News:

Jos haluat tukea Homma ry:n toimintaa, voit liittyä kannatusjäseneksi maksamalla 30 euroa tilille FI4958001320216863

Main Menu

2009-02-05 Metro: Jengit pelottelevat Kistan työntekijöitä

Started by QuoVadis, 05.02.2009, 17:34:08

Previous topic - Next topic

QuoVadis

Vapaasti suomentaen paikallisesta Metrosta, täältä lahden takaa:"

Työntekijät: Jengit ovat täällä kokoajan

- Meitä uhkaillaan, kertoo Kista gallerian työntekijä. Rikollisjärjestöt pelottavat henkilökuntaa.

Järjestöt uhkailevat ja kiristävät kauppoja, raportoivat Metro ja TV4 Tukholmasta eilen. Tobias, joka työskentelee galleriassa, vahvistaa tiedon.
- Sama jengi on käynyt meillä kolmesti viimeisen kahden kuukauden aikana, hän kertoo.
Yhden kerran työntekijää lyötiin, koska hän ei suostunut antamaan heille rahaa.
- Hän ei tullut enää sen jälkeen takaisin töihin.
Tobias yritti mennä väliin ja tunsi samalla, että nuorella miehellä oli luotiliivit. Hän hätääntyi, koska jengiläiset olisivat voineet olla aseistettuja. Jengiin kuuluu noin kahdeksan henkilöä.
He sanoivat liikkeen omistajalle haluavansa suuren summan rahaa. Tobias ei tiennyt paljonko he saivat.
Tobias pelkää työkaveriensa puolesta ja sanoo, että haluaa lopettaa työnsä.
- Jengit ovat täällä jatkuvasti. Pelkään, että ne odottavat minua parkkihallissa tai kotona.
Tobias haluaisi nähdä enemmän poliiseja galleriassa.
- Pelkästään se, että poliisit kulkevat ohitse merkitsee valtavasti. Poliisien tulisi olla kovempia, silloin ei olisi niin paljon ongelmia."

http://www.metro.se/se/article/2009/02/05/00/3417-65/index.xml

Kistasta sen verran, että se on yksi Tukholman mamu-lähiöistä. Kauppakeskuksessa käydessä voi kuvitella tulleensa toiseen maahan, kun valkoisia naamoja ei juuri näe - ainakaan viikonloppuisin.

Mutta eihän tämä Suomea koske. Ruotsalaiset eivät vaan osaa integroitumista.

Ernst

Quote from: QuoVadis on 05.02.2009, 17:34:08

Ettei nyt vaan olisi yleistetty yksittäistapauksista?
Det humana saknas helt hos Sannfinländarna.
Ihmisyys puuttuu kokonaan perussuomalaisilta.
-Anna-Maja Henriksson (r.)

Veli Karimies

Ja mitä tekee viranomainen?

"Ei sielä mitään tapahdu"

Ernst

Välillä käy mielessä, onko noila sakilaisilla ja poliisilla (=poliisin johto) jonkinlainen sinä-hiljaa-minä-hiljaa -diili keskenään?
Det humana saknas helt hos Sannfinländarna.
Ihmisyys puuttuu kokonaan perussuomalaisilta.
-Anna-Maja Henriksson (r.)

VMJ

Quote from: QuoVadis on 05.02.2009, 17:34:08
Kistasta sen verran, että se on yksi Tukholman mamu-lähiöistä. Kauppakeskuksessa käydessä voi kuvitella tulleensa toiseen maahan, kun valkoisia naamoja ei juuri näe - ainakaan viikonloppuisin.

Mutta eihän tämä Suomea koske. Ruotsalaiset eivät vaan osaa integroitumista.

Jotenkin tästä tulee vain niin absurdi olo. Helsingissäkin on paljon maahanmuuttajia, mutta en ole täällä vielä vastaavaan törmännyt. Toki täytyy myöntää, että esimerkiksi Vuosaaren metroaseman ympäristö on aika hyvin kansoitettu maahanmuuttajilla. Täytysi varmaan pysähtyä joskus Merirastilassa tai käydä Turussa Varissuolla. Jotenkin mieleni tekisi käydä tutustumassa esimerkiki Rosengårdiin.

Onko noihin mamulähiöihin turvallista edes ylipäätänsä mennä?
Homma ^^!!

rähmis

junakohtaus

Quote from: VMJ on 05.02.2009, 17:54:54

Joku Meri-Rastila nyt on niin rauhallinen kuin olla voi. Ihan normia lähiömeininkiä.
Now you can jump, Pallero. Ota kääretorttua.

Nikopol

Toivottavasti Ruotsin poliisi ehtii paneutua asiaan heti juurittuaan rassistiset elementit swat-joukoistaan. Olisi perin juurin ikävää jos kriminaalia nimiteltäisiin leimaavasti. Rasistin myrkyllistä pilkkaa ei pysäytä kevlarkaan.
"[romanianromani]kopla valitsi uhreiksi iäkkäitä naisia välttyäkseen yhteenotoilta miesten kanssa." Keski-Uusimaa
"Kenet Jeesus hakkaisi?" kmruuska 2012

jaakkeli

Quote from: VMJ on 05.02.2009, 17:54:54Jotenkin mieleni tekisi käydä tutustumassa esimerkiki Rosengårdiin.

Malmön rikkaiden aidatut asuinalueetkin olisivat mielenkiintoista nähtävää (siis jos tällaisia nationalistihampuuseja sinne edes päästettäisiin).

QuoteOnko noihin mamulähiöihin turvallista edes ylipäätänsä mennä?

Pitäisikö järjestää kesällä homma-eksursio? Tukholmastakin löytyy rikkaita lähiöitä ja reissu sinne on helppo, jos ei köpikseen köröttelijöitä löydy.

