2002-09-01 Yhteiskuntapolitiikka: Seppo Paananen: Maahanmuuttopolitiikan Nokia

[Roope]

Seppo Paananen: Maahanmuuttopolitiikan Nokia

Alankomaissa, Belgiassa, Italiassa, Itävallassa, Norjassa, Ranskassa ja Tanskassa ulkomaalaisvastaiset voimat ovat saaneet viime aikoina kannatusta vaaleissa. Kautta Euroopan on kysytty, miksi poliittinen radikalismi syntyi niin nopeasti maltillisissa ja hyvinvoivissa länsimaissa. Erityisesti Tanska on ollut suuren huomion kohteena, koska se on ollut Euroopan tunnetuimpia pakolaisten puolustajia. Tanska mm. allekirjoitti ensimmäisenä maana vuoden 1951 pakolaissopimuksen. Häly oli kova, kun Tanska hyväksyi vuoden 2002 toukokuussa EU:n tiukimman turvapaikkalainsäädännön.

Suomi ja Ruotsi ovat ainakin toistaiseksi välttyneet Euroopan taudilta. Monet suomalaiset poliitikot ja pääkirjoitustoimittajat kuitenkin pelkäävät, että ennen pitkää ilmaantuu karismaattinen poliitikko korjaamaan kypsää viljaa. "On selvää, että populismille on Suomessakin tilaa", ennusti päätoimittaja Janne Virkkunen kesäkuussa (Helsingin Sanomat 9.6.2002). Käsittelen seuraavassa syitä, joiden vuoksi Suomi saattaa säästyä tartunnalta.
[...]
Suuri yleisö on niin valistushankkeissa, rasismin vastaisissa kampanjoissa kuin lainsäädännössäkin koettu lähinnä kohteeksi, ei niinkään aktiiviseksi toimijaksi. Myöskään kotouttamislaista ei ole edes yritetty kertoa suurelle yleisölle (ks. Hallituksen selonteko..., 52), mikä saattaisikin olla mahdoton tehtävä. Jos ymmärtää alan sisäistä jargonia, suuren yleisön löytää luvusta, jossa pohditaan asenteita maahanmuuttajia kohtaan. Valistushankkeen näkökulmasta kantasuomalaiset ovat arvaamattomia ja ainakin potentiaalisesti rasistisia.

Luettelen seuraavassa syitä, joiden vuoksi Suomi saattaa hyvinkin onnistua maahanmuuttopolitiikassaan.

1. Vähän maahanmuuttajia. Kansainvälistymisen onnistumisen tärkein edellytys on se, että nopeasta kasvusta huolimatta maahanmuuttajia on vain noin 150 000, joista 100 000 on ulkomaiden kansalaisia. Rinnalle kannattaa ottaa muutamia suurten siirtolaisuusmaiden oloja kuvaavia lukuja. Esimerkiksi Ranskaan on tullut keskimäärin 100 000 maahanmuuttajaa vuodessa jo 50 vuoden ajan. Saksassa taas asuu noin 7,3 miljoonaa ulkomaalaista, ja vuonna 2001 Saksaan tuli lähes 90 000 turvapaikanhakijaa. Pienen Hollanninkin 16 miljoonan väestöstä 10 prosenttia on maahanmuuttajia, ja heistä noin 800 000 on muslimeita.

Suurten siirtolaisuusmaiden johtajat saattavat mielessään ihmetellä, onko Suomella edes oikeutta ottaa kantaa EU:n siirtolaisuuspolitiikkaan; eräs tanskalainen poliitikko sanoi sen myös ääneen. Suomi on kuitenkin samassa veneessä muiden länsieurooppalaisten kanssa; pitäähän Suomenkin luoda turvapaikanhakijoiden vastaanoton järjestelmä ja muut maahanmuuton edellytykset.

2. Pieni maa. Suomen pienissä oloissa on helppo tehdä yhteistyötä. Esimerkiksi työnantajien ja työntekijöiden järjestöt tekevät maahanmuuttoasioissa yhteistyötä sekä keskenään että viranomaisten kanssa. Yhteistyö on tarpeen senkin vuoksi, että työlupien myöntämisen perusteita ei ole säädetty laissa. Yhteistyön seurauksena niin ay-liike kuin työnantajatkin, ulkomaalaispolitiikan potentiaaliset kriitikot, sitoutuvat yhteiseen maahanmuuttopolitiikkaan. Kriittisyyttä hillitsee sekin, että pienessä maassa lähes kaikki maahanmuuttotutkimukset ovat julkisesti rahoitettuja.

3. Taitavat virkamiehet. Suomessa maahanmuuttoasioita on onnistuttu hoitamaan korostetun virkamiesmäisesti ja ammatillisuutta korostaen. Se turvaa joustavuuden, eli tarpeen tullen maahanmuuttajien vastaanotto voi olla sallivaa, joskus taas tiukempaa. Esimerkiksi Kosovon albaanit voittivat niin viranomaisten kuin suuren yleisönkin tuen, koska heitä pidettiin sodan syyttöminä uhreina; ihmisten mielessä he saattoivat myös assosioitua siirtokarjalaisiin. Sen sijaan Keski-Euroopasta tulleiden romanien hakemukset käsitellään pikamenettelyä käyttäen, koska romaneja pidetään talouspakolaisina.

Erilainen kohtelu ulottui myös eräisiin vuoden 1999 tv-uutisiin, joissa Kosovon albaaneita kutsuttiin Kosovosta paenneiksi, kun taas Slovakian romanit nimettiin uutisissa romaneiksi tai hakijoiksi; turvapaikanhakijoiksi heitä ei kutsuttu kertaakaan. Lisäksi uutisten kuvitus vihjasi romanien olevan huolettomia ja toimettomia. (Ahola 2002, 143–144.)

Saattaa kyllä olla niin, että ruotsalaiset ovat keksineet tämänkin ennen Suomea. Uusimmasta ruotsalaisesta integraatioselonteosta käy ilmi, että maahanmuuttoasioissa toimijoiksi halutaan vain ne, jotka ovat valmiit positiivisella mielellä osallistumaan monikulttuurisuustalkoisiin. Sikäläisessä maahanmuuttopolitiikassa "strategisiin toimijoihin" luetaan valtion viranomaiset, kunnat, yritykset, työelämän osapuolet, kansalaisjärjestöt ja korkeakoulut (Rapport Integration 2001, 18).
[...]
Parhaillaan valmistellaan ulkomaalaislain uudistamista, eikä linja ole muuttumassa. Tämänkin lain valmistelu on tehty lähes kokonaan virkamiestyönä.

4. Poliitikkojen vaalikateus. Maahanmuuttoasioiden sovinnollista käsittelyä edistää myös se, että suomalaiset puolueet ovat tietoisesti vältelleet maahanmuuton politisoimista. Mikään puolue ei halua jättää maahanmuuttoa muiden puolueiden vaaliaseeksi. Niinpä hyvissä ajoin ennen vuoden 2003 eduskuntavaaleja alettiin luoda yhteisiä pelisääntöjä. Aloitteen tekijä on Ben Zyskowicz, joka otti asian esille kokoomuksen kesäkuisessa puoluekokouksessa (Helsingin Sanomat 8.6.2002).

5. Vastuulliset tiedotusvälineet. Tiedotusvälineet ovat alusta saakka valinneet vastuullisen linjan. Jo maahanmuuttobuumin alussa toimittajat ja mediatutkijat pohtivat keskuudessaan uutisointiin liittyviä moraalisia kysymyksiä (ks. Sihvola 1992), ja linja on tuottanut myös tulosta. Tuoreen mediaseurannan mukaan tiedotusvälineet ovat tehneet uutisten täydennykseksi suvaitsevaisuutta palvelevia juttuja. Avointa rasismia esiintyi lähinnä joissakin yleisönosastokirjoituksissa. (Raittila 2002a, 200.)

Tiedotusvälineet pelkäävät varmaan aiheellisesti, että avoimessa keskustelussa vierasvihaiset valtaavat kanavan levittääkseen rasistisia aatteita. Sen vuoksi meillä ei ole yhteistä keskusteluareenaa, vaan suvaitsevainen eliitti esiintyy laatujulkaisuissa ja ennakkoluuloiset median ulkopuolella tai paikallislehtien yleisönosastoissa (Raittila & al. 2002, 205). Rasistiset keskustelijat ovat yhä enemmän siirtyneet Internetin käyttäjiksi, ja Suomessakin on jo useita kymmeniä valkoista valtaa propagoivia nettisivuja (Pekkinen 2002).

