News:

Mikäli olet unohtanut salasanasi eikä rekisteröinnissä käytetty sähköposti toimi tai haluat vaihtaa sähköpostisi toimivaksi, ota yhteyttä sähköpostilla tai facebookin kautta.

Main Menu

2010-03-29 HS/mielip.: Suvaitsemattomuus ei tyhmyyttä vaan kokemuksen puutetta

Started by skrabb, 29.03.2010, 08:41:25

Previous topic - Next topic

skrabb

QuoteSuvaitsemattomuutemme ei johdu tyhmyydestä vaan kokemuksen puutteesta
"Olin 12-vuotias, kun näin ensimmäistä kertaa elävän, mustaihoisen ihmisen."
Sami Koivisto

Niin perussuomalaiset, kokoomuslaiset kuin demaritkin tuntuvat julistavan johtajiensa suilla, että maassa pitää elää maan tavalla. Mutta mikä on tämä kuuluisa maan tapa?

Otetaan esimerkiksi 1980-luku ja savolainen, muutaman tuhannen asukkaan Vesanto, jonka henkinen ilmapiiri tuskin suuresti poikkesi sadoista muista suomalaispaikkakunnista.

Vesannolla ei puhuttu maahanmuuttajista, koska maahanmuuttajia ei ollut. Paheksuttavaa riitti oman, puhtaan geeniperimän kautta. Erilaisuutta ei muutoinkaan ollut tarpeen tiedostaa, saati sietää, koska se ei vesantolaisia koskenut. Esimerkiksi homoseksuaalisuudesta kertova oppikirjan luku hypättiin biologian tunnilla vuodesta toiseen yli.

Paheksunnan kohteeksi Vesannolla valikoitui ihmisiä joko ulkopaikkakuntalaisen alkuperän, mielipiteen, erilaisen työn tai varallisuuden mukaan. Muualta tulleet taiteilijat naurettiin nopeimmin kunnasta ulos. Köyhien ja kommunistien lapsia kiusattiin. Omakotitaloja ja kesämökkejä laittavia yrittäjiä pidettiin roopeankkamaisina pohattoina.

Enemmistön luottomiehiksi valikoituivat voimallisimmat kepulaiset, jotka istuivat yhtä aikaa niin kunnan kuin tärkeimpien kauppojen ja pankkienkin päättävissä elimissä. He olivat paheksunnan kohteina silloin, kun oli varmaa, ettei paheksujien porukoissa ollut kuulolla yhtään kepulaisia tai heidän jälkeläisiään.

Jotkut vanhukset jaksoivat vielä paheksua Karjalan evakkopakolaisia, mutta nuoria se asia ei enää haitannut.

..

Miten voisimme, jaksaisimme ja uskaltaisimme kaivaa esiin esi-isiemme ja -äitiemme kunnioittavat asenteet metsän puihin, eläimiin ja luonnon ilmiöihin ja soveltaa samaa aistien herkkyyttä, tuntemisen halua ja tiedostamisen tahtoa ympärillämme oleviin uusiin ihmisiin? Miten voisimme tehdä tämän ilman miltei pakonomaista tarvetta kontrollointiin, joka helposti liittyy niin luontosuhteeseen kuin pragmaattisuuteenkin?

Emme voi ohittaa historiaamme ja hypätä ilman keskustelua suoraan valmiiseen, monikulttuuriseen maailmaan. Keskustelua emme voi käydä, jos emme halua kuunnella toista emmekä hyväksyä erimielisyyttä.

Oleellista ei ole se, mitä suomalaisten enemmistö ajattelee maahanmuuttajista, vaan se, millaiseksi maahanmuuttajat tuntevat olonsa täällä. Se on heidän lähtökohtansa tähän maahan sopeutumiselle, ei "maan tapa", jollaista ei ole aiemmin voinut olla olemassakaan.

toimittaja, draamaterapeutti
Helsinki

http://www.hs.fi/verkkolehti/mielipide/artikkeli/Suvaitsemattomuutemme+ei+johdu+tyhmyydest%C3%A4+vaan+kokemuksen+puutteesta/1135255023391

Tämä on mielestäni varsinaista huttua.
Ottaa selvää se joka pystyy kyseisestä draamaterapiasta!
Ken vaivojansa vaikertaa, on vaivojensa vanki. Ei oikeutta maassa saa, ken itse sit' ei hanki.

