Rahalla saa ja Faija: ruotsalaisen elokuvan maahanmuuttajakuvaa

[Iloveallpeople]

Rahalla saa ja Faija: ruotsalaisen elokuvan maahanmuuttajakuvaa

Teattereissa on kaksi ruotsalaiselokuvaa, jotka antavat kansankodin maahanmuuttajista lähes päinvastaiset kuvat. Väkivaltaiset kovanaamat riehuvat Rahalla saa -jännärissä. Faijan pehmomaailmassa kaikki on toisin.

Jens Lapidus -filmatisointi Rahalla saa (traileri) esittelee Tukholman alamaailmaa, jossa kovimmat konnat ovat Jorgeja, Abdulkarimeja ja Radovaneja.

Sujuvaa, joskin alkuteokselle vähän liian orjallista elokuvaa katsoessa tuli mieleen Markus Selinin toteamus, ettei suomalaisessa elokuvassa voi ajaa taajamassa 120 kilometriä tunnissa, koska katsojat sanoisivat että tuollaista nyt ei vaan tapahdu.

Rahalla saa ei kärsi sellaisista uskottavuusongelmista: gangsterimaailma sinänsä tuntuu hyvin aidolta ja uhkaavalta. (Elokuvan ongelmana on romaanin dramaturgian suora siirto valkokankaalle: leffassa tuntuu koko ajan, että tarinaa ei ole kirjoitettu valkokangasta varten vaan se on eri mediasta. Amerikkalaisesta remakesta voi tulla parempi.)

Faija (traileri) puolestaan on suorastaan astridlindgrenmäisen herttaiseen lintukoto-maalaiskaupunkiin sijoittuva äärilempeä komedia. Päähenkilöt ovat Lähi-idässä syntynyt, vuosikymmenten jälkeenkin tosi murtaen puhuva höpsö isä ja hänen täysruotsalaiseksi kasvanut poikansa, joka ei uskalla paljastaa lapsettomuusongelmaansa.

Kumpikin elokuva on saanut Ruotsissa huimasti katsojia: Rahalla saa yli 600 000, Faija yli 400 000.

Jos ne olisi tehty Suomessa, niistä varmaan napistaisiin - Rahalla saa olisi ehkä rasistinen, Faijan mutkatonta monikulttuurisuutta saatettaisiin pitää yliampuvan helppona.

Hittien ohjaajat sattuvat olemaan maahanmuuttajia ensimmäisessä ja toisessa polvessa: Faijan tekijä Josef Fares syntyi Beirutissa 1977 ja Rahalla saa -ohjaaja Daniel Espinosa ruotsalaiselle äidille ja chileläiselle isälle Tukholmassa samana vuonna.

Näin vuonna 2010: Ruotsin suosituimmat elokuvat ovat mamujen tekemiä.

Suomen Kuvalehti