News:

Jos haluat tukea Homma ry:n toimintaa, voit liittyä kannatusjäseneksi maksamalla 30 euroa tilille FI4958001320216863

Main Menu

Vähemmistövaltuutettu valppaana

Started by Harri Eerikäinen, 14.03.2009, 23:56:30

Previous topic - Next topic

Harri Eerikäinen

Eilen työnantaja toivotti tavanomaisen vaikean ja työntäyteisen viikon päätteeksi mukavaa viikonloppua omalla tavallaan:

(http://i42.photobucket.com/albums/e322/lajiesite/Varoitusmenettely006.jpg)


Lappusen liitteenä oli sähköpostista tulostettu Reinon mainio kirjoitus, päivätty hänen blogissaan 31.3.2007:

Ohjeita Suomeen muuttavalle

Tarkista ensin, että sinulla todellakin on jokin järkevä syy muuttaa Suomeen. Varmista myös, että olet tulossa Suomeen yksilönä. Älä tule Suomeen heimona, klaanina, laumana, vähemmistönä, kansanryhmänä, rosvojoukkona tai valloitusarmeijana.

Suomessa eletään suomalaista elämää. Alla on käsitelty joitakin suomalaisia tapoja ja perinteitä, jotka saattavat vaikuttaa sinusta oudoilta. Ne ovat kuitenkin suomalaisten mielestä oikein hyviä tapoja ja perinteitä.

TYÖ

Suomessa on tapana elättää itsensä ja perheensä tekemällä töitä.

LANNOITTEET

Lannoitteet eivät ole pommien rakentamista varten. Lannoitteet laitetaan maahan, jolloin maa tuottaa enemmän ruokaa.

RUOKA

Possu on hyvää syötävää. Siitä saa monenlaisia herkullisia ruokia, kuten grillimakkaraa, grillikylkeä ja kinkkua. Suomalainen ruoka on hyvää, sanoivatpa ranskalaiset mitä vaan. Suomessa saa syödä lehmää, veripalttua, sikaa ja piimää. Täällä tarjoillaan monia kummallisia ruokia, kuten mämmiä tai viiliä talkkunan kera. Sen sijaan Suomessa ei tarjoilla paistettua pikkuvauvaa riisipedillä. Myös eläinrääkkäys on Suomessa kielletty, joten eläintä ei saa kiduttaa leikkaamalla kurkun auki ja vuodattamalla se kuiviin. Uuni on tarkoitettu ruuanlaittoa varten. Uunissa ei saa lämmittää jalkasalvaa.

NAISET

Suomessa naiset ovat yhtä arvokkaita kuin miehet. He saavat ajaa autoa ja liikkua yksin myös kamelin päivämatkaa kauemmaksi kotoa. Naiset saavat valita aviopuolisonsa itse. Hyvin usein myös naiset käyvät töissä. Naiset voivat käydä uimahallissa samaan aikaan miesten kanssa, mikä on hyvin kätevää, koska siksi ei tarvita erillisiä uimahallivuoroja miehillä ja naisille. Muutenkin Suomessa on tasa-arvoinen meininki: nais- ja mieslääkärit ja hoitajat voivat hoitaa kaikkia potilaita. Tämä on hyvin kätevää, koska silloin ei tarvita erillisiä sairaaloita naisia ja miehiä varten. Suomessa naisia ei laiteta mustaan säkkiin. Mustaan säkkiin laitetaan roskia.

LAPSET JA KOULU

Suomessa tytöt ja pojat voivat leikkiä keskenään. Myös tytöt saavat käydä koulua yhdessä poikien kanssa. Kaikki saavat koulussa saman peruskoulutuksen. Juuri sen takia sen nimi on peruskoulu. Kuvis ja musa ovat ihan kivoja aineita. Niistä ei saa vapautusta uskonnollisista syistä. Myös tytöt voivat jatkaa koulunkäyntiä peruskoulun jälkeenkin.

SEKSI

Suomessa lasten sukuelimiä ei silvota. Sen takia on aivan luonnollista, että vähän vanhempina tytöt ja pojat alkavat seurustella keskenään. He saavat valita seurustelukumppaninsa ihan itse. Usein tytöt ja pojat kokeilevat seksiä jo melko nuorina ennen avioliittoa. Se on ihan OK. Mutta se ei ole OK, että aikuinen harrastaa seksiä alle 16-vuotiaan kanssa. Myös yhteenpuristettujen reisien väliin sutiminen on seksiä, joten aikuinen mies ei saa harrastaa sitäkään alle 16-vuotiaan kanssa.

Kesällä naiset tykkäävät kulkea vähissä vaatteissa ja miehet tykkäävät katsella vähäpukeisia naisia. Meillä Suomessa on sellainen sanonta, että katsoa saa, muttei koskea. Siis ilman lupaa. Nainen voi myös milloin tahansa peruuttaa antamansa koskemisluvan. Meillä Suomessa on sellainen sanonta, että antaa ymmärtää, muttei ymmärrä antaa. Se ei suomalaistenkaan miesten mielestä tunnu kivalta, mutta raiskaaminen on Suomessa kielletty. Housuja jalkaan vaan ja uutta matoa koukkuun.