Suomitalon renki

Olisikohan Samilla helpompi elää, jos ei olisi nähnyt "elävää, mustaihoista ihmistä" (kuolleen on sitten varmaan nähnyt? ;D), kun noin suuret traumat asiasta jäi.

 

etnis

Otsikon typistyksestä heräsi hetkeksi toivo järjen valosta "Suvaitsemattomuutemme ei johdu tyhmyydestä vaan kokemuksesta".

Turha toivo.
Chaos rampant in age of distrust
Confrontations impulsive habitat

räsänen

Mihinköhän tällä puheenvuorolla yritetään vastata? Maahanmuuton kustannuksiin?

Mutta sikäli kiva etten ole Samin mielestä tyhmä, olen vain kokematon.  :)

Meuhkaaja

Sami-boy saattoi olla 12-v kun neekerin ekaa kertaa näki. Minä olin paljon nuorempi, kun ensimmäisen kerran näin tummahipiäisen ihmisen. Ja päiväkerhoissa, ennen peruskoulua, ryhmässäni oli henkilö joka näki säännöllisesti aivan maailman joka kolkalta tulleita ihmisiä. Ja kaikki jotka hänellä vierailivat tietty myös sitten.

Mutta nämä ihmiset eivät edustaneet rikkautta, vaikka olivatkin afrikkalaisia, aasialaisia, eurooppalaisia jne.He näet olivat tulleet Suomeen harjoittamaan ammattiaan. Urheilijoita, valmentajia, näiden omaisia, urheiluvälineiden testaajia jne jne. Heidän täälläoloaan ei maksanut Suomen valtio kuin muutamassa poikkeustapauksessa. Mutta siitäkin pitää todeta, että samalla rahaa jäi suomalaiseen yhteiskuntaan kiertoon ilman että ylimääräisiä sosiaalisia kuluja olisi esiintynyt.

Suurin eksoottisista vieraista osa edusti kansainvälisyyttä ja pyrki kunnioittamaan pilkun tarkasti täkäläistä lainsäädäntöä. En muista yhtä ainutta tapausta lapsuudessani, että tummahipiäiset urheilijat olisivat aiheuttaneet paikkakunnalla minkäänlaista pahennusta. Mutta kuten jo sanoin-nämä ihmiset eivät edustaneet monikulttuuria, eivätkä rikastaneet köyhää/huonoa/paskaa kulttuuriamme. Monissa tapauksissa köyhää lompakkoamme kylläkin.

Lapsuudenkokemuksiani on täysin turhaa rinnastaa nykyisen monikulttuuri-ideologiaan, jonka itseruoskinta suomalaista kieltä, kulttuuria, yhteiskuntaa ja jopa geeniperimää kohtaan on kuvottavaa. Monikulttuuri tarkoittaa sitä loppujen lopuksi sitä, että ihmisillä on eri säännöt heidän taustansa mukaan, koska monikulttuuri-ideologiassa pyritään ottamaan kaikki kulttuurit huomioon. Pärstä- anteeksi, mokukertoimen mukaan määräytyvät pelisäännöt kunkin yksilön kohdalla taas johtaa syrjivään, mielipiteitä ja ihmisoikeuksia polkevaan toimintaympäristöön. Tämä on nähtävissä Euroopan kehityksessä. Mokutuksen lisääntyminen näyttäisi aina johtavan mielipidevapauden kaventumiseen.

Sen paremmin kansainvälisyys kuin monietnisyyskään ei tarvitse rinnalleen monikulttuuria. Ja jos oikein tarkkoja ollaan-sen paremmin kansainvälinen kuin monietninen ryhmä ei edes voi toimia hyvin monikulttuurisessa ympäristössä. Mitä enemmän eksoottisen taustan omaavia ihmisiä on keskuudessamme, sitä tärkeämpää on että kaikille on samat säännöt. Mikä vaatii väistämättä monokulttuurin korostamista. Edellinen sillä oletuksella, että haluamme säilyttää länsimaisen yhteiskunnan ja arvomaailman.

Länsimaisen yhteiskunnan ja arvomaailman rapistuminen on ollut voimakkaimmin nähtävissä siellä, missä on eniten monikulttuuria rummutettu, tästä vaikkapa Iso-Britannia ja Hollanti hyvinä esimerkkeinä. Sen sijaan paljon enemmän monokulttuuriin tukeutuva Yhdysvallat on pärjännyt ja pärjää nykyisessäkin tilanteessa paljon paremmin, vaikka etnisiä ryhmiä sielläkin on vaikka muille jakaa. Ongelmitta eivät asiat sielläkään suju.

