Erilaisen jatkokoulutusreformi

[erilainen]

1. Lukioiden ja marginaali-ammattikoulualojen opiskelijapaikkojen radikaali vähennys

Itse opiskelin pienessä lukiossa johon otettiin oikeastaan kuka vain peruskoulun menestyksestä riippumatta. Harmillisen moni tuntemistani lukiolaisista kirjoitti paperit joilla ei juuri mitään tee. Tämä tietty heijasti myös opiskeluintoa. Lakin saatuaan mentiin sitten töihin tai oppisopimukselle. Siinä heillä meni kolmen vuotta hukkaan, koska olivat päässeet lukioon. Nämä henkilöt olivat siis jo peruskoulumenestyksen perusteella oletettavia floppaajia lukio-opinnoissaan.

Mikäli heille ei olisi ollut tie avoinna lukioon ehkä he olisivat realisoituneet ja valinneet ammatillisen kouluksen tai oppisopimuksen. Tämä turha lukio-välivaihe olis jäänyt pois. Heillä olisi sentään kolmen vuoden ammatillisen koulutuksen jälkeen pätevyys jollekkin alalle. Vuodet eivät olisi menneet hukkaan kuten ne lukiossa menivät, koska lukiosta ei saa pätevyyttä muuhun kuin jatko-opiskeluun. Ammatillissa opinnoissa on myös se etu että näistä voi hakea yhtä lailla samoihin kouluihin kuin lukiostakin, mikäli jatko-opiskelu alkaa kiinnostaa.

Lukiot tuottavat valtaosan aikamme proletariaatista yhdessä marginaali-ammattikoulualojen kanssa. Käytännössä siis ilman mainittavaa koulutusta. Yllättävän monella opiskelu jää lukioon ja tämän jälkeen mennään töihin mihin sitten päästään. Marginaaliset ammattikoulualat mm. muodikkaat meikkauskoulut sun muut eivät työllistä. Eli näistä valmistuu väkeä yli tarpeen. Sitten meikkaaja menee töihin sinne minne pääsee, yllättävän usein matalapalkka-aloille. Tietty jonkun täytyy nuokin hommat tehdä, mutta onko tämä järkevää politiikkaa siltikään? Ei ole.

2. Gaussin-käyrän poisto ylioppilaskirjoituksista

Gaussin-käyrä erottelee jyvät akanoista ylioppilaskirjoituksissa. Huippuarvosanojen määrä pysyy suhteessa niihin arkisempiin arvosanoihin. Reformini ensimmäisessä osassa vaadin lukiopaikkojen radikaalia vähennystä, mikäli paikat vähenevät ja lukioon pääsee vain oikeasti ne joilla on lahjoja ei gaussin-käyrää tarvita. Se itseasiassa ei toimisi enää toivotulla tavalla. Samalla voitaisiin karsia turhia arvosanoja yo-tutkinnosta I,C,M,E ja L riittäisivät. Vaatimukset kohoaisivat samalla kun oppilaiden taso olisi keskimäärin korkeampi. Hylättyjen määrää ei olisi sidottuna prosentteihin vaan vähimmäispistemääriin jotka on ennalta määrätty. Luulisi että yliopistot koulivat tähän kykeneviä ammattilaisia. Parhaiten menestyneet ansaitsevat huippuarvosanansa eivätkä tarpeeksi hyvin menestyneet prosenttiosuuksien kautta. Sama pätee myös hylättyihin kokeisiin.

Lukion funktio on tähän asti ollut tuottaa joka vuosi tietty määrä ylioppilaita joilla ei ole tulevaisuutta opiskelijana, koska eri ylioppilaskirjoitusarvosanojen prosentuaalinen määrä on käytännössä vakio. Oletuksen varassa olen siinä että suuri osa huonoista arvosanoista kasaantuu tietyille oppilaille. Realismia on väittää että käytännössä C on huonoin arvosana jolla tekee jotain kun haetaan jatko-opintoihin ylioppilaskirjoitustodistuksella. Eli karkeasti gaussia soveltaen, joka vuosi ainakin 30% suoritetuista ylioppilaskokeista arvostellaan huonoksi(huonompi kuin C, hylätyt mukana) ja n. 15% saa huippu arvosanan (E ja L). Taso tietty vaihtelee vuosittain riipuen kokeista ja suorittajista. Joka vuosi kuitenkin löydetään voittajat ja häviäjät. Lukio viimeistään karsii ne joista ei ole opiskeluun. Tämä karsinta tulisi tehdä jo ennen kuin joku toiveikkaana menee tuhlaamaan pahimmillaan kolme vuotta menestyksettömiin lukio-opintoihin. Monet ystäväni ovat valintaansa katuneet jälkeenpäin.