6. Syyllistäminen. Viimeisenä, joskaan ei vähäisimpänä onnistumisen edellytyksenä mainittakoon syyllistäminen. Suomalaisille on hoettu aina 1980- ja 1990-luvun vaihteen somalisokista alkaen, että juuri suomalaiset ovat Euroopan, ehkä jopa koko maailman, vierasvihaisimpia. Läksy on opittu niin hyvin, että välinpitämättömyydestä on tullut suorastaan kansalaishyve. Kukaan ei oikein tiedä, miten ulkomaalaisista saa puhua vai onko aihepiiri kokonaan kielletty.
[...]
Läntisessä Euroopassa maahanmuuttajien asema on tärkein ihmisoikeuksien toteutumisen seurannan kohde, eivätkä hallitukset halua kansainvälistyvässä maailmassa joutua silmätikuiksi ulkomaalaisasioiden huonoina hoitajina. Vielä pelottavampaa on jäädä kiinni siitä, että maahanmuuttajiin kohdistuu avointa rasismia tai kansalaiset suosivat äänillään ulkomaalaisvastaisia liikkeitä. Kansainvälistyneessä nykymaailmassa pienikin ulkomaalaisvastainen ryhmä tai rasistiseksi leimautunut paikkakunta saattaa leimata koko maan ja sen asukkaat. Yksikin mätä omena voi pilata koko korillisen. Mikään EU-maa ei tahdo samanlaiseksi hylkiövaltioksi kuin Itävalta taannoisen hallitusratkaisunsa vuoksi.
[...]
Ulkomaalaispolitiikan Nokian toinen edellytys seuraa maan pienuudesta. Pienen maan valtakeskukset ovat oppineet pelaamaan yhteen pussiin ja voivat samalla valvoa toisiaan. Yhteistyö ja valvonta takaavat myös sen, että yksikään vakiintunut puolue ei voi tehdä maahanmuuttajista vaaliteemaa. Sen sijaan niiden kannattaa ennen vaaleja istua saman pöydän ääreen päättämään, että kukaan ei vedä välistä.

Yhteiskuntapolitiikka 4/2002

[Roope]

Pari muutakin artikkelia Yhteiskuntapolitiikka-lehdestä:

Lähitulevaisuudessa suuret ikäluokat lähtevät joukkomitoin eläkkeelle, ja maahanmuuttajien työllisyys on jo paranemassa. Esimerkiksi Helsingissä suuri osa bussinkuljettajista on jo nykyisin maahanmuuttajia. On melko varmaa, että lähitulevaisuudessa valtiovalta panee asennemuutokseen vauhtia, koska muutoin ulkomaalaiskielteisyydestä tulee taloudellisen kasvun este. Muuta asenteesi ajanmukaiseksi tai itket ja muutat, hallitus tullee lähivuosina viestittämään meille.

4/2005: Seppo Paananen: Maahanmuuttajien elinolot Suomessa

Tulokset eivät tietenkään tarkoita sitä, ettei radikaalioikeistolaista mobilisaatiota tulevaisuudessa voisi tapahtua, mutta se vaatisi sosiokulttuuristen asiakysymysten korostumista vaalikampanjoissa nykyistä enemmän, äänestäjäkunnan maahanmuuttajien vastaisten asenteiden muuttumista manifestisiksi, radikaalioikeiston ottamista mukaan poliittiseen dialogiin sekä sellaista puoluetyyppiä, joka kykenisi haastamaan kolme suurta puoluetta sosioekonomisella dimensiolla. Yleisemmin tutkimus osoittaa, että radikaalioikeiston menestykseen vaikuttaviin tekijöihin tulisi suhtautua vertailevassa tutkimuksessa varauksin: ne saattavat päteä myös tapauksiin, joissa kannatus on jäänyt vähäiseksi. Huomiota tulisikin kiinnittää entistä enemmän radikaalioikeiston marginaalitapauksiin.

4/2005: Elina Kestilä: Onko Suomen puoluekentässä tilaa radikaalioikeistolle?

[sydäri]

Kaikkea se Roope löytääkin. Tämäkin on kyllä melko hiuksia nostattava lukukokemus.

Seppo Paananen: Maahanmuuttopolitiikan Nokia

4. Poliitikkojen vaalikateus. Maahanmuuttoasioiden sovinnollista käsittelyä edistää myös se, että suomalaiset puolueet ovat tietoisesti vältelleet maahanmuuton politisoimista. Mikään puolue ei halua jättää maahanmuuttoa muiden puolueiden vaaliaseeksi. Niinpä hyvissä ajoin ennen vuoden 2003 eduskuntavaaleja alettiin luoda yhteisiä pelisääntöjä. Aloitteen tekijä on Ben Zyskowicz, joka otti asian esille kokoomuksen kesäkuisessa puoluekokouksessa (Helsingin Sanomat 8.6.2002).

Ben on kyllä melkoinen poliitikko (ja nykyisin muka nuiva haha).

Tiedotusvälineet pelkäävät varmaan aiheellisesti, että avoimessa keskustelussa vierasvihaiset valtaavat kanavan levittääkseen rasistisia aatteita. Sen vuoksi meillä ei ole yhteistä keskusteluareenaa, vaan suvaitsevainen eliitti esiintyy laatujulkaisuissa ja ennakkoluuloiset median ulkopuolella tai paikallislehtien yleisönosastoissa (Raittila & al. 2002, 205). Rasistiset keskustelijat ovat yhä enemmän siirtyneet Internetin käyttäjiksi, ja Suomessakin on jo useita kymmeniä valkoista valtaa propagoivia nettisivuja (Pekkinen 2002).

6. Syyllistäminen. Viimeisenä, joskaan ei vähäisimpänä onnistumisen edellytyksenä mainittakoon syyllistäminen. Suomalaisille on hoettu aina 1980- ja 1990-luvun vaihteen somalisokista alkaen, että juuri suomalaiset ovat Euroopan, ehkä jopa koko maailman, vierasvihaisimpia. Läksy on opittu niin hyvin, että välinpitämättömyydestä on tullut suorastaan kansalaishyve. Kukaan ei oikein tiedä, miten ulkomaalaisista saa puhua vai onko aihepiiri kokonaan kielletty.

Tässä siis mainitaan, että maahanmuutto keskustelun tukahduttaminen on ollut johdonmukaista ja ollaan ylpeitä siitä, että tässä on onnistuttu!!!

Ulkomaalaispolitiikan Nokian toinen edellytys seuraa maan pienuudesta. Pienen maan valtakeskukset ovat oppineet pelaamaan yhteen pussiin ja voivat samalla valvoa toisiaan. Yhteistyö ja valvonta takaavat myös sen, että yksikään vakiintunut puolue ei voi tehdä maahanmuuttajista vaaliteemaa. Sen sijaan niiden kannattaa ennen vaaleja istua saman pöydän ääreen päättämään, että kukaan ei vedä välistä.
Yhteiskuntapolitiikka 4/2002

Ilman Muutosta tähänkään ei olisi saatu muutosta?

[Lemmy]

suvaitsevainen eliitti esiintyy laatujulkaisuissa

Siguaineistoa.

Seppo Paananen jos aikoinaan löi asiasta vetoa, on voinut joutua syömään hatullisen.

[sydäri]

suvaitsevainen eliitti esiintyy laatujulkaisuissa

Siguaineistoa.

Tästä ainakin olisi siguksi. (jollei olisi niin pitkä pätkä)

6. Syyllistäminen. Viimeisenä, joskaan ei vähäisimpänä onnistumisen edellytyksenä mainittakoon syyllistäminen. Suomalaisille on hoettu aina 1980- ja 1990-luvun vaihteen somalisokista alkaen, että juuri suomalaiset ovat Euroopan, ehkä jopa koko maailman, vierasvihaisimpia. Läksy on opittu niin hyvin, että välinpitämättömyydestä on tullut suorastaan kansalaishyve. Kukaan ei oikein tiedä, miten ulkomaalaisista saa puhua vai onko aihepiiri kokonaan kielletty.

Toimittajien mieliin tämä opetus on painunut. "Missään ei ole niin pahoja ihmisiä kuin Suomessa" 

[Lemmy]

Nyt kaikki vihervasemmistolaiset hyysärit kiemurtelevat kauhuissaan, kun niiden mediasalaliitto on tullut ihan tutkijan toimesta julki.

Jaa-a noin 8 vuotta vanhaa kamaa, ja nyt vasta tulee esille. Mitäköhän muuta kivaa sieltä arkistojen kätköistä vielä pulpahteleekaan esille. Hommaleaks toimii.

[Nauris]

Ben on kyllä melkoinen poliitikko (ja nykyisin muka nuiva haha).

On normaalia, että vuosien kuluessa mielipiteet muuttuvat, mutta Benin tapauksessa ei taida olla maahanmuuttokriittisissä näkemyksissä tapahtunut suurta muutosta liittyen varsinkin humanitaariseen maahanmuuttoon.

Esimerkiksi kymmenen vuotta sitten Ben kritisoi ulkomaalaislakia liian löysäksi.

"Kokoomuksen eduskuntaryhmän pj. Ben Zyskowicz totesi kesäkuun alkupuolella, että jos vakiintuneet puolueet vaikenevat maahanmuuttoon liittyvistä "kiistattomista ongelmista", se luo tilaa ääriaineksille.

"Poliittinen korrektius ei voi eikä saa edellyttää näistä asioista vaikenemista. Päinvastoin näistäkin asioista on voitava puhua avoimesti ilman, että saa heti rasistin leiman otsaansa", Zyskowicz sanoi.

Tästä hermostui Ruotsalaisen kansanpuolueen peruspalveluministeri Eva Biaudet, joka piti Zyskowiczin puheita äärioikeistolaisina ja muukalaisvihamielisinä.

