News:

Ihan vaan ystävällisenä vihjeenä väliaikaisia sähköposteja tai muuten keksittyjä osoitteita käyttäville rekisteröityneille, osoitteen pitäisi olla toimiva tai muuten ette saa koskaan tunnustanne auki.

Main Menu

2010-07-15 Kaleva: Vankeusrangaistus kotona

Started by Riukulehto, 15.07.2010, 12:22:32

Previous topic - Next topic

Riukulehto

QuoteOikeuden määräämien rangaistusten sovittamisessa ollaan siirtymässä sananmukaisesti nykyistä avoimempaan suuntaan.
Kalteritalon sijaan yhä useampi tuomittu suorittaa tulevaisuudessa rangaistuksensa avolaitoksessa tai jopa kotonaan.

Kansalaisten ja monien vankilatyöntekijöidenkin arvostelemalle linjalle löytyy Rikosseuraamuslaitoksen oikeudellisen yksikön johtajan Paavo Siltasen mukaan hyvät perusteet.

"Arvostelu on kyllä tuttua. Kriminaalipolitiikassa jokainen on paras asiantuntija", hän naurahtaa.

Oikeusministeriön mukaan uusintarikollisuuden vähentämiseen ja rikoksentekijän yhteiskuntaan sovittamiseen päästään parhaiten vapaudessa tapahtuvilla, erilaisilla kuntouttavilla toimilla. Siksi eduskunnan käsiteltävänä on myös uusi valvontarangaistus.

"Se tarkoittaa, että enintään kahdeksan kuukauden ehdottomaan vankeusrangaistukseen tuomittu voisi suorittaa tuomionsa kokonaan vankilan ulkopuolella, kotonaan asuen ja työ- tai opiskelupaikkansa säilyttäen", Siltanen selventää.
http://www.kaleva.fi/uutiset/vankeusrangaistus-kotona/862949
"Sanomattakin on selvää, että Itä-Ukrainassa on vahva venäjänkielinen vähemmistö, kun taas läntisellä puolella on enemmän ukrainalaisia. Yksi osasyy varmasti siihenkin, että tämä kriisi eskaloitui, oli se lainsäädäntö, joka rakennettiin venäjänkielisyyttä vastaan Ukrainassa": Alexander Stubb 11.9.2014

aivovuoto

Tunnetaanko tämä myös nimellä aresti? Rajataan liikkumisvapaus, jota valvotaan valvontarannekkeella tmv. Siis tämä lienee vaarattomille rikollisille käytössä joissakin maissa.

Vai mitä tämä on?

Virkamies

Quote from: aivovuoto on 15.07.2010, 12:30:20
Vai mitä tämä on?

http://www.om.fi/1266333648673

Hallituksen esitys löytyy myös sieltä. Käytännössä siis alle 8kk tuomioita noin 5000 per vuosi ja näiden rattijuoppojen, varkaiden ja pahoinpitelijöiden seasta olisi siis tarkoitus valita se porukka, joita ei enää vankilaan tuomittaisi. Ehdotus sanoo, että Ruotsin mallin mukaisesti noin viidesosa pienituomioisista soveltuisi käytäntöön ja siten noin tuhat ihmistä lienee tarkoitus vuosittain hoitaa tällä tavoin.

Mikään varsinainen kotiaresti tämä ei siis ole vaan ihmiset ymmärtääkseni kävisivät töissä, opiskelisivat tms. ja liikkumista rajattaisiin tarvittaviin alueisiin.

Esityksen takana on varmaan tarve säästää kustannuksissa. Kokonaisvaikutus ei kuitenkaan liene mikään dramaattinen, jos puhutaan miljoonan säästöistä juoksevissa kustannuksissa ja kertaluokkaa 70-80 henkilötyövuoden vähennyksistä tulevaisuudessa.

Saa nähdä että miten asia toteutuu.

Veli Karimies

Mut kumminkin voi käydä töissä ja asioilla ihan normaalisti? Pitäähän sitä ostaa esim ruokaa ja kaikenlaista?

Virkamies

Quote from: Veli on 15.07.2010, 13:09:30
Mut kumminkin voi käydä töissä ja asioilla ihan normaalisti? Pitäähän sitä ostaa esim ruokaa ja kaikenlaista?

Niin.

lapinmaahanmuutto

Tädit käy kerran viikossa katsomassa ettei juoda alkoholia.

Teemu Lahtinen

Olen pohtinut, miksei jotakin vanhaan puolustusvoimien hylkäämää linnakesaarta voida ottaa vankilakäyttöön. Siellä olisi majoitustiloja sun muuta infraa, eikä henkilökuntaa tarvittaisia paljoakaan.

Lepakko

Quote from: Teemu Lahtinen on 15.07.2010, 15:10:44
Olen pohtinut, miksei jotakin vanhaan puolustusvoimien hylkäämää linnakesaarta voida ottaa vankilakäyttöön. Siellä olisi majoitustiloja sun muuta infraa, eikä henkilökuntaa tarvittaisia paljoakaan.

Nyt sä, Teemu, unohdat vankien ihmisoikeudet. Eihän nyt rikollista voi Suomessa mihkään Pirunsaarelle pistää! Millä se pääsee lomille ajallaan jos ei lossi kulje?
- Suomalaiset tulevat nielemään sen. Jos eivät, työnnetään se heille peräpuikolla.

lapinmaahanmuutto

Quote from: Teemu Lahtinen on 15.07.2010, 15:10:44
Olen pohtinut, miksei jotakin vanhaan puolustusvoimien hylkäämää linnakesaarta voida ottaa vankilakäyttöön.

Tuollainen paikka ei taida juurikaan edesauttaa vankien kuntoutumista.