Suomalaisia ei juurikaan kiinnosta, mitä toiset makuuhuoneissaan puuhailevat, kunhan sitä ei tungeta heidän naamansa eteen. Homoseksuaalisuus ei ole Suomessa rikos. Se tarkoittaa sitä, että homoja ei saa tappaa.

Suomessa HIV-tartunta ei parane raiskaamalla neitsyen. HIV-positiiviset tuntevat oman vastuunsa ja pyrkivät kaikin tavoin olemaan tartuttamatta virusta eteenpäin.

Pimppiin ei laiteta saksia.

USKONTO

Suomen pääuskonto on luterilaisuus. Muitakin uskontoja on paljon, ja ihmiset saavat vapaasti valita oman uskontonsa. Monet suomalaisen kulttuurin perinteet pohjautuvat luterilaisuuteen, ja suomalaiset kunnioittavat niitä, vaikka monet ovatkin eronneet kirkosta. Kirkosta eroavia ei tapeta.

SAUNA

Suomalaiset tykkäävät istua alasti kuumassa huoneessa, jonka nurkassa on kiuas. Kiukaan päällä ei saa kuivattaa kenkiä. Kiukaalle heitetään vettä, joka höyrystyy. Saunoja voi myös pieksää itseään koivuvitsalla ja juosta välillä kylmään järveen. Se on suomalaisten mielestä mukavaa. Kokonaiset perheet saunovat usein yhtä aikaa. Kaveriporukoissa myös miehet ja naiset voivat mennä saunaan samaan aikaan, eikä siinä ole mitään seksuaalista. Saunassa ollaan alasti. Jos käytät uimahousuja, jotta Allah ei näkisi pippeliäsi, niin kaikki ajattelevat, että sinulla on pieni. Saunan jälkeen maistuu keskiolut ja sianlihapitoinen grillimakkara.

JUHLAPÄIVÄT

Tärkeitä suomalaisia juhlapäiviä ovat mm. joulu, juhannus ja vappu. Jouluna koristellaan joulukuusi, lauletaan joululauluja, annetaan lahjoja ja syödään kinkkua. Useimmille suomalaisille joulu on enemmänkin perheen ja yhdessäolon juhla kuin uskonnollinen juhla.

Juhannuksena juodaan viinaa, tuijotellaan syvämietteisesti järvelle valoisassa kesäyössä ja poltetaan kokko. Kokossa ei kuitenkaan polteta autonrenkaita tai kokonaisia autoja. Autoja ei myöskään polteta minään muinakaan päivinä. Palavia autonrenkaita ei missään tapauksessa laiteta ihmisten kaulan ympärille.

Koulujen kevätjuhlassa lauletaan "Jo joutui armas aika". Se nyt vaan on kaikkien mielestä niin hienoa, että koulu loppuu ja kesä tulee. Jos sinua oikeasti häiritsee kevätvirren laulaminen, niin soita Puumalaiselle ja pakene Timbuktuun.

Vappu on se juhlapäivä, jolloin suomalaiset marssivat kaduilla hassuja plakaatteja kantaen, kuitenkaan äbäläwäbälää huutamatta. Myöskään katukivien heitteleminen ei kuulu suomalaiseen vappuperinteeseen.

Itsenäisyyspäivän vastaanotto presidentinlinnassa on se juhla, jossa kaikki vieraat kättelevät presidenttiä. Suomessa ei ole pakko tulla bileisiin, jos ei halua.

VIINA

Suomalaiset tykkäävät juoda viinaa muutenkin kuin jouluna, juhannuksena ja vappuna. Eihän se tietenkään mitään maailman fiksuinta touhua ole, mutta se nyt vaan sattuu olemaan täällä perinne. Jotkut muiden kansojen perinteisiin kuuluvat päihteet, kuten kannabis ja khat, ovat Suomessa kiellettyjä.

PAINI

Viinanjuonti johtaa usein painiin. Suomessa välillä vähän tapellaan, muttei lyödä puukolla tai tapeta, ainakaan ventovieraita.

RIKOSLAKI

Raiskaaminen - myös joukkoraiskaaminen - on siis hei ihan oikeasti Suomessa kielletty. Jos nainen joutuu raiskatuksi, niin häntä ei kivitetä vaan raiskaajat laitetaan vankilaan. Kunniamurhissa ei Suomessa ole mitään kunniakasta. Elokuvaohjaajia ei saa tappaa, vaikka he tekisivät mielestäsi huonon elokuvan. Sama pätee myös pilapiirtäjiin ja etenkin pakinoitsijoihin. Suomessa saa piirtää pilakuvia eri aiheista ja kirjoittaa ohjeita maahan muuttaville, mutta niiden tekijöitä ei saa murjoa, kurmoottaa eikä fatwoittaa.

RASISMI

Kaikki ei ole aina rasismia. Ja vaikka olisikin, niin ei se kitisemällä parane. Vai luuletko muka, että Mikko Puumalainen on suomalaisten enemmistön mielestä hyvä tyyppi?

SANANLASKUT

Suomen kielessä on paljon vanhoja, kauniita ja viisaita sananlaskuja, kuten "Maassa maan tavalla tai maasta pois".



