News:

Jos haluat tukea Homma ry:n toimintaa, voit liittyä kannatusjäseneksi maksamalla 30 euroa tilille FI4958001320216863

Main Menu

2009-02-27 Etelä-Saimaa: Rasismi nostaa taas päätään

Started by rähmis, 15.03.2009, 17:37:42

Previous topic - Next topic

rähmis

Kriittinen maahanmuutto-keskustelu ja taantuma raivaavat julkista tilaa rasismille.

Kriittinen maahanmuuttokeskustelu ja taloudellinen taantuma ovat nostattaneet rasismia viime kuukausina. Yhteiskuntatieteiden tohtori Päivi Harinen Joensuun yliopiston sosiologian laitokselta on huomannut maahanmuuttovastaisuuden kasvua.

- Nyt on ollut valtavan paljon maahanmuuttokriittistä keskustelua. Perussuomalaisten oikeistopolitiikan siivellä on ikään kuin päässyt syntymään tällaista maahanmuuttovastaisuutta.

- Sitä näkee, kun katsoo esimerkiksi netin keskustelupalstoja. Niissä kannanotoissa on aikamoista sontaa ja törkyä.

Harisen mukaan maahanmuuttovastaisuus on purkautunut esimerkiksi Savonlinnassa nuorten väkivaltaisina yhteydenottoina.

- Joensuussa se on ilmennyt uhkailuna ja ilkivaltana. Esimerkiksi ulkomaalaisten autoja on rikottu, ja olen nähnyt myös natsilippuja liehumassa. Yksi punkkarikin on piesty sairaalakuntoon.

Joensuun poliisi on Harisen mukaan rekisteröinyt tapaukset.

- Missään kaupungissa ei asiasta hirveästi puhuta, kun ei haluta olla rasismin pesä. Ajan ilmapiirin myötä rasismi on leimahtanut.

1990-luvulla haettiin lamasta syytä rasismille.

- Lama on aika, jolloin rasismille yhtäkkiä raivautuu julkista tilaa. On työttömyyttä, jolloin maahanmuuttajista ajatellaan, että miksi nuokin tuossa kärkkyvät. Lama antaa yhden välineen lisää vastustukselle.

- Minusta rasismi on meissä jo valmiina, opittuna suhtautumisena. Se saa laman aikaan tilaisuuden tulla näkyviin ja purkautua.

Harisen mukaan lamalla ja rasismilla ei ole tieteellistä syy-yhteyttä. Hänen mielestään 1990-luvun rasismiaalto lähti hyvin samanlaisista tapahtumista liikkeelle kuin mitä viime aikoina on ollut.

Päivi Harinen on toiminut tutkijana muun muassa Joensuun skinit - yhteisön tuote? -projektissa 2000-luvulla. Hänen mukaansa skinien ryhmittymä syntyi aikanaan salakavalasti.

- Ei sitä tajuttu, minkälaisella laajuudella he alkavat toimia ja vaikuttaa. Asiaan suhtauduttiin nuorisokulttuurisena liikehdintänä.

- Se oli rankka juttu. Niille ydintyypeille, jotka olivat mukana skinien liikkeessä, on käynyt tosi huonosti. Kovin moni ei ole enää elossa. Osa on vankilassa, jotkut päätyivät itsemurhaan, ja jotkut on tapettu.

Harisen mukaan Joensuun skinit eivät aiheuttaneet harmia pelkästään ympäristössä ja yhteisössä, vaan he tuhosivat samalla myös oman elämänsä.

- Se on se puoli, jota ei tultu ajatelleeksi. He vetivät rikospiiriin nuoria nappuloita, ja monen kriminaalin "ura" alkoi silloin.

Harinen kertoo, että Joensuussa elää nyt skinien uusi sukupolvi. Heidät tunnistaa, ja he tunnustautuvat rasisteiksi. Erona on se, ettei heidän kohdallaan puhuta skineistä.

