Pohjalainen/Mielipide: Soini ja Perus-Suomi

[KTM]

Putosin lapsena pitkospuilta suohon. Muistan edelleen sen äänen, joka jalkineesta irtosi kuiville selvittyäni. Suomaisema jätti jälkensä ikimuistiin jossain Soinin rajamaastoissa.

Tuon ajan Soinin kyläraiteilla törrötti maitolaitureita. Niiden seinillä roikkui usein haalistuneita vaalimainoksia. Sammakon näköinen Vennamo oli jäänyt jäljelle seiniin vaalien jälkeenkin. Häntä mopoileva enoni sitten ylisti rehelliseksi, kunnon mieheksi. Se piti kuulemma kansan puolia.

Myöhemmin tajusin, että tämä muisto on enemmänkin pala maan- ja kansatiedettä, sisäistä päänselvittelyä maasta, josta olemme tulleet ja kansasta, joksi olemme muovautuneet.

Soini on siis jonkinlainen Perus-Suomi ilmatiiviissä paketissa. Suojärvimaiseman kiteymä, jossa veden virtaus on aina poispäin eikä koskaan takaisin. Siitä kumpuaa perimä, joka tuottaa jatkuvasti ahdasmielisiä ja virtaamattomia hahmoja.

Tämä jähmettynyt kansa on virrannut viimeksi lähinnä Kannaksella tai vielä aikaisemmin Kustaa Vaasan käskystä, kun korpimaiden asuttamiseen houkuteltiin niin pohjalaisia, hämäläisiä kuin savolaisiakin. Reviirejä merkittiin jo silloinkin maastoihin etupiirien merkiksi.

Tähän psykohistoriaan osuu myös toinen Soini, se Timo. Hänen visiossaan kuljettaisiin jatkossakin omia rakkaita ja turvallisia pitkospuita, tosin nykyään jo lahoavia sellaisia. Tässä retoriikassa ulkoa tulevat ovat reviirille tunkeutujia, niitä 2000-luvun loisia ja toisia. Kunhan eivät tulisi tänne kerjuulle. Ja onhan meillä täällä näitä työttömiäkin reviirien sisällä.

Nykyään on kuitenkin muodikasta puhua kansainvälisyydestä. Ole globaali! Hanki kansainvälistä kokemista! Tämä kansainvälisyys tarkoittaa sitä, että meidän tulee siitä jotakin hyötyä. Tällöin mietitään mihin panostetaan ja mihin ei. Kannattaisiko minun siis tutustua ihmiseen, joka voisi keskustella kanssani Sudanista?

Perussuomalaisten sinivalkoinen asialinja saa siis kummasti uusia sävyjä. Väripalettiin haetaan aktiivisesti uusia värejä ja annetaan niiden reagoida keskenään. Tapahtuu kohtaamisia, jopa ilman intressejä.

Maa ja sen kansa kyllä kiittävät, mutta myöhemmin. Tulevaisuuden tarinat näet kertovat, että tuolloin pidettiin juuri kansan puolia.

Seppo Luoto Pätkäyrittäjä ja yksityistyöläinen Vaasa

http://www.pohjalainen.fi/Article.jsp?article=496196

Niin, vasta tulevaisuudessa osataan arvostaa ja kiittää maahanmuuttokriittisiä heidän työstään kansakunnan etujen puolustamisessa.

[IDA]

Kannattaisiko minun siis tutustua ihmiseen, joka voisi keskustella kanssani Sudanista?

Jos ihmisellä on jotain asiallista sanottavaa tai vilpitöntä kysyttävää Sudanista on hämmentävän helppo löytää ihmisiä, jotka haluavat keskustella Sudanista.

Näin oli jo muinoin ja on aina ollut.