Varsin todennäköinen yhteydenottaja vähemmistövaltuutetun suuntaan on ollut entinen työtoverini, joka työskenteli alaisenani kolmisen vuotta. Hänen edesottamustensa vuoksi (mm. erään somalialaistaustaisen asiakkaansa epäasiallinen kohtelu sekä paljon muuta) en enää vuodenvaihteen 2008-2009 jälkeen halunnut jatkaa työsopimusta. Luulen hänen jo silloin lähettäneen lähimmälle esimiehelleni erään väljästi omaelämäkerrallisen, "kaunokirjallisen" juhavuoristyyppisen kirjoitelmani, jonka annoin hänen aikanaan lukea. Kun se ei johtanut mihinkään, ja jouduin vielä alkuvuodesta vastaamaan hänen hakemansa työpaikan työhönottajan esittämiin kysymyksiin tästä hakijasta sillä seurauksella, ettei häntä valittu, on hän melko varmasti penkonut uudestaan omia vanhoja minulta saamiaan sähköposteja. Oli sitten löytänyt tuollaisen, missä mainitaan Mikko Puumalaisen nimi, ja sattumaltako vai hyvällä vainulla osannut sitten olla yhteydessä tähän. Puumalainen sitten puolestaan joko nimeni mm. maahanmuuttokriittisyyteen yhdistäen tai vain ehtymättömällä innollaan vei asiaa eteenpäin.

Ei siinä sinänsä mitään, ettei esimieheni esimies Leila Palviainen voinut olla minuun yhteydessä ennen varoitusmenettelyn käynnistämistä, sillä linjaorganisaatio on linjaorganisaatio ja byrokraatti on byrokraatti, mutta jopa vähemmistövaltuutetun tasoiselta virkamieheltä olisi mielestäni voinut edellyttää ainakin kahta asiaa:

a) hän olisi voinut tarkistaa käsiinsä saamastaan sähköpostista alkuperäisen lähetysosoitteen ja jälleenlähettämisestä jäävistä hakasista päätellä missä järjestyksessä lähettäminen on tapahtunut

(http://i42.photobucket.com/albums/e322/lajiesite/Varoitusmenettely015.jpg)

ja b), kysyä ja miettiä ilmiantajan motiivia näinkin vakavan asian hautomiselle lähes kaksi vuotta hiljaa mielessään kärsien. Sekä tietysti olla yhteydessä minuun lisäselvyyden saamiseksi. Mutta olen tottunut antamaan ohjeita, neuvoja ja lisäselvityksiä myös pyytämättä, eiköhän tämä Mikon tavoita näinkin.

Olen siis nähtävästi huhtikuussa 2007 saanut työsähköpostiini tuon Reinon jutun, lähettänyt sen omaan henkilökohtaiseen sähköpostiini [email protected] ja sieltä sitten edelleen, ainakin mainitulle silloiselle työtoverilleni.

Jätin eilen Palviaiselle oman kirjallisen vastineeni, sisäposti tavoittanee hänet maanantaina:



13.3.2009
Leila Palviainen

VASTINE 12.3.2009 KÄYNNISTETTYYN VAROITUSMENETTELYYN

Sain tänään tiedokseni eilen käynnistetyn varoitusmenettelyn tapauksesta, jossa olisin lähettänyt rasistisen sähköpostiviestin työasemaltani ja työsähköpostiosoitteestani.

Mielestäni itse teksti, johon vähemmistövaltuutettu viittaa, ei ole mitenkään rasistinen, ehkä pikemminkin satiirisen maahanmuuttokriittinen, tai samalla tavoin vaikkapa tuulesta temmattuihinkin stereotypioihin nojaavan humoristinen kuin "suomalainen, ruotsalainen ja norjalainen" –tarinat ja blondivitsit.

Minua ei myöskään ole voitu eikä haluttu syyttää yli 18:n vuoden urani aikana Sosiaaliviraston palveluksessa eikä sitä ennen yksityisellä puolella vastaavissa tehtävissä minkäänlaisesta rasismista tai syrjinnästä, vaikka olen toiminut juuri kaikkein vaikeimmissa sosiaalisissa asemissa olevien erityisryhmien, myös maahanmuuttajien parissa. Myös työtovereinani ja suorina alaisinani on maahanmuuttajataustaisia henkilöitä, joiden kanssa olen tullut toimeen aivan samoin kuin toisenlaisen taustan omaavienkin kanssa. Koulutukseltanihan olen diakoni.

Laitan oheen pienen esittely-DVD:n yhdestä johtamani alayksikön, Koti- ja laitospalveluiden, tuoreimmasta hankkeesta, johon, kuten muihinkin palveluihimme, on sijoittunut runsaasti maahanmuuttajataustaisia henkilöitä. Olet sen kyllä nähnyt aiemminkin, mutta muistin virkistykseksi ja jatkoakin ajatellen.

Oletan, että asian tuleminen varoitusmenettelyn piiriin vasta ja juuri nyt voi liittyä yhteen tai useampaan seuraavista syistä:

- olen toiminut maahanmuuttokriittisen kunnanvaltuutetun Jussi Halla-ahon vaalityöryhmässä viimeisimpien Eduskuntavaalien aikaan omalla nimelläni, ja tieto siitä on helposti löydettävissä. Vähemmistövaltuutettu Puumalainen ja Halla-aho ovat monista asioista kategorisesti päinvastaista mieltä.
- olen Suomen Sisun jäsen.
- esiinnyn Suomen maahanmuuttopolitiikkaan kriittisesti suhtautuvalla Homma-foorumilla internetissä omalla nimelläni.
- kirjoitan maahanmuuttokriittisiä kirjoituksia mm. Helsingin Sanomien keskustelupalstalle omalla nimelläni.
- olen Perussuomalaisten jäsen.

