News:

Jos haluat tukea Homma ry:n toimintaa, voit liittyä kannatusjäseneksi maksamalla 30 euroa tilille FI4958001320216863

Main Menu

2009-10-14 HS: 18-vuotias Fardowsa unelmoi johtajuudesta ja muutosta Miamiin

Started by Nuivisti, 14.10.2009, 11:14:57

Previous topic - Next topic

Nuivisti

Tutkimus: Maahanmuuttajanuorilla ja kantaväestöllä samanlaiset haaveet

Pomoihminen, kuvailee kahdeksantoistavuotias Fardowsa Mustafa Muhamed tulevaisuuttaan.

"Minusta tulee johtaja omaan bisnekseeni. Opiskelen nyt merkonomiksi. Siitä jatkan ammattikorkeakouluun opiskelemaan liiketaloutta ja hallintoa."

Somalitaustainen nuori nainen muutti Suomeen 2,5-vuotiaana. Suunnitelmissa on pysyä täällä, ellei sitten tule muutto Miamiin.

"Floridassa on palmupuita, aurinkoa ja komeita miehiä, sinne! Mutta Somaliaan takaisin? Korkeintaan eläkkeellä", hän nauraa.

Ennen eläköitymistä johtaja Muhamedilla toivottavasti on perhe. Mies, ja ehkä lapsiakin.

"Mutta vasta joskus sitten kymmenen vuoden päästä. Pitää nauttia elämästä ennen kuin tulee ryppyjä."

Kuulostaa aika tavallisilta nuoren naisen haaveilta, eikö?

Samaa sanoo tiistaina julkistettu haastattelututkimus, jonka mukaan maahanmuuttajanuorten toiveet eivät juuri poikkea kantaväestön nuorista.

Tutkimustoimisto 15/30 Researchin toteuttamaan tutkimukseen osallistui virolais-, venäläis- ja somalitaustaisia nuoria.

He haaveilivat koulutuksesta, mukavasta työpaikasta, turvallisuudesta ja tasa-arvosta.

"Mehän tapaamme ajatella, että kun Suomeen tulee satatuhatta maahanmuuttajaa, heistä tulee 50 000 bussikuskia ja saman verran sairaanhoitajia", tutkija Markus Keränen sanoo.

"Kun heitä itseltään kysyy, he haluavat tehdä jotain ihan muuta."

17-vuotias Mazlum Elek on syntynyt Suomessa, mutta kokee olevansa kurdi. Nuori mies opiskelee merkonomiksi ja pyörittää pitsoja perheyrityksessä.

Asiakaspalvelu sujuu, joten hän on kaavaillut uraa kaupan alalta.

"Meikäläisethän ovat täällä pitsanvääntäjiä. Mutta ei se ole sitä, mitä minä haluan tehdä", hän huomauttaa.

Elekin ikätoveri, vajaat kymmenen vuotta Suomessa asunut kurdi Halo Ali puolestaan haluaisi opiskella moottoripyörämekaanikoksi.

"Siinä voisi yhdistää työn ja harrastuksen. Lisäksi pidän asioiden tekemisestä omin käsin."

Jos työ ja elo eivät Suomessa suju, maahanmuuttajataustaiset nuoret ovat valmiita muuttamaan ulkomaille, toteaa tutkimus.

Varsinkin somalitaustaiset nuoret lähtevät herkemmin maasta kuin nuoret, jotka ovat saapuneet Suomeen lähimaista. Rasismi ja ennakkoluulot madaltavat lähtökynnystä.

Tutkijan mukaan maahanmuuttajanuorilla onkin paremmat valmiudet muuttoon kuin suomalaisilla.

"He ovat kansainvälisiä ja valmiiksi verkottuneita. He pitävät itseään enemmän maailmankansalaisia kuin suomalaisina", Markus Keränen kertoo.

Väliä on myös sillä, mitä kotona ajatellaan.

