2010-05-15 HS KOLUMNI: Ihan kauhea verkkokeskustelu

[skrabb]

Ihan kauhea verkkokeskustelu
15.5.2010 7:34
A A Pekka Pekkala

Kirjoittaja on HS.fi:n tuottaja.

Sähköposti Pekka Pekkala
Helsingin Sanomat

Olen täysin onneton verkkokeskustelija. Sosiaalisissa nettipalveluissa, kuten Facebookissa ja Twitterissä, olen äkkipikainen, en perehdy aiheeseen ja yritän löytää nopeimman tavan hiljentää eri mieltä olevat. Kaikkien mielipide on tärkeä -ajattelu saa minut näkemään punaista. Jos ei tiedä asiasta yhtään mitään, on parempi pitää suunsa kiinni. Tämä on ehkä huonoin kuviteltavissa oleva ominaisuus modernille toimittajalle, jonka pitäisi kuunnella lukijoita ja olla keskusteleva.

Yhdysvalloissa asuessani olen miettinyt, onko huono keskustelutaito jotenkin erityisen suomalaista? Meillä ei ole kouluissa debattiklubia. Minulle ei ole koskaan opetettu väittelyn perusteita, argumentointivirheistä nyt puhumattakaan. Olenko suomalaisen hymistelykulttuurin tuote, jossa kasvokkain väittelyn sijaan suositaan potaskan puhumista selän takana? Tai ollaan vaan sujuvasti hiljaa.

Amerikkalaisten kanssa väittelyihin joutuu tämän tästä. Erityisesti luokkatilanteessa on ihailtavaa seurata, miten ryhmätyötä esittelevät opiskelijat puolustautuvat kritiikkiä vastaan. Ei hermostumista, tuhahtelua tai kattoon katsomista. Oma kanta perustellaan tiukasti, vaikka toki ensin kehutaan myös vastapuolen mielipidettä.

Myös yliopisto tukee oman mielipiteen muodostamista. Ennen jokaista luentoa professorit määräävät muutamia kymmeniä tai satoja sivuja luettavaa, joista täytyy kirjoittaa ennen tuntia kommentti. Yliopisto-opintojen aikana kirjoitat satoja kommentteja mitä erilaisimmista aiheista. Ei ihme, että amerikkalaiset tuntuvat sanavalmiilta sakilta: oman mielipiteen esittämistä harjoitellaan jatkuvasti.

Kaiken tämän jälkeen voisi kuvitella, että amerikkalaiset ovat loistavia keskustelijoita myös verkossa. Valitettavasti näin ei ole. Kun mielipiteet saa esittää anonyymisti ja ilman yhtä tiettyä vastaanottajaa, alatyyli valtaa alaa myös amerikkalaisilla verkkosivuilla.

Oma kokemukseni verkkokolumnistina ja bloggaajana tukee sitä havaintoa, että juuri suoran vastaanottajan puute tekee verkkokeskustelusta sietämätöntä. Keskustelijat tietävät olevansa ei-kenenkään-maalla, jota kukaan ei valvo. Vähän kuten keittiön ikkunan edessä oleva lasten hiekkalaatikko: heti kun äidin hahmo katoaa ikkunasta, alkaa hiekka lentää pienempien silmiin.

Tämä asetelma on toimittajille todella haastava. Omista jutuista vellovaa keskustelua pitäisi seurata ja kommentoida jatkuvasti, jos haluaisi antaa lukijoille tunteen siitä, että on paikalla. Se tekee myös toimittamisesta paljon henkilökohtaisempaa, vähän saman tapaan kuin paikallislehdessä työskentely. Kun menet oman kyläsi kauppaan tai baariin, olet aina se "lehden toimittaja".

