News:

Mikäli olet unohtanut salasanasi eikä rekisteröinnissä käytetty sähköposti toimi tai haluat vaihtaa sähköpostisi toimivaksi, ota yhteyttä sähköpostilla tai facebookin kautta.

Main Menu

Kokoomusministerit: Venäjä ei ole suurvalta

Started by Jouko Piho, 17.08.2010, 19:47:32

Previous topic - Next topic

Jouko Piho

Helsingin Sanomien verkkolehti kirjoitti 17.8.2010 kolmen Kokoomuksen ministerin Venäjää koskevista mielipiteistä.

Kokoomuksen ulkopoliittinen kärkikolmikko esitteli näkemyksiään kokoomuksen eduskuntaryhmän kesäkokouksen toisena päivänä Raumalla.  Puolueen puheenjohtajan ja valtiovarainministerin Jyrki Kataisen, ulkoministeri Alexander Stubbin ja puolustusministeri Jyri Häkämiehen linja on se, että Venäjä pyrkii puhumaan maailmanpolitiikassa suuremmalla suulla kuin mihin sen rahkeet riittävät. He lyttäävät yksiselitteisesti Venäjän pyristelyt nousta jälleen todelliseksi suurvallaksi.

"Venäjän puheita kuunnellessa on vaikeata uskoa, että sen talous on vain Hollannin kokoinen", Katainen sanoi.

Kataisen mielestä Venäjä on muuttanut viime vuosina käytöstään jyrkemmäksi ja Suomen on sopeuduttava siihen. Katainen kuitenkin korosti, ettei Suomen pidä antaa sille periksi Suomelle tärkeissä asioissa.

Häkämiehen mielestä Venäjän suuremman roolin tavoittelu näkyy siinä, että se pyrkii kasvattamaan puolustusmenojaan samalla kun esimerkiksi Yhdysvallat ja EU:n suurmaat pyrkivät niitä vähentämään.

"Yhdysvallat, Ranska ja Saksa ovat julistaneet tavoitteekseen supistaa puolustusmenojaan viidessä vuodessa 15 prosentilla, mutta Venäjä on ilmoittanut tavoitteekseen kasvattaa menojaan 20 prosentilla ensi vuonna", Häkämies sanoi.

Häkämies sanoi myös, että Venäjä tekee näin suurvalta-asemansa pönkittämiseksi.

Stubb puolestaan sanoi, että "Venäjän kanssa on oltava tarkkana". Hän yhtyi Kataisen näkemykseen siitä, että Venäjä haluaa nähdä itsensä todellisuutta merkittävämpänä maailmanpoliittisena pelaajana.

"Venäjä todellakin haluaa nähdä itsensä suurvaltana, mutta taloudellisesti se ei ole sitä. Vain 3 prosenttia maailmantaloudesta tulee Venäjältä", Stubb sanoi.

Hän kuitenkin korosti, että Suomen näkökulmasta Venäjä on äärimmäisen tärkeä. Hänen mielestään Suomen kannalta onkin tärkeää edistää ihmisten ja tuotteiden vapaata liikkuvuutta Venäjän ja EU:n välillä. Stubbinkaan mielestä Suomessa ei pitäisi liian helposti kavahtaa Venäjän kanssa käytävää, välillä kovaakin keskustelua.

"Tulemme näkemään perhekiistoja tulevaisuudessa aiempaa enemmän, välillämme on ollut puutulleja ja maakiistaa, mutta ei niitä pidä pelätä Asioista on voitava keskustella Venäjän kanssa", Stubb sanoi.

- - - - - - -

Jouko Pihon kommentti 17.8.2010

Olen sitä mieltä, että Venäjän kanssa on toimittava suoraan ja vaikeistakin asioista on puhuttava rohkeasti. On korkea aika jättää suomettuneisuuden sameat vedet taaksemme.