Samille vain tiedoksi, että kaltaisesi kanssa keskusteleminen on aika vaikeaa, koska eriävä mielipiteeni johtuu vain siitä, että olen kokematon, tyhmä,paska,huonon geeniperimän omaava, kulttuuriton tai muuten henkisesti köyhä. Metsäläinen juntti.

Minusta sinä taas olet syrjintää ja rodunjalostusta kannattavan, läntistä kulttuuria halveksivan, vääriä ajatuksia rikoksena pitävän ja muunkinlaista totalitarismia kannattavan ideologian puolustaja. Monikulturisti.

Tommi Korhonen

Quote from: skrabb on 29.03.2010, 08:41:25[saks...]millaiseksi maahanmuuttajat tuntevat olonsa täällä. Se on heidän lähtökohtansa tähän maahan sopeutumiselle, ei "maan tapa", jollaista ei ole aiemmin voinut olla olemassakaan.

WUT?
Siis Suomessa ei ole ollut mitään suomalaista maan tapaa ennenkuin tänne saatiin 80-luvulla ihan oikea neekeri?

Kyllä minä nyt vähän enemmän annan arvoa pikkukuntien välistävetopolitiikkalla ja saunalle ja tervalle ja Lasse Virenille.
Quote from: Ant. on 25.06.2015, 06:17:22Kerrassaan toivoton tilanne. Kaikki muut eduskuntapuolueet kannattavat suomalaisvastaista politiikkaa. Perussuomalaiset ovat ohjelmatasolla hyvä, mutta sillä on lampaan rohkeus.

Late

Quote from: etnis on 29.03.2010, 09:54:33
Otsikon typistyksestä heräsi hetkeksi toivo järjen valosta "Suvaitsemattomuutemme ei johdu tyhmyydestä vaan kokemuksesta".

Turha toivo.


Itsekin toiveikkaana ja hyväuskoisena luulin, että tämä viikko voisi alkaa faktoihin perustuvalla kirjoituksella, jossa tuotaisiin esiin, etteivät kohtaamiset ulkomaalaisten kanssa todellakaan aina poista ennakkoluuloja, vaan voivat vahvistaa ja synnyttää niitä.

Edelleenkään, fiksu ihminen ei leimaa esim. kaikkia romanialaisia, jos joku yrittää väksisin tuputtaa rihkamaa. Fakta kuitenkin lienee, että ainakin toistaiseksi Suomen tapauksessa valitettavan suuri osa monikulttuurisesta kanssakäymisestä/kohtaamisista on ihan muunlaista kuin ennakkoluuloja karsivaa. Se, että maahanmuuttajabussikuski sanoo Päivää (tai paivaa) ei ihan riitä..

Veli Karimies

Räjähtääkö Sami pojan pää, jos ei ole kokematon eikä tyhmä ja silti "suvaitsematon".

Julmuri

Quote from: pelle12 on 29.03.2010, 11:08:42
Kukkahattusetä, draamaterapeutti Sami K.! Terapoikohan hän itseään raapustelemaalla aivopierujaan kaiken kansan nähtäväksi? Vai onko tämä sitä draamaterapiaa, johon hän on erikoistunut?

Draamaterapia esimerkiksi erotilannetta läpikäydessä on sellaista, että vuorotellen näyttelet itseäsi ja ex-puolisoasi. Sitten huudatte "toisillenne" vuorotellen kun esität näitä hahmoja. Lopuksi puretaan aggressiot hakkaamalla esim. tyynyjä.

Ei, en ole käynyt draamaterapiassa, mutta tuollaista se on.

timouti

Kirjoitus osoittaa, miten rajoittuneita suvikset on. Kun Sami itse on tavannut ensimmäisen tummaihoisen vasta 12 v. ja vasta -80-luvulla, hän uskoo että se on totuus koko Suomesta. Kun tapaus on ollut hänelle suuri ihme, hän uskoo, että se on ollut sitä myös muulle Suomelle.

Suviksen perusajatus on homogeeninen Suomi. Se, että suomalaisilla olisi erilaisia kokemuksia ja ajatuksia, on käsittämätöntä. Suomalaisten erilaisuus on mahdotonta.

