News:

Jos haluat tukea Homma ry:n toimintaa, voit liittyä kannatusjäseneksi maksamalla 30 euroa tilille FI4958001320216863

Main Menu

2009-03-06 HS: Holmlund: Poliisilla oltava nollatoleranssi rasistisiin rikoksiin

Started by rähmis, 06.03.2009, 14:01:59

Previous topic - Next topic

rähmis

Sisäasiainministeri Anne Holmlundin (kok) mukaan poliisin on säilytettävä nollatoleranssi suhteessa rasististen rikoksiin ja syrjintään. Holmlund sanoi perjantaina odottavansa poliisin toimivan malliesimerkkinä ihmisten yhdenvertaisessa kohtelussa.

"Luotan siihen, että poliisilla on kykyä ja tahtoa näyttää suuntaa oikeudenmukaisuuden tiellä", Holmlund sanoi poliisin valatilaisuudessa Poliisiammattikorkeakoulussa Tampereella.

Hän kehotti valan vannoneita poliiseja toimimaan niin, että luottamus poliisiin säilyy kaikissa olosuhteissa.

Poliisin toiminta maahanmuuttajayhteisöissä puhjenneiden levottomuuksien selvittämisessä on puhuttanut viime aikoina erityisesti Ruotsissa, missä poliisi on saanut kovaa kritiikkiä rasistisista asenteista.

Suomalaisen yhteiskunnan kansainvälistyminen ja monikulttuurisuus tuovat Holmlundin mukaan sekä mahdollisuuksia että haasteita, jotka ulottuvat kaikkeen kansalais- ja viranomaistoimintaan. Yhteiskuntarauhan säilymisen kannalta jokaisella poliisilla on Holmlundin mukaan ratkaiseva rooli.

"Poliisitoimelta edellytetään tiivistä yhteistyötä kuntien sosiaali- ja terveydenhuollon, koulutoimen ja pelastustoimen kanssa samanaikaisesti kun yhteistyö entisestään tiivistyy EU-maiden ja lähialueiden kanssa. Toimintaympäristön muutos on suuri haaste, mutta myös erittäin suuri mahdollisuus", Holmlund sanoi.

Samalla sisäministeri totesi, että uusilla poliiseilla on huomattavasti edeltäjiään paremmat mahdollisuudet edetä uralla myös kansainvälisiin tehtäviin.

Hesari

Kami

Juu, Anne on oikea ihminen kertomaan miten poliisintyötä tehdään ja ymmärtämään sen todellisuuden mitä se on. En yhtään ihmettele vaikka kaikkein nuivimmat ihmiset olisivat poliiseja, sillä he eivät katsele positiivista, auringonpaisteista todellisuutta, eivätkä edes neutraalia, vaan he näkevät ne kaikkein paskimmat puolet kaikesta.

Ruotsalaiset poliisit eivät siten ole valkoisia natsipaholaisia, vaan ihmisiä jotka ovat nähneet aika paljon kaikennäköistä ja tehneet johtopäätöksensä sen pohjalta. Heidän todellisuutensa on erilainen.
Kaatukaa, oi kaikkivallat/näyttäkää, on teissä miestä/kapinoikaa kerran edes/uinumatta virran mukaan/menkää syyttäjäinne eteen/kerran silmät avoimina/myöntäkää se todeksi/ on valikoitu valheet vaan

CMX - Kansalaiset

stubing

QuoteHän kehotti valan vannoneita poliiseja toimimaan niin, että luottamus poliisiin säilyy kaikissa olosuhteissa.

Taidetaan Kokoomuksenkin leirissä alkaa vihdoin hahmottamaan, että olosuhteet ovat todellakin muuttumassa uuden ulkomaalaislain myötä.

Maastamuuttaja

ihminen

Täällä voi tutustua aiheeseen Poliisi ja monikulttuurinen Suomi

http://www.yhdenvertaisuus.net/poliisi-ja-monikulttuurinen-suomi/etiikka.html

Jossa todetaan muunmuassa: "Monikulttuurisuus on poliisin työn rikkaus"

Esa N.

Eikös poliisilla pitäs olla jonkin sortin nollatoleranssi rikoksiin yleensä?  ;D
There's too many men, too many people making too many problems..

Jos Suomi nähdään maana, josta saa turvapaikan tai on helppo oleskella, se voidaan nähdä vetovoimatekijänä. - Astrid Thors 25.02.2009

PK

Mielestäni poliisilla pitäisi olla nollatoleranssi päättäjien ja virkamiesten työssään tekemiin rikoksiin.