Mutta en voi välttyä kuitenkaan näiden kolmen Kokoomuksen ministerin lausuntoja lukiessani siltä vaikutelmalta, että nyt on menty jossain määrin liian pitkälle. Ei Venäjää tule aliarvioida eikä vähätellä. Vaikka Venäjä onkin taloudellisesti vielä melko heikko, niin Venäjä on kuitenkin vahvistumassa kaiken aikaa. Tämän päivän Helsingin Sanomissa olleen ennusteen mukaan Venäjän bkt olisi v. 2015 maailman kuudenneksi suurin. Silloin olisi Hollantikin jo kaukana takana.

Ei pidä myöskään unohtaa sitä, että Venäjä on edelleen mahtava ydinasevaltio. Juuri ydinaseidensa takia minä pidän Venäjää suurvaltana.

Venäjää ei tule provosoida tällaisilla harkitsemattomilla lausunnoilla. Tällaiset provokaatiot voivat olla jonain päivänä syy loukkaantuneen Venäjän karhun liikkeellelähtöön - ja suunta on länsi.

Jouko Piho

Riukulehto

Quote from: Piho on 17.08.2010, 19:47:32
Ei pidä myöskään unohtaa sitä, että Venäjä on edelleen mahtava ydinasevaltio. Juuri ydinaseidensa takia minä pidän Venäjää suurvaltana.

Venäjää ei tule provosoida tällaisilla harkitsemattomilla lausunnoilla. Tällaiset provokaatiot voivat olla jonain päivänä syy loukkaantuneen Venäjän karhun liikkeellelähtöön - ja suunta on länsi.

Tähän on helppo yhtyä.
"Sanomattakin on selvää, että Itä-Ukrainassa on vahva venäjänkielinen vähemmistö, kun taas läntisellä puolella on enemmän ukrainalaisia. Yksi osasyy varmasti siihenkin, että tämä kriisi eskaloitui, oli se lainsäädäntö, joka rakennettiin venäjänkielisyyttä vastaan Ukrainassa": Alexander Stubb 11.9.2014

Ano Nyymi

Eiköhän fakta ole se, että Suomelle Venäjä on suurvalta, ja että Venäjä saa niin halutessaan Suomeen suhteelliset kusiset fiilikset.

Eli ehkä tuollainen katteeton henkseleiden paukutus olisi hyvä kuitenkin lopettaa, ja hoitaa suhteet asiallisella tyylillä.
USA kun ei tule meidän perseitä pyyhkimään jos me itse sen Venäjälle uhoilemalla sotkemme, USA tuskin Suomen vuoksi ydinsodan riskiä ottaisi. Kun emme kuulu siihen NATOonkaan.

RP

Quote from: Piho on 17.08.2010, 19:47:32
Tämän päivän Helsingin Sanomissa olleen ennusteen mukaan Venäjän bkt olisi v. 2015 maailman kuudenneksi suurin.

Asian sivusta, tuo taitaa olla IMHO pahasti harhaanjohtava "ostovoimakorjattu" vertailu - harhaanjohtava erityisesti, koska merkittävät öljy- ja energiatulot on ostovoima"korjattu". vaikka ne alunperinkin on laskettu maailmanmarkkinahintojen mukaan. Ostovoimakorjauksilla on oma roolinsa, mutta talouksien abosluttiset koot on parasta rankata todellisilla dollarimäärillä

(Ihmettelin minäkin tuota uutista. En esitettyjä ajatuksia, vaan sitä, että ne esitettiin noin julkisesti. On Venäjä meille aina suuri ja merkittävä naapuri.)
"Iloitsen Turkin yrityksestä yhdistää modernisaatio ja islam."
http://www.ulkopolitiikka.fi/article/523/martin_scheinin_periaatteen_mies/

Mika.H

ihan asiallinen lausunto kokoomusministereiltä.

Ei niin voi sanoa, avoin shekki. Totta kai ollaan keskusteltu siitä, mitä ne palvelut tulee olla, mutta ei olla annettu mitään hintoja meidän taholtamme siihen, mitä tää pitäisi tai ei saisi maksaa. J.Kuuluvainen, Migri

Phantasticum

#5
Quote from: Piho on 17.08.2010, 19:47:32
Olen sitä mieltä, että Venäjän kanssa on toimittava suoraan ja vaikeistakin asioista on puhuttava rohkeasti. On korkea aika jättää suomettuneisuuden sameat vedet taaksemme.