- Uusi sukupolvi kutsuu itseään natseiksi. Heidän toimintansa ei ole niin organisoitua kuin skinien, vaan se on häilyvämpää. Näitä nuoria natseja on Joensuun lisäksi ainakin Savonlinnassa.

Skinien kohdalla puhuttiin siitä, että he olisivat olleet laman tuote. Harisen mukaan sillä yritettiin ymmärtää skinien toimintaa.

- Yksi selitys oli se, että Joensuuhun saapui juuri syvimmän taloudellisen laman aikaan suuri joukko somalialaisia pakolaisia.

Harisen mukaan itärajan tuntumassa venäläiset herättävät ristiriitaisia tunteita. Venäläisten liikkuminen rajan yli pelottaa suomalaisia.

- Aina puhutaan tappavasta itäviinasta, autot hajottavasta itäbensasta ja itänaisista, jotka vievät suomalaiset miehet.

Hänen mielestään tarvitaan aikaa kulttuurisen ymmärryksen syntymiselle: sille, ettei aina tarvitse vastustaa erilaisuutta tai muutosta. Suvaitsevaisuuteen ei ole olemassa hyvää käytäntöä, hienoa kasvatusmetodia tai monikulttuurisuustempausta, joka korjaisi tilanteen.

Vastuu jää Päivi Harisen mielestä aikuisille.

- Kun puhutaan nuorista, aikuisten tehtävä on huolehtia siitä, etteivät penskat nuiji toisiaan. Väkivalta ei voi olla missään nimessä sallittua.

Etelä-Saimaa

stjohan

Eli Harisen mielestä maahanmuutosta ei saisi keskustella kriittisesti. Ainoastaan myönteiseen sävyyn. Tällä sitten ilmeisesti vältettäisiin rasismi kokonaan? Pitäiskö Harisen mielestä kriittinen keskustelu sitten kieltää? Mitä tapahtuu, jos keskustelukanavat tukitaan tai parlamentaariset tavat vaikuttaa nykyiseen maahanmuuttopolitiikkaan kielletään? Ilmeneekö väkivaltaa, skinheadeja ja natsismia jotenkin vähemmän?

Väkivaltaa, natsismia tai skinheadeja ei tule kannustaa millään tavalla, mutta voisiko Harinen harkita ajattelevansa, että maahanmuuttokriittinen keskustelu voi omalta osaltaan myös vähentää väkivaltaa ja muuta paskaa? Keskustelu on keskustelua, politiikka on politiikkaa, väkivalta on sitten aivan oma juttunsa. 

Harinen on BTW myös, yllätys yllätys, vihreä: http://yle.fi/vaalit2008/tulospalvelu/ehdokkaat/ehdokas_kno167_ehdno97.html
"Jos sinulla on vihamiehiä, tiedät puolustaneesi jotain jossain vaiheessa elämääsi."

-Sir Winston Churchill-

Jaska Pankkaaja

Syntipukkeja haetaan kun suuri unelma menee väistämättä ns. käteen, eikä niitä todellakaan löydy sieltä itse suvaitsevaistosta. Joka tapauksessa rötöilevien änkerien ongelmia torjutaan tuomalla lisää änkereitä. Se on pelin henki.
Those who make peaceful revolution impossible, make violent revolution inevitable. J.F Kennedy

lapinmaahanmuutto

a) Suomessa irtisanotaan tuhansia työntekijöitä joka viikko
b) Suomessa on karjuva/kiljuva/hirnuva työvoimapula
c) Suomi tarvitsee maahanmuuttoa kohdan b vuoksi
d) Maahanmuuttajat eivät työllisty, joten työllistymistä joudutaan tukemaan erilaisilla työllistämishankkeilla, yhteisvastuukeräyksellä, et cetera

En ymmärrä, miksi taantuma EI aiheuttaisi ristiriitaisia tunteita ihmisissä. Kun edellä mainittuja seikkoja tarkastelee, onko se edes millään tavalla erikoista saatikka sellaista, josta tulisi henkilöä syyllistää?