Malakias

" Monikulttuurisuutta pitäisi ajatella mieluummin työn rikkautena ja monipuolistajana kuin asioita hankaloittavana taakkana. "

Onhan se työn rikastamista ja monipuolistamista, kun monikulttuurisuus tuo poliiseille lisää töitä.

http://www.talouselama.fi/kolumni/article165473.ece

Vasuri

Ah, hyvä että vaaditaan nollatoleranssia, rasittaa jo tää suomalaisten halventaminen.

urogallus

Quote from: ihminen on 06.03.2009, 14:17:11
"Monikulttuurisuus on poliisin työn rikkaus"

"Sekakäyttäjyys on päihdehuoltotyön rikkaus"

Ernst

Quote from: Esa N. on 06.03.2009, 14:22:43
Eikös poliisilla pitäs olla jonkin sortin nollatoleranssi rikoksiin yleensä?  ;D

Niinpä. Muutenkin on vaikea ymmärtää ministerin ehdottomutta sellaisen rikollsuuden suhteen, joka ei näytä kuitenkaan olevan merkitykseltään suuri tai seurauksiltaan muuhun rikollisuuteen verrattuna paha. Miksi rasistiset rikokset erikseen esille ja miksi juuri nyt? Minä en ole huomannut rikostilastoja selatessani mitään sellaisia muutoksia, jotka antaisivat tähän millään tavalla aihetta. "Rasistiset" rikokset ovat tietysti yleistyneet, kun niiden tutkimiseen ja kirjaamiseen on kiinnitetty poliisin huomiota; niiden määrää lisää myös erirotuisten kasvava määrä (rasismia ei voi olla jos ei ole rotuja) ja se, että heitä on opastettu tekemään ilmoituksia entistä herkemmin.

Olisiko Holmlund politikoimassa tällä asialla?
Det humana saknas helt hos Sannfinländarna.
Ihmisyys puuttuu kokonaan perussuomalaisilta.
-Anna-Maja Henriksson (r.)

Liero

Quote from: rähmis on 06.03.2009, 14:01:59
Samalla sisäministeri totesi, että uusilla poliiseilla on huomattavasti edeltäjiään paremmat mahdollisuudet edetä uralla myös kansainvälisiin tehtäviin.

On ilmeisesti virtuaalikomennus kyseessä, kun ei tarvitse edes Suomesta poistua, että saa enenevässä määrin toimia tehtävissä afgaanien, somalien ja irakilaisten kanssa.

Annehan se itse on suoraan määräämässä siitä, mitä poliisimiehistö tekee. Holmlundin kapasiteetti on käytetty tappiinsa jo aikoja sitten, joten poliisimieheen pitää nyt luottaa.

Spesialisti

Quote from: ihminen on 06.03.2009, 14:17:11

Jossa todetaan muunmuassa: "Monikulttuurisuus on poliisin työn rikkaus"

;D ;D

Tilipussissa ne muut rikkaudet ei sitten näykään.

Esa N.

Quote from: M on 06.03.2009, 14:31:09
Quote from: Esa N. on 06.03.2009, 14:22:43
Eikös poliisilla pitäs olla jonkin sortin nollatoleranssi rikoksiin yleensä?  ;D

Niinpä. Muutenkin on vaikea ymmärtää ministerin ehdottomutta sellaisen rikollsuuden suhteen, joka ei näytä kuitenkaan olevan merkitykseltään suuri tai seurauksiltaan muuhun rikollisuuteen verrattuna paha. Miksi rasistiset rikokset erikseen esille ja miksi juuri nyt? Minä en ole huomannut rikostilastoja selatessani mitään sellaisia muutoksia, jotka antaisivat tähän millään tavalla aihetta. "Rasistiset" rikokset ovat tietysti yleistyneet, kun niiden tutkimiseen ja kirjaamiseen on kiinnitetty poliisin huomiota; niiden määrää lisää myös erirotuisten kasvava määrä (rasismia ei voi olla jos ei ole rotuja) ja se, että heitä on opastettu tekemään ilmoituksia entistä herkemmin.

Olisiko Holmlund politikoimassa tällä asialla?

Holmlundista olen saanut sen kuvan jo Jokela&Kauhajoki&aseet-asiassa, että Holmlund on vain puhuva pää, joka toistaa hänelle syötettyä mantraa. Sitä mantran syöttäjää en ole vielä keksinyt, että kuka tai ketkä sitä hänelle syöttävät. Nukke hän kuitenkin on.

