News:

Jos haluat tukea Homma ry:n toimintaa, voit liittyä kannatusjäseneksi maksamalla 30 euroa tilille FI4958001320216863

Main Menu

2010-04-13 IS: Kauppias yritti myydä mädäntynyttä ruokaa Turussa

Started by rähmis, 15.04.2010, 21:19:16

Previous topic - Next topic

rähmis

Kauppias yritti myydä mädäntynyttä ruokaa Turussa

Turkulaisen kauppiaan aikeet myydä pilaantunutta ruokaa kaupassaan päätyvät torstaina Varsinais-Suomen käräjäoikeuden arvioitaviksi, kertoo Turun Sanomat.

Lehti kertoo, että kauppias toi syksyllä Ruotsista satoja kiloja kanaa, kalaa, vihanneksia ja lihaa. Hän lastasi ne autoonsa ja toi laivalla Turkuun.

Tullin mukaan lasti oli mätänemässä jo satamaan tullessa. Syytteen mukaan kauppiaan aikomuksena oli myydä ainekset asiakkailleen.

Elintarviketurvallisuusvirasto Evira pitää tapausta harvinaisena.

Lehti uutisoi aiemmin tänä vuonna vaasalaistapauksesta, jossa ravintoloitsija otti toistuvasti ruokaa roskiksesta ja vei sitä ravintolaansa. Tapaus on vielä tutkinnan alla.

Ilta-Sanomat

Turkulaiskauppiaalle sakkoja pilaantuneista elitarvikkeista

Ruotsinlaivalla Suomeen satojen kilojen pilaantuneen elintarvike-erän tuonut turkulaiskauppias tuomittiin torstaina Varsinais-Suomen käräjäoikeudessa 50 päiväsakkoon eli 300 euron sakkoihin terveysrikoksesta.

Turun keskustassa Siwaily-nimisen tuontielintarvikkeita myyvän kaupan pitäjä toi viime syksynä Ruotsista kuorma-autolla 394,7 kiloa vihanneksia, lihavalmisteita ja maitotuotteita ruotsinlaivalla ja joutui tullin pysäyttämäksi, koska pakasteet olivat osaksi alkaneet sulaa ja osin sulaneet. Elintarvikevalvonta teki tarkastuksen miehen myymälässä ja totesi, että myymälän kylmäaltaassa oli 45,28 kiloa pilaantuneita tuotteita. Ne hävitettiin.

Kahdessa myymälän pakastealtaassa oli pakkasta säilöjen yläosassa vain kahdeksan astetta, kun oikea lämpötila olisi ollut -18 astetta.

Käräjäoikeuden mukaan kuorma-auto ei soveltunut elintarvikkeiden kuljettamiseen, joten kauppias menetteli huolimattomasti luovuttaessaan kylmätilattoman auton elintarpeiden noutoon. Kauppias rikkoi elintarvikehygieniasta ja pakastamisesta annettuja lakeja ja EU-asetusta.

Vuonna 1987 syntynyt kauppias myönsi huolimattomuudet. Hän sanoi myyntipöydän lämmenneen, koska joku oli repäissyt sen johdon irti töpselistä.

Kihlakunnansyyttäjä muistutti, ettei kertaalleen sulanutta pakasteruokaa saa enää pakastaa uudelleen ja tarjota ihmisten syötäväksi, koska siitä voi koitua vakava hengen ja terveyden vaara.

Turun Sanomat

Jatu

Quote from: rähmis on 15.04.2010, 21:19:16
Kihlakunnansyyttäjä muistutti, ettei kertaalleen sulanutta pakasteruokaa saa enää pakastaa uudelleen ja tarjota ihmisten syötäväksi, koska siitä voi koitua vakava hengen ja terveyden vaara.

Turun Sanomat

Ihan turhaa niuhotusta, suolistotkin on ansainneet oman eksoottisen värinänsä.
- On se vaan kauheaa jos on alkoholismia perheessä.
- Juu, muistan kun ensi kertaa näin äitini juovan..
- Niin.. Humalassa tulee helposti vilauteltua.

Juffe

Täytyypä pistää mieleen, olen sentään ostanut tuolta joskus jotakin. En sentään pakastealtaasta, vaikka siellä eksoottisen kuulloista kalaa olikin.

Edit: Mutta ups, eikös forumin säännöt kiellä mainostamisen...?

Nuivanlinna

Näyttäisi googlemapsin mukaan joltain thaimaalaiselta kaupalta!
Quote from: millla on 04.03.2016, 23:01:53
Pahinta Suomessa on tämän köyhyyden lisäksi henkinen köyhyys. Meiltä puuttuu horisontti, mihin katsoa ja mitä tavoitella.

rähmis

Quote from: Nuivanlinna on 15.04.2010, 22:06:32
Näyttäisi googlemapsin mukaan joltain thaimaalaiselta kaupalta!

Niin näyttää. Siwaily-sanalla googlailu osoittaa samaan ilmansuuntaan, mutta hieman lähemmäs.

Nuivanlinna

Quote from: rähmis on 15.04.2010, 22:52:29
Quote from: Nuivanlinna on 15.04.2010, 22:06:32
Näyttäisi googlemapsin mukaan joltain thaimaalaiselta kaupalta!

Niin näyttää. Siwaily-sanalla googlailu osoittaa samaan ilmansuuntaan, mutta hieman lähemmäs.

Uups! Niinpä näyttäis tekevän. :D
Quote from: millla on 04.03.2016, 23:01:53
Pahinta Suomessa on tämän köyhyyden lisäksi henkinen köyhyys. Meiltä puuttuu horisontti, mihin katsoa ja mitä tavoitella.

KeijoK

"Ruotsinlaivalla Suomeen satojen kilojen pilaantuneen elintarvike-erän tuonut turkulaiskauppias tuomittiin torstaina Varsinais-Suomen käräjäoikeudessa 50 päiväsakkoon eli 300 euron sakkoihin terveysrikoksesta."

Aika mielenkiintoiset tulot kauppiaalla, onko kauppa ollut edes auki viime vuonna?
1) Suomen huoltosuhde on heikkenemässä. Maassamme on ikäihmisiä liikaa.
2) Tarvitsemme maahanmuuttajia parantamaan huoltosuhdetta.
3) Maahanmuuttajien on presidentin ja pääministerin mukaisesti saatava tuoda isovanhempansa mukanaan.
4) Palaa kohtaan 1.

Nuivanlinna

Quote from: KeijoK on 15.04.2010, 22:58:17
"Ruotsinlaivalla Suomeen satojen kilojen pilaantuneen elintarvike-erän tuonut turkulaiskauppias tuomittiin torstaina Varsinais-Suomen käräjäoikeudessa 50 päiväsakkoon eli 300 euron sakkoihin terveysrikoksesta."

Aika mielenkiintoiset tulot kauppiaalla, onko kauppa ollut edes auki viime vuonna?


Jos liha mätänee hyllyssä niin ei kai se kauppa käy!

Muuten löytääkö joku parin vuoden takaa sitä ilta-sanomien juttua missä etnopositiiviset lihakauppiaat kuskasivat ruhoja muuli-kärryssä?
Quote from: millla on 04.03.2016, 23:01:53
Pahinta Suomessa on tämän köyhyyden lisäksi henkinen köyhyys. Meiltä puuttuu horisontti, mihin katsoa ja mitä tavoitella.