News:

Jos haluat tukea Homma ry:n toimintaa, voit liittyä kannatusjäseneksi maksamalla 30 euroa tilille FI4958001320216863

Main Menu

HS:Holokaustin opetuksesta tuli määräys opetussuunnitelmiin

Started by B52, 14.08.2010, 04:16:15

Previous topic - Next topic

Pöllämystynyt

Suomessa tällainen määräys voi tuntua oudolta, koska täällä on totuttu siihen, että holokaustista kerrotaan lapsille asianmukaisesti. Tähän ei kuitenkaan kannata tuudittautua. Monissa muissa länsimaissa huoli siitä, ettei holokaustista kerrota kouluissa, on täysin aiheellinen muslimien määrän ja vaikutusvallan kasvaessa.

Tämä määräys on vastaveto nimenomaan islamistumiselle. Ilman islamistumista, joka taivuttaa ja painostaa opettajia vaikenemaan holokaustista, kenelläkään ei olisi tullut mieleenkään ehdottaa länsimaille tällaista määräystä. Suomen tapauksessa vastaveto on aloitettu siten, että toimiessaan sillä olisi jopa ennaltaehkäisevää vaikutusta. Tämä vastaveto voi epäonnistua, ja se voi olla väärä vastaus todelliseen ongelmaan, mutta ainakin sillä on hyvä tarkoitus,

Itse asiassa Suomessakin on jo luokkia, joille ei opeteta kaikkia normaalisti koulussa opetettavia asioita muslimilasten vanhempien vaatimuksesta. Tilanne on nopeasti pahenemaan päin.
Maailma ja kaikki sen kulttuurit on kuin maalauspaletti useine kauniine väreineen, joilla kaikilla on oma ainutlaatuinen sävynsä. Jos sekoitetaan ne kaikki, ei yhtään väriä jää jäljelle, eikä yhtäkään väriä voida enää erottaa aikaansaadusta sotkusta. -Mohammed Rasoel

Roope

Quote from: Pöllämystynyt on 15.08.2010, 00:40:40
Tämä määräys on vastaveto nimenomaan islamistumiselle. Ilman islamistumista, joka taivuttaa ja painostaa opettajia vaikenemaan holokaustista, kenelläkään ei olisi tullut mieleenkään ehdottaa länsimaille tällaista määräystä. Suomen tapauksessa vastaveto on aloitettu siten, että toimiessaan sillä olisi jopa ennaltaehkäisevää vaikutusta. Tämä vastaveto voi epäonnistua, ja se voi olla väärä vastaus todelliseen ongelmaan, mutta ainakin sillä on hyvä tarkoitus,

Tietysti voit etsiä hankkeesta hyviä puolia, mutta sen juuret ovat rasismin, uusnatsismin ja holokaustin kieltäjien vastustamisessa, ei islamilaistumisen pelossa. Itse asiassa seuraava vastaava hanke voi hyvinkin olla islamofobiasta kertomisen yhtenäistäminen, koska "islamofobia" on nyt rasisminvastaisessa skenessä vastaava iskusana kuin uusnatsismi, antisemitismi ja holokausti olivat vielä jokin aika sitten, ja silläkin on vahva sponsori.
Mediaseuranta - Maahanmuuttoaiheiset uutiset, tiedotteet ja tutkimukset

Tabula Rasa

http://fi.wikipedia.org/wiki/Toursin_taistelu

Tuossa ois toinen mistä voisi opettaa, ja yleensäkin rauhanuskonnon tähänastisista pyrkimyksistä.
Hedelmistään puu tunnetaan.

''UPMn Kyselytutkimuksessa 40 prosenttia ei sisäistänyt sitäkään että puu on vessapaperin ja pahvin raaka-aine.''

ilmarinen

Tällaiset ohjeet tulevat "sisäpiiristä". Täysin odotettua. Holocausti on tehokas keino vaikuttaa ihmisten mieliin. Maailmalla on voimakkaasti lisääntynyt halu saada selville oikea totuus toisen maailmansodan tapahtumista ja sen taustoista. Ne tahot, joille tämä on ongelma ovat huolissaan.

Venäjällä on tässä tärkeä asema. Ei ihme, että Israel pystyttää puna-armeijalle muistomerkin ja kosiskelee muutenkin Venäjää. Israel ja sen "piirit" haluavat, että Israel näyttäytyy maailmalle pikkuruisena holocaustista syntyneenä symppisvaltiona.

http://www.jpost.com/Israel/Article.aspx?id=168866

Toinen iso (monista) mielten sumutus on tämä Israel Jumalan omaisuuskansa-teologia, joka on tullut valtameren takaa ja levinnyt koko kristilliseen maailmaan ja muuttunut Israel(valtio)-palvonnaksi. Maailmaa kiertää amerikkalaisia ns. karismaattisia saarnaajia tätä sumutusta levittämässä. Kansat tungeksivat stadionit pullollaan ekstaasissa sanomaa kuuntelemassa. Billy Graham:kin näyttäisi olevan kaikista peittely-yrityksistä huolimatta 33-asteen vapaamuurari.