Hävettää Samin puolesta, että hän on käyttäytynyt noin typerästi ja vielä julkisesti kertoo siitä. Eniten hävettää, että hän rajoittuneella käsityskyvyllään ajattelee kaikkien suomalaisten olevan samanlaisia.

Suvaitsija

Sami, suvaitsevaisuutesi ei välttämättä johdu tyhmyydestä tai sinisilmäisyydestä, vaan  tiedon puutteesta. Se toki voi johtua kaikista edellä mainituista asiosta. Itse olen kohdannut paljonkin neekereitä ja minun paras kaverikin on ollut hipiältään erittäin mustahko, muttei se minusta ole suvaitsevaista tehnyt. Ilmeisesti olen sittenkin tyhmä.
"Turvapaikanhakijat ovat paikallisesti merkittävä tulonlähde. Laitoksen vuosibudjetti on noin kaksi miljoonaa euroa."
-Vastaanottokeskus

"Joidenkin maahanmuuttajaryhmien kohdalla työttömyys on huomattavasti muita
ryhmiä korkeammalla tasolla. Tämä on sekä haaste että mahdollisuus."
-Helsingin tila ja kehitys 2013

Eino P. Keravalta

"Oleellista ei ole se, mitä suomalaisten enemmistö ajattelee maahanmuuttajista, vaan se, millaiseksi maahanmuuttajat tuntevat olonsa täällä."

Niin, mitäs väliä olisikaan tämän maan omistavilla ja sitä rakentaneilla ihmisillä? Pääasia on tietenkin olla mieliksi vieraille ihmisille, jotka ovat omat maansa tuhonneet ja jotka nyt siksi tulevat tänne elinikäiselle ylläpidolle.

Tuolla asenteella monikulttuurisella onnelalla on kaikki edellytykset toteutua. Kiitos, Sami.
HUOMIO. Ylläolevaa tekstiä ei voi ymmärtää ilman seuraavaa, siihen kuuluvaa lisäystä: Olen todellisuudessa päinvastaista mieltä ja koko kirjoitus on vain parodiaa, jonka tarkoituksena on tuoda esiin maahanmuuttokriittisen ajattelun onttous; monikulttuuri on rikkaus ja kaikki ihmiset samanarvoisia.

Hessu

Jonkinlaisena vastineena tai vastauksena Samille.

http://hommaforum.org/index.php/topic,25742.msg343744.html#msg343744

Nyt ollaan niin Lontoon raetta, niin Lontoon raetta, että.

Taidepiireissä äänekkäimpien tunne on useasti kulkenut monta kilometriä järjen edellä. Tämä koskee tietysti vain näitä "räväkimpiä" henkilöitä.

Erittäin monen suomalaisen taiteilijan ajatuksista voi aavistella jotakin ihmettelemällä vaikka sitä, miksi he ovat niin hiljaa koko maahanmuutosta. Ihan samalla tavoin kuin suomettuneisuuden ensimmäisellä kaudella.

Multikulttimaanikoiden ääni kaikuu ylimpänä ja oikeat taitelijat keskittyvät omaan työhönsä. Se (työpaikka) voisi vaarantua, jos sanoisi mielipiteensä liian selkeästi. Maanikoita ja suomettuneen ajan äänekkäitä ihailijoita makailee edelleen taidelaitosten johdossa ja vaikuttavilla paikoilla runsain mitoin. En luetteloi tähän nimilistaa, mutta pienellä googlaamisella selviää hyvin taidepiirien johtoon juuttuneet maailmanparantajat.

http://www.youtube.com/watch?v=INLaAC3-YQs&feature=related Badding:Kaunis maailma

Bored.

Quote from: etnis on 29.03.2010, 09:54:33
Otsikon typistyksestä heräsi hetkeksi toivo järjen valosta "Suvaitsemattomuutemme ei johdu tyhmyydestä vaan kokemuksesta".

Turha toivo.

Itse luin ihan samalla tavalla tuon otsikon, tai siis jotenkin yhdistyi heti, että näin sen pitää olla. Tekstiä lukiessa sitten... niinpä tietysti taas.

ibn ghul

Quote from: timouti on 29.03.2010, 11:51:00
Kirjoitus osoittaa, miten rajoittuneita suvikset on. Kun Sami itse on tavannut ensimmäisen tummaihoisen vasta 12 v. ja vasta -80-luvulla, hän uskoo että se on totuus koko Suomesta. Kun tapaus on ollut hänelle suuri ihme, hän uskoo, että se on ollut sitä myös muulle Suomelle.