Mutta en voi välttyä kuitenkaan näiden kolmen Kokoomuksen ministerin lausuntoja lukiessani siltä vaikutelmalta, että nyt on menty jossain määrin liian pitkälle. Ei Venäjää tule aliarvioida eikä vähätellä. Vaikka Venäjä onkin taloudellisesti vielä melko heikko, niin Venäjä on kuitenkin vahvistumassa kaiken aikaa. Tämän päivän Helsingin Sanomissa olleen ennusteen mukaan Venäjän bkt olisi v. 2015 maailman kuudenneksi suurin. Silloin olisi Hollantikin jo kaukana takana.

Venäjää ei tule provosoida tällaisilla harkitsemattomilla lausunnoilla. Tällaiset provokaatiot voivat olla jonain päivänä syy loukkaantuneen Venäjän karhun liikkeellelähtöön - ja suunta on länsi.

Olen paljon samaa mieltä. Vaikeista asioista on voitava puhua, muttei kuitenkaan välttämättä tällä tyylillä, millä kokoomusministerit näkemyksineen tulivat nyt ulos.

Olen kiinnittänyt ennenkin huomiota joidenkin oman ikäpolveni poliitikkojen (siis Katainen ja Stubb) Venäjää koskeviin lausuntoihin. Mielestäni lausunnoissa tuntuu toisinaan kuuluvan suomettumisen ajan toinen ääripää.

Jos ennen vanhaan ei uskallettu sanoa mitään, nyt olevinaan uskalletaan sanoa kaikki, vaikka todellisuudessa ei olisi mitään sanottavakaan.

En tarttuisi venäläisten kaikkiin provoihin, vaan vaalisin mieluummin diplomatiaa ja tukisin Venäjän kehittymistä todelliseksi supervallaksi. Sillä Venäjä on jo nyt kokonsa ja rikkauksiensa puolesta suurvalta. Nykypolven suomalaisten (poliitikkojen) ei tarvitse näyttää Venäjän nykyjohdolle yhtään mitään. Uhmakkuus on yksinkertaisesti tyhmää ja huonoa käytöstä.

Venäjä on ja pysyy Suomen naapurissa maailmanloppuun saakka. Siksi Suomen kannalta järkevin toimintatapa on pysyä joka suhteessa naapurinsa kanssa hyvissä väleissä. Tosi-tv-elämässä naapuristaan pääsee eroon muuttamalla pois - tässä tapauksessa ei silloinkaan.

Olen todennut tämän saman jo aikaisemmissakin viesteissäni. Venäläiset haluavat ja arvostavat elämässään suurin piirtein samoja asioita kuin länsimaalaisetkin. Mitään perustavanlaatuisia arvoristiriitoja venäläisten, suomalaisten ja eurooppalaisten välillä ei ole, jos tätä vertaa islamin edustamaan arvomaailman ja elämäntapaan.

Eurooppa ei yhtään tiedä, mihin se tulevaisuudessa "monikulttuurinsa" kanssa vielä joutuu. Joten tässäkin suhteessa entisajan kylmän sodan idän ja lännen vastakkaisasettelut olisi jo aika unohtaa.

Olen joskus pohtinut, millainen maa Venäjä olisi nyt, jos Neuvostoliittoa ei olisi koskaan ollut. Mutta se on kokonaan toinen juttu.

kaivanto

Suomessa yksikään johtava poliitikko ei ymmärrä Venäjästä juuri mitään, mikä on maamme suurimpia ongelmia. Kekkonen pyörii hyrränä haudassaan.

Slicky

Quote from: Phantasticum on 17.08.2010, 22:56:03


Olen paljon samaa mieltä. Vaikeista asioista on voitava puhua.


Millä tavalla tämä on vaikea asia? Kai nyt Venäjä paikkansa teitää?






