News:

Jos haluat tukea Homma ry:n toimintaa, voit liittyä kannatusjäseneksi maksamalla 30 euroa tilille FI4958001320216863

Main Menu

2009-10-27 Ruotsidemokraattien kannatustilanne (yhdistetty)

Started by Turkulaine, 27.10.2009, 16:47:53

Previous topic - Next topic

Micke90

Quote from: oinas on 23.07.2015, 18:33:28
Ajattelin, että hyvin on Ruotsin media saanut ihmiset siellä aivopestyä.  :facepalm:

Mikähän muussa tapauksessa mahtaisikaan olla Ruotsidemokraattien kannatus?  :P

Defend Finland!

Tässä hyvä kirjoitus:http://ledarsidorna.se/2015/07/kapten-blaskagg-sluta-sabotera-mitt-land/

Eli turhautunut kokoomuslainen Jens Kittel antaa tulla oikein isän kädestä Tosin Jens joutuu myöntämään, että hänkin on joskus ollut väärässä. Ei ole pitkä aika siitä, kun hän ennusti että SD:sta voi tulla suurin puolue ja Jimmiestä pääministeri vuonna 2022. Nyt hän myöntää virheensä ja sanoo, että tämä tulee tapahtumaan paljon nopeammin!

J. Lannan haamu

Niin, varmaa on se, että Soini on liian 'uskovainen' ymmärtääkseen tai sisäistääkseen monikulttuurisen helvetin tasolla, että se olisi riittävä ja toimiva. Se, onko Soini liian vanha ja pinttynyt omaan egoonsa ja ajatteluun, on myöskin todennäköistä.

Mutta, jos Soini vaikka jossain vaiheessa luopuu, niin uskooko porukka tosissaan täällä, että Persut muuttuvat? Jos tilanne on 'vain' Soinista kiinni, niin olen edelleen huolissani. On liian monta kommenttia, liian monta irtisanoutumista, liian monta hiljaista hetkeä, jotka puhuvat persuja vastaan. He eivät vaan tunnu ymmärtävän, että heillä on täysi kansan tuki maahanmuuttokriittisyydessään! Silti he pelkäävät sitä toista osaa, muita puolueita ja mediaa.

Tämä on toki mutua, kun parempaa ei olla esitetty tai kerrottu. Kukaan ei edelleenkään ole selittänyt, mistä tässä Persujen huonossa politikoinnissa on kysymys...

Edit. Lisäys. Tämä olisi erittäin hyvä aika alkaa puuhaamaan strategista yhteistyötä ja kumppanuutta SD:n kanssa. Tekeekö sen Suomen Perusta, tekeekö sen yksittäinen persu, tai kuka tahansa, mutta jos kukaan ei tajua niin pistä itse kirjeen Paavo Väyryselle ja hän ottakoon kreditit siitäkin....
Yksilö - Kulttuuri - Luonto/ The Knower - The Known - The Unknown.

Rikastaja

Mitä tapahtuisi, jos SD saisi 51% kannatuksen ja laittaisi ovet kiinni haittamamuilta? Ymmärtäisikö Suomi tehdä samoin? Vai ihmettelisikö Suomi toimettomana, kun seuraavana vuonna rajoille ilmestyy 100 000 turvapaikanhakijaa?
"Suomalaiset veteraanit ei pääse vieläkään kuntoutukseen, mutta ulkomaalaisille on kyllä tarjota valtion puolesta kaikki perkeleen kriisiavut ja terapeutit heti, jos grillijuhlilla sataa ja tötteröhattu kastuu."
- Tony Halme

Sietäjä

Quote from: rähmis on 23.07.2015, 19:38:21
Nyt myös Hesarissa.

Åkessonin loppukaneetti:
Quote
"Olemme olleet hyviä puhumaan, mikä yhteiskunnassa on huonosti ja mitä haluamme muuttaa. Olemme olleet vähemmän hyviä puhumaan siitä, mihin rahat pitäisi käyttää ja millaiselta yhteiskunnan pitäisi näyttää tulevaisuudessa", hän sanoi.

takalaiton

Quote from: rähmis on 23.07.2015, 19:38:21
Nyt myös Hesarissa.