Suviksen perusajatus on homogeeninen Suomi. Se, että suomalaisilla olisi erilaisia kokemuksia ja ajatuksia, on käsittämätöntä. Suomalaisten erilaisuus on mahdotonta.

Hävettää Samin puolesta, että hän on käyttäytynyt noin typerästi ja vielä julkisesti kertoo siitä. Eniten hävettää, että hän rajoittuneella käsityskyvyllään ajattelee kaikkien suomalaisten olevan samanlaisia.

Joo, kirjoitus lähinnä nauratti. Henkilö on asunut jossain perähikiällä komeroon lukittuna, elämän suuri kohokohta on se kun hän näki ihan ihka oikean tummaihoisen afrikkalaisen, ja nyt hän haluaa että kaikilla olisi mahdollisuus samaan kokemukseen.

Nyt on kuitenkin 2010, kaikki eivät ole asuneet pellolla keskellä ei mitään, ja onpa useampi ihan jo tavannut afrikkalaisenkin. Ja mitä, ongelmia on vieläkin, mitäs nyt tehdään? Tuodaan tietenkin lisää afrikkalaisia esiteltäväksi, niin kaikki paranee.
"Jos ihmisille sanoo, että heidän kultturinsa on perseestä, miten heidän voi olettaa äänestävän sellaisen väitteen esittäjää?" (John King: Human Punk, s 242)

rontti4

Sami-poika väittää olevansa Ilta-Pravadan keskustelupalstalla hommissa.

http://koti.welho.com/skoivis3/Lehtijuttulinkit.htm

QuoteIlta-Sanomien verkkosivut
Vilkaise mahtavan vilkasta työsarkaani, sivujen Keskustelu -osiota

http://koti.welho.com/skoivis3/Nyky-tyonantajat.htm

QuoteTOIMITUKSELLINEN TYÖKOKEMUS



TOIMITTAJA, VERKKOTOIMITTAJA

Työskentelen tällä hetkellä verkkotoimittajana ja moderaattorina Ilta-Sanomille. Tätä ennen työskentelin Ilta-Sanomien mielipidetoimituksen

toiminnasta vastaavana toimittajana 1.6.2007-2.8.2008. Aloitin tehtävään kesän 2007 kesätoimittajana, jolloin työhöni kuului myös verkko-

toimittamista ja jatkoin heinäkuusta 2007 äitiyslomasijaisena mielipidetoimituksen tehtäviin keskittyen.



Työni mielipidetoimituksessa jakautui suurin piirtein puoliksi verkkosivujen ja printin välillä. Verkossa vastasin maan suurimman verkkosivuston

keskustelupalstan vetämisestä. Valitsin keskusteltavat aiheet ja toimin esimiehenä yhteensä kymmenelle moderaattorille, jotka julkaisevat viestejä.

Huolehdin uusien moderaattoreiden palkkaamisesta ja kouluttamisesta. Toimin päätoimittajan toiveesta yhteyshenkilönä Sanoma-konserniin

kuuluviin maakuntalehtiin (Etelä-Saimaa, Kouvolan Sanomat, Kymen Sanomat), kun ne ostivat Ilta-Sanomilta keskustelupalstojensa moderointipalvelut.

Printin puolella kokosin lehden mielipidesivua, pitäen yhteyttä niin "tavan kansalaisiin" kuin poliitikoihin ja yritysmaailmaan. Kirjoitin myös juttuja

[työnäyte IS-verkkosivujen uutisarkistosta] ja kolumneja. Tuoreinta kolumniani "Kanipaistia kerjäläisille" (7.8.2008) siteerattiin Keskisuomalaisessa (8.8.)

20 propellihattuista kottaraisenpönttöä tuijottavaa netsiä ei voi olla väärässä. :)

Kala

Vai ei ole ennen voinut olla olemassa maan tapaa. Kyllähän on taas omaa kulttuuriaan arvostava draamailija.

Espoon hemmo

Nyt on kuitenkin 2010, kaikki eivät ole asuneet pellolla keskellä ei mitään, ja onpa useampi ihan jo tavannut afrikkalaisenkin. Ja mitä, ongelmia on vieläkin, mitäs nyt tehdään? Tuodaan tietenkin lisää afrikkalaisia esiteltäväksi, niin kaikki paranee.

