2009-11-29 HS: Tosiasioiden tunnustaminen on maahanmuutossakin tärkeää

[rähmis]

Niin pitkään kuin muistan, suvaitsevaiston kanssa käydyissä keskusteluissa suomalaislasten lähettäminen sotaa turvaan Ruotsiin (Ruotsin omasta aloitteesta) on noussut keskeiseksi argumentiksi sille, miksi Suomen pitää mukisematta ottaa vastaan kaikenkarvaisia ankkureita milloin mistäkin. Eräänlainen antikliimaksi koettiin viikonvaihteessa, kun alan "asiantuntijat" Suomen pakolaisavusta pelasivat sotalapsikorttia oikein Hesarissa.

Itseäni sotalapsen poikana tämä vääristely on aina korvennut urakalla. Savu korvista nousten kirjoitin Hesariin huonolla menestyksellä, mutta onneksi edes Suomen sotalapsiyhdistysten keskusliiton näkemykselle siunaantui palstamillimetrejä.

Suomalaiset sotalapset eivät olleet ankkurilapsia  

Thomas Wallgren ja Anna-Stiina Lundqvist pohtivat (HS Mielipide 29. 11.) maahanmuuttoon liittyviä ongelmia. He totesivat, että "joitakin vuosikymmeniä sitten Suomesta maailmalle lähetettyjä ankkurilapsia kutsuttiin sotalapsiksi".

Käsitys on virheellinen. Wikipedian mukaan termiä "ankkurilapsi" käytetään lapsista, jotka lähetetään maahan etukäteen ja jotka saavat oleskeluluvan Suomessa. Tämän jälkeen muu perhe pääsee maahan perheen yhdistämisen avulla. Näin lapsi ankkuroi vanhempansa uuteen maahan.

Suomesta Ruotsiin, Norjaan ja Tanskaan vuosina 1939–1946 lähetetyt 80 000 sotalasta sijoitettiin pääasiallisesti perheisiin. Tarkoitus ei missään vaiheessa ollut, että lasten vanhemmat seuraisivat kohta perässä.

Lasten sijoittaminen perustui maiden välisiin sopimuksiin. Vanhemmilta vaadittiin kirjallinen sitoumus siitä, ettei lasta jätetä missään olosuhteissa pysyvästi Ruotsiin.

Kokonaan toinen asia on, että noin kymmenesosa sotalapsista jäi Ruotsiin ja Tanskaan pysyvästi yleensä sijaisperheen adoptoimana.

Brita Stenius-Aarniala
puheenjohtaja
Suomen sotalapsiyhdistysten keskusliitto

Hesari (digilehti)

[nevahood]

Maahanmuuttoon liittyvien ongelmien ja mahdollisuuksien realistinen tarkastelu on tärkeää. Kuitenkin juuri turvapaikanhakijoiden näkeminen ongelmana ei ole perusteltua.

Tuon pläjäyksen avauksessa tiivistyy koko suvaitsevan ajatuksenjuoksu. Tosiasioiden tunnustaminen on tärkeää - ongelman näkeminen ei ole perusteltua. Realistinen tarkastelu...? Tosiasia? Totuus? Ilmeisesti Totuus ei ainakaan perusteluja kaipaa.

Hyvä vastine Brita Stenius-Aarnialalta

[Oho]

Itseäni sotalapsen poikana tämä vääristely on aina korvennut urakalla. Savu korvista nousten kirjoitin Hesariin huonolla menestyksellä, mutta onneksi edes Suomen sotalapsiyhdistysten keskusliiton näkemykselle siunaantui palstamillimetrejä.

Niin toi sotalapsen samaistaminen miltei aikuiseen ankkurilapseen on merkki pahan laatuisesta suhteellisuuden tajun pettämisestä. Yleisellä tasolla en tiedä, mutta ainakin faijan ja hänen broidinsa kohdalla Suomeen takaisin saaminen oli hankalampaa. Ruotsalaiset kasvattiperheet halusivat adoptoida molemmat pojat, isä oli kait suostuvainen, koska kaiketi pelkäsi poliittisen tilanteen kehittymistä Suomessa ja Neuvosto-miehitystä, mutta äiti vaati pojat takaisin Suomeen.