Quote from: HS
...
Svenska Dagbladetin mukaan Sentio ei kuulu arvostetuimpien tutkimuslaitosten joukkoon. Se käyttää mielipidemittauksissaan runsaasti keskustelua aiheuttanutta nettipaneelia. Lehti luottaa Sentiota enemmän Ruotsin Tilastokeskukseen ja käyttämäänsä Sifo-yritykseen. Ne antavat eri lukuja.

Kritiikistä huolimatta Sentio on arvioinut aiemmin oikein äänestäjien tuen ruotsidemokraateille samalla, kun muut ovat aliarvioineet sen kannatuksen.
...

Väärin mitattu... Dagbladet kuulostaa kieltämättä hieman epätoivoiselta.
Oulu is not safe - start deportations.

JT

Soini ei ole suostunut tukemaan Ruotsidemokraatteja, koska hän on pelännyt paskamyrskyä Suomen median taholta. Toisaalta, ennen vaaleja persuilla oli henkilötasolla kampanjayhteistyötä SD:n edustajien kanssa, joten mikään tabu puolue ei ole ollut.

Soini on kokenut kettu politiikassa, mutta märkäkorva hallituksessa.
Kun hollitupalaiset päästää salin puolelle, ne eivät siitä hienostu, vaan muuttavat salin hollituvaksi.
-Kari Suomalainen

Ei ehkä ole liioiteltua sanoa, että turvapaikanhakijat ovat parasta, mitä Suomelle on tapahtunut sataan vuoteen.
- Mirja Niemitalo ("Hyvyyden aalto pyyhkäisi yli Suomen", Kaleva, 2.10.2015)

Micke90

Quote from: JT on 23.07.2015, 21:58:13
Soini ei ole suostunut tukemaan Ruotsidemokraatteja, koska hän on pelännyt paskamyrskyä Suomen median taholta.

Noh, kunhan Ruotsidemokraatit ovat hallituksessa Ruotsissakin, on suomalaisten punavihertäjienkin vaikea enää puolustella pakolaisten vastaanottamista.

JDwg

Quote from: Micke90 on 23.07.2015, 16:32:16
Jos Ruotsidemokraatteja ei päästetä hallitukseen vuonna 2018, Soini voisi ulkoministerinä harkita suurlähettilään kutsumista pois epädemokraattisesta Ruotsista.
Ei jumaleissön, onko niihin vaaleihin vielä 3 vuotta... Miettikääpä kuinka paljon vahinkoa feministihallitus ehtii saamaan siihen mennessä aikaiseksi aikaiseksi. Tai no oikeastaan mitä enemmän vahinkoa, sen enemmän ääniä SD:lle...   8)
Talouselämä 11.5.2013:
Terrorismiin liittyvien riskihenkilöiden kasvu johtuu Supon mukaan maahanmuutosta, ghettoutumisesta, toisen mamusukupolven ongelmien syvenemisestä,Suomessa oleskelevien henkilöiden radikalisoitumisesta sekä konfliktialueilla väkivaltaiseen toimintaan osallistuvien henkilöiden palaamisesta Suomeen

IDA

Quote from: JT on 23.07.2015, 21:58:13
Soini ei ole suostunut tukemaan Ruotsidemokraatteja, koska hän on pelännyt paskamyrskyä Suomen median taholta. Toisaalta, ennen vaaleja persuilla oli henkilötasolla kampanjayhteistyötä SD:n edustajien kanssa, joten mikään tabu puolue ei ole ollut.

Soini on kokenut kettu politiikassa, mutta märkäkorva hallituksessa.

Pitää myös muistaa, että meidän tai minkään muun suomalaisen puolueen julkinen tuki Suomessa ei auta Ruotsissa välttämättä mitään. Tuskin Suomessakaan mitään muuttaisi se, jos Ruotsindemokraatit, Tanskan Kansanpuolue tai joku eurooppalainen puolue toteaisi, että Perussuomalaiset on hyvä puolue.