Keränen uskoo, että esimerkiksi somaliyhteisössä ylläpidetty toive paluusta takaisin kotimaahan vaikuttaa vahvasti nuorten haaveisiin kotiinpaluusta.

Tutkimukseen haastatellut somalit pelkäsivät leimautuvansa sosiaalipummeiksi. He eivät uskoneet, että töitä on tulevaisuudessa tarjolla samalla lailla kuin valtaväestölle. Virolais- ja venäläisnuoret olivat toiveikkaampia.

Somalitaustainen Fahmo Aadan ei rämmi epätoivossa. Hän on kymmenessä vuodessa muuttanut unelmiaan tosiksi.

"Tulin Suomeen Somaliasta 14-vuotiaana, ja silloin haaveilin opiskelusta. Nyt olen lähihoitaja ja minulla on vakituinen työ."

Aadan huomauttaa, että on tärkeää, että maahanmuuttajalla on hyvä äiti. Sellainen, joka käskee opiskelemaan ja tekemään töitä.

"Säännöistä ja kurista on apua elämisessä."

rankka

Ennen eläköitymistä johtaja Muhamedilla toivottavasti on perhe. Mies, ja ehkä lapsiakin.

"Mutta vasta joskus sitten kymmenen vuoden päästä. Pitää nauttia elämästä ennen kuin tulee ryppyjä."



Aaaahhhhahahhaaaaaaa!11!
18v ja kymmenen vuoden päästä?  ;D ;D ;D ;D ;D

E: Tästä eteenpäin lisäsin koska ensin laitettu vain pieni pätkä oli hyvin asenteellinen pelkästään.

Hän on vasta opiskelemassa merkonomiksi, jatkaa siitä ammattikorkeaan, sitten töihin johtajaksi. Justjoo. Tulee perkeleenmoinen kiire ajatellen että aikaa on 10v. Tämä hänen sanoma kertoo kaiken hänen ajatusmaailmastaan.
Kiitos, olen puhunut.

Iloveallpeople

QuoteSomalitaustainen Fahmo Aadan ei rämmi epätoivossa. Hän on kymmenessä vuodessa muuttanut unelmiaan tosiksi.

"Tulin Suomeen Somaliasta 14-vuotiaana, ja silloin haaveilin opiskelusta. Nyt olen lähihoitaja ja minulla on vakituinen työ."

Ja missä tämä rakenteellinen piilorasismi, jonka takia ei pääse töihin? Kaveri tuli Suomeen, opiskeli kielen, kävi lähihoitajakoulutuksen ja nyt on vakituisessa työpaikassa.
"Kun poliitikko pakotetaan lähtemään paikaltaan tai suljetaan puolueesta tiedotusvälineiden painostuksen vuoksi, ei kyse ole mistään punavihreästä salaliitosta, vaan juuri siitä, miten demokratian pitääkin toimia."  (käännös) - Lasse Garoff

Oho

Quote from: rankka on 14.10.2009, 12:38:23

Hän on vasta opiskelemassa merkonomiksi, jatkaa siitä ammattikorkeaan, sitten töihin johtajaksi.

Mun naisystävä sivusi tätä ilmiötä mennä viikonlopulla. AMK:t kuulemma tuppaavat maalailemaan kovin ruusuisia, suorastaan valheellisia, tulevaisuuden kuvia opiskelijoita rekrytessään. Esimerkkinä kertoi jostain ystävättärestään, joka suunnilleen täydennyskoulutuksena haki tradenomin paprut. Vikana vuonna oli kuulemma kehotettu lähettelmään CV:tä rekryfirmoille ja aseuttua mukavasti odottelemaan työtarjouksia.