There's too many men, too many people making too many problems..

Jos Suomi nähdään maana, josta saa turvapaikan tai on helppo oleskella, se voidaan nähdä vetovoimatekijänä. - Astrid Thors 25.02.2009

Ernst

Quote from: Esa N. on 06.03.2009, 14:44:44

Holmlundista olen saanut sen kuvan jo Jokela&Kauhajoki&aseet-asiassa, että Holmlund on vain puhuva pää, joka toistaa hänelle syötettyä mantraa. Sitä mantran syöttäjää en ole vielä keksinyt, että kuka tai ketkä sitä hänelle syöttävät. Nukke hän kuitenkin on.

Pitäisi kuiskailla hänen korvaansa asioita kuin Hannibal Lecter sellinaapurilleen.

Det humana saknas helt hos Sannfinländarna.
Ihmisyys puuttuu kokonaan perussuomalaisilta.
-Anna-Maja Henriksson (r.)

Mika

Quote from: rähmis on 06.03.2009, 14:01:59
Samalla sisäministeri totesi, että uusilla poliiseilla on huomattavasti edeltäjiään paremmat mahdollisuudet edetä uralla myös kansainvälisiin tehtäviin.

Joopa joo. Suomalaiset "huippukoulutetut ja kansainvälisesti arvostetut" rauhanturvaajat vartioivat Tsadissa leirin porttia, ja muiden maiden joukko-osastot hoitavat vaativammat tehtävät.  Näinhän suomalaisille tuppaa käymään vähän joka paikassa. Luokan kilteimmät oppilaat eivät koskaan ole niitä, jotka reaalielämässä pärjäävät parhaiten.

Suomella on Tsadissa tällä hetkellä noin 100 rauhanturvaaja-portinvartijaa, joista jokainen maksaa Suomen valtiolle n. 200.000 euroa vuodessa. Määrä aiotaan kuulemma kaksinkertaistaa 200:ssn.

Veronmaksajat kiittävät.
"Nigerian poliisi on pidättänyt vuohen epäiltynä autovarkaudesta"

Saippuakupla

Quote from: urogallus on 06.03.2009, 14:29:33
Quote from: ihminen on 06.03.2009, 14:17:11
"Monikulttuurisuus on poliisin työn rikkaus"
"Sekakäyttäjyys on päihdehuoltotyön rikkaus"

Moniongelmaisuus on sosiaali- ja terveydenhuoltotyön rikkaus

Nikopol

Minusta on hyvin käytettyä rahaa kierrättää suomalaisia miehiä aseissa kolmannessa maailmassa. Suomi tarvitsee kokemuspohjaista Afrikka-tuntemusta. Näes kokemukset hälventävät ennakkoluuloja...
"[romanianromani]kopla valitsi uhreiksi iäkkäitä naisia välttyäkseen yhteenotoilta miesten kanssa." Keski-Uusimaa
"Kenet Jeesus hakkaisi?" kmruuska 2012

Luotsi

Toivotaan nyt ettei poliisi sorru rasismiin esim. pidätysten muodossa nuorisoa kohtaan:

QuotePakkalan riehujia epäillään ryöstöistä

Osa Pakkalassa toissaviikonloppuna poliisin kimppuun käyneistä nuorista on samaa porukkaa, jonka epäillään tehtailleen katuryöstöjä pääradan varrella viime syksynä. Lisäksi samoja nuoria tappeli poliisia vastaan Hiekkaharjussa reilu kuukausi sitten.

– Sellaisesta tiiviistä porukasta ei ole kyse, vaan osa vaihtuu. En tiedä, täyttäisikö tämä porukka jengin tunnuksia, Itä-Uudenmaan poliisin komisario Juha Juurinen sanoo.

Poliisit hälytettiin Pakkalaan aamuyöllä 21. helmikuuta, koska kotibileet olivat häirinneet naapureita. Poliisin saavuttua paikalle noin kymmenkunta tyttöä ja poikaa kävi poliisin kimppuun sekä murjoi poliisiautoja. Virkavallan kimppuun käyminen on Juurisen mukaan erittäin harvinaista.

– Yleensä tilanne rauhoittuu, kun poliisi menee paikalle.