Tämä kaikki on voimassaolevien lakien ja asetusten mukaan täysin sallittua, vaikka ne eivät vähemmistövaltuutetun mukaan sitä saisi olla.

Sähköpostin lähettämistä en kiistä, vaikkakaan en voi vahvistaa kahden vuoden takaisia, mielestäni täysin mitättömiä tapahtumia kovinkaan tarkasti. Paperikopioista katsottuna näyttäisi siltä, että olen lähettänyt mahdollisesti joltain toiselta henkilöltä omaan työsähköpostiini saamani jutun ensin omaan henkilökohtaiseen sähköpostiini ([email protected]), ja sieltä sitten eteenpäin. Hupiposteja tulee ja menee, sitäkään en kiistä, ja sen voinee tietohallintomme vahvistaa olevan varsin yleistä muissakin kaupungin sähköposteissa kuin vain minun.

Kiistän syyllistyneeni mihinkään rasistiseen toimintaan. Jos työtehtäviin kuulumattoman yksittäisen sähköpostin jatkolähettäminen katsotaan kirjallisen varoituksen tai irtisanomisen arvoiseksi, katson näihin toimenpiteisiin olevan laajempaakin tarvetta Helsingin kaupungin organisaatiossa.

Teen tästä asiasta mahdollisimman julkisen, sillä tämänkaltainen kehitys on juuri sitä, jota pyrin omalla sananvapauteen pohjautuvalla toiminnallani vastustamaan, ja olen aina seisonut tekemisteni ja sanomisteni takana. "Varoitusmenettelyn aloittaminen" -asiakirja on ymmärtääkseni minua koskeva julkinen asiakirja, jonka julkaisemiseen kokonaisuudessaan minä voin antaa luvan. Tämän tarkistutan kyllä ennen kuin toimin.

Saavun suulliseen kuulemiseen 18.3.2009, ilmoittanet minulle kellonajan. Minä ilmoitan puolestani myöhemmin, kenet tai keitä kutsun mukaani.


Harri Eerikäinen



En kopioinut tänne koko varoitusmenettelyn mukana tullutta liitettä, sillä se olisi paljastanut tuon pahamaineisen työsähköpostiosoitteeni, johon en toivo enää todennäköisesti vähinä jäljellä olevina päivinäni Helsingin kaupungin Sosiaaliviraston palkkalistoilla tulevan lisää tuollaista arveluttavaa materiaalia, joka vie ihmiseltä mielenrauhan kahdeksi vuodeksi. Sinänsä osoitteen päätteleminen ei ole kovin vaikeaa, nehän ovat kaupungin työntekijöillä, kuten minulla ja Leila Palviaisella mallia [email protected].

Häpeissäni ja sydän pelosta vapisten jatkan viikonlopun viettoani, ja toivotan puolestani Mikko Puumalaiselle ja Leila Palviaiselle mukavaa alkavaa viikkoa.

Kirjuutellaan!  ;)

mikkoR

#1
Jokainen hommalainen on omalla tavallaan tukenasi.

Lisäys:

Itse veisin tuon luottamusmiehelle ja siitä eteenpäin.
Paras tapa päästä eroon laittomista aseista on toki luoda riittävä määrä väyliä laillisille aseille.

pate ensimmäinen

Heh, heh, kyllä ne jaksaa. Laitoin suihkun päälle tätä kirjoittaesani, ettei puumalaisen tai jonkun agentit kuulisi näppäinääniä, kun kirjoitan tätä rasistista kannustusta sinulle.

Ei muuta kuin tsemppiä sinulle.

Harri Eerikäinen

Quote from: mikkoR on 15.03.2009, 00:05:07
Jokainen hommalainen on omalla tavallaan tukenasi.

Lisäys:

Itse veisin tuon luottamusmiehelle ja siitä eteenpäin.

Homma, hommalaiset ja muu nykyajan tietotekniikan mahdollistama julkisuus ovat monen sellaisen asian, kielletyn ajattelutavan ja ihmisen tukena, jotka valtakoneisto ennen pystyi helposti vaientamaan, murskaamaan, jauhamaan ja hautaamaan.

matkamasentaja

Tässä on nyt se kahden tuhannen syytetyn ruuhkan alku. Kaikki @hel.fi osoitteesta saman viestin lähettäneet puhutteluun, niin meneepä vuosi-pari tonkiessa.

Siinäpä Puumalaista muumittaa kun tutkailee kahden vuoden ajalta kaiken liikenteen. Muuta sitten ei ehdikkään koko pulju tekemään.

Tsemppiä sinulle !.

jmm

#5
Ketä vastaan se raismi kohdistuu? Jos syytetään rasismista niin kai sillä rasismilla pitäisi olla jokin selkeä kohde.

