaan teon, minkä Ilmar Reepalu tekikin.

Sydsvenskan

Jotain positiivista tästäkin on seurannut. Svenska Dagbladetin pääkirjoitustoimituksen blogissa puututaan yllättävän ponnekkaasti väkivallan arkipäiväistymiseen Ruotsin politiikassa. Blogi oli toki noteerannut jo aikasemmankin puukkohyökkäyksen, mutta tämä tuore, samaan poliitikkoon kohdistunut sattumus oli toimittajan mielestä kertaluokkaa törkeämpi.

Väkivallan ruotsidemokraatteja kohtaan on loputtava

Aiemmin päivällä ruotsidemokraattien julkista kokoontumista oli häirinnyt äärimmäisen aggressiivinen vastamielenosoittajien joukko, minkä vuoksi Malmön poliisin olisi pitänyt olla paremmin hereillä. Väkivalta ei iske kuin salama kirkkaalta taivaalta, vaan kyseessä on systemaattinen toiminta toisenlaisen poliittisen näkemyksen omaavien taholta.

Ei ole olemassa mitään tekosyytä tapahtuneelle. Väkivallalla vaiennetaan kelpo poliitikot hiljaiseksi. Nämä sattumukset ovat uhka demokratialle ja on ihme, ettei kukaan ole vielä menettänyt henkeään.

Ruotsidemokraatteihin kohdistunutta väkivaltaa on vähätelty aivan liian pitkään. Syitä on ainakin kaksi.

Osaltaan ongelma on hyysäävä asenne nk "antifasistisia aktivisteja" kohtaan. "Antifasistien" väkivallanteot hyväksytään, koska heidän tarkoitusperiään pidetään jaloina. Mutta eri mieltä oleviin kohdistunut terrori ei ole hyvä asia. Se ei saa olla sitä. Sille ei ole olemassa tekosyitä.

Toinen onglema on se, että vastuulliset viranomaiset eivät saa väkivallantekijöitä aisoihin. Näiden porukoiden mobilisoinnin ei pitäisi tulla kenellekään yllätyksenä. Jos äärinäkemyksiä kannattavat vastamielenosoittajat häiritsevät ruotsidemokraattien julkista tapaamista esimerkiksi ampumalla ilotulitteilla ihmisiä, on kohtuullista odottaa poliisin olevan riittävän hyvin valmistuneita ja olevan valmiita suojaamaan hyökkäysten kohteita - ihmisiä - terroriteoilta.

Jos kyseessä on resurssionglema, ratkaiskaa se. Jos kyseessä on johtamisongelma, antakaa kenkää niille päälliköille, jotka eivät ymmärrä, että demokratian toteutuminen tässä maassa riippuu siitä että he hoitavat työnsä kunnolla. Mitään tekosyitä ei ole olemassa.   
Svenska Dagbladet

Kallioinen Käsi


Enpä olisi uskonut lukevani tuollaista SvD:sta, mutta hyvä jos sielläkin silmät aukeavat pikkuhiljaa. Ehkä seuraavaksi voisi tulla jo poikkipuolinen kommentti äänestystavasta?

Valafar

Här är de 20 översta namnen på SD:s riksdagslista

(http://gfx.aftonbladet-cdn.se/multimedia/dynamic/01282/sd1_1282179t.jpg)

http://www.aftonbladet.se/nyheter/valet2010/article7769533.ab

Kallioinen Käsi


Aika paksua Aftonbladetilta, ottaen huomioon mitä juuri toissapäivänä SD:n kandidaatille tapahtui!  >:(

Lentomestari

Jopas Ruotsin vaaleista tulee uutisointia, ainakin radiossa. Aamulla kello kuusi kuuntelin toimittajan selostusta ko. vaaleista, meni jotenkin näin "vaarana on että muukalaisvastainen ruotsidemokratia pääsee vaaankieliasemaan", nimenomaan käytettiin tuollaista ilmausta, kuuullosti kuin olisi jostain kummajaisista kyse kun puhuttiin näistä sosiaaliturvapaikanhakijoista.

normi

"muukalaiset" on melko epämääräinen joukko.

