News:

Mikäli olet unohtanut salasanasi eikä rekisteröinnissä käytetty sähköposti toimi tai haluat vaihtaa sähköpostisi toimivaksi, ota yhteyttä sähköpostilla tai facebookin kautta.

Main Menu

2010-03-19 TE: Tarvitsemme maahanmuuttajia - ja itsekkyyttä

Started by juge, 19.03.2010, 11:10:22

Previous topic - Next topic

juge

Tilastokeskus julkisti perjantaina  väestörakennetilaston, joka kertoo pahenevasta lapsi- ja nuorisopulasta. Suomessa oli viime vuoden lopussa 888 323 alle 15-vuotiasta henkilöä, mikä on alhaisin määrä vuoden 1895 jälkeen. Alle 15-vuotiaiden määrä on vähentynyt Suomessa putkeen jo viisitoista vuotta.

Samaan aikaan 65 vuotta täyttäneiden suomalaisten määrä lisääntyy tasaisesti. Heitä oli viime vuoden lopussa 910 441, runsaat 18 000 enemmän kuin vuotta aiemmin.

Väestöllinen huoltosuhde eli alle 15-vuotiaiden ja yli 65-vuotiaiden määrä sataa työikäistä kohden oli viime vuoden lopussa 50,6. Tällä huoltosuhteella Suomi selviäisi, mutta suurten ikäluokkien eläköityessä ja suomalaisten eliniän pidentyessä huoltosuhde heikkenee nopeasti.

Myös osaajille tarvitaan maahantulokiintiö.

Tilastokeskuksen ennusteen mukaan huoltosuhde nousee nykymenolla yli 60:n vuonna 2016 ja yli 70:n vuonna 2026. Tällainen väestörakenne on kestämätön, mutta siihen me päädymme, ellei syntyvyys tai maahanmuutto taikka molemmat kasva merkittävästi.

Syntyvyys on Suomessa eurooppalaisittain hyvällä tasolla, mutta se ei riitä. Tilastokeskus on laskenut, että jos Suomen rajat suljettaisiin, työikäisen väestön määrä vähenisi vuoteen 2020 mennessä 280 000:lla ja vuoteen 2030 mennessä 440 000 hengellä. Tämä olisi katastrofi.

Punaniskat ja hellanlettakset vastakkain

Järki sanoo, että tarvitsemme lisää maahanmuuttajia. Järki sanoo myös, että tarvitsemme lisää työkykyisiä ja -haluisia maahanmuuttajia.

Valitettavasti järki ei hallitse suomalaista maahanmuuttokeskustelua. Sitä hallitsevat tunteet ja äärimmäisyysainekset.

Keskustelupalstoilla ottavat yhteen ulkomaalaisvihamieliset punaniskat ja hyväuskoinen hellanlettas-porukka. He eivät ikinä löydä toisiaan eivätkä järkevää linjaa Suomen maahanmuuttopolitiikkaan.

Maahanmuutossa – kuten kaikissa isoissa yhteiskunnallisissa kysymyksissä – järkevin toimintapa löytyy yleensä ääripäiden välistä.

Tulkoon Suomeen tietty määrä kiintiöpakolaisia, mutta saakoon tulijoiden otossa sijaa myös presidentti Martti Ahtisaaren mainostama itsekkyys. Laitetaan humanitaaristen kiintiöiden rinnalle myös osaajakiintiöt.

Pitää tietysti muistaa, että osaajat muuttavat Suomeen vain, jos heille tarjoaa kunnon houkuttimia.

Talouselämä
Osmo Soininvaara: "Pakolaistulva Afrikasta on vasta tulossa"

Lemmy

QuoteTilastokeskus on laskenut, että jos Suomen rajat suljettaisiin, työikäisen väestön määrä vähenisi vuoteen 2020 mennessä 280 000:lla ja vuoteen 2030 mennessä 440 000 hengellä. Tämä olisi katastrofi.

Työttömien määrä on suunnilleen samoissa kantimissa. Täystyöllisyys = katastrofi ?
- Emmekä enää euroakaan lähetä näihin etelän hulivilimaihin. Tässä on laki ja profeetat. Timo Soini YLE 01.06.2011

ibn ghul

Quote from: juge on 19.03.2010, 11:10:22
Syntyvyys on Suomessa eurooppalaisittain hyvällä tasolla, mutta se ei riitä. Tilastokeskus on laskenut, että jos Suomen rajat suljettaisiin, työikäisen väestön määrä vähenisi vuoteen 2020 mennessä 280 000:lla ja vuoteen 2030 mennessä 440 000 hengellä. Tämä olisi katastrofi.