Biaudet kuitenkin kiirehti parin päivän päästä lausunnostaan toteamaan, että "on selvää, että maahanmuuttoon liittyvistä ongelmista on keskusteltava avoimesti".

Lähde

Populisti pelastaa kansansa mädältä eliitiltä
Kokoomus haastaa oikeistopopulismin
Siirtolaisuus - politiikan kuuma peruna

[ibn ghul]

Alankomaissa, Belgiassa, Italiassa, Itävallassa, Norjassa, Ranskassa ja Tanskassa ulkomaalaisvastaiset voimat ovat saaneet viime aikoina kannatusta vaaleissa. Kautta Euroopan on kysytty, miksi poliittinen radikalismi syntyi niin nopeasti maltillisissa ja hyvinvoivissa länsimaissa.

Vastaus tietenkin on päivänselvä kaikille muille paitsi täysille idiooteille (käsite joka mitä ilmeisimmin sisältää poliitikot ja toimittajat). Maahanmuuttajiksi piti olla tulossa hengenvaarassa olevia pakolaisia, ja toisaalta työntekijöitä niille aloille joilla niitä ei riitä kotimaasta.

Todellisuudessa huomattiin että maahan tunkee erilaisia rikollisia ja huijareita jotka vaihtavat henkilöllisyyttään kätevästi nakkaamalla paperit roskikseen ennen tulliin astumista. Työntekijöitä ei myöskään tuotu paikkaamaan pulaa, vaan laskemaan ihmisten palkkoja. Poliitikot asettuvat yksiselitteisesti tukemaan tätä touhua, vastustaen väkivaltarikollisten poistamista maasta ja tarkempia tarkastuksia maahantulijoille (edes nimeä tai ikää ei muka saa selvittää...), ja mussuttamalla koko ajan siitä työvoimapulasta samaan aikaan kun suomalaisia potkitaan töistä pihalle ja korvataan maahan tuoduilla halpatyöläisillä.

Koska ns. 'ääripuolueet' ovat ainoita jotka ilmaisevat halunsa tehdä asialle jotain, ei ihmisillä ole muuta mahdollisuutta kuin äänestää niitä, vaikka osa näiden puolueiden ohjelmasta tai niissä toimivat henkilöt vaikuttaisivat vastenmielisiltä tai jopa uhkaavilta.

Erityisesti Tanska on ollut suuren huomion kohteena, koska se on ollut Euroopan tunnetuimpia pakolaisten puolustajia. Tanska mm. allekirjoitti ensimmäisenä maana vuoden 1951 pakolaissopimuksen. Häly oli kova, kun Tanska hyväksyi vuoden 2002 toukokuussa EU:n tiukimman turvapaikkalainsäädännön.

Pakolaissopimuksessa ei millään tavalla velvoiteta pitämään vaarallisia rikollisia maassa. Miksi poliitikot hyysäävät heitä, maksavatko rikollissyndikaatit siitä?

Luettelen seuraavassa syitä, joiden vuoksi Suomi saattaa hyvinkin onnistua maahanmuuttopolitiikassaan.

Suomi on jo nyt epäonnistunut siinä. Maassa on rikollisia joita ei suostuta poistamaan vaikka nämä tekisivät mitä. Sisään pääsee keksityllä henkilöllisyydellä ilman papereita. Muslimeille on annettu valtaa yleisissä asioissa ja heiltä kysytään usein mielipiteitä mihin tahansa asiaan.

1. Vähän maahanmuuttajia.

Lopetetaanko sitten se 'rikkaus ja voimavara' -paskanjauhanta, jos sijalla numero 1 on se että maahanmuuttajia on (vielä) vähän, kiitos.

Kohdat 2-4 eivät sisältäneet mitään mainitsemisen arvoista paitsi sen että suomalaiset virkamiehet ovat omasta mielestään hyviä. Annetaanpa heille oikein raikuvat aplodit sen johdosta.

5. Vastuulliset tiedotusvälineet. Tiedotusvälineet ovat alusta saakka valinneet vastuullisen linjan. Jo maahanmuuttobuumin alussa toimittajat ja mediatutkijat pohtivat keskuudessaan uutisointiin liittyviä moraalisia kysymyksiä (ks. Sihvola 1992), ja linja on tuottanut myös tulosta. Tuoreen mediaseurannan mukaan tiedotusvälineet ovat tehneet uutisten täydennykseksi suvaitsevaisuutta palvelevia juttuja. Avointa rasismia esiintyi lähinnä joissakin yleisönosastokirjoituksissa. (Raittila 2002a, 200.)

Siis maahanmuuttopolitiikka toimii mainiosti, kunhan valehdellaan jatkuvasti että näin on. Antakaa armoa...

Tiedotusvälineet pelkäävät varmaan aiheellisesti, että avoimessa keskustelussa vierasvihaiset valtaavat kanavan levittääkseen rasistisia aatteita. Sen vuoksi meillä ei ole yhteistä keskusteluareenaa, vaan suvaitsevainen eliitti esiintyy laatujulkaisuissa ja ennakkoluuloiset median ulkopuolella tai paikallislehtien yleisönosastoissa (Raittila & al. 2002, 205).

Ja tämä on hyvä asia, että ei ole keskustelua vaan eliitti kertoo 'laatujulkaisuissa' alamaisille mitä mieltä heidän tulee olla?

Tämän eliitin määritelmä on myös mielenkiintoinen, siellähän seikkailee useita henkilöitä joilla ei ole mitään sen kummempaa asiantuntijuutta tai koulutusta kuin esimerkiksi minulla, mutta silti heidät on jotenkin valittu sellaisen asemaan että heidän horinaansa painetaan näihin eliitin julkaisuihin totuutena ja heille maksetaan siitä vielä palkkaa!

Räikein esimerkki tästä on tietenkin Akuliina Saarikoski, mutta muutenkin älylliseen eliittiin pääsemikseksi tarvitaan ilmeisesti vain oikeat kaverit tai sukulaiset, sekä poliittisia suhteita.

Rasistiset keskustelijat ovat yhä enemmän siirtyneet Internetin käyttäjiksi, ja Suomessakin on jo useita kymmeniä valkoista valtaa propagoivia nettisivuja (Pekkinen 2002).

En suoraan sanottuna usko, ellei huumorisivustoja lasketa mukaan. Myös muutaman kymmenen nettiosoitteen listaaminen ei olisi pidentänyt tätä tekstiä mitenkään huomattavasti, joten olisi ne varmaan voinut kertoakin että ihmiset näkevät että nämä sivustot ovat oikeasti olemassa... Ai niin mutta kun 'eliitti' kertoo, niin tottahan se on että näin.

6. Syyllistäminen. Viimeisenä, joskaan ei vähäisimpänä onnistumisen edellytyksenä mainittakoon syyllistäminen. Suomalaisille on hoettu aina 1980- ja 1990-luvun vaihteen somalisokista alkaen, että juuri suomalaiset ovat Euroopan, ehkä jopa koko maailman, vierasvihaisimpia. Läksy on opittu niin hyvin, että välinpitämättömyydestä on tullut suorastaan kansalaishyve. Kukaan ei oikein tiedä, miten ulkomaalaisista saa puhua vai onko aihepiiri kokonaan kielletty.

Kuka oikeasti pitää tällaista hyvänä tai toivottavana asiantilana? Lisäksi väitän että tämä kohta ei kuulu listalle, tämä ei vähennä ulkomaalaisvastaisuutta, vaan lisää sitä.

Mikään EU-maa ei tahdo samanlaiseksi hylkiövaltioksi kuin Itävalta taannoisen hallitusratkaisunsa vuoksi.

Mitä haittaa Itävallalle tästä oli? Mielestäni tuo touhu haittasi lähinnä EU:n uskottavuutta demokraattisena järjestönä.

Ulkomaalaispolitiikan Nokian toinen edellytys seuraa maan pienuudesta. Pienen maan valtakeskukset ovat oppineet pelaamaan yhteen pussiin ja voivat samalla valvoa toisiaan. Yhteistyö ja valvonta takaavat myös sen, että yksikään vakiintunut puolue ei voi tehdä maahanmuuttajista vaaliteemaa. Sen sijaan niiden kannattaa ennen vaaleja istua saman pöydän ääreen päättämään, että kukaan ei vedä välistä.

Juuri tämän takia kansa äänestää niitä ääripuolueita, saatanan pösilöt, miksi kysyitte sitä syytä tuolla alussa! Jos yksikään normaali puolue ei esimerkiksi halua karkoittaa rikollisia, ihminen joka haluaa kadulla hänen kimppuunsa käyneen riehuja-jengin pois maasta, äänestää ääripuoluetta. Tai ihminen joka on potkittu pois töistä ulkomaisen halpatyövoiman edessä, näkee että kaikki puolueet kannattavat ulkomaalaisten työntekijöiden määrän lisäämistä, koska näin on sovittu 'yhteistyön ja valvonnan' merkeissä, paitsi ääripuolue. Jne...

[tietotyöläinen]

Mikäs tämä Paananen on miehiään? Google tarjoaa melkoisen paljon mamuaiheisia tekstejä ym. hänen nimellään. Tulee vaikutelma, että kyseessä on Stakesin virkamies.