EDIT: Jos muistan oikein niin joku tummahipiäinen henkilö tuomittiin  kunnianloukkaukseen hänen haukuttuaan rasistiksi poliisia julkisella paikalla. Koska tuo asiakirja on julkinen ja siinä esitetään tosiasiana että olet levittänyt rasistista sähköpostiviestiä niin sinuna harkitsisin kunnianloukkaussyytettä.   
"The difference between a cult and religion? A cult is led by a guy who knows it's bullshit. In a religion, that guy is dead." - Joe Rogan

ajuha

#6
Quote from: Harri Eerikäinen on 14.03.2009, 23:56:30
Kirjuutellaan!  ;)

ajuha lupaa kuutukikohdan kautta nuketta kaiken.... mä oon siinä hyvä

älä quottaa kilometrin pituista viestiä kokonaisuudessaan, jos et lisää itse kuin n. 50 merkkiä perhana, vaan tee se näin.

t: Zngr


Ei uhata kenenkään verkkoja.
T: M.E

Jussi Järventö

Voi Kiesus sentään, kun on naurettavaa pelleilyä!!! Otsanuonet pullistelee, vaikken asianomainen olekaan.

Tsemppiä kuulemistilaisuuteen!

hmoilanen

Tsemppiä sinne täältäkin! Vaikea uskoa kuinka absurdiksi on meno mennyt.

ajuha

#9
Quote from: hmoilanen on 15.03.2009, 00:29:52
Tsemppiä sinne täältäkin! Vaikea uskoa kuinka absurdiksi on meno mennyt.
semeä.. ip;skannaus alko .. lopusta kerron 24.3.2009, tommonen paska ansaitsee pieniä muumeja...

Eipäs uhkailla.

ajuha

Quote from: ajuha on 15.03.2009, 00:26:14
Quote from: Harri Eerikäinen on 14.03.2009, 23:56:30
Kirjuutellaan!  ;)

ajuha lupaa bot"in kautta nuketta kaiken.... mä oon siinä hyvä

älä quottaa kilometrin pituista viestiä kokonaisuudessaan, jos et lisää itse kuin n. 50 merkkiä perhana, vaan tee se näin.

t: Zngr

sorry olin apsinggissä

gloaming

Quote from: Harri Eerikäinen on 14.03.2009, 23:56:30
Eilen työnantaja toivotti tavanomaisen vaikean ja työntäyteisen viikon päätteeksi mukavaa viikonloppua omalla tavallaan:

Voi nyt Herran pieksut. Jos tuollainen skeida oikeasti johtaa johonkin toimenpiteisiin, lienee olemaan aika "mennä autotalliin teroittamaan kirvestä, jolle on ilmeisimmin töitä" (suomalainen vanha sanonta). Olin tuosta reinon bloggauksesta sitten mitä mieltä tahansa.
Jag stöder Feministiskt initiativ. Våga vara feminist! Feministiskt initiativ - Det tredje största partiet i Simrishamn.

herra 4x

Rikoksesi on kaamea. Kehotan jokaista lukemaan alkuperäisen postauksen ja miettimään mikä tapahtuneessa olisi edes teoreettisesti  moitittavaa. Mies on kuitenkin mahdollisesti jopa menettämässä työnsä.

Yritä kestää. Tuemme. Kohtelusi on hulluutta joka on rantautumassa Suomeenkin. Tuli lautalla lahden yli. Sananvapaus, poliittiset vapaudet, yksilön oikeudet, mielipiteenvapaus, viestintäsalaisuus, demokratia. Hienoja sanoja ja systeemimme perustavaa laatua olleita aatteita jotka isänmaamme nyt näköjään pettää, pienen päättävän klikin ollessa sopivilla positioilla.

Kohtelusi muumittaa aivan tolkuttomasti. Ja eihän tuossa jutussakaan ollut mitään laitonta. Ja rikoksesi on sen lähettäminen töistä itsellesi. Ei jumalauta, mikä meihin suomalaisiin on tullut että yhteiskuntamme perustaa vähemmistövaltuutetun inkvisiittorivirkoja ahdistellakseen valtiosyyttäjän kera työtätekevää, veroja maksavaa kansalaista. E#I SAATANA.      
Rakkaudesta lajiin.

ElinaElina

tsekin Vaclav Havel rohkaisee meitä totalitarismin ikeen alla:

http://www.youtube.com/watch?v=C1si3jBduCI

Huom. Laittakaa Sanan Kuuba tilalle sana Suomi.
Facebookissa kiva sivu: Lieksa maahanmuutto kuvia

VMJ

Kaikki on näköjään nykyään mahdollista. Onneksi ei sentään tarvitse stressata potkuilla, jos työsuhteesi on muutenkin päättymässä.

Tsemppiä ja jaksamista!

Ps. Vähemmistövaltuutettu on nykyään Giovanna Testagrande eli Johanna Suurpää.
Homma ^^!!

Zngr

Eikös Puumalainen ole alkaen 2007 ollut apulaisoikeuskansleri, joka valvoo sitä ovatko lait sellaisia kuin hän itse haluaisi. Vähemmistövaltuutetun Mikonkadun toimiston porukkaa johtaa rakastettu ja kuuluisa Johanna Suurpää, Puumis ei ainakaan suoraan toimi k.o. koplassa.  

Olenko oikeassa, että tuo Leila Palviainen ole HKI:n sosiaalivirastossa kohtalaisen korkeassa virkamiesasemassa, tai ainakin pomppinut jollain tavalla näkyvästä postista toiseen jonkin tovin? Oli miten oli, tuo työpaikka on kyllä sellainen, että joihinkin vaaliryhmiin kuuluminen tai edes joillekin foorumeille kirjoittelu saattaa tuoda lisää jännitteitä sekä vaikuttaa arjen turvallisuuteen. Nostan hattua.