Ymmärrän kyllä päättäjien motiivit: suuret ikäluokat aiheuttavat hetkellisen huoltosuhteen heikkenemisen, joka täytyy jollakin tavalla hoitaa. Lääkkeet ovat vain väärät: ihmemiehet kun eivät työllisty ilman kalliita työllistämishankkeita, joissa työllistyy enemmän suomalaisia työllistäessään maahanmuuttajia.

Huoltosuhteen heikkeneminen on tilastollinen, väestön ikärakenteesta johtuva fakta. Se, millainen maailma on vuonna 2020, ei kukaan osaa sanoa. KUVITELLAAN, että se on suht samanlainen kuin nykypäivänä, mikä johtaa tulevaisuuden ja nykypäivän sekoittamalla melkoiseen logiikkavirheeseen. Lamasta ei kukaan puhunut 3-4 vuotta sitten. Yritykset eivät tee henkilöstösuunnitelmia (tai paljon muitakaan suunnitelmia) yli kolmen vuoden päähän, koska se olisi jokseenkin järjestöntä veikkailua: tulevaisuutta on vaikea ennakoida. Silti jotkut viisaat tietävät tai luulevat tietävänsä, millainen Suomi on 10 vuoden päästä, ja tällä harhaisella mielikuvalla kuljetuttavat kymmeniä tuhansia ihmemiehiä reserviin odottamaan jotain, mitä ei koskaan tapahdu. Kelpo kansanedustaja on jo eläkkeellä siinä vaiheessa, kun totuus selviää.

Nykyään on Suomeenkin rantautumassa uusi termi työllistyvyys (employability), joka mistä tahansa näkökulmasta mitattuna on mamuilla jo lähtökohtaisesti paljon heikompi kun kantaväestön työttömillä. Kuinka siis kuvitellaan, että tämä nykykuvio olisi ratkaisu ongelmaan, kun se itsessään on osa ongelmaa. Mielenkiinnolla odotan sitä ensimmäistä tutkimusta, jossa tarkastellaan maahanmuuttajien työllistyvyyttä verrattuna kantaväestön työllistyvyyteen.

Kaiken kaikkiaan, en ole yhtään ihmeissäni, vaikka tällainen kuvio herättäisikin ihmisissä vastustusta yhteiskuntaa ja uusia tulijoita vastaan, jota nykysuomen sanakirjan mukaan kai rasismiksi kutsutaan. jukka

Veli Karimies

Kato kun kivasti meni sekaisin maahanmuuttOvastaisuus ja maahanmuuttAJAvastaisuus. Mikä helvetin tohtori se tommoinen on joka ei hallitse edes käsitteitä?

Albrecht

Quote from: Veli on 15.03.2009, 20:47:24
Kato kun kivasti meni sekaisin maahanmuuttOvastaisuus ja maahanmuuttAJAvastaisuus. Mikä helvetin tohtori se tommoinen on joka ei hallitse edes käsitteitä?

Vihreiden uusi 52-vuotias kunnanvaltuutettu Joensuussa. "Naistutkimuksen ja monikulttuurisuuden asiantuntija" sosiologian laitokselta.

Ei kai paljon enempää voinut odottakaan?

Jaska Pankkaaja

Tuli katsottua poikkeuksellisesti teeveestä 15 minuuttia ns. "viihdeohjelmaa". Voi jeesus on jo kaupallisetkin kanavat 100% mokumädättäjiä: 2 kolmen hengen joukkuetta joita molempia oli näköjään pakko rikastaa änkerillä. Juu ei haittaa minua sinänsä vaikka kaikki olisivat kaikissa ohjelmissa änkereitä, möllön asema on muutenkin väistymässä meidän pesueessa, mutta asia mitä oikeasti ihmettelen: onko jossain täällä Suomessa jonkinlainen änkeri- tai rikastajapankki josta kaikki mediat hakevat kaikkialle tarpeelliset väriläiskät? Siis eihän muuten saada millään kaikkialle kiintiöänkeriä seisomaan?
Those who make peaceful revolution impossible, make violent revolution inevitable. J.F Kennedy

herra 4x

Quote from: Veli on 15.03.2009, 20:47:24
Kato kun kivasti meni sekaisin maahanmuuttOvastaisuus ja maahanmuuttAJAvastaisuus. Mikä helvetin tohtori se tommoinen on joka ei hallitse edes käsitteitä?

