2009-02-18 Amnestyn jäsenlehti: Kovien kohtaloiden kuuntelijat

[AkateeminenPätkätyöläinen]

Amnesty Internationalin jäsenlehti 1/2009, s. 9.

TEKSTI VIIVI HANDOLIN KUVA TEEMU KUUSIMURTO

KOVIEN KOHTALOIDEN KUUNTELIJAT

Amnestyn vuoden 2008 kynttiläpalkinto myönnettiin Pakolaisneuvonnalle tunnustuksena työstä turvapaikanhakijoiden ihmisoikeuksien ja oikeusturvan puolesta. Mutta minkälaista on Pakolaisneuvonnan lakimiesten arki? Kirsi Hytinantti, Marjaana Laine ja Hanna Laari kertovat.

"KYNTTILÄPALKINTO OLI MEILLE tärkeä tunnustus, olemme siitä todella iloisia", Kirsi Hytinantti, Pakolaisneuvonnan vastaava lakimies, sanoo ja hymyilee. Kehystetty palkinto riippuu toimiston aulassa, niiden tuolien päällä, joilla turvapaikanhakijat odottavat tapaamisiaan lakimiesten kanssa.
   Tapaamisia riittää, sillä turvapaikanhakijat joutuvat taistelemaan oleskeluluvasta lakipykälien viidakossa usein vuosia, ja päätös voi silti olla kielteinen. "Ne ovat tilanteita, joita kukaan ei halua, eivät varmasti viranomaisetkaan", Marjaana Laine sanoo.
   Viime vuonna Suomeen tuli noin neljätuhatta turvapaikanhakijaa - määrä on äärimmäisen pieni verrattuna muihin Euroopan maihin. Tiedotusvälineissä viime aikoina vellonut maahanmuuttokeskustelu ei saa kolmikolta kiitosta. Päinvastoin.
   "Uutisointi turvapaikanhakijoista on yksipuolista ja ruokkii ennakkoluuloja, mikä tuntuu hirveän pahalta", Hytinantti sanoo. "Toivoisimme, että mediassa käsiteltäisiin enemmän tosiasioita ja tuotaisiin ihmiskohtaloita lähemmäksi.".
   Juuri nyt Hytinantti on turhautunut yhden ihmiskohtalon vuoksi. Hänellä on meneillään juttu, jossa kidutuksen vuoksi vammautunut turvapaikanhakija aiotaan palauttaa Afganistaniin, vaikka tämä on ollut jo kaksi vuotta vakituisessa työssä Suomessa.

KOVIIN IHMISKOHTALOIHIN lakimiehet törmäävät työssään usein. Erityisen haavoittuvassa asemassa ovat Suomeen yksin saapuvat alaikäiset lapset.
   "Valtaosalla on takanaan traumaattisia kokemuksia, kidutusvammoja tai raiskauskokemuksia. Kuitenkin vain kaikkein selvimmin oireilevat pääsevät tapaamaan psykiatria, ja hekin yleensä vain muutaman kerran ennen oleskeluluvan saamista", Kirsi Hytinantti sanoo. Hän on perehtynyt yksin tulevien lasten asioihin.
   Viime vuonna turvapaikkaa haki Suomesta yli 600 alaikäistä, kun luku tavallisesti on ollut sadasta kahteensataan lasta vuodessa. Alaikäiset turvapaikanhakijat tulevat etupäässä Somaliasta, Irakista ja Afganistanista. Hytinantti näkee suurena ongelmana sen, että moni lapsista jää ilman edustajaa, joka vastaa lapsen huoltajaa ja ajaa hänen asioitaan. Ilman edustajaa lapsella ei ole mahdollisuutta varata aikaa lakimiehen tapaamiseen, eikä hän välttämättä pääse kouluunkaan.