Paskat olisi.

Läheskään kaikille työikäisillehän ei tällä hetkellä ole töitä, ainakaan sellaisia joista palkkaa maksetaan. Työväestön määrän vähentäminen siis vähentää vain työttömyysastetta ja pakottaa nykyään ilmaistyötä 'tuilla' teettävät apinat oikeasti maksamaan palkkaa, kun työttömiä ei jaellakaan orjatyöläisiksi työvoimatoimistosta.

Kamala katastrofi.
"Jos ihmisille sanoo, että heidän kultturinsa on perseestä, miten heidän voi olettaa äänestävän sellaisen väitteen esittäjää?" (John King: Human Punk, s 242)

Suomitalon renki

#3
Ja järki sanoo, jos työkykyisiä ja koulutettuja maahanmuuttajie ei ole tarjolla niin ns. kehäraakkejakaan ei kannata ottaa. Silloin on vain selvittävä omillaan. Vaikka ns. vanhusten määrä nousee niin huollettavien lasten määrä vähenee. Joten työtätekevien panostusta voidaan suunnata vanhusten hoitoon liittyvien kustannuksien suuntaan.

Suomalaiset 16-29 vuotiaat kouluttamattomat nuoret on saatava töihin. Sinne ne työntekijä kiintiöt tulisi suunnata eikä maahanmuuttajille. Ollaan siis itsekkäitä ja pidetään ensin omistamme huolta. :)

suomelle

Quote from: juge
Pitää tietysti muistaa, että osaajat muuttavat Suomeen vain, jos heille tarjoaa kunnon houkuttimia.

Mikäs ongelma tuossa on? Annetaan näille eiikinätöihin mevevät asunnot ilmaiseksi niille jotka tulevat Suomeen töihin ja veroja maksamaan. Ei siinä voi mitään hävitä nykytilanteeseen verrattuna. Kyllä halukkaita osaajia löytyy, mutta maanosa on muu kuin Afrikka.

Miniluv

QuotePitää tietysti muistaa, että osaajat muuttavat Suomeen vain, jos heille tarjoaa kunnon houkuttimia.

Kelpaisiko houkuttimiksi hyvät julkiset palvelut, kohtuullinen veroprosentti, turvallinen maa.

Valinta on näiden ja kolmannen maailman maahantulon välillä.
"If you're running in fear of your own voters, there is nothing America can do for you".  JD Vance

Eikö ryssä kuole netissä länkyttämällä? Vielä ehtii värväytyä!  https://ildu.com.ua/

Jouko

Kiintiöpakolaiset eivät meitä kaada eikä työperäiset meitä kaada. Mutta meidät kaataa laittomat maahantulijat, joita turvapaikanhakijoiksikin sanotaan ja siihen liittyvä ihmiskauppa ja rikollisuus sekä sosiaaliturvan väärinkäyttö.
"Raja railona aukeaa.Edessä Aasia, Itä.Takana Länttä ja Eurooppaa;varjelen, vartija, sitä."

Uuno Kailas

Suomessako jokin mamujen aiheuttama huumeongelma? Ja khatin kontit!

Komediaa, parodiaa, sarkasmia ja ivaa; lakonisuutta ja kyynisyyttä unohtamatta

Nyökkäily; Tuo aikamme valtiomiestaito

Zngr

Meidät kaataa perheenyhdistäjät niin metkalta kuin se kuulostaakin. Suurin osa Euroopan ulkopuolelta muuttavista, siis aina ensimmäisen polven maahanmuuttajista, jotka myös pitävät yleisesti maahanmuuttajaryhmät ensimmäisen tai "ensimmäisen-ja-puolen" polven maahanmuuttajina tästä ikuisuuteen, ovat perheenyhdistäjiä.

Mekanismeja tähän on monta mutta tämä on myös totuus.
Minusta täällä on mukavaa. Istuskelemme, juttelemme ja juomme kahvia.
-Ali, Rinkeby

Every normal man must be tempted at times to spit on his hands, hoist the black flag, and begin to slit throats.
- H. L. Mencken

Veli Karimies

Mielestä se ääripäiden väli on tässä. Hommafoorumilla. Ja vain toinen ääripää muuten hallitsee keskustelua. Ne hellanlettakset.

FadeAway

QuotePitää tietysti muistaa, että osaajat muuttavat Suomeen vain, jos heille tarjoaa kunnon houkuttimia.