Ehkäpä tulevaisuudessa paikallislehden toimittajat järjestävät urbanisoituneille kollegoilleen kursseja siitä, miten kohdataan erilaisuutta ja omituisia mielipiteitä. Sen jälkeen ei tarvitsisi ihmetellä seminaareissa, miten hillitä sitä kauheaa verkkokeskustelua. Pikemminkin pitäisi miettiä sitä, onko toimittajista tullut tosiaan eliittiä, jolle tavallisten ihmisten mustavalkoiset mielipiteet aiheuttavat lähinnä päänsärkyä. Verkossa tai livenä.

http://www.hs.fi/juttusarja/pekkala/artikkeli/Ihan+kauhea+verkkokeskustelu/1135256852762/?cmp=tm_etu_kolumni

[femacco]

Yhdysvalloissa asuessani olen miettinyt, onko huono keskustelutaito jotenkin erityisen suomalaista? Meillä ei ole kouluissa debattiklubia. Minulle ei ole koskaan opetettu väittelyn perusteita, argumentointivirheistä nyt puhumattakaan. Olenko suomalaisen hymistelykulttuurin tuote, jossa kasvokkain väittelyn sijaan suositaan potaskan puhumista selän takana? Tai ollaan vaan sujuvasti hiljaa.

Amerikkalaisten kanssa väittelyihin joutuu tämän tästä. Erityisesti luokkatilanteessa on ihailtavaa seurata, miten ryhmätyötä esittelevät opiskelijat puolustautuvat kritiikkiä vastaan. Ei hermostumista, tuhahtelua tai kattoon katsomista. Oma kanta perustellaan tiukasti, vaikka toki ensin kehutaan myös vastapuolen mielipidettä.

Eikös se ollut 1970-luvun loppu kun kouluista hävitettiin poliittinen toiminta? Yhteiskuntaoppi on biologian ja maantiedon tasoinen päähän päntättävä aine ja  omien mielipiteiden esille tuominen yläkoulussa on kieroon katsottua hörhöilyä. Omat retoriset kyvyt ovat jääneet peruskoulun (1993-2002) harjoituksen puutteen takia lapsen tasolle, mutta ei se haittaa kun äiti puhuu minulle kuin nelivuotiaalle ja on tämä Hommakin jossa voi suosia väittelytyyliä eipäs-juupas-eipäs-juupas-leifsalmen-akselilla.

Tämän takia on pirun vaikeaa puolustaa itseään väittelyissä, koska ottaa kritiikin henkilökohtaisena loukkauksena, vaikka hermostuminen johtuu vain pelosta vastata kritiikkiin. Pelko johtuu siitä, että ei ole harjoitellut eikä siksi osaa. Itse pelkään usein olevani huono väittelijä, koska en osaa perustella tai toisella on paremmat tiedot. Ehkä en halua lähteä väittelemään, koska minulla on kova kilpailuvietti enkä siedä häviämistä (synnynnäinen diktaattori). Lähtökohtaisesti otan siis tällaisen keskustelun kauhean vakavasti, vaikka väittely voi tapahtua tuopin äärellä kesäterassilla ja olla tyyliltään kevyttä keskustelua.

[ämpee]

Tämän takia on pirun vaikeaa puolustaa itseään väittelyissä, koska ottaa kritiikin henkilökohtaisena loukkauksena, vaikka hermostuminen johtuu vain pelosta vastata kritiikkiin. Pelko johtuu siitä, että ei ole harjoitellut eikä siksi osaa. Itse pelkään usein olevani huono väittelijä, koska en osaa perustella tai toisella on paremmat tiedot.

Mestarin kirjoitukset ovat hyvää harjoitusta loogiseen ajatteluun ja loogiseen perustelemiseen.
Niitä kannattaa lukea, ja ottaa esitystavasta oppia.

[PP]

Pikemminkin pitäisi miettiä sitä, onko toimittajista tullut tosiaan eliittiä

Toimittajat ovat joskus olleet eliittiä, mutta eivät ole sitä enää. Nykyään ihmiset julkaisevat mielipiteensä välittämättä toimittajista ja vanhoista julkaisukanavista tuon taivaallista. (Yksityiset kansalaiset eivät myöskään ole JSN:n tai muiden kultapossukerhojen talutusnuorassa.)

Sori vain toimittajat, mutta teidän aikanne meni jo. Tämä nyt on vain (teille) epämieluisa tosiasia, eikä auta, vaikka kuinka itkisitte maailman epäreiluutta ja polkisitte jalkaa kiukusta.