[Roope]

Luuliko joku, että sotalapsivertausta käyttäneet tajuaisivat hävetä saatuaan palautetta muun muassa Suomen sotalapsiyhdistysten keskusliitolta, eivätkä enää tekisi niin uudelleen? No, minä ainakin uskoin ja toivoin. Mutta Suomen Pakolaisapu jatkaa ja panee vielä pahemmaksi:

Pakolaisapu: Yksin saapuvat turvapaikanhakijalapset ovat sotalapsia

Pakolaisavun puheenjohtaja ja tiedotuspäällikkö vertasivat marraskuun lopussa Helsingin Sanomissa julkaistussa mielipidekirjoituksessaan Suomeen yksin tulevia turvapaikanhakijoita Suomesta sotavuosina lähetettyihin sotalapsiin. Toimistolle tuli joitakin vihastuneita yhteydenottoja. Kyse ei kuulemma ole ollenkaan samasta asiasta.

Soittajat ovat osittain oikeassa. Mittasuhteet ovat ainakin erilaiset: Suomeen on viimeisen neljän vuoden aikana saapunut yhteensä 1397 alaikäistä yksin ja 623 on saanut jäädä Suomeen. Suomesta taas lähetettiin neljän vuoden aikana viisikymmenkertainen määrä lapsia Ruotsiin ja Tanskaan: 75 000–80 000 lasta sekä lisäksi joitakin tuhansia äitejä ja vanhuksia. Kaikki otettiin vastaan. Arviolta 15 500 jäi uuteen kotimaahansa.

Suomesta lähetetyt pienet pellavapäät olivat pääasiassa 7–14 -vuotiaita lapsia. Suomeen saapuvat ovat lähinnä teini-ikäisiä poikia, jotka pakenevat armeijoiden ja sissijoukkojen pakkorekrytointeja raakaan sisällissotaan. 90% Suomeen saapuvista alaikäisistä on kotoisin Somaliasta, Afganistanista ja Irakista, joissa siviilit – myös lapset – ovat sotien pääasiallisia uhreja. Somaliassa kuoli tämän vuoden ensimmäisen kuuden kuukauden aikana yli tuhat siviiliä; Irakissa on kuollut viimeisen kuuden vuoden aikana ainakin 94 000 siviiliä ja Afganistanissa viimeisen neljän vuoden aikana arviolta 6000 siviiliä.

Suomeen saapuva lapsi saa jäädä maahan vain, jos hän on ollut kotimaassaan vainon uhri, hän pakenee aseellista selkkausta tai ympäristökatastrofia, kuolemanrangaistusta, kidutusta tai mielivaltaista väkivaltaa tai hän ei voi palata kotimaahansa vaikeasta ihmisoikeustilanteesta tai aseellisesta selkkauksesta johtuvan huonon turvallisuustilanteen takia. Joillekin alaikäisille myönnetään lupa inhimillisistä syistä, suomalaistumisesta tai huonosta terveydentilasta johtuen. Muiden EU-maiden kautta Suomeen saapuneita lapsia – niitäkin, joilla on taustallaan vainoa, kidutuksia ja sotia – pallotellaan ympäri Eurooppaa. Suomesta Italiaan palautettuja lapsia on päätynyt elämään kadulle ja kerjäämään, vailla yhteiskunnan tukea.

Ruotsi ja Tanska eivät asettaneet ehtoja ottaessaan suomalaislapsia vastaan. Sotalapsiyhdistyksen mukaan arviolta 2900 tuberkuloosista kärsineen aliravitun lapsen henki pelastui Ruotsin paremman hygienian ansiosta. Muiden kohdalta yhdistys toteaa, että ulkomaille lähettämisessä oli kyse valtion propagandan synnyttämästä muoti-ilmiöstä. Lapset lähetettiin maasta ja otettiin vastaan, vaikka he eivät jälkikäteen arvioituina varsinaisesti olleet vaarassa. Vanhemmat eivät tätä tietenkään sodan ja hädän keskellä osanneet arvioida: heitä ohjasi pelko lastensa puolesta.

Myös irakilaisten, somalialaisten ja afganistanilaisten lasten vanhemmat tekevät päätöksensä halusta suojella jälkikasvuaan tilanteissa, joissa kuolemanpelko on todellinen: vain neljän sadasta lapsesta on todettu hakeneen Suomesta turvapaikkaa perusteettomasti. Monia lapsia ei lähetä kukaan. Heidän vanhempansa ovat kuolleet tai kadonneet. Joukossa on aseellisten joukkojen kaappaamia entisiä lapsisotilaita, joiden vanhemmat on tapettu lasten nähden.