Totuus voittaa lopulta!  
Minusta täällä on mukavaa. Istuskelemme, juttelemme ja juomme kahvia.
-Ali, Rinkeby

Every normal man must be tempted at times to spit on his hands, hoist the black flag, and begin to slit throats.
- H. L. Mencken

TheRick

Eihän "maahanmuuttaja" ole mikään etnisyys, jota vastaan voi syrjiä, ainakaan entiteettinä. "maahanmuuttaja" kattaa Ruotsin passilla liikkuvat ruotsinsuomalaiset, Norjalaiset, Pakistanilaiset et cetera. Kyseessä on siis hyvin hetorogeeninen joukku. Myöskään sähköpostiviesti ei missää vaiheessa väitetä, että maahanmuuttajat näin toimisivat. Toki viesti on vulgaari ja osoitus huonosta mausta, mutta eihän tämän perusteella voi ihmistä irtisanoa. Mikäli näin käy, niin eikun käräjille.

herra 4x

Quote from: Harri Eerikäinen on 15.03.2009, 00:18:14
Quote from: mikkoR on 15.03.2009, 00:05:07
Jokainen hommalainen on omalla tavallaan tukenasi.

Lisäys:

Itse veisin tuon luottamusmiehelle ja siitä eteenpäin.

Homma, hommalaiset ja muu nykyajan tietotekniikan mahdollistama julkisuus ovat monen sellaisen asian, kielletyn ajattelutavan ja ihmisen tukena, jotka valtakoneisto ennen pystyi helposti vaientamaan, murskaamaan, jauhamaan ja hautaamaan.

Juuri näin. Arvostan suuresti sitä että uskallat puhua avoimesti omalla nimelläsi. Meitä (tässä vaiheessa) pelkureita riittää. Mutta yritämme tukea omalla tavallamme. Näkisin, että parasta jatkaa mahdollisimman julkisella linjalla, vrt. Halla-ahon julkaisemat kuulustelut. Avoimuus on demokratian ase. Voimia, tsemppiä ja kiitokset asian tuonnista julkisuuteen.
Rakkaudesta lajiin.

PaulR

#18
Tästä yritetään tuollaisilla rakentaa samanlaista poliittisen korrektiuden tyyssijaa kuin naapurista. Ei kiitti, täällä saa puhua ilman vähemmistövaltuutettujen tai valtakunnanoikeuskanslerien venyttämiä sääntöjä. Ei tuumaa periksi. ;)
Katsokaapa vuosilukua reinoblogissa. Nyt alkaa kiihoittaa, kun asiat on tapetilla.

CaptainNuiva

Rasistinen juttu maahamuutajista/maahan muuttajille?
Taas tuli uusi merkitys sille mikä on rasimia...Maahanmuuttaja on oma rotunsa/uskontonsa? ???

Herää tosiaan muutama kyssäri:
-Vähemmistövaltuutettu loukkaa kirjesalaisuutta estoitta ja asettuu näin lain yläpuolelle, samalla määritellen että maahanmuuttajasta, joka on oma rotunsa, vitsin vääntäminen on raistista?
-Me veromamaksajina olemme näiden Puumalaisten ja Suurpäiden työantajia ja maksamme palkaa tästä pelleilystä ja omapäisistä lain tulkinnoista?
-Alkaako ihanan ja väistämättömän monikulttuurisuuden myötä tästä maasta kaikenlainen realismi ja järki katoamaan?

"Lehto toteaa, että esim. hän itse sekä sosiaalijohtaja Syrjäläinen ovat syntyneet muualla, eivätkä siksi ole kantaväestöä."

RP

Quote from: CaptainNuiva on 15.03.2009, 01:32:34
-Vähemmistövaltuutettu loukkaa kirjesalaisuutta estoitta

Kaikenlaisesta muusta häntä voit epäillä, mutta Eerikäinenhän oli itse lähettänyt tuon silloiselle työtoverilleen (jonka hän olettaa sitten toimttaneen viestin edelleen vähemmistävaltuutetulle)

Kirjesalaisuuden mitenkään estämättä viestin tarkoitettu vastaanottaja saa tehdä viestillä ihan mitä haluaa, vaikka yleisesti julkaista sen. Tälläinen saatta toki rikkoa tapauksesta riippuen esimerkiksi yksityisyyden suojaa (eikö niin herra pääministeri?) tai jopa tekijänoikeuslakia, mutta kirjesalaisuuden rikkomista on vain, jos viestin lukee tahallisesti joku ilman sen enempää lähettäjän kuin vastaanottajan lupaa (molempien lupaa ei tarvita). Näinhän tässä ei epäillä tapahtuneen.
"Iloitsen Turkin yrityksestä yhdistää modernisaatio ja islam."
http://www.ulkopolitiikka.fi/article/523/martin_scheinin_periaatteen_mies/

Ernst

Det humana saknas helt hos Sannfinländarna.
Ihmisyys puuttuu kokonaan perussuomalaisilta.
-Anna-Maja Henriksson (r.)