Yleensä nuo tuppaavat olemaan sosiologian tms. mielipide"tieteen" laitokselta. Esim. naistutkimus on hyvä esimerkki yliopistotasoisesta pseudo"tieteestä", jossa voi väitellä itsensä "tohtoriksi" tohtorien joukkoon.
Rakkaudesta lajiin.

Hello23

katoin kans töllöstä ton Reikä seinässä ohjelman. Joo rupes vähän ihmetyttää että molemmilla puolilla oli musta ja toine joukkue tais olla täynä homoja kyllä jokin nyt haiskahtaa ;D
seuraavassa jaksossa on varmaan arabit ja somalit vastakkain ja astrid thros jakaa pisteitä :D

Ano Nyymi

Quote from: Veli on 15.03.2009, 20:47:24
Kato kun kivasti meni sekaisin maahanmuuttOvastaisuus ja maahanmuuttAJAvastaisuus. Mikä helvetin tohtori se tommoinen on joka ei hallitse edes käsitteitä?

Maahanmuuttopolitiikasta vastaavat virkamiehet/poliitikot ovat varmaankin muuttuneet neekereiksi taikka ainakin ulkomaalaisiksi omasta mielestään?

Ei oikein muuten ole mahdollista olla rasisti kritisoidessaan suomalaisten viranomaisten ja poliitikkojen harjoittamaa maahnmuuttopolitiikkaa...

Kalkas

Eikös näitä "asiantuntijoita" kaiveta kerran viikossa esille kertomaan minkälaisia rassisteja suomalaiset on.
Yleensä näillä on se oikea mielipide ja he ovat yliopistoihmisiä

Maastamuuttaja

"Yhteiskuntatieteen tohtorin" pätevyys yhteiskunnallisten ilmiöiden tulkitsijana on hieman suomalaisen presidentin yläpuolella, mutta selvästi helsinkiläisen taksinkuljettajan alapuolella.

varaani

toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos  ;D
Vanha hyvä tapa.
Onko typeryys teille joku tekosyy olla ajattelematta?

Ernst

Quote from: Veli on 15.03.2009, 20:47:24
Kato kun kivasti meni sekaisin maahanmuuttOvastaisuus ja maahanmuuttAJAvastaisuus. Mikä helvetin tohtori se tommoinen on joka ei hallitse edes käsitteitä?

Valtiotieteen tohtori.
Det humana saknas helt hos Sannfinländarna.
Ihmisyys puuttuu kokonaan perussuomalaisilta.
-Anna-Maja Henriksson (r.)

Maastamuuttaja

Oikeat mielipiteet antavat viran. Koska rasismia ei ole, se täytyy keksiä.

Kokoliha

Quote from: Albrecht on 15.03.2009, 20:55:02
Vihreiden uusi 52-vuotias kunnanvaltuutettu Joensuussa. "Naistutkimuksen ja monikulttuurisuuden asiantuntija" sosiologian laitokselta.

Ei kai paljon enempää voinut odottakaan?

Ei. Eikä juuri vähempääkään. Naistutkimushan on todellinen akateemisen feminismin pesäke. Kokihan telaketjufeministi Anne Moilanenkin oman kertomansa mukaan feministisen valaistumisensa peruuttamattoman hetken Tampereen legendaarisessa Yliopistossa naistutkimuksen parissa.

