Uhrihierarkiasta

[Kokoomusnuori]

Mieltäni on tänään askarruttanut kysymys, missä vaiheessa uhrista tulee henkilö, jonka mielipidettä ei enää tarvitse kuulla? Feministipupu on ansiokkaasti blogissaan http://feministipupu.blogspot.com/ käsitellyt uhrihierarkiaa ja sen vaikutusta pseudofeminismiin sekä monikulturismiin.

Kuitenkin esim seksinoston kieltolakiasiassa prostituoituja pidettiin uhreina, joita ei tarvitse kuunnella, koska he ovat uhreja eivätkä tiedä omaa etuaan. Myös monikulttuurikriittisten ääntä on yritetty hiljentää ja mitätöidä vetoamalla siihen; milloin he ovat säälittäviä, syrjäytyneitä, työväestöä, kieroon kasvaneita ja sairaita, vähä-älyisiä, sivistymättömiä, ajattelevat tunteella eivätkä järjellä, eräänlaisen uskonnon uhreja ja helposti johdateltavissa olevia.

Aihe vaatisi lisäkäsittelyä. Voisiko esim feministipupu/puputti valaista asiaa? Missä vaiheessa uhri-kortti muuttuu edusta rasitteeksi? Milloin uhri-kortti olemassaolo luo suojakilven ja milloin helpon maalitaulun? Kuinka paljon saa ja kannattaa loukkaantua?

[mikkoR]

Voin kertoa tarinan.

Siinä vaiheessa kun Suomen viranomaiset puuttuvat uhrin, eli yleensä maahanmuuttajan asiaan.

Olin oikeudessa työnantajan maahanmuuttajaa vastaan jota olin "sortanut", hänen asiaa ajoi valtion kustantama asianaja, syyttäjä sekä työsuojelupiirin edustaja.

Hyvänä esimerkkinä voi pitää oikeuden perusteluja tuomioon joita oli mm. Ei ole maksettu sairausajan palkkaa. Kaveri itse sanoi oikeudessa ettei ollut toimittanut todistuksia koska sanoin etten ole niitä koskaan saanut.

Eli dällälailla Suomessa.

[Rutja]

Uhriutuminen on nykyään muodikasta, mutta niin kuin moni muukin asia tänä modernina aikana, on se yksinomaan halveksittavaa ja kuvottavaa. Ihmiset, jotka eivät itse kykene hoitamaan asioitaan syyttävät epäonnistumisestaan muita. Mielenkiintoista, että ainakin oman tuntemukseni mukaan ei todelliset uhrit yleensä mitenkään pidä ääntä omasta kohtalostaan, vaan nielevät sen enempää siitä mölyämättä.

Tunnen hyvin kerran nuorempana raiskatuksi tulleen naisihmisen ja hän ei halveksi mitään muuta niin paljon, kuin niitä, jotka väittävät milloin minkäkin kulttuurisen ilmiön länsimaissa olevan naista alistava ja valittavat Katja Marteliuksen tavoin "rutiininomaisesti naisia hakkaavista suomalaisista."

Itsekin olen teini-iässä joutunut pahoinpitelyn kohteeksi, mutta en näe mitään syytä asiaa tuoda esiin yhteyksissä, jotka eivät asiaan suoraan liity. Sellaista vain tapahtuu ja on aina ennenkin tapahtunut - sen sijaan lammasmainen uhrimentaliteetti on jotain uutta.  

[Kokoomusnuori]

Lukaiskaapa feministipupun blogi http://feministipupu.blogspot.com/ , mikäli käsite uhrihierarkia kuullostaa vieraalta. Uhri-korttia ei sovi aliarvioida, vaan sitä on opittava käyttämään oikein, tai muuten vastustaja tekee sen. Mitä tämä 'oikein' on?

[Henry]

Käsittelen väitöskirjassani uhrin aseman hyödyllisyyttä "uhripääoman" käsitteellä. Uhripääomaa on ollut perinteisesti erityisesti feminismillä. Muutamia lainauksia:

"Uhripääoman hallinta on tärkeää hyvinvointivaltiossa avustusresurssien hankkimiseksi. Erityisen tärkeää on pyrkiä identifioitumaan viattomaksi ja suojeltavan arvoiseksi uhriksi, joka ei ole vastuussa omasta asemastaan. Jos ryhmän huono asema ei ole heidän omaa syytään, ryhmällä on suurempi moraalinen oikeutus kompensaatioon. Tuosta näkökulmasta katsottuna mahdollisuus esittää itsensä uhrina on arvokas symbolisen pääoman muoto muiden pääoman muotojen saamiseksi. (Halvorsen) Hyvinvointivaltiolta apua hakevalle ryhmälle on siten edullista esittää olevansa syrjinnän, sorron, väärinkohtelun, hyväksikäytön tai väkivallan uhreja. Alistettuun asemaan identifioituminen voi tuottaa monenlaisia etuja tasa-arvon kontekstissa, kuten positiivisen mediakohtelun, jossa uhria ei voida syyllistää. Uhripääoman haltija saa silloin legitiimin uhrin identiteetin, jonka saavuttaneesta henkilöstä tai ryhmästä tulee "viaton""