Tapaukset, joissa lapsi lähetetään maailmalle tarkoitushakuisesti ovat marginaalisia ja ne tulkitaan maahantulosäännösten kiertämisyritykseksi. Tällöin vanhemmat eivät pääse Suomeen ja lapsi palautetaan useimmiten perheensä luokse.

Yksin tulleilla lapsilla on Lapsen oikeuksien sopimuksen perusteella laillinen oikeus perheenyhdistämiseen. Suomessa lasten oikeuksia kuitenkin kierretään tiukalla lainsäädännöllä ja aliresurssoinnista johtuvalla byrokratian hitaudella: lapset ehtivät päätöstä odottaessaan täysi-ikäistyä ja menettää perheenyhdistämisoikeutensa. Mediassa toisteltu omaistulva onkin tosiasioiden vääristämistä: oikeus perheenyhdistämiseen on käytännössä toteutunut vain somalialaisten lasten kohdalla, jotka ovat laskennallisesti saaneet kukin yhden tai kaksi omaista Suomeen. Muista maista tulleista lapsista vain murto-osa pääsee koskaan enää näkemään vanhempiaan.

Kuka kehtaa kutsua näitä lapsia ankkurilapsiksi?

Kati Pietarinen, kotimaan tiedottaja

http://www.pakolaisapu.fi/ajankohtaista/pakolainen-lehti/kolumnit/koulmni_yksin_saapuvat_turvapaikanhakijalapset_ovat_sotalapsia.html

Terveisiä Katille:
http://hommaforum.org/index.php/topic,3.msg209326.html#msg209326
http://hommaforum.org/index.php/topic,6487.0.html

[Ano Nyymi]

Suomalaislapset jotka sodan aikana lähetettiin Ruotsin eivät todellakaan olleet samanlaista sakkia kuin nämä Suomeen tulevat ankkuri"lapset".

Omassa suvussa on muutama näitä silloisia sotalapsia. Siellä ne oli naapurimaassa laput kaulassa kuin karjalauma ihmisten valkattavissa. Osalle ruotsalaisista he olivat vain pieni orjia ja jotkut onnekkaat päätyivät perheisiin joissa he olivat tasavertaisia talonväen omien lasten kanssa, mutta eivät kaikki.

Ja aivan aluksi heiltä parturoitiin hiukset ja suihkittiin päälle DDT:tä kirppujen sun muiden loisten häätämiseksi, samoin omat päällä olleet ja mukana tuodut vaatteet hävitettiin polttamalla.

Jokainen joka vertaa suomalaisia sotalapsia näihin nyt maahantuleviin onnenonkijoihin on historiasta mitääntietämätön idiootti tai sitten patologinen valehtelija..

Se hyvä puoli tuossa hyysäreiden samaistamisprojektissa kyllä on, että kun paikalliset näkevät omin silmin sen "kiitollisuuden" jota nämä uus"sotalapset" heille esittävät, se saa aikaan hyvin paljon nuivistumista. Eli ei mene kauaa läpi tuokaan satuilu, vaan kääntyy itseään vastaan.

[Kukko]

Pakolaisten auttamisessa on kyse maailman heikoimmassa asemassa olevien ihmisten auttamisesta. Se, että suomalaisille on avautunut mahdollisuus olla tässä työssä mukana, on meille rikkaus.

Aaargh. Miten ihmeessä nuo jaksaa rikastaa?! Aina vaan tuo rikkaus ja rikkaus! Kuin raamatun Aamen konsanaan.

Ihan tottahan tuo on, ja vieläpä ihailtavan rehellistä puhetta. Avainsana kun on "meille", jolla vitataan tässä yhteydessä Suomen Pakolaisapuun ml. Thomas & Anna-Stiina. Mikäs siinä on rikastaessa kun liksa juoksee

[Lemmy]

Pakolaisavussa kyllä tiedetään, se on omassa taskussa se paras rikkaus.

[Perttu Ahonen]

Niin, Paasiki loihe lausumaan, että tosiasioiden tunnustaminen on viisauden alku...Joskin hän opportunistisesti itse pyrki parhaansa mukaan pimittämään tiettyjä tosiasioita, liittyen muun muassa talvi -ja jatkosotaan = hän oli poliittisesti korrekti uranluoja. 