Quote

USA kun ei tule meidän perseitä pyyhkimään jos me itse sen Venäjälle uhoilemalla sotkemme, USA tuskin Suomen vuoksi ydinsodan riskiä ottaisi. Kun emme kuulu siihen NATOonkaan.


Miksi USA:n pitäisi meitä auttaa? Miksei Venäjä? Se on maantieteellisesti lähempänäkin.

Quote

Venäjän bkt olisi v. 2015 maailman kuudenneksi suurin.

Vertaillessa suurvalta statusta ensimmäisenä kriteerinä on sotilaallinen mahti. Taloudellinen mahti on toissijainen.

Turjalainen

Venäjän voima ei ole koskaan ollut taloudessa, ei neukkuaikanakaa, vaan aina asevoimassa, geopoliittisessa asemassa, suuressa maa-alueessa, suhteellisen suuressa väestössä, ja nyttemmin erityisesti ydinaseissa.

"Kulta on hyvää mutta aseet parempia", sanoivat jo roomalaisetkin.

Taloudeltaan Hollannin kokoinen Venäjä pystyisi silti aloittamaan III Maailmansodan ja antamaan maapallolle pimeässä loistavan tulevaisuuden. Tähän ei Hollanti pystyisi.

Valta ja voima tulevat pohjimmiltaan aina ennen taloutta. Pitkässä juoksussa talous mukautuu vallan ja voiman perässä, eikä päin vastoin.
"Sotilaspapin puheen jälkeen koko miesjoukko seisoi hiljaisena pidätellen tunnevyöryä. Siellä täällä pari liikutuksen kyyneltä tipahteli rynnäkkökiväärin kylmälle teräkselle, valuen siitä asetta puristavalle kädelle ja tippuen lopulta maahan - isiltä perittyyn ja isien verellä lunastettuun maahan"

Jouko

Sanonpa vain, että on kardinaalimoka aliarvioida Venäjää. Se on tehty ennenkin tunnetuin seurauksin.
"Raja railona aukeaa.Edessä Aasia, Itä.Takana Länttä ja Eurooppaa;varjelen, vartija, sitä."

Uuno Kailas

Suomessako jokin mamujen aiheuttama huumeongelma? Ja khatin kontit!

Komediaa, parodiaa, sarkasmia ja ivaa; lakonisuutta ja kyynisyyttä unohtamatta

Nyökkäily; Tuo aikamme valtiomiestaito

intense

Harvinaisen aivotonta suunpieksentää ja munanmittailua näiltä kolmelta rillipäältä.

Kummastelen vain missä on se Kokoomuksen peräänkuuluttama "kansallinen etu" tämänkaltaisissa ulostuloissa? Venäjästä on voitava puhua suoraan silloin kun Suomen intressit ovat pelissä, mutta nämä typeryydet eivät palvele mitään muuta tarkoitusta kuin joidenkin seniilien huru-ukkojen suomettumistraumojen paikkailua.

Asiasisältökin noissa kommenteissa on harvinaisen onttoa. Ensinnäkin Venäjä on selkeästi suurempi talous kuin Hollanti ja toisekseen suurvalta-asema voi perustua muihinkin kuin taloudellisiin seikkoihin. Venäjän tapauksessa niitä ovat mm. sotilaallinen vahvuus ja Euroopan huomattava energiariippuvuus Venäjästä.

John Carter

Pakko on laittaa tähän lainaus wikistä:

Quote
Venäjä on 17 miljoonan neliökilometrin pinta-alallaan alueeltaan selvästi suurin valtio maailmassa, ja se peittää enemmän kuin kahdeksasosan maapallon maa-alueista. Se on maailman kymmenenneksi väkirikkain maa 140,7 miljoonalla asukkaallaan. Venäjä käsittää suurimman osan Pohjois-Aasiaa ja 40 prosenttia Euroopasta ja sen alue jakautuu 9 aikavyöhykkeelle[1]. Maassa on lukuisia eri kasvillisuus- ja maatyyppejä. Venäjällä on maailman suurimmat mineraali- ja energiavarat, ja sitä pidetään energian supervaltana. Maalla on maailman suurimmat metsävarat, ja sen järvissä on noin neljäsosa maailman sulasta makeasta vedestä.