Melbac

Eli yksi tyyppi on päättänyt/päättää mitä noille mielipidekirjoitus foorumeille "päästetään"?.Aika tynnyrissä eläneeltä toi tyyppi kyllä tuntuu näin koko ikänsä kaupungissa asuneena täällä kun voi kadulla tulla vastaan melkein ihan mitä vaan:D.

/edit
Ihmettelinkin kuinka joku hs voi poistella niitä viestejä "keskustelu" osiosta miten sattuu.Hienoa ja monipuolista keskustelua kun poistetaan sellaiset viestit jotka ei sovi omaan fantasia maailmaan:D.

Espoon hemmo

"Nyt on kuitenkin 2010, kaikki eivät ole asuneet pellolla keskellä ei mitään, ja onpa useampi ihan jo tavannut afrikkalaisenkin. Ja mitä, ongelmia on vieläkin, mitäs nyt tehdään? Tuodaan tietenkin lisää afrikkalaisia esiteltäväksi, niin kaikki paranee."

Yksi Halla-ahon hauskimpia kirjoituksia oli 'Tuntemattoman pelkoa Töölössä'. Jos ihmiset eivät haluaalkoholistien asuntolaa naapuriinsa, niin eikös se virallisen liturgian ja poliittisen korrektiuden opinmukaan johdukin vain tuntemattoman pelosta. Mikä tosin tässä tapauksessa tarkoittaisi sitä, etteivät
ihmiset ole koskaan nähneet pultsareita.

Samasta asiastahan tässä maahanmuutossakin täytyy olla kysymys, siis jos oikeaoppisella linjalla halutaan pysyä. Jos suomalaiset eivät halua suurten kaupunkiensa laitamille samanlaisia räjähdysalttiita etnohelvettejä kuin
on jo lähes kaikkialla Länsi-Euroopassa, niin senhän täytyy johtua vain kokemusten
puutteesta. Siitä, ettei suomalainen, tuo ennakkoluuloinen umpimielinen impivaaralainen, ole koskaan tavannut mustaa miestä.   

Eino P. Keravalta

Sami hei, kerropa muuten, miksi pitäisi nähdä musta ihminen livenä ymmärtääkseen, että maailmassa on mustia ihmisiä?

Joskus 80-luvun alussa tuskin olin mustaa nähnyt ( perheeni asui Järvenpäässä ), mutta minulle heidän olemassaolonsa oli mitä luontevin asia. Miksi? Siksi, että musiikin harrastajana minulle olivat tuttuja sellaiset nimet kuin Little Richard, Larry Williams, Fats Domino, BB King, James Brown, Bo Diddley, Wilson Pickett ja Chuck Berry. Vinyylilevyjen kansia lukiessa nuo mustat kasvot kävivät niin tutuiksi, että tuskin olisin hämmästynyt, jos kadulla mustaihoinen ihminen olisi tullut vastaan. 15-vuotiaana aloin pyöriskellä Helsingissä, jossa mustia tuolloin varmasti oli joskus 1983 ja eteenpäin, mutta en edes muista, missä näin "ensimmäisen mustan ihmiseni", mistä päätellen sellaisen näkeminen ei aiheuttanut mitään reaktiota. Jos Sami on tynnyrissä kasvanut ja sivistymätön, ei se tarkoita, että kaikki suomalaiset sellaisia ovat. Eikä kulttuurivaikutteiden vuoksi tarvitse siirrellä ihmisiä, vaan niitä kulttuurivaikutteita.
HUOMIO. Ylläolevaa tekstiä ei voi ymmärtää ilman seuraavaa, siihen kuuluvaa lisäystä: Olen todellisuudessa päinvastaista mieltä ja koko kirjoitus on vain parodiaa, jonka tarkoituksena on tuoda esiin maahanmuuttokriittisen ajattelun onttous; monikulttuuri on rikkaus ja kaikki ihmiset samanarvoisia.

kantakaupunkilainen

Sami nyt vain varmisti tuolla kirjoituksella, että töitä löytyy jatkossakin.
War
Ikäluokkansa palomies

Anssi Sarvi

QuoteSuvaitsemattomuutemme ei johdu tyhmyydestä vaan kokemuksen puutteesta

Johtuukohan SD:n kannatus Ruotsin, ja Wildersin Hollannin tietyissä kaupungeissa kokemusten puutteesta?