Aika avoimesti Seppo tosiaan lateli pöytään kuinka meitä on kylmän laskelmoidusti sumutettu. Eihän rahvaan voi antaa muodostaa itse omia mielipiteitään, hyvänen aika sentään. Suvaitsevainen eliitti hoitaa homman kotiin laatujulkaisuissa.

Paanasen kirjoitus on joka tapauksessa todella hyvä referenssi nimenomaan nuivalle keskustelijalle/väittelijälle.

En muuten hämmästyisi vaikka näitä männävuosien avoimempia kirjoitelmia jokunen kohta katoaisi verkosta, ennen kuin Roope ehtii löytää ne.

Ja mikä tärkeintä: Seppokin sen jo tiesi vuonna 2002, mamujen vähäinen määrä helpottaa integraatioita ja vähentää konflikteja kantisten kanssa.

[Lemmy]

Myös muutaman kymmenen nettiosoitteen listaaminen ei olisi pidentänyt tätä tekstiä mitenkään huomattavasti, joten olisi ne varmaan voinut kertoakin että ihmiset näkevät että nämä sivustot ovat oikeasti olemassa... Ai niin mutta kun 'eliitti' kertoo, niin tottahan se on että näin.

Älä nyt, niitä 10 sivustoa ylläpitävät ne 20 netsiä... kyllä se on totta kun se "eliitti" niin sanoo.

[Veli Karimies]

Suurten siirtolaisuusmaiden johtajat saattavat mielessään ihmetellä, onko Suomella edes oikeutta ottaa kantaa EU:n siirtolaisuuspolitiikkaan; eräs tanskalainen poliitikko sanoi sen myös ääneen. Suomi on kuitenkin samassa veneessä muiden länsieurooppalaisten kanssa; pitäähän Suomenkin luoda turvapaikanhakijoiden vastaanoton järjestelmä ja muut maahanmuuton edellytykset.

Katsokaa tätä kappaletta. Siirtolaisuusmaat, siirtolaisuuspolitiikka, turvapaikanhakijoiden vastaanotto, maahanmuutto.

[Goman]

Vieläkös se Itävalta on hylkiövaltio?  Muistaakseni EU:n lapsellinen kiukuttelu
päättyi nolosti ja Itävalta säilytti oman terveen asenteensa.

Ja muistelen että Itävallan silloinen ulkoministeri Dr. Benita Ferrero-Waldner piti huomiota herättävän tyylikkäästi oman maansa puolta. En myöskään tiedä hänen myöhemminkään antaneen niin tyhjäpäisiä lausuntoja kuin erään pohjoisen maan ulkoministerit ovat tehneet. Arvelin jo silloin ko. rouvan pääsevän pitkälle politiikassa, kuten on päässytkin.

[do.ut.des]

Tämä on tärkeä asiakirja ja se on syytä laittaa talteen, sillä tässä juuri tunnustetaan se mädänneisyys jota harjoitetaan epädemokraattisin toimenpitein suomalaisia kohtaan. Sanalla sanoen jokin sosialistinen taho poliittisesti tukee ja rahoittaa virkakoneiston alaisia toimimaan niin että Suomessa saadaan aikaan etnohelvetti kuten muissakin Euroopan maissa.

Kriittisyyttä hillitsee sekin, että pienessä maassa lähes kaikki maahanmuuttotutkimukset
ovat julkisesti rahoitettuja.

Uusimmasta ruotsalaisesta integraatioselonteosta käy ilmi, että maahanmuuttoasioissa toimijoiksi halutaan vain ne, jotka ovat valmiit positiivisella mielellä osallistumaan monikulttuurisuustalkoisiin.

Journalismilla on tärkeä rooli kansalaisten käsitysten muokkaajana, sillä Etelä-Suomen kaupunkien "värillistymistä" lukuun ottamatta useimpien suomalaisten suhteet etnisiin vähemmistöihin
ovat pääasiassa mediasuhteita (Raittila 2002a,107–108).

Etnisten vähemmistöjen käsittely tiedotusvälineissäonkin lisääntynyt huomattavasti
1980-luvun lopusta. Esimerkiksi Helsingin Sanomissa oli vuosina 1985–1993 keskimäärin yksi juttu joka toisessa numerossa, mutta vuonna 2000 jo 3,3 juttua numeroa kohden (Raittila & al. 2002, 202). Parhaillaan valmistellaan ulkomaalaislain uudistamista, eikä linja ole muuttumassa. Tämänkin
lain valmistelu on tehty lähes kokonaan virkamiestyönä.

Tuoreen mediaseurannan mukaan tiedotusvälineet ovat tehneet uutisten täydennykseksi suvaitsevaisuutta palvelevia juttuja.

Tiedotusvälineet pelkäävät varmaan aiheellisesti, että avoimessa keskustelussa vierasvihaiset valtaavat kanavan levittääkseen rasistisia aatteita. Sen vuoksi meillä ei ole yhteistä keskusteluareenaa, vaan suvaitsevainen eliitti esiintyy laatujulkaisuissa
ja ennakkoluuloiset median ulkopuolella tai paikallislehtien yleisönosastoissa (Raittila &
al. 2002, 205). Rasistiset keskustelijat ovat yhä enemmän siirtyneet Internetin käyttäjiksi, ja Suomessakin on jo useita kymmeniä valkoista valtaa propagoivia nettisivuja (Pekkinen 2002).

Viimeisenä, joskaan ei vähäisimpänä onnistumisen edellytyksenä mainittakoon
syyllistäminen. Suomalaisille on hoettu aina 1980- ja 1990-luvun vaihteen somalisokista alkaen, että juuri suomalaiset ovat Euroopan, ehkä jopa koko maailman, vierasvihaisimpia. Läksy
on opittu niin hyvin, että välinpitämättömyydestä on tullut suorastaan kansalaishyve. Kukaan ei
oikein tiedä, miten ulkomaalaisista saa puhua vai onko aihepiiri kokonaan kielletty.

Suomalaisessa maahanmuuttopolitiikassa tärkein menestystekijä on joustavasti sovellettu legalismi.
Sen avulla virkamiehet pystyvät kehittelemään kiperiin ongelmiin (esimerkiksi albaanit
ja romanit) kansalaisten oikeustajun mukaisia ratkaisuja, jotka median on ollut helppo myydä suurelle yleisölle. Tapa opittiin jo Venäjän vallan aikana, jolloin suomalaiset saivat kustavilaisesta perustuslaista syyn olla ottamatta ulkomaalaisia (venäläisiä) valtion virkoihin.

Ulkomaalaispolitiikan Nokian toinen edellytys seuraa maan pienuudesta. Pienen maan valtakeskukset
ovat oppineet pelaamaan yhteen pussiin ja voivat samalla valvoa toisiaan. Yhteistyö ja valvonta
takaavat myös sen, että yksikään vakiintunut puolue ei voi tehdä maahanmuuttajista vaaliteemaa.
Sen sijaan niiden kannattaa ennen vaaleja istua saman pöydän ääreen päättämään, että kukaan
ei vedä välistä.


Meillä on Otto Ville Kuusisen hallitus Suomessa! Stalinistit ovat kaapanneet vallan!  

[do.ut.des]

Mitä takeita on olemassa, ettei vaalituloksia väärennetä? Ei varmasti mitään! 

[Batman]

Voi perskatin Roope . Nyt on sunnuntai pilalla, kun eksyin taas lukemaan Hommaa. Aivan pöyristyttävää tekstiä.

[FadeAway]

Selonteossa käsitellään mm. sitä, millä ehdoilla
maahanmuuttajat saavat sosiaalivaltion etuuksia
käyttöönsä. Laajan selonteon tehneet virkamiehet
ovat olleet selvillä siitä, että he käsittelevät
ulkomaalaispolitiikan kiistanalaisimpia asioita.
Ehkä juuri siksi selonteon kieli on paisuttelematonta
hallintokieltä, eikä tärkeitä ja vähemmän
tärkeitä asioita ole myöskään eroteltu toisistaan.
Selonteosta käy ilmi, että maahanmuuttajien
sosiaalietuuksien jakamista varten on luotu monipolvinen ja laaja rakennelma. Etuuksien jakoon
on kytketty mm. kunnat, työhallinto, Kela, poliisi,
seurakunnat, kansalaisjärjestöt ja työelämän
osapuolet.

Yllättäen tuet, kulut ja resurssit ovat tarkoituksella hajautettu, niin että kukaan ei enää tiedä mitä maahanmuuttobisnes kustantaa.

[FadeAway]

Selonteossa mainitaan, että kotouttamistuen
piirissä oli vuoden 2001 lopussa suhteellisen pieni
joukko eli noin 5 700 työvoimatoimiston
asiakasta. Kunnat taas olivat tehneet yhteensä hieman
yli 10 000 suunnitelmaa. (Hallituksen selonteko...,
19.) Määrät eivät ole siis kovin suuria,
mutta joukko on poliittisesti hyvin painava, koska
nyky-Euroopassa minkään muun ryhmän
avulla ei ole mahdollista mobilisoida äänestäjiä
yhtä tehokkaasti. Kotouttamisideologian suurin
merkitys saattaakin olla siinä, että se tarjoaa mahdollisuuden
puhua arasta aiheesta asiapohjalta
(Paananen 2002, 184). Ainakin kansanedustajille
kotouttamisselonteko oli kuin taivaan lahja,
koska he saattoivat sen turvin puhua maahanmuuttajista
äänestäjien reaktioita pelkäämättä.

