2010-04-12 TT "Siirtolaisuuden yhteinen etu"

[Paavi]

VAPAA LIIKKUVUUS
Kimmo Kevätsalo, Metallitekniikka, 9:21

Siirtolaisuuden yhteinen etu

On kaikkien etu, että ihmiset, rahat ja tavarat liikkuvat yli kansallisten rajojen. Näin julistavat useimmat ekonomistit ja heidän neuvojaan kuuntelevat poliitikot.

Käytännössä keskustelu velloo kahdella tasolla. Teorian tasolla vapaata liikkuvuutta pidetään hyvänä. Käytännön tasolla joudutaan vastakkain sen tosiasian kanssa, että lyhyellä aikavälillä kaikki eivät voi voittaa. Pitkällä aikavälillä olemme sen sijaan kaikki kuolleita, kuten yksi suureista ekonomisteista, John Maynard Keynes laittamattomasti julisti.

Kun suhdanne nyt verkalleen kääntyy, keskustelu käydään lyhyellä aikavälillä. Politiikassa tässä ei ole mitään uutta. Eikä oikeastaan taloustieteessäkään. Juuri sitähän Keynes tarkoitti.

Siirtolaisia vastaanottavissa maissa uskotaan laajalti, että tulijat vievät työpaikat, jos pääsevät töihin. Jos eivät pääse, väitetään heidän elävän veronmaksajien rahoilla, kuormittavan sosiaalipalveluja ja lisäävän sosiaalisia jännitteitä. Ennakkoluuloista syntyy siirtolaisvastaisia, jopa muukalaisvihamielisiä poliittisia liikkeitä.

Näin tapahtuukin, mutta vaihtelevassa määrin. Tuore tutkimus päätyi siihen, että Euroopan maista Viroa, Ranskaa ja Latviaa kohtaa korkea sosiaalikustannusten nousu, kun taas Espanja, Itävalta, Irlanti, Saksa ja Suomi selviävät vähällä.

Väestön muuttoliikkeiden historia on kuitenkin hyvä muistaa. Työvoiman rekrytoinnin perusprosessi toimi aikanaan siten, että käsityöläiset ja alkutuotannon työläiset "vapautettiin" tuotantovälineiden omistuksesta ja asuinsijoiltaan vapaasti työmarkkinoilla kaupan olevaksi työvoimatavaraksi.

Siirtolaisuuden ensimmäinen aalto on ollut valtioiden sisällä tapahtuvaa palkkatyöläistymistä. Tällä hetkelläkin sadat miljoonat ihmiset siirtyvät Kiinan sisällä maalta kaupunkeihin ja takaisin maalle suhdanteiden mukaan.

Yli rajojen tapahtuvalla siirtolaisuudella oli ratkaiseva rooli tämän hetken rikkaimpien valtioiden muodostumisessa. USA, Kanada ja Australia syntyivät Englannin kolonialistisen siirtomaapolitiikan tuloksena. Ne ovat edelleen valtioita, joihin muuttaa keskimääräistä enemmän korkeasti koulutettua väkeä.

Suomi on kiinnostava pieni alue. Se oli Ruotsin ja Venäjän alusmaa itsenäistymiseen asti. Sisäisen siirtolaisuuden merkittävä aalto tapahtui kuitenkin vasta teollistumisen myötä 1960- ja 1970-luvuilla. Maaseudulta kaupunkeihin ja Ruotsiin töihin muutti noin 300 000 henkeä.

Toinen maassamuuton aalto merkitsee kaupunkiseutujen sisäisen rakenteen muutosta, kun vaurastuva väestö siirtyy keskusten kerrostaloista kehyskuntien omakotialueille.

Suomalaisen talouspolitiikan taustavaikuttajien kirjoituksilla on kaksi näkökulmaa. Yksi on se, että valtioiden tai talousalueiden talouskilpailu, kuten kilpailu sijoittajista tai pääkonttoreista veroastetta pudottamalla, on yksi keskeinen tapa suhtautua globalisaatioon. Toinen on protektionismi.

Erityisen syyn tarjoavat kaksi muuta eksplisiittistä esioletusta. Ensimmäinen luottaa trickle down -efektiin eli että talouskasvu väistämättä johtaa tuloerojen kasvuun, mutta aina siitä jotakin tippuu köyhillekin. Toisen mukaan sosiaalipolitiikalla ja hyvinvointijärjestelmillä on pyritty edistämään nimenomaan kansalaisten hyvinvointia.

Nyt tulee vastaan teesi, joka on avattava. Keitä ovat kansalaiset? Jos tarkoitetaan kansalaisten enemmistöä, on vähintään syytä kysyä, miten enemmistö lasketaan. Jos laskeminen aloitetaan eliiteistä, enemmistö saavutetaan jossain ydintyövoiman alareunalla. Jos aloitetaan huono-osaisimmista, mukaan pääsevät hyväosaisista vain vähiten hyväosaiset ydintyövoimaan kuuluvat.