Itse muistan hauskasti, kun joskus kakarana 20 vuotta sitten käytiin Ruotsin läpi turistibussilla Tanskassa: etelä-Ruotsin siirtolaislähiöt olivat silloin nähtävyys, jonne meidät vietiin katsomaan erivärisiä ihmisiä ja sitä, miten käsittämättömän paljon lautasantenneja yhteen betonilähiöön voi mahtua. Eipä taida enää kuulua kiertoajeluihin...

Ernst

Det humana saknas helt hos Sannfinländarna.
Ihmisyys puuttuu kokonaan perussuomalaisilta.
-Anna-Maja Henriksson (r.)

MW

Quote from: jaakkeli on 05.02.2009, 23:24:17
Pitäisikö järjestää kesällä homma-eksursio? Tukholmastakin löytyy rikkaita lähiöitä ja reissu sinne on helppo, jos ei köpikseen köröttelijöitä löydy.

Valtaapitävillä tunnetusti on halua suihkaroida ilmastonmuutosta torjumaan vaikkapa Balille, missä homma (tässä: ilmastonmuutos) on akuutti.

Väestönmuutosseminaari Malmössä olisi eduskunnalle sen verran akuuttia kamaa, että ehkä vaikkapa yhteisvastuu-keräyksen varoilla?

Ruotsin virheet vältetään jne. Kuka on kertonut, mitkä Ruotsin virheet ovat, ja miten ne vältetään? Siinä olisi hyvää pohjaa työvoimapulan torjuntaan.

ibn ghul

Quote from: M on 05.02.2009, 17:46:12
Välillä käy mielessä, onko noila sakilaisilla ja poliisilla (=poliisin johto) jonkinlainen sinä-hiljaa-minä-hiljaa -diili keskenään?

Ainakin palokunta Ruotsissa maksoi yhdessä vaiheessa rahaa siitä että sai palkata 'yhteistoimintahenkilön' (= jengin jäsenelle suojelurahat käteen) 'keskustelemaan' huligaanien kanssa siitä että saisiko palokunta tulla sammuttamaan heidän sytyttämiään tulipaloja...
"Jos ihmisille sanoo, että heidän kultturinsa on perseestä, miten heidän voi olettaa äänestävän sellaisen väitteen esittäjää?" (John King: Human Punk, s 242)

Ernst

Quote from: MW on 05.02.2009, 23:54:09

Valtaapitävillä tunnetusti on halua suihkaroida ilmastonmuutosta torjumaan vaikkapa Balille, missä homma (tässä: ilmastonmuutos) on akuutti.

Väestönmuutosseminaari Malmössä olisi eduskunnalle sen verran akuuttia kamaa, että ehkä vaikkapa yhteisvastuu-keräyksen varoilla?

Ruotsin virheet vältetään jne. Kuka on kertonut, mitkä Ruotsin virheet ovat, ja miten ne vältetään? Siinä olisi hyvää pohjaa työvoimapulan torjuntaan.

Erinomaanen ehdotus! Siksi se ei mene läpi (toistaiseksi) läpimokuttuneessa eduskunnassa.
Det humana saknas helt hos Sannfinländarna.
Ihmisyys puuttuu kokonaan perussuomalaisilta.
-Anna-Maja Henriksson (r.)

ihminen

Quote from: Nikopol on 05.02.2009, 18:44:38
Toivottavasti Ruotsin poliisi ehtii paneutua asiaan heti juurittuaan rassistiset elementit swat-joukoistaan. Olisi perin juurin ikävää jos kriminaalia nimiteltäisiin leimaavasti. Rasistin myrkyllistä pilkkaa ei pysäytä kevlarkaan.

Jengiläisen vakiovarusteet luotiliivit ja kuulosuojaimet. ;D

mikkoR

Jos joskus saadaan hommakerhot kunnolla toimimaan niin ehdottaisin jo valmiiksi toimikuntaa suunnittelemaan keskikettyä kevätretkeä Ruotsin lähiöihin.

Itseä ainakin kiinnostaa tietää ihan oikeasti se todellinen tilanne, ei ole mukava olla pelkästään juutuupi/kuulopuhe tasolla.
Paras tapa päästä eroon laittomista aseista on toki luoda riittävä määrä väyliä laillisille aseille.

Simo Hankaniemi

Quote from: VMJ on 05.02.2009, 17:54:54
Quote from: QuoVadis on 05.02.2009, 17:34:08
Kistasta sen verran, että se on yksi Tukholman mamu-lähiöistä. Kauppakeskuksessa käydessä voi kuvitella tulleensa toiseen maahan, kun valkoisia naamoja ei juuri näe - ainakaan viikonloppuisin.

Mutta eihän tämä Suomea koske. Ruotsalaiset eivät vaan osaa integroitumista.

Jotenkin tästä tulee vain niin absurdi olo. Helsingissäkin on paljon maahanmuuttajia, mutta en ole täällä vielä vastaavaan törmännyt. Toki täytyy myöntää, että esimerkiksi Vuosaaren metroaseman ympäristö on aika hyvin kansoitettu maahanmuuttajilla. Täytysi varmaan pysähtyä joskus Merirastilassa tai käydä Turussa Varissuolla. Jotenkin mieleni tekisi käydä tutustumassa esimerkiki Rosengårdiin.

Onko noihin mamulähiöihin turvallista edes ylipäätänsä mennä?

Ei Varissuo nyt (vielä) niin paha ole, ainakaan satakiloiselle painoja nostelevalle hetero-valkonamamiehelle. Olen ollut Varissuolla kaikkina vuorokaudenaikoina, eräs kaverini asuu siellä. Enimmäkseen näyttää hyvin rauhalliselta.