Toisaalta se, että julkisesti lausuttiin jotain Ruotsindemokraattien vastaista, tai tehtiin eroa heihin, oli varmasti virhe, mutta sen voi laskea tietämättömyydenkin piikkiin. Puoluejohtajat joutuvat ottamaan vastaan ja käsittelemään paljon enemmän paikallista informaatiota, kuin vapaa tarkkailija, joten heillä ei välttämättä edes aika riitä olla perillä kaikista eri maiden poliittisista virtauksista ja jos joku toimittaja soittaa ja kysyy "mitä mieltä olette näistä sen ja sen maan natseista", niin aika helposti varmaan sanoo, että ei meillä ole mitään tekemistä heidän kanssaan.

Minusta PS on onnistunut asemoitumaan eurooppalaisessa politiikassa aika hyvin. Tanskan kansanpuolue ja Puolan Laki ja Oikeus ovat samassa rymässä EU-parlamentissa jne... Se, että kaikki Euroopan kansallismieliset eivät ole samassa ryhmässä ei ihan välttämättä johdu PS:stä. Itse väittäisin, huomioiden Suomen painoarvon ihan pelkän massan perusteella, että pitää vain valita paikkansa, itse ei oikein pääse määräämään ja haalimaan mukaan seuraajia.

Vähän karkasi käsistä, mutta tämä siis siihen joskus nähtyyn valitukseen, että PS ei ole Le Penin, Wildersin tai jonkun muun rintamassa täysillä.
qui non est mecum adversum me est

Maastamuuttaja

Suomessa Soinin ja Halla-ahon pidättyväisyys kommentoida selkeitä yhteiskunnallisia suuntauksia kertoo koordinaation puutteesta ellei peräti mahdottomuudesta.

Lemmy

- Emmekä enää euroakaan lähetä näihin etelän hulivilimaihin. Tässä on laki ja profeetat. Timo Soini YLE 01.06.2011

Taffu

Quote from: rähmis on 23.07.2015, 19:38:21
Nyt myös Hesarissa.

Mutta väärin tilastoitu :)

QuoteSvenska Dagbladetin mukaan Sentio ei kuulu arvostetuimpien tutkimuslaitosten joukkoon. Se käyttää mielipidemittauksissaan runsaasti keskustelua aiheuttanutta nettipaneelia. Lehti luottaa Sentiota enemmän Ruotsin Tilastokeskukseen ja käyttämäänsä Sifo-yritykseen. Ne antavat eri lukuja.

falco

Tämä on tosiaan sellainen hyvän mielen ketju, kuten jäsen Frida Hotell tuolla aikaisemmin totesi.  :D

Tällaisen perushompanssin elo ja olo on viime aikoina ollut vähän raskasta, kun hänen on pitänyt pettyneenä seurata sitä, että perussuomalaisia sisältävä hallitus on päättänyt hyväksyä Suomen turvapaikkapolitiikan päätösvallan siirron komissiolle ja että hallitus on mukisematta mukana lapioimassa Kreikalle lisää rahaa.

Tämä ketju on viime aikoina tarjonnut kaivattuja, positiivisia yllätyksiä ja niistä seuraavia hyviä fiiliksiä.

Foundation

QuoteSamalla se ilmoitti keskittyvänsä sosiaalikysymyksiin. Puolue aikoi panostaa perhepolitiikkaan tukemalla kätilöiden kouluttamista ja lisäämällä paikkojen määrää synnytysosastoilla.

"Olemme suuri puolue noin 20 prosentin kannatuksella. Jos haluamme kasvaa vielä suuremmaksi, se vaatii meiltä politiikkamme laajentamista ja syventämistä", Åkesson sanoi Ruotsin valtiopäivien mukaan.

"Olemme olleet hyviä puhumaan, mikä yhteiskunnassa on huonosti ja mitä haluamme muuttaa. Olemme olleet vähemmän hyviä puhumaan siitä, mihin rahat pitäisi käyttää ja millaiselta yhteiskunnan pitäisi näyttää tulevaisuudessa", hän sanoi.