elven archer

Minua vähän ihmetyttää se, että jos tummaihoinen kaveri oli mukana juoksukilpailuissa, niin Samin mielestä "hänet oli tuotu näytille". Sami puhuu kuin kyse olisi ollut sirkuseläimen esittelystä, joten en ihmettele yhtään, jos Londonistanin ihmiset mykistyivät. Entäpä, jos hän oli vain kova juoksija ja siksi mukana kisoissa? Mutta Samin omasta näkökulmasta, kun hän ei ennen tummaa ihmistä ollut nähnyt, hän oli "näytillä". Nuorelle Samille kokemus oli niin voimakas, että vanhanakin Sami ajattelee, että mies oli siellä näytillä kuin sirkuseläin. Oliko hän sitä todella sen enempää kuin kova urheilija yleensäkään on "näytillä"?

Mitä tulee tuohon paasaamiseen pohatoista, niin onhan se aika huvittavaa, kun miehen vertailukohta on Britannia, joka on luokkayhteiskunta aivan eri malliin kuin Suomi vielä tänä päivänäkin.

attribuutio

Itseäni aina huvittaa fraasi "rasismin jo äidinmaidosta omaksunut" tjsp. Itsehän näin Helsingissä n. 4-vuotiaana ensimmäisen kerran erään koristeltuun (nykyisin jo suht tunnistettavaan) kansalaispukuun sonnustautuneen rouvashenkilön. Äidin kertoman mukaan jähmetyin paikalleni ja kuiskasin "äiti, toi oli varmaan prinsessa."  :D

Tarina sinänsä liittyi yhtä paljon tähän keskusteluun kuin kirjoittajan omakin tarina ko. kirjoitukseen. Eli aika vähän.

Miniluv

Etusivulla seisoo näin:

QuoteHollannin integraatioministeriön tilaamasta tutkimuksesta ilmenee, että 58% turkkilaistaustaisista maahanmuuttajista on sitä mieltä, että Hollannissa on liikaa maahanmuuttajia.

Jäytääköhän Hollannin turkkilaisiakin kokemuksen puute maahanmuuttajista?

??? :o :roll:
"If you're running in fear of your own voters, there is nothing America can do for you".  JD Vance

Eikö ryssä kuole netissä länkyttämällä? Vielä ehtii värväytyä!  https://ildu.com.ua/

Defend Finland!

Anssi osui naulan kantaan! Ne kaupungit Ruotsissa, joissa on eniten maahanmuuttajia (muslimeja) ovat myöskin niitä kaupunkeja, joissa SD:n kannatus on suuri. Vanhojen kuluneiden fraasien sijasta Samin pitäisi selittää että minkä takia SD:n kannatus on suurimmillaan ( 22 % )juuri Landskronassa, jonne on otettu eniten näitä pakolaisia.

Kokemuksen puutetta ei voi syyttää, koska väkivalta, ryöstöt ja raiskaukset ajavat etniset ruotsalaiset muuttamaan pois. Innovaatioita on kyllä syntynyt, mm nämä arvokuljetusryöstöt ovat usein näiden Kosovosta tulleiden albaanien tekemiä.

Sami Koivisto

Quote from: Julmuri on 29.03.2010, 11:50:03
Quote from: pelle12 on 29.03.2010, 11:08:42
Kukkahattusetä, draamaterapeutti Sami K.! Terapoikohan hän itseään raapustelemaalla aivopierujaan kaiken kansan nähtäväksi? Vai onko tämä sitä draamaterapiaa, johon hän on erikoistunut?

Draamaterapia esimerkiksi erotilannetta läpikäydessä on sellaista, että vuorotellen näyttelet itseäsi ja ex-puolisoasi. Sitten huudatte "toisillenne" vuorotellen kun esität näitä hahmoja. Lopuksi puretaan aggressiot hakkaamalla esim. tyynyjä.

Ei, en ole käynyt draamaterapiassa, mutta tuollaista se on.

Nyt täytyy asiavirhe korjata: Tuollainen kuvaamasi metodi taitaa mennä psykodraaman puolelle. Joka tapauksessa sillä ei ole mitään tekemistä draamaterapian kanssa - ei ainakaan minun tuntemani draamaterapian.

Mika.H

Sami Koivisto on tyypillinen MINÄ-kokija.

kaikki pienet yksityiskohdat, mitä "perunanenäinen juntti" on kokenut ovat uutta ja ihmeellistä ja sitä "oikeeta" totuutta.

sami voisi sitten samalla kertoa miksi esimerkiksi somaleiden huoltosuhde on lähemmäs 10... ja onko tuo ongelma vai ei?!

http://fi.wikipedia.org/wiki/Huoltosuhde

länkytyksen välttämiseksi somaleita on suomessa ollut jo noin 20 vuotta...