Mellakkaan osallistuneita 14–19-vuotiaita nuoria epäillään virkamiehen väkivaltaisesta vastustamisesta ja vahingonteosta.
*** Kommunismi toimii mainiosti - muurahaisilla ***

Taustavaikuttaja

Eikö poliisilla pidä olla nollatoleranssi kaikkiin rikoksiin?

Anne "kielletään räiskintäaseet mutta turvataan aseharrastus" Holmlund on vähän nyt ehkä hieman pihalla.

Maastamuuttaja

Kyllähän rivien välistä käy ilmi, että H. yrittää parhaansa paikatessaan vuotavaa venettä. Mikään ei kuitenkan ole niin epäproduktiivista kuin saarnata malttia ihmisille, joiden tehtävä on vastaanottaa kiviä kalloon mukisematta vastaan. Holmlundin lausunnosta ei erotu minkäänlaista myötätuntoa hänen oman hallintoalansa kivityskohteille.

Rivien välistä voi vielä lukea: "Jos käyttäydette hyvin, pääsette ulkomaille, jossa palkat ovat suuremmat". Alentavaa.

VMJ

Quote from: Toofast24 on 06.03.2009, 15:23:31
Quote from: urogallus on 06.03.2009, 14:29:33
Quote from: ihminen on 06.03.2009, 14:17:11
"Monikulttuurisuus on poliisin työn rikkaus"
"Sekakäyttäjyys on päihdehuoltotyön rikkaus"

Moniongelmaisuus on sosiaali- ja terveydenhuoltotyön rikkaus

Monikulttuurisuus ja maahanmuutto on rikastuttanut Suomen väkivalta-, seksuaali- ja huumausainerikollisuutta. Ei ollut ennen kunniaväkivaltaa, joukkoraiskauksia tai khatia. Nyt on paljon rikkaampaa. Kansainvälisyys on myös voimavara. Rajat ylittävä kansainvälinen rikollisuus tuo poliisin työhön lisää haasteita ja kansainvälisiä tehtäviä.

Pitää myös muistaa monikulttuurisuuden työllistävä vaikutus. Eikä pelkästään poliisissa, vaan vaikutus koskee myös mm. rajavartiolaitosta ja vankeinhoitoa. Vankilat ovatkin Suomen monikulttuurisimpia yhteisöjä. Monikulttuurisuus työllistää -- huoltosuhde nousuun!
Homma ^^!!

Bored.

Quote from: Vasuri on 06.03.2009, 14:29:20
Ah, hyvä että vaaditaan nollatoleranssia, rasittaa jo tää suomalaisten halventaminen.
Noinhan se pitäisi mennä. Vai väittääkö joku, ettei ole rasismia, kun toisesta kulttuurista tuleva vaikkapa uskoo suomalaisten naisten olevan "sallittua riistaa", jos liikkuvat väärässä paikassa tai pukeutuvat "väärin"? Niihinkin ehdottomasti nollatoleranssi.

mikkoellila

Quote from: M on 06.03.2009, 14:31:09
Miksi rasistiset rikokset erikseen esille ja miksi juuri nyt? Minä en ole huomannut rikostilastoja selatessani mitään sellaisia muutoksia, jotka antaisivat tähän millään tavalla aihetta. "Rasistiset" rikokset ovat tietysti yleistyneet, kun niiden tutkimiseen ja kirjaamiseen on kiinnitetty poliisin huomiota; niiden määrää lisää myös erirotuisten kasvava määrä (rasismia ei voi olla jos ei ole rotuja) ja se, että heitä on opastettu tekemään ilmoituksia entistä herkemmin.

Etsimättä tulee mieleen sisäministeriön kansliapäällikön Ritva Viljasen fanaattinen vimma tässä asiassa.

Moniarvoisuus ja nollatoleranssi

QuoteKun luin tämän valtioneuvoston tiedotteen, löysin uuden ajatuspoliisin vähemmistövaltuutettu Mikko "Lakupaperi" Puumalaisen ja valtionsyyttäjä Mika "Sensuuri" Illmanin seuraksi. Hän on sisäministeriön kansliapäällikkö Ritva "Nollatoleranssi" Viljanen.

Tyypillisen suvaitsevaisen virkamiehen tavoin Viljanen määrittelee ongelman väärin, jolloin myös hänen esittämänsä ratkaisu on väärä. Aiemmassa kirjoituksessani Yhteiskunta puumalaistuu pohdin vähän arvomaailmaa, josta tällainen ajattelu tai lähinnä ajattelun puute on peräisin.