3. Korkea-asteisten tutkintojen sovittaminen reaalimaailmaan määrällisesti ja laadullisesti

Karkea arvioni on että joka viides ylioppilas joka valmistuu Suomessa, kirjoittaa paperit joilla ei ammattikorkeakoulutus saati yliopistokoulutus tule olemaan vankalla pohjalla. Suoraan sanottuna viidenneksellä voisi siis suoraa vähentää opiskelijoiden määrää. Tämä tuskin on edes tarpeeksi tarpeeseen nähden. Suomessa kuitenkin koulutustarjontaa on niin paljon että heikompikin ylioppilas löytää paikan aloilta joille koulutetaan liikaa väkeä. Näillä aloilla taitaa olla sattumoisin jopa korkeat keskeytysluvut ja pitkittyneimmät opintorupeamat.

Yliopistoihin ei pääse omaamatta kovia kirjoitustuloskia taikka nappiin mennyttä pääsykoetta, joten näihin ei täyttämättä nykyisiä kirjallisen lahjakkuuden mittareita pääse. Kuitenkaan yliopisto-alat eivät kaikki tuota Suomen työmarkkinoille tarvittavia osaajia. Ongelman taas marginaaliset alat mm. tutkijat sun muut. Kamala ilmiö on jos ihminen kouluttaa itseään peruskoulun jälkeen vielä vähintään yhdeksän vuotta, ja joutuu kortistoon valmistuttuaan. Siinä kärsijänä on yhteiskunta, ja yhteiskunnan tulisi säädellä tarpeensa niin ettei näin kävisi. Tämä ongelma vaivaa myös ammattikorkeakouluja.

4. Yhdistelmäkoulutuksen nostaminen yli perinteisen lukion

Perinteisiä lukiopaikkoja tulisi vähentää ja yhdistelmäkoulutusta yleistää. Yhdistelmäkoulutus on tulevaisuutta. Ja sopii Suomeen realistisemmin kuin perinteinen lukiokoulutus. Etuna siinä on kaksi asiaa yli muiden. Ensinnäkin saat saman arvoiset ylioppilastutkintoarvosanat kuin perinteisestäkin lukiosta ja kaupan päälle ammatillisen koulutuksen. Toiseksi perinteisen lukion yhtenä tehtävänä on yleissivistyksen kartuttaminen pakollisilla kursseilla, kuitenkin on selvää että jotkin pakolliset aineet ovat pakkopullaa, eikä niistä ole kuin korkeintaan syömään opiskelijan panosta aineista mihin hän oikeasti haluaisi panostaa. Yleissivistävyys onkin nykyisen luokiolaitoksen suurimpia ongelmakohtia.

Lukioden tulisikin olla erikoistuneita tai sitten suuria että pystyisivät tarjoamaan niitä aineita mihin opiskelijoilla on mielenkiintoa. Tämä pakottaisi lukiot suuremmiksi yksiköiksi ja vähentäisi laitosten määrää. Yhdistelmäkoulutuksessa on se etu että ammatillinen opetus ottaa oman aikansa, ja kehtaan väittää ettei se syö niin paljoa aivokapasiteettia kuin lukio-opiskelu. Joten lukio-opinnot pystyy keskittämään niihin aineisiin mitkä eniten kiinnostavat.

Yhdistelmäkoulutuksen valttina on se että se antaa hyvän pohjan jatko-opinnoille, jos kirjoituksissa on menestynyt. Mikäli ylioppilaskirjoitukset eivät olleetkaan menestys antaa se mahdollisuuden siirtyä työelämään ainakin ammatillisen koulutuksen puitteissa valmiina ammattilaisena.

5. Oppisopimus ylitse muiden

Oppisopimus on vanha keksintö. Hitsaamaan oppii vain hitsaamalla ja rakentamaan vain rakentamalla. Nykyisen ammattikoulutuksen ongelmana on sen sisältämä liika kirjojen tuijottelu. Tietty ammatin turvallisuussäännökset sun muut elintärkeät jutut pitää opettaa, mutta väitän että turhaa opetetaan ja paljon. Sitten vielä olen saanut oman käsitykseni ammattikoulujen koulutuksen tasosta, mikä ei ole korkeatasoista. Arvioni perustuu kuulopuheille, näkemilleni amiksen kokeille(en tarkoita catering-väkeä) ja sille seikalle että amiksen opettajat eivät ole valideja opettamaan lukiossa.

Onko sitä parempaa kouluttajaa työelämään kuin työelämä? Ei ole. Vaikka ammattikouluopintoihin kuuluukin työharjoittelua omaa pääsääntöisesti oppisopimuksella töitä tehnyt paljon enemmän työkokemusta ammattikoulutuksensa jälkeen. Työkokemus on se mitä työnantajat katsovat eikä päättötyön arvosanaa. Työnteon opetuksen ohessa ammattikouluille jäisi vastuu opettaa oikeusturva-asioita ja mitä oikeasti työelämässä tarvii, miksei myös ihan arkipäiväisessäkin elämässä.

Oppisopimuksen suurin valtti on se että se itsenäistää, koska palkka alkaa juosta. Yhteiskunnalle on aina etu voitto että ihminen itsenäistyy. Karmaisevan työvoimapulan iskiessä tulevaisuudessa oppisopimus on oikeastaaan ainut mahdollisuus saada mahdollisimman nopeasti uutta verta työelämään ja ihmisille koulutus.