Joka tapauksessa: tosiasioiden tunnustaminen on viisauden alku.  Joskin Internationalistit, globalistit ja monikultturistit noudattavat Stalinistista,so. bolshevistista periaatetta: Mitä enemmän tosiasiat ovat harjoitetun - tässä tapauksessa maahanmuuttopolitiikan kannalta perustellusti kyseenalaistavia - niin, sen huonompi tosiasioille.

Voisi sanoa, että kaikki, kyllä näkevät tosiasiat, mutta kaikilla ei ole kykyä, rohkeutta tai vain halua tehdä niistä oikeita johtopäätöksiä.   Erityisesti paatuneet opportunistit näkevät tässä tosiasioiden sivuttamisessa mahdollisuuden uran luontiin EUvosto-Suomessa.

[Pöllämystynyt]

Jotenkin erityisen kuvottavaa, mutta toisaalta myös paljastavaa ja huvittavaakin, että se on otsikoitu näin. Koko kirjoitus oli nimenomaisesti suunnattu tosiasioiden tunnustamista vastaan, juuri mitään muuta siinä ei yritettykään. Otsikko siis oli täysin päinvastainen kuin kirjoituksen sisältö. Varmaan joku otsikon nähnyt ehti jo innostua, että vihdoinkin HS sallisi muutkin kuin linjansa mukaiset mielipiteet, mutta sisältö olikin jälleen samoja perusteettomia argumentteja.

Näin on sitten tehty valtionpolitiikan virallisesta totuudesta, ahdasmielisen aatteellisesta mielipiteestä jokin "tosiasia", ja sen jatkuvasta toistamisesta valtion propagandalehdessä ihmisten aivopesemiseksi on tehty "tosiasioiden tunnustamista". Tämä jos mikä on sitä Orwellia.

[Roope]

Pääkirjoituksessa käytettiin sanaa elintasopakolainen. Nimitys on virheellinen, koska "pakolainen" tarkoittaa Geneven pakolaissopimuksen kriteerit täyttävää ihmistä, joka on kansainvälisen suojelun tarpeessa. Kaikki kielteisen päätöksen saajatkaan eivät ole perusteettomia turvapaikanhakijoita. Tämän osoitti esimerkiksi iranilaisen Naze Aghain tapaus: hänet oltiin käännyttämässä kotimaahansa, mutta hallinto-oikeus muutti kielteisen päätöksen myönteiseksi.

Julkisuudessa käytetään usein termiä "ankkurilapsi" alaikäisistä turvapaikanhakijoista. Tämäkin sanavalinta on erheellinen. Lapsen saapumista Suomeen ei saa leimata itsessään epäilyttäväksi. Joitakin vuosikymmeniä sitten Suomesta maailmalle lähetettyjä ankkurilapsia kutsuttiin sotalapsiksi.

[...]

Pakolaisten auttamisessa on kyse maailman heikoimmassa asemassa olevien ihmisten auttamisesta. Se, että suomalaisille on avautunut mahdollisuus olla tässä työssä mukana, on meille rikkaus.

THOMAS WALLGREN PUHEENJOHTAJA ANNA-STIINA LUNDQVIST TIEDOTUSPÄÄLLIKKÖ

SUOMEN PAKOLAISAPU RY

[tweet]1397101835928940546[/tweet]

Welcome To My Backyard!

Suomen Pakolaisavun uusi podcast kantaa nimeä Welcome to My Backyard. Juontajaparina toimivat viestintä- ja markkinointijohtaja Annika Nyman-Paajanen ja yhteiskuntasuhdepäällikkö Katja Mannerström. Annika ja Katja sekä jaksoittain vaihtuvat vieraamme vievät meidät pakolais- ja maahanmuuttokeskustelun ytimeen rakentavasti ja kansantajuisesti ilman asiantuntijajargonia huumoria unohtamatta. Ensimmäisessä jaksossa pakolaisuutta ja maahanmuuttoa lähestytään käsitteiden, kuten turvapaikanhakija, kiintiöpakolainen ja ilmastosiirtolainen, kautta.

https://soundcloud.com/user-829015035/welcome-to-my-backyard (38 min)

Kuuntelin podcastin vahingossa, kun luulin paljon lyhyemmäksi. Löysää, huonosti perusteltua lätinää, mutta ei niin tunteikasta ja valheellista kuin yleensä näissä yhteyksissä.