Eilen tuli FST:ltä jokin ohjelma jossa kait pari toimittajaa oli kiertänyt pohjoismaita ja nyt oltiin suomessa. Lopuksi tavattiin helsingissä maahanmuuttaja, joka oli intialainen (ilmiselvä muukalainen) joka teki toimittajille intialista ruokaa. Kaveri oli Nokialla ja täysin sopeutunut ja tuntui suhtautuvan huumorilla intialaiseen kulttuuriin. Kaiken lisäksi oli aikoinaan kääntynyt hindusta kristityksi ilmeisesti jo ennen muuttoa Suomeen.

Tällaista maahnmuuttaja muukalaista tuskin vastustaa tuskin kukaan länsimaissa (paitsi oikeat natsit). Sen sijaan juuri sopeutumishaluton ja tiukasti omista päivänvaloa kestämättömistäkin tavoistaan kiinni pitävät maahanmuuttajat ovat niitä "muukalaisia" joita pitääkin vastustaa.
Impossible situations can become possible miracles

LVirus

Ymmärsinkö oikein? Aftonbladet julkaisi nimin ja summittaisten osotteiden kera SD:n ehdokkaiden listan? Hieno homma, voimme siis odottaa lisää ruotsalaista demokratiaa.
"Kun Lontoo tai Varisuo alkaa pikkuhiljaa uusien asukkaiden myötä muuttumaan Afrikaksi tai Lähi-idäksi, sitä kutsutaan kansainvälistymiseksi, mutta kun valkoihoinen länsimaalainen menee Afrikkaan tai Lähi-itään ja alkaa muuttamaan sitä eurooppalaiseksi, sitä kutsutaan kolonialismiksi." - KalleK

Oami

Niin no, monet puolueethan maksavat sanomalehdille siitä, että julkaisevat niiden ehdokkaista listan nimien ja kuvien kera.

Minulle tuosta jäisi (siis jollen jo nyt paremmin tietäisi) päällimmäisenä mieleen, että ihan tavallisennäköisiä ihmisiä (olkoonkin että kaljupäällä on isoin kuva). Ei sellaisia uhkaavanoloisia öyhöttäjiä mistä niin paljon on ennen hälisty. Puolue muiden joukossa.

Loppujen lopuksi uskon tuonkin jutun olevan vain SD:n etu, ei sillä että moinen olisi AB:n tarkoitus ollut mutta kuitenkin.
Oula "Oami" Lintula — www.oulalintula.fi

Kikken

Ruotsissa vasemmisto riehuu tällä hetkellä oikein kunnolla. Ruotsindemokraattien tilaisuuteen ilmestyi 500 mielenosoittajaa. Tällä hetkellä siellä heitellään pulloja ja kiviä aftonbladetin mukaan.

http://www.aftonbladet.se/nyheter/article7775525.ab

Veli Karimies

Kuvasta on aika selvää ketkä sielä riehuvat. No "nuoriso" tietenkin.

rähmis

Quote from: Veli on 13.09.2010, 15:54:40
Kuvasta on aika selvää ketkä sielä riehuvat. No "nuoriso" tietenkin.

Tässä liikkuvaa kuvaa.

Ruotsidemokraatit kuljetettiin pois poliisisaattuessa ja koko tilaisuus jäi pitämättä.

Sanglier

Ei ole toisinajattelijoilla helppoa. Olivatkin todella uhkaavan oloisia ja mielipuolen näköisiä.

Ei kun ne olikin niitä antirasisteja.

Ano Nyymi

Quote from: Sanglier on 13.09.2010, 18:47:08
Ei ole toisinajattelijoilla helppoa. Olivatkin todella uhkaavan oloisia ja mielipuolen näköisiä.

Ei kun ne olikin niitä antirasisteja.

