Politiikka ja tunteet

[Veli Karimies]

Vastahan me näimme kuinka rouva Astrid purskahti itkuun täysistunnossa, kun Pentti Oinonen luki otteen Hufvudstadsbladetissa vuonna 1940 julkaistusta kirjoituksesta. Samassa istunnossa Annika Lapintie puhuu viime sotien sotalapsista, Kimmo Kiljunen vertaa maahanmuuttoa lintujen vapaana lentämisenä maihin joissa voi toteuttaa itseään ja Tommy Taberman puhuu suvaitsemattomuuden hengestä.

Ja tämä on vaan jäävuoren huippu, yksi istunto, kaiken sen muun poliittisen löpinän seassa. Tunteillaan ja itketään, puhutaan lähimmäisenrakkaudesta ja uskotaan pakolaisten tarinoita kamalista ihmiskohtaloista. Loppuun asti puolustetaan monien vuosien kestäneen rikoskierteen jälkeen karkoituksen saaneen somalimiehen ihmisarvoa. Ei voida palauttaa, kun tulee sitä mielipahaa.

On hienoja sanoja ja lupauksia, unelmia tulevasta kuinka kaikki joskus suvaitsee kaikkia, ymmärtämistä ymmärtämisen päälle ja kaikki paha lakaistaan maton alle piiloon hus pois silmistä. En näe niin sitä ei ole olemassa.

Kysyn nyt ihan vilpittömästi teidän mielipidettänne, kuuluuko tunteet politiikkaan? Pitääkö olla mukana se empatia ja inhimillinen tekijä kun päätetään lähes kuuden miljoonan ihmisen asioista? Ja kenen empatia? Sen kuka päättää vai niiden keitä päätös koskee? Oletko sinä valmis määräämään mitä muut saavat tehdä koska sinusta jokin asia tuntuu pahalta?

Onko tunteilla mitään sijaa politiikassa, kun päätetään maamme asioista?

[MW]

a) empatia kuuluu politiikkaan
b) ensisijaisesti empatian tulee kohdistua omaan sidosryhmään (ei saa sanoa "kansaan", raszsmi)
c) muuttolinnut ja henget kuuluvat runouteen tms., ei politiikkaan. Ettei "muuttolinnun henki" kohta lennä 737:aa ikkunasta sisään.

[M.E]

Se, mihin halutaan päästä, on tunne ja empatiakysymys.

Se, miten sinne päästään on rationaalisuuspohjainen kysymys.

Eli tunteita voidaan käyttää, kun mietitään, minkälaisen lopputuloksen haluamme esim. haluamme "hyvän" maailman. Sitten se tunteilu loppuukin kun aletaan miettimään, miten tuohon päästään esim. ei oteta ankkureita ja käytetään ne rahat lähtömaiden olojen parantamiseen.

[Vasuri]

Tunteethan on aina mukana ja vanha kunnon poliittinen väline halutun asian toteutumiseksi.

Ihan *ttu sama mitä ne siellä itkee ääneen, kun tunteella noita lakeja vedellään läpi niin että myötätuntoreseptorit väräjää. Yrittää siinä sitten yksi loogisesti ja kauemmaksi ajatteleva ihminen asiallisesti ilmaista asiansa kymmentä hysteerikkoa vastaan.   

"Se, miten sinne päästään on rationaalisuuspohjainen kysymys."

Tuo olisi oikea tie, vaan tuntuu (ah, tunne!) olevan valitettavan idealistinen ajatus nykyeduskunnassa, joka on täynnä *tun viihdeasiantuntijoita ja ulkonäköspesiaaleja.

[Hauki]

Onko tunteilla mitään sijaa politiikassa, kun päätetään maamme asioista?

Voit empiirisesti todeta, että on. Täydellisessä maailmassa tunteet pidettäisiin tietysti mahdollisimman kaukana päätöksenteosta.

[Veli Karimies]

Se, mihin halutaan päästä, on tunne ja empatiakysymys.

Se, miten sinne päästään on rationaalisuuspohjainen kysymys.

Eli tunteita voidaan käyttää, kun mietitään, minkälaisen lopputuloksen haluamme esim. haluamme "hyvän" maailman. Sitten se tunteilu loppuukin kun aletaan miettimään, miten tuohon päästään esim. ei oteta ankkureita ja käytetään ne rahat lähtömaiden olojen parantamiseen.