Puhujat määrittelivät kuuden minuutin kohdalla paljon väärinkäytetyn pakolainen-termin oikein pakolaisstatuksen saaneiksi, mutta päätyivät silti käyttämään sitä säännönmukaisesti väärin (esim. "suuret somalialaiset pakolaisryhmät", kun viitattiin Venäjältä tulleisiin). Ymmärrän, kun se on näille usein ainoa keino saada mielipiteelle edes jotain kantavuutta.

Samassa yhteydessä väitettiin, että pakolaisstatuksen saaminen on Suomessa hankalaa, ja sen saa vain pieni osa turvapaikanhakijoista. Oikeasti myönteisen turvapaikkapäätöksen saaminen on Suomessa kansainvälisesti vertailtaessa aivan erityisen helppoa (tänä vuonna yli puolet), eikä Suomi nykyään enää paljon muita myönteisiä päätöksiä teekään kuin pakolaisstatukseen oikeuttavia (83 %).

Keskustelijoiden mukaan Euroopan maat pitäisi velvoittaa ottamaan vastaan kiintiöpakolaisia Euroopan ulkopuolelta, mutta avoimeksi jäi, miksi ja miten. Podcastissa sivuutettiin täysin kiintiöpakolaisuuden ja turvapaikkajärjestelmän valtavat ongelmat ja ylipäätään Eurooppaan asuttamisen kaikinpuolinen järjettömyys auttamiskeinona. Pakolaiskiintiöitä puolustettiin sillä, että ne vähentävät turvapaikanhakijoiden määrää rajoillamme, mikä on tietysti älytön väite.

Laittomien siirtolaisten, "paperittomien", määräksi Suomessa arvioitiin 2 000-10 000, mikä on aika lailla enemmän kuin vaikka ongelmaa vähättelevällä Jari Taposella.

Ilmastopakolainen-termiin suhtauduttiin nihkeästi, mutta valitettavasti lähinnä opportunistisista syistä. Pelkona kuulemma on, että jos pakolaissopimukseen yritetään lisätä ilmastopakolaisen käsite, oikeistopopuliset voimat voivat purkaa koko sopimuksen.

Jännä ajatus, että "elintasopakolaisista" puhuttaessa puhujalla on tarkoituksena vesittää pakolaisuuden käsite, kun vesittämisenhän tekevät ne, jotka hakevat turvapaikkaa Suomesta asti elintason parantamiseksi, kuten myös aktivistit, jotka hyväksyvät järjestelmän väärinkäytön.

Pakolaistulvasta tai -aallosta puhuminen on tutusti kuulemma epäinhimillistävää ja luonnonvoimaistavaa, mutta kummasti se ei ole sitä silloin, kun Suomea vaaditaan ottamaan vastaan turvapaikanhakijoita kuormittuneista maista. Samoin tuntuu olevan ok väittää siirtolaisuutta luonnonlaiksi, koska sellaista on aina ollut ja jota ei siksi voi estää.

Vauhtiin päästään vasta loppupuolella 34 minuutin kohdalla, kun käsitellään termiä ankkurilapsi. Se on kuulemma "karmea sana", ja toinen keskustelijoista vetää mielestään nerokkaasti vastapalloon väittämällä Suomen lähettäneen Ruotsiin ankkurilapsia sodan aikana (vrt. edellä tämän ketjun Pakolaisapu-kirjoitus vuodelta 2009). No ei, koska Suomi ei lähettänyt vaan Ruotsi vaati, eivätkä kyseessä olleet sanan missään mielessä ankkurilapset.

Yhteiskuntasuhdepäällikkö Katja Mannerströmin mukaan ankkurilapsi on ennakkoluuloinen termi. Kukaan ei kuulemma ole todistanut ilmiötä todeksi, eikä sitä ole olemassa. Kiihtyminen on erityisen huvittavaa siksi, että ohjelman alkupuolella Mannerström mainitsee ohjelman perustuvan Pakolaisavun kumppanin UNHCR:n tietoihin, ja UNHCR on vahvistanut ankkurilapsi-ilmiön todeksi. Sikälikin kumma, että tällainen itsestäänselvyys täytyy kiistää, kun Mannerström toisaalla podcastissa myöntää perheiden lähettävän Eurooppaan nuoria, 15-vuotiaitakin poikia, jotta he tienaisivat rahaa perheelle lähetettäväksi.