Tämä asettaa JM-K:n tarinat hieman eri valoon. Ehkä maahanmuutolla on vaikutusta äänestämiskäyttäytymiseen.

Suomalaisessa maahanmuuttopolitiikassa tärkein
menestystekijä on joustavasti sovellettu legalismi.
Sen avulla virkamiehet pystyvät kehittelemään
kiperiin ongelmiin (esimerkiksi albaanit
ja romanit) kansalaisten oikeustajun mukaisia ratkaisuja,
jotka median on ollut helppo myydä suurelle
yleisölle.

Maahanmuuttopolitiikan tulee olla semmoista, että median on helppo myydä se.

[Anti-Utopisti]

Sanalla sanoen jokin sosialistinen taho poliittisesti tukee ja rahoittaa virkakoneiston alaisia toimimaan niin että Suomessa saadaan aikaan etnohelvetti kuten muissakin Euroopan maissa.

Tähän saattaa löytyä vastaus selvittämällä, kuka harmaa eminenessi Suomen oikeusministeriössä käynnisti vuonna 1990 seuraavan työryhmän ja valitsi sen jäsenet:

Mäkelä, K., Jaakkola, M., Kourula, P.-L., Nikula, P. & Suurpää, J. (toim.) 1990.
Monikulttuuriseen Suomeen. Syrjintää selvittävän työryhmän muistio.
Oikeusministeriön lainvalmisteluosaston julkaisu 4/1990. Helsinki: Oikeusministeriö

Tämä vuonna 1990 ilmestynyt oikeusministeriön lainvalmisteluosaston julkaisu saattaa olla yksi parhaista todistuskappaleista erityisesti sen ilmestymisajankohdan takia, koska käsittääkseni Suomen maahanmuuttopolitiikkaa ruvettiin muuttamaan valtavalla tohinalla juuri samaan aikaan eli vuosien 1989-1991 tienoilla. Siitä saamme ehkäpä rekonstruoitua sen, mitä mokuttajat alun perin ajattelivat Suomen maahanmuuttopolitiikan tulevasta kehityksestä.

Erityisen kiinnostavaa tässä todistuskappaleessa on Ruotsin tarkasteleminen siinä eräänlaisena vertailukohtana (ellei peräti esikuvana) pohdittaessa Suomen vähemmistöpolitiikan tulevaa muotoa maahanmuuton lisääntyessä - vaikuttaen siten mutkan kautta myös Suomen maahanmuuttopolitiikan luonteeseen ja lukumääriin.

En tiedä tarkemmin työryhmän taustaa enkä kyseisen muistion saavuttamaa vaikuttavuuden astetta Suomen maahanmuuttopolitiikan myöhemmissä muutoksissa: ehkäpä sillä oli merkittäviä vaikutuksia Ruotsin käytäntöjen kopioimisessa Suomeenkin tai ehkäpä se hautautui heti oikeusministeriön arkistoihin ilman minkäänlaista vaikutusta. Tai jotain siltä väliltä.

Joka tapauksessa työryhmän jäsenlistaa lukiessa herää heti seuraava kysymys: miksi kaikki viisi työryhmän jäsentä vaikuttavat edustavan joko 1960-lukulaista vasemmistoradikalismia tai vähintäänkin kiinnostusta vähemmistöjen kansalaisoikeuskysymyksiin, jotka linkittyivät läheisesti 1960-lukulaiseen vasemmistoradikalismiin? Puhdasta sattumaako? Vai muodostuuko seuraavista palasista jonkinlainen yhtenäinen kuvio:

Ryhmän puheenjohtajan tausta: "... 60-lukulaisen liikkeen tärkeimpiä vaikuttajia, nimekäs sosiologi ..."

Lähde: http://preview.tinyurl.com/2895gdh

Arvaisin tämän henkilövalinnan olleen pikemminkin eräänlainen kunniatehtävä ansioituneelle sosiologille kuin osoittavan hänen erityistä kiinnostustaan vähemmistöpolitiikkaan.

Ryhmän sosiologin tausta: "... on tutkinut suomalaisten ulkomaalaisasenteita vuosina 1987-1999."

Väestön asenteita arvioiva osuus muistiossa lienee peräisin häneltä, koska tämä oli hänen pitkäaikainen tutkimusaiheensa. Lisäksi olettaisin, että hän on kirjoittanut muistioon myös osuuksia Ruotsin tekemistä ratkaisuista siirtolaisuuspolitiikassa ja -tutkimuksessa (olettaen, että hänellä oli varmaankin paljon tietoa Ruotsista hänen väitöskirja-aiheensa kautta).

Erikoistumista vähemmistöjen tutkimukseen löytyy häneltä näköjään ainakin 1970-luvun alusta lähtien, mikä selittyisi mahdollisesti sillä, että 1960-luvun henki herätti monien sosiologien kiinnostuksen tähän aihepiiriin:

"Språkgränsen: en studie i tvåspråkighetens sociologi ... 1973. - 149 s.
...
Ruotsinsuomalaisten etninen järjestäytyminen ... Turku: Siirtolaisuusinstituutti, 1983. - 130 s.
...
Finnish immigrants in Sweden: networks and life styles ... [Helsingin yliopisto], 1983. ... Research reports / Research Group for Comparative Sociology, University of Helsinki,
...
Siirtolaiselämää. Tutkimus ruotsinsuomalaisista siirtolaisyhteisönä. ... 1984. - 66, [285] s. - Väitösk. Helsinki
Sosiologia."

Lähde: Löytyvät seuraavasta kirjalistasta: http://www.helsinki.fi/kirjasto/keskusta/aineistot/paarak3_siirtol.pdf

Monet muutkin sosiologit vaikuttavat olleen 1970- ja 1980-luvuilla yllättävän kiinnostuneita etnisten vähemmistöjen verkostoista, elämäntyyleistä sekä järjestäytymisestä kansalaisoikeustaisteluun. Niinpä herää kysymys näiden tutkimusryhmien johdon motiiveista: oliko kyseessä puhdas tutkimuksellinen mielenkiinto? Vai voisiko olla mahdollista, että jotkut vasemmistolaiset sosiologit ajattelivat näitä tutkimuksia käytettävän ikään kuin pohjapiirrustuksina vähemmistö- ja maahanmuuttopolitiikan muuttamiseksi siten, että nämä saataisiin palvelemaan vasemmistoradikalismin tavoitteita? Täytyisi varmaan kuulua huippusosiologien sisäpiireihin, että näistä asioista saisi tarkempaa tietoa.

Ryhmän lakiasiantuntijan myöhempi toimi: "... EUROOPAN ALUEJOHTAJA, UNHCR ..."

Lähde: http://preview.tinyurl.com/2bm3ox8

Ryhmän lakiasiantuntijat arvatenkin kirjoittivat muistioon sen kuivat määritelmäosuudet sekä lisäksi keräsivät tietoa kansainvälisten lakien asettamista velvoitteista Suomelle.

Ryhmän vähemmistökysymysten asiantuntijan tausta: "Hän on työskennellyt ... lainsäädäntöneuvoksena oikeusministeriössä sekä Suomen ensimmäisenä tasa-arvovaltuutettuna 1987–1991."

Lähde: http://preview.tinyurl.com/2a3rsxw

Ryhmän toisen lakiasiantuntijan tausta: Rajatut suosituimmuusjärjestelyt kehitysmaiden ja teollisuusmaiden välillä - pienois-UKTJ?, Helsingin yliopisto, 1988.

Demari-lehti, kolumni: Muukalaisia ja vihaa Suomessa (14.9.1989)

Lähde: http://preview.tinyurl.com/2efm3lp

"Oikeustieteen kandidaatti ... Pakolaisneuvonnan lakimies 1988-1992 ... Oikeusministeriön turvapaikkalautakunnan sihteeri 1992-1994"

Lähde: http://www.palkkatyolainen.fi/pt2009/pt2009-01/p090204-ty1.html

Jonkinasteista samanhenkisyyttä on siis selkeästi havaittavissa työryhmän jäsenten taustoissa (ainakin verrattuna täysin sattumanvaraisesti arvottuihin työryhmiin). Tosin ehkäpä työryhmän osanottajat olivat mukana ensisijaisesti lainopillisen tai sosiologisen erikoisosaamisensa takia ja olivat siten pelkkiä merkityksettömiä rivitoimijoita, joiden henkilökohtaiset motiivit eivät olleet kovin oleellisia. Sen sijaan työryhmän nimittäjät ja harmaat eminenssit saattoivat hyvinkin olla jonkinlaisia mokutuksen avainhahmoja Suomessa. Tai vaihtoehtoisesti ehkäpä hekin olivat vain pelkkiä marionetteja, jotka saivat vuonna 1990 käskyn työryhmän perustamiseksi joltain tuntemattomalta ulkomaalaiselta (ehkäpä punaväriä edustavalta) taholta.