Pohjoismaisen hyvinvointivaltion perusvirhe on yritys yhdistää perhe- ja työelämä.

Suomessa kuitenkin otetaan vasta ensiaskeleita:

QuoteOsaako kukaan mainita nimeltä edes yhtä kansallismielisesti tai konservatiivisesti ajattelevaa Ylen toimittajaa? Minä en ole sellaista vielä löytänyt vaikka olen asiaa tässä jo jonkin aikaa selvitellyt. Sen sijaan monikultturistisen ja arvoliberaalin ajatusmaailman jakaviin toimittajiin törmää jatkuvalla syötöllä. Miten kukaan ajatteleva ihminen voisi kuvitella Ylen olevan kykenevä tai edes halukas tuottamaan puolueellisesti riippumatonta ja tasapuolisesti koko kansaa palvelevaa tietoa, kun kaikki sen toimittajat näyttävät olevan poikkeuksetta kallellaan poliittisesti yhteen suuntaan.

(O. Immosen Facebookista)
"Erityisesti on mainittava kokoomuksen Wille Rydman, jolla on järkeviä näkemyksiä ja joka onnistui toisella yrittämällä." - Jussi Halla-aho 2015

"Koska puheenaihe on jatkuvasti sama, huomaan pitäväni jatkuvasti suunnilleen samaa puheenvuoroa, mutta toistoahan ei koskaan ole liikaa." - Jussi Halla-aho 2015

JT

Kun hollitupalaiset päästää salin puolelle, ne eivät siitä hienostu, vaan muuttavat salin hollituvaksi.
-Kari Suomalainen

Ei ehkä ole liioiteltua sanoa, että turvapaikanhakijat ovat parasta, mitä Suomelle on tapahtunut sataan vuoteen.
- Mirja Niemitalo ("Hyvyyden aalto pyyhkäisi yli Suomen", Kaleva, 2.10.2015)

Micke90

Quote from: JT on 10.08.2015, 20:01:35
SD heinäkuun suurin puolue Statistit Opinionilla!

http://www.exponerat.net/statistisk-opinion-juli-sd-storsta-parti/

Näin se Homma etenee Ruotsissakin.  :P

(http://www.exponerat.net/wp-content/uploads/2015/08/2015-08-08-15-30-32_sd_storst_statistik.jpg)

guest12632

Ulkopuolinen

#1219
Vahinkopostaus. Poistin.

orientexpressen

Tuon "Statistisk opinionin" luotettavuudesta kertoo kyllä jotain se, että Avpixlat, Status.st ja vastaavat tahot eivät ole huomioineet kyseistä tulosta mitenkään. Edes puoliluotettavan tahon tekemä mielipidemittaus tuolla sensaatiomaisella tuloksella nostettaisiin kyllä esiin kissankokoisin kirjaimin, mutta nyt - ei mitään.
Kotoutumisprosessi epäonnistui.

Micke90

Quote from: orientexpressen on 11.08.2015, 19:54:21

Toisaalta Ruotsidemokraatit on kaksinkertaistanut vaalituloksensa joka ikisissä vaaleissa vuodesta 2002 alkaen. Puoluetta ei siis voi pysäyttää, kun sen kannatuskäyrä on kulkenut tällaista rataa:

2002 1,44 %
2006 2,93 %
2010 5,70 %
2014 12,86 %

Bienveillant

Ruotsin ainoa pelastus taitaa olla se, että SD saa 50,1% kannatuksen ja pääsee yksin muodostamaan hallituksen. Niin kauan kuin muut puolueet blokkaa SD:ta niin ei taida olla mitään mahkuja Ruotsin säilymiseen edes nykyisen kaltaisena mokumaana. Tosin, en pitäisi sitä aivan mahdottomana etteikö SD voisi saada tuota yli 50% kannatusta, niin karmivaa on meno tuolla naapurissa tällä hetkellä.
Sohvaltahuutelija

Roope

QuoteBrittiarvio Ruotsin ongelmasta: "Jos maa ottaa enemmän maahanmuuttajia..."