Hallituksen maahanmuuttopoliittinen ohjelma korostaa monikulttuurisuuden ja syrjimättömyyden periaatteen toteutumista. Näistä jälkimmäinen periaate eli täydellinen syrjimättömyys on Viljasen ja monen muun suvaitsevaisen harhakuvitelmien taustalla.

Suvaitsevainen ihminen pitää kulttuureja samanarvoisina eikä mikään kulttuuri voi olla toista parempi. Käytännössä eri kulttuureja edustavat ihmiset eivät keskimäärin menesty yhteiskunnassa yhtä hyvin. Esimerkiksi Suomessa romanivähemmistöön kuuluvat ihmiset kärsivät työttömyydestä ja syyllistyvät valtaväestöä useammin rikoksiin. Näin on siitä huolimatta, että romanivähemmistön edustajilla on täsmälleen samat kansalaisoikeudet kuin valtaväestöön kuuluvilla suomalaisilla.

Koska suvaitsevainen ihminen pitää kaikkia kulttuureja lähtökohtaisesti samanarvoisina, romanivähemmistön heikko menestys yhteiskunnassa ei voi johtua romanivähemmistöstä itsestään. Sen on pakko johtua syrjinnästä, jota romanivähemmistön edustajat joutuvat kokemaan jokapäiväisessä elämässään.

On siis paremmin menestyvän valtaväestön syy, että romanivähemmistön edustajat kärsivät valtaväestöä useammin työttömyydestä ja syrjäytymisestä. Tällöin luonnollinen ratkaisu on pyrkiä poistamaan syrjintä valtion toimenpiteillä ja tarvittaessa pakkokeinoilla.

Kansliapäällikkö Viljanen toteaakin tomerasti:

Tavoitteena on nollatoleranssi rasismin ja etniseen alkuperään perustuvan syrjinnän ehkäisyssä.

Minusta vaikuttaa siltä, että sisäministeriön kansliapäällikkö Ritva Viljanen taluttaa sisäministeri Anne Holmlundia kuin pässiä narussa.
En halua Euroopan yhteiskuntien muuttuvan sellaisiksi kuin Afrikan ja Lähi-idän yhteiskunnat. En usko afrikkalaisten ja lähi-itämaalaisten käyttäytyvän Euroopassa eri tavalla kuin Afrikassa ja Lähi-idässä. Tästä syystä vastustan Afrikan ja Lähi-idän väestöjen siirtymistä Eurooppaan.

Oli aika, jolloin kunnon poliisi Virtanen pamppuineen kierteli kortteleita. Häntä arvostettiin, vaikka tietysti kakaroiden piti joskus heittää nenäkkäitä kommentteja. Joskus Virtasta nyittiin hihasta, kun talonmiehen kellarissa porisi joku outo pannu. Virtanen teki tuimana muistiinpanoja, pannu hävisi vähäksi aikaa, eikä kukaan loukkaantunut, henkisesti saati ruumiillisesti. Aikaa myöten pannu jatkoi pulppuamistaan eikä kukaan viitsinyt enää nykiä Virtasta hihasta.

Kukaan ei muuttanut maahan paitsi Virtasen Australiassa rikastunut veljenpoika. Hänen passinsa ei kadonnut matkalla. Sailasta ei ollut vielä eksitty, mutta kansantuote senkuin kasvoi.

"Nollatoleranssi" oli tuntematon käsite. Sellaista ei tarvittu. Elettiin aidosti suvaitsevaisessa yhteiskunnassa, jossa suvaitsevaisuutta ei tarvinnut erikseen korostaa tai pisteyttää.

Octavius

Tämä Kokoomuksen Holmlund on niin irrallaan todellisuudesta kuin nyt mitenkään kukaan voi olla.

Uskoisin, että tälle lausunnolle huutonauretaan aika monessa kahvihuoneessa ja poliisiautossa ja pitkään.

Vetääköhän tuo koko Suomen hallitus jotain todella vahvaa huumetta, kun aina vaan järjettömimmiksi nuo lausunnot menevät?
Valtiovarainministeri Jyrki Kataisen (kok.) mukaan Irlannin vaikea tilanne todistaa ilman pienintäkään epäilystä, että Kreikan lainajärjestelyjen arvostelijat olivat väärässä.