Ei ole suurvalta ei, eipä tietenkään ole suurvalta...
"Kuulkaapa, me Tanskassa emme pyydä anteeksi sananvapauttamme"
-Anders Fogh Rasmussen

Sanglier

Joko vihdoin alkoi Stubeloisen lähtölaskenta? Toivottavasti. Ja Käteinen perässä. Tuon jengin hybris on jotain ihmeellistä.

Iloveallpeople

Paavo Väyrynen:
Quote–?Kyllä tässä näyttäisi olevan flirttailua Venäjän vastaisilla asenteilla. Tiedetään, että kansan keskuudessa on tällaista asennetta ja sitä jotkut haluavat kosiskella.

Suomenmaa
"Kun poliitikko pakotetaan lähtemään paikaltaan tai suljetaan puolueesta tiedotusvälineiden painostuksen vuoksi, ei kyse ole mistään punavihreästä salaliitosta, vaan juuri siitä, miten demokratian pitääkin toimia."  (käännös) - Lasse Garoff

Defend Finland!

Ei voi muuta sanoa, että harvinaisen tyhmä lausunto kokoomusministereiltä! Itse asiassa Venäjän bkt on kaksi kertaa suurempi kuin Hollannin, mutta sillä ei ole merkitystä. Kokoomusministereiden tulisi olla huolissaan siitä, että EU ja Eurooppa ovat niin heikkoja, että niiltä puuttuvat kokonaan henkselit.
Vaikka Länsi-Euroopan yhteen laskettu bkt on ollut todella suuri se on puolustuksessaan ollut täysin riippuvainen USA:sta.

Näiden ministereiden tulisi olla huolissaan siitä, että EU on sotilaallisesti - Akseli Koskelan sanoja vapaasti lainaten - sellainen "henkihaukka, että Leppäsen Preeti heittäis menemään". Euroopalla saattaa olla miten vahva talous tahansa, mutta koska selkäranka, tahdonvoima ja halu käyttää voimakeinoja puuttuuvat se on sotilaallisesti arvoton yhteisö. Bosniassa lukumääräisesti pieni rosvokopla pisti EU:n polvilleen ja nöyryytti sitä ennen kuin USA puuttui peliin.

Patsaskiistassa ja Georgian sodassa paljastui uudelleen, että Stubbin ihailema EU on täysin avuton, juuri siksi että tärkeimmät ominaisuudet, selkäranka, tahdonvoima ja valmius käyttää voimakeinoja, puuttuvat kokonaan.

Eli ei voi muuta sanoa, että harvinaisen tyhmä lausunto. Vähän samaa tasoa kuin Stubb sanoi, että EU on puolustanut ja laajentanut demokratiaa Euroopassa. Sen teki USA yksin ja varsinaisesti se oli Ronald Reagan joka vapautti Itä-Euroopan vaikka silloinen EU pisti kovasti hanttiin.

Uuno Nuivanen

Quote from: Defend Finland! on 19.08.2010, 17:02:28
Itse asiassa Venäjän bkt on kaksi kertaa suurempi kuin Hollannin
Hollannissahan on runsaslukuisesti ns. rikastajia, jotka Jykä tunnetusti laskee myös valtavaksi taloudelliseksi voimavaraksi, mikä tasoittanee puntit.

Ano Nyymi

Quote from: Jouko on 18.08.2010, 13:45:22
Sanonpa vain, että on kardinaalimoka aliarvioida Venäjää. Se on tehty ennenkin tunnetuin seurauksin.

Eihän niiden tarvitsisi kuin törmäyttää pari täyttä romuttamokuntoista öljytankkeria Helsingin edustalla yhteen niin johan alkaisi stubidojen alahuuli väpättämään.
Ja kaikki olisi vain vahingossa tapahtunutta ja voi voi....

