News:

Ihan vaan ystävällisenä vihjeenä väliaikaisia sähköposteja tai muuten keksittyjä osoitteita käyttäville rekisteröityneille, osoitteen pitäisi olla toimiva tai muuten ette saa koskaan tunnustanne auki.

Main Menu

Kansakunnan lopun alku?

Started by Hiidenlintu, 21.12.2009, 20:18:39

Previous topic - Next topic

Hiidenlintu

QuoteNäin uuden vuoden lähestyessä on taas aika, jolloin monet miettivät toiveita tulevalle vuodelle. 2000-luvun ensimmäinen vuosikymmen, nolkytluku(?), tuntui menevän järisyttävän nopeasti ja retrospektiivisesti tarkastellen tuona aikana myös tapahtui paljon. Vuosikymmenen alkupuolella olin varhaisessa murrosiässä ja elin varsin vakaassa, vaurastuvassa ja turvallisessa valtiossa. Kun nyt nuorena aikuisena muistelen tuota aikaa, ovat asiat muuttuneet pelottavan nopeasti eikä lainkaan hyvään suuntaan. Kun Suomi vielä kymmenen vuotta sitten eli informaatioteknologian siivittämää nousukautta, näyttää se tänään keikkuvan kohti loppuaan kansakuntana.

Suomalaiset poliitikot eivät toimi niiden hyväksi, joiden heidän perustuslain mukaan kuuluisi toimia, vaan pyrkivät lähinnä petaamaan itselleen ja eturyhmilleen poliittista valtaa kansalliset rajat ylittävässä poliittisessa toiminnassa. Hyväksymällä Kööpenhaminan ilmastosopimuksen, suomalaisilla byrokraateilla on jälleen lisää välineitä ohjata maata entistä kontrolloidumpaan ja entistä enemmän viranomaismielivallasta riippuvaan suuntaan. Suomi liittyi täysin mielettömään Ottawan miinakieltosopimukseen, jossa se tuhoaa omaa puolustuskykyään hävittämällä aseita, joista olisi vaaraa ainoastaan maahan tunkeutumaan pyrkivälle viholliselle. Suomi lähettää sotilasjoukkoja sotimaan Afganistaniin sodassa, joka ei kuulu meille millään tavalla. Suomi siirtyy mediamaksuun, jossa kansalaiset pakotetaan maksamaan Ylen välittämästä mediasta riippumatta siitä, kuluttaako sitä vai ei. Suomi kiristää aselainsäädäntöään hiljalleen kohti tilannetta, jossa aseiden omistamisesta ja tulee rikollista ja tuolloin tietenkin vain rikolliset omistavat aseita virkavallan lisäksi. Muistettakoon tässä välissä, että yhdessäkään totalitarismissa eivät tavalliset kansalaiset ole koskaan saaneet kantaa aseita, sillä se on aina este kiristää otetta kansasta. Suomi ottaa järjettömiä summia velkaa, jota sillä ei ole reaalisia näkymiä maksaa takaisin ja josta se tulee kaatamaan vuosittain 200 000 000 euroa kehitysmaiden ilmastotoimiin, joiden hyödyllisyydestä ei kansalle ole annettu mitään osoitusta.

Tämä samainen poliittinen eliitti sekä valtakunnan sylikoirana räksyttävä media pyrkivät myös kiistämään suomalaisten oikeuden suvereeniin kansallisvaltioon ja saamaan "perunanenäiset", "sisäsiittoiset" ja "kansallisesti ummehtuneet" suomalaiset tuntemaan häpeää juuristaan ja omasta kansallisuudestaan. Taustalla tässä on pohjimmiltaan kulttuurimarxismi, joka paradoksaalisesti on löytänyt tiensä toimia yhdessä valtiokapitalismiin johtavan kehityksen kanssa, jossa suuryritykset voivat ostaa poliitikkoja itselleen. Nämä yritykset saattavat tukea kaikkia suurimpia puolueita, jolloin niille ei mitään merkitystä sillä, minkä näistä puolueista kansa äänestää päättämään heidän puolestaan. Mitään todellisia eroja ei valtapuolueilla ole vaan kyse on pelkästä semantiikasta, jolla luodaan äänestäjille valinnanvapauden illuusio. Aivan samanlainen illuusio kuin siinä, kun Obamaa juhlineet hölmöt kuvittelivat miehen ajavan oikeasti yhtään mitään todellista muutosta maahan.

Kansalta on viety valinnanvapaus sitä itseään koskevissa asioissa ja sen sijaan siinä, missä euroskeptikot syyttelevät yleensä ylimalkaisesti Brysseliä, ovat oikeat syylliset meidän omassa keskuudessamme. Omaa etuaan yhteisen asian sijaan ajavat poliitikot, heidän kanssaan liittoutuneet suuryritykset, ihmisiä esitettyjen mielipiteiden takia tuomitseva oikeuslaitos ja luteiden kaltaiset byrokraatit, jotka elävät kansasta tuottamatta sille mitään hyvää. Näiden takia Suomen kokonaisveroaste on kasvanut yli 43 prosenttiin elättääkseen sellaisia, jotka toimivat elättäjiään vastaan. Kauanko kestää, ennen kuin kansa saa tarpeekseen tästä?