Yksi mahdollinen motiivi työryhmän käynnistämiseen esitetään seuraavassa lähteessä:

"Näyttää siltä, että työryhmä odotti massiivista muuttoaaltoa silloisesta Neuvostoliitosta. Hynysen (1997) mukaan länsieurooppalaisissa lehdissä näkyi talvella 1990-91 mainintoja, että Suomeen oli tulossa miljoona, ehkä jopa kaksi miljoonaa neuvostoliittolaista."

http://www.sitra.fi/julkaisut/monikulttuurisuus.pdf?download=Lataa+pdf

Tämä todellakin selittäisi Demlan ja kumppaneiden hädän järjestää neuvostoliittolaisille tovereilleen hyvät oltavat Suomessa. En kuitenkaan jostain syystä usko kovin helposti tähän selitysmalliin.

Oma tämänhetkinen suosikkihypoteesini on sen sijaan sellainen, että mokutus olisi Suomen valtaeliitin tietoinen yhteiskuntavisio. Tätä tukee nimittäin se havainto, että samana vuonna eli tarkemmin sanoen 2.-4.10.1990 järjestettiin Espoossa pohjoismainen siirtolaisuuseminaari, jonka aluksi esitettiin myös parin valtiojohdon edustajan puheenvuorot Suomen maahanmuuttopolitiikan muutoksesta/muuttamisesta (mm. Paavo Lipponen: De nordiska rummen i det europeiska huset, jossa mainittiin ensinnäkin Euroopan yhdentymiskehitys sekä toisaalta Umberto Econ visio uudesta kansainvaellusten aikakaudesta eli sadoista miljoonista muuttajista muutamien vuosikymmenten kuluessa). Tämä herättää tietenkin epäilyksen silloisen EY-prosessin roolista Suomen maahanmuuttopolitiikan muutosten yhtenä alullepanijana.

Migrationen och det framtida Norden. VIII:e Nordiska migrationsforskarseminariet, Hanaholmen, Esbo 1990. Slutrapport. Åbo 1991, 346 s.

Kaiken lisäksi noin puoli vuotta myöhemmin (1991) Suomen maahanmuuttopolitiikan muuttamisen pohjapiirrustuksia esiteltiin tarkemmin toisessa seminaarissa:

Suomen siirtolaisuus- ja ulkomaalaispolitiikan perusteet (Siirtolaisuusasiain neuvottelukunta, Siikaranta-opisto, Espoo, 11.-12.6.1991).

Tämä oli hyvin mieleenpainuva seminaari, jossa oli mukana huomattava määrä virkamiehistön edustajia ja jopa poliittisia vaikuttajia silloisesta työministeri Kanervasta alkaen, jonka avauspuheessa esiintyivät monet sittemmin tutuiksi tulleet mokutuksen vakioperustelut (seuraavassa omia muistiinpanojani eikä sanatarkkoja lainauksia) kuten mm. 1) vetoaminen Suomen aikaisempaan kansainvälisyyteen ennen toista maailmansotaa (i), 2) kansainvälisen liikkuvuuden edellyttämä vastavuoroisuus ja toisaalta tarve Suomen vetovoiman lisäämiseksi kansainvälisessä vuorovaikutuksessa (ii), 3) siirtolaisuuspolitiikan liittyminen kansainvälistymisen laajempaan kokonaisuuteen mm. Suomen panostaessa aiempaa enemmän kansainväliseen yhteistyöhön (i), 4) Suomen hallinto ja varsinkin hallintorakenteen sisäiset rajaviivat täytyy muuttaa vastaamaan nykyajan vaatimuksia (iii), 5) muissa Pohjoismaissa ja Länsi-Euroopan "kehittyneissä siirtolaisuuspolitiikkaa harjoittavissa maissa" ei ole Suomen kaltaista alan hajanaisuutta, joten Suomessa tarvitaan siirtolaisuusasioiden hallinnon kiinteyttämistä mm. alan kansainvälisen yhteistyön lisääntymisen takia, 6) vetoaminen vuosituhannen vaihteen tienoille ennustettuun työvoiman niukkuuden aikaan sekä lisäksi kansainvälistyvien yritysten henkilöstön ja opiskelun kansainvälistymisen erityistarpeisiin (iv) ja 7) hallintokulttuurin kehittämistarpeet siirtolaisuus-/ulkomaalais-/pakolaispolitiikassa, joihin päästään mm. asennemuutoksilla, sekä toisaalta tarve lisätä alan tutkimustoimintaa (v). Kanerva tähtää loppusanoissaan humaaniin siirtolaisuuspoliittiseen linjaan, jossa huomioidaan kansainväliset velvoitteet, haasteet sekä kahdenvälinen naapurimaiden yhteistyö.

Seuraavassa esitän nyt vihdoin ja viimein omat vastakommenttini näihin perusteluihin:

(i) Kansainvälisyys ja kansainvälistyminen ovat käsitteitä, jotka eivät ilmeisesti tarkoita reaalimaailmassa mitään konkreettista. Ne liittynevät päin vastoin utopisteille tyypilliseen tapaan jakaa historia eri aikakausiin jonkin suuren pelastustarinan pohjalta. 1900-luvulla monet vasemmistolaiset utopistit elivät mielikuvituksessaan luokkataistelun aikakautta. Mutta kun millenniumin häämöttäessä selvisi, että se onkin sosialismi, joka romahtaa pian kapitalismin sijasta, niin heillä ilmeni ehkäpä psyykkinen tarve saada tilalle edes jotain vastaavaa kuten kokea elävänsä kansainvälistymisen aikakautta. Utopian toteutumispäivämäärän siirtäminen tällä tavalla eteenpäin on tyypillinen radikaalikulttien reaktio pettymyksiin ennustuksissaan.

(ii) En ymmärtänyt täysin, miten nämä kaksi asiaa muka liittyvät toisiinsa: kansainvälinen vastavuoroisuus Suomen eettisenä velvollisuutena ja toisaalta Suomen itsekäs tarve varmistaa osuutensa kansainvälisestä vuorovaikutuksesta vetovoimaisuudestaan huolehtimalla. Ellei sitten tarkoituksena ollut sanoa, että pyrkimyksenä on tarkan tasajaon varmistaminen eri maiden välillä?!

(iii) Miksi ammoisista ajoista asti jatkunut hallinnon päällekkäisyys täytyisi purkaa juuri nyt eikä esimerkiksi vasta joskus tulevaisuudessa? Elleivät sitten pääsyynä päällekkäisyyksien purkamiselle ole ulkomaisen yhteistyön asettamat vaatimukset?!

(iv) Mutta työvoimapula (yllätys, yllätys) ei toteutunutkaan vuosituhannen alussa mainostetulla tavalla.

(v) Haiskahtaa aivopesun tuputtamiselta ("asennemuutokset").

Risto Laakkonen oli muistaakseni hänkin mukana tässä seminaarissa, ja hänen puheessaan esiintyivät Kanervan puheen tavoin monet myöhemmät mokutuksen vakiofraasit (seuraavassa jälleen omia muistiinpanojani eikä sanatarkkoja lainauksia): 1) Suomi oli kuulemma ollut aikaisemmin historiassa huomattavan kansainvälinen, joten siinä mielessä ulkomaalaisten määrä oli vuoden 1991 Suomessa muka huomattavan alhainen (i), 2) koko ihmiskunnan historia on kuulemma perustunut ihmisten liikkumiseen (ii), 3) Suomi on ollut aiemmin maastamuuttomaa, joten ulkosuomalaiset puolisoineen sekä ulkosuomalaisten paluumuutto perheineen luovat Suomelle hyödyllisiä kansainvälisiä yhteyksiä (iii), 4) kolmiulotteinen näkökulma (so. mennyt, nykyisyys ja tulevaisuus) on säilytettävä humaanin kansallisen maahanmuuttopoliittisen linjan luomiseksi, mihin liittyy esimerkiksi Suomen kuuluminen aina Eurooppaan sekä monien ulkomaalaisten historiallinen merkitys kansalliselle identiteetillemme (kuten Pacius, Engel, Hartwall, Sinebrychoff, Fazer, Gutzeit ja Chrichton) (iv), 5) uusi ulkomaalaislaki, sitoutuminen kansainväliseen vastavuoroisuuteen ja Itä-Euroopan poliittisten rakenteiden muutokset tulevat avartamaan asenteita, hallintokäytäntöä ja kulttuuria sekä ennakoivat sulkeutuneisuuden päättymistä, ja sitä paitsi Suomen väestökehitys keskipitkällä aikavälillä edellyttää uusia linjauksia (v), 6) mahdollisuus ottaa oppia muista Pohjoismaista ja erityisesti Ruotsista sekä yleensäkin Laakkosen sanoilla "kehittyneen siirtolaisuuspolitiikan maista", jotta Suomessa voitaisiin tehdä "humaaneja valintoja" (mm. koulutus ja tulkkipalvelut) ja "välttää huonoiksi koettuja ratkaisuja" (vi), 7) aiempi hallintokulttuuri oli syntynyt yhteiskunnan suojaamisnäkökulman olosuhteissa, mutta maahanmuuttajien palvelut ja oikeudet edellyttävät hallinnon muuttamista; sitä paitsi Euroopan tasolla tulevaisuudessa solmittavat sopimukset siirtolaisuusvirtoihin liittyvistä asioista edellyttävät Suomelta yhteistyötä (vii), 8 ) ympäristötuhojen aikaansaamat muuttopaineet muualta maailmasta ovat uusi haaste (paineet laajentaa pakolaisuuskäsitettä YK:n pakolaissopimuksen määritelmistä ehkäpä myös ympäristöpakolaisuuteen) (viii), 9) väestön asenteiden kehittymisen tarve ajan vaatimusten asettamaan suuntaan (perustuen kansalais- ja asennekasvatukseen mukaan lukien dialogi ja siirtolaisuusnäkökulmien sisällyttäminen kaikkeen opetukseen) sekä oikeuslaitoksen ja lainsäädännön suhtautumisen merkitys ulkomaalaisten oikeuksiin (ix), 10) tarve kansalaisjärjestöjen aktiivisuuteen etnisten ryhmien hyvien välien luomisessa, ja sama pätee myös työelämän osapuoliin (x), 11) maahanmuuttajien tuomat taloudelliset hyödyt (kuulemma 700 000 mk / 20-vuotias maahanmuuttaja) ottaen huomioon Suomen heidän kasvatuskustannuksissaan säästämät rahat unohtamatta kulttuurin rikastumista ja monipuolistumista, joita on vaikea mitata (xi), 12) Suomen täytyy huolehtia vastavuoroisuuden toteutumisesta opiskelijoiden, harjoittelijoiden ja työntekijöiden vaihdossa sekä lisätä vetovoimatekijöitä mm. ulkomaalaisten investointien houkuttelemiseksi Suomeen, 13) paluumuuttajien ja ulkosuomalaisten sekä heidän ulkomaalaisten tuttaviensa Suomeen välittämät hyödylliset ulkomaankokemukset, 14) työmarkkinoiden kohtaanto-ongelmat edellyttävät lisää ulkomaalaisia, mistä mainittakoon erityisesti monikansallisten yritysten avainhenkilöt perheineen, joten siirtolaisuuspoliittiseksi tunnukseksi Laakkonen ehdottaa: "VASTAVUOROISUUS - MONIARVOISUUS - OIKEUDENMUKAISUUS".