Mitäs tossa muuta, ikää palttiarallaa 19 ja pää tukevasti pilvissä. No Siperia opettaa, tai sitten ei, kun syy olikin rasismi, ei epärealistiset tavotteet.

o_O

Hyvähän se on että on suunnitelmia, älkää nyt joka asiasta nillittäkö. Muutenkin ihan ok juttu :)
"Iso-temmi" Halla-Aho, niin oha Allahimme tosi?

skrabb

Quote from: Iloveallpeople on 14.10.2009, 13:06:02
QuoteSomalitaustainen Fahmo Aadan ei rämmi epätoivossa. Hän on kymmenessä vuodessa muuttanut unelmiaan tosiksi.

"Tulin Suomeen Somaliasta 14-vuotiaana, ja silloin haaveilin opiskelusta. Nyt olen lähihoitaja ja minulla on vakituinen työ."

Ja missä tämä rakenteellinen piilorasismi, jonka takia ei pääse töihin? Kaveri tuli Suomeen, opiskeli kielen, kävi lähihoitajakoulutuksen ja nyt on vakituisessa työpaikassa.

Paperipravdassa olevasta kuvasta päätellen ei ko. nuori nainen näytä käyttävän huivia...
Ken vaivojansa vaikertaa, on vaivojensa vanki. Ei oikeutta maassa saa, ken itse sit' ei hanki.

ihminen

Juttu osoittaa siis näiden henkilöiden olevan tavallisia nuoria joilla on suunnitelmia omalle elämälleen. Positiivistä.

Löytyi artikkelistä  myös yksi erittäin tärkeä tekijä sille mikä saa nuoret sopeutumaan, opiskelemaan ja työskentelemään.

QuoteVäliä on myös sillä, mitä kotona ajatellaan.

Huivittomuus jo itsessään kertoo minun mielestäni paljon arvo- ja ajatusmaailmasta.

Bored.

Quote from: Nuivisti on 14.10.2009, 11:14:57
Varsinkin somalitaustaiset nuoret lähtevät herkemmin maasta kuin nuoret, jotka ovat saapuneet Suomeen lähimaista. Rasismi ja ennakkoluulot madaltavat lähtökynnystä.
Voi kun olisikin noin...
Lähtökynnystä taitavat korottaa vastikkeettomat tuet ja silkkihansikkain kohtelu.

Ano Nyymi

Quote from: o_O on 14.10.2009, 13:15:50
Hyvähän se on että on suunnitelmia, älkää nyt joka asiasta nillittäkö. Muutenkin ihan ok juttu :)

Ja kun likalla on päättötodistus näpeissään, lähettää isukkinsa hänet entiseen kotimaahansa jossa tyttöä odottaa vanha mies jolle tyttö on myyty morsiammeksi. Ennen häitä suoritetaan vielä pienehkö leikkausoperaatio..

Shawast

Erittäin ok että näillä mamuilla on suunnitelmia. Mukava myös lukea jo ammatin saaneesta ja sopeutuneesta somalista, joka ei huuda rasismia.

Hesarin viittaukset tuohon kvalitatiiviseen höttötutkimukseen lähinnä häiritsivät.
Mitenkähän saisi kaivettua esiin tiedon siitä, kuinka monta somalia todella on muuttanut Suomesta pois? Veikkaan että luku on aika pieni...


"Hän puhuu korostetun rauhallisesti, mutta tunnekuohu näkyy hikikarpaloina nenän alla."

- HS raportoi mystisestä keltaiseen purjehdustakkiin pukeutuvasta perussuomalaisten kannattajasta 29.3.2011

Sarppi

Quote from: Ano Nyymi on 14.10.2009, 21:32:44
Quote from: o_O on 14.10.2009, 13:15:50
Hyvähän se on että on suunnitelmia, älkää nyt joka asiasta nillittäkö. Muutenkin ihan ok juttu :)

Ja kun likalla on päättötodistus näpeissään, lähettää isukkinsa hänet entiseen kotimaahansa jossa tyttöä odottaa vanha mies jolle tyttö on myyty morsiammeksi. Ennen häitä suoritetaan vielä pienehkö leikkausoperaatio..