Reconquista

[Älä naurata. Muslimit saavat vapautuksen näiltä kursseilta, koska uskonnonvapaus.
[/quote Mutta mitä jos eivät saa? Tulee mielenkiintoisia aikoja jos samat tahot jotka ensin puolustivat holocaustin lisäopetusta humanismin nimissä joutuvat seuraavaksi puolustamaan muslimioppilaiden vapaatunteja historiantunneilta humanismin nimissä.

Jatu

Quote from: Pöllämystynyt on 15.08.2010, 00:40:40
Itse asiassa Suomessakin on jo luokkia, joille ei opeteta kaikkia normaalisti koulussa opetettavia asioita muslimilasten vanhempien vaatimuksesta. Tilanne on nopeasti pahenemaan päin.

Aika vaffaa kaffetta tarjoilee Pöllämystynyt. Mihin väite perustuu? Lähde?
- On se vaan kauheaa jos on alkoholismia perheessä.
- Juu, muistan kun ensi kertaa näin äitini juovan..
- Niin.. Humalassa tulee helposti vilauteltua.

Miniluv

QuoteTämä määräys on vastaveto nimenomaan islamistumiselle.

Jokainen tämän foorumin jäsen osaisi ehdottaa paremman vastalääkkeen islamilaistumiselle... joka ei kuitenkaan kelpaisi.

QuoteIlman islamistumista, joka taivuttaa ja painostaa opettajia vaikenemaan holokaustista, kenelläkään ei olisi tullut mieleenkään ehdottaa länsimaille tällaista määräystä.

Täyttä puppua.

"If you're running in fear of your own voters, there is nothing America can do for you".  JD Vance

Eikö ryssä kuole netissä länkyttämällä? Vielä ehtii värväytyä!  https://ildu.com.ua/

OTU

Quote from: svobo on 15.08.2010, 00:09:03
Quote from: OTU on 14.08.2010, 20:39:55
" Mikä asia tekee siitä jotenkin hirveämmän kuin noista muista esimerkeistä?"

Raha ja propaganda.

Ja se, että se tehtiin systemaattisesti saksalaisella tehokkuudella ja insinöörimäisesti, eikä barbaarimaisella raakuudella viidakossa.

Ehkä loppuvaiheessa. Kyllähän huomattava osa murhattiin ihan "perinteisin" menetelmin mm. ampumalla ja nälkään, työhän näännyttämällä. Esimerkiksi Einsatzgruppet noin 1,5 milj. lähinnä ampumalla.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Einsatzgruppen

Voidaan kysyä oliko esim. NL:n aiheuttama nälänhätä Ukrainassa elintarpeita junilla pois rahtaamalla enemmän vai vähemmän sofistikoitunut, insinöörimäisempi, menetelmä kuin kaasulla tappaminen. Arvio on vähintäin 3 milj. kuollutta.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Holodomor
Väitätkö meitä väkivaltaisiksi? Peru väitteesi, tai tapamme sinut.
Merkel: ,,Multi-Kulti ist absolut gescheitert"
"David Cameron will say as he declares that the doctrine of multiculturalism has "failed" and will be abandoned."
Sarkozy: Vallitseva maahanmuuttajapolitiikka epäonnistunut.

Turjalainen

Quote from: ilmarinen on 15.08.2010, 06:50:22

Billy Graham:kin näyttäisi olevan kaikista peittely-yrityksistä huolimatta 33-asteen vapaamuurari.

Löytyskö tälle taustainfoa tai lähteitä?

Olen kuullut vihjeitä tästä ennenkin, mm. Astorin eliittiperhe (joka on kunnostautunut mm. järjestäytynyttä rikollisuutta ja kommunisteja tukemalla), tuki myös taloudellisesti Grahamia tämän uran alkuaikoina, että mies pääsi pinnalle.

Eräs ex-satanisti (classical witchcraft) kertoi kirjassaan, että USA:ssa on johtavien okkultti-piirien ylläpitämiä "opistoja", joissa koulutetaan feikki-saarnaajia soluttautumaan kristillisiin kirkkoihin ja kusettamaan ne sisältäpäin, ja mainitsi epäsuorasti, että Graham olisi ollut eräässä tällaisessa "opistossa" opettajana nuoremmille huijareille.

Yms. muutakin olen kuullut erinäisistä lähteistä, joten tuo 33-asteen rapparijuttu ei yllättäisi kaiken päälle.
"Sotilaspapin puheen jälkeen koko miesjoukko seisoi hiljaisena pidätellen tunnevyöryä. Siellä täällä pari liikutuksen kyyneltä tipahteli rynnäkkökiväärin kylmälle teräkselle, valuen siitä asetta puristavalle kädelle ja tippuen lopulta maahan - isiltä perittyyn ja isien verellä lunastettuun maahan"

Don Quijote

Ottamatta lainkaan kantaa  mikä pitää paikkansa ja mikä ei, niin yksi puolalainen professori, jota pidettiin (aiemmin) lahjakkaana historijoitsijana, on todennut, että kaasukammioita ei ollut Auswitch-Birkenaussa. 