Ihmisryhmistä eniten uhripääomaa on lapsilla, toiseksi eniten naisilla ja vähiten miehillä. Sanonta "lapsen etu on tärkein" kuvaa sitä, että lapset koetaan suojelemisen arvoisemmaksi ryhmäksi kuin aikuiset. Jokainen sanomalehtien lukija kohtaa joskus fraasin "naiset ja lapset". Lause viittaa siihen, että miesten elämillä on vähemmän arvoa kuin muiden elämillä. On paha asia jos ihmisiä kuolee, mutta on erityisen paha asia, jos naisia ja lapsia kuolee. Miehet mielletään sekä henkisesti että fyysisesti vahvoiksi ja miesten ongelmat mielletään usein miesten omaksi syyksi. Miesten ongelmat eivät herätä ihmisissä yhtä suuria empaattisia tunteita kuin naiset ja lapset. Eräs keskeinen viesti yhteiskunnassa on se, että miehet ovat uhrattavissa olevia (disposable, expendable) ja heistä ei tarvitse välittää. (Holter 2003, 26)

Uhripääoman hallinta onkin tärkeää tasa-arvovaatimusten legitimiteetin kannalta, koska tasa-arvopolitiikassa resursseja itselleen vaativan ryhmän on kyettävä selittämään, miksi juuri he ovat oikeutettu tasa-arvopoliittisten toimenpiteiden kohde. (vrt. Berger & Luckman 1998, 108). Legitimiteetin ylläpito vaatii jatkuvaa diskursiivista uudistamista ryhmän huonoa asemaa korostavan puheen avulla.   

Uhripääoman hankinnassa hyödyllistä voi olla myös viholliskuvan maalaaminen, jossa oma intressiryhmä kuvataan hyvänä ja kilpaileva ryhmä pahana. Esimerkiksi kommunismi perustui sille legitimiteetille, joka riippui siitä, miten vihollisen toimia kuvattiin uutisissa, mikä selittää kuvan länsimaista terroristeina, diktaattoreina ja muina turvallisuudelle vaarallisina. On olemassa monia diskursiivisia keinoja, jotka korostavat toisten huonoa käytöstä ja oman ryhmän asemaa uhreina. Oman ryhmän pahoja tekoja piilotellaan ja alikorostetaan. (Van Dijk).

Seppänen (2006) arvioi lehtikolumnissaan suomenkielisen valkoisen miehen uhripääoman vähäiseksi:

http://www.talouselama.fi/pelin_henki/article167627.ece?v=t

40–50-vuotias työssäkäyvä suomenkielinen valkoinen terve mies ei voi vedota mihinkään. Hänen rasittavuutensa on hänen omaa rasittavuuttaan, hänen saamattomuutensa on hänen omaa saamattomuuttaan, hänen epäonnistumisensa ovat hänen omia epäonnistumisiaan. Miehen kuuluu niellä tappionsa. Kaikki muut saavat syyttää sukupuoltaan, ikäänsä, äidinkieltään, ihonväriään, pituuttaan, painoaan, poliittista kantaansa, vaatetustaan, lävistyksiään ja ties mitä muita kainalosauvoja, joihin voi nojata, mutta miehen on kannettava seuraukset itse.

[mmm]

Käsittelen väitöskirjassani uhrin aseman hyödyllisyyttä "uhripääoman" käsitteellä.

Mielenkiintoinen väitöskirjan aihe, sanoisin.

olemassa monia diskursiivisia keinoja, jotka korostavat toisten huonoa käytöstä ja oman ryhmän asemaa uhreina. Oman ryhmän pahoja tekoja piilotellaan ja alikorostetaan. (Van Dijk).

Offtopikkia ja huolella. En tiedä onko käännös omasi vai lainattu, mutta väheksyminen kuulostaa alikorostamista paremmalta.

[John Bircher]

Jaah elikkä uhrihierarkia menee kääntäen verrattuna oikeaan yhteiskunnalliseen arvohierarkiaan. Nainen heikon asemansa vuoksi saa uhreudesta suojakilven, mutta VHM sitten paskaa? Tämä kuullostaa joltakin konservatismin käänteispsykologialta tai sitten minulla menee liian lujaa tänä iltana.

[Henry]

Jos VHM:lle saadaan asetettua valta ja etuoikeutettu asema, niin on selvää, että myös vallankäyttöön syyllisen subjektipositio asetetaan silloin VHM:lle. Ja kun syyllisyys on selvitetty, on ilmeistä, että VHM ei tarvitse apua, vaan valtansa rajoittamista. Syyllisyyden asettaminen tapahtuu diskursiivisesti, eli tuottamalla sellaisia tarinoita, joissa VHM:t käyttävät valtaa väärin alistaakseen vähemmistöjä ja muita alisteisia ryhmiä. Kun tuollaisia diskursseja toistetaan riittävästi, niin niistä tulee "terveen järjen" mukainen totuus, jonka kaikki yhteiskunnan jäsenet jakavat.