Jos haluavat vastata vittuiluun samalla mitalla niin kyllä venäläisillä keinoja on, jos tuo aiempi tuntuu hieman mahdottomalta tavalta, niin voivat ihan hyvin ryhtyä päästämään kaikki kynnelle kykenevät muslimit oman rajansa yli länteen, täällä sitten joka jampalle olisi pakko tarjota turvapaikkaa ja diskorahaa.

Venäjähän meidän itärajaamme tällä hetkellä suojaa pakolaisilta. Ehkä juuri tuo asia niin kovasti nyppiikin Sekoomuslaisia nokkamiehiä.

Valkoinen Enkeli

Vastenmielistä, että on edelleen ihmisiä, joiden mielestä noissa nimenomaisissa ministerien lausunnoissa oli jotain niin epäkorrektia tai epädiplomaattista ettei sitä saisi ääneen politiikassa sanoa. En ole varma ansaitsevatko tuollaiset suomettajat vapaata maata ollenkaan. Onneksi ette ole päättäjiä.

Ano Nyymi

Quote from: Valkoinen Enkeli on 19.08.2010, 22:11:59
Vastenmielistä, että on edelleen ihmisiä, joiden mielestä noissa nimenomaisissa ministerien lausunnoissa oli jotain niin epäkorrektia tai epädiplomaattista ettei sitä saisi ääneen politiikassa sanoa. En ole varma ansaitsevatko tuollaiset suomettajat vapaata maata ollenkaan. Onneksi ette ole päättäjiä.


Mitä järkeä on haastaa Venäjän kanssa riitaa turhan päiten?
Jos sua sodituttaa noin paljon niin mene palkkasoturiksi. Älä ala leikkimään ramboa muiden housuilla.

Valkoinen Enkeli

Quote from: Ano Nyymi on 19.08.2010, 22:33:51
Quote from: Valkoinen Enkeli on 19.08.2010, 22:11:59
Vastenmielistä, että on edelleen ihmisiä, joiden mielestä noissa nimenomaisissa ministerien lausunnoissa oli jotain niin epäkorrektia tai epädiplomaattista ettei sitä saisi ääneen politiikassa sanoa. En ole varma ansaitsevatko tuollaiset suomettajat vapaata maata ollenkaan. Onneksi ette ole päättäjiä.


Mitä järkeä on haastaa Venäjän kanssa riitaa turhan päiten?
Jos sua sodituttaa noin paljon niin mene palkkasoturiksi. Älä ala leikkimään ramboa muiden housuilla.

Noissa lausunnoissa ei ollut faktisesti mitään riidanhaastoa, sodanlietsontaa tai halua "rambon leikkimiseen". Mutta en ole nyt sillä tuulella, että viitsisin vängätä joidenkin yksinkertaisten orjapäiden kanssa, joten peace and love over and out.

Sanglier

Lausunnot olivat nimenomaan epäkorrekteja ja epädiplomaattisia, riippumatta siitä mitä mieltä olemme itse faktasisällöstä. Kokoomuspoikien asemassa tuollaisia vain ei sanota. Joku maakuntasarjan varavaltuutettu voi töräytellä vapaasti, VVM ja UM eivät. Erityisesti xbb puhuu Suomen hallituksen ja eduskunnan ulkopoliittisella äänellä, joten vetäisi vaan varmuuden vuoksi jeesusteippiä päänsä ympäri ennen kuin päästetään kameroiden eteen. Huono on harkintakyky ja impulssinhallinta Stubeloisella.

Kysymys ei ole poikien sananvapaudesta vaan maan edusta. Vaikka juuri siitähän nuo paviaanit eivät ole muutenkaan kovin kiinnostuneista.

Ano Nyymi

Quote from: Valkoinen Enkeli on 19.08.2010, 22:45:44
Quote from: Ano Nyymi on 19.08.2010, 22:33:51
Quote from: Valkoinen Enkeli on 19.08.2010, 22:11:59
Vastenmielistä, että on edelleen ihmisiä, joiden mielestä noissa nimenomaisissa ministerien lausunnoissa oli jotain niin epäkorrektia tai epädiplomaattista ettei sitä saisi ääneen politiikassa sanoa. En ole varma ansaitsevatko tuollaiset suomettajat vapaata maata ollenkaan. Onneksi ette ole päättäjiä.