Ennen muinoin niitä tavattiin sanoa natseiksi. Niin ne ajt muuttuu  ;D

Roope

Yleisradio kertoi eilisen Sahlinin ja Reinfeldtin tv-väittelyn pääaiheiksi sosiaaliturvan, työllisyyden ja ilmastonmuutoksen. En ole katsonut itse väittelyä, mutta Dagens Nyheterin selostuksen mukaan pääteemana oli Ruotsin kahtiajakautuminen, josta konkreettisena esimerkkinä käsiteltiin "uusruotsalaisten" syrjäytymistä.

QuoteFredrik Reinfeldt såg hur Sverige i dag står inför en stor utmaning för att kunna ge de nya svenskarna möjligheter till jobb och att lära sig svenska och att bo var de vill.

– Några av de sakerna som du nämner, om hur man ska kunna komma i kontakt med arbete och utbildning tidigt, de är viktiga. Men många flyktingar som har kommit till Sverige har hamnat i några få bostadsområden. Det borde vara alla kommuners ansvar att ta emot invandrare och ta ansvar för dem, sa Sahlin.

Sahlin talade varmt om att använda rotavdrag till att rusta upp de många dåligt underhållna skolor som finns i förorterna och fick delvis medhåll av Reinfeldt.

– Vi tänker oss att skapa ekonomiska frizoner i de mest utsatta områdena så att företag som satsar där kan anställa människor som bor i förorterna, sa Reinfeldt.
DN: Debatt om ett "delat Sverige"

Ratkaisut olivat tuttua "kotouttamista ja resursseja"-osastoa. Sahlin vaati kunnille turvapaikanhakijoiden vastaanottopakkoa ja Reinfeldt esitti verovapautta maahanmuuttaja-asuinalueiden yrittäjille. Maahanmuuttoasiaa kuitenkin käsiteltiin, toisin kuin YLEn tiivistyksestä voisi luulla.

Tässä itse väittelyt, jos joku haluaa katsoa: Englanniksi dubattu ja alkuperäinen.
Mediaseuranta - Maahanmuuttoaiheiset uutiset, tiedotteet ja tutkimukset

foobar

Quote from: Kikken on 13.09.2010, 15:49:57
Ruotsissa vasemmisto riehuu tällä hetkellä oikein kunnolla. Ruotsindemokraattien tilaisuuteen ilmestyi 500 mielenosoittajaa. Tällä hetkellä siellä heitellään pulloja ja kiviä aftonbladetin mukaan.

http://www.aftonbladet.se/nyheter/article7775525.ab

<spekulaatio>

Mikäköhän on muuten todennäköisyys että helvetti pääsee vielä pahemmin valloilleen tämän viikon aikana? Mikä on todennäköisyys, että Ruotsin media pimittää vielä uutisia äärimmäisenkin törkeistä tapauksista sen verran, etteivät ne ehdi tulla julkisuuteen ennen ensi viikkoa? Eiköhän muutama mukava poliittinen murha tai rammaksi hakkaaminen kuitenkin rikkauden maailmankuvaan mahdu, sadoista tuhansista suu vaahdossa raivoavista kun aina löytyy muutama tekijä.

Vaalituloksen voi tietenkin pelastaa sopivasti löydetty supernatsi joka kytketään SD:n puoluejohtoon. Vaalien jälkeen saattaa paljastua, ettei uutinen aivan pitänytkään paikkaansa.

</spekulaatio>

Usko Ruotsiin toimivana edustuksellisen demokratian, tasapuolisen sananvapauden ja tiedonvälityksen sekä yhdenvertaisten ja rikkumattomien ihmisoikeuksien valtiona ja yhteiskuntana alkaa kieltämättä meikäläiseltä olla aika perusteellisesti mennyt.
"Voi sen sanoa, paitsi ettei oikein voi, koska sillä antaa samalla avoimen valtakirjan EU:ssa tapahtuvalle mielivallalle."
- ApuaHommmaan siitä, voiko sanoa Venäjän tekevän Ukrainassa siviilien kidutusmurhia ja voiko ne tuomita.