No ei nyt ihan näinkään. Voidaan toimia tehokkuuspohjalta. Katsotaan vaikka jotain yritysmallia. Toinen yritys kitsastelee palkoissa ja pitää työntekijöitä vaan hommansa tekevinä lihamöykkyinä, paskat työolosuhteet, paskat palkat, vittumaiset työkaverit ja paska pomo.. ja kato perkele, työn tuloskin on sen mukaista!

Toinen firma santsaa näihin asioihin. Maksaa enemmän palkkaa, pitää firman saunailtoja, tarjoaa kahvin lisäksi kahvitauoilla myös pullaa ja pomot on mukavia ja hymyilee aina! Mitä sä luulet minkälaista tulosta tämä firma tekee tohon ylempään verrattuna?

EDIT: Ja kovasti näyttäis jengi katsovan, että mä kysyn tällä avauksella kuuluuko tunteet politiikkaan. Senhän mä jo ihan itse todensin, että ne nyt on osa sitä. Sen sijaan minä kysyn KUULUUKO tunteet politiikkaan.

[ElinaElina]

Tuolla toisessa ketjussa Johanna maulan yleisönosastokirjoitus HS 22.02.09, siinä mamujen esitaistelija tuomitsee tunteista nämä: kiihko ja tunnekiihko. Siis vastapuolen tunteet.

Eli tunteita saa olla, kunhan ne ovat oikealla ryhmällä. Väärällä ryhmällä on vain kielletyt tunteet:

Kielletyt tunteet eivät näy
Todeksi toiveet eivät käy
Ei lupaa lämpöön, hellyyteen
Ei ees hetkelliseen (Kake Randelin)

[Avrelivs]

Tunteita on aika vaikea erottaa mistään ihmisen toiminnasta. Ja ei kai se haitaksikaan olisi jos poliitikoilla ja äänestäjillä olisi vaikkapa vahva tunnetason kiintymys kotimaahansa ja kansaansa, ja halu toimia kotimaan ja kansan eduksi? Pelkillä tunteilla ei kyllä pytkälle pötkitä, ja monet menevät ihan puhtaasti tunnelinjalla ja ilman järkeä. Tunteilla on kyllä paikkansa myös asioista päätettäessä, mutta järjen pitää olla se johtava voima. 

[M.E]

Se, mihin halutaan päästä, on tunne ja empatiakysymys.

Se, miten sinne päästään on rationaalisuuspohjainen kysymys.

Eli tunteita voidaan käyttää, kun mietitään, minkälaisen lopputuloksen haluamme esim. haluamme "hyvän" maailman. Sitten se tunteilu loppuukin kun aletaan miettimään, miten tuohon päästään esim. ei oteta ankkureita ja käytetään ne rahat lähtömaiden olojen parantamiseen.

No ei nyt ihan näinkään. Voidaan toimia tehokkuuspohjalta. Katsotaan vaikka jotain yritysmallia. Toinen yritys kitsastelee palkoissa ja pitää työntekijöitä vaan hommansa tekevinä lihamöykkyinä, paskat työolosuhteet, paskat palkat, vittumaiset työkaverit ja paska pomo.. ja kato perkele, työn tuloskin on sen mukaista!

Toinen firma santsaa näihin asioihin. Maksaa enemmän palkkaa, pitää firman saunailtoja, tarjoaa kahvin lisäksi kahvitauoilla myös pullaa ja pomot on mukavia ja hymyilee aina! Mitä sä luulet minkälaista tulosta tämä firma tekee tohon ylempään verrattuna?

En ymmärrä miten sanomani on omasi kanssa ristiriidassa? Tehokas tuotanto ei välttämättä tarkoita huonoja oloja, yleensä päinvastoin.

Esim. Tunteella päätämme, että yhteiskunnan tavoitteena on mahdollisimman paljon onnellisia ihmisiä mahdollisimman oikeudenmukaisella tulonjaolla.

Kun alamme miettimään yleistä onnellisuutta, niin tuskinpa silloin maksimoimme yleistä onnellisuutta, jos 60% tyossäkäyvistä on epäonnellinen tyopaikallaan. Hyvät olosuhteet edesauttavat korkeampaa tuotantoa ja ovat siksi myos rationaalinen valinta.