Ei niin voi sanoa, avoin shekki. Totta kai ollaan keskusteltu siitä, mitä ne palvelut tulee olla, mutta ei olla annettu mitään hintoja meidän taholtamme siihen, mitä tää pitäisi tai ei saisi maksaa. J.Kuuluvainen, Migri

Sami Koivisto

Quote from: rontti4 on 29.03.2010, 13:21:37
Sami-poika väittää olevansa Ilta-Pravadan keskustelupalstalla hommissa.

http://koti.welho.com/skoivis3/Lehtijuttulinkit.htm

QuoteIlta-Sanomien verkkosivut
Vilkaise mahtavan vilkasta työsarkaani, sivujen Keskustelu -osiota

http://koti.welho.com/skoivis3/Nyky-tyonantajat.htm

QuoteTOIMITUKSELLINEN TYÖKOKEMUS



TOIMITTAJA, VERKKOTOIMITTAJA

Työskentelen tällä hetkellä verkkotoimittajana ja moderaattorina Ilta-Sanomille. Tätä ennen työskentelin Ilta-Sanomien mielipidetoimituksen

toiminnasta vastaavana toimittajana 1.6.2007-2.8.2008. Aloitin tehtävään kesän 2007 kesätoimittajana, jolloin työhöni kuului myös verkko-

toimittamista ja jatkoin heinäkuusta 2007 äitiyslomasijaisena mielipidetoimituksen tehtäviin keskittyen.



Työni mielipidetoimituksessa jakautui suurin piirtein puoliksi verkkosivujen ja printin välillä. Verkossa vastasin maan suurimman verkkosivuston

keskustelupalstan vetämisestä. Valitsin keskusteltavat aiheet ja toimin esimiehenä yhteensä kymmenelle moderaattorille, jotka julkaisevat viestejä.

Huolehdin uusien moderaattoreiden palkkaamisesta ja kouluttamisesta. Toimin päätoimittajan toiveesta yhteyshenkilönä Sanoma-konserniin

kuuluviin maakuntalehtiin (Etelä-Saimaa, Kouvolan Sanomat, Kymen Sanomat), kun ne ostivat Ilta-Sanomilta keskustelupalstojensa moderointipalvelut.

Printin puolella kokosin lehden mielipidesivua, pitäen yhteyttä niin "tavan kansalaisiin" kuin poliitikoihin ja yritysmaailmaan. Kirjoitin myös juttuja

[työnäyte IS-verkkosivujen uutisarkistosta] ja kolumneja. Tuoreinta kolumniani "Kanipaistia kerjäläisille" (7.8.2008) siteerattiin Keskisuomalaisessa (8.8.)



Täytyy todeta, että eipä tuntunut kovin asialliselta toiminnalta, kun täältä löytyi vanhasta cv:stäni kaivettu pieni pätkä, joka on sitten johtanut keskustelun aivan metsään. Minä EN ole ollut enää pitkään aikaan töissä Sanoma-konsernissa tai Ilta-Sanomissa, enkä ole koskaan vastannut yksin minkään tiedotusvälineen moderointilinjasta. Ette siis todellakaan voi vetää johtopäätöksiä mainituista toimijoistanne näillä pohjilla oikein.

Olen lähettänyt kolme kertaa ylläpidolle viestin ja toiveen siitä, että nämä cv-lainaukseni poistettaisiin, koska ne eivät ole ajan tasalla ja koska ne ovat vieneet keskustelun faktuaalisesti harhaan. Aluksi yritin rekisteröityä tänne kolme kertaa, jotta voisin omalla nimellä osallistua tähän minua koskevaan keskusteluun faktat oikoakseni, mutta rekisteröinti ei jostain syystä ottanut onnistuakseen. Nyt se viimein onnistui.

Nuo henkilööni käyvät kukkahattudiagnoosinne sun muut, potentiaalisesti vähemmän mairittelevat määritelmänne eivät minua haittaa - osa niistä, kuten tuo tynnyrissä kasvanut kukkahattusetä, ovat ihan osuvia ja aika hauskoja - mutta faktat pitää saada oikoa. Muuten ei voida asiallisesta foorumista puhua, eikös juu.