Laskusuuntaa vaihtamalla saa erilaisen merkityksen sille, mitä tarkoittaa "kansalaisten hyvinvointi". Tästä puolestaan saattaa päätyä hegemonisesta ajattelusta poikkeaviin näkemyksiin siitä, mikä on Suomi maailmantaloudessa, ja millaisilla taloudellisilla malleilla sen asemaa tulisi tarkastella.

"Tärkeimmän yritysten resurssin" ja sen markkinoiden tarkastelu saa vastakkaiset sisällöt tarkastelusuunnan mukaan. Jos määrittelyn perustana on yritysten kilpailukyky tai alueiden kilpailukyky investointikohteina, päädytään väistämättä etsimään ratkaisuja, jotka suosivat hyväosaisia. Kriittinen kysymys kuuluu, onko tämä ainoa mahdollinen tapa tarkastella Suomea maailmantaloudessa.

Työvoimavaltainen suomalainen teollisuus alkoi 1970-luvulla etsiä halvempaa työvoimaa ulkomailta. Erityisesti tekstiili-, vaatetus-, nahka- ja kenkäteollisuuden tuotantoa siirrettiin Euroopan halvan työvoiman maihin, kuten Portugaliin ja Aasiaan.

Seuraavalla vuosikymmenellä erityisesti metsä- ja metalliteollisuus alkoivat suunnata investointeja ulkomaille. Suomessa toimivat työorganisaatiot hankkivat 2000 -luvulle asti työvoimansa pääasiassa Suomen sisäisiltä työmarkkinoilta.

Tällä vuosituhannella uuden työvoiman lähteeksi tuli siirtolaisuus ulkomailta. Lama 1990-luvun alussa oli kehityksen käännekohta.

Neuvostoliiton ja sen satelliittien romahdus pakotti monet yritykset orientoitumaan kansainvälisissä toiminnoissaan uudelleen ja avasi mahdollisuuksia saada edullista alihankintaa Venäjältä ja Baltian maista. Siirtolaisuuden virtakin kääntyi. Suomesta tuli työvoimaa tuova alue.

Siirtolaisuutta mitataan ulkomaan kansalaisten (vuonna 2006 121 739), ulkomailla syntyneiden (187 910) ja vieraskielisten määrällä (156 827).

Siirtolaisten määrää ja väestöosuutta kuvaavana mittarina ulkomailla syntyneen väestön määrä on tarkempi kuin maassa asuvien ulkomaan kansalaisten määrä.

Taulukot näyttävät muuttoliikkeiden pari olennaista elementtiä. Yksi on se, että maahanmuuttajat tulevat yleensä lähialueilta. Toinen liittyy muuttoliikkeen työntöön ja vetoon. Työnnön synnyttää keskeisesti kohdemaan lähtömaata korkeampi elintaso. Veto syntyy siitä, että kohdemaassa on syntynyt vastaanottajakulttuureja.

Näihin on syytä lisätä muuttoliikkeiden ketjut. Esimerkiksi muuttoliikettä Suomeen voidaan tarkastella niin, että lavennetaan näkökulmaa hieman. Venäjä ja Viro ovat Suomen suuntaan muuttotappiovaltioita. Mutta suhteessa muuhun ympäristöönsä ne ovat voittajia. Niihin muuttaa väestöä Latviasta, Liettuasta, Ukrainasta, Kazakstanista ja Valkovenäjältä.

Näiden tekijöiden seurauksena olemme hyötyneet maahanmuutosta. Suomessa asuvat ulkomaan kansalaiset ovat Suomen kansalaisiin verrattuna yleisemmin työikäisiä, mutta suhteellisesti kaksi kertaa yleisemmin työttömiä.

On erittäin vaikea ennakoida, millaiset globalisoituvien markkinoiden sattumat Suomen työllisyyttä heiluttelevat vuonna 2008 alkaneen laskusuhdanteen aikana ja seuraavan suhdannenousun aikana

Erityisen suuri merkitys on Pietarin metropolin vaikutuspiirissä olevilla alueilla.

Kysymysmerkeistä suurin lienee työvoiman hinta/laatu -suhde. Merkittävin työvoiman laadun tekijä liittyy johtamiseen. Koska suomalaiset esimiehet eivät ole tottuneet johtamaan monikulttuurisia alaisia, jää näiden osaamisesta käyttämättä paljon enemmän kuin suomalaisten osaamisesta.

Huomattavan suuri osa työvoimasta kokee olevansa ylipätevä tehtäviinsä useimmissa EU15 maissa. Suomessa tällainen kokemus on yksi yleisimmistä (Kevätsalo 2008 a, 39).

Mahdollista siis on, että ongelmanratkaisutaitoja ja sosiaalisia kykyjä vaativissa työtehtävissä esimiehet onnistuvat puristamaan siirtolaisalaisistaan vähemmän tuottavuutta kuin suomalaissyntyisestä työvoimasta. Tutkimustietoja aiheesta ei kuitenkaan ole. On tyydyttävä päättelyyn ja valistuneisiin arvauksiin.

http://www.tekniikkatalous.fi/metalli/metallitekniikka/article389837.ece?s=r&wtm=-12042010