Ajatella - Panostaisimme saman summan, joka nyt menee mamutukseen oikeasti huippuosaajien ja koulutettujen houkuttelemiseen Suomeen.
Pyrittäisi saada yrityksiä tänne pienellä avustuksella.
Luin juuri Aalto yliopiston projektista, jossa tuodaan kokonainen huippututkimysryhmä Suomeen. Ilmaista tämä ei ole , mutta ehkä joskus jopa jotain tuottoa voisi tulla.
Suomi tietysti voisi houkutella korkeakoulutettua työvoimaa , jollain alkupaketeilla. (Kunhan arvailen)
Tässä työttömyystilanteessa voi tietysti miettiä ensisijaisesti suomalaisten työllistämistä ja panostaa siihen.
On paljon vaikeampi purkaa syntynyttä ongelmaa, kuin ennaltaehkäistä se.

Embo

Quote from: juge on 19.03.2010, 11:10:22
Pitää tietysti muistaa, että osaajat muuttavat Suomeen vain, jos heille tarjoaa kunnon houkuttimia.

Kuten minareetittomuus?

Maailmanmies

Quote from: Miniluv on 19.03.2010, 11:33:00
QuotePitää tietysti muistaa, että osaajat muuttavat Suomeen vain, jos heille tarjoaa kunnon houkuttimia.

Kelpaisiko houkuttimiksi hyvät julkiset palvelut, kohtuullinen veroprosentti, turvallinen maa.

Valinta on näiden ja kolmannen maailman maahantulon välillä.

USA:han kohdistuu maailman maista suurin muuttohalukkuus. Myös Euroopasta. Siellä on huonot julkiset palvelut, ei aina niin turvallista, tosin veroprosentti on kohtuullinen.
Mutta siellä on toivo paremmasta huomisesta. Se riittää.

GATEKEEPER

Quote from: Suomitalon renki on 19.03.2010, 11:29:28
Ja järki sanoo, jos työkykyisiä ja koulutettuja maahanmuuttajie ei ole tarjolla niin ns. kehäraakkejakaan ei kannata ottaa. Silloin on vain selvittävä omillaan. Vaikka ns. vanhusten määrä nousee niin huollettavien lasten määrä vähenee. Joten työtätekevien panostusta voidaan suunnata vanhusten hoitoon liittyvien kustannuksien suuntaan.

Suomalaiset 16-29 vuotiaat kouluttamattomat nuoret on saatava töihin. Sinne ne työntekijä kiintiöt tulisi suunnata eikä maahanmuuttajille. Ollaan siis itsekkäitä ja pidetään ensin omistamme huolta. :)
Ite kakskasina laitoin kuluneella viikolla starttirahat vetämään ja tässä keväällä tai viimeistään alkukesästä olisi tarkoitus aloittaa toiminimellisenä. Muita vaihtoehtoja ei tällä kylällä taida olla, vaikka ammatillista koulutustakin löytyy. Muuttaa en halua, tämä on kotikuntani. Muualla tuli kokeiltua eikä ilman sisäpiireihin kuulumista ollut asiaa duuniin. Eli lyhyesti, kannatan kanssa tuota 16-29 haarukkaan panostamista, Illlman että oma lehmä edes olisi ojassa. Tullut nähtyä jo muutamia ihmisraunioita vaikka heidän pitäisi olla parhaassa iässä... :-\
"This is amazing" - Fucking amazing!
http://www.muhammadtube.com/
"In war, truth is the first casualty"

MW

Quote from: GATEKEEPER on 19.03.2010, 22:47:12

Onnea ja menestystä valitsemallasi tiellä, rohkeutta ja pitkiä päiviä vaatii yrittäjyys. Varsinkin ei-varsinaiselta. Toivotaan, että edellinen lause oli silkkaa harhaa.

JPU

QuoteJärki sanoo, että tarvitsemme lisää maahanmuuttajia. Järki sanoo myös, että tarvitsemme lisää työkykyisiä ja -haluisia maahanmuuttajia.
Ei vaan terve järki sanoo että tarvitsemme lisää nuoria suomalaisia. Miksi tällaista vaihtoehtoa ei saa edes ääneen lausua? Miksi nuoret suomalaiset eli tulevat sukupolvet halutaan korvata vierasperäisellä väestöllä? Järki pakottaa kysymään myös että kun tulevat sukupolvet korvannut vierasperäinen väestö on vanhentunut, ketkä korvaavat vuorostaan heidät?
"– Kun tänne tulee ihmisiä, joilla on erilaisia tapoja toimia, pukeutua ja puhua, he muuttavat meidän arkeamme. Muutoksen voi nähdä hyvänä tai huonona, mutta on järkevämpää nähdä se hyvänä, koska sille ei mitään mahda. Suomi ei voi umpioitua enää."