Mitä järkeä on haastaa Venäjän kanssa riitaa turhan päiten?
Jos sua sodituttaa noin paljon niin mene palkkasoturiksi. Älä ala leikkimään ramboa muiden housuilla.

Noissa lausunnoissa ei ollut faktisesti mitään riidanhaastoa, sodanlietsontaa tai halua "rambon leikkimiseen". Mutta en ole nyt sillä tuulella, että viitsisin vängätä joidenkin yksinkertaisten orjapäiden kanssa, joten peace and love over and out.


Seuraappas vähän näiden Putineiden & kumpp. ongelmanratkaisuehdotuksia, ovat poikkeuksetta aika väkivaltaisen sorttisia.
Ja nyt kun Venäjän talous ei ihan niin putkeen mene, niin kannattaako Suomen päähallituspuolueen nokkamiesten ryhtyä avoimesti venäläisille vittuilemalla tarjoilemaan omaa maataan "syylliseksi" heidän huonoon tilanteeseen.

Sä taidat olla aika nuori kolli kun noin kiivas olet? Toivottavasti saat iän myötä enemmän harkintaa.

Mun mielestäni kannattaa olla ns. "siipiään myöden".

RP

Quote from: Turjalainen on 18.08.2010, 13:31:46
Valta ja voima tulevat pohjimmiltaan aina ennen taloutta. Pitkässä juoksussa talous mukautuu vallan ja voiman perässä, eikä päin vastoin.

Venäjän asevoima kuitenkin (suurvaltatekijänä) rajoittuu niihin ydiaseisiin. Vaikkakin ne kykenevät estämään ketään muuta alkamasta valloitussotaa Venäjää vastaan (jos se nyt jotakuta kiinnostaisi), niillä ei toisaalta käydä valloitussotaa myöskään ketään muuta vastaan. Neuvostoliiton massiivisia konventionaalisia asevoimia ei tuhottu sodassa; ne ruostuivat pois rahan puutteeseen. Toisaalta rahan mukana Kiina rakentaa itselleen myös sotilaallista voimaa.

Toisen maailmansodan alkaessa Yhdysvalloilla ei ollut kovinkaaan kummoisia asevoimia. Sillä oli kuitenkin maailman voimakkain talous, ja muutamassa vuodessa se rakensi taloutta vastaavan aseellisen mahdin.
"Iloitsen Turkin yrityksestä yhdistää modernisaatio ja islam."
http://www.ulkopolitiikka.fi/article/523/martin_scheinin_periaatteen_mies/

Ammadeus

Eihän  se Venäjä mikään suurvalta ole,eikä Venäjän armeija ole kuin liuta tinasotilaita kivin ja kepein aseistettuna.
On muuten ihan stanan kusipäistä alkaa väheksymään Venäjää millään tavalla Suomen asemassa.
Rajanaapuri,pieni maa ja vetelä kansa.Siinä sitä onkin hyvä lähteä haastamaan isoa karhua hippasille.
Voi Jyrki-boy,ei taida mahtua mies oman päänsä sisään.
En hämmästyisi jos viennin vaikeudet "vähän"tästä vielä lisääntyvät...

Lemmy

Quote from: kaivanto on 17.08.2010, 23:53:58
Suomessa yksikään johtava poliitikko ei ymmärrä Venäjästä juuri mitään

No, kait siellä on sitä vanhaa kaartia, Väyrynen ja Pekkarinen joilla on hämäriä musitikuvia NL:stä, mutta nykyvenäjän tuntemus taitaa olla retuperällä.
- Emmekä enää euroakaan lähetä näihin etelän hulivilimaihin. Tässä on laki ja profeetat. Timo Soini YLE 01.06.2011