Joitakin ryhmiä on organisoitunut vastustamaan tätä kehityskulkua, mutta myöhäisheränneinä, vailla kunnollista kuvaa ongelmien perimmäisistä syistä, vailla kunnollista yhteistä ohjelmaa ja vailla kykyä luoda kumouksellista dialektiikkaa, ovat näkymät onnistumiselle kyseenalaiset. Pelinjohtajaa vastaan ei voi pelata pelinjohtajan säännöillä, eikä kulttuurissa vallitsevaa hegemoniaa voida kumota sen sisältä käsin.

On vaikea ymmärtää saati hyväksyä tätä valheiden, vallanahneuden, tyhjää ylevyyttä kumisevan moralismin, rauhallisuutta ja suoraselkäisyyttä korostavien perusarvojen rapautumisen ja yleisen välinpitämättömyyden aikakautta. En näe tulevaisuudessa mitään hyvää, vaan mielettömyys jatkuu ilman, että kukaan välittää mistään. Ongelma on lopulta siinä, että ihmisiltä on viety heidän omaa elämäänsä ja sen nautintoja suuremmat syyt elää. Niin kauan kun televisiosta tulee halpaa ja sielutonta viihdettä ja kaupasta saa keskikaljaa, ei tämä kansa herää horroksestaan, johon nihilistis-hedonistinen kulttuuri on heidät vaivuttanut. "Panem et circenses" – vasta kun nämä loppuvat, ihmiset lähtevät kaduille puolustamaan oikeuksiaan.

Disclaimer: Kirjoitus on tulosta turhautumisesta, pettymyksistä ja monien eri kehityskulkujen näkemisestä uhkaamassa kaikkea sitä, mitä kirjoittaja pitää arvokkaana.

Blogissa: Ääniä syvyydestä.

Onko kehityksen kääntäminen jo liian myöhäistä? Tuleeko Muutos 2011 liian myöhään jotta se ehtisi organisoitua todelliseksi ja vakavasti nykyistä poliittista järjestelmää uhkaavaksi vastavoimaksi?

metsämies

Quote from: Hiidenlintu on 21.12.2009, 20:18:39
Onko kehityksen kääntäminen jo liian myöhäistä? Tuleeko Muutos 2011 liian myöhään jotta se ehtisi organisoitua todelliseksi ja vakavasti nykyistä poliittista järjestelmää uhkaavaksi vastavoimaksi?

Ei liian myöhään, mutta se kaatuu sisäisiin ristiriitoihin ja jää marginaalipuolueeksi. Muutos 2011 on liian sivistynyt ja kaikkitietäväinen tähän maailmaan.

Timo Rainela

Minä näin Itäkeskuksessa niin vahvan porukan, oksat pois!! Marginaali.... ja se työ on jo paremmalla puolella. Uso pois, irwailu muusta ei ole..mistään..!
Mistään et rehellisempää ja viisaampaa kavalkadia löydä! 
Siel on niitä uottelemassa lisää.
Timo Rainela
TR: Muuten olen sitä mieltä, että naisten olemassaolo politiikassa, virkahallinnossa ja päätöksenteossa on suurin yksittäinen syy kansakuntamme yhtenäisyyden ja moraalisen, eettisen, sivistyksellisen sekä pratopalogistisen rappion ja tuhon liikkeelle panevana voimana. Joitakin poikkeuksia lukuun ottamatta.

guest3656

Quote from: Hiidenlintu on 21.12.2009, 20:18:39

Joitakin ryhmiä on organisoitunut vastustamaan tätä kehityskulkua, mutta myöhäisheränneinä, vailla kunnollista kuvaa ongelmien perimmäisistä syistä, vailla kunnollista yhteistä ohjelmaa ja vailla kykyä luoda kumouksellista dialektiikkaa, ovat näkymät onnistumiselle kyseenalaiset. Pelinjohtajaa vastaan ei voi pelata pelinjohtajan säännöillä, eikä kulttuurissa vallitsevaa hegemoniaa voida kumota sen sisältä käsin.

Poliittisen eliittimme vastustaminen demokraattisin keinoin vaikeutuu päivä päivältä sensuurin lisääntyessä, sananvapauden kaventuessa ja propagandan koventuessa. Itse vastustaminenkin on vasta alkanut. Vastustamisen tekee erikoisen haasteelliseksi poliittisen eliittimme tarkoitusperien hämäryys ja täydellinen kieltäytyminen dialogista maahanmuuttokriittisen enemmistön kanssa. Kenen masinoimaa nykyisenkaltainen maahanmuutto on ja miksi sitä halutaan? Yksikään kansakunta ei voi olla niin pähkähullu, että tuhoaa elinmahdollisuutensa totaalisesti yhden tai kahden vuosikymmenen aikana. Voi tietysti olla, että kerta se on ensimmäinenkin.