HDRisto

Quote from: Liero on 06.03.2009, 14:31:59
Quote from: rähmis on 06.03.2009, 14:01:59
Samalla sisäministeri totesi, että uusilla poliiseilla on huomattavasti edeltäjiään paremmat mahdollisuudet edetä uralla myös kansainvälisiin tehtäviin.

On ilmeisesti virtuaalikomennus kyseessä, kun ei tarvitse edes Suomesta poistua, että saa enenevässä määrin toimia tehtävissä afgaanien, somalien ja irakilaisten kanssa.

Annehan se itse on suoraan määräämässä siitä, mitä poliisimiehistö tekee. Holmlundin kapasiteetti on käytetty tappiinsa jo aikoja sitten, joten poliisimieheen pitää nyt luottaa.

Ne ulkomaanmatkat!!. Saa käydä Ruandassa, Somaliassa, Sudanissa, Algeriassa haeskelemassa todisteita ja kuskaamassa karkoitettuja (toivottavasti vienti vetää tulevaisuudessa paremmin) kotiinsa.

Roope

Quote from: mikkoellila on 06.03.2009, 18:06:43
Ks. myös:
Ritva Viljanen revisited

Ritva Viljanen jatkaa monikulttuurisuususkontonsa julistamista

Ritva Viljanen ja hulluuden anatomia

Tänään silmäilemäni FEMAGE-raportin nimetön maahanmuuttoasioita hoitava ministeriön virkamies taitaa olla juuri Ritva Viljanen. Asenne ongelmiin on täsmälleen sama ("älä puhu ongelmista vaan voimavarasta") ja jopa sanamuodot tuttuja:

Quote
Koko keskustelun ensimmäinen pidempi puheenvuoro, jonka piti erään ministeriön edustaja, koski maahanmuuton tuomaa hyötyä maalle. Muutto pitäisi nähdä voimavarana eikä ongelmana, toisin kuin julkinen keskustelu tekee. Ensimmäisenä olisi syytä muuttaa asiantuntijoiden omaa puheen tapaa:

Minulle särähti vähän korvaan, kun tuossa esittelit tätä tutkimusaihealuetta ja totesit, että nämä "ongelmat", jotka liittyvät maahanmuuttajiin, maahanmuuttajuuteen, niin keskustellaan niistä. Toisaalta voitaisiin keskustella myös siitä voimavarasta, jonka maahanmuuttaja muodostaa meidän maalle ja joka he itse usein kokevat olevansa. Hehän ovat parhaassa työiässä olevia ja koulutustaso on yleisesti ottaen parempi kuin suomalaisilla. (...) Onko tämä yleinen keskustelu sellainen joka problematisoi liikaa, että tavallaan luodaan liikaa sellaista mielipideilmastoa, että maahanmuuttajat todella koetaan ongelmana, tätä haluaisin tässä pohtia.
Mediaseuranta - Maahanmuuttoaiheiset uutiset, tiedotteet ja tutkimukset

HDRisto

Quote from: Mika on 06.03.2009, 15:18:18
Quote from: rähmis on 06.03.2009, 14:01:59
Samalla sisäministeri totesi, että uusilla poliiseilla on huomattavasti edeltäjiään paremmat mahdollisuudet edetä uralla myös kansainvälisiin tehtäviin.

Joopa joo. Suomalaiset "huippukoulutetut ja kansainvälisesti arvostetut" rauhanturvaajat vartioivat Tsadissa leirin porttia, ja muiden maiden joukko-osastot hoitavat vaativammat tehtävät.  Näinhän suomalaisille tuppaa käymään vähän joka paikassa. Luokan kilteimmät oppilaat eivät koskaan ole niitä, jotka reaalielämässä pärjäävät parhaiten.

Suomella on Tsadissa tällä hetkellä noin 100 rauhanturvaaja-portinvartijaa, joista jokainen maksaa Suomen valtiolle n. 200.000 euroa vuodessa. Määrä aiotaan kuulemma kaksinkertaistaa 200:ssn.

Veronmaksajat kiittävät.

Stubbi se vaan lenkkeilee. http://www.iltasanomat.fi/uutiset/kotimaa/uutinen.asp?id=1661813

Onko siellä Tsadissa suomalaisilla mitään vartioitavaa  kun ulkoministerikin juoksentelee missä sattuu. Otsikko oli "Turvamies joutui hoitoon", varmaankin tuli hulluksi kun ministeri sen kun juoksentelee (käärmeiden, skorpionien ja rosvojen seassa) eikä kuuntele ammattimiehen turvaohjeita.