Scallypunk

Näkisin ongelmana sen, ettei Suomen johtavilla poliitikoilla ole rohkeutta vetää retorisen avauksensa mukaista linjaa Venäjän suhteen. Nähtävästi Katainen oli lähettänyt heti pahoittelunsa perään (eikö jokin tälläinen uutinen ollut?). Jos lähtee tälle linjalle, on sitä vedettävä rohkeasti eteenpäin, eikä menettää kasvojansa ja panikoida - mielestäni pahin mahdollinen lopputulos. Itseäni on suoraan sanoen raivostuttanut se mateleminen jota Suomessa on harrastettu näissä kuuluisissa lapsikiistoissa ja Antonovkan keississä. Esimerkkejähän on loputtomiin historiasta. Horjumaton ja johdonmukainen linja on otettava kulloisenkin ongelman ollessa käsillä, ja näyttää ettei paineen pistäminen auta Venäjää ajamaan etujaan täällä.

On korkea aika pitää puoliamme Venäjän kanssa, mutta tälläiset lausunnot (vaikka sinäänsä niiden sisältöä en näe vääränä) ovat huonoa ulkopolitiikkaa.
?› ?›  _______  __     ___     _____   /\__                          ?› ?›
      ?› ?›  \    / |/ /_/\_|   \    \  _ \ / /_ \/\  /\                   ?› ?›
      ?› ?›  /\ \/| / / \/\/| |\ \    \//_// / / / / / /                   ?› ?›
      ?› ?› /  \ \| \ \ /  \| |_\ \  / / \/ /_/ / /// /

Feric Jaggar

Ehkä lausunnoilla on tarkoitus kosiskella sellaisia ihmisiä kuin meidän pappa, joka vihaa "ryssää" yli kaiken, mutta aikoo ensi vaaleissa äänestää kokoomuksen (jota on aina äänestänyt) sijasta perussuomalaisia, koska on alkanut pitää perussuomalaisia kokoomusta isänmaallisempana puolueena.

Pottunenä

Varsin ääliömäinen tempaus Käteiseltä anteeksi Kataiselta.
Maa joka kykenee Artic Sea laivan lavastukseen maailman merillä ja loukkaa Brittien ilmatilaa säännöllisesti strategisilla pommikoneilla kannattaa jättää rauhaan Kataisen aivopieruilta.
Suorastaan toivon, että muutama nakkimakkararekka pysähtyy tämän takia raja-asemalle ja muutama punatähti "saattaa" Stubbin lentoja. Saa Brysselin pelle bisneksen ikkunasta seurata koneita ja miettiä, että oliko sittenkään puolueveljen sammakko fiksu veto.

Fatman


Katainen myöntää: Vertasin Venäjää väärään maahan
20.08.2010 18:42 

Kokoomuksen puheenjohtaja, valtiovarainministeri Jyrki Katainen myöntää verranneensa Venäjän taloutta väärään maahan.

Perjantaina alkuillasta kokoomuksen kotisivuille ilmestyi Kataisen pitkä ja vuolas selitys siitä, mitä hän ajattelee neljättä päivää jatkuneesta Venäjä-kohusta.

Vielä tiistaina Katainen vertasi Venäjän taloutta Hollannin talouteen kokoomuksen kesäkokouksessa Raumalla...

Venäjä toki kuuluu suurimpien teollisuusmaiden G8-ryhmään, mutta päätös ottaa se mukaan oli aikanaan poliittinen, ei taloudellinen. Puheessani muistin ikävästi väärin ja vertasin vanhentuneesti Venäjän talouden kokoa Hollantiin. Oikea vertailukohta olisi ollut Espanja.

..Mutta se ei muuta varsinaista faktaa: jos Venäjä olisi EU:n jäsen, niin se ei nyt olisi taloudellisesti edes EU:n suurimpien joukossa, vaikka sen talous niitä nopeammin kasvaakin", toteaa Katainen.


http://www.iltasanomat.fi/uutiset/kotimaa/uutinen.asp?id=2239697
Olisi edes hiljaa...
:facepalm:


korpisoturi

Se muistinmenetys tuntuu vaivaavan näitä nykyhallituksen ministereitä. Onko se tarttunut Vanhasesta? Vaikka se on typeryyksin paikkaamista valehtelulla. Miksi olemme saaneet näin surkean herraonnen?