Hiidenlintu

#4
QuoteYksikään kansakunta ei voi olla niin pähkähullu, että tuhoaa elinmahdollisuutensa totaalisesti yhden tai kahden vuosikymmenen aikana. Voi tietysti olla, että kerta se on ensimmäinenkin.

Ei pidä paikkaansa: http://pasi.blogit.uusisuomi.fi/2009/06/22/eraan-sivilisaation-itsemurha/

QuoteHuhtikuussa 1856 viisitoistavuotias tyttö nimeltä Nongqawuse kuuli äänen, joka kertoi hänelle, että xhosien on tapettava kaikki karjansa, lopetettava peltojensa viljely sekä tuhottava vilja- ja ruokavarastonsa. Ääni vaati myös, että kansan on niinikään hävitettävä kuokkansa, keittoastiansa ja jok'ikinen elämälle välttämätön työkalunsa. Kun nämä vaatimukset olisi täytetty, uusi aamu koittaisi kaikille. Kaikki elämälle tarpeellinen nousisi itsekseen maasta. Kuolleet heräisivät henkiin. Sokeat näkisivät jälleen ja vanhat saisivat nuoruutensa takaisin. Uutta ruokaa ja karjaa ilmestyisi riittämiin, spontaanisti maan sylistä nousten. Britit ajettaisiin mereen, ja xhosat palaisivat aiempaan kukoistukseensa. Ääni lupasi käytännössä paratiisia maan päälle.
QuoteVakava nälänhätä alkoi loppukeväästä 1857. Kaikki ruoka oli mennyttä. Nälkää näkevä väestö murtautui talleihin ja söi hevosten rehua. He keräsivät auringossa vuosien ajan vaalenneita eläinten luita ja yrittivät tehdä niistä keittoa. He söivät heinää. Nälän hullaannuttamina jotkut ryhtyivät kannibaaleiksi. Nälkiintymisen heikentäminä ihmiset joutuivat vain makaamaan avuttomina, kun koirat söivät heidän puolisoidensa ja lastensa ruumiita. He, jotka eivät ehtineet kuolla nälkään, joutuivat kulkutautien armoille. Loppuun saakka tosiuskovat pitivät kiinni profetian lupauksista. He yksinkertaisesti kuolivat nälkään, syyttäen profetian epäonnistumisesta skeptikoiden epäilyksiä.
Jutussa voi nähdä tiettyjä analogioita.

guest3656

Quote from: Hiidenlintu on 21.12.2009, 21:04:14
Huhtikuussa 1856 viisitoistavuotias tyttö nimeltä Nongqawuse kuuli äänen, joka kertoi hänelle, että xhosien on tapettava kaikki karjansa, lopetettava peltojensa viljely sekä tuhottava vilja- ja ruokavarastonsa. Ääni vaati myös, että kansan on niinikään hävitettävä kuokkansa, keittoastiansa ja jok'ikinen elämälle välttämätön työkalunsa. Kun nämä vaatimukset olisi täytetty, uusi aamu koittaisi kaikille. Kaikki elämälle tarpeellinen nousisi itsekseen maasta. Kuolleet heräisivät henkiin. Sokeat näkisivät jälleen ja vanhat saisivat nuoruutensa takaisin. Uutta ruokaa ja karjaa ilmestyisi riittämiin, spontaanisti maan sylistä nousten. Britit ajettaisiin mereen, ja xhosat palaisivat aiempaan kukoistukseensa. Ääni lupasi käytännössä paratiisia maan päälle.

Kiitos siitä, että selvitit asian minulle. On siis todennäköistä, että poliittinen eliittimme kuulee ääniä. En osannut arvata, että kysymys onkin laajalle levinneestä skitsofreniasta poliittisen eliittimme keskuudessa.

Timo Rainela

#6
Juuri tämän asian eteen voisi epäröijät ja omiin mahdollisuuksiin uskomattomat herätä.
Missä sinä olit, kun puolustushenkeä jaettiin!
Kyllä täällä saa moni kaveri hävetä, mä -56 syntyny, enkä pirullekaan anna periksi.
TR: Muuten olen sitä mieltä, että naisten olemassaolo politiikassa, virkahallinnossa ja päätöksenteossa on suurin yksittäinen syy kansakuntamme yhtenäisyyden ja moraalisen, eettisen, sivistyksellisen sekä pratopalogistisen rappion ja tuhon liikkeelle panevana voimana. Joitakin poikkeuksia lukuun ottamatta.

Hiidenlintu

Quote from: Kaupunkisuunnittelija on 21.12.2009, 21:14:34Kiitos siitä, että selvitit asian minulle. On siis todennäköistä, että poliittinen eliittimme kuulee ääniä. En osannut arvata, että kysymys onkin laajalle levinneestä skitsofreniasta poliittisen eliittimme keskuudessa.

Noh, jos nyt mietitään Thors-Vanhanen-linjalle harrastettua politiikka, niin en olisi yllättynyt tästä asiasta.

JR


Ei siinä, että kuulee ääniä, ole mitään kummallista. Kannattaa vain harkita aika tarkkaan, mitä ääniä kuuntelee.