News:

Ihan vaan ystävällisenä vihjeenä väliaikaisia sähköposteja tai muuten keksittyjä osoitteita käyttäville rekisteröityneille, osoitteen pitäisi olla toimiva tai muuten ette saa koskaan tunnustanne auki.

Main Menu

2010-05-07 YLE: Suomi myönsi kansalaisuuksia vähänlaisesti

Started by Iloveallpeople, 07.05.2010, 11:37:10

Previous topic - Next topic

Iloveallpeople

QuoteSuomi myönsi kansalaisuuksia vähänlaisesti

Suomi myönsi viime vuonna kansalaisuuden 3 400 ulkomaalaiselle, jotka asuvat vakituisesti maassa, kertoo Tilastokeskus. Määrä on lähes puolet pienempi kuin vuotta aiemmin. Reilu lasku johtuu ennen kaikkea kaksoiskansalaisuuden hakuun liittyvän siirtymäajan päättymisestä vuoden 2009 puolivälissä.

Viime vuonna Suomen kansalaisuuden saaneista, maassa vakituisesti asuvista ulkomaalaisista 3 000 on kotoisin Euroopan unionin ulkopuolelta. Eniten kansalaisuuksia myönnettiin venäläisille, joita on uusien suomalaisten joukossa reilu tuhat.

Seuraavaksi suurimmat ryhmät ovat somalit ja irakilaiset, jotka saivat 300 ja 200 Suomen kansalaisuutta. Lisäksi Suomen kansalaisuuden sai 400 maassa vakituisesti asuvaa EU-maan kansalaisista.

Vuonna 2008 Suomen kansalaisuuden sai 5 900 unionin ulkopuolelta tullutta ihmistä ja 700 eurokansalaista. Määrät ovat lähes puolta suuremmat kuin viime vuonna.

Tilastokeskuksen mukaan lasku johtuu ennen kaikkea kaksoiskansalaisuuden hakuun liittyvän siirtymänajan päättymisestä vuoden 2009 puolivälissä. Kauan odotettu kaksoiskansalaisuuden haku tuli mahdolliseksi vuoden 2003 lopussa. Tilastokeskus arvioi, että tilanne on nyt ruuhkavuosien jälkeen normalisoitumassa.

YLE
"Kun poliitikko pakotetaan lähtemään paikaltaan tai suljetaan puolueesta tiedotusvälineiden painostuksen vuoksi, ei kyse ole mistään punavihreästä salaliitosta, vaan juuri siitä, miten demokratian pitääkin toimia."  (käännös) - Lasse Garoff

nimetönkeskustelija

Nuivuus alkaa purra. Pakolaisten määrä ei ainakaan ole ollut viime vuosina laskussa, joten tämä ei johdu siitä. Homman tiedotus alkaa lyödä läpi ja korkeimmatkin poliitikot tajuaa missä mennään. Laiva on nyt kääntymässä ja kansa puhuu. Valta on viimein lipsumassa pois hömppäjärjestöiltä ja niin sen kuuluu ollakin demokratiassa.
Eikö jokaiselle tullut jos selväksi että kommunismi ei ole koskaan toiminut missään? Mistä näitä uusmarxisteja oikeen sikiää?