No ei kai se sentään ole tytön syytä. Kovin on kyynistä.  :(

VaraOsama b. LaatikkoLada

Luettu paperilehdestä. Kuinka tämä *hyvin sopeutunut* somalityttö aikoo maksaa takaisin suomalaisille veronmaksajille hänen koulutukseensa sijoitetut miljoonat? Varmaankin hän heti valmistuttuaan ja Floridaan muutettuaan alkaa lähettää rahaa valtiokontttoriin? Näinhän se menee??? :D
"Oli synkkä ja myrskyinen yö; sade ryöppysi pyörteinä – paitsi satunnaisina taukoina, jolloin sen keskeytti raju tuulenpuuska, joka pyyhki katuja pitkin (sillä näyttämömme sijaitsee Lontoossa) rämistellen talojen kattoja ja saaden pimeyttä vastaan taistelevien lamppujen valon lepattamaan rajusti.

Tunkki


Eino P. Keravalta

Tuollahan niitä maahanmuuttajamerkonomeja on Asematunneli täynnään. Luulevatko ne, että Floridan metro lähtee sieltä?

Vai on mamunuorilla samanlaiset haaveet kuin suomalaisillakin? Entäs näiden nuorten tyttöjen vanhempien haaveet? Happoa tytön naamalle tai parvekkeelta alas, ellei tyttö ole kuuliainen rauhanuskonnon rauhansanomalle.

No, hauskahan se on kuulla, että mamunuoretkin haluavat rahaa, valtaa ja seksiä. Ehkä jopa elintilaa. Ei ole maailmassa mitään hätää, kun näin reippaita nuoria löytyy!

Nyt pitää varmaan ottaa lisää mamuja tänne vanhustenhoitoon kun nämä aikaisemmat alkavat kaikki parin vuoden päästä johtajiksi.
HUOMIO. Ylläolevaa tekstiä ei voi ymmärtää ilman seuraavaa, siihen kuuluvaa lisäystä: Olen todellisuudessa päinvastaista mieltä ja koko kirjoitus on vain parodiaa, jonka tarkoituksena on tuoda esiin maahanmuuttokriittisen ajattelun onttous; monikulttuuri on rikkaus ja kaikki ihmiset samanarvoisia.

Oho

Quote from: VaraOsama b. LaatikkoLada on 16.10.2009, 08:20:40
Luettu paperilehdestä. Kuinka tämä *hyvin sopeutunut* somalityttö aikoo maksaa takaisin suomalaisille veronmaksajille hänen koulutukseensa sijoitetut miljoonat? Varmaankin hän heti valmistuttuaan ja Floridaan muutettuaan alkaa lähettää rahaa valtiokontttoriin? Näinhän se menee??? :D


Mutta eihän kanta suomalaisiltakaan edellytetä koulutuksen takaisin maksua ja/tai palvelussitoumusta kuin perin harvinaisissa tapauksissa (sotilaslentäjä). Toisaalta koulutettua väestöä suunnilleen paimennetaan maasta pois mielekkäiden työpaikkojen puutteella. Ei sen puoleen, toi Floridaan lähtö tai pääseminen ei varmaankaan ole kovinkaan helppoa, jenkeissä tuskin on huutava tradenomipula joten esim H1-B on aika epätodennäköinen ja green cardin voittaminen arvonnassa on sekin aika epätodennäköistä.

No ihan hyvähän se on että on tavotteita nousta sosiaalisessa hierarkiassa eikä pelkästään ajelehtia niinkuin meikäläinen ja luultavasti valtaosa muistakin ihmisistä.