Ano Nyymi

Quote from: Kalkas on 15.03.2009, 21:25:27
Eikös näitä "asiantuntijoita" kaiveta kerran viikossa esille kertomaan minkälaisia rassisteja suomalaiset on.
Yleensä näillä on se oikea mielipide ja he ovat yliopistoihmisiä

Se on kyllä kamalaa kuinka monta hyvää työmiestä yliopistot ovat onnistuneet pilaamaan...

victoria

Nyt kun tiedetään niin paljon kaikenmailman kulttuureista, niin varmaan täytyisi tietää myös että skinheadkulttuuriin kuuluu lukuisia mielipiteitä ja alakulttuureita. Rva valtiotieteentohtori esittää nyt rasistisia näkemyksiä skinheadeista. Esim monikin sharppi voi hänen näkemyksiään pitää varsin vääristyneinä ja törkeästi yleistävinä. Että jos hän vaivautuisi ottamaan asioista selvää ettei antaisi kovin amatöörimäistä kuvaa itsestään.

Ernst

Quote from: Ano Nyymi on 15.03.2009, 22:17:44
Quote from: Kalkas on 15.03.2009, 21:25:27
Eikös näitä "asiantuntijoita" kaiveta kerran viikossa esille kertomaan minkälaisia rassisteja suomalaiset on.
Yleensä näillä on se oikea mielipide ja he ovat yliopistoihmisiä

Se on kyllä kamalaa kuinka monta hyvää työmiestä yliopistot ovat onnistuneet pilaamaan...

Kieltämättä oli melkoinen sokki joutua yliopiston jälkeen oikeisiin töihin, työtehtäviin, jotka täytyi yksinkertaisesti tehdä eikä konstruktioanalysoida  diskurssissa.
Det humana saknas helt hos Sannfinländarna.
Ihmisyys puuttuu kokonaan perussuomalaisilta.
-Anna-Maja Henriksson (r.)

PMH

Quote from: M on 16.03.2009, 11:54:13

Vaikuttaa siltä että liika sivistys, varsinkin sosiologian laitokselta hankittu, turmelee silmät ja mädättää aivot.
Vittuile vielä kun voit vaikuttaa
"Sosiaalisen median syöpä(läinen)
PerusSuomlainen

tapio

Päivi näyttää olevan sitä mieltä, että maahanmuuttovastaisuus on kiellettyä. Minä en kyllä ihan oikeasti ymmärrä, miten se voisi olla kiellettyä. Miksi en voisi olla sitä mieltä, että pidetään Suomen rajat suljettuina. Voisihan Päivi sitten yrittää käännyttää minua ja sanoa, että se on tyhmä mielipide. Mutta että Päivi lähtee kategorisesti siitä perusolettamuksesta, että maahanmuuttovastaisuus on kiellettyä, se sotii minun älyäni ja oikeudentuntoani vastaan.
On muukalaisvihamielistä ja islamofobista vastustaa sitä, että muslimit hirttävät homoja.
http://tuuritapio.blogspot.com/

Pöllämystynyt

Punavihreänä humanistina minun täytyy kyllä vähän ihmetellä Harisen suhtautumista. Hänellä ei ole mitään tuntumaa, ei mitään käsitystä suurimmasta osasta asioista mistä hän puhuu. Hän on tutkinut skinejä, ja voi tietää heistä yhtä jos toista, mutta sen lisäksi hän yleistää väitteitään muihin ryhmiin, täysin toisenlaisiin ihmisiin, paljon laajempiin piireihin, joihin skinit eivät edes kuulu. Hän yleistää skinileimat kaikkiin maahanmuuttopolitiikan toisinajattelijoihin. Siinä hän menee täysin hakoteille, osoittaa täydellisen typeryytensä, tietämättömyytensä ja oppimattomuutensa. Hän tekee itsensä naurunalaiseksi, pilaa nimensä ja kasvonsa pahemmin kuin hän yrittää pilata muiden kasvoja. Hänelle Joensuun kiljuskini on toisinajattelijan perikuva, muista hän ei edes tiedä.

Maahanmuuttokriittisissä on kuitenkin monenlaisia ihmisiä meistä vihervasemmistolaisista liberalisteihin, eikä näissä piireissä mitään skinejä ole näkynyt.