TOINEN HAAVOITTUVA ryhmä on turvapaikanhakijat, joita pompotellaan sinne tänne ympäri Eurooppaa niin sanotun Dublin-sopimuksen vuoksi. Dublin-sopimuksen mukaan ainoastaan yksi sopimusvaltio käsittelee turvapaikka-asian, se, jossa turvapaikanhakijan sormenjälkinäyte on ensimmäisen kerran otettu.
   "Se on aika armotonta", sanoo Hanna Laari. "Ihmettelen, miten Etelä-Euroopan valtiot, kuten Kreikka, Italia ja Malta, ovat ikinä suostuneet sopimukseen, sillä näiden kautta saapuu valtaosa Eurooppaan tulevista turvapaikanhakijoista. Siellä on täysin ruuhkautunut tilanne. Esimerkiksi Kreikassa hakijat joutuvat asumaan kadulla."
   Laari kertoo tavanneensa viime viikolla alaikäisen somalitytön, joka oli viettänyt muutaman yön Kreikassa. Siellä tämä oli nähnyt toisia somalityttöjä, jotka joutuivat myymään itseään vaihtoehtojen puutteessa. Sitten salakuljettaja vei hänet eteenpäin.
   "Sellaista on paljon. On ymmärrettävää, että hakijat haluavat lähteä muualle Eurooppaan yrittämään, jos muuta vaihtoehtoa ei ole. Kerjääminenkin on heille nöyryyttävää ja kunniankysymys."
   Hanna Laari on tavannut monia irakilaispoikia, jotka ovat käyttäneet elämästään viisi vuotta kiertämällä ympäri Eurooppaa, ja joka kerta heidät otetaan säilöön ja lähetetään takaisin maahan, jossa heiltä aikanaan otettiin sormenjälkinäyte.
   "On väärin leimata heidät turvapaikkashoppareiksi, sillä pikemminkin he ovat järjestelmän uhreja. En voi ymmärtää, miten näin käy Euroopassa, missä pitäisi olla ihmisoikeuksia!" Laari sanoo.
   Marjaana Laine kertoo turvapaikanhakijoiden joskus toteavan, että he menevät mieluummin takaisin kotimaahansa kuolemaan kuin Etelä-Euroopan kaduille heitteille.
   Pakolaisneuvonnan lakimiehet ovat pohtineet monesti, pitäisikö jokin päätös viedä Euroopan ihmisoikeustuomioistuimeen.

IHMISKOHTALOIDEN KUUNTELU tekee surulliseksi. Mistä naiset saavat voimia omaan raskaaseen työhönsä? Tuleeko onnistumisen kokemuksia usein?
   "Ei," kaikki kolme sanovat yhteen ääneen ja nauravat. Mutta harvatkin onnistumiset antavat voimaa jatkaa, samoin asiakkaiden kiitokset ja halu vaikuttaa asioihin.
   "Näemme, miten tärkeää työmme on ihmisille. Tänne tulevien ihmisten puolesta todella haluaa tehdä työtä, eikä työ ole millään tavalla turhaa", pohtii Kirsi Hytinantti.
   "Aina on erilainen päivä täynnä erilaisia tilanteita", Marjaana Laine jatkaa nauraen. "Joskus se voi olla rasite, mutta ainakin vaihtelevuus tuo mielekkyyttä työhön."
   Pakolaisneuvonnan aulassa naisia odottavat jo seuraavat asiakkaat Somaliasta.

Tällaista menoa siis Pakolaisneuvonta ry:ssä. Eikö noille voisi hankkia vaikka koiria, kissoja tai muita lemmikkejä hoivavaiston tyydyttämiseksi?

(Edit: otsikko korjattu.)

[Ernst]

Jotkut ihmiset nyt vaan ovat sellaisia, että heidän mielestään ihmistä pitää uskoa.

[Whatsername]

Artikkelissa tietenkin muistetaan mainita, etta Suomeen tulee vielakin suhteessa vahan turvapaikanhakijoita. Myos lapset, kidutus ja huonot olot muistettiin mainita. Eli kaikki tarvittava nyyhkytarinaan.

Yksi, mika pomppasi tuolta silmille oli

Kuitenkin vain kaikkein selvimmin oireilevat pääsevät tapaamaan psykiatria, ja hekin yleensä vain muutaman kerran ennen oleskeluluvan saamista

Suomalaisten nuortenkin on erittain vaikea, valilla jopa mahdotonta, paasta psykiartin puheille. (Tahan voi tietenkin vastata, etta turvapaikanhakijalapset tulevat ankarimmista oloista ja ovat joutunee kidutetuiksi ym..) Mutta kylla Suomalaisetkin nuoret ovat avun tarpeessa..

Mita enemman valtion budjetista maarataan rahaa maahanmuuttoon, sita enemman se on pois meidan laitoksilta.

[Veli Karimies]

Tuollaisissa asemissa ei saisi olla näitä ns tunneihmisiä todellakaan. Menisivät vaikka hoitamaan kissoja ja koiria eläinsuojiin.

[ämpee]

Kuinkas se nyt taas menikään:"...ja susi hukkanen alkoi puhkua ja puhista, ja minä pakenin paikalta hiirien vetämällä kurpitsalla."

Mitenkään väheksymättä pakolaisten kärsimyksiä, niin kun kerran heitä organisoidusti kuljetellaan maasta toiseen, niin kyllä heille se tarinakin opetetaan.

Vai uskooko kukaan siihen, että kieli-, luku-, ja kirjoitustaidoton alaikäinen tekee elämänsä ensimmäisen ulkomaanmatkan Mogadishusta Suomeen ihan yksin ?
Tulkkikin saattaa "hieman" jelpata, onhan hänelläkin oma nauta ojassa.

Päättäjiemme olisi jo aika herätä !!