VaraOsama b. LaatikkoLada

Quote from: Oho on 16.10.2009, 10:07:35
Quote from: VaraOsama b. LaatikkoLada on 16.10.2009, 08:20:40
Luettu paperilehdestä. Kuinka tämä *hyvin sopeutunut* somalityttö aikoo maksaa takaisin suomalaisille veronmaksajille hänen koulutukseensa sijoitetut miljoonat? Varmaankin hän heti valmistuttuaan ja Floridaan muutettuaan alkaa lähettää rahaa valtiokontttoriin? Näinhän se menee??? :D


Mutta eihän kanta suomalaisiltakaan edellytetä koulutuksen takaisin maksua ja/tai palvelussitoumusta kuin perin harvinaisissa tapauksissa (sotilaslentäjä). ...

Suomalainen maksaa yhteiskunnan häneen satsaaman pääoman takaisin veroina, koska verottajaa ei pääse pakoon. Toki muutama muuttaa ulkomaille, mutta sen kestämme. Sensijaan on järjetöntä haalia tänne väkeä vain kuppaamaan verokantaa ja lisääntymään.

Sosiaaliturva ja yhteiskunnan rahoittama koulutus ovat pidemmänpäälle mahdollisia vain kansallisvaltioissa.



-

"Oli synkkä ja myrskyinen yö; sade ryöppysi pyörteinä – paitsi satunnaisina taukoina, jolloin sen keskeytti raju tuulenpuuska, joka pyyhki katuja pitkin (sillä näyttämömme sijaitsee Lontoossa) rämistellen talojen kattoja ja saaden pimeyttä vastaan taistelevien lamppujen valon lepattamaan rajusti.

apexi

Miksi koskaan emme saa lukea esim. saksalaisista, ruotsalaisista, australialaisista, tai kiinalaisista maahanmuuttajista ja heidän haaveistaan / integroitumisesta Suomeen? Lehdistön mielestä (ja välillä hommalaisten) maahanmuutto = somalialaisten saapuminen Suomeen.

Asia on tietenkin selvä, että muslimit integroituvat huonommin, koska saamme aina lukea piilorasismista, tai väkinäisistä onnistumistarinoista heidän kohdallaan. Oletetaan, että rasismi johtuisi siitä, että he ovat erilaisia tai erinäköisiä? Miksi kiinalaisten kohdalla ei kukaan puhu rasismista? He ovat selkeästi erinäköisiä ja kuitenkin tulevat hyvin toimeen Suomessa.

Itseäni ahdistaa tämä asia, kun lyödään kaikki maahanmuuttajat ja turvapaikanhakijat samaan sössöön ja kutsutaan kaikkia maahanmuuttajiksi.
"See computers are racist because they make them too hard to use. They need to make them easy like TV, so people in the community can have good jobs. Computers are made by whites and chinese, and they don't like it when we try to get ahead."
-Rakim, Oakland.

Jiri Keronen

Quote from: apexi on 16.10.2009, 10:25:24
Asia on tietenkin selvä, että muslimit integroituvat huonommin, koska saamme aina lukea piilorasismista, tai väkinäisistä onnistumistarinoista heidän kohdallaan. Oletetaan, että rasismi johtuisi siitä, että he ovat erilaisia tai erinäköisiä? Miksi kiinalaisten kohdalla ei kukaan puhu rasismista? He ovat selkeästi erinäköisiä ja kuitenkin tulevat hyvin toimeen Suomessa.

Yksi juttu, mitä tässä asiassa kannattaa pohtia, on myös se, minkä takia somaleista suurempi osa on työttömänä ja syyllistynyt rikollisuuteen kuin esimerkiksi etiopialaisista tai kenialaisista. Etiopia on suurin piirtein yhtä köyhä, ellei jopa köyhempi, kuin Somalia. Tämän vuoksi köyhyys ja sosiaalinen kurjuus ei ole erityisen pätevä selitys kehnolle integraatiolle. Vastaavasti myöskään ihonväri ei juuri ole mikään selitystekijä, koska se ei vaikuttaisi haittaavan esimerkiksi kenialaisia yhtä paljon kuin somaleja. Syiden tulee siis löytyä jostain muualta kuin lähtömaan kurjuudesta tai ihonvärin aiheuttamasta rakenteellisesta rasismista.
Suoraa demokratiaa ja vapautta kaikille.