Ks proffan kirjanen "Dangerous Themes", joka aiheutti historianprofessorin vakanssin menetyksen.
http://biblio.ojczyzna.pl/HTML/Ratajczak__Tematy-Niebezpieczne-1.htm#REWIZJONIZM%20HOLOCAUSTU

(kääntyy suht. luettavaan muotoon esim. google translatorilla puola-->englanti)

Sittemmin heppu sain kenkää ja hiljattain löytyi kuolleena marketin parkkipaikalta. Tässä pidempi artikkeli tapahtumista:
http://www.veteranstoday.com/2010/07/30/the-tragic-death-of-a-night-porter-a-holocaust-story-of-poland/

Sinänsä mielenkiintoista, miksei saa tutkia ja olla väärässä?

Miniluv

QuoteEräs ex-satanisti (classical witchcraft) kertoi kirjassaan,

Viitsitkö nimetä tämän lähteen?
"If you're running in fear of your own voters, there is nothing America can do for you".  JD Vance

Eikö ryssä kuole netissä länkyttämällä? Vielä ehtii värväytyä!  https://ildu.com.ua/

junakohtaus

Ketju alkaa lähestyä foliohattutasoja. Harkitkaa mitä kirjoitatte, niin ketju pysyy hengissä.
Now you can jump, Pallero. Ota kääretorttua.

turha jätkä

Quote from: Miniluv on 16.08.2010, 16:39:53
QuoteEräs ex-satanisti (classical witchcraft) kertoi kirjassaan,

Viitsitkö nimetä tämän lähteen?


Foliohattu pois päästä. Väitän, että noille vapaamuurariyhteyksille voi olla vaikea löytää uskottavaa lähdettä. Sen sijaan juutalaisista graham on aikoinaan hölöttänyt vähän ohi suunsa, todistetusti: http://en.wikipedia.org/wiki/Billy_Graham#Discussion_of_Jews_with_Nixon

Miniluv

Joo, tarkoitus oli vain kertailla tuon lähteen voimassa olevaa debunkkaustasoa ;D Mike Warnke on ainakin aika mennyttä jo...
"If you're running in fear of your own voters, there is nothing America can do for you".  JD Vance

Eikö ryssä kuole netissä länkyttämällä? Vielä ehtii värväytyä!  https://ildu.com.ua/

IDA

En ole aikoihin seurannut keskusteluja, mutta tässä ovat ilmeisesti kovimmat holocaustrevisionistien väitteet yhdessä nipussa:

http://www.germarrudolf.com/work/dth/found.html

Sitä miksi noiden esittämisestä joutuu linnaan en todellakaan tiedä. Sisältöön en ota kantaa koska itse en tiedä asiasta varmasti sen enempää kuin kukaan muukaan, enkä usko, että tilanne myöskään nyt suunnitellulla opetuksella paranee, vaan vastaavat väitteet, jos niitä ei kumota avoimessa keskustelussa, vain lisääntyvät sen myötä.

Eino P. Keravalta

http://en.wikipedia.org/wiki/Dariusz_Ratajczak

Dariusz Ratajczak oli puolalainen historioitsija, joka kirjassaan asetti kyseenalaiseksi miljoonien juutalaisten surmaamisen natsien toimesta. Palkintona tästä ei ollut avoin keskustelu todisteista, vaan Ratajczak sai potkut yliopistosta. Jokin aika sitten hänet löydettiin kuolleena ostoskeskuksen läheltä. Oliko mies tehnyt itsemurhan? Kuollut luonnollisesti? Paksuimmilla foliopipoilla varustetut pitävät mahdollisena, että Mossad olisi murhannut historioitsijan, joka uhkasi virallista totuutta ja juutalaisten kanonisoitua uhristatusta. Tiesikö hän liikaa? Oliko hän vaarallinen? Turhaa spekulointia kenties. Ratajczakin kuolinsyytä ei tietämäni mukaan tunneta.

Itselläni ei ole eikä voi olla tietoa siitä, miten paljon natsit ovat juutalaisia surmanneet tai pitääkö virallinen totuus paikkansa, mutta toiveenani on, että tässäkin asiassa sallittaisiin ennakkoluuloton tutkimus, mahdollinen myytinmurtaminen sekä avoin keskustelu - ilman mitään sakkoja tai vankilatuomioita, jotka jo sinänsä saavat epäilemään, ettei kaikki ole niin kuin meille kerrotaan..
HUOMIO. Ylläolevaa tekstiä ei voi ymmärtää ilman seuraavaa, siihen kuuluvaa lisäystä: Olen todellisuudessa päinvastaista mieltä ja koko kirjoitus on vain parodiaa, jonka tarkoituksena on tuoda esiin maahanmuuttokriittisen ajattelun onttous; monikulttuuri on rikkaus ja kaikki ihmiset samanarvoisia.