Seuraavassa taas omat vastakommenttini näihin perusteluihin:

(i) Ei taaskaan mitään logiikkaa näissä perusteluissa: miksi Suomen aiempi (kuviteltu) kansainvälisyys olisi perustelu millekään nykyiselle ratkaisulle? Entä miksi Suomen alhaisempi ulkomaalaismäärä muihin maihin verrattuna edellyttäisi asian muuttamista itseisarvoisista syistä?

(ii) Historiallisen kehityksen mytologisointi on selvästi mokuttajien lempipuuhaa.

(iii) Eli maahanmuutossa on muka huomattavassa määrin kysymys vain ulkosuomalaisten paluumuutosta. Onko tämä uskottavaa Euroopassa tähän asti nähdyn maahanmuuttokehityksen perusteella? Lisäksi tässä muistutetaan rivien välissä taitavasti aiempien suomalaissukupolvien siirtolaisuudesta (näin epäsuorasti suomalaisia syyllistäen), mikä on tietysti sekin mokuttajien lempitemppuja.

(iv) Mokuttajilla vaikuttaa olleen jo vuonna 1991 jonkinlainen "master list" niistä suomalaiseen kulttuuriin ja yritystoimintaan vaikuttaneista ulkomaalaisista merkkihenkilöistä, joihin kannattaa vedota perusteluna mokutuksen ihanuudelle. Mitä taas tulee Laakkosen väitteeseen, että Suomi olisi kuulunut aina Eurooppaan, niin siihen voi vastata George Friedmania lainaten: "Europe as a whole is a geopolitical myth." Tämä tyly geopoliittinen realiteetti ei tietenkään estä EU-piirejä käyttämästä historian uudelleenkirjoittamista politiikan välineenä, mikä on toki varsin yleinen historian käyttötapa kuten voimme todeta poliittisen historian luentomateriaaleista.

(v) Nämä kaksi Laakkosen yhteen niputtamaa asiaa (kulttuurin avartaminen ja reaalimaailman keskipitkän aikavälin väestökehitys) eivät liity mitenkään toisiinsa, vaikka hän haluaakin esittää ne molemmat yhdessä uuden ulkomaalaislain hyötyinä. Sitä paitsi nyt vuonna 2010 voinemme jo sanoa, että taisi mennä Laakkosen veikkaus vuonna 1991 pieleen sekä avartavuuden että keskipitkän aikavälin väestövaatimusten osalta. Ellei sitten keskipitkän aikavälin määritelmää venytetä sopivasti.

(vi) Olisi mukava tietää, onko Suomen valtaeliitti ottanut tosissaan Laakkosen ehdotuksen Pohjoismaissa huonoiksi koettujen ratkaisujen välttämisestä sekä miten hänen määritelmänsä hyvälle ja huonolle suhtautuu kadunmiehen käsitykseen asiasta. Tosin voisin kuvitella, että kaikki käytännöt kopioidaan kuitenkin lopulta Ruotsista Suomeen sellaisenaan, koska pohjoismainen yhteistyö ja käytäntöjen yhtenäistäminen saattavat ohittaa lopulta muut näkökohdat.

(vii) Vihjataankohan tässä monikulttuurisuuden tarpeellisuuteen siirtolaisuusasioiden hallintokulttuurissa? Ainakin radikaalivasemmistolle hallinnon uudistaminen monikulttuuriseksi olisi tietenkin hyvin mieluista, koska näin yhteiskunnan suojaamisnäkökulma katoaisi häiritsemästä heidän puuhiaan. Huomatkaa myös, että Euroopan maiden tulevat yhteiset sopimukset siirtolaisvirtoihin liittyvissä asioissa olivat Laakkosella näköpiirissä jo vuonna 1991. Pian 2010-luvulla alkava EU:n "taakanjako" onkin näin ollen ilmeisesti vain suoraa jatketta niille visioille, joita Euroopan eliittipiireillä oli jo 20 vuotta sitten.

(viii) Tämä Laakkosen mainitsema näkökohta on erittäin kiinnostava yleisen aatehistorian kannalta: vaikuttaakin siltä, että viime vuosien suuri tarina ilmastonmuutospakolaisuudesta onkin vain suoraa jatkoa jo 20 vuotta sitten visioidulle ympäristöpakolaisuuden keppihevoselle. Näköjään Suomen valtaeliitti arvasi jo vuonna 1991, että moniin herkkäuskoisiin suomalaisiin tulee menemään täydestä, kunhan näille vain aivan pokkana sepitetään juttuja siitä, että ympäristö on tuhoutumassa ja suomalaisten tavisten uhrautumista tarvitaan maapallon pelastamiseksi.

(ix) Poliittista korrektiutta vaaliva inkvisitio kouluissa, lehdistössä ja oikeusistuimissa oli sekin selvästi jo visioasteella vuonna 1991.

(x) Erilaisten altruististen kansalaisjärjestöjen valjastaminen palvelemaan mokuttajien tarkoitusperiä oli ilmeisesti myös Suomen eliittipiireissä visioasteella jo vuonna 1991.

(xi) Nyt taisi selvitä, kuinka valtavan vanhoja ovat väitteet maahanmuuttajien Suomelle tuomista säästöistä sekä kulttuurin rikastumisesta: ainakin Risto Laakkonen puhui niistä jo vuonna 1991.

Kuten huomaamme yllä referoimistani Kanervan ja Laakkosen puheista, niin Suomen poliittinen eliitti selvästikin pyrkii manipuloimaan meitä taviksia ja jopa virkamiehistöä aikamoisilla hömppäperusteluilla. Mikäli Suomen poliittisella eliitillä olisi ollut tässä siirtolaisuusasiassa rehdit tarkoitusperät, niin silloin he olisivat tietenkin toimineet aivan vastakkaisella tavalla eli esittäneet vain yhden tai korkeintaan pari erityisen painavaa perustelua sille, miksi Suomen maahanmuuttopolitiikkaa pitää ehdottomasti muuttaa. Sen sijaan yli kymmenen kohdan listan laatiminen on väärentämätön todiste vilpittömyyden puutteesta. Kuka muka olisi niin hölmö, että ostaisi mitään sellaiselta kaupustelijalta, joka yrittää myydä tuotettaan samanaikaisesti yli kymmenellä eri syyllä?

Koska hyvin monien vaikutusvaltaisten tahojen edustajat (työministeriö, monet muut ministeriöt, Suomen kaupunkiliitto, ainakin pari yliopistoa, Poliisiopisto, YLE, Helsingin Sanomat) olivat mukana jo vuonna 1991 Siikaranta-opiston siirtolaisuusseminaarissa seuraamassa pohjapiirrustuksia myöhempien vuosien mokutukselle. niin siksi tämän ketjun avausviestin arvelut avoimen maahanmuuttokeskustelun esteistä on syytä ottaa vakavasti. Varsinkin kun lähes kaikki tutuimmat mokutusliturgiat olivat siis valmiina jo vuonna 1991 kuten kyseisen seminaarin kalvokopioista voi kuka tahansa lukea. En tiedä, mistä nämä liturgiat olivat alun perin seminaariesitelmiin otettu, mutta veikkaisin, että ne oli koottu ainakin osittain Ruotsissa aiemmin käytetystä maahanmuuttopropagandasta sekä YK-konferenssien julkilausumista.