Vae Victis -blogini

Oho

Quote from: VaraOsama b. LaatikkoLada on 16.10.2009, 10:16:53

Suomalainen maksaa yhteiskunnan häneen satsaaman pääoman takaisin veroina, koska verottajaa ei pääse pakoon. Toki muutama muuttaa ulkomaille, mutta sen kestämme. Sensijaan on järjetöntä haalia tänne väkeä vain kuppaamaan verokantaa ja lisääntymään.

Sosiaaliturva ja yhteiskunnan rahoittama koulutus ovat pidemmänpäälle mahdollisia vain kansallisvaltioissa.



Niin on mutta eihän se tuljoiden typeryyttä ole vaan meidän. Toisaalta jos ton nuoren naisen vanhemmat ovat nettoveronmaksajia maksavat he lapsensa koulutuksesta siinä missä suomalaisetkin.

Se mikä mua nyppii on noiden erityisyyden täysin katteeton korostaminen. Mulla on useampiakn palttiarallaa 30 vuotiaita tekniikasta väitelleitä (puoli)tuttuja, jotka on suunnilleen ajettu maasta pois mutta tämmöstä ilmiötä ei otsikoihin nosteta ongelmana. Varmaan johtuu siitä, että alle kolmekymppisenä väitelleet eivät ole ehtineet verkostoitua ja omaksua useita kieliä ja kulttuureita.

On animal farm all animals are equal, only some animals are more equal than others....

Apropo, suomalaista kielipolitiikkaa:

Suomessa on paljonkin ruotsinkileisiä oppilaitoksia ja suuntia joihin valituksi tuleminen edellyttää hyväksi todistettua ruotsin kielen taitoa.

Suomessa on enemmän suomenkielisiä suuntia joista valtaosaan ei ole mitään varsinaisa vaatimuksia suomenkielen osaamisen suhteen. Sen sijaan ilmaan on heitelty vaatimuksia huonosti suomea osaavien suosimisesta oppilasvalinnoissa positiivisen syrjinnän nimissä.

O tempora o mores....


Lauttasaaren Emiiri

Quote from: apexi on 16.10.2009, 10:25:24
Miksi koskaan emme saa lukea esim. saksalaisista, ruotsalaisista, australialaisista, tai kiinalaisista maahanmuuttajista ja heidän haaveistaan / integroitumisesta Suomeen? Lehdistön mielestä (ja välillä hommalaisten) maahanmuutto = somalialaisten saapuminen Suomeen.

Totta, voisin jopa sormella osoittaa erinomaisesti integroituneita maahanmuuttajia, yhden italialaisen ja yhden britin. Molemmathan ovat toki vaalean naiskauneuden perässä Suomeen muuttaneita, mutta akateemisessa ammatissa molemmat. Suomen kielikin taipuu jo kohtuudella eikä suomalaiset perinteet (sauna, kossu ja kiroilu) ole lainkaan vieraita.
Onko falskia sitten sanoa, että edustan suomalaisia, jos en kuitenkaan halua puhua sellaisten puolesta, jotka elämästä vieraantuneina ajattelevat vain omaa napaansa, täyttävät vatsansa teollisesti kasvatetulla lihalla ja katsovat maailmaa televisiosta ja autonsa ratin takaa mukavasti istuen?
- Kimmo Helistö

Oho

Quote from: Lauttasaaren Emiiri link=topic=15677.msg225869#msg225869
Totta, voisin jopa sormella osoittaa erinomaisesti integroituneita maahanmuuttajia, yhden italialaisen ja yhden britin.

Niin se on, huippuosaajia ei Suomeen juuri tule kuin suomalaisen naisen kohdusta jos sieltäkään, pätevää väkeä tulee sitten myös feromonijälkeä seuraamalla ja muutama hullu tykästyy Suomeen jostain muusta syystä...