L. Brander

Quote from: Kikken on 13.09.2010, 15:49:57
Ruotsissa vasemmisto riehuu tällä hetkellä oikein kunnolla. Ruotsindemokraattien tilaisuuteen ilmestyi 500 mielenosoittajaa. Tällä hetkellä siellä heitellään pulloja ja kiviä aftonbladetin mukaan.

http://www.aftonbladet.se/nyheter/article7775525.ab

Taas yksi esimerkki Kansankodin tukemasta "valtioterrorismista". "Eihän tuo ole niin vakavaa, että nuoriso ilmaisee fasismin vastaisen mielipiteensä." :facepalm:

Mitähän tapahtuisi, jos asetelma olisi toisinpäin?
:flowerhat: => "Härregud, eihän poliittista kokousta saa häiritä, pamputtakaa nahkatukkia."


LB
Dystooppinen salamasota

tjuguskegg

#140
Quote from: Inna on 13.09.2010, 20:45:05
Quote from: rähmis on 13.09.2010, 18:17:44
Tässä liikkuvaa kuvaa.

Ruotsidemokraatit kuljetettiin pois poliisisaattuessa ja koko tilaisuus jäi pitämättä.

Todella surullista. Suomessakin (ainakin Helsingissä) on katukuvassa todella paljon noita "islamilaishuiveja", joita demokratian vastustajilla tuossa videossa on kaulassaan ja naamansa peittona. Aina pistää miettimään kun sellaisen näkee, että onkohan kantaja nyt ihan varma sympatioistaan, vai meneekö jonkin muodin mukana.

Itse ainakin käytän vihreää Palestiinahuivia sen takia, että se on pirun tyylikäs. Muuta agendaa sillä ei ole. Ostin sen btw. sotavarusteita myyvästä liikkeestä.  8)

edit. asiasta kukkahattuun.  :flowerhat: Tässä tuoretta videomatskua Malmöstä:
http://www.youtube.com/watch?v=o9k5AaOeUHY

retired

Quotehttp://www.aamulehti.fi/uutiset/ulkomaat/189799.shtml

Ruotsissa nähdään jo nyt miten mokuttaminen on tuhonnut kansalaisten tahdon puolustaa maataan, tähän kai on pyrittykin?

Haluaisin nähdä poliisien joukkoirtisanoutumisia tai kieltäytymisiä tehdä työtään vallitsevissa olosuhteissa, vallitsevilla valtuuksilla. Saisivat kerrankin kansalaiset kunnolla nähdä mitä suvaitsevaisuus todellisuudessa on ja millaista  tulevaisuutta on odotettavissa väistämättömästi ellei muutosta pian tapahdu.


Punaniska

Quote from: Jesse Sahanen on 13.09.2010, 22:30:24
Itse ainakin käytän vihreää Palestiinahuivia sen takia, että se on pirun tyylikäs. Muuta agendaa sillä ei ole. Ostin sen btw. sotavarusteita myyvästä liikkeestä.  8)

Sehän on sotilaskäytössä ollutkin, en tosin muista niitä Varustelekan mainossanoja.

Mutta muuten: Kundit, tää on hienoa! En olisi ikinä uskonut, että nuo vatipäät auttavat noin isolla sydämellä SD:tä kunnon vaalivoittoon!

Toivottavasti kuitenkaan kenellekään ei satu mitään pahempaa.
Well the sun don't shine where it used to
And the angels are hidin' their heads
People don't listen to their hearts anymore
Seems the good men all are dead
There ain't no right, wrong, no in between
That ain't the constitution that they wrote for me

JT

Quote from: Jesse Sahanen on 13.09.2010, 22:30:24
Quote from: Inna on 13.09.2010, 20:45:05
Quote from: rähmis on 13.09.2010, 18:17:44
Tässä liikkuvaa kuvaa.

Ruotsidemokraatit kuljetettiin pois poliisisaattuessa ja koko tilaisuus jäi pitämättä.

Todella surullista. Suomessakin (ainakin Helsingissä) on katukuvassa todella paljon noita "islamilaishuiveja", joita demokratian vastustajilla tuossa videossa on kaulassaan ja naamansa peittona. Aina pistää miettimään kun sellaisen näkee, että onkohan kantaja nyt ihan varma sympatioistaan, vai meneekö jonkin muodin mukana.