Viimeistään pari vuotta myöhemmin (eli vuonna 1993) julkisuuteen ilmestyi uudentyyppinen perustelu maahanmuuton houkuttelevuuden lisäämiseksi. Tämä on häpeämättömyydessään ja äärimmäisessä provokatiivisuudessaan varsin vakuuttava todiste siitä, että eliittipiireillä täytyy olla vireillä jonkinlainen suomalaistaviksia halveksiva salaliitto yhteiskunnan perusluonteen radikaaliksi muuttamiseksi:

"Ulkomaalaispoliittinen periaateohjelma pian hallitukselle: 10000 ulkomaalaisen vuosikiintiö tervehdyttäisi suomalaisten geenejä
...
Pakolais- ja siirtolaisasiain neuvottelukunta (Paksi) uskoo pakolaisten tai siirtolaisten tulon vahvistavan sisäsiittoisia suomalaisgeenejä. Neuvottelukunta pitää 10000 ulkomaalaisen vuosikiintiötä suositeltavana jo väestörakenteen korjaantumisen kannalta."

Lähde: Mainittu viestissä: http://hommaforum.org/index.php?topic=24351.msg325243#msg325243

Niinpä on perusteltua muodostaa myöhempää jatkotarkastelua varten sellainen hypoteesi, että mokutuksessa saattaa todellakin olla kyseessä (mahdollisesti vuosien 1985-1991 välillä suunniteltu) salaliitto, joka ohitti kokonaan Suomen demokraattisen päätöksentekojärjestelmän toteuttaakseen Suomessakin tietynlaisen radikaalin etnisen vision. Hyväuskoiset suomalaiset tavikset nielivät heille esitetyt verukkeet ja antoivat vaaleissa radikaaleille ehdotuksille hyväksyntäleiman ymmärtämättä mitä tekivät, koska heillä oli jäänyt kriittisen ajattelun peruskurssi käymättä eivätkä he siksi huomanneet heille esitettyjen perusteluiden ristiriitaisuutta.

Lisäksi tavallisen kansan passivisuus ja rivipoliitikkojen hyvävelijärjestelmä ovat mahdollistaneet sen, että tästä sairaasta visiosta on ehkä tullut Ruotsin tavoin Suomessakin ääneenlausumaton maahanmuuttopolitiikan lähtökohta. Tätä hegemonia-asemaa on sittemmin edistetty mm. seuraavassa lähteessä mainituilla kampanjoilla, joita toimeenpanemalla mokuttajakaaderit onnistuvat manipuloimaan kukin oman sektorinsa hyväksymään vallitsevan maahanmuuttopolitiikan räikeimmätkin mielettömyydet:

Suvaitsevaan Suomeen. Kokemuksia kampanjavuosilta. Hki. Työministeriö, 1997.

Lähde: Mainittu kirjalistassa: http://www.alli.fi/sivu.php?artikkeli_id=31

Tästä kirjasta voi päätellä senkin, kuinka lukuisten kansalaisjärjestöjen ohella myös monet toimittajat ovat osallistuneet väestön asenteiden muokkaukseen. Tapahtumaketjun viimeinen askel onkin sitten Paanasen kirjoituksesta välittyvä näkemys siitä, kuinka Suomen kansan kyky terveeseen kritiikkiin maahanmuuttopolitiikassa on onnistuttu pitkälti tappamaan keskeisten tiedotusvälineiden jatkuvalla mokutuspropagandalla.


[email protected]

[Zngr]

Hauskastipa räjähti silmille Paanasenkin teoria.

6. Syyllistäminen. Viimeisenä, joskaan ei vähäisimpänä onnistumisen edellytyksenä mainittakoon syyllistäminen. Suomalaisille on hoettu aina 1980- ja 1990-luvun vaihteen somalisokista alkaen, että juuri suomalaiset ovat Euroopan, ehkä jopa koko maailman, vierasvihaisimpia. Läksy on opittu niin hyvin, että välinpitämättömyydestä on tullut suorastaan kansalaishyve. Kukaan ei oikein tiedä, miten ulkomaalaisista saa puhua vai onko aihepiiri kokonaan kielletty.

Jos maahanmuuttajien määrä olisi pysynyt vakiona ja olisimme välttäneet muiden maiden virheet mutta kun...

Hauskaa että alan asiantuntija on jo kahdeksan vuotta sitten kirjoittanut k.o. asiasta noin kirkkaasti.

Tuota linkkiä voi lätkiä niiden harvojen ärrinmurrikeksiä syöneiden naamalle jotka vieläkin itsepintaisesti väittävät että kyllä ollaan keskusteltu ja ei olla syyllistetty VHM:ää.

Ratkiriemukasta ja hiuksianostattavaa kertakaikkiaan.

[Roope]

Viimeistään pari vuotta myöhemmin (eli vuonna 1993) julkisuuteen ilmestyi sitten uudenlainen porkkana maahanmuuton houkuttelevuuden lisäämiseksi, mikä on sekin aika vakuuttava todiste eliittipiirien jonkinlaisen radikaalin salaliiton olemassaolon puolesta:

"Ulkomaalaispoliittinen periaateohjelma pian hallitukselle: 10000 ulkomaalaisen vuosikiintiö tervehdyttäisi suomalaisten geenejä
...
Pakolais- ja siirtolaisasiain neuvottelukunta (Paksi) uskoo pakolaisten tai siirtolaisten tulon vahvistavan sisäsiittoisia suomalaisgeenejä. Neuvottelukunta pitää 10000 ulkomaalaisen vuosikiintiötä suositeltavana jo väestörakenteen korjaantumisen kannalta."

Tämä on mielenkiintoinen dokumentti. Sen pohjalta laadittiin seuraavana vuonna mietintö, joka lienee nykyisen maahanmuuttopolitiikkamme peruskiviä. Ainakin siihen viitataan usein monikulttuuritutkimuksissa. Mietintö löytyy vielä monien kirjastojen varastoista.

Pakolais- ja siirtolaisuusasiain neuvottelukunnan mietintö: Suomen pakolais- ja siirtolaisuuspolitiikan periaatteet, 1994, ISSN 0356-9470

Työministeriön julkaisema historiikki Paksista ja vähän muustakin:

Opiskelija Jukka Mykkänen Tampereen yliopiston aluetieteen ja ympäristöpolitiikan laitokselta on pääosin neuvottelukuntien pöytäkirjoihin, mietintöihin ja muihin asiakirjoihin tutustumalla sekä haastattelemalla neuvottelukuntien työhön osallistuneita kirjoittanut käsillä olevan neuvottelukuntien historiikin. Historiikki on ensimmäinen, jossa siirtolaisuus- ja pakolaispolitiikan alueella vaikuttaneiden keskeisten toimijoiden ehdotukset ja tiedot osallistuneista on koottu yhdeksi asiakirjaksi. Historiikki kattaa ajallisesti vuodet 1970-97. Tämän ajanjakson sisällä Suomi on ollut suuren mittakaavan maastamuuttomaa, ulkosuomalaisten huomattava paluumuuttomaa, ensimmäisten toisen maailmansodan jälkeen otettujen pakolaisten vastaanottaja ja myös pienessä mittakaavassa muiden ryhmien maahanmuuttomaa. Tänä ajanjaksona Suomi on yhteiskuntana tullut mukaan pitkään kehitysprosessiin, jossa kansainvälisyyden tuomalla vastavuoroisuudella ja vuorovaikutuksella sekä hyvillä etnisillä suhteilla on keskeinen asema.

Risto Laakkonen 23.1.1998

Keväällä 1993 PAKSI päätti laatia pakolais- ja siirtolaisuuspoliittisen kannanoton. Useissa yhteyksissä oli tullut selväksi tarve kirjata politiikan kansalliset tavoitteet kattavaksi kokonaisuudeksi. Pyrkimyksenä oli koota ainekset kokonaisvaltaisen politiikan määrittelemiseksi Suomelle, kun maahanmuutto Suomeen oli koko ajan lisääntynyt. Mietinnössä tarkasteltiin maahanmuuton aiheuttamia palvelujen kehittämistarpeita, ja tehtiin esityksiä palvelujen kehittämiseksi. Mietinnössä tehtiin esityksiä myös ulkosuomalaisasioiden hoidosta, suvaitsevien asenteiden kehittämisestä sekä pakolaisuuteen ja siirtolaisuuteen liittyvästä tutkimuksesta. Kannanotto julkaistiin mietinnön muodossa 1994, ja se oli yhdistyneen neuvottelukunnan ensimmäinen laajempi kirjallinen julkaisu.

Jukka Mykkänen: Maastamuuttomaasta maahanmuuttomaaksi
Toimintaympäristön muutoksesta kahden erillisen neuvottelukunnan yhdistymiseen