Ernst

Quote from: Harri Eerikäinen on 14.03.2009, 23:56:30


Häpeissäni ja sydän pelosta vapisten jatkan viikonlopun viettoani, ja toivotan puolestani Mikko Puumalaiselle ja Leila Palviaiselle mukavaa alkavaa viikkoa.

Kirjuutellaan!  ;)


Ensinnäkin: Leilan (=lempiystäväin...) aloittama prosessi on juridisesti monitahoinen, joten  hyvä asianajaja mukaan heti alusta alkaen. Kun voitat jutun, vastapuoli maksaa kulusi.

Toiseksi: jos olet ammattijärjestösi jäsen, ota liittosi (juristi) heti mukaan.

Kolmanneksi: julkisuutta Homman lisäksi mukaan.

Neljänneksi: kerroithan meille asian niin kuin se tapahtui?

Viidenneksi: jos kuvittelemme, että emme altistuisi nuivisteina ns. "taktisille käräjöinneille", on teinien aika herätä todellisuuteen. Illman/Puumalainen/Suurpää ja pienemmätkin kihot ovat oikeasti kiimassa hakemassa agendansa mukaisia ennakkotapauksia. Siksi on viisasta toimia viisaasti talossa ja puutarhassa.
Det humana saknas helt hos Sannfinländarna.
Ihmisyys puuttuu kokonaan perussuomalaisilta.
-Anna-Maja Henriksson (r.)

CaptainNuiva

Quote from: RP on 15.03.2009, 01:54:06
Quote from: CaptainNuiva on 15.03.2009, 01:32:34
-Vähemmistövaltuutettu loukkaa kirjesalaisuutta estoitta

Kaikenlaisesta muusta häntä voit epäillä, mutta Eerikäinenhän oli itse lähettänyt tuon silloiselle työtoverilleen (jonka hän olettaa sitten toimttaneen viestin edelleen vähemmistävaltuutetulle)

Kirjesalaisuuden mitenkään estämättä viestin tarkoitettu vastaanottaja saa tehdä viestillä ihan mitä haluaa, vaikka yleisesti julkaista sen. Tälläinen saatta toki rikkoa tapauksesta riippuen esimerkiksi yksityisyyden suojaa (eikö niin herra pääministeri?) tai jopa tekijänoikeuslakia, mutta kirjesalaisuuden rikkomista on vain, jos viestin lukee tahallisesti joku ilman sen enempää lähettäjän kuin vastaanottajan lupaa (molempien lupaa ei tarvita). Näinhän tässä ei epäillä tapahtuneen.

Totta, luin liian hätäisesti aloitusjutun.
Jäljelle jää siten vain vähemmistövaltuutetun omalaatuiset puuhastelut...
"Lehto toteaa, että esim. hän itse sekä sosiaalijohtaja Syrjäläinen ovat syntyneet muualla, eivätkä siksi ole kantaväestöä."

Kurvari

Vanha sanonta sanoo, että "Joku järki se pitäisi kerjäämisessäkin olla" ja sillä tarkoitan noitten Demlalaisten ja ym. inkvisiittoreiden toimia.  :(

Tsemiä myös täältä suunnasta!  ;)

guest1783

Mykistävän absurdia. Vaikka todisteita ihmisten perusoikeuksien polkemisesta häpeilemättömän ideologis-poliittista syistä pulpahtelee pintaan Suomessa(kin) jatkuvalla syötöllä (ajattelutapojen vääristyneisyys on tosin niin järjestelmään rakenteistunutta, ettei sitä aina tule panneeksi merkille, vaikka tällainen tiedostava yrittääkin olla), iski tämä tapaus yksilöön kohdistuvana vainona kyllä ilmat pihalle. Sitten rupesi suututtamaan aivan hillittömästi: tämä on jonkun elämää tässä ja nyt tämän päivän Suomessa, ei mitään synkkää fiktiota jostakin toisen ajan ja paikan uudesta, uljaasta maailmasta.

Sympatiani sinulle, Harri Eerikäinen, ja jaksamista tukalassa tilanteessa. Satunnaisten kirjoittajien sympatiat ovat tietysti yks paskan lati tässä tilanteessa, latteita ja ehkä vähän tunkeileviakin, mutta en nyt osaa muutakaan sanoa.

Itse asian sisältöön en sen enempää kommentoi, mutta hieman ihmettelen, kuinka lyhyt aika sinulle on annettu kirjallisen kommentin valmistamista varten, ja kuulemistilaisuuskin on jo ensi viikon keskiviikkona. En tosin tiedä käytännöistä tällaisissa asioissa, mutta hyvin vähän sinulle jää aikaa avustajan hankkimiseksi kuulemistilaisuuteen, kun viikonloppukin on vielä tässä välissä. Onko kohdallasi menetelty tässä asiassa hyvän virkamiestavan mukaisesti? Surkea juttu kaikkinensa.