Harinen loukkaa minua, vihervasemmistolaista humanistia, pasifistia ja ihmisoikeusaktivistia rasisti- ja natsileimoillaan. Hän ei edes tunne minua, eikä näköjään ole tavannut omilla aivoillaan ajattelevaa vihervasemmistolaista, mutta ihan kaiken varalta hän leimaa kaikki kritiikin esittäjät törkeimmällä keksimällään leimalla. Hän tekee paljon pahempia stereotypioita kuin kukaan skini.

Harinen puolustaa valtapolitiikkaa, yrittää vaientaa kritiikin. Hänen kirjoituksensa ei esittele näkökulmaa tai tiedettä, vaan on pelkkää poliittista retoriikkaa. Hänen suoltamansa törky on pelkkää vihanlietsontaa, valehtelua, propagandaa. Hän ei siedä demokraattista päätöksentekoa, vaan haluaa estää väärät mielipiteet. Hän on ihmisoikeuksien ja demokratian vihollinen.
Maailma ja kaikki sen kulttuurit on kuin maalauspaletti useine kauniine väreineen, joilla kaikilla on oma ainutlaatuinen sävynsä. Jos sekoitetaan ne kaikki, ei yhtään väriä jää jäljelle, eikä yhtäkään väriä voida enää erottaa aikaansaadusta sotkusta. -Mohammed Rasoel

Ernst

Quote from: Pöllämystynyt on 16.03.2009, 14:25:22

Harinen loukkaa minua, vihervasemmistolaista humanistia, pasifistia ja ihmisoikeusaktivistia rasisti- ja natsileimoillaan. Hän ei edes tunne minua, eikä näköjään ole tavannut omilla aivoillaan ajattelevaa vihervasemmistolaista, mutta ihan kaiken varalta hän leimaa kaikki kritiikin esittäjät törkeimmällä keksimällään leimalla. Hän tekee paljon pahempia stereotypioita kuin kukaan skini.

Harinen puolustaa valtapolitiikkaa, yrittää vaientaa kritiikin. Hänen kirjoituksensa ei esittele näkökulmaa tai tiedettä, vaan on pelkkää poliittista retoriikkaa. Hänen suoltamansa törky on pelkkää vihanlietsontaa, valehtelua, propagandaa. Hän ei siedä demokraattista päätöksentekoa, vaan haluaa estää väärät mielipiteet. Hän on ihmisoikeuksien ja demokratian vihollinen.

Niin, se ensimmäisen kiven heittäjähän hän selvästi on ja aggressiivinen rauhantekijä. Kaksoisstandardi-Harinen, maahanmuuttajaa ei saa leimata mutta maahanmuuttokriitikko pitää leimata. Lapsetkin tietävät: jos toista haukkuu, on itse!

Det humana saknas helt hos Sannfinländarna.
Ihmisyys puuttuu kokonaan perussuomalaisilta.
-Anna-Maja Henriksson (r.)

Ernst

Quote from: PMH on 16.03.2009, 13:14:51
Quote from: M on 16.03.2009, 11:54:13

Kieltämättä oli melkoinen sokki joutua yliopiston jälkeen oikeisiin töihin, työtehtäviin, jotka täytyi yksinkertaisesti tehdä eikä konstruktioanalysoida  diskurssissa.

Vaikuttaa siltä että liika sivistys, varsinkin sosiologian laitokselta hankittu, turmelee silmät ja mädättää aivot.

Mainittakoon, että luin muuta kuin sosiologiaa  ;)
Det humana saknas helt hos Sannfinländarna.
Ihmisyys puuttuu kokonaan perussuomalaisilta.
-Anna-Maja Henriksson (r.)

tusujusuu

Kiljuskini, kaiken pahan alku ja juuri.  :-*

Näin mielenkiinnosta kysyisin, että eikös se rasismi ollut "nostamassa päätään" viime vuonnakin. Ja sitä edellisenä? Eikös se ole tässä parisen kymmentä vuotta jo ollut "nostamassa päätään"?
No tolerance for intolerance, no apology for being free.