Ruotsidemokraattien kannatus on noussut kesäkuun gallupmittauksessa 20 prosenttiin, ja brittiläinen The Spectator -lehden päätoimittaja Fraser Nelson uskoo tietävänsä miksi.
– Jos maa ottaa vastaan enemmän maahanmuuttajia kuin se pystyy integroimaan, siitä seuraa ongelmia. Jos keskeisimmät poliittiset puolueet eivät pysty puhumaan rehellisesti ja avoimesti näistä ongelmista, he luovat tilaa puolueelle, joka pystyy. Ruotsissa tilan on täyttänyt Ruotsidemokraatit, Nelson kirjoittaa Svenska Dagbladetissa julkaistussa kolumnissa.

[...]

Lisäksi hän huomauttaa, että Ruotsissa maahanmuuttajien työttömyys on 2,65 kertaa korkeampi kuin Ruotsissa syntyneiden. Kanadassa, Yhdysvalloissa ja Isossa-Britanniassa maahanmuuttajien ja maissa syntyneiden työttömyydessä ei ole juuri eroa, Nelson toteaa. Hänen mielestään Ruotsissa on liian korkea irtisanomissuoja, joka estää uusia työntekijöitä pääsemästä työelämään kiinni. He ovat Nelsonin mukaan usein maahanmuuttajia ja nuoria.

[...]

SVD:n kolumnissa Fraser kirjoittaa toivovansa, että Ruotsidemokraattien kannatus murskaantuu ja uskoo tietävänsä, kuinka se käy.

– [...] oikea ongelma on se, että joka viides ruotsalainen tukee nyt puoluetta, koska mikään muu ei vaikuta haluavan puhua maahanmuutosta. Se on täydellinen tapa tehdä isosta ongelmasta paljonkin pahempi.
Uusi Suomi 11.8.2015

Fraserin mukaan Ruotsin valtapuolueiden pitäisi murskata Ruotsidemokraatit puhumalla avoimesti maahanmuutosta ja kiristämällä maahanmuuttopolitiikkaa, kuten Cameron on hänen mukaansa tehnyt BNP:lle. Helpommin sanottu kuin tehty Ruotsissa, jossa maahanmuuttokeskustelu perustuu Ruotsidemokraattien demonisointiin ja maahanmuuttopolitiikka Ruotsidemokraattien vaikutusvallan minimointiin.

Herää kysymys, miksi Fraser haluaa nähdä Ruotsidemokraatit murskattavan, jos kerran puolueen maahanmuuttotavoitteet ovat muiden toteuttamina hänestä ok.

Enkuksi: The Local: 'Swedes, you need to talk about immigration'

Ruotsiksi: Svenska Dagbladet: Fraser Nelson: Brittisk chefredaktör: Något är fel i Sverige

Ruotsinkielinen versio on suppeampi ja vaikuttaa ainakin minusta hieman sensuroidulta. Fraserin kritiikkiä ja ehdotuksia on leikattu pois.
Mediaseuranta - Maahanmuuttoaiheiset uutiset, tiedotteet ja tutkimukset

Lupu(kulkuri)

Quote from: Roope on 11.08.2015, 22:06:01

"Herää kysymys, miksi Fraser haluaa nähdä Ruotsidemokraatit murskattavan, jos kerran puolueen maahanmuuttotavoitteet ovat muiden toteuttamina hänestä ok."

Klassista tuulikaappipsykologiprojisointia: älä tee niin kuin minä teen, vaan niin kuin minä sanon.

RP

Quote from: Oppipoika on 10.08.2015, 20:45:04
Quote from: JT on 10.08.2015, 20:01:35
SD heinäkuun suurin puolue Statistit Opinionilla!

http://www.exponerat.net/statistisk-opinion-juli-sd-storsta-parti/

No jopas jotakin! Kuinka luotettavasta gallupista on kyse?