Jääpää

 Voi itkun vittu! Piti tunnustaa jotain tosi hölmöä( luin hyysäriä).. , mutta simmukat jäi tuohon kiinni ja nauroin maan per...suomalaisesti, mutta nyt valuu kyyneleet eri syystä.. Huumori on sallittua poliisissa, sairaalassa ja ruum.. öö imurikauppiaitten kesken, mutta ihmettelen jos lopputulema ei ole Lapintie, eli 1% "rasistista" huumoria, tuhoaa 100% työuraasi, olethan 99% epäillyttävä..
Joo, noissa virkamies asioissa se vaan tuppaa meneen niin..nykymenolla, kai se siitä muuttuu, luulen aika piankin...ilmassa on kevättä..
En tunne Sinua, enkä tiedä suunnitelmiasi, mutta Pirkanmaan tekoteollisuusal..( hyi saat..Birka..)öö, Hämeessä tarvittaisiin etuuskäsittelijöitä,(virat ei auki, vielä, "omakin" ylivapailla muutaman päivää, pakko ulvoo, kun Kaiken Myyneen Liiton päivärahat(älkää surko, maksan "toimistojen välisellä" takaisin ja ei näiltä palkoilta pudotessa kuittailla mitään "tilejä") , siis ,jos hakemus on onnistunut, käsittely kestää ruuhkasta (kassa on muuten Hesaassa..vinkki..) johtuen vähimmilläänkin vain 7 viikkoa.. nyt vituttaa, kun ryyppäsin kaikki säästöt eka lomautuspäivänä (toisen kaljan vein äitelle saunaa varten), ja tuli tili vielä, ja tuli lasku vielä..., ja tuli valkeus, ja tuli pika vippi, ja tuli valkeus , noin kolkytä valkeutta ja ostin proaactive solutio.. ei, ei, se olikin propagandaa hammaspaikasta..Oikeassa elämässä en tarvitsisi kuin lehtimajan, mutta kun aika entinen ei palaa ja Nyhreitten ilmastokuplakin viipyy..tai kyllä se tulee, aina ajallaan, saadaan kestää vielä parit "aseman poika" välikysymykset..Siis tulee, mutta toivottavasti ei auta kumpaakaan aikataulun puolesta, muuten liian ..jaa, munasillaanhan tässä oltiin kesät talvet viimeksi ihan sopivasti aikaa sitten..
En toivota mitään, mutta otan osaa, meillä oppi on ollut sama,sen minkä nöyryyressä häviää, sen häviää tilissäkin, mutta omatunto on puhdas..
Perustuslaki 29§
"Kansanedustaja on velvollinen toimessaan noudattamaan oikeutta ja totuutta. Hän on siinä velvollinen noudattamaan perustuslakia, eivätkä häntä sido muut määräykset."

bebeto007

Aika surkuhupaisaa verorahojen käyttöä, voisi kai sitä hieman harkita ennenkuin aloittaa moisia kuulemisia. Pidä meitä ajantasalla prosessin etenemisestä.

Itse mietin mahdollista prosessia Leila Palviasen irtisanomiseksi julkisten varojen väärinkäytöstä, tai osaamattomuudesta virkansa hoidossa, jos tämä etenee varoitukseksi tai irtisanomiseksi.

Jaksamista señor Eerikäiselle vaativassa työssä ja byrokratian rattaissa.
War is not over until you admit it to yourself! *General Patton*

Yrjöperskeles

Quote from: Julkkikset.fi on 15.03.2009, 05:24:59
Suosittelen ottamaan ääntä tallentavan laitteen kuulemistilaisuuteen. Saat silloin koko keskustelun todisteeksi itsellesi. Tämän lisäksi pyydä perustelu jokaisesta sinulle esitettävästä kysymyksestä, eli heidän pitää pystyä perustelemaan miksi kysyvät henkilökohtaisista asioistasi. Kysehän on vain sinun henkilökohtaisesta mielipiteestäsi, joka ei ole vaikuttanut työsuoritukseesi sitä alentavasti. Se että et ole lähettänyt sähköpostia työsähköpostistasi osoittaa, että kyse on henkilökohtaisesta mielipiteestäsi ja pakinasta, josta ilmaiset henkilökohtaisen mielipiteesi.

Pyytäisin myös sanelukoneeseen tarkat perustelut jokaisesta erillisestä lauseesta mitkä ollaan koettu rasistiseksi. Millä tavalla lause loukkaa jotain rotua ja mitä rotua se loukkaa? Maahanmuutajahan voi olla esimerkiksi ruotsalainen joka muuttaa Suomeen. Kannattaa pyytää myös kopio Vähemmistövaltuutetun tutkimuksesta kaikkine liitteineen, jotta se voidaan analysoida tarkasti. Sinulla on oikeus saada ne itsellesi.

Samaa olisin neuvonut, mutta kaveri ehti ensin. Olen itsekin töissä sosiaalialalla ja tapauksesi on hyvä esimerkki, miksi alan ihmiset mielellään pysyvät nimimerkin takana. Olet rohkea, kun toimit omalla nimelläsi ja ansaitset hatun-, pipon- ja kypärännoston. Todellinen syyhän tuohon varoitusmenettelyyn ovat esittämäsi mielipiteet, eikä mikään yksittäinen sähköposti. Jos kyseessä olisi yksi ainoa kaksi vuotta vanha sähköposti, niin asia menisi suullisella huomautuksella.

Helvetisti voimia eloon, pidä porukka ajan tasalla.
Tää on viivan alapuolella näkyvää tekstiä.

Simo Hankaniemi

Jos tuon perusteella erotetaan, niin sehän taitaa olla työtuomioistuimen paikka; laiton irtisanominen. Korvaukset saattavat olla isoja.