Itse ainakin käytän vihreää Palestiinahuivia sen takia, että se on pirun tyylikäs. Muuta agendaa sillä ei ole. Ostin sen btw. sotavarusteita myyvästä liikkeestä.  8)

edit. asiasta kukkahattuun.  :flowerhat: Tässä tuoretta videomatskua Malmöstä:
http://www.youtube.com/watch?v=o9k5AaOeUHY

Minullakin oli Jasser-huivi joskus nuorena rokkarina, eli v. 1978-79 tms. Jostain sen löysin, eli se päätyi minulle ikään kuin vahingossa. Se oli käytännöllinen talvivaate nahkarotsin kanssa (joka taas ei ole talvivaate). Minulla ei ollut aavistustakaan, että huivilla oli myös islamistista symboliarvoa, vaikka Jasser Arafatilla sellainen olikin aina päässään tv-uutisissa. Politiikka ei juuri kiinnostanut. Nykyään on toisin. Aina kun näen Jasser-huivin nuoren hipsterin (ei-palestiinalaisen/arabin) kaulassa, jokin takaraivossani kuiskaa "idiootti". En mahda sille mitään.
Kun hollitupalaiset päästää salin puolelle, ne eivät siitä hienostu, vaan muuttavat salin hollituvaksi.
-Kari Suomalainen

Ei ehkä ole liioiteltua sanoa, että turvapaikanhakijat ovat parasta, mitä Suomelle on tapahtunut sataan vuoteen.
- Mirja Niemitalo ("Hyvyyden aalto pyyhkäisi yli Suomen", Kaleva, 2.10.2015)

Juha J.

Ruotsidemokraatteja kyllä halukkaasti kuvataan kotimaisessa mediassa muukalaisvastaisiksi. Tänäänkin YLE:n radiouutisissa.

Vaalien epäilyttävät väärinkäytökset eivät vieläkään kiinnosta?
Chillax mothafuckas. Toimitaan järkevästi.

ajuha

#145
jos kolmekymmentä hippiä huutaa; nej rasism, niin mitä sitten?

vähän vanhahan minä olen, mutta, ed. http://svtplay.se/v/2144605/stokigt_vid_sd-mote

aiheuttaa, kysymyksen miksi?

ei suomessa tommosta katella, keväällä 2010 kouvolassa d..f, yms. muut  kerättiin muutoksen kortteja, ei näkynyt , ainakaan kertoina joissa olin mukana yhtään anarkosossua


hippiä loimeen, ja manu laittaa vielä hipin sirmakkaan manun katkaravun, universaalisesti.

Miniluv

Ei mennä palestiinalaishuiveihin enempää tässä ketjussa.
"If you're running in fear of your own voters, there is nothing America can do for you".  JD Vance

Eikö ryssä kuole netissä länkyttämällä? Vielä ehtii värväytyä!  https://ildu.com.ua/

Lentomestari

Rehellistä uutisointia odotellessa, voi tähän väliin mainita hyysärin edelleen uutisoivan "muukalaisvastaisen" puolueen mahdollisesta vaaankieliasemasta, joka olisi pahin mahdollinen skenaario. :facepalm:

Toivottavasti elän niin pitkään, että kerkeän lukemaan historiikkia näistä mokuajoista, emme ole vielä ruotineet suomettumisen traumojakaan, kun jo uutta kriisiä kasataan.

Eikös joku ajatus ole kansan historiasta, joka ei tunne/tunnusta omaa historiaa, ei tunne itseään? näinkö se meni, aforismit ei ole parhaita puoliani, vaikka kovasti ajattelenkin.

Iloveallpeople

"Kun poliitikko pakotetaan lähtemään paikaltaan tai suljetaan puolueesta tiedotusvälineiden painostuksen vuoksi, ei kyse ole mistään punavihreästä salaliitosta, vaan juuri siitä, miten demokratian pitääkin toimia."  (käännös) - Lasse Garoff

Kikken