- Tiede-lehti, 9/2014

GATEKEEPER

Quote from: MW on 19.03.2010, 23:09:58
Quote from: GATEKEEPER on 19.03.2010, 22:47:12
Quote from: Suomitalon renki on 19.03.2010, 11:29:28
Ja järki sanoo, jos työkykyisiä ja koulutettuja maahanmuuttajie ei ole tarjolla niin ns. kehäraakkejakaan ei kannata ottaa. Silloin on vain selvittävä omillaan. Vaikka ns. vanhusten määrä nousee niin huollettavien lasten määrä vähenee. Joten työtätekevien panostusta voidaan suunnata vanhusten hoitoon liittyvien kustannuksien suuntaan.

Suomalaiset 16-29 vuotiaat kouluttamattomat nuoret on saatava töihin. Sinne ne työntekijä kiintiöt tulisi suunnata eikä maahanmuuttajille. Ollaan siis itsekkäitä ja pidetään ensin omistamme huolta. :)
Ite kakskasina laitoin kuluneella viikolla starttirahat vetämään ja tässä keväällä tai viimeistään alkukesästä olisi tarkoitus aloittaa toiminimellisenä. Muita vaihtoehtoja ei tällä kylällä taida olla, vaikka ammatillista koulutustakin löytyy. Muuttaa en halua, tämä on kotikuntani. Muualla tuli kokeiltua eikä ilman sisäpiireihin kuulumista ollut asiaa duuniin. Eli lyhyesti, kannatan kanssa tuota 16-29 haarukkaan panostamista, Illlman että oma lehmä edes olisi ojassa. Tullut nähtyä jo muutamia ihmisraunioita vaikka heidän pitäisi olla parhaassa iässä... :-\

Onnea ja menestystä valitsemallasi tiellä, rohkeutta ja pitkiä päiviä vaatii yrittäjyys. Varsinkin ei-varsinaiselta. Toivotaan, että edellinen lause oli silkkaa harhaa.
Thx! :) I'han tässä ollaan...  :D On vaan niin hulluks muuttunu maailma. Muksuna vielä tuntui että tämä maa on turvallinen paikka olla ja touhuta. Joku helvetti nyt on kyllä irti ja ollut hyvän aikaa.

Quote from: JPU on 19.03.2010, 23:19:50
QuoteJärki sanoo, että tarvitsemme lisää maahanmuuttajia. Järki sanoo myös, että tarvitsemme lisää työkykyisiä ja -haluisia maahanmuuttajia.
Ei vaan terve järki sanoo että tarvitsemme lisää nuoria suomalaisia. Miksi tällaista vaihtoehtoa ei saa edes ääneen lausua? Miksi nuoret suomalaiset eli tulevat sukupolvet halutaan korvata vierasperäisellä väestöllä? Järki pakottaa kysymään myös että kun tulevat sukupolvet korvannut vierasperäinen väestö on vanhentunut, ketkä korvaavat vuorostaan heidät?
Ei kukaan? He itse kasvattavat loputonta populaa sitten. Jollei homma muutu. Ja muuttuuhan se. Sodan enteitähän tässä jo on ollut pitkään ilmassa; siis minun mielestä. Sellainen soppa vielä tulossa että kuka siitä vielä selviää niin taikuri saa olla. Muutosta peliin niin ehkä selvitään pikkaisen vähemmällä! :)
"This is amazing" - Fucking amazing!
http://www.muhammadtube.com/
"In war, truth is the first casualty"

Hulda

Tyypillistä mokutusta - eli irrallaan reaalimaailmasta. Huoltosuhteena käytetään väestön ikäjakaumaa. Ehkä kansantaloutta voisi hitusen paremmin heijastella huoltosuhde muut/työlliset, jossa muut = eläkeläiset + lapset + työttömät + opiskelijat + ym. ei töissäkäyvät. Jos Suomeen otetaan 440000 mamua vuoteen 2030 mennessä niin todellinen huoltosuhde vain pahenee.

Samassa lehdessä oli myönteinenkin juttu, ainakin viimeinen lause (tosin KirjoitusVirheellä):

"Vanhan väitteen mukaan uusi sukupolvi on aina edellistä fiksumpi. Ehkä muutos tulee."

http://www.talouselama.fi/uutiset/article386273.ece