Ei se ole mikään gallup, vaan jonkinlainen analyysi gallupeista. Ei tosin aukea edes linkatusta pdf-tiedostosta mistä nuo esitetyt lukemat on johdettu. Kaiketi varsinasiin tuloksiin on tehty jonkinlainen "korjauskerroin".
https://twitter.com/k60780472/status/619139740483325952
(päivitys on muuten kuukauden vanha)

Galluprintamalla on ollut huhtikuussa hiljaista. Kohta niitä varmaan alkaa tulemaan nopeaan tahteen. Olen yllättynyt, jollei SD ole niistä ainakin lähes kaikisssa yhä vasta kolmanneksi suurin, toisaalta uskon sen myös saavan uuden ennätystuloksen ainakin lähes kaikkien mittaajien omissa sarjoissa.

http://status.st/
"Iloitsen Turkin yrityksestä yhdistää modernisaatio ja islam."
http://www.ulkopolitiikka.fi/article/523/martin_scheinin_periaatteen_mies/

antero

Quote from: Micke90 on 11.08.2015, 20:08:02
Quote from: orientexpressen on 11.08.2015, 19:54:21
Tuon "Statistisk opinionin" luotettavuudesta kertoo kyllä jotain se, että Avpixlat, Status.st ja vastaavat tahot eivät ole huomioineet kyseistä tulosta mitenkään. Edes puoliluotettavan tahon tekemä mielipidemittaus tuolla sensaatiomaisella tuloksella nostettaisiin kyllä esiin kissankokoisin kirjaimin, mutta nyt - ei mitään.

Toisaalta Ruotsidemokraatit on kaksinkertaistanut vaalituloksensa joka ikisissä vaaleissa vuodesta 2002 alkaen. Puoluetta ei siis voi pysäyttää, kun sen kannatuskäyrä on kulkenut tällaista rataa:

2002 1,44 %
2006 2,93 %
2010 5,70 %
2014 12,86 %
Kannattaa ottaa huomioon myös se, että tämä kyseinen Sentio oli ainoa gallupfirma joka osui edes lähelle, 12,7%, SD:n todellista kannatusta vaaleissa, 12,9%. Kaikki muut kahdeksan firmaa veikkailivat keskimäärin 10% kannatusta.

http://status.st/
Kyllästyttääkö vatnikki-jäsenien jatkuva dada? Mene omaan profiilisi, klikkaa "Kaverit/estolista", klikkaa "Muokkaa estolistaa", Lisää estolistalle haluamasi vatnikit. Ja nauti Hommasta ilman vatnikkejä!

Micke90

QuoteNelson hämmästelee, kuinka Isossa-Britanniassa sanalla "EU-maahanmuuttaja" tarkoitetaan useimmiten puolalaista työmiestä taikka ranskalaista pankkiiria, mutta Ruotsissa samalla sanalla viitataan kerjäläisiin.

Kaikissa sivistysmaissa, kuten Suomessa, EU-kerjäläisistä puhutaan heidän oikealla nimellään. EU-siirtolaiset taas ovat lähinnä Virosta tulleita rakennusmiehiä.

TheVanishedTerrorist

Quote from: Micke90 on 12.08.2015, 07:39:57
QuoteNelson hämmästelee, kuinka Isossa-Britanniassa sanalla "EU-maahanmuuttaja" tarkoitetaan useimmiten puolalaista työmiestä taikka ranskalaista pankkiiria, mutta Ruotsissa samalla sanalla viitataan kerjäläisiin.

Kaikissa sivistysmaissa, kuten Suomessa, EU-kerjäläisistä puhutaan heidän oikealla nimellään. EU-siirtolaiset taas ovat lähinnä Virosta tulleita rakennusmiehiä.
Mihin on unohtunut termi "halpatyövoima"?

Micke90

Quote from: SerialSuicideBomber on 12.08.2015, 07:48:42
Mihin on unohtunut termi "halpatyövoima"?

Viittasinkin lähinnä ruotsalaisten kaistapäiseen tapaan keskustella asioista verrattuna mihin tahansa Euroopan maahan.