"En yhdy siihen mitä sanotte, mutta taistelen viimeiseen asti sen puolesta, että voitte sen sanoa."

rähmis

Quote from: tusujusuu on 16.03.2009, 15:43:09
Näin mielenkiinnosta kysyisin, että eikös se rasismi ollut "nostamassa päätään" viime vuonnakin. Ja sitä edellisenä? Eikös se ole tässä parisen kymmentä vuotta jo ollut "nostamassa päätään"?

Kyllä vain. Ihan sama juttu kuin huutavan työvoimapulankin kanssa.

HaH

Quote from: tusujusuu on 16.03.2009, 15:43:09

Näin mielenkiinnosta kysyisin, että eikös se rasismi ollut "nostamassa päätään" viime vuonnakin. Ja sitä edellisenä? Eikös se ole tässä parisen kymmentä vuotta jo ollut "nostamassa päätään"?

Onhan Hommakin ollut infernaalisessa nousussa jo ties kuinka pitkään. ;D

Kuinka pitkään, muuten? Vuoden? ???
Homma^^^ ei voi tarjota leipää, mutta sirkushuveja sitäkin enemmän.

Ministeri

Mistä hitosta nuo skinit se nyt on keksinyt vetää tuohon soopaan. Nyt kun oikein mietin niin en ole tainut tällä vuosituhannella yhtäkään skiniä nähdä, eikä kyllä uutisissakaan ole pahemmin niistä mainittu. Ehkä asun sitten vaan niin korvessa ettei täällä sellaisia ole, tai sitten tuo piipertäjä näkee skinejä vaikkei niitä ole..

Ettei mene ihan ohi aiheen niin kyllä se nuivistuminen alkoi nostamaan päätä samaan aikaan kun ensimmäiset somalit tuli. Sitä ennenhän vihattiin vain romaneja.
http://www.sananvapaudenpuolesta.fi

Blogini profeetan pilakuvaoikeudenkäynnistä:

http://oikeusmurhattu.blogspot.com/

gloaming

Quote from: Ministeri on 16.03.2009, 17:10:03
Mistä hitosta nuo skinit se nyt on keksinyt vetää tuohon soopaan. Nyt kun oikein mietin niin en ole tainut tällä vuosituhannella yhtäkään skiniä nähdä, eikä kyllä uutisissakaan ole pahemmin niistä mainittu. Ehkä asun sitten vaan niin korvessa ettei täällä sellaisia ole, tai sitten tuo piipertäjä näkee skinejä vaikkei niitä ole.

Minä en asu korvessa ja enkä muista nähneeni pilottitakkikuulapäätä sitten 1990-luvun alun. Näin ollen tämän skinhead-asian olennaisuus tai ko. tutkijan kiinnostus siihen jää kyllä minultakin ymmärtämättä.

QuoteOnhan Hommakin ollut infernaalisessa nousussa jo ties kuinka pitkään.

Kuinka pitkään, muuten? Vuoden? Huh

Viime eduskuntavaaleista lähtien (Jussin ehdokkuus). Infernaaliseksi nousukäyrä kääntyi kunnallisvaaleissa.
Jag stöder Feministiskt initiativ. Våga vara feminist! Feministiskt initiativ - Det tredje största partiet i Simrishamn.

Ministeri

Nopeasti verkkolehtien hausta IL, skinhead - ja sen tyyppiset haut, ei yhtään osumaa. IS, muutama osuma. HS, muutama osuma.

Useimmat kirjoituksista jo vanhoja juttuja. Ei taida kuulapäitä olla kuin mokuttajien märissä unelmissa.

Eikä niitä siis tarvitse ollakaan, itsellä vain huonoja kokemuksia noista reuhaajista, -90 luvulla.
http://www.sananvapaudenpuolesta.fi

Blogini profeetan pilakuvaoikeudenkäynnistä:

http://oikeusmurhattu.blogspot.com/